40+ odottajat vol 4 (päiv. yksärillä)

Vikuriina, hienoa että pahoinvointi on vihdoin loppunut ja pääset sinäkin nauttimaan mukavasta ja leppoisasta keskiraskaudesta! (y) Toivottavasti nuo verensokeriarvot pysyy kurissa. Mullahan on sokerirasituskoe vasta joskus rv 30 paikkeilla, mistäköhän nuo erot johtuu? o_O

ON: Täällä ollaan nyt tasan puolivälissä (rv 20 poks ;)), ja eilen oli jännitys huipussaan kun käytiin rakenneultrassa. Siellä oli onneksi kaikki juuri niin kuin pitääkin. :love: Samalla selvisi sekin, että poika olisi tulossa. Mehän ei oltu sukupuolta vielä nipt-tuloksista katsottu, mutta nyt sitten varmistettiin illalla kotona se, että ultraajan arvio piti paikkansa. :) Itse olisin kyllä veikannut toisin, osin varmaan siksi että icsi-menetelmällä tulee joidenkin tietojen mukaan useammin tyttöjä, mutta eipä tuolla toki väliä ole - ihan yhtä tervetulleita on kumpikin sukupuoli.

Tänään sitten uskaltauduin viimein ostamaan ekat jutut pikkuiselle, muutama body tarttui matkaan. :love: Minähän olen niin noviisi etten edes tiedä, kuinka paljon vaatetta vauvalle pitäisi varata. :unsure: Äitiyspakkauksessa tulee tietenkin jotain, mutta niillä ei varmaan kauhean pitkälle pötkitä...? Meillähän kaikki tutut on omat vauvansa jo vuosia sitten saaneet ja vauvanvaatteet pois antaneet, joten sitä kautta ei olla saatu mitään. Mutta onhan tässä vielä aikaa tehdä hankintoja, ja jotain saatetaan toki saada lahjaksi höpsähtäneiltä sukulaisiltakin. ;) Käytettynä aiotaan hankkia niin paljon tarviketta kuin mahdollista. Ihan hyvälaatuisia vaatteitakin näyttäisi kirppareilta saavan lähes pilkkahintaan!
 
Roxanne,

Tuntuupa hurjalta, jos olisin jo seuraava. :eek: Mutta kalishan toki muistutteli, että keltsi välissä ja sitten taidan olla minä. Huh.
Poikiako me kaikki täällä nyt odotellaan? :D
No Vikuriinalle sitten tyttö?

Kyllä nuo kuplinnat kuulostaa siltä, että vauva siellä häärii. Voimistuu vaan sitten tuntemukset pikkuhiljaa. Niitä on mukava seurata. Niin ja kiva, että ultrassa kaikki hyvin. Noi oli niin jänniä aikoja, kun sydän pamppaillen noihin ultriin meni. Ja kyllähän ne vieläkin vähän jännittävät.

Mäkään en tiedä hankinnoista, olen vain netistä lukenut. Ja päätynyt sellaiseen ratkaisuun, että body+housut settejä olisi n. 7-10 per koko ja muutama haalari (=potkupuku?) per koko. Äippäpaketissa niitä perussettejä on 3 per koko paitsi niitä isoimpia vain 2 per koko. Eli muutaman setin per koko olen hommannut lisää.

Ajattelin siten että jos muutama setti menee päivässä ja pesee suunnilleen kerran päivässä parissa koneellisen, niin tuolla määrällä pärjäisi. Ehkä. Riippuen vauvasta. :D Liikaa muuttuvia tekijöitä. Lopulliset pienet hankinnat teen tuon viimeisen kokoarvioultran jälkeen, jos näyttää siltä että tarvitaan pienempää kokoa kuin 56. Ja sitten ajattelin, että ensimmäisen talven saa vauva mennä tuolla äippäpaketin haalarilla, ei sitä kukaan sieltä vaunuista näe, että onko se juuri oikean kokoinen. Mutta kyllä toi kai aika hyvin menee yksiin syntymän kanssa, ettei se hurjan iso ole. Se välikausihaalari on vain aivan liian iso ensimmäisenä syksynä, että tuo on vielä mietittävä, että onko pakko ostaa yksi pieni haalari ensimmäiseksi syksyksi. (Tuntuu jotenkin turhalta, kun eihän sitä tule pidettyä kuin muutama kerta, mutta samahan se periaatteessa on kaikissa näissä 1. vuoden vaatteissa.)

Vikuriina,

Hyvä että verensokerit pysyi kurissa. Saitko ylimääräisiä kokoultria tuon radin takia? Mähän joudun/pääsen vielä sitten yhteen ultraan ihan loppuviikoilla 35+ -> ja mullahan oli jo yksi ylimääräinen ultra rv 28+. Mulla oli kanssa ensimmäinen sokerirasitus vasta viikolla 24-28, kävin sen sitten ottamassa 28+ jotain kun en muuttotohinassa saanut aikaa varatuksi riittävän aikaisin, enkä sitten saanut enää aikoja paremmin. Joudun ilmeisesti vielä yhteen sokerirasitustestiin loppuraskaudesta.

Eikös vaan ole mukava, kun alkaa liikkeet tuntua. Muistan itse alussa, että varsinkin illalla kun pääsi sänkyyn selälleen makaamaan, niin vauva alkoi jumppailemaan. Se oli(=on) aina niin mainiota seurailla niitä ja tietää että toinen on vielä hengissä.

ON

Minä olen laittanut tuulemaan, ajattelin että nyt loppuu jahkailut, kun äitiyspakkaus saapui. Täytyy laittaa asioita järjestykseen ja paikalleen.
Siispä päätin, että päätöksiä pitää syntyä ja asioita tapahtua ja nyt on tilattu vaunut sekä pinnasänky + paljon muuta sälää vauvalle. Sen lisäksi ostin nyt jo syöttötuolin, kun torista löytyi se perinteinen malli ja ihan melkein naapuritalosta. Tänään ompelin siihen päällysen, siinä oli sellainen iänkaiken vanha muovinen kellastunut pehmuste. Mutta hyvännäköinen tuli, kun laitoin vaan uutta kangasta päälle. Jätin sen auki, että sen saa pestä koneessa välillä. Täytyy hommata joko nepparikone tai tarranauhaa. Riippuu vähän kuinka jaksan alkaa ompelemaan, kun sain saumurinkin lainaan äidiltäni.

Vaunuissa "otin riskin" ja tilasin nämä (siniharmaa väri pitkällisen pohdinnan jälkeen): http://vauvakulma.fi/lastenvaunut/lucky-len-lastenvaunut.html#/673-lucky_len_lastenvaunut_runko-musta/35-auton_turvaistuin-ei/686-lucky_len_lastenvaunut-siniharmaa/682-lucky_len_lastenvaunut_renkaat-alu_i

Noilla on nyt pärjättävä. Nuo oli kovin edulliset verrattuna näihin perinteisiin merkkeihin, mutta nuo miellyttää minun silmääni vaunuista eniten. Ensin olisin halunnut nämä: https://www.babystyle.fi/index.php/lastenvaunut-ja-rattaat/yhdistelmavaunut/nord-comfort-yhdistelmavaunut.html
mutta aikani tutkittuani päädyin siihen, että haluan kääntyvät eturenkaat. Ja nuokin olisi joutunut tilaamaan netistä, kun paikallinen Baby Style ei myy tuota merkkiä.

Pinnasänky on sellainen, että siitä irtoaa laita ja laitan sen sitten meidän makkarissa parisängyn viereen tähän tyyliin: http://www.lily.fi/blogit/puutalobaby/oppitunti-kommunikaatiosta
Arvelin että tuo voisi olla hyvä, että voi yöllä vain syöttää toista ja jatkaa itse unia nousematta sängystä. Sitten jossain vaiheessa poitsu saa siirtyä omaan huoneeseen.

Tuossa samassa tilauksessa tuli sitten hoitopöytä, -alusta ja suoja, kylpyamme, patjansuojus (äippäpaketissakin on, mutta jos vaiks tarvii pestä joskus, niin on toinen varalla).
Otettiin samalla vessaan ja kylppäriin kaapit ja uusi pöytäryhmä (4:lle kun meillä oli pieni 2n hengen pöytä+tuolit) keittiöön. Ja kai siinä oli muutakin vähän sitä ja tätä.

Tuo tilaus saapuu ensi viikolla, joten sitten laitan tuota sänkyä valmiiksi. Lakanoita, patjoja yms sellaisia. Toisin sanoen, kun mies on saanut sen koottua, alkaa mun hommat. :)

Mulla on tässä vielä jotakuinkin 9 viikkoa laskettuun aikaan, joten täytyy alkaa touhuta ettei tule kiire. Pesuaineen ostin, niin pitäisi alkaa jossain kohtaa pestä noita vaatteita ja vaippoja.

