3,5v päiväkodissa 8h päivässä, äiti kotona, päiväkoti arvostelee

  • Viestiketjun aloittaja suvianna
  • Ensimmäinen viesti
suvianna
meillä 3,5v jäi päiväkotiin normaalisti vaikka vauva syntyi. Lapsi oli jo tottunut hoitopaikkaan eikä tukiverkkoja ole.Isovanhemmat satojen kilometrien päässä nähdään korkeintaan 2 kertaa vuodessa.

Lapsi viihtynyt hyvin päiväkodissa ja pitää kavereista. Vauvalla koliikkia, valvoo yöt.
Äiti nukkuu sitten päivällä vauvan kanssa. Olen ihan väsynyt tästä valvomisesta. Neuvolastakin sanoivat että on hyvä pitää isompi päiväkodissa että saan edes päivällä levätä. Mies käy töissä ja tulee myöhään illalla takaisin.

Vauva huutaa ja valvoo yöt ja päivisinkin valittelee vatsaa .

Päiväkodista on nyt alettu arvostella että on liian pitkiä päiviä lapsella ja pitäisi olla vain osapäiväisenä. Maksan kuitekin täydet maksut päiväkodista, millä oikeudella päiväkodista tullaan arvostelemaan meidän perheen ratkaisuja. Tässä on ajateltava äidinkin oloa ja jaksamista.

Saatteko muut arvostelua päiväkodista, jos olette vauvan kanssa kotona ja isompi päiväkodissa?
 
esimies
Kukas sua arvostelee, ihan normi-hoitajat vai? Tuollainen ei ole sallittua, hlökunnalla ei ole oikeutta arvostella ketään. Ota yhteys suoraan pk:n johtajaan ja kerro tilanne, jos ei auta niin ylemmälle taholle sitten.
 
  • Tykkää
Reactions: baby-mama
Arvostelija
Sitten kun palkkaat itse hoitajan kunnollisella tuntipalkalla ja maksat kaikki sivukulut, voit sanoa, että maksat täydet maksut. Eikä sitten kukaan voi sinua arvostella.
 
hmmmm
Oletko kertonut pk:ssa tilanteesta vauvan kanssa? Oletko varma että tädit "arvostelee" vai onko ne vaan viritellyt keksustelua pitkähköistä päivistä ja niiden tarpeellisuudesta? Pitkiähän noi päivät tosiaan on tuonikäiselle, puolipäivähoito riittäisi tarjoamaan virikettä ja seuraa. Mutta perusteltujahan ne pitkät päivät on jos on hirmu hankala vauva ja väsynyt äiti kotona.
 
suvianna aapee
ihan perushoitajat arvostelevat ja vaativat lyhempiä päiviä. Lisäksi vertaavat toisten perheiden ratkaisuihin, että esim. xx:llä kin vauva ja heille riittää lyhempi hoitopäivä lapselle.
 
"Lissu"
ihan perushoitajat arvostelevat ja vaativat lyhempiä päiviä. Lisäksi vertaavat toisten perheiden ratkaisuihin, että esim. xx:llä kin vauva ja heille riittää lyhempi hoitopäivä lapselle.
Tuo on asiatonta, napauta tiukasti takaisin että tämä on meidän ratkaisu.

Mutta... 8 h viitenä päivänä viikossa on aika paljon noin pienelle, jos kerran vaihtoehto löytyy. Jos vaikka 1-2 päivänä viikossa pitäisit vähän lyhemmän päivän?

Mihin aikaan viet lapsen hoitoon ja mihin aikaan haet? Siis kuormitatko ihan aamusta tai ihan illasta milloin pk:ssa usein ollaan yhden hoitajan varassa per ryhmä?
 
"vierailija"
No en ihmettele että arvostelevat. Päiväkodissa ajatellaan että hoitopaikat ovat vain työssäkäyvien lapsille.

