3-kymppiset esikoisen saaneet

Heippa pitkästä aikaa! Myö ollaan lomailtu niin on unohtunu käydä lukemassa, mutta nyt on taas paluu arkeen. Meillä neiti oppi konttaamaan viikko sitten, ryömintä ja muut jäi välistä. Eli enää ei löydy tyttö siitä mihin jättää :LOL:. Hampaita puski myös ylös, joten kokonais saldo 4. Päivät hakee nyt loman jälkeen taas vähän rytmiä mutta noin pääpiirteittäin : 6.30-7 herätään, syödään ja leikitään. 9 aikaan ekat unet, joko ulkona tai äipän kainalossa. 11 aikoihin lounas, 13 tokat unet ja sitten välipalaa kun herätään. 4 huitteilla päivällinen ja ehkä 30 min unta ulkona päälle, 7 ilta puuro ja 8 kuorsataan yleensä jo. Treffaillaan muita äippiä ja perjantaina on kerhopäivä. Näin meillä :). Syksyllä ei nyt aloteta ehkä mitään uutta, kun bussilla liikutaan niin oli tosi huonoja alkamisaikoja mm. muskarissa ja sirkuksessa jotka kiinnosti. Ois pitäny 7 aikaan lähteä bussilla sompaileen aamulla.
Meillä 8kk mitat oli 69cm, 7400g, että siro neiti täälläkin, vaikka syö kaikkea ja paljon!
 
Nipsunen teillähän onkin jo meno päällä siellä :) Pääset juoksemaan perässä :love:
Meidän poikaa pitää houkutella ryömimään päivittäin, hän kun luovuttaa ja turhautuu heti, kun ei pääse eteenpäin. Tyytyy pyörimään ja kierimään ja leikkimään vaikka maton reunalla, kun huomaa ettei heti onnistu. Koskaanhan tällä lapsella ei ole ollut kiirettä, tyytyväinen kun yleensä on. Nyt voitaisiin kuitenkin jo edetä, äitinkin mielestä, vaikka sittenhän sitä menoa tosiaan piisaa :love: No aikanaan, aikanaan (y)

Täällä on pari päivää kranttuiltu ruoan kanssa, aamuisin ei enää puurot uppoa o_O Tänäänkin mentiin sitten vaan hedelmäsoseella ja sormiruoalla (pitkälti itse tehdyllä leivällä ja maissinaksuilla) + maito tietty.
Lisäksi nyt jostain syystä yksi yösyöttö on tullut taas kuvioihin. Yöunet vähän vähentyneet, toisaalta päikkärit pidentyneet. Toivottavasti tää ruoalla pelailu ei pahene ja toivottavasti rytmi on selkeytyy kaikkia tyydyttävään pisteeseen (y)

Jokos olette hommailleet talvivaatteita? Välillä on ollut jo fleecehaalari käytössä mutta toisinaan ei ole kuumakallelle tarvinut.. Paraikaa hommailen talvikamoja...

Fabula, juu hoikkahan tämä meidän poitsu on; ei pistä silmään mutta tosiaan siro :)
Musicro, hui mikä yö teillä ollut, toivottavasti helpottaa hammas- ym. jutut! Koira on kyllä kätsy sormiruokaillessa :D
 
Hammas tuli läpi lopulta eilen.. koville otti! Ja saatiin koko perhe flunssa samalla, niin on ollut aikamoinen viikko:confused:
Onneksi nyt hitusen helpottaa..

Meillä on kans ollut syömiset vähän huonolla, tietty tauti ja hammashommat vaukuttanut myös. Vaihdoin nyt kauran riisihiutaleeseen puurossa ja meni het paremmin. Ootko Poppie muuten kokeillu puurorieskojen tekoa, uppoaisko ne?

Meilläkään ei oo poika mikään innokas ryömimään, houkuteltuna etenee jokusen metrin, enemmän vaan herkästi jää huutelemaan.

Maanantaina olis 8kk neuvola, jännä nähdä miten on kasvanut

Ja muoks. Tosiaan noista talvivaatteista. Mä kattelin että äp:n toppahaalari näyttäis sen verran reilulta, että uskoisin sen menevän ens talven. Välikausihaalari löytyykin jo sopiva, ja fleecehaalarin hankin kirppikseltä jo kesällä. Nyt on päikkäreillä käytössä se äp:n vanuhaalari tai sitten on sellanen neuloshaalari, vähän lämpötilan mukaan.
 
