Lapsen terveys 17.03.2023

Lasten rokotuskattavuus Suomessa on yhä hyvällä tasolla, mutta rokottamattomien alle 3-vuotiaiden osuus on kasvanut

Rokottamattomien lasten osuudessa on pientä kasvua. Joillain hyvinvointialueilla rokotuskattavuus on jopa noussut.

Teksti
Maria Mäkituomas
Kuvat
iStock

Suomessa pikkulasten rokotuskattavuus on edelleen korkealla tasolla, tiedottaa Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL).

Vuonna 2020 syntyneistä lapsista 97 prosenttia on saanut niin kutsutun viitosrokotuksen, joka suojaa kurkkumädältä, jäykkäkouristukselta, hinkuyskältä, poliolta ja Hib-taudeilta.

Hib-taudit tarkoittavat Haemophilus influenza -bakteerin aiheuttamia infektioita, kuten hengitystieinfektioita, verenmyrkytystä ja keuhkokuumetta.

Lisäksi noin 94 prosenttia vuonna 2020 syntyneistä lapsista on saanut tuhkarokolta, sikotaudilta ja vihurirokolta suojaavan MPR-rokotteen ensimmäisen annoksen.

Viitosrokotteen kattavuus on vuonna 2019 ja 2020 syntyneillä hieman matalampi kuin aiemmissa ikäluokissa, joilla kattavuus on ollut lähes 99 prosenttia. Myös MPR-rokotuskattavuus on valtakunnallisesti ollut hitaassa laskussa viime vuosien aikana.

Joillain hyvinvointialueilla rokotuskattavuus on silti pysynyt hyvänä tai jopa noussut.

Rokotuskattavuus yltää monilta osin aiemmalle tasolle

Rotavirusrokotteen ja pneumokokkirokotteen kattavuudet ovat pysyneet aiemmalla tasolla.

Vesirokkorokote tuli osaksi kansallista rokotusohjelmaa syksyllä 2017. Siitä lähtien rokotteen suosio on ollut kasvussa, joskin nyt suosio vaikuttaa tasaantuneen.

Vuonna 2020 syntyneistä lapsista vesirokkorokotuksen on saanut noin 86 prosenttia, mikä on samaa tasoa vuonna 2019 syntyneiden lasten kanssa.

Rokottamattomien pikkulasten osuus nousussa

Rokottamattomuus on Suomessa edelleen hyvin harvinaista. Lapsi katsotaan rokottamattomaksi, jos hän ei ole saanut yhtään rotavirus-, pneumokokki-, MPR- ja viitos- tai nelosrokotetta.

Niiden lasten osuus, jotka eivät ole saaneet yhtäkään rokotusta kolmeen ikävuoteen mennessä, on pysynyt vakaana vuosien ajan.

rokotuskattavuus

Pikkulasten rokotuskattavuus on Suomessa yleisesti ottaen yhä hyvällä tasolla.

Rokottamattomia lapsia on ollut yleensä noin yksi prosentti ikäluokasta. Vuonna 2020 syntyneissä lapsissa rokottamattomien osuus on noussut 1,4 prosenttiin.

Niiden lasten osuus, jotka eivät ole saaneet yhtäkään rokotusta kahdeksaan ikävuoteen mennessä, ei sen sijaan ole noussut.

Miksi pikkulasten rokotuskattavuus on laskenut?

THL:n asiantuntijalääkäri Anniina Virkku kertoo tiedotteessa, että syitä rokotuskattavuuden laskulle selvitetään yhteistyössä hyvinvointialueiden kanssa.

Tiedot rokotuskattavuuksista perustuvat valtakunnallisen rokotusrekisterin tietoihin, jotka puolestaan saadaan potilastietojärjestelmistä.

THL:n mukaan rokotuskattavuudet ovat todennäköisesti korkeammalla tasolla kuin rokotusrekisterin tiedot antavat ymmärtää, sillä rokotusten kirjaamiseen ja tiedonsiirtoon on liittynyt ongelmia.

Rokotuskattavuustiedot raportoidaan nyt ensi kertaa koko maan ja kuntatason lisäksi hyvinvointialueittain.  Tiedonsiirron korjaamiseksi on kuitenkin jo tehty toimenpiteitä.

– On mahdollista, että lasku selittyy pelkästään tiedonsiirron puutteilla, mutta kartoitamme, onko taustalla myös muita syitä, Virkku sanoo.

Virkun mukaan koronapandemian alussa pikkulasten rokotuksissa oli puutteita, mutta pääosin rokotukset on otettu myöhemmin.

– Vuonna 2020 neuvolakäyntien määrä väheni, mutta jo vuonna 2021 alle kolmevuotiaiden lasten neuvolakäynnit palasivat vuoden 2019 tasolle.

Lue myös: Aborttien määrä laskee Pohjoismaissa – vähiten raskaudenkeskeytyksiä tehdään Suomessa

Jaa oma kokemuksesi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kaupallinen yhteistyö

Kokeile Kaksplussan laskureita

X