2 vuotiaat maalismasut

heipat pinoon!

Siitäpä onkin aikaa kun olen viimeksi kirjottanut.

Onnea vauvaantuneille =)

Meillä arki pyörähtänyt taas käyntiin ja lapset hoidossa.. Esikoisella alkaa eskari ensi viikolla ja Jenna käy samassa talossa päiväkodissa pienten puolella.
Hyvin on lähtenyt menemään ja Jenna on kuulemma innolla mukana laulu- ym. tuokioissa =)

Mitään kummempia meille ei oikeastaan kuulu. Piiitkästä aikaa oltiin kiepinä viime vkl, kun oksennustauti kierti meillä jokaisen. Ja nyt vähän jokaisella nenä vuotaa ja kurkku on kipeä.

Pottailu meillä menee niin, että päivällä ei pidetä vaippaa muuta kuin unilla. Ja omatoimisesti menee pissalle ja kakalla. Välistä vahinkoja sattuu, mutta ihan ymmärrettävää. Yöllä käytetään vaippaa.. Välillä on aamulla kuiva, välillä taas ei.
Jenskulla on joku erityinen mieltymys teippivaippoihin :LOL: Ostin vahingossa nyt teippivaippoja ja typy on aivan innoissaan kun saa ne päällensä :whistle: Nätisti asettuu lattialle, että tässäpä olen, laita vaippa :D Alkuun kantoikin kesken päivän vaipan ja halusi että se laitetaan, mutta selittämällä sai käsittämään, että nukkuessa käytetään vaan vaippaa.

Riksu: Tuollaisissa ns. helpoissa asioissa meillä annetaan periksi vähän tilanteen mukaan.. Jos Jenna haluaa esim. pyöräilemään, niin kuulostetaan vähän myös veljen mielipidettä ja mennään jos kaikille ok. jos on jotakin akuuttia tekemistä tms niin sitten pyrin selittämään, että käydään myöhemmin. nehän on vaan lähinnä sovittelu kysymyksiä omasta mielestäni :) Mutta tiedän tunteen, että kun vauva syntyy, niin kyllähän se jonkun verran rajoittaa aluksi. Meilläkin, vaikka esikoinen oli reilu 3v kun Jenna syntyi. Nykyään suurin ongelma on, että miten olla suhteellisen mieliksi molemmille ;)

Jenna oppi polkemaan pyörällä ja tosiaan pyöräily on tosi kivaa tällä hetkellä.
Pikkuponi leikki on ihan ykkös juttu tällä htekellä ja nukkeja hoitaa myös paljon. Äitin apuna tykkää leipoa jne..
Puhuu kuin papupata ja omaa vahvan tahdon. Nyt kesällä alkanut tulla kunnon itku-potku-raivareita (jotka vähän viime viikkoina onneksi hellittäneet)

nyt pitää joutua vielä pyykit nakkomaan narulle ja loput ilta-askareet hoitamaan.. yritän aktivisoitua ;)
 
Heipsan kaikille!

Täällä vietetään hoitovapaan viimeistä viikkoa. Mimosa aloittaa päiväkodin maanantaina. Kivasta päikystä saatiin paikka, kävimme viime viikolla tutustumassa tiloihin ja täteihin. Mii tykkäs kovasti muista lapsista, mutta tätejä selvästi vieroksui. Mä olen ainakin ekana hoitopäivänä vielä muutaman tunnin Mimosan mukana, että hiukan lämpenis hoitotädeille. Mulla alkaa sitten koulu 22. päivä. JÄNNITTÄÄ!

Meillä loppui vaipat viikko sitten ja sen jälkeen Mimosa on ollut päivin-öin ilman vaippaa, eikä vahinkoja ole sattunut. Mulla on kauhea ongelma löytää kaupasta 86/92cm pikkuhousuja, kaikkialta koot loppu. 98/104 on vielä liian isot. Kauheasti täytynyt vaatetta hankkia muutenkin, kun neiti on taas venahtanut kesän aikana ja 92cm vaatteet alkaa olla aika nafteja. Kotimittauksella Mimosa on 94-95cm pitkä.

Nyt aamupalan tekoon ja sitten leikkipuistoilemaan. Mimosakin sai pyörän, sellaisen kolmipyörän missä on työntöaisa. Tykkää istuskella kyydissä ja pitää jalkoja polkimilla mutta ei vielä ole hoksannut, kuinka poljetaan.

