40+ odottajat vol 4 (päiv. yksärillä)

Tuo ikä on jännä juttu. Edellistä kun tehtailtiin kauan ja oli keskenmenoja niin jokaikisessä hoitokontaktissa hoitajat, lääkärit ja kätilöt muisti kertoa, että juu, kun ikä on mitä on niin on vaikeaa. Minua kutsuttiin "vanhaksi" synnyttäjäksi. Ja olin silloin 34. Samoin nyt, ennen kuin onnistui, niin lääkärikäynneillä painotettiin ikä.

Yllättäen nyt kun olen raskaana ja olen jokaikisellä käyntikerralla itse tituleerannut itseäni vanhaksi niin kaikki järjestään oikoo, että höpö höpö tässä mikään vanha ole. Aika jännä miten sen iän saa vaihdettua juuri sellaiseksi tekijäksi kuin haluaa.. Välillä ollaan vanhoja ja välillä nuoria.

Vaikka kyllä se nyt mun mielestä on niin, että yli 40 v synnyttäjä on tähän hommaan aika vanha. ;) Se ei tarkota, että olisi elämiseen vanha, yli puolet edessä, mutta munikset ehtoopuolella.Kuitenkin.
 
Mä joskus luin aiemmin täältä ketjusta, että jotkut ovat yrittäneet lypsää maitoa ennen synnytystä jotta maidon nousu nopeutuisi ja vauvan sokeriarvoja voisi turvata imettämällä sairaalassa ettei tarvisi antaa lisämaitoa.No, mulla todennäköisesti tulee taas radi ja vauvakin joutuu sokeritarkkailuun. Imetän vielä taaperoa. Mietinkin, kannattaisiko mun yrittää imettää läpi tämän koko raskauden, jotta maitoa tulisi sitten helposti synnytyksen jälkeen? Toisaalta alan olla välillä jo aika kypsä imetykseen, varsinkin jos taapero yöllä kiukkuaa ja vaatii rauhoittuakseen tissin. Se ainakin pitäisi saada loppumaan, kun nälästä ei ole kysymys, lohtuahan se vain hakee...mutta kun tutti ei kelpaa:( Mietin muutenkin että ehkä tandem-imetys ei oikein ole mun juttu kuitenkaan...voi huokaus:unsure:

En kuitenkaan ala lypsypuuhiin ennen synnytystä, mulla se ei toimi...maito nousee sen verran hitaasti kuitenkin.
 
Mä joskus luin aiemmin täältä ketjusta, että jotkut ovat yrittäneet lypsää maitoa ennen synnytystä jotta maidon nousu nopeutuisi ja vauvan sokeriarvoja voisi turvata imettämällä sairaalassa ettei tarvisi antaa lisämaitoa.No, mulla todennäköisesti tulee taas radi ja vauvakin joutuu sokeritarkkailuun. Imetän vielä taaperoa. Mietinkin, kannattaisiko mun yrittää imettää läpi tämän koko raskauden, jotta maitoa tulisi sitten helposti synnytyksen jälkeen? Toisaalta alan olla välillä jo aika kypsä imetykseen, varsinkin jos taapero yöllä kiukkuaa ja vaatii rauhoittuakseen tissin. Se ainakin pitäisi saada loppumaan, kun nälästä ei ole kysymys, lohtuahan se vain hakee...mutta kun tutti ei kelpaa:( Mietin muutenkin että ehkä tandem-imetys ei oikein ole mun juttu kuitenkaan...voi huokaus:unsure:

