2010 ELOKUISET IPANAT

Joo siis meillähän oli se synnytys sekä pojalle että mulle aika rankka tapahtuma. Oli napanuora kaks kertaa tiukasti kaulan ympäri ja tuli tosi kiire lopussa saada poika pois ja imukuppia käytettiin ja siinä ja siinä oli ettei lähetty hätäsektioon. Hapen puutteesta oli hetken kärsinyt ja vasta n. 5min iässä alkoi itse hengittämään. Oli la-ti lastenosastolla ja pari päivää oli verenpainelääkitys alhaiseen verenpaineeseen. Munuaisarvo oli myös noussut silloin johtuen tuosta hetkellisestä hapenpuutteesta, mutta se lähti hienosti laskuun kun pissa alkoi tulla ja olikin jo ihan normaali kahden viikon iässä tuo arvo. Munuais- ja maksa-arvot usein nousevat hapenpuutteen seurauksena ja valoonhan poika joutui kanssa kun se bilirubiini nousi kanssa. Ne oli nyt ihan varmuudeks laitettu seurantaan vielä.

Ja siis poika ei ollut tarpeeksi jäntevä sairaalassa kun fysioterapeutti tutki ja käytti liian voimakkaasti selkäänsä, pää painoi vähän liikaa ja helposti veti itsensä suoraksi. Sen takia käydään kehityspolilla seurannassa nyt 2kk iässä ja seuraavan kerran 4kk iässä jolloin sitten katsotaan onko tarvetta jatkoseurannalle. Nämä ajat siis varattiin jo sairaalassa ollessa.

Nyt on siellä käyty ja verikokeet oli muuten ok, mutta kalium arvo joka otettiin sen verenpainelääkityksen takia niin oli hieman koholla, mutta se kuulema on usein koholla kun näyte otetaan kantapäästä. Mutta huomenna käydään vielä tuolla Salon labrassa ottamassa oikein suoniverikoe, että nähdään että johtuiko se siitä vai onko se jostain muusta. Ja bilirubiini vielä hitusen rajan yläpuolella, mutta niin vähän että se ei haittaa.

Liikkuvuus on parantunut huomattavasti, poika ei enää vedä itseään suoraksi ja selän voimakkuus on laskenut, vielä turhan helposti kohottaa itseään hartioista ja vääntää päätään taakse jotenkin väärällä tavalla, että pitää olla tarkkana ettei pojalla ole syytä katselle taakse ja kantaa pitää aina pojan selkä itseään vasten, eikä niin että rinta rintaa vasten, ettei hän siinä väännä niskaa kun katselee mua.. :) Ja rintareppuunkin selkä mua vasten.
Ja mahallaan pitää makuuttaa pyyherulla kainaloiden alla, ettei pääse keikauttamaan itseään siitä selälleen, koska tekee sen väärin, siinä juuri nostaa pään ylös selkää käyttäen ja keikauttaa itsensä ympäri. Kun päätä pitäisi nostaa niskaa kohottamalla.

Mutta kuulema ollaan oikein osattu käsitellä ja parannusta on paljon tapahtunut, sitten vuoden lopussa katsotaan vielä se 4kk kontrolli.

Todella hienosti ottaa kontaktia ja jutteli niin paljon siellä fysioterapeutille ja lääkärille että olivat aivan ihmeissään ettei kuulema ole ton ikäsen ennen kuulleet niin paljoa juttelevan. :D Ja varsinkin kun selkeästi "osallistui" keskusteluun ja "vastaili" kun hälle juteltiin eikä vaan itsekseen äännellyt. :D

Ja kasvaa ihan hurjaa vauhtia. :D 6180g paino ja 60cm pituus.. :D Syntymästä tullut siit 3120g painoa ja pituutta 10cm. :D On ollut todellakin ruoka-aikana kotona... :D

Chevanne ja Niko 2kk 1vko
 
Heips!! Oon käynyt päivittäin lukemassa teidän juttuja, mut ite en oo saanu kirjotettua.. Jospa nyt jotain kun jätkä nukkuu partsilla =)

Meillä myös mahavaivat helpottaneet kun vaihdettiin korvike Baby Semp:iin. Jonkinlaista rytminpoikastakin alkaa löytymään. Illalla käy nukkumaan n. 21-22. Yöllä syö pari kertaa yleensä 1-2 välillä ja sit 4-5 välillä. Nyt on alkanut myös heräämään 7 aikoihin ja ottaa pienet maito hömpsyt ja jatkaa vielä unia n. 8 saakka. N. 9.30 partsille päikkäreille, nukkuu 2-3 tuntia sitten ottaa vielä myöhemmin päivällä toiset päikkärit partsilla.