Hauskaa loppukesää ja iloista alkavaa syksyä (meidän pihakoivu varistaa jo keltaisia lehtiä!)
upupa ja Mimosa
 
on pino kyllä todella hiljainen. mie vaan aina välillä täällä notkun :whistle:
meillä sitten alkoi syksy ja ensimmäinen flunssa kesätauon jälkeen.
minä ja isäntä aloitettiin ja jere perässä. onneks ei paha.
meillä on rytmit muuttunut todella paljon nyt kun tyttö meni eskariin.
ennen nukuttiin kymmeneen asti ja valvottiin kymmenen-yhteentoista.
nyt heräillään koko poppoo seitsemältä ja nukkumaan mennään jo yhdeksän aikoihin.
mulle tää rytmi taitaa olla kaikkein vaikenta. mie kun nukkuisin pidempään |O
raskaana kyllä on väsynyt kokoajan...
me hetken aikaa koitettiin jeren kanssa tuota pikkuhousujen kanssa oloa mutta ei siitä mitään tullut. vaikka kuinka usein käski potalle niin hetken päästä oli housuissa. kolmannen kerran jälkeen pistin jo vaipan. kaipa hän joskus sen potan hokaa. istuu siinä kyllä mutta ei mitään tule.
nyt nukkumaan että jaksaa huomenna juhlia. ostin itselleni kolme alkoholitonta siideriä :D
 
Hei taas pitkästä aikaa!

Onpas täällä taas hiljaista, taitaa arki viedä mukanaan. Ainakin mulla tuntuu että kädet on koko ajan täynnä ja pelkkä arjen pyöritys vie voimat.

Zoanne Hieno kuva Ronista. Onko leipälakko jo loppunut?? Ja mites sen työnhaun kanssa. Onko onnistanut.

Cadillac sulla ei tainnut olla enää kuin pari kuukautta laskettuun aikaan, vai muistanko väärin. Ei kestä enää kauan kun pääset nuuskuttelemaan vauvantuoksua:heart:

Upupa Mites Mimosalla on hoito lähtenyt sujumaan. Ja sulla opinnot??

Meillä on virallisesti nyt alkanut uhmaikä:headwall: Oon välillä ihan hukassa tuon pojan kanssa, savu nousee korvista ja saa todella laskea kymmeneen etten räjähdä joka välissä. aivan mahdotonta oman tahdon testausta. Päikkäreitä ei enää suostu nukkumaan kirveelläkään, alkuillasta on kuin nukkuneen rukous, minnekään ei voida lähteä kun nukahtaa heti kun auto käynnistyy ja heräämään ei saa millään (nim. turhan kirjastoreissun tehnyt, poika kuorsasi vaan takapenkillä eikä suostunut kirjaston pihalla heräämään). Iltaunille nukahtaa 8 maissa ja 6 aamulla ylös |O

Onneksi meidän neidillä on lehmän hermot ja hän on todella hyvä nukkumaan. Sitä tarvitaan, kun välillä tyttö vetelee hirsiä vaunuissa kun kannan huutavaa poikaa vierestä sisälle.

Jaahas, neiti heräsikin
 
Moikka!

Meillä on pitänyt kiirettä, kun reilun parin vuoden kotonahengaamisen sijaan pitäis sekä äiti että lapsi olla hynttyyt yllä ja ulkona viimeistään klo 8. Yllättävän kivuttomasti on uusi arki alkanut sujumaan. Sen ekan päiväkotiharjoitteluviikon jälkeen Mii sai tietysti flunssan, ja seuraavan viikon olikin kotona mummujen vuorotellessa hoitajina. Miehen töistä on vaikeaa olla pois ja mun olis ollut katastrofaalista aloittaa koulu olemalla viikko pois, onneksi on hoitajia lähellä!

(Mun täytyy tähän väliin mainostaa, että meidän koululla on oma yritys nimeltä Soteekki josta me opiskelijat voidaan tilata lastenvahti 5e/h tai 20e/8h. Ihan loistava juttu etenkin niille, joilla ei tukiverkkoa lähimailla ole!)

Tänäänkin Mimosalla on nokka vuotanut, toivottavasti ei nyt nostaisi kuumetta. Pari viikkoa Mii on nyt ollut tarhassa maanantaista torstaihin, anoppi pitää Miin perjantaisin. Vähän on aamulla nyyhkitty äidin ja isän perään mutta on siitä sitten aika pian reipastunut ja alkanut touhuamaan muiden mukana. Ruoka maistuu ja muutaman kerran viikossa jopa päiväunet (!!!!) jotka meillä jäi keväällä jo pois. Puhe on kehittynyt parissa viikossa ihan valtavasti, ja potta on vaihtunut vallan pyttyyn ilman supistajaa.

