Univelka: Mitä tehdä, kun äiti tai isä ei enää jaksa?

Lapsi valvottaa vanhempia usein uupumukseen asti. Kerääntyvä univelka kasautuu ja jaksaminen on vaikeaa. Mitä tehdä, kun energia ja neuvot käyvät vähiin?

Teksti Toimitus
Kuvat 123RF
Univelka: mitä tehdä, kun äiti tai isä ei enää jaksa?

Univelka on tuttu ongelma monelle suomalaiselle etenkin pikkulapsiperheissä. On tosiasia, että lähes jokainen vanhempi kärsii jossain vaiheessa univelasta. Toiset valvovat vain vauvavuoden alussa, joillakin univaje pitkittyy lapsien myötä vuosia jatkuvaksi kierteeksi.

Vanhempien univelka ja uupumus heikentävät muistia

Kaikki lapset eivät vielä puolitoistavuotiaanakaan nuku kokonaisia öitä. Jos yöt ovat lapsen syntymästä asti olleet rikkonaisia, on univelkaa tässä vaiheessa voinut kertyä jo melkoisesti. Jos perheessä on useampia lapsia, äiti on mennyt töihin tai uusi raskaus on alkanut, voi tuntua, että väsymys ottaa yliotteen.

Kun univelkaa on riittävästi, muisti alkaa pettää ja suhteellisuudentaju, päättely- ja keskittymiskyky heikkenevät. Ihminen on ärtynyt ja kiukkuinen, ja hänestä tulee alttiimpi onnettomuuksille, sillä huomiokyky ja tarkkaavaisuus ovat normaalia heikompia.

Pitkään jatkunut unettomuus altistaa myös muun muassa diabetekselle, sepelvaltimotaudille, kohonneelle verenpaineelle, ylipainolle sekä sydän- ja verisuonitaudeille.

Univelan aiheuttamista, epämääräisistä oireista kärsivä saattaa miettiä, kärsiikö hän väsymyksestä vai masennuksesta. Jos hyvin nukutun yön jälkeen olo tuntuu paremmalta, kyse on väsymyksestä. Jos uupumus ei korjaannu ja mieliala kohoa nukkumalla, kyse voi olla masennuksesta.

Univelka kuormittaa – Kerro uupumuksesta muille

Yleensä riittämättömäksi luokitellaan alle kuuden tunnin yöunet, kun kyseessä on aikuinen ihminen. Yksilölliset vaihtelut saattavat kuitenkin olla suuria, eikä suurelle osalle riitä katkoton kuuden tunnin unijakso. Useimmat meistä tarvitsevat noin kahdeksan tunninyöunet.

Univelka on tärkeää saada kuitattua pois, jotta se ei kehity pysyväksi univajeeksi. Valvomiset kannattaa jakaa läheisen kanssa. Turhat kotityöt ja menemiset voi karsia. Sukulaisilta ja ystäviltä voi pyytää apua kodin ja lapsen hoitamiseen.

Jos keinot loppuvat, kannattaa pyytää apua neuvolasta. Jos lapsi valvottaa ja herättelee vanhempiaan jatkuvasti yöllä, voi avuksi olla unikoulu. Myös Ensi- ja turvakotien liitto, monet sairaalat sekä yksityiset lääkäriasemat antavat valvottajille yötapaopetusta.

Jos lapsi ei enää valvota öisin, syy lyhyisiin yöuniin voikin olla omassa yötä myöten jatkuvassa puuhastelussa. Kun kotiin laskeutuu rauha, moni tarttuu kotitöihin, pesee vessoja, ripustaa pyykkejä ja laittaa ruokaa seuraavaksi päiväksi.

Puolison kanssa ehtii puhua tärkeistä asioista vasta, kun pienet suut ovat sulkeutuneet. Myös kännykät ja muut älylaitteet saattavat monella haukata illasta suuren osan. Kaiken puuhastelun jälkeen vierähtää pahimmillaan helposti jopa tunteja, ennen kuin uni tulee.

Jos kyse on omasta valinnasta, kannattaa ehdottomasti nukkua. Useimmat lapset heräävät aikaisin aamusta, joten vanhemman olisi tärkeää itsekin mennä riittävän ajoissa nukkumaan. Univelka alkaa kasvaa, kun jokaöinen unimäärä jää liian pieneksi.

Apua uniongelmiin:

  • Jos perheenne jatkuva univelka johtuu lapsista, kannattaa yli 6 kk ikäisen lapsen kohdalla harkita unikoulua. Jos kotiunikoulut eivät tuota tulosta, myös ulkopuolista apua on mahdollista saada. Jos omat keinot loppuvat, ota asia puheeksi neuvolassa.
  • Pyydä rohkeasti apua! Sukulaisilta ja ystäviltä kannattaa pyytää apua kodin ja lapsen hoitamiseen.
  • Jos perheessä on kaksi vanhempaa, valvomiset ja aamuherätykset kannattaa jakaa puolison kanssa kanssa.
  • Turhat kotityöt ja menemiset kannattaa karsia. Keskity lepäämiseen silloin, kun se on mahdollista.
  • Pidä perheenne rytmi säännöllisenä. Uniongelmia voi lisätä se, että viikon univelka yritetää kuroa umpeen aina viikonloppuisin.
  • Moni tinkii yöunista, koska haluaa viettää omaa aikaa lasten mentyä nukkumaan. Muista kuitenkin, että myös yöuni on arvokasta oman jaksamisen kannalta. Pyri huolehtimaan siitä, että menet nukkumaan riittävän aikaisin.

Lue myös:

10 merkkiä siitä, että olet valvonut vauvan kanssa liikaa

Huono Äiti -blogin Sari Helin: ”Väsymys tekee naisen hulluksi”

Päiväunien tarpeessa? Kukista univaje menestyneiden uraäitien opeilla

Artikkeli päivitetty 9.12.2020. Lisätty tietoa jatkuvan univajeen vaikutuksista sekä siitä, kuinka toimia kun univelka alkaa painaa.

Kommentit

Jaa oma kokemuksesi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Lue seuraavaksi

Yhteistyössä