Meillä on alkanut myös kuola valumaan ja sormet jatkuvasti suussa. Oon yrittäny koittaa onko hampaita tulossa, mutta ei ainakaan vielä tunnu eikä näy. Poika on kova liikkumaan ja heilumaan. Toissa päivänä sai itsensä käännettyä selältä mahalleen:heart: Ensi viikolla on pojan 2kk neuvola ja mulla jälkitarkastus.

:hug: kaikille masu ym. vaivoista kärsivien vaavien mammoille.

jonna ja pikkuveli muutamaa päivää vaille 2kk:heart:
 
marsa tulin vaan tosta vyöhyketerapiasta kommentoimaan...meillä oli tänään 4. kerta, ja on nyt alkanut vaikuttaa. Ensimmäisten 2. kerran aikana meni vain huonommaksi, mutta 3. kerran jälkeen palasi lähtötilanteeseen ja edelleen paremmaksi. Vielä käydään joko 1 tai 2 kertaa. Näin se ilmeisesti monesti juuri meneekin.

Koko ajan itellä vain olo, että jos uskaltaa kellekään sanoa, että nyt parempi, niin sitten menee taas kaikki pieleen...
 
MARSA .. todellakin kuten Minervikin tuossa sanoi niin ensimmäisellä ja seuraavallakin kerralla saattaa illasta olla tosi kovaa itkua niin meilläkin oli mutta sitkeesti vain jatkettiin kun näytti selvästi käsittelystä nauttivan niin uskoisin että kyllä siittä hyötyä on..
 
Onnea Vauvahaaveita ja myös kaikille muille vihityille! :)

Meillä oli tänään miehen 30v. pippalot ja poika oli nelisen tuntia hoidossa miehen vanhemmilla. Vähän jännitti miten siellä menee kun illasta on hoidossa ja siellä oli myös Nikon 1v. serkku. Ja ekaa kertaa oli nyt miehen vanhemmilla hoidossa. Mutta hyvin meni ja olisin jo aikasemminkin hakenut pois, mutta kun soittelin että mikä on tilanne niin kovin sanoivat et ei viel tarvi tulla niin annoin sit olla viel vähä pidempään. :D Kotiin tultuaan Niko hetken oli muiden seurassa ja katteli ja ihmetteli, sen jälkeen mentiinkin syömään ja siihen hän nukahti ja siirsin omaan sänkyyn nukkumaan ja siellä on nukkunut hyvin vaikka meteliä olikin.. :D

Kait sitä sais jo mennä itekin nukkumaan.. Ei kyl oikee jaksa juhlia enää niinkuin joskus ennen... :D Tosin mulle kovin joku flunssakin yrittää tulla.. Pari päivää jo kurkku ja korva särkeny, onneks särkylääkkeil saanu viel olon aika inhimilliseks.. Saas nähä iskeekö tauti jossai vaihees kunnolla päälle..

Chevanne ja Niko 2kk 1vko
 
Onnea vauvikselle rouviintumisesta :flower:

Täällä neiti on jättäny pidemmät päikkärit pois. Ei päivisin oikeestaan nuku ku max 2-3h yhteensä :O Ei se silti oo sen kärttysempi, oma aurinkoinen ittensä on silti. Aamulla herätään viim ysiltä ja nukkumaan laittaa 22-23 aikaan. Liekkö vaan jokin ohimenevä juttu :confused: Eikä neiti oo nyt sitten kakannutkaan viime tiistain. Eipä tuolla kyllä tuskasta ole mutta ite vaan rupian miettiin että onko ihan ok. Mutta eihän se tuokaan tieten oo muuta ku sitä että maito vaan rupiaa paremmin imeytyyn. Sais kyllä ruveta kakkaamaan, pierut meinaa olla aika tujun hajusia :LOL:

Mulla on itellä ruvennu viime aikoina nousemaan sektio mieleen. Ja tuntuu että harmittaa huomattavasti enempi mitä aikasemmin. Siis ite sektiosta ei oo huono mieli, sehän meni tosi hyvin ja samoten toipuminen. Mutta se että en saanu alakautta synnyttää. Sillon ku neitiä rupesin oottamaan niin ootin jo ihan innoissaan että pääsen taas synnyttämään. Ja jotenki tuntuu että nyt kun moni tuttu on raskaana, niin oon tosi harmissani siitä että he pääsee synnyttään ku minä en päässy :( Pitää varmaan neidin 3kk neuvolassa sitten ottaa asia puheeksi jos tuntuu että vieläkin meinaa tuntua samalta.

Marlin ja Eevi 2kk1vko
 
:attn: Onko kukaan kärsinyt pahoinvoinnista imetyksen aikana? Tai voiko pahoinvointi ja imetys ylipäätään liittyä toisiinsa?

Mulla alkoi muutama viikko sitten ilmetä outoja pahoinvointi"kohtauksia", tuntuu että oksennus tulee justiinsa. Nämä vaivaavat joskus myös öisin. Eivät ole ihan jokapäiväisenä riesana. Niihin liittyy usein myös heikotusta ja jopa alkaa tärisyttämään (ei liity mihinkään paniikkioireiluun, vaan lähes samanlainen olo kuin mahataudin yllättäessä). Olen ehtinyt miettiä jo vaikka mitä vakavia sairauksia, kunnes nyt aloin pohtimaan, voisiko imetyksellä olla mitään yhteyttä näihin?? :confused: Aiemmin kärsin imetyksen mukanaan tuomista nivelkivuista, ne ovat nyt onneksi helpottaneet. Pyrin syömään ja juomaan hyvin, mutta en varmasti aina kuitenkaan tarpeeksi. Verensokerin heittelyt?(olen mitannut kyllä ja se on ok ollut sillä hetkellä) Nestehukka? Univelkaa ei ole, kun tyttökin nukkuu paremmin kuin hyvin..:)
 
Marlin: Monet sektion kokeneet ovat käyneet läpi juuri samoja tuntemuksia jossain vaiheessa vauva-aikaa. Onko teidän sairaalassa mahdollista käydä juttelemassa näistä tuntemuksista vielä jälkikäteen? Se voisi helpottaa. Tai sitten juuri neuvolassa ottaa puheeksi. Itsellesi se olisi varmasti tärkeää, että saat käytyä asian läpi! :) Muista kuitenkin, ettet ole millään tavalla muita "huonompi" tai mitään, vaikka he synnyttäisivätkin alakautta! :hug:
 
Vauvahaaveita: onnittelut uudesta sukunimestä :)

Meillä oli eilen ristiäiset (nimeksi tuli Otso) ja arvatkaa mitä: kotiuduttiin vauvan kanssa keskussairaalasta 45 min. ennen ristiäisten alkua. :) Olipahan mielenkiintoista tulla kotiin, missä oli kaikki juhlia varten valmiina. Itse en pystynyt 70 kilometrin päästä lastenosastolta osallistumaan viime päivien järjestelyihin muuta kuin puhelimitse. Kerrankin siis pääsin juhlien järjestämisessä helpolla! Toki olisin mieluummin ollut terveen vauvan kanssa kotona juhlia laittamassa, mutta minkäs sitä tilanteelle mahtoi.

Syy siihen, miksi jouduttiin olemaan lastenosastolla kolme päivää oli pienen miehen pitkittynyt nuha, joka lopulta johti korvatulehdukseen ja epäilykseen keuhkokuumeesta. :( Pari päivää viime viikolla oli aivan kauheita, kun poika vain huusi suoraa huutoa suurimman osan ajasta. Ukkeli oli aivan tukkoinen ja kun syömisestä ei meinannut tulla mitään, niin maidon tulokin väheni aivan minimiin. Osastolle päästyä alkoi kuitenkin vihdoin helpottaa, kun antibioottikuuri aloitettiin, räkää imettiin säännöllisesti pois ja spiiralla hengiteltiin adrenaliinia kuudesti päivässä. Nyt poika on taas aikalailla oma iloinen itsensä, mutta vielä pitää pari päivää käydä aamuin illoin spiiralla tk:ssa. Tämä tauti on nyt kestänyt puolitoista viikkoa ja aiempi nuhatauti kesti kaksi viikkoa. Jos poika vielä tän jälkeen saa jonkun kolmannen taudin, niin sitten mä en kyllä enää kestä. Toivotaan siis, että poika sais vihdoinkin nauttia terveenä olemisesta pidemmän aikaa.