Minunkin koulunaloitus on sujunut oikein mukavasti. Luokkakaverit ovat hauskoja, nuorimmat 19-vuotiaita ja vanhimmat nelikymppisiä. Vähän on nää ekat viikot sellaista opiskellaan-miten-opiskellaan, mutta muutama mielenkiintoinen luento on jo ollut ja ensi viikolla taas lisää! Harjoittelukin koittaa jo marraskuussa, mulla kävi hirveä munkki kun arvottiin paikat ja sain tästä ihan läheltä paikan, moni joutui 40 minuutin bussimatkan päähän. Mähän siis opiskelen AMK:ssa terveydenhoitajaksi :)

Kovasti mulla oli mukamas muutakin, mutta taitaa väsymys alkaa painaa. Oon ihan haikeissa fiiliksissä täällä, kun paras ystäväni kävi vielä moikkaamassa ennen kuin lähtee sunnuntaina Britteihin vaihtoon puoleksi vuodeksi. Lokakuussa mulla saattais olla tsäänssit lähteä sinne viikonlopuksi, mutta meidän lukujärjestys elää ja muutenkin nyt kaikenlaisia menoja on hankalampi sumplia. Korkeammille voimille kiitokset vaan Facebookista ja Skypestä, on vähän erilaista tämä yhteydenpito ulkomaille nykyään kuin vaikka kymmenenkin vuotta sitten...

upupa ja Mimosa 2,5v
 
Heissan! Minni sai paljon uusia vaatteita serkulta =) ja vähän ku tuunailee ni niistä saa vaikka mitä aikasex :D viime yö oli aika katkonainen ku tuntuu et noita tuunaus ideoita oikee pulppuaa :LOL:
Emppu on saanu siskiltä paljon uusia vaatteita =) ihanaa ku voi kierrättää.
Tyttöjen kerrossänky oottaa kokoamista. Minni menee sit yläsänkyyn ja Emppu alas,siin sitä onkii sit opettelemista ku nyt on nukkunu miun viekussa :heart: Minni nukkuu kyl omassa sängysä siin meijän sängyn viekussa. Ois vaan oikeen hyvä et Emppu sit suostus nukkuu siin omassa sängyssä ku masu-asukki syntyy ja öisin imettelen ni mahtus paremmin...masu-asukinha koitan sit siirtee omaan sänkyyn..saa nähä onnistuuko ku nää toisetkii o nukkunu viekussa ku o ollu nii helppoja sit ne yöt =)
Emppu ei käytä enää unillakaan vaippaa :) Kovasti kasvanu ja uusia kenkiä tarviaa.
Mie oon saikulla äippälomaan asti.

~ Marsu ja siskit + masu-asukki 30+0 ~
 
tervehdys täältäkin pitkästä aikaa :wave:
ja mitähän uutta on tapahunut.
mie edelleen kotona lasten kanssa ja ensi viikolla alkaakin äitiysloma :)
mielellään olis pomo ottanut mut nyt takas töihin kun niitä riittää.
toivottavasti on myös silloin kun sinne palaan ;)
jere kasvaa ja kehittyy hirmuista vauhtia. potalla käydään edelleen satunnaisesti mutta silloin kun sinne suostuu menemään niin pissa tulee.
tutti saatiin pois ihmeen helpolla. yks lauantai vaan päätin että viedään pupuvauvoille.
outius tuosta lapsen auttamisesta vaikka osaa itse. välillä tulee autettua jos on joku vähän hankalampi että tiedän ettei välttämättä saa itse mutta jos tiedän että osaa niin annan vaikka huutaa sitten. jerellä menee todella äkkiä hermot jos ei joku suju heti ja rupee kiljumaan. mie usein annan asian olla ja sanon vaan että osaat itse. on myös niitä päiviä kun ei omat hermot kestä mitään. varsinkin nyt raskaana.
meillä ruvetaankin kohta elämään jo jänniä aikoja. enään tasan kuusi viikkoa laskettuun :) jere jo välillä huuteleekin mun napaan että tuu ulos :D
 
:wave: hellurei!!
Mitäpä tänne kuuluu?
Tääl massu kasvaa ja kovasti vaavia ootellaan :heart:
Minnin 5v synttäreitä ollaan juhlittu monena päivänä :) oikee päivä oli 9.10.
Emppukii on nukkunu oikeen hienosti omassa sängyssään :) kerros sängyn alasängyssä 30.9 asti.
Ulkona alkaa olla jo aika vilposet ilmat, mitä ootte pukassu lapsosille?
Nyt kaffetta ettimään moi!

