40+ odottajat vol 4 (päiv. yksärillä)

Onnea Kalis! Ja tervetuloa joukkoon.

Kavin eilen tarkastuksessa, ja siella se toukka iloisesti vilkutti isoveljelle. Sain kaynnin yhteydessa listan tulevista kaynneista, joita on neljan viikon valein jouluun saakka, ja sitten kahden viikon valein synnytykseen saakka. Taman kertainen lekuri avasi seulonnan tuloksia sen verran, etta kuulemma olisi syyta kayda tarkemmissa tutkimuksissa. Vaihtoehtona aidin verikokeet (ei super tarkat) tai sitten istukka nayte/lapsivesipunktio. Vakuutus ei tietty korvaa niista mitaan joten vahintaan 600€ hintaa halvimmillaan. Ja en kuitenkaan koe, etta tuo riski 1:86 on kovin halyyttava. Noh, katsotaan mita mies sanoo kun palaa tyoreissusta.

Ja ei muuten enaa pysty peittelemaan raskautta, edes aamutuimaan. Nyt 14+3 on masu yhta iso kun ensimmaisen kohdalla kuudennen kuulla. Painoa ei kuitenkaan ole tullut viela juurikaan lisaa. Saas nahda miten isoksi sita viela kasvaakaan. Aippa-vaatteita saa lahtea viikonloppuna kylla etsimaan, vaikka esikoinen kanssa niita ei tarvittu lainkaan. Silloin mentiin 27-tuumaisilla farkuilla synnarillekin, ja nyt on jo tarvinnut luopua farkuista lahes kokonaan. Muuten olot on jees, ehka vasyy vahan helpompi, mut paikkareita ei tarvitse, lahes kaikki ruoka menee jees, ja pahat olot on kaukainen muisto vain.
 
  • Tykkää
Reactions: Babez74
Heippa,

Alkuun kiitos kaikille ihanaisille kaikista vastauksista kysymyksiini, niin synnytyksistä kuin riskiseulaluvuistatms.
Pikaisesti omaa napaa, palaan paremmalla ajalla teidän juttuihin...

Tänään oli se nt ultra! Kätilö oli oikein mukava, ultrasi sisältä ja ulkoa ja ekan kerran saatiin kuulla maagiset sydänäänet! Kätilö selitti ihanasti kaikkea mitä näkyi kuvaruudulla, aivot, nenäluu, raajat, maha ja kaikki oli hyvällä mallilla ja tuplannut kokonsa sitten viime näkemän, 6,7cm. Vastasi täysin viikkoja. Hän oli aamu-uninen ja kätilö yrittti tökkiä hereille. Sitten liikuskeli, söi nyrkkiä, risti jalkansa ja lopulta laittoi kädet kasvojen päälle, että nyt riittää tuijottelu:)

Riskilukuja ei vielä saanut, mutta sanoi että voi olla posotiiivinen jo iän takia. Sen verran kommentoi verituooksia, että näytti olevan oikeansuuntaiset, se pappa oli 917 ja hcgbv oli 71,1. Niskaturvotus oli 1,6. Joten luottavaisin mielin odotan vastauksia.. mutta aion joka tapauksessa mennä nipt testeishin, kun se kerran otetaan verestä, niin ei siitä mitään haittaakaan ole. Vkon päästä sitten eka neuvolalääkäri.