Mitäs täällä muuta? Verensokeriarvoista ei yksikään kotona ylittänyt rajoja. Eli siltä osin kaikki ok. Mutta edellisellä neuvolakäynnillä oli verenpaine vähän korkeammalla kuin yleensä. Sitä seurailen nyt kotona myös. Vielä ei ole sekään ollut hälyttävä kotioloissa.

Mutta ei tässä muuta kuin oikein aurinkoista kesää ja odotusta tänne.
Tässä vielä eräänlainen odotuskappale, joka joskus soi päässäni ja sitä on tullut rallateltua:
 
Viimeksi muokattu:
Hei taas,

Katti:
Paljon onnea ja ihania ensiviikkoja pikkuisen kanssa! Minäkin odotan innolla tarkempia kuvauksia tapahtumista, jos vain ehdit :)

Roxanne: No tulihan sieltä rakenneultrasta vain hyviä uutisia :) onnittelut myös poikalupauksesta! :) Kauanpas muuten pystyit pitämään asian/masun salassa töissä. Onneksi ottivat hyvin, mukava ja vähän helpottunut tunne, kun saa jopa onnitteluja esimieheltä.
Just sieltä navan alapuolelta ne ekat muljahtelut alkoi täälläkin tuntumaan ;-) kyllä ne varmaan on kuule niitä pikkupotkuja ;-) ehkä tällävälin ne on sen verran vahvistuneet, että voit jo olla varma?
Me mennään aika samoissa, mulla nyt rv 20+5.
Kun marraskuussa ne vauvat saadaan, niin tarvitaan heille myös talvitakkia ja myssyä ja muuta lämmintä. Niin pääsee joulunpyhinä
vaunulenkille ;-) ihme ajatus kyllä, huh.

Vikuriina: Juuri niin, jälkeenpäin miettii, että onhan näitä perhosen siiven sipaisuja ollut ennenkin mutta ei vaan uskaltanut vielä uskoa... Ja se on kyllä helpotus, kun pahoinvointi vihdoin väistyy. Voi syödä suht normaalisti taas, kun ei kuukausiinole voinut.
Toivottavasti oli kaikki hyvin sokeriarvojen kanssa?

HupsuHaave: Sinulla on tarvikehankinnat jo hyvällä mallilla. Oletko siis tavallisia vaippapakkauksia jo varastoon hankkinut vai
onko tuo 100e kestovaippojen alkukustannuksia? Katselin niitä kestovaippapaketteja, niin jotain 500 e kai kokonaishinta
mutta riittää ilmeisesti sitten koko vaippa-ajaksi. Täytyy vielä tarkemmin tutkia.
Onko sulla jotain lisätyynyjä yöksi nukkumista helpottamaan? Siitä saakka kun sain pitkulaisen mallisen imetystyynyn, olen itsekin nukkunut edes vähän paremmin. Kun saa siis polven tai oikeastaan koko jalan siihen tyynyn päälle sivuasennossa.
Surku tuo radi mutta onneksi ei kovin vaikea-asteinen ilmeisesti. Toivotaan parasta!

Mitäs mulle nyt oikeastaan kuuluu...
Eilen oli rakenneultra, kaikki oli suureksi onneksi hyvin.
Ainoa ongelma tällä hetkellä on mun rautavarastoni, joudun siis ottamaan rautalisää.

Niin ja oli placenta praeviasta epäilys mutta eilen selvisi, että istukka on kuitenkin tarpeeksi kaukana ks:n reunasta.
Eli ei siitä huolta enää, kun nyt se vaan kuulemma nousee ylemmäs tästä lähtien.
Ja trombosyytitkin oli muka tosi alhaalla, kunnes mittasivat oikealla tavalla (sitraatti) ja ihan normialueellahan ne onkin.

Tosiaan hommasin tuon imetystyynyn, jota voi käyttää nyt sivuttain nukkumiseen. On se mielestäni vähän auttanut.
Silti tuntuu kyllä iltapäivät töissä välillä toosi pitkiltä ja voisi mennä nukkumaan päikkäreitä milloin vaan...

Potkuja on tuntunut jo jonkun aikaa, varsinkin aamuisin ja iltaisin. Ihania :)

Ai niin ja tyttöhän se siellä ;-)

Oikein hyvää ja rentouttavaa viikonloppua teilla ihan jokaiselle!
 
Severinitar,

No on se mukava, että täällä on tyttöjenkin odottajia :love:. Ettei mene ihan poikapainotteiseksi. Ja hyvä että sielläkin rakenneultrassa kaikki kunnossa.
Taitaa olla aika tavallista tuo raudanpuute. Minäkin sitä popsin ja hemo nousi 122 asti. Sitten se taas unohtui ja oli nyt laskenut 115, joten aloitin taas napsia lisärautaa, että saa tuon vähän korkeammalle vielä ennen synnytystä.
Hyvä, että istukka ok ja trombosyytit myös, vaikken noista nyt erityisesti tiedäkään, kun ei ole itseä kohdannut, niin ei ole tullut googletettua.

Sitten vähän tarinointia hankinnoista vielä.

Olen jo aiemminkin kertonut, että olen tällainen penninvenyttäjä, että minulla ei paljon rahaa kulu :D.
Olen ostanut kestovaippoja huokealla mm. nettikirppiksiltä (mm. niitä vanhoissa äitiyspakkauksissa olleita). Kaikki uusia tai käyttämättömiä ja keskihinta n. 5 euron luokkaa per vaippa. Kävin juuri laskemassa, että minulla on nyt 21 kestovaippaa ja ne on maksaneet n. 103 euroa yhteensä. Tuolla jo pärjännee ihan hyvin (tyyliin 8 vaippaa päivässä, osa pesussa, osa käytössä, osa kuivumassa). Tosin kaikki ei todennäköisesti mene heti ihan pienenä. Mutta on minulla sitten kaksi pakettia myös Liberoa kakkoskokoa (=yht. 176 kpl), ne ajattelin käyttää ihan alussa, yöllä ja reissuilla sekä muuten ennen kuin oppii noita kestovaipparutiineja. Nuokin oli kaksi yhden hinnalla tarjous (eli n. 13 euroa yhteensä), niin oli pakko ottaa jo etuajassa. :D

Ja nyt kun täällä on näitä hoitoalkuisia niin tässä kestovaippainfon sivulta tietoa poikien odottajille:
"Kestovaippojen lämpötila on luonnollinen. Näin poikavauvojen kivesten lämpötila ei pääse nousemaan liian korkeaksi, mikä voi olla ongelmana kertakäyttövaipoissa. Kivesten kohonnut lämpötila on mahdollisesti yksi siemennesteen heikentyneen laadun riskitekijöistä."
http://www.kestovaippayhdistys.fi/kestovaippainfo/kestovaipat/miksi/

Vaatteet olen ostanut uusia yhtä paitaa lukuunottamatta (tähän mennessä tuhlannut 136 euroa niihin), se oli Kontista ja ihan siisti pikeepaidan näköinen body 1,50 eur. Olen kiertänyt ahkerasti kaikki aletangot ja niitä on ollut mm. Prismassa, Babystylessa, TrendyKidsissa ainakin. Yllättäen en ole ostanut vielä mitään H&M:stä, luulin että vierailisin siellä usein. Ja noista onkin sitten äkkiä kertynyt jo melkoinen valikoima. En yleensä ihan näin paljoa shoppaile, mutta nyt olen vähän innostunut.

Mutta noin muuten olen kyllä valmis tuhlaamaan vauvaan, mutta järkevästi. Voin laittaa nuo erotukset vaikka hänelle tilille kasvamaan korkoa, niin voin sitten aikuisena kysyä, että oliko ok. Samaten nuo tilaamani vaunut on n. 500-1000 euroa halvemmat kuin jotkut emmaljungat, briot tai stokket, joista en edes tykkää ulkonäöllisesti. Tuokin tonni varmaan kasvaisi hyvin korkoa 18 vuodessa. :)

Lisätyynyjä mulla ei vielä ole. Mutta olin jo tilaamassa imetystyynyä (tarjouksesta 15 euroa :D), kunnes hokasin että voin tehdä sen hyvin itsekin. Meillä on yksi ihan laadukas petauspatja, joka on jäänyt käyttämättä, kun me ei kumpikaan tykätä siitä. Se on sellaista kehon mukaan muotoutuvaa ainetta ja paksuuttakin kuitenkin 5 cm, joten riittänee myös vauvalle, ainakin nyt alussa. Me tykätään nukkua vähän niin kuin kovalla patjalla. Teen tuosta patjasta patjan pinnasänkyyn ja sitten voin yrittää tehdä myös imetystyynyn. Ja jos ei onnaa, niin ehdin vielä käydä ostamassa kaupasta.

