Lapsen kehitys 07.02.2016 Päivitetty 03.08.2021

Miksi lapsi näkee painajaisia? – Neuvoja lapsen rauhalliseen uneen

Lapsen univaikeudet ja painajaiset ovat tyypillisiä kasvun vaiheita. Lapsi käsittelee päivän aikana kohtaamiaan asioita, ja reagoi niihin voimakkaasti unissaan. Päivän tapahtumien kertaaminen tai perhepedin käyttö voivat olla avuksi.

Teksti
Anni Kakkola ja Pauliina Penttilä
Kuvat
123RF

Miksi lapset näkevät painajaisia?

Painajaiset ovat ikävä osa varsinkin leikki-ikäisen lapsen öitä, mutta vaarallisia ne eivät ole.

– Kun lapsi on vaikeuksissa jonkin kehitysvaiheen kanssa, pelot lisääntyvät ja lapsi alkaa nähdä painajaismaisia unia, selittää lastenpsykiatri Jukka Mäkelä.

Möröt sängyn alla ovat merkki siitä, että lapsi työstää unen aikana päivällä tapahtuneita asioita. Lapset näkevät painajaisia sekä alku- että loppuyöstä niin sanotun REM-unen eli vilkeunen aikana. Juuri vilkeunen aikana ihminen yleensäkin näkee unia ja työstää taitoja, jotka on oppinut päivän mittaan.

Painajaiset heijastavat jotain pelottavaa, jota päivän aikana on tapahtunut. Liian hurja televisioohjelma tai jännittäväksi muuttunut iltasatu saattaa laittaa lapsen mielikuvituksen yöllä liikkeelle.

Lue myös: Näin pidät lapselle lempeän unikoulun
Keskustele: Lapsen painajaiset :( Kohtalotovereita? Vinkkejä?

Miten aikuinen voi auttaa painajaisia näkevää lasta?

Painajaisista tietää, että lapsi ei tule toimeen voimakkaiden tunteidensa kanssa. Tällöin tarvitaan aikuisen apua. Kosketus ja rauhoittava puhe tepsivät pelkoihin parhaiten. Omalla rauhallisuudellaan vanhemmat kertovat lapselle, että kotona on turvallista olla.

– Aikuisen tehtävä on ottaa vastaan lapsen koko tunnepaketti ja palauttaa se rauhallisesti takaisin. Lapselle kannattaa vakuutella, että huoneessa ei ole mörköjä ja että ovet on varmasti lukittu.

Painajaisia nähnyt lapsi saattaa yöllä kömpiä vanhempiensa väliin nukkumaan. Mäkelän mielestä perhepedissä nukkuminen ei ole ollenkaan huono asia.

– Ihmiselle on tyypillistä hakea turvaa toisista. Vanhempien on viisainta olla vain onnellisia, että he voivat antaa lapselle turvallisen maailmankuvan.

Lue myös: Raskausajan painajaisilla on tärkeä viesti
Keskustele: Viikon ikäisen vauvan nukkuminen

Puhu lapselle päivän tapahtumista

Mäkelä neuvoo juttelemaan lapsen kanssa päivästä. Lapsi itse ei useinkaan osaa kertoa oma-aloitteisesti päivän touhuista, ja kyselemällä vanhemmat voivat auttaa kertaamaan hankalatkin tapahtumat.

Yleismaailmalliset ”minkälainen päivä sinulla oli” -kysymykset ovat lapselle hankalia. Selkeät kysymykset ovat parempia: Mitä te leikitte tänään ulkona? Mikä pihaleikeissä oli kivointa? Mitä päiväkodissa oli ruokana?

Ei tiedetä tarkalleen, miksi painajaiset ovat yleisiä juuri kolme-neljävuotiailla.

Mäkelä arvelee, että syynä on ajantajun muuttuminen. Pienet lapset elävät vahvasti tässä hetkessä, kun taas leikki-ikäinen osaa muistella mennyttä ja pelätä tulevaa.

Painajaiset voi nähdä myös positiivisena asiana, merkkinä voimakkaasta sisäisestä maailmasta.

– Herkät lapset näkevät enemmän painajaisia, ja joskus painajaiset ovat lahjakkuuden merkki.

Lue myös: Toimi näin, kun lapsi pelkää pimeää ja painajaisia
Keskustele: Lapsi pelkää, näkee painajaisia

Näin saat lapsen pysymään omassa sängyssään

Jos lapsen univaikeuksien vuoksi vanhempi on väsynyt ja tätä on jatkunut jo jonkin aikaa, kannattaa harkita, olisiko perhepedin aika ohi. Läheisyys on tärkeää, mutta niin on vanhempien unikin.

Lapsen sängyn voi tuoda aluksi vanhempien huoneeseen. Tätä kannattaa harkita myös silloin, jos lapsi taapertaa joka yö omasta huoneestaan vanhempien väliin.

Pienikin leikki-ikäinen on helppo saada innostumaan omasta sängystä, kun vain osaa vetäistä oikeasta narusta: uuden pedin voi nimetä prinsessan vuoteeksi tai avaruussankarin alukseksi.

Kun sängyn paikkaa suunnitellaan yhdessä, sänky- ja lakanaostoksille mennään koko perheen voimin ja varmuuden vuoksi pidetään vielä pienet juhlat vuoteen kunniaksi, niin jo pitäisi kelvata.

Vaikka pedin lanseeraus sujuisi, jossain vaiheessa lapsi todennäköisesti kömpii taas vanhempien väliin. Se tuntuu usein mukavalta, jos vain säästyy mustelmilta.

Jos touhu karkaa käsistä ja yövieras saapuu tavan vuoksi, kannattaa kokeilla tarroja: kun lapsi on nukkunut koko yön omassa sängyssään, hän saa aamulla liimata tarran seinältauluun. Pienten tarrojen mahti voi olla uskomattoman suuri.

Lue myös: Näin opetat vauvalle vuorokausirytmin
Keskustele: Milloin perhepedistä omaan sänkyyn ja omaan huoneeseen nukkumaan?

Lähteenä käytetty myös Markku Partisen ja Maarit Huovisen teosta Terve Uni (WSOY 2007).

Jaa oma kokemuksesi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kaupallinen yhteistyö

Kokeile Kaksplussan laskureita

X