Ai, niin, nyt minut voisi pöivittää listaan
*Babez74/1. Lapsi/la 24.2./sairaalaa ei tiedossa*

Babez rv12+5
 

Boynty............(41)......?.........02.09.2016 (poika)
Meibijees.........(38).....2.........15.9.2016
o0o.....................(40).....2........06.10.2016
Elotar74............(41).......3.........29.10.2016 (tyttö)
Almandiini75.......(40)....5........10.11.2016 (tyttö)
Mandari.............(40).....3........26.11.2016
Truuly ...............(38)................ 1.12.2016
Pirunpelto....... (40) ......1........6.1.2017
Sakariina....... (43).......1.........14.1.2017
Joyzy .............(42)..... 2..........12.2.2017
Helmi1234.....(39).......2...........18.2.2017
Iid@.............(43)........ 2..........25.2.2017
Nuppu73........(42).........5..........2.4.2017
Babez74.........(42?).....1..........24.2.2017



Menneet la:t:
Tipuna...............(41)............1......21.06.2016 (poika)
mai-ja......................(39)......3......19.05.2016

Käpälätäti.........(40) .....1... 15.04.2016 (poika)
Toukka16..........(39).... 3 ... 10.04.2016
tikis ................... (38)...... 4 ......15.02.2016




Syntyneet:

Nuca ................ (40), 29.12.2014, rv 37, 2800g, poika
Esteri1 ............. (41), 08.1.2015, rv 40+1, 3380g, 50cm, tyttö
helistin71 ......... (43), 15.1.2015, rv 38+4, 3100g, 51cm, poika
Vesipossu ........ (41), 04.4.2015, rv 41+4, 4180g, 55 cm, poika
Jopo73 ............. (41), 12.4.2015, rv 40+?, 3815g, 52cm, tyttö
Kampsu ............ (42), 13.2.2015, rv 37, 2450g, 44cm, tyttö
bugsy ................(44), 17.5.2015, rv 41+6, 4870g, 53cm, poika
vauvatoiveinen .. (38), 11.9.2015, rv 39+1(sekt), 3305g, 47cm, tyttö
Helmi1234 ........ (39), 19.9.2015, rv 39+3, 4070g, 51cm, poika
tetu68.................(47), 2.11.2015, rv 39+0, 3200g, 51cm, tyttö
Flutur..................(42), 16.11.2015, rv38+1(sekt), 2710g, 46cm, tyttö
Sahramiini...........(43), 17.11.2015, rv 40+5, tyttö
Mytti....................(41), 27.11.2015, rv38+5, 3046g, 48cm,
Äiti74...................(41), 1.2.2016 rv37+3 2865 g, 48,5cm. poika
Järkyttynyt....... (45), 14.2.2016 rv.41+3 4400g 52cm poika Kuoli + 10,5-16
Lumi <3.............(42), 15.2.2016, 39+3, 3550 g, 50,5 cm, poika
Niittys...............(40), 1.4.2016, rv 38+1, 49cm, 3770g, poika

Karoliina74 .......(41), 12.4.2016, rv 40+1, 3540g, 53cm, poika
Pegonia............(44), 15.4.2016, rv 40+3, 4060g, 51cm, tyttö
Ollakovai...?......(41), 27.4.2016, rv 40+0, 3600g, 50 cm, tyttö
Tyydeli................(42), 7.5.2016, rv 41+6, 4100g, 52 cm, tyttö

Zenmama...........(40), 12.5.2016, rv 39+1, 4070, 52cm, poika
Mileena-74.....(41) 20.5.2016, rv 40+0, 4250g, 54cm, poika
SuloinenSalaisuus..(40) 2.6.2016, rv38+0, 3490g, 50,5cm, poika
Zandi.............(41), 3.7.2016, rv 39+2, 3770g, 49cm, tyttö


Listan päivitysohjeet: Valitse edellisen listan alaosassa "Vastaa" ja kun viestikenttä aukeaa, poista alusta ja lopusta ensimmäiset ja viimeiset [QUOTEjne.] -hakasulkeet sisältöineen.
 
No perhana, missä ne riskiluvut näkyy? Tossa neuvolakortissa onkin vain se niskaturvotus juttu ja se on 1,28.

Ja Nuppu, miten ihana yllätys ultrassa! Toivottavasti kaikki on hyvin.Ja muistelen, että Elottaren lisäksi jollakin toisellakin oli rajua vuotoa alussa, mutta silti kaikki oli hyvin. Joillakin se hematooma tai jokin sellainen vuotelee. Toivottavasti kaikki menee teillä hyvin!