Lakanat ja tyynytliinat olen saanut ja yksi lakana tulee myös äitiyspakkauksessa. Pussilakanaa tuohon äippäpaketin peittoon olin katsovinani, että joudun tehdä itse toisen. Ainakaan Ikeasta ei mielestäni löytynyt oikean kokoista. Aion tehdä nämä meidän vanhoista lakanoista/pussilakanoista, onpahan ainakin myrkyt pesty pois. Sitten joutaa roskiin meidän käytön jälkeen. Tuota äp:n peittoa ei varmaankaan kovin kauaa käytetä, vaan pitänee ostaa uusi ja isompi jossain kohtaa, niin samalla menee sitten taas pussilakanat vaihtoon. Ostan sitten ensimmäiseen sänkyyn omaan huoneeseen kunnon kamat vasta. Vanhat pyyhkeemme kierrätän noiden taskuvaippojen lisäimuiksi. Siksi sain tuon saumurinkin lainaan. :D Ja vanhat keittiönpyyhkeet ajattelin kierrättää puklurätteinä. Saan samalla uusittua uuteen kämppään sitten myös pyyhkeet oikean värisiksi.

Meillä on hauska suhde miehen kanssa. Minä en ostaisi kaupasta suunnilleen mitään, kun inhoan kaappiin kertyvää tavaraa. Ostaisin vain tarpeeseen eli silloin kun jotain oikeasti tarvitsee. Mies taas ostelisi koko ajan uutta ja heittäisi vanhaa pois. Minua ahdistaa tavaramäärä, kun äitini on varsinainen hamstraaja ja olen nähnyt mihin se johtaa. Haluan että kaapissa on vain tarpeellinen määrä tavaraa esim. lakanoita ja pyyhkeitä pari settiä. Itse olen myös vähän sellainen, että ei hyvää käyttökelpoista tavaraa viitsi roskiin heittää. Olenkin aina huonekalujen vaihdon yhteydessä myynyt vanhat pois nettikirpparilla. Ja muutenkin vältän turhaa kulutusta.

Juu ja olen tosissaan tehnyt excel-listan vauvan vaatteista, että tiedän puuttuuko jotakin kokoa vielä. :D Tosin kaikki hankinnat ei ole mennyt ihan nappiin, osa tuotteista on pienemmän oloisia kuin kokolappu antaa ymmärtää, enkä ole noviisina noita osannut kaupassa arvioida. Ja pelkään että osa voi olla myös väärin arvioituja, esim kesävaatteet n. 74 senttisinä. Huomasin sittemmin omasta neuvolakortistani, että olen ollut hidas kasvaja ja olen ollut 80-senttinen vasta puolitoistavuotiaana, kun yleensä 1-vuotiset on tuota luokkaa. Olin kuulemma nirso ja huono syömään. Ja sitten minua mietityttää se, että en ole ostanut suunnilleen yhtään lyhythihaisia bodeja, kun niin neuvotaan netissä. Pelkään että tämä meidän kämppä on niin lämmin, että joudun käydä ostamassa noita sitten syksyllä. Täällä on ollut nyt toukokuisesta muutosta lähtien vähintään 26 astetta sisällä. :eek:

Oho tulipa taas raapusteltua, kun pitäisi tehdä töitä. :D
Vointeja tänne kaikille. Vauvantarvikehankintoja on ihan pähkäillä. Nyt pitäisi alkaa miettiä sitä muuta sälää, mitä tarvii alkaa hommaamaan hoitopöydälle. Tilasin muuten itsellenikin kestoliivinsuojia ja -kuukautissuojia sekä yhdet imetysliivit. Saapa nähdä mitä tuostakin tulee, en ole ennen suonut ajatustakaan moisille. Tai en varmaan edes tiennyt, että niitä on olemassakaan. :ROFLMAO:
 
Viimeksi muokattu:
Heipat!

Taas oli tullut paljon uusia juttuja, eikä mulle ole tullut ilmoitusta. Ihmettelen, miten tää systeemi oikein toimii...

Porukka on lapannut ultrissa, ihanaa, että kaikilla hyviä kuulumisia (y)
Omaan rakenneultraan on vielä kolmisen viikkoa. Se tuntuu olevan mulla melko myöhäiseen ajankohtaan, kun sillon on viikkoja jo 21+3. Muistelisin aiemmista raskauksista käyneeni jo rv 18 paikkeilla.

Sokereista vielä. Mun arvot oli tosiaan ihan ok, yksi ylityshän siellä oli, mutta terkka sanoi, että ohjeistuksen mukaan yksi saa ollakin ja se on ihan ok. Sain nyt pitää mittarin vielä, että voin toisinaan tsekkailla ja sitten myöhemmin, n. 24-28 viikoilla otetaan vielä toinen 6 vrk:n kotiseuranta. Roxanneko siitä mainitsi, että hänellä sokerirasituskoe oli vasta paljon myöhemmillä viikoilla...No niin on mullakin ollut aiemmissa raskauksissa, muistelisin noin 24-26 viikoilla. En tiedä miksi oli nyt noin aikaisin, mutta olisikohan kyse paikkakuntakohtaisista käytännön eroista. Mulla aiemmat raskausseurannat olleet eri paikkakunnalla, kuin nyt. HH kyseli myös, oliko mulla ylimääräisiä kokoultria ym. radin takia, niin oli kyllä. Äippäpolilla taisin käydä kerran tai pari ja kolmannesta pojasta kävin vielä kaksi kertaa Tays:issa astikin. Siellä totesivat sitten, että ruokavalio riittää kun ei vauva ollut kovin iso.

Tänne ei mitään kovin kummempaa nyt kuulu. Kovasti odottelen kesäloman alkua, johon onkin enää tämän päiväinen ja huominen iltavuoro ja sitten koittaa vapaus! :D Jotenkin alkanut töissäkäynti tuntua nahkealta... :rolleyes:
Rakenneultraa odotan myös kuin lapsi joulua. Taitaa olla yksi kesän kohokohtia se :LOL: Liikkeitä on alkanut tuntumaan nyt ihan selkeästi ja useammin, mikä on aivan ihanaa ja rauhoittavaa, kun saa jotain elonmerkkejä :love: Vauva alkaa olla mielessä jo kovin konkreettisena ja menen aina ihan pähkinöiksi, kun näen pienen vauvan vaikka kaupassa, että voi luoja, kohta mullakin on tuollainen, oikeesti!!! :love:

Loppukesästä voi alkaa hankintoja tehdä hiljakseen. Katselin tässä yhtenä päivänä vaunuja netistä, kun ei ollut mitään käsitystä edes, mitä sellaiset tänä päivänä maksaa, ja olikin aika yllätys, että tonnin molemmin puolin niiden hinnat pyörii! Voi suolanen! :eek: Mun ei oo kaikki autot edes maksaneet niin paljoa :LOL: Saa nyt nähdä ostetaanko uutena vai kelpaako käytetyt...

Mä en ole varma aionko hankkia edes pinnasänkyä, ainakaan heti alkuun. Ainoastaan esikkoa olen nukuttanut omassa sängyssä alusta asti ja heräsin 1,5 tunnin välein silmät ristissä syöttäämään vauvaa sängynlaidalla istuen ja olin kaiket päivää univajeesta kuin zombi. Silloin 19-vuotiaana sitä teki vain niin kuin muut neuvoivat... Toisen kanssa totesin jo, että teen niin kuin itselle on helpointa, eli vauva nukkui vieressä ja heti kun inahdus kuului ei muuta kuin tissi suuhun ja jatkoin itse unia. Kolmannen kohdalla toimin samoin eli meillä on vauvansängyt olleet lähinnä koristeina ja tavaran säilytyspaikkoina :D
Päiväunia varten aion kuitenkin tehdä vauvalle ensisängyn pärekorista. Olen jo vuosia sitten tallentanut puhelimeeni kuvan ihanasta tuunatusta pärekorista, joka oli tehty vauvansängyksi. Kori oli maalattu valkoiseksi ja siihen oli virkattu trikookuteesta sisus ja ulkopuolelle tuleva pitsireunus. Samanmoisen aion taiteilla. Tarvis vaan vielä löytää jostain sopivankokoinen ja ehjä pärekori. Netissä on kyllä kaikenlaisia vanhoja koreja myynnissä, mutta monet on aika risoja... Pitänee kierrellä toreja ja kirppiksiä.