Viimeksi muokattu:
Mä olen myös sitä mieltä, että äitiyspakkauksen haalari menee jossain kohtaa talvella, on tosiaan niin reilu. Ostin kuitenkin toisenkin haalarin; vähän kyllä epäilytti koko. No kun saapuu meille niin sittenhän sen näkee onko sopiva (jos ei, niin täytyy vaihtaa).

Olen ajatellut tehdä just jotain tommosia puurorieskoja yms. Vois upota (y)

Jee, hyvä Musicro että hammas sieltä paljastui. Jospa nyt helpottaisi!
 
Ohhoh Nipsunen, teillä onkin jo kova vauhti siellä! :)

Poppie, toivottavasti ruokailuhomma helpottaa pian. Ihanan kuuloista, että teidän poika etenee rauhallisesti. (y)

Musicrolle pikaista paranemista! Onneksi hammas tuli.

En ole pahemmin hankkinut talvivaatteita, mitä nyt fb-kirpparilta yhden windfleece-haalarin (joka on ehkä enemmän välikausivaate). :) Äippäpakkauksen haalarit menee varmasti ja on meidän tytölle varmaan vähän isojakin vielä.. Voi olla, että tarvitaan vielä joitain kesävaatteitakin, kun ollaan pian lähdössä Etelä-Eurooppaan pariksi viikoksi. Olen just tekemässä listaa mukaan tarvittavista tavaroista, voin jotenkin kuvitella että unohdan puolet omista tavaroista, kun mietin vaan koko ajan, mitä kaikkea vauva tarvitsee. :LOL:

Viime viikolla aloitettiin vauvajumppa, se oli yllättävän hauskaa. :) Loruja ja lauluja vauvalle ja hiukan lihaskuntoa äidille, ainakin meille just sopiva yhdistelmä. (y) Uintiakin kyllä mietin vielä, ehkä sen voisi aloittaa reissun jälkeen, jos löytyy jokin sopiva ryhmä.

Niitä kiinteitäkin pitäisi miettiä, mutta ei oikein neuvolasta saatu vielä niihin mitään opastusta enkä ole kauheasti ehtinyt itse hakea tietoa.. No, eipä tässä mikään kiire niiden kanssa vielä ole, kun tyttö kasvaa hyvin ja nukkuu edelleen kokonaisia öitä, nykyään menee jopa 10h välillä.
 
Fabula, teillähän nukutaan mahtavia öitä! Vauvajumppa kuulostaa kivalta kyllä! Mäkin mietin hetken äiti-lapsi joogaa, mut sitten totesin et ehkä kaksi harrastusta riittää.

Meillä oli maanantaina 8kk neuvola, mittoja oli 8,1kg ja 72,5cm. Tasasesti kasvaa. Lääkäri tuumi, että rypsiöljyä voi laittaa ruuan sekaan aina välillä. Ihme ja kumma eivät puhelleet mulle mitään yöimetysten lopetuksesta, kysyivät vaan vieläkö imetän. Seuraava neuvola onkin sitten vasta ens vuonna ja pitäis muistaa varata se itse, hahah. Näillä aivoilla tulee olemaan haasteita :ROFLMAO:

Poju on taas selvästi kiinnostunut itse syömisestä, ja hyvä niin. Tein eilen pannukakkua hälle ja se maistui hyvin. Kamalaa sotkuahan tuosta sormiruokailusta ainakin näin alkuun tulee, mutta sellasta se on. Päivä tuntuu kyllä aika lailla olevan vaan ruuanlaittoa tai jälkien siivousta
 
Nipsunen: Meillä melkein grammalleen ja sentilleen samat mitat 8kk neuvolassa. :D Sutjakka pienokainen meilläkin. Rypsiöljyä lisäillään ruokaan. Voita ilmeisesti saa antaa vasta 10kk?

