3-kymppiset ensikertalaiset vol.11 <3

Tällä kertaa sitten tänne viestiä. Kuinkas sinä @Lallastiina itsesi unohdit tuosta listasta? Vaikka saattaahan kierto olla suunnilleen mitä vaan km:n ja kaavinnan jälkeen. Kuulostais kyllä, että ovis olisi tuloillaan siellä :) Laitan nyt koko mun rimpsun tähän, niin on sulle helpompaa:
Maaria1980, 36v, kp16/25?, yk 1/6, luomu

Ovis oli viikonloppuna, lauantaina. Nyt sitten ihmetellään ja piinaillaan ja bongaillaan kuviteltuja raskausoireita. Jäi sitten yhteen talletukseen, että sikäli aika huonot mahdollisuudet plussaan. Mutta päivä oli aika hyvä, dpo -1.

Niin, yk:ksi laitoin km:n jälkeisen ja yhteismäärän. Tavallaan voisi olla yk4:kin, kun ensin en saanut ovista kiinni tikuilla, mutta lokakuussa siinä vihdoin onnistuin. Kertaalleen osui oviksen aikaan eräät hautajaiset, niin eipä ollut fiilistä, joten se kierto oli siinä.

Anteeksi omanapainen viesti, oli näin alkuun vaikea saada kiinni palstan muista jutuista. Toivottavasti jatkossa sitten toisenlaisia. :)
 
@Maaria1980 Kiitos! Lisäsin listaan, laitoin maanantain kp:t (?). Tsemppiä jännäilyyn!
Mä ajattelin että lisäilen itseni uudelleen sitten kun uus kierto alkaa, kun tätä kiertoa ei lasketa :). Useimmat tosiaan laskee noi kierrot yrittämisen alusta, ohitettuja sen kummemmin huomioimatta, ainahan sitä joku kierto jää hyödyntämättä. Meillä niistä 17:stä jäi väliin vain 2.

Testailin hormonitason laskua eilen ovistestillä ja nyt tuli enää tasavahvat, aiemmin pärähti aina räikeä testiviiva näkyviin saman tien kun testin kastoi.
 
@hill4 leuka ylös ja kohti tulevaa! Eipä näihin juttuihin oikein kauheasti voi itse vaikuttaa. Ei auta kun toivoa parasta ja yrittää elää elämäänsä ihan hirveästi murehtimatta näistä "vauvapuutteista"...

Tervetuloa minunkin puolesta myös @Maaria1980

Musta on kiva lueskella näitä ketjuja ja tietää etten ole yksin ajatusteni, niiden synkkienkään kanssa. Jotenkin vähän sellanen suomalainen juntti että lohduttaa tietää että on muitakin jotka painii samojen ongelmien kanssa vaikka pohjimmiltaan tietty haluais että kaikki plussais vaan mahd.nopeesti :)

Täällä näyttäs menkat vähän paremmalta kun viimeks kun olivat melko niukat, nyt vähän terveemmän oloset joten se tuo lohtua tähän kiertohetkeen. Ja kiva illma! Ulos kaikki!
 
Tänään kp18 ja kauheat alavatsakivut. Viime viikolle saatiin peräti 1 talletuskerta (kp10). Mulla ei ole kyllä mitään tietoa oviksen ajankohdasta. Joskus se on niin selkeä viiltävä kipu, mutta tässä kierrossa oli monena päivänä monenmoista tuntemusta... Pohdin jo ovistestien ostamista mutta pidin 9 euron pakettia kalliina (toisaalta vastikään ostin 60 eurolla kirjoja... paheeni, ja naismaisesti epälooginen ajattelutapa) :D
 
Yötä vaan kaikille!
Tulin päivittelemään omanapaiset kuulumiset.
Edelleen menkkoja odotellaan, kp70 (??) ehkä menossa. Muutamia punertavia pyyhkäsyjä ollut tässä viime päivinä, mutta ei todellakaan mitään kuukautisiksi luokiteltavaa. Kaikki nyt otetut testit on okei. Sovittiin lääkärin kanssa nyt, että meen ns. "nolla"ultraan viikon päästä maanantaina jonka jälkeen sitten luultavasti teroilla käynnistetään kierto ja sitten letrot peliin. Ultrataan sitten lähempänä ovulaatiota, että onko siellä ensinnäkään kypsymässä ykskään munasolu, ja jos on, niin montako niitä on. Jos vaan yksi, niin sitten peitto heilumaan. Jos useita, niin silloin sitä peiton heilutusta ehkä syytä vähän malttaa.. Mutta jännätään!?
 