Saiko Iida uusia kuulumisia? Joko teiltä otettin se lapsivesinäyte? Hirmuisen asian kanssa joudutte painimaan. Sen mitä olen asiasta googlettanut, tutkimustuloksetkin ovat vähän 50-50 meininkiä ja toinen on sitten, mitä vanhemmat haluaa. Toivon valtavasti voimia teille!

Supistukset. Onko se se kummallinen vähän kiristävä tunne alavatsalla? Pyöräillessä esiintyy välillä tai jos syke nousee liikaa. Ei koske minnekkään, tuntuu vain että vyö painaisi alavatsaa, vaikka ei ole vyötä tai kiristäisi sisältäpäin joitain lihaksia. Vai ihan vaan lihaskramppeja..?
 
Hei,

En ole jaksanut kirjoitella - on ollut aika voimaton olo, mutta olen käynyt lukemassa teidän viestejänne - kiitos teille kaikille ihanille kannustavista viesteistä! Niistä saa voimaa. <3

Kävimme tällä viikolla lääkärissä, mutta istukkanäytettä ei saatu otettua. NIPT sen sijaan otettiin ja sen tuloksia nyt odotellaan. Fiilikset menee laidasta laitaan: välillä on luottavainen olo että kaikki on kuitenkin hyvin ja sitten taas iskee epätoivo ja varaudun pahimpaan. :( Rankkaa on myös se, ettei olla kerrottu raskaudesta kuin muutamalle ystävälle ja nyt pitäis vielä pystyä salaamaan asia, vaikka maha on jo selvästi kasvanut (oon muuten hoikka). On aikamoista tunteiden vuoristorataa miettiä välillä elämää vauvan kanssa ja samalla varautua keskeytykseen.... :( Aika pahalta on myös tuntunut hoitohenkilökunnan lievä syyllistäminen siitä, että tämän ikäisenä on tähän hommaan ryhtynyt. :/
 
Pirtsi - ne tarkemmat tiedot tulee kanta.fi ja kotiin kirje/soitto siitä riskistä, että onko posit. Vai negat. Meillä oli se nt 1,6 ja täällä kans odotellaan vastauksia.

Zandillä oli vuoros rv 20 asti ja niin vaan täydellinen tyttövauva syntyi heinäkuussa:)

Iidalle voimia epätietoisuuteen! Ymmärrän täysin ettei halua kertoakaan muille... Meillä kans vasta tietää mun vanhemmat meidän lisäksi. Töissä yritän pukeutua niin, etteivät huomaisi, vaikka turvotus onkin jo isoa. Ikävää, että on ollut noin negat. Ja epäammattilaista henkilökuntaa! Toivotaan jatkossa parempaa kohtelua ja että seuraavat uutiset on hyviä!
 
Iid@ jaksamisia <3

Täällä rv 10+4 muistaakseni. Vielä pitää reilu viikko sinnitellä ennen ultraa ja en tiiä mitä tästä tulee. Pelottaa, onko siellä yleensä mitään. Maha on kuin potkupallo (todellakin valtava turvotus), mutta onko "riittävän paha olo". Tiedän, että on ihan pöljää vertailla raskauksia keskenään, mutta eipä sille mitään tunnu voivan. Olisi ihan parasta, kun joku nukuttais minut ekojen noin 14 viikon ajaksi, niin ei tarviis pelätä milloin mitäkin.
 
Heippa! Nyt tuli kirje kotiin, jossa todettiin, että tulos on normaali eikä lisääntynyttä riskiä ole todettu, eikä tulos anna aihetta jatkotutkimuksille.
Vähän on ollut huojentunut olo! On kuitenkin jo se 42 mittarissa... Ja terkkarikin sanoi, että jo se pelkästään voi tehdä tuloksesta positiivisen. Oliko muilla muutkin trisomiat tutkittu kuin vain 21? Mulla ei nimittäin ollut muista mitään kannassa?