~ Marsu ja siskit + masu-asukki 32+6 ~
 
Moroloiskis! Se on jo marraskuu menossa, aika menee hirmusta vauhtia.
Eilen Emppu sai influenssa rokotuksen, ja nyt sit nenukka vuotaa, höh. Minnin 5v neuvolan toinen kerta oli kans eile, hienosti meni nyt ku oli tuttu täti.
Masu-asukki myllertää kovasti. Emppukii on ihana ku antaa masu-asukille haleja ja pusuja :)
Telkkari on joteskii jääny vähemmälle ku ei oikeen aamuisinkaa haluu kattoo lastenohjelmia vaan käyvvä leikkimään jotain. Legot, dublot,bratzit,lautapelit,palapelit,värityskirjat,,ne on suosittuja.

~ Marsu ja siskit + masu-asukki 35+1 ~
 
tervehdys. vielä yhdessä koossa ollaan ;) tänään tuli 37+0 täyteen joten eipä kauaa enään ;) nuo kolme aikasempaa ovat tulleet laskettuna aikana joten tuskin tämäkään tulee yhtään aikasemmin.
mitäs kaikkea olitte kyselleet.
nimestä. jere sanoo itseään jejeksi. tuo r kun on vaikea kirjain ;)
palapeleistä tykkäämyös todella paljon mutta auta armias jos ei pala menekkään paikalleen niin alkaa kauhee itkupotkuraivari ja kiljuu...
täällä "etelässä" voi vielä olla ihan välikausihaalarilla, pipolla ja hanskoilla. sielllä alla ei jerellä mitään paksua ol kun on patteri :D
myös osaa laskea 1-9 aina kun on sillä päällä ja joitain värejä osaa.
kaikki työkoneet ovat aivan ihania ja isukin kanssa kun pääsee kaivuri hommiin niin kyllä on poju yhtä hymyä :) taitaa tulla konemies niinkuin isäkin ;)
täytyy sanoa että kyllä nää 2-vuotiaat ovat aivan ihania. osaa jo paljon asioita mutta silti ovat vielä niin "vauvoja" välillä ;)
zoanne olipas kiva kuva ronista. näyttää isolta pojalta :)
katsotaan jos saisin kanssa jonkun kuvan laitettua.

cadillac ja jere
 
Viimeksi muokattu:
Moi kaikille pitkästä aikaa!

Cadillac ja Marsu
pitkää pinnaa ja tsemppiä loppuodotukseen!

Siirikin on saamassa sisaruksen loppukeväällä! Miehen kanssa pääsimme viimein sopimukseen pikkukakkosen yrittämisestä loppukesällä ja tärppäsi tällä kertaa vähän nopeammin kuin Siiriä yrittäessä. Nyt rv 12+2 ja menneellä viikolla oli nt-ultra, jonka mukaan kaikki hyvin. Toivottavasti jatkossakin.

Syyskuussa kävimme Espanjassa vajaan kahden viikon loman. Reissu oli oikein onnistuntu ja Siiri viihtyi mainiosti. Lämmitä ja aurinkoa riitti.

Päikkäreitä Siiri nukkuu edelleen päivittäin ja pitkään. Päiväkotiaamuina herätys seitsemältä. Siiriä väsyttäisi kovasti aamulla eikä saataisi häntä ylös varmasti ollenkaan ilman telkkarin lastenohjelmia. Joka aamu "valittaa" siitä, että päiväkodissa pitää nukkua päikkärit, mutta ei niiden nukkumisessa kyllä tunnu hoitotätien mukaan mitään vaikeutta olevan. Viikonloppuisin kotona nukkuu aamuisin noin puoli yhdeksään. Päikkäreiden ottamista kotona ei juurikaan protestoi ja ne maistuvatkin yleensä noin 1,5 -2,5 tuntia. iltaisin Siiri menee nukkumaan kello 21-21.30 välillä.