Itse otin omani samanikäisen pois kun vauva syntyi, ja molemmat ovat edelleen kotona vaikka opiskelen täysipäiväisesti. Kyllä minuakin väsyttää kokoajan mutta tiesin sen jo ennen kuin toista suunniteltiin. Minusta ei ole esikoiselle reilua että joutuu olemaan noin paljon poissa kotoolta. Ottaisit edes niin että olisi vain 2 päivää viikossa.
 
suvianna aapee
yleensä on 8-16 tai 9-17

tarkoitus on myöhemmin lyhentää päiviä kunhan tilanne vauvan kanssa helpottaa. asiasta on ilmoitettu päiväkotiin ja kerrottu tilanteesta, vauvan valvomisesta jne. Silti tullaan sanomaan asiasta.
 
Onko toinen lapsi sitten jotenkin adhd-termiitti, joka ei pysy hetkeäkään paikallaan? Minusta 3,5-vuotiaan kanssa pärjäisi jo ihan hyvin kotonakin. Kun haluat levätä, otat hänetkin siihen vierelle, laitat vaikka videota pyörimään.

Itse ainakin kokisin paljon työläämmäksi sen lapsen kuskaamisen sinne hoitoon ja sama rumba iltapäivällä, hakiessa.

Mutta itse kukin tekee, kuten parhaaksensa katsoo... itse en jaksaisi alkaa tuohon systeemiin, mieluummin pitäisin lapsen kotona.
 
"ding"
onhan se todella rasittavaa jos vauva valvottaa ja on koliikkia, meillä esikoinen oli koliikkivauva. mut kuitenkin. 3,5v on jo aika omatoiminen, et voi olla äitille jo jopa avuksikin kotona. kyl musta on hieman hassua pitää toista lasta 8h päiväsä hoidossa kun itse kuitenkin olet kotona. pistät esikoiselle vaikka lastenohjelmat pyörimään siks aikaa ku torkut vauva kanssa.

ei se päiväkotielämä oo lapselle pelkkää leikkiä, se voi olla raskastakin. ja voisithan sä esim vaihtaa päiväkodista kerhoon joka on muutaman kerran viikossa. meilläkin esikoinen jäi pois pk:sta ja nyt käy viikolla kerhossa ja muskarissa, 3pv menee viikosta noihin, tosin nuo ei kestä kun pari tuntia per päivä.
 
"Lissu"
yleensä on 8-16 tai 9-17

tarkoitus on myöhemmin lyhentää päiviä kunhan tilanne vauvan kanssa helpottaa. asiasta on ilmoitettu päiväkotiin ja kerrottu tilanteesta, vauvan valvomisesta jne. Silti tullaan sanomaan asiasta.
Luulen että närää aiheuttaa jos pidät lapsen hoidossa 17 asti. Pahimmassa tapauksessa se viimeinen hoitaja joutuu olemaan lapsesi kanssa pidempään töissä ja se on suoraan pois siitä työajasta, minkä voisi tehdä toisena päivänä tarpeellisempaan aikaan.

Mä kyllä ymmärrän sun tilanteen, mulla oli myös koliikkivauva aikanaan. Ja kuopus kun syntyi oli pärjättävä parin tunnin yöunilla kuukausitolkulla, en päässyt päikkäreillekään kun isompi lapsi ei enää niitä nukkunut. Tiedän sen väsymyksen. Mutta uskon silti että parina päivänä riittäisi vaikka 6 h hoitopäivä, ehtiihän siinä jo itsekin nukkua.

Päätös on silti teidän enkä tarkoita arvostella. Olen vain huomannut ihan käytännössä että usein tuossa tulee äidille kynnys pitää sitä isompaa lasta kotona kun uskoo ettei pärjäisi/jaksaisi. Suosittelen kokeilemaan ainakin.
 
suvianna aapee
meillä isompi ei nuku enää päikkäreitä. Ja jotenkin mun mielestä on huonompi että hän katsoo kotona telkkaria kun että on kavereiden kanssa tarhassa. Kuitenkin kun jos on vaikka 2h lyhemmän päivän on se yleensä pois siitä iltapäiväulkoilusta. Lyhemmällä päivällä tuo tosiaan varmaan kattoisi telkkaria sen 2h koska vauvaa pitää päivisin hytkyttää ja imettää vähän väliä. On siis 2kk ikänen vauva.
 
