4-vuotiaan uhma voi olla vahvempaa kuin taaperon – uudet selviytymiskeinot ovat sentään vanhemman lohtuna

Uhmaikä alkaa tavallisesti 2–3-vuotiaana. Vanhemmista voi tuntua, että uhma alkaa kuin salamaniskusta. Tahtoiän päättyminen ei kuitenkaan aina ole yhtä selkeä vaihe.

Vaikka lapsen mieli kehittyy hänen kasvaessaan, kiukkukausi ei välttämättä helpota. Monesti uhma voi jatkua vielä 4–5-vuotiaana. Mentalisaatioperustaisen vanhempainryhmätoiminnan suunnittelija Tuulikki Matero Mannerheimin Lastensuojeluliitosta kertoo selvimmäksi eroksi taaperokiukkuun, että 4-vuotiaalla on harmituksen vyöryessä enemmän selviytymiskeinoja käytössään.

– Hänellä on enemmän sanavarastoa tunteidensa käsittelemiseen kuin pienemmällä lapsella. Siksi hänen kanssaan on helpompi jutella erilaisista asioista, ennakoida tilanteita ja löytää yhteisymmärrys, Matero sanoo.

– Siitä huolimatta 4-vuotias lapsi voi edelleen saada hyvinkin voimakkaita kiukkukohtauksia. Voimakkaan tunnekuohun vallassa lapsi voi kiukuta iästään riippumatta samalla tavoin. 4-vuotias lapsi pystyy kuitenkin rauhoituttuaan pohtimaan kiukkuaan ja syitä siihen eri tavalla kuin pienempi lapsi.

Miksi 4-vuotias lapsi uhmaa?

Uhmaiästä puhutaan myös tahtoikänä tai itsenäistymisvaiheena. Uhmakaudet ovat yksilöllisiä vaiheita, joissa lapsi etsii omaa tahtoaan omalla tavallaan. 4-vuotiaan uhmaikä voi olla monisyistä ja liittyä lapsen elämäntilanteeseen tai temperamenttiin.

– Mikäli lapsen hoitopaikka vaihtuu tai hän kokee olonsa muuten epävarmaksi, turvattomuuden tunne voi purkautua kotona uhmakohtauksina. Monesti lapsi kokee kotona ollessaan, että hänen on turvallista purkaa epävarmuuttaan, Matero kertoo.

– Jotkut lapset ilmentävät temperamenttiaan voimakkaammin kuin toiset. Aina itsenäistyminen ja oman tahdon harjoitteleminen ei ilmene varsinaisina uhmakohtauksina, vaan hillitympänä oman tahdon ilmaisemisena.

Lue myös: 6-vuotiaan uhma – ei kai enää kuulu kiukuta kuin taapero?

Tutut klassikot voivat nostattaa uhman neljävuotiaassa: ulkovaatteiden pukeminen tai leikkien päättyminen.

4-vuotisuhmassa on samoja piirteitä kuin 2–3-vuotiaan uhmassa. Hän haluaa pikkutaaperon tavoin enemmän itsenäisyyttä. 4-vuotiaan uhmaikä on silti sikäli vanhemmille armollisempi, että lapsi ymmärtää jo paremmin omaa toimijuuttaan ja sitä, että häneltä odotetaan tietynlaista käyttäytymistä.

– Lapsi oppii jatkuvasti uutta. Hän haluaa kokeilla oppimiaan asioita ja toimia itsenäisesti. Se, mitä lapsi haluaisi tehdä, ei ole aina siinä tilanteessa sopivaa tai aikuisen näkökulmasta järkevää.

Silloin syntyy ristiriita sen välille, mitä lapsi haluaa ja mitä muut häneltä odottavat. Lapsen voi olla vaikea hahmottaa sitä, mistä kaikesta hän voi päättää ja mistä ei. Monesti 4-vuotiaan uhmaikä näyttäytyy jo varhemmasta iästä tutusti siirtymätilanteissa: kun puetaan, ruokaillaan, käydään nukkumaan tai lopetetaan leikit.

Mistä tietää, onko lapsen uhma ”normaalia”?

Uhman haastavuudessa voi olla isojakin lapsikohtaisia eroja. Jos uhman voima, oma jaksaminen ja pärjääminen sekä lapsen tokeneminen uhmakohtauksista mietityttää, kannattaa jutella ulkopuoliselle ihmiselle.

– Jos haastavat tilanteet toistuvat usein, vanhempi voi tarvita avuksi toisenlaisia keinoja kuin hänellä itsellään on käytössä. Uhmasta kannattaa keskustella esimerkiksi neuvolassa tai yhdessä muiden vanhempien kanssa. Toisilta vanhemmilta voi kysyä vinkkejä uhmatilanteiden hallintaan, Matero vinkkaa.

Muissa perheissä on todennäköisesti hyviksi havaittuja keinoja, jotka voivat edes jonkin aikaa toimia myös oman kiukkupussisi kanssa.

Vanhemman tehtävänä on tukea uhman tullen

Uhmaikäinen tarvitsee vanhemman tukea kiukun keskellä. Siksi on tärkeää huolehtia siitä, että vanhempi jaksaa.

– On helpompi pysyä rauhallisena ja ottaa lapsen kiukku vastaan, kun on pohtinut, millaisia tunteita uhma itsessä herättää. Miten reagoin uhmatilanteissa? Miksi minun on vaikea ottaa lapsen kiukku vastaan?

On ymmärrettävää, että vanhempi hermostuu lapsen uhmatessa. Täydellisenä viilipyttynä ei tarvitsekaan pysyä silloin, kun lapsi raivoaa. On tärkeää, että vanhempi kykenisi siitä huolimatta osoittamaan lapselle, että on uhmatilanteessa turvallisesti tämän lähellä.

Vanhemman tehtävänä on pyrkiä huolehtimaan, ettei lapsi satuta itseään tai toista tunnekuohun vallassa. Matero korostaa myös jämäkkyyttä, jotta ei antaisi periksi silloin, kun lapselta on jouduttu kieltämään jotain.

– Aikuinen voi auttaa lasta sanoittamalla tämän tunteita, esimerkiksi toteamalla, että nyt sinä taidat olla tosi kiukkuinen, tai kysymällä, että harmittaako tämä asia sinua nyt kovasti. Tilanteen rauhoituttua lapsen kanssa on hyvä keskustella raivariin johtaneista asioista. Pienellekin lapselle voi näin viestittää, että vanhemmalla on halu auttaa ja ymmärtää häntä.