Outius ja Zoanne yhdyn mielipiteisiinne siitä, että kyllä (ainakin) oma lapsi on niin mainio tyyppi ja ihmetyksen aihe!!! Siiri tykkää myös hassutelle ja kertoa juttuja. Nyt hän on myös välillä alkanut epäillä meidän uskomatomilta tuntuvia kertomuksia kommmentoimalla "Ei kyllä voi olla!" ja kommentoimalla "Hassu juttu!" Eilen esimerkiksi kerroin siitä, miten vauvat äidin masussa ovat koko ajan vedessä uimassa ja tämä hämmästytti kovasti. mielikuvitusta rupeaa myös löytymään esimerkiksi leikkiessä.

Puen Siirille ulos välikausihaalarin tai -puvun. Tämän alle lämpötilasta riippuen joko fleecetakin+collegehousut tai villahaalarin. Kädessä villasormikkaat tai goretex-välikausihanskat. Jalassa pihaleikeissä lämpökumpparit. Päähineenä pipo tai huppulakki.

Kävelemisessä Siiri on kyllä aika laiska. Yleensä ei viitsi/ jaksa kävellä muutamaa sataa metriä pidempiä matkoja . Jos ulkosalla lähdetään johonkin kauemmaksi niin kulkupelinä Siirillä on oma pyörä. Siiri ei vielä juurikaan ymmärrä polkemisen ajatusta ja ottaakin mielellään vain kyytiä, kun lykään työntöaisasta.

Mieluista puuhaa meillä tällä hetkellä on saksilla leikkaaminen ja askartelu. Siiri silppuaa mielellään kiinnostavan näköisiä mainoksia (esimerkiksi lelukuvastot) ja osaa hämmästyttävän hyvin leikata ihan itsenäisesti kuvia lehdestä. Näitä leikattuaj kuvia sitten yhdessä liimataan pahville. Leikkaamista ei toki saa ihan omin päin harrastaa, kun Siirillä on käytössään aika terävät metalliset ja isokokoiset lastensakset. Leegoilla rakentaminen ja kauppaleikit ovat myös mieluisia. Salaa on mukava kuunnella, kun Siiri selostaa omia leikkejään ja mitä esimerkiski on juuri rakentamassa. Viimeisten parin viikon aikana on ruennut rakentmaan itsenäisesti ihan "järkeviä" juttuja. Aika täsmällinen tuntuu rakennuspuuhissan olevan.

Pitää lähteä herättelemään Siiriä päikkäreiltä ja lähteä kaveripariskunnan tyttären 2-vuotissynttäreille. Kyllä niitä on Siiri odottanutkin!

Kaatjuska ja maha-asukki rv 12+2
 
Hienoa Zoanne, että Roni nukkuu noinkin pitkiä unia ja nukkumaan menokin käy noin kivuttomasti. Pahemminkin voisi olla. Voisitko laittaa Ronin vain aikaisemmin nukkumaan, jos kerran silloin nukkuu paremmin? Eihän se aina ole mahdollista, mutta jos suurimman osan päivistä.

Meillä on kaksi erilaista nukkumaan menoa. Kotona nukahtaa nätisti omaan sänkyyn, mutta mummolassa vaatii jalkapohjien ja kämmenien silittelyä. Sitä saattaa kestää yli tunninkin. Annika osaa niin hienosti kietoa isovanhempansa pikkurillin ympäri, että saa tahtonsa läpi. Niin ja silittelijän pitää olla mummo tai pappa.

Olen kyllä kateellinen sulle Zoanne, kun tiellä nukutaan noin pitkiä unia. Ronihan on ollut sellainen alusta asti. Annika nukkuu klo. 21-06.30. Tai tuolloin vien nukkumaan ja joskus ennen 7 herää. Rankkaa sanon minä. Olen vähän huono äiti, mutta aamuisin laitan tytölle piirretyt pyörimään ja menen itse sänkyyn torkkumaan.

Meillä on peräti kaksikin sellasta lasten tietokonetta ja se Fisherprisin kone on ollut kovassa käytössä. Se on tarpeeksi yksinkertainen. Siinä on vain 4 peliä. Annika on sen avulla oppinut kirjaimet. Muumitietokone on liian vaikea. Se on jäänyt vielä aikalailla käyttämättä. Suosittelen siis, että osta vain pukin konttiin helpohko tietokonelle Ronille.

Annika tosiaan osaa kirjaimet ja niiden kanssa on ollut monta hauskaa leikkiä. Tykkää kun kehutaan.