Meillä mennä vilistetään hurjaa vauhtia. Ihan yks kaks lapsi lähti liikkeelle ja nyt vaihtaa jo sujuvasti huoneesta toiseen kesken äidin vessakäynnin.:eek: Yhtäkkiä huomasin, että hetkonen, olohuone on tyhjä. Siellä mennä vipelsi jo kohti toista huonetta. Muutama sydämen lyönti jäi välistä siinä kohtaa.
Vauhdikkaat liikkumiset ovat tulleet myös yöuniin ja yhtäkkiä ollaankin vatsallaan sängyssä eikä päästä kääntymään enää selälleen. Toisinaan huhuillaan öisin. Hmm.. Onneksi kuitenkin pääsääntöisesti nukutaan edelleen hyvin. Toivottavasti myös jatkuu näin. :whistle:

Jaaha, nyt meillä herättiin. Täytyy jatkaa tarinointia paremmalla ajalla. :cool:
 
Meillä koira putsaa suuhunsa sormiruokailujätteet luk.ottamatta maissinaksuja :sneaky: Yllättävän siistiä on vielä.

Mäpä nyt katsoin sitä äitiyspakkauksen toppahaalaria ja pituus olisi hyvä mutta kovin leveä se on ja ainakin nyt sen näköinen, ettei siinä kyllä ole hyvä kontata, saatika kävellä. Noh kyllähän tässä vielä kasvetaan ennen pakkaskelejä.

Jeniferilläkin on vauhti alkanut! Ei enää kauaa, kun täälläkin mennään kunnolla, sen verran hyvin edistyy. Ja meillähän on tosiaan se ylijäntevyys homma, että herkästi mennään uudelleen fysioterapiaan, jos konttaus ei ala sujumaan. Mutta näyttäs nyt kyllä siltä, että kaikki menee ok omaan tahtiin. Poika kyllä liikkuu jo sen verran, että toki koko ajan saa vahtia.

Välillä on ollut tosi haikeaa, kun tulee mieleen raskausaika ja se kun poika oli ihan pieni. Jotenkin se esikoisen odotus oli niin ihanaa ja jännittävää. Onneksi vauva-ajasta on jäänyt ihanat muistot ja fiilikset.
 
En ole vielä yhtään pohtinut talvivaatteita, vaikka varmaan jo pitäisi. Pipoja ja hanskoja ainakin tarvittaisiin jo nyt lisää.

Asiasta ihan kolmanteen: Mikä on lapsenne suosikkilelu tällä hetkellä ja mitä omia lelusuosikkeja muistatte lapsuudestanne?
Meillä tykätään palloista ja palloleikeistä tällä hetkellä kovasti. Itse tykkäsin lapsena legoista varmaan eniten. :)
 
Meillä taitaa lempparileluja olla pallo, marakassi ja sit sellanen puinen aktiviteettilelu, siinä on puisia rataksia ja kaikenlaista liikuteltavaa.

Omia lemppareita oli kans legot ja tykkäsin kyllä ihan myös barbeistakin! Barbeilla en ehkä pääse pojan kanssa niin leikkimään, mut onneks on noita siskontyttöjä :D
 
Pojan lemppareita on mm. pallo, soiva tuhatjalkainen, kosketinlelu ja Brion mäyris. Hän tykkää kyllä paljon enemmän muovilusikoista, kaukosäätimistä, hammasharjoista yms. kodintarvikkeista :LOL:

Mun lempileluja oli Barbiet, legot...
 
Jee Poppie ja poika! :) Kivoja uutisia teillä.

Kysymys: Millasia hanskoja pidätte tällä hetkellä? Meillä kudotut tumput nyt ensi hätään, mutta tuntuvat aika vauvaisilta... En ole löytänyt vielä sopivia. Vinkkejä siis kaivataan.
 
Hienoa Poppie ja poika! Sieltä se vauhti alkaa kiihtyä. :)
Jenifer - meillä on kanssa edelleen käytössä vaan kudotut tumput. Aattelin niillä mennä kunnes alkaa pihalla edes vähän liikuskella. Nyt kun on ulkona rattaissa tai sylissä niin pärjätään vielä hyvin.
Eipä tännekään mitään uutta tai ihmeellistä. Kaikki ennallaan. Joka toinen päivä oon luovuttamassa sormiruokailun suhteen ja joka toinen päivä toivoa täynnä :LOL:
 
Mikä on pisin aika, jonka olette olleet lapsesta erossa? Oletteko esim. olleet yön poissa ja lapsi vaikkapa isovanhemmilla?
Meillä ei ole vielä yökyläilty. Jotain illallista tässä ajattelin järkkäillä lähitulevaan. Ei ole tullut syötyä ulkona hetkeen. :) Pieni breikki arkirutiineihin on aina välillä paikallaan.
 