Mulla oli:
NTkMoM 1,14
SpappaMoM 1,3
NT 1,6
Trisomia 21 riskiluku 1:567
Vähän Iida ihmettelen, miten sait paremmilla luvuilla tuon vastauksesi ja mä tällasen?

Meibijees: sullahan oli ihan loistavat riskiluvut! Mahtawaa!

Täällä olo yhä kuin ilmapallolla... Turvotusta riittää, eikö tiedä mitä töihin laittais päälle.

Ens vkolla neuvolalääkäri ja joka ilta katkan tätä dopplerointia. Eilen kuultiin ekan kerran laukkaäänetkin, eikä vain nähty monitorista lukemia. Vaihtelee kovasti 120-165 välillä nuo luvut.

Palataan taas!

Rv 13+2

Ps. Kiitos listaa päivittäneelle! Ja tosiasn 42 ollaan.
 
  • Tykkää
Reactions: Meibijees ja Iid@
Moi,

Pääseekö tänne 39-vuotias kolmannen odottaja mukaan? Aivan alkutaipale, 4+2 menossa, jalat maassa ollaan. Lapsia on kaksi, -10 ja -12 syntyneet pojat. Tämä on viides raskaus, lokakuussa oli km rv9+ ja helmikuussa tuulimuna rv9+ myös. Hyvin matalalla profiililla odotellaan alkuraskauden ultraa. Oireita on tasaisesti ja vatsassa kiristelee ja kuplii. Saas nähdä.

Onnea odotukseen kaikille :).

KolmasKerta3, rv4+2, la kai 28.4.17, Kys, 3.lapsi (5.raskaus)
 
  • Tykkää
Reactions: Iid@ ja Babez74
Yötä kaikille! :sleep::whistle:
Mä täällä yövuorossa kukun ja surffaan netissä itseni aivan hysteeriseksi noiden riskilukujen/seulojen jnejne kanssa. Paniikki nostaa päätään...
Tein tosiaan männä viikolla uuden testin ja olihan ne viikot nousset. Laskujeni (ei niin tarkkojen mukaan) nyt olisi menossa 4+6/5+2 väli... Varasin alkuraskauden ultran 31.8. Oireet on kohdillaan (y)

Mites on, pääseekö nipt/lvp yms iän perusteella pelkästään, vai onko kunnissa eroa? Mietin, että jotenkin elämäntilanteen takia haluasin tarkemmat tutkimukset tulevasta. :unsure:
 
Pikainen päivitys :) kohta ultrataan taas lääkärin toimesta tällä kertaa.. tunnin päästä ollaan taas viisampia :rolleyes: tällä kertaa pitäisi jo näkyä alkio, syke ja millä viikoilla mennään..kyllähän sitte hermostuttaa o_O

Näin unta että tohtori tuumasi että "täähän on jo paljon pidemmällä" olispa enneuni :)
 
  • Tykkää
Reactions: Babez74 ja elotar74
No niin reissu tehty ja on kyllä huojentunut olo. Eipä sitten uni pitäny paikkaansa :rolleyes: vaan viikot oli just niinkuin viikko sitten kätilö sanoi eli tänään 6+6. Ja mikä tärkeintä siellä se meidän pikkuinen nuppunen köllötteli koko 9mm pituudellaan :love: sykkeen näin ja kuulin ja tohtorin mukaan varsin vahva syke olikin :)

Verenvuoto mahtoi tosiaankin johtua gynen varsin kovakouraisista otteista mutta onneksi nyt vuotoa ei ole ollut pariin päivään. paikat olivat siistit eikä mitään vuotoa tms. näkynyt