Kuinka pitkiä teidän lapsukaiset on?
Mä mittasin eilen Annikan kaverin innoittamana ja tyttö on nyt 94-96 cm pitkä. Joku tolta väliltä. On saman mittainen kuin 3v. kaverinsa.

Kai se on tästä mentävä lukemaan tenttiin.
Hyvää viikonloppua kaikille!
 
Zoanne ostin kesällä Siirille kirpparilta Muumiläppärin. Toiminnot on siinä tosiaan aika vaikeita, kuten Outius kommentoikin. Siiri on silti tykänny näprätä koneella yllättävän paljon ja on siinä muutama toiminto, jotka sopii tän ikäsellikin. Itse pidän toisaalta hyvänä, että lelu on todella pitkäikäinen - sopii mainiosti kouluikään ehtineellekin (esim. vokaaliharjoitus jne.).
Kiitti onnentoivotuksista!
 
täällä ollaan vielä yhdessä kasassa ;) perjantaina on laskettuaika ja mulla on sellainen olo että lauantaina tai sunnuntaina synnytetään ;)
kaatjuska oikein ihania odotuksia sinne :)
mulla rupee jo olee aika tukalat oltavat. yöt tulee nukuttua huonosti ja päivisin ei voi nukkua päikkäreitä jeren kanssa kun nukahtaa yleensä niihin aikoihin kun tyttö tulee koulusta.
jere menee yleensä nukkumaan 21-22 aikoihin viikkoisin ja heräilee 8-9 välillä. joskus aikasemminkin. viikonloppuisin nukkuukin pidempään kun miekin olen sängyssä. viikkoisin kun tarvitsee tyttö lähettää kouluun niin jerekin herää aikasemmin. jos heräilee ennen ysiä pistän päikkäreille mutta viikonloppuisin harvoin pistetään päikkäreille. saadaan aikasemmin nukkumaan.
potallakin on vihdoin ruvennut käymään kun on vaipanvaihdon aika.
pikkuhousuja ei ole suostunut laittamaan. olen kysynyt että antaako sitten vauvalle vaipat kun syntyy ja sanoo vaan että hän haluaa sitten yhden.
täällä meillä etelässä ei ole vielä tarvinnut siirtyä toppavaatteisiin. nyttenkin koko viikoks luvattu väh. +5 sais tulla jo pikku pakkanen ettei olis niin pirun märkää :(
nyt tää lähtee ruuan laittoon ja seuraavaksi varmaan ilmoittelenkin vauvauutisia :)
 
tervehdys sairaalasta. meille syntyi 30.11 pieni tyttö vauva :) vielä ollaan sairaalassa kun on keltainen ja luultavasti joutuu valohoitoon niinkuin jerekin joutui. kauhea ikävä muita lapsia kun eivät ole päässeet tänne sairaalaan. ovat kipeinä kotona :( kirjoittelen vähän miten jere suhtautuu uuteen tulokkaaseen kuhan päästään kotiin :)
 
cadillac paljon onnea vauvasta!! :flower: :heart:

Tääl viel uotellaan. Minni on syntyny viikoilla 41+1 ja Emppu viikoilla 40+5. Eilen käytiin kaupalla kattoo joulupukkia ja tyssit olikii tosi reippaita ja menivät joulupukin syliin :D
Ompelin eile verhoja makkariin ja videotykin valkokankaan ympärille.
uotellaan uotellaan..

~ Marsu ja siskit + masu-asukki 40+2 ~
 
Hei
Oon minäkin täällä vielä, vaikka on taustailukin tahtonut jäädä.

Cadillacille paljon onnea pikkuisesta:heart:

Ja Kaatjuskalle ONNEA ja ihanaa odotusaikaa. Millos sulla sitten on LA??

Niin se vain joulukin meni. Kalle sai mm. rattikelkan, kirjoja, vaatteita, yhden seurapelin, pikkuautoja, muumitalon. Ennestään jo paikat pursuaa leluja....

Olitte lasten tietsikoista kirjotellu. Me ostettiin Kallelle muumitietokone jo 1.5v. sitten ja on ollut mieluinen. Nyt viimeisen vuoden aikana on saanut siitä jo paljon enemmän irti, opetellut kirjaimet sen avulla ja nyt kirjoittelee sieltä pyydettyjä sanoja. Katsoo itse mallista ja kirjoittaa perässä. Itse voin ainakin tätä muumitietokonetta suositella, niin kuin Kaatjuska sanoikin niin siitä on iloa moneksi vuodeksi kun on niin monentasoisia tehtäviä.