Pääosin omanapaista päivitystä taas, mutta kommentoidaanpa nyt ensin muille jotain.

@Sano Pirkka Tapaako sulla yleensä olla tuohon aikaan kierrosta alavatsakipua? Se saattaa kyllä johtua ihan mistä vaan.

@ToukkaHaave87 Ainakin piakkoin sulla alkaa asiat selkenemään :)

@Lallastiina Juu, ihan oikein meni maanantain kp:t. Nyt ollaan kp 20/25 ja dpo 8.

Oon ruvennut itsekseni miettimään, että voisin tiistaiaamuna tehdä raskaustestin. Meen hammaslääkäriin sinä päivänä, niin jotenkin ajattelin, että ois jotain selkeämpää sanottavaa mahdollisesta raskaana olemisesta ;) Oikeestihan mä taidan vaan haluta tekosyyn testin tekemiseen :rolleyes: Saako sitä hammasröntgentä ottaa, jos on raskaana? Sehän vaikuttaa kuitenkin pienempään alueeseen eikä lähimaillekaan vatsan alueelle. Ei niiden kyllä välttämättä tarvi ottaa kuvia.

Kaikenlaisia raskausoireita tulee ja menee (vilua, alaselkäkipua ja rintojen turvotusta), vaikka järki sanoo, ettei niitä ennen kiinnittymistä nyt ainakaan tapaa tulla, eihän? Mitään kiinnittymisvuotoa ei ole näkynyt. Menkkoja edeltäviä oireita on mulla lähinnä rintojen turvotus ja lopuksi vatsan turvotus myös. Siinä keskenmenoon päättyneessä plussassa rinnat oli kyllä pinkeät, painavat ja arat, ja vatsan turvotus oli älytöntä, mutta muistaakseni nämä oireet iski vasta kuukautisten poisjäämisen jälkeen.

Tsemppiä kaikille! :)
 
Täällähän on kovin hiljaista...

@Maaria1980, hoitohuoneessa otettavia hammasröntgenkuvia raskausaikana saa nykyään stukin ohjeiden mukaan ottaa, jos on tarvetta. Mahan päälle laitettavaa lyijyessua ei enää suositella. Kokoleuan rtg:ä mielellään ei oteta. Puudutteita saa käyttää, mutta muiden lääkkeiden kanssa täytyy miettiä erikseen. Toimenpiteet pyritään ajoittamaan keskikolmanneksen aikaan.

On: Meillä on mahdoton vuoristorata päällä. Iloinen ovisplussa tuli testiin viime viikolla. Samana päivänä äidilläni todettiin syöpä. Nyt on ollut viikko aivan hullunmyllyä, kun koko perhe on vielä aivan shokissa. Tänään vessakäynnillä huomasin verta paperissa. Dpo5. Menkkojen ei pitäisi vielä alkaa. Voisko se olla... Kaiken tän stressin keskellä? Ja lapsettomuuspolin eka aika on ylihuomenna. Nyt tuntuu, että tulee ihan liikaa asiaa kerralla, haluisin vaan piiloutua johonkin maan alle ja unohtaa kaiken :(
 
@Miinula voi ei :( Jaksamisia sulle! Mut josko kaiken muun keskellä sieltä sit uus tyyppi tekis tuloaan, kuulostais hyvältä!

Hiljasta on joo.. Taitaa plussat nyt meitä odotuttaa.. Joku vois nyt alottaa plussa-aallon!

Täällä kp 10 vissiin ja ovista voisin kohta ruveta etsimään, pitkät tikutukset tulee kyllä jos kierto taas yli 40pv. Mut ompa tekemistä sit tälle "väliajalle" kun ei odottele menkkoja saapuvaksi..
 
"Tapaako sulla yleensä olla tuohon aikaan kierrosta alavatsakipua? Se saattaa kyllä johtua ihan mistä vaan."

@Maaria1980 Tarkistin kalenteria ja edellisen kerran olen merkannut tuon tyyppisiä kipuja olleen noin vuosi sitten. Ja nyt näitä kipuja oli kp18-22. Eivät olleet sillä tavalla kipeitä kipuja, sellaista hipsuttelua ja jatkuvaa elohiirimäistä nykimistä, mikä oli lähinnä vain ärsyttävää.
Ja menkkoja odotellaan alkavaksi tällä viikolla...
 