Niin joo ja laskettu aika olis nyt sitten 11.4.2017

Nuppu rv 6+6
 

Boynty............(41)......?.........02.09.2016 (poika)
Meibijees.........(38).....2.........15.9.2016
o0o.....................(40).....2........06.10.2016
Elotar74............(41).......3.........29.10.2016 (tyttö)
Almandiini75.......(40)....5........10.11.2016 (tyttö)
Mandari.............(40).....3........26.11.2016
Truuly ...............(38)................ 1.12.2016
Pirunpelto....... (40) ......1........6.1.2017
Sakariina....... (43).......1.........14.1.2017
Joyzy .............(42)..... 2..........12.2.2017
Helmi1234.....(39).......2...........18.2.2017
Iid@.............(43)........ 2..........25.2.2017
Babez74.........(42?).....1..........24.2.2017
Nuppu73........(42).........5..........11.4.2017



Menneet la:t:
Tipuna...............(41)............1......21.06.2016 (poika)
mai-ja......................(39)......3......19.05.2016

Käpälätäti.........(40) .....1... 15.04.2016 (poika)
Toukka16..........(39).... 3 ... 10.04.2016
tikis ................... (38)...... 4 ......15.02.2016




Syntyneet:

Nuca ................ (40), 29.12.2014, rv 37, 2800g, poika
Esteri1 ............. (41), 08.1.2015, rv 40+1, 3380g, 50cm, tyttö
helistin71 ......... (43), 15.1.2015, rv 38+4, 3100g, 51cm, poika
Vesipossu ........ (41), 04.4.2015, rv 41+4, 4180g, 55 cm, poika
Jopo73 ............. (41), 12.4.2015, rv 40+?, 3815g, 52cm, tyttö
Kampsu ............ (42), 13.2.2015, rv 37, 2450g, 44cm, tyttö
bugsy ................(44), 17.5.2015, rv 41+6, 4870g, 53cm, poika
vauvatoiveinen .. (38), 11.9.2015, rv 39+1(sekt), 3305g, 47cm, tyttö
Helmi1234 ........ (39), 19.9.2015, rv 39+3, 4070g, 51cm, poika
tetu68.................(47), 2.11.2015, rv 39+0, 3200g, 51cm, tyttö
Flutur..................(42), 16.11.2015, rv38+1(sekt), 2710g, 46cm, tyttö
Sahramiini...........(43), 17.11.2015, rv 40+5, tyttö
Mytti....................(41), 27.11.2015, rv38+5, 3046g, 48cm,
Äiti74...................(41), 1.2.2016 rv37+3 2865 g, 48,5cm. poika
Järkyttynyt....... (45), 14.2.2016 rv.41+3 4400g 52cm poika Kuoli + 10,5-16
Lumi <3.............(42), 15.2.2016, 39+3, 3550 g, 50,5 cm, poika
Niittys...............(40), 1.4.2016, rv 38+1, 49cm, 3770g, poika

Karoliina74 .......(41), 12.4.2016, rv 40+1, 3540g, 53cm, poika
Pegonia............(44), 15.4.2016, rv 40+3, 4060g, 51cm, tyttö
Ollakovai...?......(41), 27.4.2016, rv 40+0, 3600g, 50 cm, tyttö
Tyydeli................(42), 7.5.2016, rv 41+6, 4100g, 52 cm, tyttö

Zenmama...........(40), 12.5.2016, rv 39+1, 4070, 52cm, poika
Mileena-74.....(41) 20.5.2016, rv 40+0, 4250g, 54cm, poika
SuloinenSalaisuus..(40) 2.6.2016, rv38+0, 3490g, 50,5cm, poika
Zandi.............(41), 3.7.2016, rv 39+2, 3770g, 49cm, tyttö


Listan päivitysohjeet: Valitse edellisen listan alaosassa "Vastaa" ja kun viestikenttä aukeaa, poista alusta ja lopusta ensimmäiset ja viimeiset [QUOTEjne.] -hakasulkeet sisältöineen.
 
