Lapsen terveys 21.12.2022 Päivitetty 12.02.2024

Moni lapsi saa liian vähän unta – yöunien pidentämiseen on vain yksi toimiva keino, joka on lähes naurettavan yksinkertainen

Teksti
Toimitus
Kuvat
iStock

Uni on lapselle elintärkeää. Riittävä yöuni tekee mahdolliseksi uuden oppimisen ja opitun muistiin painumisen. Unen aikana erittyy kasvuun tarvittavaa hormonia.

Uni on tärkeää myös lapsen tunne-elämän kannalta, sillä unessa lapsi käsittelee vaikeita asioita ja pelkojaan. Iso osa lapsista saa kuitenkin liian vähän unta.

Lue myös: Kuinka paljon lapsi tarvitsee unta? Katso taulukko iän mukaan

Lasten yöunien pidentämiseen on olemassa yksi keino, joka on yksinkertaistakin yksinkertaisempi: nukkumaan pitää mennä aikaisemmin. Tuore meta-analyysitutkimus todistaa, että tämä on kaikkein tehokkain keino lapsen yöunien pidentämiseen.

Tutkimuksissa lasten yönunia testattiin lasten yöunien pidentämistä myös monilla muilla lääkkeettömillä keinoilla, kuten ohjatulla liikunnalla, valaistusta säätämällä, ruokavaliomuutoksilla sekä perheiden opastamisella.

Kun kaikkia käytettyjä keinoja tarkasteltiin yhdessä, ne pidensivät yöunia keskimäärin kymmenen minuuttia. Vertailukohtana olivat saman ikäiset lapset, jotka eivät osallistuneet koeryhmiin.

Kirkkaasti parhaat tulokset saatiin kuitenkin niissä tutkimuksissa, joiden tavoitteena oli lasten nukkumaanmenoajan aikaistaminen. Silloin lasten yöunet pitenivät keskimäärin 47 minuuttia, tulokset osoittivat.

Tulosten perusteella tutkijat suosittavatkin panostamaan erityisesti nukkumaanmenon aikaistamiseen, jos lapsen yöunia on tarvetta pidentää. Joidenkin tutkimusten mukaan myös koulujen aamutuntien myöhentäminen voisi pidentää lasten saamaa yöunen määrää.

Tutkimusaineisto koostui lähes 14 000 lapsen ja nuoren tiedoista. Osallistujat olivat 1,5–19-vuotiaita.

Tutkimus julkaistiin JAMA Pediatrics -lehdessä.

Lue myös: Valoisat aamut voivat herättää lapsen liian aikaisin: näin saat lastenhuoneen tarpeeksi pimeäksi

Jaa oma kokemuksesi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kaupallinen yhteistyö

Kokeile Kaksplussan laskureita

X