pikku3nen ja Otso kohta 7 vkoa
 
Taas tämmöinen pikainen käynti täällä,kun pitäs laittaa reissuvaatteet pesukoneeseen ja lämmittää ruoka mielellään ennenkuin vauva herää.Olimme lasten mummolassa 2yötä.

Onnittelut taasen kaikille nimen saaneille vauvoille ja naimisiin menneille pareille :heart:
Meillä ne ristiäiset ovat vasta kahen viikon päästä,mutta kovasti jo pitäs tehä hommia niiden eteen :) Ainakin siivoilla kotia kun ei sitä sitten yhtäkkiä kuntoon saakkaan.Imuroinnin ja luutuamisen joutuu tietenki tekeen päivää ennen juhlia uudelleen mutta kun muuten sais pidettyä tavarat järjestyksessä. Kummitkin on saatu päätettyä ja pyydettyäkin vaikka ensin tuntu ettei sopivia kummeja löydy ollenkaan.Tällä hetkellä ollaan kuitenkin tosi tyytyväisiä kummivalintoihin.Vaikka lahjat ei todellakaan ole se tärkein juttu niin oli kiva huomata että yksi kummipariskunta todella miettivät nyt jo kummilastaan ja hänen tulevaisuuttaankin.He nimittäin olivat päättäneet avata vauvalle oman tilin jonne laittavat rahaa aina syntymä päivinä ja jouluisin.Nuo kummit harmiksi vaan asuvat vähän kauempana niin ei varmaan hirveen usein nähdä.Kolme kummia taas asuu aika lähellä niin heitä varmasti näemme usein.

Kakkaamisesta kuinka usein teillä vauvat kakkaa? kiinnostaa varsinkin pelkällä rintamaidolla olevat,kun meidän vauveli on pelkästään rintamaidolla ja kakkaa on ihan joka vaipassa!! Sellaista löysää "maitokakkaa".Neuvolan täti sanoi että se on ihan tavallista mutta itestä tuntuu hassulle kun ei muut oo ollu nuin kovia kakkaajia.No hyvä että vatsa toimii eikä mahakipuja ole.

Tapaamisesta Oletteko miettineet että jos joskus järjestettäisiin tapaaminen? Vai onkohan liian hankalaa kun asutaan niin eri puolilla Suomea ja ulkomaitakin :) Ois vaan ihan hauska nähdä tätä porukkaa kenen kanssa on jakanut raskausajan ja nyt tätä aikaa vastasyntyneiden vauvojen äiteinä.

Huh kun väsyttää mutta pakko nostaa taas ittensä tästä penkiltä ja painella hommiin kun vauva vielä nukkuu=)

Täytyy vielä kertoa että pikkuinen on alkanut hymyillä päivittäin tosi kovasti ja se on kyllä niin suloinen hymy että meinaa kyyneleet tulla silmiin onnesta :heart:

Rakkaudesta äiti ja Aarre-Viljami 6viikkoa
 
Mie voisin ainakin olla kiinnostunut tapaamisesta. Tre alueella onnistuis ainakin helposti multa ja Helsingissä päin myös.

Pikkun3n, Tiedän tunteen tuosta sairastelemisesta. Meillä tosiaan ollut 3 flunssaa ja 2 korvatulehdusta. Siihen päälle vielä esikoisen 2 korvatulehdusta, oma 2 ja puolen viikon flunssa ja minun ja kummankin ipanan silmätulehdukset niin alkaa olemaan mitta täysi. Onneksi ei sentään olla jouduttu sairaalaan saakka. Tsemppiä siis sinne teille!
 
Viimeksi muokattu:
Chevanne, hienoa että pikkuinen voi hyvin.

Vauvis, onnea rouvalle :)

Tapaaminen ois kiva, mutta taitaa mun osalta jäädä väliin kun taidan olla ainut täällä pohjoisessa asuva..