Loppuviikosta lähdetään sukuloimaan miehen vanhemmille Savoon ja viivytään siellä varmaan viikon verran. Heille tuleekin täytenä yllätyksenä tämä meikäläisen vatsakumpu...:D Mies kun ei ole halunnut sitä heille puhelimessa kertoa! Eivät varmaan ajatelleet, että me enää tämän ikäisinä alettaisiin lisääntymään, mutta uskon että ilahtuvat kovasti. Luulivat nuoremman poikansa varmaan jäävän lapsettomaksi. Miehen veljellä sitten onkin 5 lasta ja mies aina puhui, ettei tarvi hankkia omia, kun veli on hoitanut hänenkin osuutensa :LOL:

Mukavaista kesää kaikille ja voikaahan hyvin!

Vikuriina rv 18+4
 
Mukavaa reissua Vikuriinalle! Olispa hauska nähdä ne miehesi sukulaisten ilmeet. :p Mutta onhan nämä ihania uutisia kertoa! Mullakaan ei kaikki kaukaisemmat sukulaiset vielä tiedä, mutta eiköhän asia nyt kesällä selviä nopsasti kun nähdään, sen verran tuo vatsa pullottaa jo.

Severinittarelle onnea hyvistä ultrakuulumisista ja tyttölupauksesta! :love: Aika tasanhan täällä sukupuolet sitten menee, kun Vikuriinalle tulee tyttö, eikös me niin sovittu? :sneaky: Niin ja tosi hienoa että nuo pienet huoletkin osoittautuivat turhiksi. Nyt vaan nautitaan näistä mukavista viikoista, kun alun huonovointisuudet sun muut on takana päin eikä vatsa vielä pahasti haittaa liikkumista. :)

HH:lla alkaakin olla hankinnat tosi hyvällä mallilla, hienoa! :) On ollut tosi mukava lukea hankinnoistanne, ja olen niistä saanut myös monia hyviä vinkkejä. Esim. tuo pinnasänky jossa on irrotettava laita kuulostaa tosi hyvälle, kun mekään ei ajateltu vauvaa nukuttaa perhepedissä. Samoin nuo tilaamasi vaunut vaikuttaa kivoilta ja hintakin on varsin kohtuullinen!

Mekin ollaan aika pihejä, mies varsinkin. Ja kun lapsettomuushoitoihin jouduttiin käyttämään pieni omaisuus niin ehkä nyt sitten yritetään hankinnoissa vähän säästää. Tuskinpa sillä vauvan kannalta mitään väliä on, onko tarvikkeet ja vaatteet uusia vai käytettyjä. ;) Kävin viime viikolla käytettyjä lastenvaatteita myyvässä liikkeessä ja yllätyin miten halpaa siellä oli, siis lähes kaikki vaatteet euron kappale. Ja mun mielestäni ne näytti ihan hyväkuntoisilta ja kivoilta. Joten luulen että asioin siellä vielä monesti, vaikka varmaan jotain tulee uutenakin hankittua. Toki ymmärrän hyvin myös sen, jos joku haluaa vauvanvaatteisiin enemmän satsata, ja voihan tämä shoppailu vielä itselläkin lähteä joskus lapasesta. Nyt vasta harjoittelen! :D

Täällä liikkeet tuntuu jo päivittäin, ja yöllä sängyssä erityisesti. Nyt ne kuplimiset on muuttuneet enemmän pieniksi muljahteluiksi ja hennoiksi tumpsahduksiksi, jotka olen tulkinnut pikku potkuiksi. Tosi liikkistä! :love:

Me löydettiin vihdoin uusi asunto ja päästään onneksi muuttamaan vielä ennen vauvan syntymää. Se oli iso helpotus, vaikka onhan tässä tietysti nyt iso urakka muuton kanssa. Mutta helpompi näin päin joka tapauksessa. Ja jos vaan vauva pysyy kiltisti masussa, niin äippäloman alettua on sitten hyvin aikaa laitella uutta kotia kuntoon. :)
 
Vikuriina,

Mulle sanottiin neuvolasta kysyessäni verensokerimittarin palautuksesta, että sitä ei tarvitse palauttaa, että sen saa pitää. Arvelin itsekin, että kai se nyt ainakin raskauden loppuun pidetään, niin noin tosiaan vastasi. Eihän nuo mittarit kallita ole, mutta muut tarvikkeet ovat. Ja muutenkin olisi se outoa käyttää jo jonkun käyttämää mittaria, kun veren kanssahan tuossa kuitenkin ollaan tekemisissä.

Luulen että noissa sokerirasituksissa vaikuttaa riskit. Jos on riskejä, niin tehdään aiemmin. Eli jos on jo ollut aiemmin raskausdiabetes, niin varmaan joutuu seuraavassa raskaudessa heti syyniin. Mulla ei ollut muita riskitekijöitä kuin ikä ja paino. Muuten meidän suvussa ei taida kellään olla minkään sortin diabetesta ollut. Mutta ilmeisesti se liiallinen sokeri alkaa vaikuttaa vauvaan vasta täällä loppuviikoilla, kun vauvalle alkaa kertyä vähän pläskiä myös ihon alle. :love:

Joo, ihmettelin myös noiden vaunujen hintaeroja. Noiden merkkivaunujen osto on sekä tyyristä että hankalaa, kun joutuu jokaisen osan ostamaan erikseen. Musta oli paljon helpompaa ostaa valmis paketti, ettei tarvitse pähkäillä sopiiko osat yhteen jne. Ja hintakin oli ihan sopiva, en ole sen tyyppinen ihminen, että merkki minulle mitään merkitsee, enkä ole valmis pelkästä merkistä maksamaan korkeampaa hintaa. Toimivuus on pääasia ja ulkonäkökin yllättävän tärkeä oli minulle. Oli vain pakko saada ne, mistä piti eniten, vaikka oli muitakin lähes yhtä hyviä vertailussa jopa edullisemmalla hinnalla.

Kerrohan kuinka tuo reissu meni ja miten isovanhemmat ottivat uutisen vastaan. :) Meillä miehen vanhemmat ovat ihan innoissaan, mies kun on ainoa lapsi.

Roxanne,

Hienoa että löysitte asunnon. Kestikö pitkään löytää sopivaa? Meillä meni vissiin pari-kolme kuukautta ja suunnilleen joka päivä katselin ilmoituksia. Ei löydetty ihan täydellistä, mutta sellainen jossa on huomattavasti enemmän hyviä kuin huonoja puolia. Pohja hieman haastava mutta ei mahdoton, teki kuitenkin sen, että asunto ei ole "valmis" vieläkään. Nyt aletaan olla jo suht hyvällä mallilla n. 2 kk muuton jälkeen, mutta kyllä se on aivotyötä vaatinut, että kuinka me saadaan tämä kämppä toimimaan. Ja ihmeen hyvin saatiin suurin osa vanhoista huonekaluista hyödynnettyä tässä kämpässä, ei tarvinnut paljoa ostaa uusia.

Tää on varmaan tästä eteenpäin jo omaa napaa :D

On kyllä ihanaa, kun saa laittaa isompaa asuntoa ja miettiä vauvalle kaikki tarvittava sinne järkevästi. Pienessä olisi ollut niin ahdasta ja arki olisi ollut varmaan huomattavasti vaikeampaa. Olen erityisen tyytyväinen nykyiseen (ikkunalliseen) kylpyhuoneeseen, jossa mahtuu hienosti kuivaamaan pyykit, vaikka kävisi suihkussa samaan aikaan. Vauvan kylpyamme mahtuu sinne ja muutkin tarpeelliset, ilman että mikään on tiellä ja silti on tilavan tuntuista. En osannut päättää hoitopistettä, niin nyt vaipanvaihtopiste tulee kylppäriin pesukoneen päälle (järjestelin vaippahyllyt pyykkikaappiin pesukoneen viereen) ja hoitopöydä makkariin vaatekaapin lähistölle. Saapa nähdä, kuinka tuollainen asetelma toimii. Tuo hoitopöytä otettiin muuten sellainen, että siitä tulee lapselle sitten ensimmäinen pöytä, niin saa vähän lisää käyttöikää sillekin tuotteelle.
http://www.ikea.com/fi/fi/catalog/products/S39180830/

Eteisessä on juuri vaunujen mentävä tila (mietin myös hoitopöytää siihen kylppärin oven läheisyyteen, mutta tähän päädyttiin), niin nyt niillekin on paikka valmiina, ei tarvitse jättää alakerran vaunuvarastoon. Ja nyt on myös äitiyspakkaus laitettu aluksi sängyn viereen (sellaisen juuri sopivan "penkin" päälle joka meinasi olla turhake tässä kämpässä), niin minulla on vähän enemmän tilaa siinä aluksi. Sitten jossain kohtaa täytyy siirtää pinnasänky siihen. Se onkin vielä hakusessa, että missä tuota pinnasänkyä siihen asti säilytetään. :LOL: On tää kyllä melkoista palapelin kokoamista näitä miettiä. Ja kun kaikki on kuitenkin väliaikaista, että vuoden päästä saattaa olla jo ihan muut kuviot.

