Lapsen terveys 01.09.2013 Päivitetty 26.06.2023

Näin peset lapsen hampaat

Lapsen hampaiden pesu auttaa ratkaisevasti siinä, kestävätkö pysyvät hampaat eli rautahampaat koko loppuelämän. Helli niitä oikealla hoidolla.

Teksti
Toimitus
Kuvat
SKOY

Rautahampaiden pitäisi kestää koko loppuelämän. Helli niitä lapsen hampaiden oikealla pesulla.

Minkä ikäisenä rautahampaat puhkeavat?

Ensimmäiset pysyvät poskihampaat, niin sanotut kuutoset, voivat puhjeta maitohammasrivin taakse jo viiden vuoden iässä. Samoihin aikoihin lapselta voi alkaa lähteä maitohampaita.

Lähteneiden maitohampaiden tilalle kasvavat pysyvät etuhampaat ovat maitohampaita leveämpiä ja voivat puhjeta ahtaasti. Leuka kuitenkin kasvaa iän myötä, ja yleensä hampaat asettuvat omalle paikalleen ilman oikomishoitoa.

Pysyvät hampaat ovat herkkiä reikiintymään, koska kiilteen lopullinen kovettuminen tapahtuu vasta hampaan puhkeamisen jälkeen. Siksi hampaiden huolellinen harjaaminen ja fluorihammastahnan käyttö on tärkeää.

Pitääkö heiluvia maitohampaita yrittää irrottaa itse?

Lähteviä maitohampaita on hyvä heilutella, jos uusi hammas on jo tulossa. Hampaan voi nyhtäistä irti käyttämällä apuna esimerkiksi puhdasta sideharsolappua. Tarvittaessa voi ottaa yhteyttä hammashoitolaan.

Miten lapsen hampaiden pesu opetetaan?

Hampaat totutellaan harjaamaan aamuin illoin. Hammastahnassa oleva, hampaita suojaava fluori vaikuttaa noin kaksitoista tuntia, joten sitä on hyvä saada suuhun kaksi kertaa vuorokaudessa. Hampaiden sivuja harjattaessa harja asetetaan noin 45 asteen kulmaan ikenen reunaa ja hampaita vasten. Etuhampaita harjatessa harjan voi nostaa pystyyn. Näin puhtaaksi tulevat myös ienrajat, jotka helposti keräävät bakteereita.

Harjausjärjestykseksi suositellaan takaa eteen ja ensin hampaiden sisäpinnat, sitten ulkopinnat ja lopuksi purupinnat. Tärkeintä on kuitenkin harjata niin, että kaikki pinnat tulevat huolellisesti pestyä. Hyvä harjausaika on pari minuuttia, jonka mittaamisessa voi käyttää vaikka tiimalasia.

Missä iässä lapsi pesee hampaat itse?

Lasta kannattaa avustaa hampaiden harjauksessa rautahampaiseksi kymmenvuotiaaksi asti. Jo 3–4-vuotias voi alustavasti harjata hampaat ensin itse, ja sitten vanhemmat ”viimeistelevät”. 5–6-vuotiaiden hammaspesussa erityistä huomiota kannattaa kiinnittää taakse hiljalleen puhkeavien uusien poskihampaiden puhdistamiseen.

Millaista hammastahnaa tässä ikävaiheessa on parasta käyttää?

2–5-vuotiaille suositellaan herneenkokoista nokaretta hammastahnaa, jossa on fluoria enintään 1 100 ppm. Alle kouluikäisten hammastahnan käyttöä on syytä valvoa fluorin liiallisen saannin välttämiseksi.

Pitääkö hammastahna purskuttaa pois vedellä?

Yli 3-vuotiaille, jotka osaavat purskuttaa, voi antaa pesun lopuksi tilkan vettä. Hammastahnaa pitää kuitenkin jäädä suuhun fluorin saannin turvaamiseksi.