4.4.2017



***Lisäys- ja muutospyynnöt listaan punaisella, kiitos!​
Nimimerkki.........Ikä.....Kiertopv/pituus......yk.......luomu/lääk.kierto


Toukkahaave87...29v......kp 73/29..............yk 4..........terolut
Ingaliini................31v......kp 40/27-28..........yk1...........luomu
Ihanapa...............28v......kp 26/29-31.........yk 7..........luomu
Taaartsan............35v......kp 30/29-30..........yk 2..........luomu
Miinula................32v......kp 23/29...............yk12.........luomu
Maaria1980........36v......kp 22/25?..............yk 1/6........luomu
SannuB...............33v......kp 20/26-28...........yk 3.........luomu
hill4.....................36v......kp 13/29.................yk5...........luomu
IinesAnkka82.....34v...... kp 10/29-42...........yk4...........luomu
Mamushka..........32v..................................yk4...........luomu
Sano Pirkka........33v..................................yk 6...........luomu

c=clomit, a=anazol, f=femar, g=gonal-F, m=metut, pr=pregnyl, o=ovitrelle, pri=primolut, pu=puregon, t=terot, mp=menopur, ins=inseminaatio, irr=irrotuspiikki, l=luget/lutinus, de=depot laastari, s=supercur, lz=letrozol, b=bemfola, or=orgalutran

Taustalla:
Kicumisu, Iitukka81, Evangelina, Pikkumyy0285, janna83, Sonara, Keinuilija, Muruhaave, Shih, Mimm1, Vauvakuume85, Lallastiina

Plussanneet 2015:

vauvatoiveinen.....38v...........................4.1.
MelodyPop...........33v.......yk2...............21.2.
Lennis.................29v.......yk3...............16.3. km
Liljah..................31v.......yk4................3.4.
Hironea...............36v.......ya 2010..........7.4. 1. ICSI
Maybelle.............32v.......yk2................11.4.
Metsäläinen.........................................16.4.
Tamariini..............32v.......yk4...............20.4.
Fiidu...................34v.......yk1................23.4. km
NeitiPelargonia......32v.......yk1...............24.4.
OmaAurinkoinen....32v.......yk2...............14.5.
Pöllötär...............28v.......yk2.................14.5.
Norna.............................yk 4/5.............5/15
Rockwell...............................................27.5.
Kippu..................35v.......yk7................18.6.
Lili85...................30v......yk2................13.7.
Fiidu...................34v.......yk3................23.7.
Lillans.................37v.......yk2................23.7.
Vilijonkka_ ..........32 v....ya 2012 ..........20.8 1. IVF/2.PAS...km
MamaBoo.............31v.......yk9...............22.8 km
Hupikonna............32v.......yk 3..............17.10.
Pioni84................31v.......ya 6/2014.......20.10.
Pumpulipallero......29v........yk 4…...........29.10.
Emilno..................32v........yk 1..............7.11.
Tiikeriankka.........30v.........yk 2.............15.11.
Infinity..................36v........yk 3...............3.12.
Tilulilu...................34v........yk 21............17.12. 3. inseminaatio
Lennis...................30v........yk 11.............23.12.

Plussanneet 2016:

PikkuPöllö..........32v...........yk 7..............23.1.
Sekopuolinen..........................................22.3.
Lillans.................37v.........yk2(13)..........3.
Särki...................31v.........yk 1...............29.4.
Sonara................37v.........yk11..............31.5. (biokemiallinen)
Piinamiina...........34v.........yk3................28.5.
Mustikk4.............28v.........yk19..............21.6. 1.IVF/tuoresiirto
Sonara................37v.........yk12.............29.6. (tuulimuna)
hill4....................36v...........ya 4/16.........luomu (keskenmeno)
Maya.................31v............ yk 1..............luomu
Liinu_................3xv............yk 3..............luomu
mamihaave.......33v...........yk 6..............luomu
miu84................32v..........ya 11/13........2.11. luomu
BlackCat........................ya 1/14..........26.12. 1.ICSI/tuoresiirto
ReiRei85...........31v.......yk 6................

Plussanneet 2017:
Sinikukkanen......34v..........yk 18.............7.2. 1. PAS
Lallastiina...........35v..........yk 17.............7.2. luomu (tuulimuna)
Avokado83.........34v.....ya 01/16….........19.2. luomu

Kun kiertopäiviä yli 60 eikä mitään kuulu, lisätään "Taustalla" -listalle.
 
Viimeksi muokattu:
@Miinula :( Jaksamista! Kuulostaa kaoottiselta.