Babezille kommentoin, että olen sinua vanhempi ja meillä turvotus oli 3,8. :( Veriarvoista meille ei sanottu mitään kun eivät kuulemma yksinään kerro mitään. Riskiluvut meillä siis sekä trisomia 21 että 18 = 1:5 eli hurjat on lukemat. :O Lääkäri antoi ymmärtää että ei todellakaan ole hyvä tilanne, vaikka tilastollisesti on edelleen suurempi todennäköisyys terveeseen lapseen. Vaikea kyllä yrittää pitää optimismia yllä... :(

Ihania uutisia Nupulta! :)
 
Iid@, minä alkuraskauden paniikissani ja kaikkea pahinta pelätessä kahlasin viime viikolla läpi pitkän ketjun sikiöseulonnassa kiinni jääneiden kokemuksia (tämän: http://kaksplus.fi/threads/toisia-ns-sikioeseulonnoissa-kiinni-jaeaeneitae-vol-2.1279036/ ). Tilastoa en tehnyt, mutta siellä oli paljon noilla vastaavilla riskiluvuilla kiinni jääneitä ja mulle jäi sellainen tuntuma, että selvä valtaosa sai kuitenkin hyviä uutisia. Todella paljon virheellisiä hälytyksiä noissa tulee. Kovasti voimia hermoja raastavaan odotteluun, toivotaan parasta!

Nuppu, upeaa! Onnea matkaan, perässä tullaan :)
Kalabaliikki, minäkin oon kahlannut tuon ketjun läpi - on toivoa antavaa lukea muiden vastaavassa tilanteessa olleiden tarinoita. Onneksi tosiaan hyvinkin voi vielä käydä. Toivottavasti teidän muiden ei tarvitse tällaisten riskilukujen kanssa hermoilla. Ihanaa odotusta kaikille!
 
  • Tykkää
Reactions: Babez74
Moro. Nyt koitan puhelimella vähän rustata kun ei mulla oikein koeaika ole. Lukiolaiselle ostettiin Gugantista kannettava jonka toimitus on useaan otteeseen viivästynyt ja nyt tulossa ilm pitkälle syyskuun puolella. Näin ollen mun kone on lukiolaisella ja itse olen ihan koneton. Yritä nyt sitten somettaa ja hoitaa asioita...

Koska iid@lla on seuraavaksi uutta tietoa tilanteesta? Tuo on ihan hanurista tuo odottelu sen arvaan. Joka pvä käyn täällä kattomassa josko ois uutta tietoa..

Ja ainaki Nupulle onnea hyvistä uutisista muita en sitten muista enkä ala tässä pikkunäytössä pläräämään. Tasapuolisesti kaikille tsemppiä onnea ja haleja.

Mulla on alle viikko la:han.. Ja koska elämässä ei muuten mitään ole niin otettiin sitten tulevalle viikonlopulle ihan pikkusen rojekti. Nimittäin muutto. Voi jestas että voi olla ajoitus nyt huono mutta minkä teet. Oma myytiin ja tyhjentää pitää niin näillä mennään. Lisäksi alakoululainen aloitti jo koulun eri kunnassa joten ei tässä kuskaamisessa mitään järkeä ole.. eli äkkiä uuteen kotiin. Harmillisesti uudessa (joka onneksi löytyi pikaisesti) on pieniä puutteita. Eli remonttia pukkaa.. ei keretä kaappeja ja keittiötä valmiiksi (pitkät toimitusajat) joten jos pelkkä muutto on kaaos niin on se uudessa kodissa asuminenkin ilm ekan kuukauden kaaosta.mutta se pinnasängyn on koottuna.. jotain valmista. Se on 17 v sitten ostettu kirpparilta maksoi 50 mk. Kolme siinä on nukutettu ja nyt neljäs. Uusien valkoisten seinien vieressä tuo on ihan kusenpolttaman keltainen mutta ihan sama. Onpahan sänky...