En kuitenkaan ala lypsypuuhiin ennen synnytystä, mulla se ei toimi...maito nousee sen verran hitaasti kuitenkin.
Mulle ei kukaan ole maininnut sanallakaan maidon lypsämisestä, vaikka radi diagnosoitiinkin hyvin alussa raskautta. Siis toki olen lukenut näiltä palstoilta asiasta. Mullakin maito nousee tosi hitaasti, mutta nousee kyllä ja riittää hyvin. Olen niin laiska, etten kyllä jaksa ruveta pumppailemaan etukäteen. Enkä ole kovin hysteerinen senkään kanssa, että vauvalle ei saisi antaa korviketta. Pääasia, että on mahdollisimman stressitöntä elämää alkupäivinä. Jos se vaatii lisämaitoa niin sitten se on niin.
Mitenhän muuten toi raskauden läpi kestänyt imetys vaikuttaa siihen maidon koostumukseen vastasyntyneelle? Tuleeko silti ns. ternimaitoa vai onko se laimeampaa, kuten taaperoimetyksessä muutenkin?

Zenmama 35+ ja niiiiin rättipoikkiväsy, etten jaksa kuin istua tai maata.
 
Se istukan irtoaminen käynnistää uudelleen maidontuotannon jolloin ternimaitoakin tulee vauvan tarpeisiin. En minäkään muuten olisi huolestunut lisämaidosta, mutta meidän taaperolla se löi vatsan aivan tukkoon syntymän jälkeen. Luulin että antavat äidinmaitoa sairaalassa mutta olivatkin antaneet ihan Nannia ja se (myöhemmin selvisi ettei muutkaan korvikkeet) ei käynyt hänen vatsalleen ollenkaan.
 
  • Tykkää
Reactions: Zenmama
Paljon onnea Karo:love:

Siis ääk, mä olen listalla kakkosena, hui! Nyt saadaan Tyydelin kans jänskätä, kumpi ensin poksahtaa vai vieläkö joku kirii edelle :)

Käynnistykseen taisi mennä tää vika villahousu, käynnistetään päivää ennen laskettua, kun mulla on insuliinihoitoinen radi. Sokerit on kyllä hyvinä pysyneet (kun en uskalla syödä muuta kuin lihaa, kasviksia ja rasvatonta rahkaa), ja muksukin vielä normikokoinen, mut ihan bueno mulle tuo käynnistys. Alan olla niin rättipoikkiuupunut koko ajan, et ei tästä enää nauti. Hampaat irvessä pitää punttitreenikin vetää, kun tuntuu, et voisin vaan maata naamallani lattialla. Pakko kuitenkin treenata, kun meen muuten niin jumiin, et en pystyis olemaan sittenkään, kun lihakset on tottuneet rääkkiin.

Mä olen tuota lypsämistä yritellyt, mut jotenkin niin inhaa touhua ja mulla ei ole ikinä kunnolla pumpulle herunu, niin ei hirveesti inspaa.

Kellään muulla hermo kireellä? Musta tuntuu, et kilahtelen tosi helposti, kun vatsaa kiristää koko ajan, närästää ja väsyttää, sääliks käy muuta perhettä, toivottavasti tää kilahtelu jää synnärille:D

O ja 38+5
 



Odottaja ... (ikä) ..... moneskolapsi ......... Laskettuaika

Tyydeli................(42) ...... 2... 24.04.2016 (tyttö)
Ollakovai........... (41) ...... 4..... 27.04.2016 (tyttö)

Zenmama............(40) .... 5 ...... 14.05.2016
Mileena-74...........(41) .... 3 .....20.05.2016 (poika)
mai-ja......................(39)......3......19.05.2016
SuloinenSalaisuus..(40)... 11..... 16.06.2016
Tipuna.................(41) ..... 1 ...... 21.06.2016 (poika)
Zandi..................(41) ..... 2 .......08.07.2016
Meibijees............(37).....2.........15.9.2016
o0o.....................(40).....2.....06.10.2016
Elotar74............(41)....3.........29.10.2016
Almandiini75.......(40)....5........10.11.2016
Mandari.............(40).....3....26.11.2016

Menneet la:t:
Käpälätäti.........(40) .....1... 15.04.2016 (poika)
Toukka16..........(39).... 3 ... 10.04.2016
tikis ................... (38)...... 4 ......15.02.2016




