3,5-vuotiaan lohduttaminen surussa

Äitini menehtyi muutama yö sitten. Ollaan hoidettu asioita ja tietysti kerrottiin pienimmillekin. Oma tyttäreni hoksasi jollain tasolla eilen illalla mitä oli tapahtunut ja alkoi aivan lohduttoman itkun kaikkine kysymyksineen. Miten lohduttaa pientä, kun itsekin on aivan murtunut? Yhdessähän siinä itkettiin muttei sanoja löytynyt.

 

Otan osaa suruunne. Luulisin, että hänelle tärkeää, että arjessa säilyy edes jollain tasolla tutut rytmit ja tavat. Se tuo turvallisuudentunnetta. Kirjastosta saa kirjoja aiheesta, isovanhemman menehtymisestä. Niitä voisi lukea yhdessä. Voisi myös auttaa, jos yhdessä katselisi valokuvia mummosta ja puhuisi hänestä mukavassa hengessä. Omaa oloa voi myös lapselle selittää, että on ikävä, mutta että sinulla, hänen äidillään on kaikki kunnossa, ikävä vain mummia.

 

Osanotto suruunne. Varmaan parasta on juuri tuo: antaa lapsen itkeä ja pitää häntä sylissä, ja yrittää puhua asioista, minkä itse jaksaa. Lasta surettaa tavallaan varmasti myös se, että vanhemmat itkee ja on onnettomia.

 

Osaanottoni suureen suruunne.

Me kerroimme lapselle isomummin lähteneen taivaaseen, ja istuvan siellä pilvenhattaralla ja katselevan meitä. Ikävä saa olla, ja surra saa, näytimme tunteemme lapsellekin, ja selitimme miksi äiti itkee, ja että äiti on kunnossa vaikka ikävä on kova. Myös mukavia muistoja kannattaa lapsen kanssa käydä läpi. Meidän melkein 3v kyselee isomummista viikottain, ja osoittelee taivaalle. "Isomummi on kuussa" hänellä on tapana sanoa. Pari viikkoa sitten meillä oli kaksi ilmapalloa, eräästä tapahtumasta saatuja. Tulimme illalla kotiin, ja seisoimme pihalla, kun tämä melkein 3v poikani yhtäkkiä sanoi, "ilmapallo menee kuuhun" ja hän päästi pallot irti. Katselimme yhdessä niin kauan ettei palloja enää näkynyt ja vilkutimme isomummille ja kuvittelimme kuinka isomummi ilahtuu ilmpalloista. Tämä tuntui olevan tosi tärkeä hetki pikkumiehellemme, ja minusta on ihanaa, että hän yhä muistaa isomummin niin hyvin, joka olikin hyvin tiiviisti elämässämme mukana.

Voimia teille ja pienelle ikävöijälle :hug:

 

Osanottoni suruunne.
Kirjastossa on tosiaan hyviä kirjoja joita voi lukea. Lasten kanssa.
Meillä niitä luettiin aika monta ja useaan kertaan.

Lapsen oloa voi helpottaa juttelemalla, tosin juuri niistä asioista mistä hän haluaa jutella.

Ja vaikka tässä vaiheessa ette olisi kovin uskonnollinen perhe, niin kannattaa kertoa että mummi on taivaassa, istuskelee pilven päällä ja katselee mitä lapset puuhailee.

Ei niitä sanoja aina tarvitse, riittää kun olette lähellä.
Tosin se täytyy lapselle vakuuttaa että vanhemmat tai lapsi itse ei kuole vielä pitkään pitkään aikaan.
:hug:

Meillä vaarin kuolemasta on nyt 1,5vuotta ja esikoinen (nyt 6v) itkee välillä sitä kun on vaaria ikävä.
Nuorempi 4,5v ei enää niinkään, muistaa kyllä vaarin mutta ei ilmeisesti samalla tasolla osaa enää ikävöidä kuin esikoinen.

Hautajaisista kannattaa myös kertoa, sitten lähempänä. Mitä siellä tapahtuu ja miksi. Mitä on arkussa ja miksi lähes kaikki itkee.
Kysymyksiä saattaa tulla koko hautajaisten ajan (kirkossa) joihin kyllä kannattaa heti vastata.

 

Otan osaa suureen suruunne.

Oletkin saanut jo hyviä vinkkejä, miten auttaa pientä. Olen sinänsä KiiajaVillen kanssa samaa mieltä, että hautajaisista pitää kertoa, mitä siellä tapahtuu jne, mutta vähänkään herkemmälle lapselle jättäisin kertomatta, mitä arkussa on. Todeta vain, että se on mummon arkku, jollaisen kaikki ihmiset saavat, kun he kuolevat.

Jos vaan mahdollista, hanki lapselle/lapsille hoitaja, kun menette kappeliin äitiäsi noutamaan. Kauniskin kuollut on hämmentävä kokemus noin pienelle. Oma mummuni näytti arkussa vain nukkuvalle, lapsi ei olisi voinut ymmärtää, miksi mummu ei puhu. Pappani taas oli sairauden murtamana parissa viikossa kuihtunut kasaan ja todella vieraan näköinen ja olisi ollut lapselle kamalaa nähdä tuttu, rakas ihminen niin oudon (suorastaan kamalan) näköisenä. Aikuiselle hänen näkemisensä oli helpotus: sairas, vanha ja väsynyt mies oli viimein päässyt Taivaan Isän kotiin, hänen elämänsä ei enää olisi ollut elämisen arvoista.

 

Kiitos vastauksistanne. Hautajaisista ollaan tässä jo monena päivänä puhuttu järjestellessä asioita. Äitini oli nuori ja piti olla elämänsä kunnossa. Tytön suru on vielä muuntuvaa luokkaa, välillä kyselee enempi ja välillä mietteet unohtuu leikkeihin.