Mä en myöskään nyt ole mielestäni kauheasti tuhlannut vauvaan rahaa juurikin siksi, että hoidot söi tehokkaasti säästöt. Kaikki nuo uudet vaatteet mitä olen ostanut on ollut hintaluokaltaan alle kymppiä, suuri osa myös 5 euron tietämillä tai alle. Eli niitä vaatteista saa myös uusina tosi huokealla varsinkin alennuksista. :love:

Muuten täällä ei mitään erikoista. Kohta alkaa äippäloma.
 
HH, onko sulla tosiaan jo äippäloma pian alkamassa, kylläpäs aika rientää! :) Varmasti ihana tunne, kun voi ihan täysipäiväisesti keskittyä odotukseen ja kodin laittamiseen valmiiksi vauvelia varten. :love: Hienoa että löysitte niin kivan asunnon ja noinkin hyvissä ajoin ennen vauvan tuloa. Meillä menee vähän tiukille, kun muutto on vasta 1,5 kuukautta ennen lasettua aikaa - varsinkin jos vauva päättää syntyä etuajassa...

Kyselit asunnosta, mehän siis etsittiin sitä kolmisen vuotta. :rolleyes::D Tosin alkuun homma ei ollut niin vakavaa, enemmänkin käytiin katselemassa mitä kaikkea on tarjolla. Sitten jossain vaiheessa alettiin haikailla unelmien asuntoa, jossa olisi kaikki kohdallaan ja vielä jotain extraa päälle, ja eihän sellaista tietenkään löytynyt. :geek: Keväällä sitten sanoin miehelle, että kriteerejä on pakko laskea ja ruveta realistiksi, jotta voidaan ylipäätään löytää jotain. Eihän tuo uusi kämppä täydellinen ole, esim. kylppäri on siinä harmillisen pieni, mutta hyviä puolia oli kuitenkin paljon, tärkeimpänä ehkä sijainti (kaikki kaupat, neuvola ym. palvelut melkein vieressä ja silti suht rauhallinen alue). Niin ja me siis haluttiin ostaa oma, vuokrakämppä olis varmaan löytynyt nopeammin eikä kriteerit olisi sen suhteen olleet niin tiukat.

Täälläkin alkaa jo kertyä pikkuruisia vaatteita kaappeihin. :love: Siitä olen vähän yllättynyt, että sellaisia perinteisiä, ylös asti ulottuvia potkuhousuja ei tahdo enää löytyä juuri mistään, kun eikös ne ennen olleet ihan vauvojen perusvaatteita? o_O Ulkoiluvaatteet pitäisi ainakin vielä hommata, sillä se äitiyspakkauksen toppahaalari on meidän poitsulle ihan liian iso ekana talvena (ja seuraavana varmaan jo liian pieni).

Onko täällä muuten joku kärsinyt liitoskivuista? Mä en edes aiemmin tiennyt, mitä ne on, mutta eilen iski ihan yllättäen lonkkaan vihlova kipu joka säteili siitä reiteenkin. Kyllä se sitten vähitellen helpotti, ja tänään ei ole enää vaivannut yhtään. Lisäksi olen ruvennut heräilemään öisin siihen, ettei mukavaa asentoa tahdo enää löytyä. Mutta pieniä vaivojahan nämä onneksi ovat, ja kaikkinensa olen päässyt tähän asti todella helpolla.

Mukavaa kesän jatkoa kaikille! Toivottavasti saadaan pian lisää kirjoittelijoita mukaan tuolta kuumeilijoiden puolelta. :love:
 
Hei pitkästä aikaa :)

Meille syntyi pieni poika ajallaan. Synnytys meni hyvin ja nyt hän on jo kolme kuukautta :love: Aika on kulunut siivillä ja tuntuu, että joka päivä tapahtuu kehitystä. Se pienen pieni vastasyntynyt nyytti on poissa ja leikkimatolla köllöttelee touhukas pikkumies.

Minähän tein raskausaikana vauvanvaatehankintoja kovalla innolla ja nyt onkin sitten pitänyt vaihtaa vaatteita ahkerasti, että ehditään kaikkia käyttämään edes se pari kertaa :D Onneksi ystävälleni syntyy näinä päivinä pienokainen, jonka pitäisi myös olla poika, niin saadaan vaatteita kiertoon.

Onnellista odotusta jokaiselle!
 
Heipat kaikille!

Keltaiselle Seepralle onnittelut pienestä pojasta! :love:

Lomalla pitää niin kiirettä, ettei kerkii tännekään kuulumisia päivitellä :D
Loman alussa vietettiin tosiaan viikko siellä Savossa miehen porukoilla ja aika rauhallisesti suhtautuivat vauvauutiseen, ilahtuivat toki, mutta varsinkin anoppi oli hiukan näreissään, kun ei aiemmin oltu kerrottu. Huomenna ollaan lähdössä sinnepäin vielä uudemman kerran muutamaksi päiväksi. Viime viikko oltiin Tallinnassa joten ei tässä loman aikana ole montaa päivää ehditty kotosalla viettääkään. Ensi viikon saa vielä lomailla ja sitten kutsuu taas arkinen aherrus :eek: Eilen juuri pomo soitti töistä ja sovittiin ensimmäisiä työvuoroja ja samalla sain kuulla, että ovat päättäneet antaa mulle tarjolla olleen kahden vuoden määräaikaisen pestin...hiukan nolottaa, kun melkein heti töihin palatessa saan ilmoittaa jääväni parin kk päästä äitiyslomalle ja olen heti ensimmäisen vuoden poissa töistä...:censored:

Maanantaina kävin rakenneultrassa ja siellä oli helpotuksekseni kaikki oikein mallillaan :love: Pojaksihan se tämäkin tapaus sitten paljastui, joten se niistä tyttöhaaveista. Neljäs poika, ei siinä :LOL: Tulin lopputulokseen, että mun kehoni taitaa hylkiä tyttösiittiöitä...:rolleyes: Sain mukaani ihanan 4D ultrakuvan kasvoista. Pojalta näyttää kovasti naamastakin, vaikka tuokin kuva vielä himpan epäselvä on. Jotenkin mukava nähdä jo etukäteen kuka siellä vattassa oikein köllii :love:
Pitää vielä hankkia kivat kehykset, joihin laittaa nuo kaikki ultrakuvat.

Hyviä vointeja ja kauniita kesäpäiviä! :)

Vikuriina rv 21+6
 
Hei kaikille piiitkästä aikaa! Pahoittelut äkillisestä katoamisesta, vauvanhoito täyttää aika tehokkaasti kaikki päivät. :):love:

Vilkaisin nopeasti viestejä läpi ja kiva lukea, että kaikilla on mennyt hyvin. Niin ne viikot vain vierivät ja pian teilläkin on omat nyytit sylissä. Olisikohan HH seuraavana vuorossa? Mukava lukea sinun kertomustasi vauvatarvikkeiden hankinnoista ja kodin laittamisesta. Helpottaa kyllä sitten vauva-arkea huomattavasti, kun kaikki on etukäteen hyvin suunniteltu.

Kiva juttu että Roxanne on löytänyt uuden asunnon. Nuo mainitsemasi asiat pätevät meidänkin asunnossamme jossa ollaan nyt 1,5 vuotta asuttu, eli neuvolat, kaupat ym. on ihan vieressä mutta silti rauhallista, ja pieni kylppäri on meilläkin. :) Todella tyytyväisiä olemme nyt tässä elämäntilanteessa täällä, mutta tämä asunto ei varmaan riitä koko loppuelämän kodiksi, mutta onneksi vielä ei ole kodinvaihtoon mitään kiirettä.

Roxanne, mulla oli liitoskipuja ehkä raskauden puolivälistä ihan loppuun asti. Tuntui häpyliitoksen kohdalla tuossa edessä, levossa ei lainkaan, mutta kävellessä tai esim. kyykistyessä, pahimmillaan aina liikkeelle lähtiessä esim. aamulla tai muuten pitkän paikallaan olon jälkeen. En joutunut niiden takia kuitenkaan esim. mitään särkylääkkeitä ottamaan, sen verran lievä vaiva oli.