Jenifer - mä en oo ollut kun ihan muutamia tunteja erossa meidän lapsesta. Onkohan kolmisen tuntia ollut maksimi? Ja hoidossa on ollut vaan kerran isovanhemmilla sen pari tuntia. Ei oo oikeestaan ollut tarvetta olla erossa sen kummemmin, ja tällä hetkellä olis aika vaikeaakin kaiken vierastuksen ja eroahdistuksen kanssa. Ja meidän pikkumies kun ei oo kelpuuttanut tuttipulloakaan, eikä kiinteitä mene kovin kummosia määriä, niin lähinnä oon ollut sitten max yhden syöttövälin poissa. Sitten kun alkaa enemmän kiinteitä upota ja nukahtaminenkin ehkä sujua aikanaan ilman mua, menen kyllä yksin yöksi hotelliin :D
Mutta noin pääpiirteittäin öiden suhteen oon ajatellut, että öitä voi olla erossa sen verran kun on täysiä ikävuosia.

Meidän pikkumies meinas taas tehdä stopin kiinteiden syöntiin. Lauantai aamuna meni puuro, sen jälkeen ehkä kaks vauvanlusikkaa kerrallaan ennen kuin tänä iltana taas kelpas puuro. Tässä välissä oli vaan melkein tissin varassa. Kylmiä kurkkutikkuja rouskutteli ja talkmuruja nyt söis varmaan oli tilanne mikä hyvänsä. Vähän epäilen nyt yläetuhampaita lähestyviksi..
 
Käsineistä ollut juttua; toistaiseksi olen vaan kääntänyt haalareiden hihansuut eli varsinaisia lapasia ei ole vielä pidetty. Talveksi on valmiina neuloslapaset ja parit toppahanskat.

Yökyläilystä... Ei ole meidänkään poika ollut yötä hoidossa ja aika vähän olen ollut erossa. Kesällä olin jokusen tunnin ystävän kanssa iltaa viettämässä ja mies oli sen ajan kotona pojan kanssa. Kahdestaan ei ole käyty juuri missään, siis minä ja mies :D Joissain ravintoloissa on käyty niin, että vauvakin on mukana.

Meillä näitä kiinteitä kyllä uppoaa, tänään olen taas lisännyt määrää, kun sitä ruokaa ja maitoa vaan menee. Aamupuurotkin on tulleet takaisin ruokalistalle.
Toivottavasti teillä Musicro hammasjutut helpottaa ja alkaa ruoka maistumaan. Hyvä nyt kuitenkin, että vaikka sitten Talk murut kelpaa. Meillä ne maistuu joskus mutta maissinaksuja ei korvaa mikään, ovat suurta herkkua...
 
Moikka! Tuli vähän pidempi tauko kirjoitteluun, kun oltiin pari viikkoa reissussa.. Matka meni kivasti, vaikka kovin rentouttavaksi lomailuksi sitä ei voikaan kutsua. Murphyn lakien mukaisesti kakat ajoittui lento- ja junamatkoihin, mutta muuten ei ollut ongelmia. Päästiin jopa pari kertaa kävelylle miehen kanssa kahdestaan, kun anoppi hoiti tyttöä. :LOL:

Hienoa, että siellä ryömitään, Poppie! Tsemppiä perässä juoksemiseen, kun vauhti alkaa kiihtyä. (y)

Toivottavasti hampaat tulevat pian ja ruoka alkaa taas maistua, Musicro! Talk-murut on muuten myös mun ja miehen aamupalasuosikkeja :LOL:

Jenifer, meillä on myös hanskoina kudotut tumput tai haalarin käännettävät hihat, mutta neiti onkin kyllä vielä niin pieni, että tuskin muuta tarviikaan.