Opetetaanko muiden hoitotarvikkeiden kuin harjan käyttöön?

Hammaslangan käyttöön kannattaa yleensä opettaa vasta rautahampaisia koululaisia, mutta jos hampaat ovat kovin tiheät tai hampaiden välipinnoilla on kariesvaurioita tai paikkoja, se voi olla tarpeen aikaisemminkin.

Sopiiko sähköharja lapsen hampaiden pesuun?

Kyllä sopii, jos siinä on pieni, pehmeä pää. Sähköhammasharjaa käytettäessä pitää kuitenkin muistaa, että vaikka se on tehokas, kaikki hammaspinnat on käytävä läpi samalla lailla kuin tavallisella harjalla. Mikään välttämättömyys sähköhammasharja ei ole, vaan puhdasta saa huolellisesti harjatessa tavallisellakin harjalla.

Lue myös: Täysin hampaaton ”taapero” – Operaatio Äiti -blogi

Onko karkkipäivästä hyötyä hampaille?

Jos lapselle annetaan karkkia ja muita naposteltavia, kerrat on syytä keskittää yhteen tai kahteen viikossa. Karkin syönnissä on hyvä muistaa kohtuus myös määrissä, ja herkkuhetki kannattaa yrittää ajoittaa aterian yhteyteen. Jokainen ateria ja välipala aiheuttaa hampaistoon puoli tuntia kestävän happohyökkäyksen.

Hampaisto kestää 5–6 ateriakertaa päivässä, mukaan lukien juomakerrat ja välipalat. Lisäksi monet karkit ja naposteltavat tarttuvat hampaisiin ja aiheuttavat tavallista pidemmän happohyökkäyksen.

Onko olemassa jotain herkkua, jota voi hyvillä mielin nauttia?

Hedelmät, vihannekset ja ksylitolituotteet. Mehujen osalta kannattaa muistaa, että pillimehut eivät ole ainoa pahis. Myös kotitekoisissa mehuissa on yleensä paljon sokeria, ja ne ovat happamia, mikä niin ikään on haitallista hampaille.

Jos lapsella on rautahampaassa reikä, miten siitä pitäisi torua?

Reikien löytyminen on harmillista, mutta lapsen kuullen niistä ei kannata tehdä suurta numeroa. Älä siis päivittele tai kertaile omia hammaslääkärimuistojasi vaan rohkaise lasta ja viestitä hänelle, että kyseessä on asia, joka voi sattua kenelle tahansa ja joka on hoidettavissa.

Vastaa lapsen kysymyksiin rehellisesti ja anna hoitotilanteessa hammashuollon henkilökunnalle työrauha.

Jos reikiä löytyy, hampaiden kotihoitotottumukset kannattaa tarkistaa. Se, onko suussa reikiintymistä aiheuttavia bakteereja, voidaan tarkistaa hammashoitolassa sylkitestillä. Bakteerien löytyminen ei vielä tarkoita, että reikiä tulee.

Ne voi välttää, kun pitää hyvää huolta hampaiden puhdistamisesta ja käyttää säännöllisesti ksylitolituotteita. Jotta hampaiden kuntoa saadaan seurattua, on tärkeää , että lapsi käy säännöllisissä hammastarkastuksissa.

Miten lapsen hampaiden pesusta saisi kitkettyä ikuisen nurinan?

Tämä on hyvä kysymys. Esimerkiksi sähköhammasharja voi kiinnostaa lasta ja motivoida pesemään. Ajan kanssa auttaa myös se, että hammaspesuista ei lipsuta, ei kyläreissuillakaan. Eräänä kauniina päivänä hampaiden pesemisestä on muodostunut luonnollinen tapa, jota ei enää kyseenalaisteta.

Anna.fi: Haiseeko hengitys? Lue täältä, miten voit varmistua suun raikkaudesta

Lue myös

Jaa oma kokemuksesi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kaupallinen yhteistyö

Kokeile Kaksplussan laskureita

X