Lapsi 24.09.2017 Päivitetty 13.08.2019

Lapsen suusta kassajonossa: ”Äiti, pieraisepa niin kuin kotona!”

Välillä vanhemmista tuntuu, että lasten laukomat kiusalliset totuudet kuullaan aina jossain julkisella paikalla.

Teksti
Riikka Heinonen
Kuvat
istock ja Emmi Jormalainen

”2-vuotias esikoinen ilahtui kaupan kassalla meidän jälkeemme tulleen sedän ostoksista. Hihnaa pitkin rullasi valtava määrä oluttölkkejä.

– Katso, äidin juomaa! kuulutti lapsi iloisen kirkkaalla äänellä.”

****

”Olimme 5-vuotiaan poikani kanssa kauppakeskuksen wc-tiloissa. Otin pojan mukaani vessakoppiin. Yhtäkkiä hän huusi erittäin kuuluvalla äänellä:

–Hyiii, mitä toi punainen on?

Sen jälkeen muutama muukin tiesi, kenellä vessassa on kuukautiset.”

****

”3-vuotias kuopus oli jatkuvasti huolissaan siitä, että äiti oli perheen ainoa pippelitön jäsen. Kerran kaupan kassalla ollessamme poika kysyi kovalla äänellä:

– Äiti, onko sinulla pippeli?’ Tunnuslukua näpytellessäni mutisin hiljaa, että kultaseni, äidillä ei ole pippeliä. Poika vastasi kauhistuneena:

– Onko isi vienyt sinun pippelin? Vai onko mörkö vienyt sen?!

Teki hitusen tiukkaa hoitaa asiointi loppuun naama peruslukemilla.”

****

”Istuimme 4-vuotiaan poikani kanssa bussissa neljän paikalla vastakkain. Pojan viereen istahti vanhempi mies ja hetken kärvisteltyään poika laittoi dramaattisesti sormet nenälleen ja kajautti kovaan ääneen:

–Äiti, toi mies haisee!

Jäimme pois seuraavalla pysäkillä…”

****

”Olin 2-vuotiaan poikani kanssa uimahallin suihkussa, kun hän innostui ihan toden teolla osoittelemaan viereisissä suihkuissa peseytyvien mummojen takapuolia ja hihkumaan iloisesti nauraen:

–Pylly! Pylly! Pylly!

Yritäpä siinä sitten saada puheenaihetta jotenkin nopeasti vaihdettua.”

 

”Olimme hotellin uima-allasalueella, kun isän piti poistua hetkeksi hotellihuoneeseen. Sanoin 4-vuotiaalle pojallemme, että isillä on vatsa vähän kipeänä. Poika kysyi kailottaen:

– Onko isillä nyt se turistiripuli? Mitä se tarkoittaa?

Mutisin hiljaa, että ripuli tarkoittaa sitä, että silloin kakka lentää. Poika huudahti kovaan ääneen:

–Otetaan se kakka kiinni!

Ympärillä olevista pienistä hymyistä huomasi kyllä heti, ketkä altaalla olivat suomalaisia.”

****

Lapsi tokaisi kaupan kassalla, kun takanamme seisoi pitkä jono asiakkaita:

–Äiti, pieraisepa niin kuin kotona!”

****

”Kävelimme päiväkodille 3-vuotiaan poikani kanssa, kun vastaan tuli isompi koululaispoika, jonka paksut hiukset olivat ehkä unien jälkeen hieman pörrössä. Lapseni kuiskasi kuuluvalla äänellä:

– Äiti, oliko toi peikko?”

****

”Tyttäreni huudahti 2-vuotiaana kovaan ääneen ostoskeskuksen yleisessä vessassa kuukautissiteeni nähdessään:

– Äiti, sinulla on kakkaa vaipassa!

Koetin pelastaa tilanteen sanomalla:

– Voi rakas, sehän on sinun oma vaippasi.

Hieman poskia helotti, kun poistuimme vessakopista.”

****

Kotona oli puhuttu tupakoinnin epäterveellisyydestä. Kun sitten tupakoiva mies käveli ulkona ohitsemme, 4-vuotias poikani paheksui kuuluvalla äänellä:

–Miten toi setä kehtaa! Vielä lasten lähellä!”

Lähde: Kaksplussan Facebook-ryhmä ja toimituksen äidit

Kommentit (1)

Veimme 2 viikkoisen silloisen kuopuksemme isälleni hoitoon siksi aikaa kun kävimme 2v esikoisen kanssa isossa marketissa ostoksilla. Kun seisoimme pitkässä kassajonossa, ostoskärryissä istuva esikoinen kysyi kovaan ääneen: Äiti onko sulla vielä pimppi kipee?

Oispa ollut vastasyntynyt mukana, vaan kun ei ollut niin nolona mietin mitä ihmiset ajattelivat!

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kaupallinen yhteistyö

Kokeile Kaksplussan laskureita

X