Syntyneet:


Nuca ................ (40), 29.12.2014, rv 37, 2800g, poika
Esteri1 ............. (41), 08.1.2015, rv 40+1, 3380g, 50cm, tyttö
helistin71 ......... (43), 15.1.2015, rv 38+4, 3100g, 51cm, poika
Vesipossu ........ (41), 04.4.2015, rv 41+4, 4180g, 55 cm, poika
Jopo73 ............. (41), 12.4.2015, rv 40+?, 3815g, 52cm, tyttö
Kampsu ............ (42), 13.2.2015, rv 37, 2450g, 44cm, tyttö
bugsy ................(44), 17.5.2015, rv 41+6, 4870g, 53cm, poika
vauvatoiveinen .. (38), 11.9.2015, rv 39+1(sekt), 3305g, 47cm, tyttö
Helmi1234 ........ (39), 19.9.2015, rv 39+3, 4070g, 51cm, poika
tetu68.................(47), 2.11.2015, rv 39+0, 3200g, 51cm, tyttö
Flutur..................(42), 16.11.2015, rv38+1(sekt), 2710g, 46cm, tyttö
Sahramiini...........(43), 17.11.2015, rv 40+5, tyttö
Mytti....................(41), 27.11.2015, rv38+5, 3046g, 48cm,
Äiti74...................(41), 1.2.2016 rv37+3 2865 g, 48,5cm. poika
Järkyttynyt....... (45), 14.2.2016 rv.41+3 4400g 52cm poika
Lumi <3................(42), 15.2.2016, 39+3, 3550 g, 50,5 cm, poika
Niittys.................(40), 1.4.2016, rv 38+1, 49cm, 3770g, poika

Karoliina74 ..........(41), 12.4.2016, rv 40+1, 3540g ja 53cm, poika
Pegonia..............(44), 15.4.2016, rv 40+3, 4060g, 51 cm, tyttö

Listan päivitysohjeet: Valitse edellisen listan alaosassa "Vastaa" ja kun viestikenttä aukeaa, poista alusta ja lopusta ensimmäiset ja viimeiset [QUOTEjne.] -hakasulkeet sisältöineen.
 
Ihana, kaunis tyttö syntyi perjantaina päivällä. Nopea ja helppo oli synnytys (jos voi helpoksi sanoao_O). Nyt sitten tutustutaan ja harjoitellaan imetystä. Ihana mussukka on :love:.

Onnittelut myös Karoliinalle 74! :love:

Pegonia
 
Ihanaa ja onnea Pegonia! <3 Täällä harjoitellaan vauvaelämää, lapsi on ihana :love:ja nukkuu hyvin ja syö hyvin, saa kyllä lisämaitoakin, kun oma ei riitä! Mutta jatketaan sen suhteen harjoituksia!

Riskimamman lapsi oli aivan priimaa, kaikki oli kunnossa, paitsi alkuunsa ne verensokerit, mutta heti kun sai tarpeeksi lisämaitoa niin arvot nousi. Ja 2 vuorokautta oli kotona bilibed-valohoitokoneessa keltaisuuden vuoksi.

Äitinsä on sitten synnytyksen jäljiltä vähän huonommassa hapessa, verenpaine koholla, turvotusta, kuumetta, tulehdus ainakin välilihan leikkaushaavassa ja mahdollisesti kohdussakin, (synnytyksessä leikattiin siis väliliha ja tuli repeytymää emättimeen...), antibiootit saatu ja toivotaan, että kunto paranee vähitellen! Nukkua saisi hyviä pätkiä, jos osaisi. Päikkärit onneksi ovat auttaneet... Ja onneksi on mies, joka tekee paljon! :love:

Karo

ps. tervetuloa uudet! (y)
 
