Lapsen terveys 03.07.2021 Päivitetty 07.09.2022

Ontelosyyliin eli molluskoihin pätee lääkärin mukaan armoton fakta – syylien rypäs ilmestyi 4-vuotiaan ihoon, eikä mikään neuvo saanut niitä pois

Ontelosyylät ovat monelle päiväkoti-ikäiselle tuttu vaiva. Terhin kolmesta lapsesta kahdella on ollut molluskoita.

Teksti
Kia Toivanen
Kuvat
iStock, Terhin kotialbumi
3 kommenttia

Ontelosyylät ovat yleinen, erityisesti leikki-ikäisten lasten vaiva.

Joidenkin arvioiden mukaan jopa joka kuudennella lapsella on ontelosyyliä.

Ontelosyyliä aiheuttavat ontelosyylävirukset tarttuvat ihmisestä toiseen kosketustartuntana. Tämän takia syylät siirtyvät helposti lapsesta toiseen esimerkiksi päiväkodissa tai kerhossa, ja tämän jälkeen myös kotona.

Terhin pojan ontelosyyliin kokeiltiin lähes kaikkea

Kolmen lapsen äiti Terhi huomasi, että hänen keskimmäiselle lapselleen ilmestyi ontelosyyliä, kun tämä oli nelivuotias.

Syyliä tuli runsaasti etenkin leikki-ikäisen pojan sisäreisiin ja polvitaipeisiin. Kun Terhi ja hänen poikansa vierailivat lastenlääkärillä, tämä totesi, että molluskat viihtyvät iholla kahdesta viikosta kahteen vuoteen – eikä vippaskonsteista ole apua.

– Meidän vilkasta poitsua molluskat eivät onneksi kauheasti häirinneet, mutta välillä kun iho kutisi, syyliä olisi tehnyt mieli raapia, Terhi kertoo.

Atooppisen ihon takia Terhin pojan ihoa rasvattiin perusvoiteella aamuin illoin, sillä tämä auttoi myös kutinaan. Vaatekerta ja yöpuku vaihdettiin päivittäin, ja joka ilta oli suihkun vuoro.

Koska syylät eivät alkaneet parantua, kokeili Terhi lopulta ontelosyyliin yhtä sun toista, mutta lähes tuloksetta.

– Ostimme apteekista kuukauden kuurin molluskoille tarkoitettua syylälääkettä. Se kuivatti osan syylistä, mutta niitä tuli silti lisää. Lisäksi aine hieman kirveli.

Tämän lisäksi testissä oli kylpyveteen lisättävä suola sekä osterivinokasvalmiste, jonka käytön Terhi päätti lopettaa, kun hän löysi siitä kyseenalaista tietoa.

Molluskat vatsan alueella

Terhin kuopukselle on alkanut ilmestyä molluskoita erityisesti vatsan alueelle. Kuva: Terhin kotialbumi

Lopulta, yli vuosi ontelosyylien ilmaantumisen jälkeen, ne alkoivat vihdoin parantua ja hävisivät lopulta kokonaan.

– Tuli taas kesä ja aurinko alkoi paistaa. Se oli ehkä paras juttu, sillä syylät lähtivät kuivamaan ja katosivat lopulta aika nopeasti.

Molluskat leviävät lapsiryhmissä

Syylät ovat tavallisempia lapsilla kuin aikuisilla, sillä heidän immuniteettinsa on vasta kehittymässä.

Ihotautilääkäri Kristiina Hintsanen Ihosairaalasta toteaa, että normaalin käsihygienian lisäksi ei ole olemassa erityisiä keinoja välttää ontelosyylävirustartuntaa.

– Virus voi tarttua herkemmin, jos iho on rikki tai lapsella on esimerkiksi atooppista ihottumaa. Atooppisen ihottuman myötä syyliä voi esiintyä laajemmin ja ne voivat olla tavallista sitkeämpiä.

Lue myös: Onko lapsellasi atooppista ihottumaa? Rasvaa, kylvetä ja vältä ihon ärsyttämistä

Myös Terhin pojan tapauksessa virus lähti leviämään päiväkotiryhmästä.