Huomenna jälkitarkastukseen - vaikka on vasta reilut 2 vkoa operaatiosta. Ei vaan ollut muita aikoja tarjolla ennen 26. pvää, enkä halua odottaa sinne asti. Tuhruttelu on jo kokonaan loppunut, panelointipuuhiin ei muuten ole mitään mielenkiintoa (mikä lie väliaikainen häiriö silloin viikko sitten oli... :rolleyes:).
 
Mietin, että minne kirjoittaisin ja päätin kirjoitella tänne :) On tosiaan ollut hiljaista täällä.

@Lallastiina Juu, 26. päivä olis ollut aika pitkän ajan päästä. Toivotaan, että kaikki näyttää hyvältä tarkastuksessa (y)

@Miinula kiitos vastauksista! Onpa tosiaan melkoista vuoristorataa siellä. Mikä syöpä äidilläsi todettiin? Kuinka vanha hän on? Hoidot varmaan alkaa heti, toivottavasti purevat!

Mä menen pääsiäiseksi äidin luo, ja oon aika pitkään siellä (mies ei siis tule mukaan). Äiti on toipilaana polvileikkauksen jälkeen, ja menen auttelemaan. Ennakoin, ja oviksen vuoksi maanantaina 2. pääsiäispäivänä tuun jo pois kuitenkin, mutta lähden sinne vähän aiemmin. Vaikka vielä toivon, että olisi tärpännyt tässä kierrossa, menkat alkaisi normikierrolla lauantaina.

Tein eilen testin (nega), ja päätin että seuraava vasta aikaisintaan lauantaina. Näin siinä paketissakin neuvottiin. Mulla oli su/ma-yönä ja maanantaina päivällä alavatsakipuja, sellaisia menkkamaisia. Mitään verenvuotoa ei tullut. Joko maha meni sekaisin rasvaisesta ruoasta tai sitten tuo voisi olla kiinnittymiskipua. Netistä sain kaivettua jonkinlaisia hcg-arvotaulukoita, ja eihän näin aikaisin ne arvot ole yleensä mitattavissakaan. muok: Dpo10 kyllä, mutta edellisistä menkoista tasan 3 viikkoa eilen. Taisin siis vähän hätäillä testin kanssa. Sen hormoniraja oli 25 mIU/ml, eli aika korkea raja kuitenkin :oops:

Voin siis jatkaa piinailua ja pilvilinnojen rakentelua, tullaan sitten ryminällä alas joskus myöhemmin.
 
@Miinula voimia täältäkin, rankkaa aikaa :unsure:

Eilen hymynaama ovistestissä ja tänään kävin gynekologilla. Muuten kaikki kivasti mutta a) ei voi varmasti tietää oonko sitten jo eilen ovuloinut, kun johtofollia ei enää näkynyt, vai onko testi vaan kettuillakseen plussa ja b) kohdun limakalvo on aika ohut, vain vähän vajaa 5mm joka voi tehdä kyllä kiinnittymisestä hankalaa. Ilmeisesti limakalvon ohuus johtuu todennäköisesti kaavinnasta joka kkm jälkeen jouduttiin tekemään (marraskuussa). Nyt tulee vähän labroja sitten, ja mahdollisesti aloitetaan ensi kierrosta vähän nappeja tukemaan limakalvon paksuuntumista o_O Mä vähän arvasin, että limis on ohut, toivottavasti sitten lääkkeet auttaisivat.
 
Nonni... tarkastuksessa muuten kaikki OK mutta ultrassa näkyi oikeassa munasarjassa 4 cm kysta :cautious:! Sain sitten parin kuukauden kuurin jotain hormonia, jolla se hoidetaan pois, mutta yrittämistä saa jatkaa vasta kuurin jälkeen... Pysyttelen siis jonkin aikaa taustalla, päivittelen kuitenkin listaa.
 
Hei ihanat naiset palstalla.

Pakko jakaa tämä erikoinen eilispäivän juttu:

https://uppaa.fi/image/hLv

PLUSSA! :confused::ROFLMAO::confused::D:confused:

Olin henkisesti valmistautunut siihen, et kolmevitosella menee vähintään se puol vuotta, ennenku tapahtuu mitään. Oon ihan pihalla ja hämmentynyt!! :X3::X3:

Ja rupes kans vähän hävettämään, että mitenkä tämä jo nyt onnistu, kun näillä palstoilla pyörii porukkaa, jotka painii pitkään raskautumisen kanssa.