Niin ja mäkin olen enimmillään kolmisen tuntia ollut lapsesta erossa, pari kertaa yksin ja joitakin kertoja miehen kanssa. Yökyläilyä voisi kyllä sinänsä miettiä, että tyttö nukkuu kokonaisia öitä, mutta en ehkä silti vielä uskalla. Niin ja ravintolassa ollaan käyty tytön kanssa, kahdestaan ei olla vielä päästy. :)

Mitähän muita kuulumisia olisi... Uutena taitona on meillä nyt tullut mahalta selälle kierähdys, eli pyörimällä päästään eteenpäin (tai sivulle, miten sen nyt ottaa :D). Tänään käytiin 5kk neuvolassa, oli kyllä aika turha käynti. Mitat, rokotteet, iänkaikkisen vanhan näköinen monisteläpyskä kiinteiden aloituksesta ja kiitoshei. :cautious: Meillä oli siis nyt lääkärikäynti, kun se peruuntui 4kk kohdalla, ja aina nää lääkärineuvolat tuntuu kiireisiltä ja jotenkin ikäviltä. No, kaikki oli hyvin ja tyttö kasvaa (68 cm ja 8490 g), joten ehkä ei haittaa, vaikka joudunkin selvittämään kiinteisiin liittyvät asiat itse.
En vieläkään oikein tiedä, aloittaisinko soseilla vai sormiruualla - vinkit otetaan siis ilolla vastaan! Pian olisi tarkoitus aloitella, kun ensi viikolla tyttö täyttää jo 6kk.
 
Meillä ei poppie jostain syystä mene maissinaksutkaan enää lainkaan. Ottaa käteen ja heiluttelee siinä aikansa, ennen kuin tiputtaa lattialle, mutta ei kyllä vahingossakaan syö. Sellaset ruisnaksut menee ehkä joskus, lähinnä nuo talkmurut on in.

Kiva kuulla fabula että teidän reissu meni hyvin! Ja jännästi nuo kakat aina ajottuu just sinne minne ei pitäis! Niin tuttua keväältä. Me alotettiin kiinteät ensin soseilla, mut aika pian aloin tarjota sormiruokaakin. Mun sisko on tainnut alottaa molempien lapsien kanssa suoraan sormiruualla, olikohan parsakaali ollut niillä ekana hyvän muotonsa puolesta. Mulla meinas aina epäonnistua porkkanoiden ym keitto sopiviksi sormiruokailtaviksi niin silläkin meni usein soseiksi.

Täälläpä ei viikon sisään mitään uutta ja ihmeellistä oo tapahtunut. Saas nähdä onko pikkumiehelle tulossa flunssa, vähän nuhasen oloinen. Vai onko vaan pientä tukkosuutta. Kauheaa vauhtia ryömii ympäriinsä nyt ja hirveästi pitää treenailla konttausasentoa, jos vaikka joskus pääsis liikkeellekin. Välistä nukkuu jopa 5h pätkiä yöllä, ja toisinaan on taas hirveätä hulinaa. Ollaan siirretty nyt sivuvaunusta pois, pinnis reilun metrin päähän mun puolelta sänkyä, ja sitten jossain välissä olis ajatus laittaa nuorimies omaan huoneeseen nukkumaan.
 
Kiitos Musicro vinkeistä! Ja toivottavasti ei tule flunssaa, nyt taitaa kyllä olla taas syksyn flunssakausi aluillaan. Meilläkin on lähiaikoina tulossa muutoksia nukkumisjärjestelyihin, neiti olisi tarkoitus siirtää unipesästä pinnasänkyyn. Toivotaan että siirrot menisi hyvin niin teillä kuin meilläkin :)

Me nyt sitten aloitettiin kiinteät ja aluksi mennään soseilla. Perunaa ollaan jo maisteltu (ensin työnnettiin kielellä ulos, mutta tokalla kerralla taisi jotain jo mennä mahaankin :LOL:) ja nyt on porkkanaa kiehumassa. :) Itse olisin tavallaan halunnut aloittaa sormiruuilla, mutta mies oli niin vahvasti sitä vastaan, että tehtiin kompromissi. Katsotaan, missä vaiheessa testataan niitä jos testataan.

Vähän ikäviä nämä sadekelit, kun ei ihan kaatosateeseen viitsisi lähteä vaunulenkille. Onneksi sentään välillä sataa hiukan vähemmän, ja sain myös parvekkeelle raivattua tilaa sen verran, että saan tytön sinne nukkumaan päikkäreitä, niin saa raitista ilmaa. Sieniä ollaan poimittu valtavia määriä miehen kanssa, pitäisikin tarkistaa, milloin niitä saa alkaa antaa neidillekin. ;)
 
Nyt on kyllä ollut tosi ikäviä kelejä rattailun suhteen ja nyt alkaa kyllä meikämamma jo kaipaamaan raitista ilmaa, joten olkoon sää mikä on; pakko mennä ulos :sneaky: Pojallahan on hyvät varusteet, sadeasut ja kaikki löytyy mutta mun kaappi ei ole ihan yhtä hyvä sisällöltään.