Meillä Kalle on n. 93-94 cm pitkä, ei ole mitattu vähään aikaan.

Nukkumisesta: Kalle ei vapaaehtoisesti enää ole suostunut puoleen vuoteen päikkäreitä nukkumaan. Tulee syliin ja nukahtaa siihen, jos on TODELLA väsynyt. Nukkumaan mennään 20.30-21 ja herätys on 6.30-7.30. Eli tosi vähillä unilla mennään, mistä sais tilata lisää unenlahjoja.
Ja tämän johdosta meillä katotaan telkkaria 1-3 h päivässä pienissä pätkissä. Ollaan kanssa miehen kanssa puhuttu että aamuisin vois laittaa telkkarin pojalle ja ite vielä torkkua, mutta tyttö herää kanssa samoihin aikoihin niin ei sitä sais kuitenkaan nukuttua enää. Eli päivisin ja iltaisin katotaan pikku kakkosta ja dvd:ltä muumeja, pyjamabanaaneja, tomi traktoria ja suurin hitti postimies patea.

Ootteko muuten ostanu lapsille vielä suksia tai luistimia? Onko hiihto tai luistelu onnistunut. Mietin että vois käydä alennusmyynneistä kattoon suksia ja kokeilla miten sujuu.

Taisin aikaisemin kirjoitella, että Kallella on puhe viivästynyt ja sen johdosta ollaan käytykin nyt puheterapeutilla. Nyt pari kuukautta sitten alkoi poika yht´äkkiä puhua ja nyt sanoja tulee oma-aloitteisesti ja puhuu 4-5 sanan lauseita. Epäselväähän se puhe tahtoo välillä olla, mutta pääasia että sitä tulee. Kyselyikä ei vielä meillä kunnolla ole alkanut, mites teillä??

nyt täytyy mennä. Yritän aktivoitua tässä kirjoittelemaan meidän kuulumisia enemmän. Hyvää vuodenalkua kaikille mammoille ja lapsille:heart:
 
vattihattu tää on oikea ryhmä tervetuloa vaan kirjoittelemaan =)
niin se aika vaan rientää. vaaveli vaan kasvaa ja sunnuntaina jo ristiäiset. hänestä tulee neea marianne.
kyllä taas talvi alkoi. vähintään kerran viikossa ollaan käyty jonkun lapsen kanssa käyty lääkärissä. flunssaa, silmätulehdusta ja korvatulehdusta.
ensin aloitti jere silmätulehduksella päivää ennen synnytystä. seuraavana päivänä valitti korvaa ja lähtivät anopin kanssa lääkärille kun me lähdimme synnyttämään. korvatulehdus oli ja perään tuli vielä toiseen korvaan. neeakin on jo syönyt kolme antibiootti kuuria. ensin kynsivallitulehdukseen js kaksi korvatulehdukseen. tänään taas lääkäriin kun on kipeenä.
noh on jotain kivaakin sentään sattunut. jereltä vihdoin saatu vaippa pois. öisin ja ulkona vielä käytetään.
riksu kyselit suksista ja luistimista. me saatiin kaverilta jerelle luistimet mutta ei olla vielä keretty koittamaan. taidetaan joutua jäähallille kun ei täällä etelässä taida jäätä saada koko talvena jos tää keli jatkuu.
suksia ei meinata vielä ostaa. laskettelemaan ajattelin opettaa tänä talvena. kypärä jo tuli ostettua ;)
 
Cadillac vauvalla on jo nimikin, joten mun onnittelut tulee kyllä vähän myöhässä:ashamed: Oikein suuri halaus ja onnentoivotus Neean syntymän johdosta! On teillä ollu kyllä sairastamisen takia kurjaa aikaa - pikkuisellakin jo kuureja takana useampi:( Toivottavasti nyt on jo tilanne parempi sekä Jerellä että Neealla.

Riksu kiitos onnitteluista! LA on toukokuun 18. Välipäivinä kävin rakenneultrassa ja toista tyttöstä veikkailtiin. Siirille ei ole vielä tulokkaasta kerrottu, mutta vauvajuttuja kyllä yleisesti kovasti puhutaan ja Siiriä ne kovasti kiinnostaa. Kohta mun maha on jo semmosissa mitoissa, että kertominen vois olla "järkevää". Eilen neuvolassa sain KELA:n lapun, joten ajattelin, että äitiyspakkausken saatuani voisimme sitä yhdessä katsoa ja sitten Siirille kertoa vauvasta. Milloin kerroitte Kallelle tulokkaasta, muistatko?