  • Tykkää
Reactions: Pirunpelto
Karo, täällä kans on ollut tuota samaa kaavaa eli minullakin tulehtui eppari ja aattelin, että ei ala parantua ollenkaan mutta kaiketi nyt antibiootti alkaa tepsiä. Meni vain maha kuralle sekä itsellä että vauvan masu kipeäksi. Särkylääkettä pitää syödä edelleen, kun sen verran eppari kipuilee. Vauva onneksi nyt hyvässä voinnissa. Kahteen otteeseen vauvakin oli sinivalossa ja toinen niistä kotona. Imukuppisynnytys lisää riskiä keltaisuuteen... Että takkuinen taival alkuun meilläkin.
Tsemppiä teille ja onnea kohta jakautuville ja tervetuloa uusille! Onnea Pegonia!

Niittys ja poitsu melkein 3 viikkoa
 
  • Tykkää
Reactions: Karoliina74
Niittys hienoa, että valoa tunnelissa näkyy! Luin jostain, että vauvan päässä, kun mustelma lähtee pois - hajoaa niin vauva saattaaa muuttua keltaiseksi. Eli esim. just imukuppisynnytyksen jälkeinen mustelma - pahka. :)

Toivotaan, että noi tabut auttaisi pikaiseen, ja mahat meillä kestäisi, molemmille hankin maitohappobakteereja!

Karo ja poika 8 pävää :)
 
Jumaliste menee hermo! Tänään oli sektioinfo ja lääkäri ei suostunut antamaan sektioaikaa päivääkään ennen laskettua aikaa! :mad: Joo ei, en todellakaan halua vauvan joutuvan hengityskoneeseen tai teholle tarkkailuun epäkypsien keuhkojen vuoksi, mutta en myöskään ymmärrä miksi pitää väkisin antaa vauvan kasvaa jättiläiseksi radin takia?! Viikkoja nyt 36+ ja poikanen vatsassa vastasi viikkoja 39+
Ei sitten muuta tällä erää :(
Zenmama
 
Onnea Pegonia!

Ja kurjaa, että jo synnyttäneitä nyt noin koetellaan tulehduksin.

Taidan jo tunnustaa häviöni ollakko vai... Olen ihan varma, ettei tämä tajua tulla ulos, ennen kuin viimeistään sit kun häädetään, eli käynnistetään... Joskus vappuna, tai toukokuussa. Ehkä zenmamakin kirii edelle?!
Vai miltäs siellä vaikuttaa, joko on merkkejä, mammat?

Tyydeli ja rv 39+4
 
Onnea Pegonialle vaavista!!

On tyo synnytys sellanen pökäle, että huhhuh. Paikat reipeilee ja tulehdutaan ja sitä sun tätä. Ja silti me kaikki toivutaan ja halutaan kokeilla uudestaan.. Ehkei enää me, vanhat, mutta nuoremmat kuitenkin. Ite muistan, että ekassa leikkasivat väliliha, ja se oli kamalaa. Sen jälkeen olen kieltänyt sen ja haava on kyllä repeämän jälkeen parantunut paljon paremmin. Hyvä kun tuli puheeksi, pitääpä muistaa taas sanoa, että leikkaus on EI.

Synnytyksen odottelu on myös oma taiteenlaji. Kun seuraa ihmisiä niin meillä on kaikilla eri suhde asiaan. Toiset voivottelee jo 2 kk ennen synnytystä, että ihan kohta tulee. Juuri nyt on suvussa sellainen rouva, joka kerta kun näen niin kertoilee, kuinka aamulla jo pakkasi laukkua että nyt tulee lähtö. Ja edellisetkin ovat menneet yli. Toisilla taas ei ole mitään varotuksia etukäteen. esim itselläni. Edellisestä heräsin yöllä n 2 tuntia ennen syntymää ekaan kivuliaaseen supistukseen. Ennen sitä, ei mitään. Ja silloin taas tiesin heti, että NYT se tulee.

Paras puoli tässä lienee se, että aina se sieltä tulee. Oli se sitten ennakoitavissa tai ei. Toivotaan, että palstan kärvistelijät pääsevät pian sylittelemään pikkuista.