Meidän neitillä on edelleen nukkumisen osalta selvä rytmi pysynyt. Ilta tankkaillaan ja n. klo 22.30-23mennään nukkuun. Aamulla sitten herätään syömään klo 8-9. Yöllä ei syödä vaan nukutaan ja ei sitten tietty vaippaakaan vaihdeta. Jonku kerran on sitten pisut tullu vaatteista läpi.

Me ollaan täällä tuntureilla lomailemassa. Ulkoiltu on ja lumiukkoakin lapset ovat väsänneet. Nyt makkaran paistoon :)
 
Edda En tiiä tuosta sairaalassa juttelusta, mutta pitää tosiaan neuvolassa asiasta mainita. Kyllähän se lääkäri viikko sitten jälkitarkastuksessa kysy että millä mielin oon sektiosta, mutta ei se sillon tuntunu niin paljon vaivaavan.

Rakkaudesta äiti Meillä neitillä oli kans kakkaa melkeen joka vaipassa viime viikkoon asti (9vko), mutta nyt sitten oli viikon tauko ennen ku kakkas. Esikoinen oli samanlainen että lähes joka vaipassa kakka, ja sitten kahen kuukauden iässä rupes tasottuun että kakkas vaan kerran tai kaks päivässä :)

Marlin ja Eevi 2kk 1vko
 
Vauvis ONNEA uudelle ROUVALLE :flower:

TAPAAMINEN.. olisihan se mukavaa... voisiko ajatella että suomea on myös hieman pohjoisempana :D
eikö keskelle suomea kävisi jonnekin Jyväskylään tms.. se on tosi hyvin juna yhteyksien päässä.

KAKKAA.. joo tulee joka vaippaan pikku nirse kakkaa pari kertaa päivässä kunnon lasti ja yleensä yöllä ei kakkaa olleskaan.

mennis ja pikku3nen... tosi ikävää on nuo sairaskierteet pienillä vauvoilla, voimia teille muuta ei voi aaatellakaan..

Suppis ja miss kesäheinä 9vko 5pv
 
Tänään oli pojan 2kk neuvola. Mitoiksi saatiin 5kg ja 57,7cm (synt. 3385g ja 51cm). Rotarokotteen sai nyt. Tarkkaavaisesti jätkä katselee ympärilleen ja hymyilee ihanasti. Tossa muutama päivä sitten kääntyi ihan itse selältä mahalleen. Taitaa olla kova kiire päästä liikkeelle :heart:

Siitä tapaamisesta. Tytön vauvaaikana järjestettiin myös tapaaminen ja me etelässä asuvat näimme Helsingissä ja pohjosemmassa asuvilla tais olla oma tapaaminen Oulussa tms.

Nyt täytyy lähtee pikkujäbän kans kauppaan ja sit hakeen tyttö hoidosta.

jonna ja Hra minipossu 2kk
 
En oo kerinny käymäs lukees enkä kirjoittaas. Aika menee niin nopiaa. :ashamed:

Täs meirän kuulumisia. Ristiäiset pirettiin mikkelinpäivänä ja neiti sai nimeksi Sanni Aliina. :heart: Juhla sujui tosi hyvin. Neiti kilpaa "jutteli" papin kans. :)

Yöt menee yhdellä herätyksellä harvoin on sitäkään. Illalla tankataan niin hyvin. Aamusta ollaan tunninverran hereillä ja sitten mennään pihalle nukkuun n. 4tunniksi. Heräillään syörään ja ollaan seuraneitinä ja sitten taas muutaman tunnin unille. Illalla mennään nukkuun n.klo 23.00, sopivasti kun silloin useimmiten tulee itekkin mentyä nukkuun.

Neiti ei turhia marise...oonkin miehelle leikillä sanonut, että hankitaan neljäs, kun tää niin helppo tapaus. Mutta ei kyllä tää meirän lapsi luku on tässä.

Paljon tulee juttuja ja hymyjä. Veljet vieläkin aivan haltioissaan siskosta. :Heart:

Ihanan tasaista elämä...vintinkin rakennus rupiaa oleen paremmalla puolella. :)

Nyt rupian lukeen mitä ootte kirjoitellut.

Elli Ja Sanni 2kk1vko
 
Onnea Vauvis!