10kk tuli täyteen (hui) ja sen kunniaksi alettiin syömään itse lusikalla (y) Äidille siivottavaa ja koiralle onnen päivät!

Lapsi säästyi taas flunssalta, me vanhemmat ei. Poika ei ole koskaan ollut kipeä, vaikka sektio- ja korvikevauva onkin.

Pysykäähän terveinä ja tsemppiä kiinteiden yms. kanssa. Mukavia ulkoilukelejä toivoen...
 
Mä oon lenkkeilly harva se päivä tuolla sateessakin. Tuli aiemmin pyöräiltyä töihin ympäri vuoden, niin ulkoiluvarusteet on kunnossa:D Nyt piti hankkia vielä vähän enemmän 'kaupunki sadetakki' asioilla pyörimistä varten. Päähän sitä hajoais, jos jäis pidemmäks aikaa sisälle. Mut onhan tuo kyllä kivempaa lenkkeillä kuivemmalla kelillä.. Ja jestas tätä roskien määrää mitä ulkoa sisään tulee :confused: ja pikkumies tietty innolla olis maistelemassa joka lehteä minkä hyppysiinsä saa.

Eipä tännekään kyllä mitään flunssaa sitten tullut. Onneksi niin. Mä sain ite rintatulehduksen, kun poika puras haavan nänniin joka sitten hoidosta huolimatta tulehtu. Nyt sitten syön antibiootteja, haava on onneks melkein jo ummessa.

Mä jotenkin ootan tuota 10kk:ta niin voi helpommin taas tehdä yhteisiä ruokia! Kun voi ottaa maitotuotteet ruuanlaittoon mukaan. Oon välillä tehnyt aina yhteistä kasvissosekeittoa, ja se näyttää yleensä kelpaavan kohtalaisen hyvin.
 
Fabula: Tosi hyvät mitat teillä! Meillä ei vielä hetkeen varmaan paino ala kasilla. Pikkuhiljaa. ;)

Hyvä, että lapsukaiset ovat välttyneet flunssalta. Meillä pikkuisella aika sitkeää sorttia yskä ja nuha. Kuumetta ei enää ole, mutta parin päivän ajan oli. Syöminen edelleen vähän haastavaa flunssan takia, kun kiukkuaa syöttötuolissa eikä ruoka maistu. Maissinaksut lentää saman tien lattialle. :D Kaikki konstit saa käyttää, että saisi ruokaa uppoamaan.
Samalla taidetaan tehdä uusia hampaitakin. Muutama meille putkahti viime viikolla yhtä kyytiä!
Hieman haastavasta viikosta huolimatta vauvakuume alkanut nostamaan päätään. Vai oisko se kuitenkin flunssasta johtuvaa. ;)

Onkos istumisesta ollut puhetta eli joko teillä istutaan ilman tukea? Meillä ei vielä kunnolla.
 
Jenifer
No muut jutut sujuu mutta istuminen ei vieläkään ihan siten kuin pitäisi.
Vauvakuumetta on mullakin aina toisinaan mutta oma terveydentila on taas vaihteeksi sellainen, ettei noille kuumeille voi antaa periksi. Vähän haastava tilanne ja olen vaan onnellinen, että tämä yksi lapsi saatiin.
Paranemisia.

Musicro
Oli kyllä kiva lisäillä maitotuotteita ruokavalioon, ovat ihan uponneet...
 
Poppie: Toivottavasti ei mitään vakavaa sinulla ja että tilanne muuttuisi. :unsure:

Flunssa jatkuu ihmeen sitkeänä, mutta ei olla lääkärissä käyty kun ei ole huonommaksikaan mennyt eikä ole kuumetta.

Maitotuotteita kans odotellaan, että saadaan ruokavalioon uutta.

Jokos 1v-juhlia mietitty? Kuvat, kakut, lahjat ja mitä näitä nyt on...:LOL: Kohta nekin lähestyy ja meidän vauvoista tulee taaperoita, kun vauvavuosi päättyy. :love:
 

Yhteistyössä