Mutta on tää raskaus hölmöä aikaa, pelkkää odottelua. Odottelua ja odottelua. Minä ainakin odotan kyllä todella, että loppuisi tämä taival. Ja sitten, kun vauva syntyy alkaa pikakelaus eteenpäin. Ei siinä enää odotella, nautiskellaan vaan hirveää vauhtia etenevää tilannetta..

Jaksetaan odotella, voikaa hyvin!

Woodoo rv 22
 
Sorry Zenmama, en nähnyt sun purkausta eilen kun kirjoitin samoihin aikoihin. Et kuulostanut kovin zen eilen... ;)
Josko tää kuitenkin antais poistumisen merkkejä itsestään ennen laskettua aikaa?! Kaikkihan on aina mahdollista. Pääsetkö silloin heti sektioon?

Joo, tähän asti on mennyt melko hyvin. Luulin mä tuossa pari viikkoa sitten, että saattaisi tulla ajoissa, kun elimistö alkoi reagoida, että verenpaineet vähän nousi, maksa-arvot vähän nousi, prot yhdellä plussalla, turvotti jne. Mutta pahin taisi mennä ohi. Joten nyt kun on me malttamattomimmat kaksi viikkoa jäljellä, niin on taas olo, että ei oo tulossakaan. Aika hyvin mä mieleni maltoin jonnekin 37-38 viikoille asti.

Eilen illalla tosin luulin, että josko jo Ekaa kertaa supistaisi kipeästi, mutta luulen, että ne sittenkin oli ilmavaivoja, jotka painoi kipeästi kun supisteli harkkareita... :D:ROFLMAO: Tai sitte ne oli jotain ennakoivia. Ainakin ne loppui ennen nukkumaan menoa.

Tyydeli ja rv 39+5
 
Joo, eipä täälläkään tapahdu edistystä. Olo on tuskainen, missään asennossa ei ole hyvä olla, yöllä ei saa nukutuksi, väsyttää ja v**uttaa, mitää ei jaksa eikä pysty tehdä, kun voimat on ihan loppu ja vatsa on kuin kivipallo tuossa edessä.

Eilen oli th:n sijainen ja hänpä rupesi kyseenalaistamaan, et käynnistetäänkö laskettuna vai ei. Totesin, et on ihan ihmisrääkkäystä antaa vauvan kasvaa isoks ja sitten laittaa toinen sitä p**se reveten ulos ponnistamaan luonnonmukaisuuden hurmahenki tamburiinin kanssa taustalla karkeloiden. Kaiken muun suhteen lääketiede tuntuu koko ajan edistyvän huimasti, mut synnyttää pitäis kuin keskiajalla (no viinaa eivät taida enää kivunlievittäjäksi tarjota :D)
Sori purkaus, jotenkin vaan alkoi taas eilen nyppiä, kun tuntuu, et asiakasta tai sen mielipiteitä ei kuunneltais ollenkaan kun on kyse synnytyksestä:mad:

O ja 39+2 (kaiketi)
 
Tsemppiä loppurutistukseen listan kärkipään pitäjille! :love: Uskon, että alkaa olla jo tuskaiset oltavat. Samalla muistuttelen itselleni, että nyt pitäisi nauttia tästä keskiraskaudesta. :whistle:

Täällä paukkuu kohta puoliväli ja toveri pysynyt hyvin kyydissä, nyt tuntuu jo päivittäiset jumppaliikkeetkin. Masu alkaa pikkuhiljaa pyöristyä ja välillä tulee jo supistuksiakin. Ensi viikolla olisi rakenneultra, joka luonnollisesti vähän jännittää. Todella nopeasti on aika mennyt, töissäkin kauhea kiire, joten ei ole paljoa ehtinyt hohhailemaan. Muutamia hankintoja olen kuitenkin ehtinyt jo tehnyt mm. pinnasängyn ja vaunut löysin todella siistit käytettynä. Jos jotain menee pieleen, niin sitten laitetaan kamat kiertoon.