Mutta joo väsymystä on ja mitään en saa aikaiseksi. On tässä järkeä muuttaa.. kunhan nyt uusi tulokas pysyisi maanantaihin asti sisällä ettei mene suunnitelmat sekaisin. Hirveän alhaalla tuo on painetta on kamalasti ja liikkuminen ei oikein onnaa.. mutta supistuksia ei ole kuin kivuttomasti. Niin on aiemminkin ollut, ensin ei mitään ja sit tten nopea synnytys. Katsomme miten tilanne etenee.

Mutta, jos joku miettii että kannattaako muuttaa alle viikko ennen laskettua niin tässä teille vinkki; ei kannata! Nyt pitäisi elää onnellista loppuodotusta ja levätä (sanoo oppaat) ja se ois vamman oikeesti ihan jees juttu.

Voikaa hyvin!

Woodoo rv 40 noin
 
Morjens!

Täällä kans odotellaan woodoon kuulumisia :rolleyes:

Kalabaliikki, tuo on niin tuttu tunne! Ihan samoja asioita mietin koko ajan vaikka tuon ihanan sykkeen olen jo nähnyt ja kuullutkin :love: Tänään aamulla olin ihan varma että rinnoissa ei ole sitä samaa kihelmöintiä ja painon tunnetta kuin ennen, eikä pahoinvointia eikä huimausta jne jne... no tietenkin aloin ajattelemaan että noniin tässä se nyt sitten oli :unsure:
Voi MIKSI pitää panikoida koko ajan... eikö vaan voi nauttia :)

Noh kyllähän se pahoinvointi sitten palasi vähän myöhemmin... :sick: Yök

Tsemppiä kalabaliikki ultraan (y) se on vaan niin jännittävää.

Entäs iid@ kuinka jakselet? oot ollu mielessäni...

Nuppu 7+6
 
  • Tykkää
Reactions: kalabaliikki
KolmasKerta3: En ole Kuopiosta, mutta KYS on mun synnytyssairaalani, ja siellä olen käynyt np-ultrassa ja rakenneultrassa. NIPT ei kuulunut ainakaan mulle. Lapsivesipunktion olisi saanut, mutta siihen en uskaltautunut.

Elotar rv 31+0
 
Ultra oli tänään. Kaikki vaikuttaa olevan kunnossa, laskettua aikaa ei muutettu.

Eli mulle saa päivittää (joku joskus kun en ite osaa)
Vuorikristalli/ 40v. /6. lapsi/ la 14.3.2017/ KYS

Me ei haluttu niitä veriseuloja, joten en tiedä pääseekö KYSissä iän perusteella niihin seuloihin.
Isommat lapset oli innoissaan vauvasta <3
Äärettömän huojentunut olo, ainakin hetken.

Vuorikristalli 11+6
 
  • Tykkää
Reactions: Mommy76
Moro,

Muutosta ollaam toipumassapäin ja tietsikan laturi löytyi...

Joten kerrottakoon, että muuttopäivää edeltävänä iltana pari tuntia edellisen tänne laitetun viestin jälkeen alkoi verenvuoto joka enteili synnytystä ja niinhän se meni että aamuyöllä alkoi supistukset ja siitä pari tuntia ja poika saapui. Ajotuksessa parantamisen varaa, muuttaminen sen jatkeena ei paras idea.. Mies lähti muuttamaan ja minä perässä ip, valitsin siis polikliinisen synnytyksen. Poika oli yllättävän pieni 3500 kg. Synntys just niin typerää touhua kuin muistin, mutta eipähän tartte enää.. Ilman kipulääkkeitä tämäkin saatiin ulos.

Että sellasta, elämä on kaaosta vain, uusi koti ei ole kotia nähnytkän. Pitkän tähtäimen suunnitelmana koti kuntoon parissa kuukaudessa.

Tällainen itsekäs pikapäivitys, peukut kaikille!!

woodoo ja poika
 

Yhteistyössä