Kaikille sairastavien äideille tosi paljon tsemppiä! Meidän vauva sai nuhan viime viikolla ja vaikkei se ole lainkaan pahaksi äitynytkään niin tarpeeksi kurjaa sekin. Tekee pahaa edes kuvitella esim. Pikkus3n Otson tilannetta. :'( Onneks tosiaan on selvitty tuhinoilla ja krohinoilla. Unikin on onneks vauvalle maistunut. Suosittelen lämpimästi nenäfriidaa!

Meidän vauva kasvaa pääosin korvikkeella, mutta kommentoin silti kakkaamisasiaa. ;) Ekoina viikkoina kakkaa oli lähes joka vaipassa ja pepun kanssa tuli ongelmia. Sain täältä hyviä vinkkejä punoituksen hoitoon. :flower: Nyt vauva on jo muutaman viikon kakannut pääsääntöisesti kerran päivässä. Muutamina päivinä kakkaaminen on jäänyt väliin ja joskus on tullut kaksi kakkaa päivässä. Oikein sopiva tahti mun mielestä =).

Me sijaitaan pk-seudulla eli täällä päin osallistun mieluusti tapaamiseen.

Lion ja Esko 2kk
 
Kakkaamisesta: Keskiarvolla kerran päivässä mennään. Eikä öisin kakkaa. ;) Ihana tapaus!

Tapaaminen:: Mulle sopii Jyväskylä tai Tampere. Niiden väliltä kun olen...:D

Jahas, ja pikku-jätkä vaatii palvelua. Jäipä lyhyeksi, mutta volyymi kovenee. :wave:
 
Meillä kanssa ekoina viikkoina kakkaa oli melkein joka vaipassa. Ei isoja, sellanen pien tuhnu aina.. Nyt on vaihtelevasti, välillä yks kakka päivässä, välillä viis. :D Pari kertaa ollut niin ettei vuorokauteen oo ollenkaan kakannut, mutta ei sen pidempään ole ollut kakkaamatta. Toi meiän koliikkikeinu on aika tehokas. :D Siihen ku laittaa ja tärinän päälle täysille niin ei yleensä mee ku 5-10min ni jo on kakkat tullu. :D
Meillä tossa kans pikkasen pylly punotti. Nyt oon välillä laittanu sinkkivoidetta ja välillä talkkia ja aika hyvänä on pysyny.

Meillä on nyt ollut ongelmana ettei poika meinaa nukkua päivisin tarpeeksi. Ottaa vaan sellaisia miniunia ja sitten on illalla ihan känkkäränkkä kun on jo niin väsynyt. Aamupäivästä nukkuu vähän paremmin, mutta illasta valvoo usein monta tuntia. Siis ihan 5-6h ilman että kunnolla nukkuu. Ja öisinkin on nyt taas heräilly tosi usein. Ekat unet on 3-4h, mutta sen jälkeen loppuyön herää vähintään 2h välein. Oli jossain vaiheessa jo paljon parempi, heräili vaan kaksi kertaa yössä ja yhtenä yönä vain kerran, mut sit taas alkoi heräillä useammin. Ja iltatankkaaminenkaan ei siihen auta. Ihan sama kuinka paljon on syönyt ennen nukkumaanmenoa, samalla tavalla heräilee.
Tänään nyt olen saanut onneksi tässä iltapäivästäkin pojan nukkumaan pikkasen pidemmät unet. Kolmen aikaan nukkui tunnin ulkona ja nyt on uudestaan ulkona nukkumassa.. Kahtellaan oisko vähän ilosempi illalla ja auttaisko toi myös yöuniin. Iltasin ei oo myöskään tissi kelvannut ennen kuin nukkumaan mennessä. Pullosta suostuu vaan syömään.

Muuten kyllä on aivan ihana. Juttelee paljon ja hymyileekin jo paljon enemmän.. ? Eilen aamulla heräsin kuudelta siihen että hän huudahtelee ja juttelee sängyssä. :D Siellä hän makasi ihan poikittain pinniksessä, heilutteli ja nosteli kovin jalkoja ja jutteli ittekseen.. :D Kun näki mut niin hymyili oikein leveästi. :D

Chevanne ja Niko 2kk ja melkein 2vko. :D
 

Yhteistyössä