2. lapsi

Lapsemme on 1,5 v ja kuulemma toinen pitäisi saada alkuun. Vauva aika oli kuitenkin todellisesti elämäni surkeinta aikaa, en haluaisi enää koskaan kokea sitä. Olin töissä ja vaimo kotona. Kämppä oli aina kuin pommin jäljiltä, roskia ympäriinsä, likaisia vaatteita ja rättejä. Vaimo oli kuin takapuoleen ammuttu karhu kun tulin töistä ja purki kaiken turhautumisensa ja väsymyksensä minuun.

Näytti käytöksen perusteella siltä, että vaimollani ei mennyt henkisesti kovin vahvasti vauva-aikana. Myös lähipiirimme huomasi tämän hyvin selkeästi. Olen ilmaissut huoleni hänen jaksamisestaan toisen kanssa: en usko, että hän kuin taikaiskusta muuttuisikin arkea kunnolla pyörittäväksi ja lapset hoivaavaksi äidiksi. Itse en pysty töitten jälkeen täysiaikaisesti hoivaamaan koko illan kahta lasta, että vaimoni saisi levätä. Tarvitsen myös lepoa sekä kuntoilua, olen toki apuna sen minkä jaksan.

Lisäksi pelkään pääseekö vaimoni heikon koulutustaustan ja työkokemuksen vuoksi kunnolla työelämään, jos hän on esim. viisi tai kuusi vuotta yhteensä kotona. Työelämä on nykyään usein todella raakaa peliä. Tuntuu, että tuo vauvakuume sumentaa hänen järjellisen ajattelunsa.

Meillä alkaa mielestäni arki rullaamaan pikku hiljaa, ja pelkään toisen lapsen avaavan helvetin portit.
 
Enpä tunne ketään kenellä ois elämä helpommaksi muuttunut toisen lapsen hankinnalla. Jos ensimmäinen on jo tuottanut tuskaa, niin kyllä siinä iso vaara on että toisen myötä onkin jo sitten yhtä hel...ttiä. Tiedän muutaman perheen jotka ensimmäisen syntymän jälkeen on ollut, että "hei täähän on kivaa ja lapset on ihania" mutta toisen jälkeen onkin ollut sitten aika tiukkaa....
 

Yhteistyössä