– Päiväkodissa syyliä oli samassa ryhmässä muillakin lapsilla, ja meiltä ne tarttuivat puolestaan serkuille, Terhi muistelee.

Tällä hetkellä Terhin keskimmäisen pojan molluskat ovat täysin parantuneet – mutta taaperoikäinen kuopus on saanut ne vaivakseen aivan vastikään.

– Kuopuksella on tullut molluskoita kainalon alueelle sekä vatsan seudulle, ja ne lisääntyvät kuin sienet sateella, Terhi kertoo.

– Tällä kertaa aiomme kuitenkin vain odotella rauhassa niiden paranemista!

Ontelosyylät – voiko niitä puhkaista?

Se, kannattaako syyliä alkaa puhkoa vaiko ei, riippuu ennen kaikkea näppylöiden määrästä.

”Syylien voi antaa vain olla, sillä infektio menee ohi jossain vaiheessa itsestään. Näin täytyykin toimia, mikäli syyliä on iholla runsaasti.”

– Syylien voi antaa vain olla, sillä infektio menee ohi jossain vaiheessa itsestään, Hintsanen kertoo.

– Näin täytyykin toimia, mikäli syyliä on iholla runsaasti, esimerkiksi satoja.

Jos syyliä on vain yksittäisiä, niitä voi halutessaan myös rikkoa injektioneulalla tai puristaa pinseteillä, jolloin vaalea, pallomainen sisältö tulee ulos ja yksittäinen syylä näin häviää.

Ontelosyyliä ei kannata yrittää poistaa itse, jos niitä on lukuisia.

Jos ontelosyyliä on paljon, ne tulee jättää rauhaan. Kuvituskuva.

Lääkäri tai hoitaja voi myös puristaa tai jäädyttää molluskat.

– Syylien poisto ei kuitenkaan poista kehosta virustartuntaa. Infektio voi jatkua ja uusia syyliä ilmaantua, Hintsanen muistuttaa.

Jos ontelosyyliä puhkoo, täytyy iho ensin puhdistaa. Iho voidaan myös puuduttaa apteekista saatavalla puudutevoiteella tuntia paria ennen puhkomista.

Lue myös: Syyhypunkki teki Tinjan taaperon käsiin onkalot – lääkäri kertoo tyypillisen virheen hoidossa

Syylät kutisevat, mitä tehdä?

Jos lapsen syylät kutisevat, häntä voi lohduttaa: kutina on usein hyvä merkki ja kertoo siitä, että syylät ovat paranemassa.

– Joskus kutina voi kuitenkin liittyä myös molluskojen tulehtumiseen. Silloin ihoalueelle voidaan käyttää paikallisantibioottivoidetta.

Kun syylät häviävät, niistä ei jää ihoon näkyviä jälkiä. Syylien parantumisen kestoa on kuitenkin etukäteen hankala arvioida: yleensä ontelosyylävirustartunta kestää kuukausia, joskus jopa pari vuotta.

Näin ollen myös Terhin perhe on varautunut kuopuksen kohdalla odottamaan tarvittaessa pitkäänkin.

Koska Terhin lapset ovat perineet äidiltään kuivan ihon, syylät voivat olla erityisen sitkeitä.

– Olen halunnut pitää huolta siitä, että keho saisi sisäistä kosteutusta, joten syömme paljon hyviä rasvoja sekä juomme paljon vettä, Terhi kertoo.

– Mutta olemme todenneet, että ontelosyylien kanssa ei auta oikeastaan juuri muu kuin aika. Elimistö alkaa kyllä lopulta taistelemaan infektiota vastaan.

Kommentit (3)

Ontelosyyliin tehoaa osterivinokas kapseli kuuri, sitä saa luontaistuotekaupoista 👍

Lapsellani oli 60-luvulla. Lastenlääkäri napsi ne pois pinseteillä. Ei tullut uusia.

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kaupallinen yhteistyö

Kokeile Kaksplussan laskureita

X