Meibijees 19+5
 
Meilläkin rakenneultra edessä ensiviikolla. Se tehdäänkin nyt äitipolilla, kun olen siellä tehoseurannassa. Haluaisin miehen mukaan, kun oli viime kerralla jännät paikat. Tyttären toista munuaisallasta ei meinannut löytyä. Piti vaihtaa lääkäriä ja laitteitakin ennen kuin sitten vihdoinkin saatiin huokaista helpotuksesta. Olisin ollut paniikissa ilman superrauhallista siippaani. Kävin NIP-testissä, joten trisomiat on ainakin suljettu pois.
 
Tyydeli, joo, välillä meinaa hieman hymy hyytyä, mut tänään taas vähän ehkä parempi päivä, kärsin jopa tehdä reippaan lenkin, vaikka kävely on muuten jo pitkään ollut tuskaista ja on pitänyt tyytyä jumppaan ja punttitreeniin.

Tervetuloa Onni meidän muiden syntisten joukkoon :LOL: Mullakin ikää ihan liikaa ja radi -mulla on nyt synniksi luettu myös se, että olen aika hoikka, ja nyt radin myötä laihtunut lisää, kun ei saa syödä mitään, niin mun paino ja radi ei ole ä-polilaisille mieleinen kombinaatio, joka kerta ihmetellään miten mulla voi näillä kiloilla olla radi. Joskus tekisi mieli viisastella ja sanoa, et sanokaas te, kun ammattilaisia olette :LOL: Mut työtäänhän he siellä tekee, ja hyvin tekevätkin, mut joskus kun on jo valmiiks vähän kränkkä päällä, ei tarvii paljon ärtyäkseen.

Meibijees, säkin jo noin pitkällä, vastahan sä plussasit

Nyt kutomaan -mä olen kaikkea muuta kuin käsityöihminen, mut nyt on tullut joku pakonomainen tarve ryhtyä martaksi ja ommella imetystyynyä ja kutoa tumppuja ja sukkia -se on varmaan tää ikä :ROFLMAO:
 
Tyydeli, joo, välillä meinaa hieman hymy hyytyä, mut tänään taas vähän ehkä parempi päivä, kärsin jopa tehdä reippaan lenkin, vaikka kävely on muuten jo pitkään ollut tuskaista ja on pitänyt tyytyä jumppaan ja punttitreeniin.

Tervetuloa Onni meidän muiden syntisten joukkoon :LOL: Mullakin ikää ihan liikaa ja radi -mulla on nyt synniksi luettu myös se, että olen aika hoikka, ja nyt radin myötä laihtunut lisää, kun ei saa syödä mitään, niin mun paino ja radi ei ole ä-polilaisille mieleinen kombinaatio, joka kerta ihmetellään miten mulla voi näillä kiloilla olla radi. Joskus tekisi mieli viisastella ja sanoa, et sanokaas te, kun ammattilaisia olette :LOL: Mut työtäänhän he siellä tekee, ja hyvin tekevätkin, mut joskus kun on jo valmiiks vähän kränkkä päällä, ei tarvii paljon ärtyäkseen.