Kiva että vikuriinalla oli mukava ultrakäynti ja sait vielä potretin mukaan! :love: Samoin Severinittarella kaikki kunnossa, hieno juttu! Keltsi, ihana kuulla pienestä pojastasi, aika tosiaan menee siivillä ja vauva kehittyy ja kasvaa nopeasti! Minunkin 6-viikkoinen tyttäreni on jo alkanut hymyillä. Kalabaliikille kiitos onnitteluista! Yritin luntata, kuinka lähellä sulla jo on laskettu aika, mutta en äkkiseltään löytänyt.

Lupasin aiemmin kirjoitella synnytyksestä. Minun synnytykseni ei kaikilta osin ollut ihan miellyttävä kokemus, vaikka mitään vaarallista ei tapahtunutkaan missään vaiheessa ja lopputulos on kaikin puolin onnellinen. Sairaalaan tullessani olin jo vähän avautunut (3 cm, kohdunkaulakanava kokonaan hävinnyt ja vauvan pää tunnettavissa). Tilannetta seurattiin ensin tekemättä mitään ehkä noin 8-9 tuntia, jos synnytys lähtisikin etenemään ihan itsestään. Supistuksia tuli koko päivän ajan, mutta ne eivät avanneet kohdunsuuta yhtään lisää. Sitten puhkaistiin kalvot ja supistukset äityivät hurjiksi, niiden välit lyhenivät ihan minimaaliseksi. Kovista supistuksista huolimatta useiden tuntien aikana ei edelleenkään avautuminen edistynyt. Sitten aloitettiin oksitosiinitippa (2 kuuden tunnin jaksoa joiden välissä 2 h tauko), edelleen tilanne oli jumissa ja sitten yli vuorokauden käynnistysyrityksen jälkeen sektiopäätös. Sektio sujui erinomaisesti epiduraalipuudutuksessa, syntyi 10 pisteen vauva ja minä olen toipunut sektiosta tosi hyvin. Ongelma synnytyksessäni liittyy pitkään jaksoon, jolloin en saanut asiallista kivunlievitystä. Erittäin kovat kivut ilman kunnollisia taukoja alkoivat kalvojen puhkaisusta ja yltyivät lisää oksitosiinista, mutta kätilön mielestä ei ollut mahdollista antaa puudutuksia niin kauan kuin kohdunsuulla ei tapahdu edistystä. Sitten toiselle oksitosiinikierrokselle sain epiduraalin, vaikka kohdunsuu olikin ennallaan, ja siitä eteenpäin minulla ei ole mitään moittimista.

Voisin kirjoitella jotakin vauva-arjesta ja myös käytännön asioista sitten kun taas seuraavan kerran ehdin (voi olla että tulee taas vähän taukoa ennen kuin pitkää tarinaa ehdin kirjoittaa, maanantaina nimittäin lähdetään kahden viikon sukuloimiskierrokselle ja käydään muutamassa eri paikassa ympäri Suomea - eka reissu vauvan kanssa, jännää!).

Kauniita kesäpäiviä kaikille!
 
Moikka kaikille!
Saanko liittyä mukaan ryhmään?
Olen 40v helsinkiläinen ja LA mulla on 25.1.2018. Yksi lapsi jo ennestään, 4-vuotias poika.
Lueskelin teidän viestejä ja vaikutti, että olette moni jo paljon pidemmällä kuin minä
Kiireinen syksy töissä tulossa mutta joulua ja äitiyslomaa kohti onneksi hiljenee.
Hyvää odotusta kaikille ja pikkuvauva-arkea niille, joilla käärö jo sylissä.
Kiva olisi kuulla missä vaiheessa raskautta kukakin on, en onnistunut löytämään aikaisemmista kirjoitteluista tietoa koottuna. T. Hannele 14+5
 
Viimeksi muokattu:

Hupsu Haave.....(43).......1.........4.9.2017
Severinitar..........(41).........1.........x.x.2017
Roxanne..........(43)...........1.........16.11.2017
Vikuriina...........(41)..........4..........1.12.2017
Hannele77........(40).........2..........25.1.2018




Syntyneet:

Nuca ................ (40), 29.12.2014, rv 37, 2800g, poika
Esteri1 ............. (41), 08.1.2015, rv 40+1, 3380g, 50cm, tyttö
helistin71 ......... (43), 15.1.2015, rv 38+4, 3100g, 51cm, poika
Vesipossu ........ (41), 04.4.2015, rv 41+4, 4180g, 55 cm, poika
Jopo73 ............. (41), 12.4.2015, rv 40+?, 3815g, 52cm, tyttö
Kampsu ............ (42), 13.2.2015, rv 37, 2450g, 44cm, tyttö
bugsy ............(44), 17.5.2015, rv 41+6, 4870g, 53cm, poika
vauvatoiveinen .. (38), 11.9.2015, rv 39+1(sekt), 3305g, 47cm, tyttö
Helmi1234 ...... (39), 19.9.2015, rv 39+3, 4070g, 51cm, poika
tetu68............(47), 2.11.2015, rv 39+0, 3200g, 51cm, tyttö
Flutur............(42), 16.11.2015, rv38+1(sekt), 2710g, 46cm, tyttö
Sahramiini...........(43), 17.11.2015, rv 40+5, tyttö
Mytti...............(41), 27.11.2015, rv38+5, 3046g, 48cm, poika
Äiti74...............(41), 1.2.2016 rv37+3 2865 g, 48,5cm. poika
Järkyttynyt..... (45), 14.2.2016 rv.41+3 4400g 52cm poika Kuoli + 10,5-16
Lumi <3..........(42), 15.2.2016, 39+3, 3550 g, 50,5 cm, poika
Niittys..........(40), 1.4.2016, rv 38+1, 49cm, 3770g, poika

Karoliina74 .......(41), 12.4.2016, rv 40+1, 3540g, 53cm, poika
Pegonia.......(44), 15.4.2016, rv 40+3, 4060g, 51cm, tyttö
Ollakovai...?......(41), 27.4.2016, rv 40+0, 3600g, 50 cm, tyttö
Tyydeli..........(42), 7.5.2016, rv 41+6, 4100g, 52 cm, tyttö

Zenmama...........(40), 12.5.2016, rv 39+1, 4070g, 52cm, poika
Mileena-74.....(41) 20.5.2016, rv 40+0, 4250g, 54cm, poika
SuloinenSalaisuus..(40) 2.6.2016, rv38+0, 3490g, 50,5cm, poika
Zandi.............(41), 3.7.2016, rv 39+2, 3770g, 49cm, tyttö
Bounty................(41). 26.8.2016 3500g, poika
Meibijees.........(38), xx.9.2016, rv 39+0, poika
oOo..............(40), 30.9.2016, rv 39+1, 3600g, 51cm, tyttö
Elotar74........(41), 1.11.2016, rv 40+1, 3740g, 50cm, tyttö
Truuly............(38), 8.11.2016, rv 36+5, 2640g, 48cm, poika
Pirunpelto....(40), 10.1.2017, rv xx+x, poika
Helmi1234.......(40), 8.2.2017, rv 38+4, 4255g, poika
Joyzy..............(42), 9.2.2017, rv 39+4, 3340g, 51cm, tyttö
Babez74.........(42), x.x.2017, rv 41+1, tyttö
Vuorikristalli...(40), 7.3.2017, rv 39+0, 3670g, 54cm, tyttö
KeltainenSeepra....(?), x.x.2017, poika
Katti75..........(42), 20.6.2017, tyttö

Listan päivitysohjeet: Valitse edellisen listan alaosassa "Vastaa" ja kun viestikenttä aukeaa, poista alusta ja lopusta ensimmäiset ja viimeiset [QUOTEjne.] -hakasulkeet sisältöineen.
 
Viimeksi muokattu:
Heippa vaan kaikille ja hyvää elokuuta! Kävin kaivamassa tuon yllä olevan listan jostain ketjun uumenista ja yritin saada sitä ajan tasalle. Osa tiedoista puuttuu (niitä saa toki mieluusti päivittää sinne tai laittaa päivityspyynnön), mutta ainakin tuosta näkee, missä järjestyksessä täällä edetään. :)

Katti, olipas kiva kuullä sinusta, uutisiasi olikin jo odoteltu! :) Synnytys oli varmasti rankka ja kivulias kokemus, mutta onneksi lopputulos oli paras mahdollinen. :love: Mukavaa sukulointireissua teille ja ihanaa vauva-arkea uuden tulokkaan kanssa! Tosi kiva olisi kuulla jatkossakin, miten teillä menee.