Marsun vauvauutisia täällä olen odotellut...
 
Iltaa
Lapset nukkumassa ja omaa aikaa. Sitä kun ei enää nykyisin tahdo olla, kun Kalle ei nuku päikkäreitä kuin satunnaisesti. Muuten meillä on poika siirtynyt uuteen "aikaan". Tuumas viikko sitten mulla päivällä, että haluaa nukkumaan omaan huoneeseen (nukkunut siis tähän asti meidän huoneessa, toki omassa sängyssään). Siirrettiin sitten sänky lastenhuoneeseen ja siitä asti on nukuttu siellä. Enää ei tarvi edes olla samassa huoneessa siihen asti että nukahtaa kuten ennen, vaan riittää että vie sänkyyn ja sanoo hyvät yöt. Ja unta riittää aamuun asti, toki meidän aamut alkaa n. puol 7.....

Cadillac
Onpa ikävää, että neeakin jo ollu sairaana, mutta niin se vain taitaa mennä kun on sisaruksia niin ei ne vauvatkaan taudeilta välty samalla lailla kuin esikoiset.

Kaatjuska Me kerrottiin kanssa vasta kun masu kunnolla näkyi. Lainattiin myös kirjastosta paljon kirjaa "Onni-pojasta tulee isoveli". Se oli tosi hyvä, paljon Kalle halusi sitä luettavan. Varsinkin se kohta, jossa mummu ja pappa tuli Onnin kanssa kun äiti ja isä lähti vauvaa sairaalasta hakemaan valmisti hyvin siihen että jonain aamuna ei äiti ja isi ollutkaan vieressä vaan mummu ja pappa (meillähän lähtö tuli aamuyöllä ja miehen vanhemmat tuli Kallen kanssa). p.s. Meidän neiti on kanssa Siiri!

Mies haki Kallen kanssa tänään täydennystä meidän askarteluvarastoon. Meinaa tekeminen näin pakkasilla loppua, varsinkin kun pitää tytön päikkäriaikaan olla suht hiljaa, mikä muuten ei ole helppoa!!!! Askarteletteko te lasten kanssa paljon?? Meillä Kalle tykkää aivan älyttömästi leikata, liimata ym. Monesti katotaan Pikku Kakkosen neppajymykerhosta ideoita ja väkerretään kaikenlaista. Tänään hommattin myös helmiä ja nauha, mutta ei Kallella vielä ihan sorminäppäryys ja hermot riittänyt laittamaan helmiä nauhaan, mutta eiköhän se siitä.

Varasin tänään Kallelle ajan 3v neuvolaankin. Haikeus iskee, kun miettii että tuo poika on jo kohta 3 vuotta!!! Nyyh, minun vauva!

hyviä illan jatkoja kaikille

Riksu
 
Hellurei kaikille!
Vaavin ristiäisiä vietettiin täs kotosalla la 28.1 :heart: isosiskit kuivas vaavin pään kasteen jälkeen.
Meil menee oikeen ihanasti, täys imetyksellä mennään,yöt nukkuu viekussa, Minni ja Emppu
omissa sängyissään kerros sängyssä, kaikki kuiteski samassa huoneessa. Kantoliina on ihana
keksintö, kädet jää vapaax isosiskeille, ruuanlaittoon,vaatteitten viikkauksee,imurointii,siivoukseen
vaikka mihin :)
Ansu on ruvennu jo oikeesti hymyilemään :heart: kattoo silmiin ja hymyilee,et ei oo mitään vatsan väänteitä
niin kun sillon aiemmin.
Minni on ilmotettu eskariin! voi että mite nopeeta aika menee!!
Emppu osaa jo hienosti ite käyvvä veskissä,pyyhkiä ja pestä käit :)
Seuraavax käyn leivinuunin lämmityksee ja sit käyvvää syömään makaronilaatikkoo. Tyssit varmaan käyvät pienelle levolle. Eilenkii ku laitoin makkariin lastenohjelman näkymään tytöille ni sinne ne sen jälkee nukahti :heart:

~ Marsu ja siskit ~
 

Yhteistyössä