Lapsi hokee kakka-pissi-pippeliä – noloa vai ei? Vanhemman oma häpeä lietsoo lällättelyä

Ennen pestiin suu saippualla, nyt kielletään puhumasta noloja vessasanoja. Kumpikin on haitallista, sanoo lastenpsykiatri.

Teksti Piia Matikainen
Kuvat iStock
Nolo pimppa- tai pippelihokema voi vaivata vanhempaa, mutta Raisa Cacciatoren mukaan on hyväksi suoda se lapselle.
Nolo pimppa- tai pippelihokema voi vaivata vanhempaa, mutta Raisa Cacciatoren mukaan on hyväksi suoda se lapselle.

”Pissi, kakka, pieru, pippeli!” hihkuu lapsi. ”Vessasanat kuuluvat vessaan!” toruu aikuinen nolona.

Väestöliiton lastenpsykiatri Raisa Cacciatore on eri mieltä.

1980-luvulla suu pestiin saippualla, sittemmin alettiin puhua vessasanoista.

– 2010-luku oli vessasana-nimityksen kulta-aikaa. Nyt sen soisi kuuluvan menneisyyteen ja olisi aika siirtyä häpeäkasvatuksesta positiiviseen kasvatukseen, Cacciatore sanoo.

Usein myös sukupuolielimet ja pylly leimataan vessasanoiksi.

– Ne ovat kuitenkin tärkeitä paikkoja, joihin usein liittyy vaivaa, kiusaamista tai nolostuttavia asioita. Lapsen pitää uskaltaa ja saada kertoa niistä.

Hokeminen ja lällättely liittyy Cacciatoren mukaan siihen, että aiheesta on tullut tabu. Jos aikuinen tiettyjen sanojen käytöstä hermostuu, lapsi huomaa, että niillä on vahva vaikutus.

– Näin ne vain kiehtovat lasta entisestään. Jos sen sijaan sanoo vain ’selvä, vaikutus on päinvastainen.

Puhu ja anna lapsen puhua

Avoimuuden puute tekee asiasta salaisen ja nolon jutun, jota ei saisi tuoda esille. Kehossa ja sen eritteissä ei kuitenkaan ole mitään paheksuttavaa.

”Näin se nopeimmin loppuukin, kun kielletyn houkutus jää pois.”

Kieltämisen sijaan aikuisen kannattaa olla aiheelle avoin ja osoittaa, että vessa-asiointiin ja seksuaalisuuteen liittyvät asiat ovat yhtä tavallisia kuin syöminen ja nukkuminen.

Cacciatore kannustaa vanhempia näyttämään mallia ja sanoittamaan asioita.

– Käytössäännöt voi opettaa ilman, että niihin liittää häpeää. Kaikesta voi puhua myös nätisti, eikä lapsen tarvitse enää hokea kakka-pissiä. Aihe kyllääntyy, kun siitä puhuu tarpeeksi. Näin se nopeimmin loppuukin, kun jännite ja kielletyn houkutus jäävät pois.

Kuvakirjat ja kehonosien nimeämisleikit ovat oivia keinoja tehdä aiheesta nolon sijaan arkinen.

– Jos kakkajutut menevät överiksi, voi todeta, että kakkapökäleet tulevat meillä kaikilla pyllystä ja ruoka menee mahaan ja muuttuu voimaksi, pissaksi ja kakaksi. Joskus tehoaa tieto eritteistä: kun hokeminen alkaa, voi muistuttaa, mistä kakka koostuu, Cacciatore vinkkaa.

Jos lapsi lällättelee pimppiä ja pippeliä, aikuinen voi kertoa, että ne ovat tärkeitä omia paikkoja, joista pitää pitää hyvää huolta.

Kehontunnekasvatus on myös tärkeää lasten turvallisuuden takia.

– Kun lapsi on oppinut ja uskaltaa jutella kehostaan, sen koskettamisesta ja vessatapahtumista, hän osaa myös suojella itseään ja uskaltaa kertoa, jos tapahtuu jotain, mistä hän ei pidä.

Iloa, eloa! -blogi: Meillä jyllää alapäähuumori

Nolo olo pois, aikuinen!

Kiinnostus kehoa ja sen toimintoja kohtaan on normaali kehitysvaihe.

– Aikanaan lapsuuden seksuaalisuuden vaiheissa puhuttiin osuvasti anaalisesta vaiheesta. Nykylapset kehittyvät aivan samalla tavalla kuin ennenkin, Cacciatore toteaa.

”Me aikuiset voisimme arvostaa tätä lapsille merkittävää kehitysvaihetta.”

– Pottailu ja oma keho kiinnostavat taaperoa. Se on tärkeä osa kehonkuvan ja itsetunnon rakentamista. Potalla vertaillaan, mitä itsellä ja kaverilla on, niin kehossa kuin potassakin, joten kakka-pissa-pierujuttujen kuuluukin olla taaperoiässä pinnalla. Me aikuiset voisimme arvostaa tätä lapsille merkittävää kehitysvaihetta ja sen kiehtovuutta.

Cacciatoren mielestä aikuisten olisi aika oppia puhumaan aiheesta keskenään avoimesti ja asiallisesti.

– Sellaista kulttuuria ei juurikaan ole. Me aikuiset arastelemme puhua keskenämme, miten lapsen kehonosiin suhtaudutaan ja miten niistä puhutaan kotona ja päivähoidossa.

Eritteistä ja kehonosista puhuminen voi tuntua nololta, jos niistä ei puhuttu avoimesti omassa lapsuudessa.

– Taustalla voi olla paheksuva kasvatus. Kyseessä on kuitenkin maailman tärkein asia: lasten keho, turvallisuus ja itsetunto.

Lue myös: Varothan, kun nykäiset kädestä? Pikkulasten sijoiltaan menneet kädet ovat lääkäreille tuttuakin tutumpaa

Kommentit

Jaa oma kokemuksesi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Lue seuraavaksi

Yhteistyössä