Keltsille lämpimät onnittelut pojasta! Varmasti aivan ihanaa seurailla pienen nopeaa kehitystä. :love:

Vikuriinalle
onnittelut hienoista ultrakuulumisista! On se vaan niin hienoa ja helpottavaa kuulla, että kaikki on juuri niin kuin pitääkin. :) Niin ja onnea myös jatkopestistä töissä! Eipä näistä äippälomista kannata huonoa omaatuntoa potea - hyvin ollaan ne ansaittu kun tässä synnytysvajetta paikkaillaan... ;)

Tervetuloa mukaan, Hannele77 - kiva saada tänne uusia kirjoittelijoita! Miten alkuraskautesi on sujunut ja joko vatsakumpu alkaa näkyä ulospäin?

HH:lla taitaa jo loppusuora häämöttää, millainen vointi siellä? Voisin kuvitella, että olo on tuossa vaiheessa jo aika tukala varsinkin kuumalla ilmalla (vaikka eipä kuumuudesta ole tänä kesänä tarvinnut koivn paljon kärsiä... :ROFLMAO:) Severinittaren kuulumisia olisi myös kiva kuulla, varsinkin kun mennään ihan samoilla viikoilla. :)

ON: Täällä ei nyt mitään ihmeempää kerrottavaa, vatsa kasvaa ja pikkuinen siellä mellastaa vallan mahdottomasti. :love: Lomaa on jäljellä vielä reilu viikko, ja sen jälkeen onkin sitten enää pari kuukautta äippäloman alkuun. Aika uskomaton ajatus, varsinkin kun niin pitkään ajattelin, etten sellaista päivää koskaan näkisikään...

Roxanne 24+6
 
Heiii pitkäst aikaa!
Aika menee hurjaa vauhtii, väsyttää välil kun unohtaa mennä iteki nukkumaan samaan aikaan penskan kans.
poika nyt 1,8v.
Ja hurjin juttu on ettei menkkoja oo ajallaan tullu.
Naama rasvottuu hiusten kans melkee heti pesun jälkeen, turvottaa, tirskuttanu...Toista viikkoo nyt.
Itsehän ajatusten syövereissä haaveilin toisesta mutta miehen kans ei mitään semmost olla suunniteltu.
Ja tämä parisuhde niiin vaikee! Kymmenettä kuukautta vasta saman katon alla asuttu...Ja itsellä energiat täysin nollassa. Mietteissä muutto useamman sadan kilsan päähän kotikonnuille...Jossa nyt lapsosen kans pari viikkoo oon.
Eli testi ois kait ostettava ja katottava mitä maailmankaikkeus on minun 43 v.:lle suunnitellu.
Jännittää, hirvittää...
T:Mytti
 
Täällä on kyllä kovin poikapainotteista menoa ;). Eikös meille iäkkäämmille (jos iäkkäämpi mies myös siis) pitäisi vähän todennäköisemmin tulla tyttöjä, samoin kuin muka icsissä. Arvelin kyllä jo alkuraskauden ultrassa, että poika siellä porskuttaa. Ei mulla mitään äidinvaistoa tai muuta ollut, kunhan olin googletellut tapani mukaan :p.
http://www.genderdreaming.com/high-tech-research-news/
Meillähän siirrettiin siis olikohanse 11 vai 12-soluinen (norm. kaiketi 8-soluinen) 3-päiväinen vikkelä huippulaatuinen alkio, joka niptissä paljastui pojaksi. Kiva mennä tällain vastaan kaikkia todennäköisyyksiä, ikuinen vastarannan kiiski :cool:.

Roxanne,
Kiitos listan päivityksestä ja kaivelusta.
Täällä tosiaan äippäloman ensimmäinen viikko käynnissä. Oli tosiaan hyvä, että saatiin se muutto ajoissa pois alta. Kyllä nimittäin on tahti hidastunut nyttemmin. Piti jo aiemmin kommentoida, että kannattanee ottaa rauhassa muutto, jos se sulla tosissaan on vain 1,5 kk ennen laskettua aikaa. Mäkin otin tosi rennosti, vaikka oli paljon aiemmin. Otettiin kaksi muuttomiestä kantamaan ja kyllä vain se pelkkä pakkaus ja purkaminenkin kävi voimille. Carriwellin tukivyö mulla oli silloin käytössä. Mutta se on nyt myöhemmillä viikoilla ollut välillä vähän ahdistava, eikä meinaa oikein enää pysyä paikoillaan vaan nousee kippuralle joskus alavatsalta.

Heh, mäkin oon ikuinen asuntojen katselija. Olen seurannut tämän nykyisen alueen asuntoja varmaan kymmenen vuotta. Ja silloin kun sen edellisen kämpän ostin, niin tein tarjouksen heti ensimmäisen näytön jälkeen, kun tiesin ettei tällä alueella ole niin paljon mulle/meille sopivaa tarjontaa. Ei tuokaan ollut täydellinen asunto, mutta siihen aikaan sopiva kompromissi. Kolmiotahan me jo silloin haettiin, mutta kun suolaiset hinnat (kuitenkin halvemmat kuin pk-seudulla sentään) ja ikä tuli vastaan. Ehdin saada tuon alle nelikymppisenä.

Siitä ne vaatehankinnat sitten lähtee. Ja jos samoin käy kuin täällä, niin parin kuukauden päästä kaappi onkin yhtäkkiä täynnä, eikä sinne mahdu enää mitään. :D Mulla on nyt kertynyt neljät korkeat potkarit, yhdet pakkauksesta. Laitan tähän näytille yhden löytöni Prismasta. Eli kotimainen Marlon, ilmeisesti 100% luomupuuvillaa vaal.sin. potkarit (kahdella napilla, eli korkeutta voi vähän säätää) oli Prisman aletangossa -70 % lähtöhinta 9,95 eur. Prismassa on ollut jo pitkään sellainen aletanko, johon aina tulee lisää vaatteita ja sitä olen käynyt ahkerasti penkomassa. http://www.marlon.fi/

Että kyllä noitakin vaan vielä löytyy, kun etsiskelee. Yritin ottaa sellaista kokoa (74), että se on sitä ryömintä- ja/tai konttausaikaa, kun housut ja sukat ei pysy jalassa.

KeltainenSeepra,
Oi miten ihanaa, onnea teille sinne kaikille. Vai että poika sitten sielläkin. :love: Nauttikaa nyt vauva-arjesta, kun kaikki tuntuu sanovan, että se on niin pian ohi ettei huomaakaan.

Vikuriina,
Mukava kuulla, että reissu meni hyvin ja lomakin siinä sivussa. Tuo onkin vähän inhottava tilanne tuon työn kanssa, mutta sinun kannalta hyvä että hommat jatkuu. Ei kait mikään laki velvoita kertomaan raskaudesta tuossa kohtaa? Ja mahtava juttu, että ultrakuulumiset olivat hyvät ja onnea myös poikalupauksesta sinne :love:. Sitä niin surullisena aina täälläkin välillä lukee, kuinka kaikille ei niin hyvin käy, jotta joskus melkein huonoa omaatuntoa potee, kun on näinkin "helpolla päässyt".

Katti75,
Heh, pisti naurattamaan tuo kommentti "...helpottaa arkea, kun kaikki on hyvin suunniteltu..." Ei siinä, olen kova suunnittelemaan ja miettimään kaikkea, mutta kun joskus tuo toteutus jää uupumaan :D. Meillä on vielä pinnasänky ja hoitopöytä kasaamatta ja avaamattomina laatikoissaan. Mutta suunniteltu on. Suunnittelee vaan ei toteuta HH, voisi olla nimeni.

Harmi, jos synnytys ei mennyt ihan putkeen, mutta lopputuloshan se varmaan on tärkein ja laittaa unohtamaan pian moiset inhottavuudet :love:. Onnea sinne vauva-arkeen myös kovasti.
Tuota minäkin vähän pelkään, että kivunlievitystä pantataan ja että joutuu jossain kauheissa tuskissa olemaan. Unohtamatta tietenkään sitäkään, että mitä jos jotain odottamatonta tapahtuu. Mutta yritän olla miettimättä noita liikaa ja mennä avoimin mielin synnyttämään, ottaa vastaan sen mitä tuleman pitää ja suhtautua kipuun jonkinlaisena "hyvänä asiana" (jos se nyt mahdollista on, mutta siis sitä ajan takaa, että ehkäisi pahempia repeämiä yms. jos ei ole ihan tunnoton). Aiemmin olin sitä mieltä, että haluan heti kaiken mahdollisen kivunlievityksen, mutta nyt kanta on vähän laimentunut, kun olen lukenut synnytyksestä. Mutta ehdottomasti en ole vastaan kivunlievitystä, että jos on kovat kivut, niin pyydän troppia, mutta jos vain suinkin pärjää ilman, niin sitten siihen asti ilman, josko vaikka se pitäisi synnytyksen sitten hyvin käynnissä. Ja sitä yritän hokea itselleni, että tämähän on ihan luonnollinen tapahtuma. On tästä ennenkin selvitty ilman sairaaloita ja lääkkeitä. Että pitäisi ihmisen keho olla luotu siten, että tämä onnistuu. :eek:

Juu tule ihmeessä kertomaan vauva-arjesta. Siinä sitä sitten riittää täälläkin ihmettelemistä. Kerro kaikki niksit meille jotka tullaan täällä jälkijunassa.

