Lapsen terveys 25.06.2020 Päivitetty 23.01.2024

Lapsen auringonpistos on salakavala – Erikoislääkäri: Vanhemmat eivät tajua ottaa kuumuutta vakavasti

Lapsen auringonpistos eli lämpöuupumus voi yllättää perheen, sillä Suomessa ei aina osata ajatella kuumuuden olevan riski, kokenut lääkäri toteaa.

Teksti
Anniina Rintala
Kuvat
iStock

Lapsen auringonpistos on kansanomainen nimitys lämpöuupumukselle. Kesän lämpimistä ja aurinkoisista päivistä nautitaan kiihkeästi pohjolassa, jossa sää on yleensä kolea – silloin unohtuu helposti suojautua auringolta. Varsinkin pikkulapset ovat herkkiä kuumuudelle ja auringonpistokselle.

– Jos lapsi pääsee kuumenemaan liikaa, saattaa ilmetä lämpöuupumusta, kertoo akuuttilääketieteen ja yleislääketieteen erikoislääkäri Jarmo Kantonen Terveystalosta.

– Sen oireita ovat muun muassa väsymys, huimaus, päänsärky, pahoinvointi ja ärtymys.

Jos siis lapsi vaikuttaa ulkona oleilun jälkeen kärttyiseltä ja uuvahtaneelta, voi kyseessä hyvinkin olla lämpöuupumus. Yleensä se kehittyy siksi, että hattu on unohtunut päästä ja juotavaa ei ole hörpitty riittävästi.

– Lämpöuupumus on lämpöhalvauksen esiaste, joka puolestaan johtaa yleensä pikkulapsella sairaalahoitoon, Kantonen toteaa.

Siksi lämpöuupumukseen on tärkeää reagoida hetimiten.

– Ensimmäisenä lapsi täytyy poistaa paahteisesta paikasta. Vaatetusta vähennetään, jotta keho pääsee jäähtymään. Lasta voi myös viilentää esimerkiksi märällä pyyhkeellä.

Myös vilvoittavaa vettä voi käyttää jäähdyttelyyn.

Nestevajeen paikkaamiseen käyvät muun muassa mehut, smoothiet, keitot ja vellit.

– Vesikin käy ensi hätään, mutta tärkeää olisi nauttia myös jotain, mistä saa suoloja ja kivennäisiä.

Juomaa sopii hörppiä pieniä määriä useita kertoja tunnissa.

Lapsen auringonpistos – milloin lääkäriin?

Kantosen mukaan edellä mainituilla keinoilla ihminen saadaan jäähdytettyä niin, että vointi alkaa kohentua.

Jos lapsi on kuitenkin viilennysyrityksistä huolimatta poissa oleva, todella väsähtänyt tai jopa kouristelee korkean ruumiinlämmön vuoksi, on syytä suunnata lääkäriin.  Tällöin nestettä laitetaan suoraan suoneen. Sen lisäksi potilasta viilennetään samoin keinoin kuin kotona.

Lämpöuupumusta pitää yrittää ehkäistä.

– Jos aurinkoon mennään oleilemaan, niin pää kannattaa aina suojata – niin lasten kuin aikuistenkin.

Lapsen auringonpistos – ehkäise juomalla ja hatulla
Hattu ja juomapullo ovat tärkeitä, jotta lapsen auringonpistos ei pääsisi yllättämään. Lapsen herkkä iho vaatii myös aurinkosuojaa.

Vanhempien on myös oltava valppaina lämpimillä keleillä.

– Jos ollaan perhepiirissä nousevissa promilleissa, lapset saattavat viettää pitkiäkin aikoja keskenään. Jonkun pitäisi aina olla katsomassa lasten perään. Muuten lämpöuupumus voi yllättää.

– Helposti käy niin, että lapsi ei muista juoda, ja päähineet lentelevät jonnekin hiekkakasoihin. Aluksi on niin kivaa, kunnes sitten väsymys iskee.

Suomessa ei kuitenkaan aina osata ajatella kuuman kelin vaativan erityistä tarkkaavaisuutta.

– Muistan eräältä päivystysvuoroltani kuumuudesta uuvahtaneen lapsen. Vanhemmat eivät olleet osanneet ajatella, että lämpö voisi olla todellinen riski.

Kantonen muistuttaa kohtuudessa pysymisestä, kun lapset leikkivät auringossa.

Anna.fiMiten turvotuksen poisto onnistuu helteellä? Entä miten asunnon saa viileäksi yötä varten? Lue ratkaisut 5 hellepulmaan

Jaa oma kokemuksesi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kaupallinen yhteistyö

Kokeile Kaksplussan laskureita

X