Ei pitäs tietysti keulia, kun tässä voi tapahtua vielä mitä. Mutta mun kroppa ilmeisesti pystyy tulemaan raskaaksi. :p
 
Heippa kaikille pitkästä aikaa! Heti alkuun pahoitteluni @Miinula'lle huonoista uutisista, toivon syvästi, että äitisi saa hyvää hoitoa ja pysyy rinnallasi vielä vuosia. Myös pahoitteluni @hill4'lle ja @Lallastiina'lle gynen löydöksistä. Mutta posin kautta, parempi tietää, niin mahdollisuus saada tilannetta parantavaa lääkitystä.

Ja sitten isot isot onnittelut @Taaartsan'ille, supervahva plussa näkyy kuvassa. Piti ihastella kuvaa pitkään ja toivoa, että sen taika siirtyis itsellekin :) Oliko sulla mitään hormoniehkäisyä ennen yrityksen alkamista?

@Maaria1980, tiedän tuon piinailun tuskan. Viime kierto oli mulle jotenkin rankka, koska mulla oli muka kaikki mahdolliset oireet ja putosin kyllä korkealta, kun testi näytti negaa ja menkat alkoi seuraavana päivänä. Siksi pysyttelin poissa palstaltakin, kun en halunnut ajatella koko asiaa.

Ja enpä tiedä näyttääkö tämäkään kierto paremmalta. Kuten aiemmin jo ennustelin, niin ovis osui päiville, jolloin oltiin miehen kanssa eri maissa. Paneloitiin päivä ennen laskennallista ovista kerran, joten ajoitus sinänsä voisi olla kuitenkin ihan ok. Toiveet heräsi, kun su iltana (kp18, dpo5) tuli pyyhkiessä ihan kirkasta verta ja siitä asti tissit on ollut poikkeuksellisen kipeät ja turvoksissa. Mutta en vaan halua enää liikaa toivoa ja rakennella odotuksia. Eli piinaa täälläkin, eikä helpottanut yhtään tuo vauvakuume, kun sain pidellä alkuviikosta ystävien neliviikkoista bebeä.
 
  • Tykkää
Reactions: Mamushka32
Mies ilmaisi huolensa kun ei vauvaa näy eikä kuulu. :(
Oli kuulemma luullut että niitä tulee tuosta vain ihan helposti (toki olen asiaa hänelle useamman vuoden jo toistanut ja kertonu esimerkkejä, että ei todellakaan välttämättä tule heti eikä heti seuraavana vuonnakaan eikä välttämättä ollenkaan). Ei sitä voi etukäteen tietää.
Ja tämä tieto tuli hänelle "yllätyksenä".

Kp ehkä 20 jotain ja menkat ensi viikolle.

(Pahoittelen, etten kommentoi teidän muiden juttuja ja asioita. Olen vielä uusi täällä ja kunhan pääsen juttuun mukaan ja "tuntemaan" teidät niin sitten.... mutta se aika ei ole vielä).
 
Hei naiset, mitä tekisitte minun sijassani? Kaverilla on huomenna isot synttärit. Ovulaatiosta on huomenna 6 päivää. Olisitteko täysin juomatta, saattaisitte ottaa lasin tai kaksi vai jättäisitte laskematta? Kiitos jo näin etukäteen!
 
@Mamushka32 Itse olen periaatteella että niinkauan kun testit näyttää negaa niin elän ihan normaalia elämää eli tarvittaessa vedän kännit :LOL:
Mielipiteitähän varmaan on moniakin tästä aiheesta mutta tämä on minun.

@SannuB oireet kuulostais kyllä hyviltä jos ei sulla aiemmin oo välivuotoja ollut? Mä olisin ainakin ihan innoissani jos sellasia joskus tulis. Toivotaan!(y)

Ja @Sano Pirkka jep miehet... Vähän sama täällä. "onko meissä vikaa" .No ei välttämättä tai voi ollakin, kyllä se joskus selviää :rolleyes:

Täällä tikkuun pissimistä ovulaatiota etsien. Alotin jo kp 10 apteekin omilla ja näytti kyllä erittäin vahvaa kp 10 ja kp 11 mikä tietty vähän ärsytti kun ei tod.pitäs ovulaatio olla. Miehen mielestä viivat oli tasavahvat, mun silmiin hieman haaleampi toinen. Noh. Jatkoin sit noilla halpistesteillä pregcheck liuskoilla heti kp 11 ja selkeesti haaleempi ja oli tyytyväinen kun ovat ilmeisesti sit parempia kun apteekin testit? Kokemuksia? Tänään kp 14 ja melko vahva viiva, ei kuitenkaan plussa. Mut jos kierto on 42-43pv ni vähän ihmetyttää että miks on niin tumma kokoajan.. :cautious:
 

Yhteistyössä