Vanhemmuus 10.02.2016 Päivitetty 06.09.2021

Sano nämä 10 asiaa lapsellesi joka päivä

Kerro lapselle päivittäin, että hän on rakastettu ja hyvä sellaisena kuin on. Kehu ja rohkaise, mutta muistuta myös, että epäonnistuminen ei haittaa eikä kaikkea tarvitse uskaltaa. Listasimme 10 lapsen itsetuntoa vahvistavaa lausetta, jotka hänelle pitäisi muistaa sanoa joka päivä.

Teksti
Janica Brander
Kuvat
123RF

1. Minä rakastan sinua

Tämä on tärkein lause, jota et voi sanoa lapselle liikaa. Tunne siitä, että on rakastettu, on lapsen itsetunnon peruspilari. Älä tee rakkaudentunnustuksesta palkintoa, jonka lapsi saa vain suoritettuaan jonkin tehtävän täydellisesti. Lasta ei voi lelliä pilalle näyttämällä positiivisia tunteita, joten tuhlaile rakkauttasi häneen surutta.

Keskustele: Lapsuus tunteettomassa perheessä

2. Olet upea juuri tuollaisena

Kerro lapselle, että hän on ihana, vaikka hän ei tekisi mitään erityistä. Onnistumisista pitää palkita, mutta tärkeintä on, että lapsi kokee riittävänsä vanhemmilleen sellaisenaan. Sen sijaan, että sanoisit toistuvasti ”hyvin tehty”, kerro lapsellesi, että hän on upea omana itsenään.

Keskustele: Mitä mieltä olet vanhemmista, jotka kehuvat koko ajan lapsiaan?

3. Pidän erityisesti siitä, kun teet noin

Sulaako sydämesi, kun lapsesi hieroo nenäänsä poskeasi vasten? Kostuvatko silmäsi, kun hän auttaa pikkusisarustaan legotornin rakentamisessa, vaikka on itsekin niin kovin pieni? Älä peittele liikutustasi, vaan kerro lapselle, mitkä hänen tekonsa saavat muut hyvälle mielelle. Anna hänelle tunnustusta muiden auttamisesta, hellästä koskettelusta ja pienistä, hassuista teoista.

Keskustele: Lapsen palkitseminen, olisiko tyhmä idea?

4. Luotan sinuun

Lapsen itsevarmuus kasvaa ja luottamus maailmaan vahvistuu, kun osoitat, että luotat häneen. Anna hänelle vastuutehtäviä ja kerro, että uskot hänen selviytymiseensä. Kun lapsi kertoo sinulle jotakin tärkeää, ota hänet vakavasti äläkä epäile heti juttua keksityksi. Lapsi oppii rehellisyyttä tuntiessaan, että hän on luottamuksesi arvoinen.

Lue myös: Lapsen valehteluun on monta syytä

5. Mitä mieltä olet tästä?

Lapsen mielipidettä voi kysyä hänen oppimistasoaan vastaavista asioista. Kun lapsi saa kertoa ajatuksensa, hän tuntee voivansa vaikuttaa ympäristöönsä. Tämä on itseluottamuksen kehittymisen kannalta tärkeä kokemus. Muista, että on eri asia antaa lapsen pomottaa kuin kysyä hänen mielipidettään. Sinun ei tarvitse antaa lapsen päättää, mitä perheenne syö, mutta voit antaa hänelle rajattuja vaihtoehtoja: pastaa vai risottoa, kumpaa haluaisit?

Keskustele: Milloin mennään liikaa lapsen tahdon mukaisesti

6. Osaat hienosti

Riemuitkaa yhdessä lapsen oppimista uusista taidoista. Vanhemman ilo tarttuu lapseen ja rohkaisee häntä harjoittelemaan vaikeitakin taitoja. Kun kehut lasta, sanoita tarkasti, missä hän on onnistunut. Sen sijaan, että sanoisit vain ylimalkaisesti ”hyvä poika”, kerro, että ”osaat pyöräillä jo todella hienosti”.

Lue myös: Lapsen oppimisvaikeudet

7. Aina ei voi onnistua – mutta se ei haittaa

On tärkeää, että perheessä puhutaan myös epäonnistumisista. Haparointi ja takaiskut ovat välttämätön osa oppimista. Lapsi ei ala kammota epäonnistumista, kun siihen suhtaudutaan realistisesti ja maltilla. Jos housut menevät jalkaan miten sattuu, kerro lapselle, että hankalien vaatteiden pukeminen ei onnistu aina, ja anna hänen yrittää uudelleen.

Lue myös: Leikin merkitys: Tunnista leikin 5 lajia ja tue lasta oikein

8. Sinun ei tarvitse uskaltaa kaikkea

Kerro lapselle, että hänen ei ole pakko suostua kaikkeen eikä onnistua kaikessa. Pienestä ujostelusta voi kasvaa pakokauhu, jos lapsi ei saa kerätä rohkeutta ja totutella uusiin asioihin rauhassa. Jutelkaa jännittävästä asiasta yhdessä. Kerro lapselle, että olet hänen tukenaan ja apunaan, mutta älä pakota häntä pelottaviin tilanteisiin väkipakolla.

Lue myös: Toimi näin, kun lapsi pelkää pimeää ja painajaisia

9. Tule syliin, minä lohdutan sinua

Lasta ei voi helliä liikaa. Kosketukset, suukot ja sylittely tekevät hyvää teille molemmille ja voimistavat rakkauttanne. Älä koskaan torju itkevää lasta tai naura hänen pelolleen, vaan avaa sylisi ja lohduta häntä. Lohduttaminen on myös lapsen kunnioittamista. Ottamalla lapsen syliisi näytät, että hänen ikäviinkin tunteisiinsa vastataan ymmärtäväisesti.

Keskustele: Jos pieni lapsi itkee päästäkseen syliin, kuuluuko hänet mielestäsi ottaa?

10. Kiitos tästä päivästä kanssasi

Tee lapsen kiittämisestä samanlainen rutiini kuin hyvän huomenen toivottamisesta. Kiittäminen opettaa lasta arvostamaan arkea, vaikka jokainen päivä ei ole täynnä huippukohtia. Älä pane lasta nukkumaan riidan päätteeksi, vaan selvittäkää tilanne. Sopimisen jälkeen kiitä lasta päivästä, jotta hän tietää olevansa rakastettu, vaikka hänen käytöksensä olisi ollut huonoa.

Keskustele: Sanoin todella rumasti pienelle lapselleni

Lähteet: Creative with Kids, Family Share, Flintobox, Parents, Popsugar

Lue myös:

Näillä viidellä keinolla kasvatat kaameista kakaroista suloisia pilttejä

Lapsilähtöinen kasvatus, järkevää vai ei?

Muista rajoittamisen lisäksi myös rakastaa lasta

Kommentit (1)

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kaupallinen yhteistyö

Kokeile Kaksplussan laskureita

X