Meibijees, säkin jo noin pitkällä, vastahan sä plussasit

Nyt kutomaan -mä olen kaikkea muuta kuin käsityöihminen, mut nyt on tullut joku pakonomainen tarve ryhtyä martaksi ja ommella imetystyynyä ja kutoa tumppuja ja sukkia -se on varmaan tää ikä :ROFLMAO:
Mulle kanssa neuvolasta nipoiltiin, että paino ei nouse. Milläs nousisi, jos syön pääasiassa pelkkää salaattia ja kanaa, rahkaa ja marjoja?! Kaikki muu nostaa sokerit taivaisiin ja SILTI poikanen masussa kerää painoa liikaa. Mut ei, kato ei voida sektiota tehdä päivääkään ennen laskettu aikaa, argh! Multa tippu jo kertaalleen kynä kädestä ton ruokavalion kanssa. Hittoko sillä on sitten väliä, jos vauva kerran kasvaa joka tapauksessa liikaa ja syntyy sektiolla?! Noh, oma olo tulee niin huteraksi sokerista ja viljoista, että piti palata vhh-ruokavaliolle. Ja kaipa se kuitenkin on vauvallekin parempi pitää tasaista verensokeria. Mutta juuh, lääkäri totesi, että radista tiedetään yllättävän vähän vieläkään ja miksi vauvan paino nousee vaikka äiti olisi tosi tiukalla ruokavaliolla. Se oli helpottavaa kuulla, sillä tähän asti olen ollut muka aistivinani pientä epäluuloisuutta lääkärien ja hoitajien puheissa, kunnolen vannonut pysyneeni ruokavaliolla tiukasti.

Zenmama 36+
 
Viimeksi muokattu:
Mun ensimmäinen äitipolikäynti tässä raskaudessa oli niin kamala, että kotona pääsi itku ja miehelle vannoin, että enää ikinä sinne mene. Tunsin olevani varsinainen kriminaali, kun olen mennyt raskautumaan kaikkine riskeineni. Jopa ehkäisy otettiin esiin, aivan kuin olisin ihan holtiton ja tämä katastrofi pitää ehdottomasti estää tapahtumasta enää ikinä. Toinen käynti oli aivan erilainen ja tunsin olevani asiakas, en vain ongelma. Sokerit on pysyneet ruokavaliolla kurissa ja niin on myös verenpaineet, kun olen yrittänyt ottaa rennommin töissä ja lepäämään kotona töiden jälkeen. Sikiölläkään ei ollut mitään hätää. Toisella käynnillä oli tietenkin eri lääkäri ja kätilökin.
 
  • Tykkää
Reactions: Zenmama
Voi että, mitä kohtelua! Mä just ihmettelin näin jälkikäteenkin sitä, että sain koko ajan kivaa ja hyvää kohtelua äitiyspkl:lla ja neuvolassa. Papereissa vaan luki niitä ikäviä diagnooseja, mutta päin naamaa niitä ei ees sanottu. Eli siellä oli radi, verenpainetauti, lihavuus, vanha ensisynnyttäjä jne

Mä en edes kyennyt syömään niin hyvin kuin ois pitänyt ja verensokerit heittelivät jatkuvasti tableteista ja insuliineista huolimatta. Olen sitä mieltä edelleenkin, että ne tabletit ei auttaneet mitään. Kuitenkin kaikesta huolimatta vauva kasvoi keskikäyrällä koko ajan ja eikä liian isoksi. Että en sitten tiiä, miten hän siinä onnistui. Jotenkin tuntui, että radissa on todella liian tiukat rajat!? Mähän en saanut painoa myöskään kuin viimeisenä parina viikkona pari kiloa (turvotusta). Eli laihduin raskauden ajan ja 10 päivää synnytyksen jälkeen niin paino oli -5 kg siitä painosta, mitä ennen raskautta oli. Että kai mää jotenkin oikeinkin söin? Ja niin edelleen sitä painoa saa lähteä paljon.

Tää ei siis mitenkään kehuskelua vaan sitä, että uskon kans siihen, että radista ei taideta tietää tarpeeksi. Jotenkin homma oli omituista, oma kroppa ei osannut yhtään tulkita oikein, mitä tarvitsisi? Vaikka normaalisti osaakin. Esim. koko raskauden ajan teki mieli hedelmiä joita ei olisi saanut paljoa syödä..

Jaksamista mahojen ja ruokavalioiden kanssa! Nostan hattua teille, jotka kykenette olemaan tiukkoja itsellenne! :)

Karo ja poju 11 päivää :)
 

Yhteistyössä