Näin
Nukutko sinä oikeasti 8 tuntia päivällä vai riittäisikö että nukkuisit vauvan ekat päikkärit. Voisit hakea esikoisen sitten vaikka päiväunien jälkeen kotiin.
8 tuntia on helkkarin pitkä päivä olla hoidossa, jos ei ihan pakko ole. Ihan syystä ne hoitajat huomauttavat.
 
nojoo
Kyllähän tuo on pitkä päivä lapselle, vaikkakin on jo yli 3v ja sillä lailla jo "iso". Harvoin työssä käyvien lapsetkaan meillä ovat noin pitkää päivää aina. Vaikka eihän hoitajien tehtävä ole arvostella toimintaanne, jos lapsi viihtyy hoidossa hyvin.

Onko lapsilla isää? Voisiko hän joskus hakea isomman pois aiemmin tai viedä myöhemmin? Voisiko isompi joskus, vaikka joka toinen viikko olla kotona päivän arkena? Voisi olla hyvä isommankin tutustua pikkuiseen.
 
suvianna aapee
en nuku 8h päivällä. meidän vauva nukkuu tosi lyhyissä pätkissä, korkeintaan 30min sitten taas ähistellään ja itketään. Ei siinä aina ehdi itse nukahtaa kun vauva taas herää. ei ole mitään pidempiä 2-3 pätkiä mitä tuo nukkuisi. Neuvolassa oon tästä vauvan itkusuudesta puhunut ja sanoi että kyllä se varmana myöhemmin alkaa helpottaa.

musta tuntuu että päiväkodissa ne ei usko tätä väsymystä tai vauvan koliikkia kun aina pyörittelee päätään ja silmiään kun sanon tästä. ehkä sen takia suhtautuva huonosti.
 
cdi
meillä isompi ei nuku enää päikkäreitä. Ja jotenkin mun mielestä on huonompi että hän katsoo kotona telkkaria kun että on kavereiden kanssa tarhassa. Kuitenkin kun jos on vaikka 2h lyhemmän päivän on se yleensä pois siitä iltapäiväulkoilusta. Lyhemmällä päivällä tuo tosiaan varmaan kattoisi telkkaria sen 2h koska vauvaa pitää päivisin hytkyttää ja imettää vähän väliä. On siis 2kk ikänen vauva.
No eikö sitä hytkytystä ja imetystä voi tehdä vaikka samalla kun ohjaa isompaa vaikka askartelussa tai palapelin peluun lomassa??? Minä veisin tuossa tilanteessa lapsen 9-15 hoitoon, taatusti saa tuossa ajassa sen virikkeen kuin tarvitsee ja sinä saat kuusi tuntia vaikka sitä lepoa tai mitä se nyt vauvan kanssa voi ollakaan. Ja tosiaan, vanhemmatkin voi viedä lapsia ulos...... Niin ne työssäkäyvätkin tekee, joiden työpäivä päättyy ennen iltapäiväulkoilua.
 
"jaa"
No tottahan hoitajat puhuvat.
Jokapäiväinen hoito ja kahdeksan tuntia päivässä on älyttömän paljon, kun toinen vanhemmista on kotona.
Meillä ensimmäinen puoli vuotta oli tosi rankka ja päivähoitopaikan säilyttäminen oli ehdottomasti oikea ratkaisu.
Mutta meidänkin tyttö oli hoidossa "vain" neljänä päivänä viikossa ja vain 6 tuntia/ päivä
 
koliikkivauvan äiti
Suorastaan järjetöntä pitää noin pientä 8 h päivässä/ 5 päivää viikossa hoidossa :O 40 tunnin työviikko. Mietis vähän. Ehkä sitä voimaa omaan jaksamiseen pitää hakea jostain muualta, kuin pienen lapsen kustannuksella.

Ymmärrän osapäivähoidon, mutta että nuo päivät mitä te pidätte... en ymmärrä.
 

Yhteistyössä