Hannele77 Tervetuloa mukaan kirjoittelemaan. Onnea odotukseen.

Niin Mitäs muuten kuuluu kalabaliikki ja Severinitar?
Kalabaliikki taisi plussata hetikohta minun jälkeen vai oliko se ennen? Eli loppuraskaus vissiin sielläkin menossa?

Mytti,
Onpahan tilanne siellä. Onnea kuitenkin tulevaan, mitä se ikinä tuokaan.

ON

Mä en oikein tiedä olenko kärsinyt liitoskivuista. Todennäköisesti en, koska en ainakaan muista tai ole tunnistanut. Mutta nyt loppuaikoina on alkanut tuntua painetta tuolla alavatsalla. Jotenkin tuntuu, että ihan kuin vauvan pää painaisi jo haarovälissä tai vähän ylempänä. Aamulla on joskus alavatsakipua, kun on rakko täysi. Se tuntuu sängystä noustessa.

Ja mikä on olo noin muuten. No ihan ok, ei mitään ihmeellistä vieläkään. Yhtään raskausarpea ei ole tullut vatsaan, tosin se on jo entuudestaan ihan arpinen, että ei sillä niin väliä ole, vaikka tulisikin. Olen rasvaillut vatsaa.

Unettomuutta oli tuossa hetki takaperin, se oli sitä vilkkaan liikehdinnän aikaa. Ehdin jo melkein kyllästyä/hermostua noihin jatkuviin liikkeisiin, jotka oli jo melkein kivuliaitakin. Mutta nyt on taas liikkeet vaimentuneet ja olen pystynyt nukkumaan.

Hajuaisti on äärimmäisen tarkka. Haistaa ihan omituisia asioita ja koko ajan tuntuu että kaikki haisee joltain. Ja jos paha haju esim. ruuassa, niin vaikea syödä. Niinkuin nyt vaikka kinkkuvoileipä täytyy pitää puolen metrin päässä ja vain nopeasti käyttää suussa haukkaamisen ajan, kun kinkku haisee niin pahalta. Samaten kananmunat haisee pahalta ja sipuli ja ja ja. Mähän en siis käyttänyt paljoakaan lihaa ennen raskautta, mutta nyt olen syönyt ja jättänyt soijatuotteita vähemmälle. Jostain syystä lempparini soijanugetit ällötti niin pahasti raskauden alussa, että en saanut niitä syötyä, enkä ole enää yrittänytkään.

Ja sitten viimeisimpänä tämä viimeinen pommi. Meinasin saada p***ahalvauksen neuvolassa, kun verenpainetta mitattiin viimeksi. Se oli niin korkealla, että hoitaja meinasi lähettää minut osastolle. Enkä todellakaan ole valmis vielä mihinkään tuollaiseen. Mähän olin vain menossa kauppaan neuvolan jälkeen listan kanssa ostamaan mm. tuttipulloa ja korviketta (varmuuden vuoksi pari putelia) ja talouspaperia etc ja lista on siis vieläkin pitkä, mitä kaikkea puuttuu.

Kiva sen ensimmäisen mittauksen jälkeen, kun otettiin pieni tauko ja piti olla ihan rennosti siinä se härveli käsivarressa. Hoitsu lähti hakemaan mulle pissatestejä kotiin ja mä siinä mietin, että en voi lähteä mihinkään sairaalaan, kun työt on tekemättä ja tavarat kasaamatta, kämppä siivoamatta etc ja onpa kiva hymynaama tuossa seinällä että hengitellään tässä vaan ihan rauhassa. No pääsin sentään kotiin, koska muita oireita ei ollut ja koska mulla on kotona verenpainemittari (en tosin tiedä sen toimivuudesta, kun on vaan joku peruskaupasta ostettu halpisversio). Mut laitettiin sitä nyt mittailemaan päivittäin. Kotona arvot on olleet vähän parempia, mutta kyllä ne siellä aika korkealla rajoilla kiikkuu 13X/8X.
Tuossa olis voinut joutua makoilemaan sairaalaan ja mahdollisesti aloittaa verenpainelääkitys. Ja jos lääkitys ei pure, niin sitten synnytyksen käynnistys. Mutta ainakaan nyt vielä näihin ei ole tarvinnut lähteä. Melko turvallisilla viikoilla tässä jo mennään, että ei siinä mielessä hätää. Ja vauvalla on kaikki hyvin, että siitä ei niin tarvitse olla huolissaan. Kuunneltiin sykkeet ja ultrattiin. Ensi viikolla kokoarvioultra.

Hyviä vointeja tänne kaikille. Jos musta ei kuulu, niin olen joutunut tositoimiin tai sairaalaan makoilemaan. :confused: Tuo kun voi siis ihan päivässä parissa muuttua tuo tilanne ja siksi sitä pitää nyt päivittäin tsekata. Mutta luulen kuitenkin, ettei tuohon tule tarvetta, vaan hyvin täällä porskutetaan loppuun asti.
 
Pikainen tervehdys työkiireiden keskeltä! Mulla on lomat pidetty ja vielä muutama viikko duunia ennen äitiyslomaa :) Raskausviikkoja mulla on nyt reilut 27 ja kaikki hyvin, lukuunottamatta etistä istukkaa, josta tarkistuskontrolli syyskuun alussa. Toivon kovasti, että se korjaantuisi kontrolliin mennessä, jotta säästyisin keisarinleikkaukselta. Se pelottaa, sillä aikaisemmat synnytykset ovat menneet hyvin alakautta. Mutta varmasti se sektiokin menee, jos siihen päädytään.

HH:lle tsemppiä loppusuoralle ja verenpaineiden kanssa, toivottavasti arvot pysyy aisoissa. Hannelelle tervetuloa joukkoon! Vikuriinalle onnea ultrakuulumisista ja poikalupauksesta sekä uudesta pestistäsi! Roxannelle puolestaan uudesta kodista! Katille ja Keltsille ihanaa vauva-arkea :love: Perässä tullaan! Ja lopuksi vielä Mytille tsemppiä jännittävään tilanteeseen, kerrohan tänne kuinka testin kanssa kävi!
 
Hupsu Haave, siellä onkin jännät paikat! Onneksi et sentään joutunut osastolle makoilemaan vielä. Toivotaan että paineet pysyvät jatkossa riittävän alhaalla. Kaikkea ylimääräistä rehkimistä ja ponnistelua kannattaa varmastikin välttää jatkossa.

Olipas muuten mielenkiintoinen tuo linkkaamasi tutkimus alkioiden sukupuolesta! Meilläkin tämä kiinni tarrannut alkio kehittyi vähän vikkelämmin kuin esim. pakkaseen jäänyt toinen alkio, joka saavutti blastovaiheen vasta 6-päiväisenä. Mutta icsi-taustan vuoksi olisin kyllä itse veikannut alun perin tyttöä.

Kiitos myös vauvanvaatevinkistä, täytyykin käydä Prisman aletankoa penkomassa jossain vaiheessa. Kyllä tännekin noita pikkuruisia vaatteita on alkanut kummasti kaappiin kertyä. :) Kaikille saitureille muuten vinkiksi, että Lidlissä näkyi olevan nyt tulevana maanantaina myynnissä tosi edullisia vauvanvaatteita, mm. bodyja saa 2 kpl hintaan 5,99 €, housuja hintaan 3,99 € kpl jne. Laadusta en tiedä, mutta nuo lienevät niin lyhyen aikaa käytössä, että sen verran varmaan kestävät. Niin ja oletteko tilanneet ilmaista BabyBoxia ja Libero-laukkua? BabyBoxissa tuli ainakin vaippoja, kosteuspyyhkeitä ym., ei nyt suuria määriä mutta mun mielestäni ne kannattaa kumminkin ottaa kun kerran ilmaiseksi saa. :sneaky:

Mytille kovasti tsemppiä, kinkknen tilanne mutta onneksi asioilla on tapana järjestyä. Tulehan kertomaan, miltä testit näytti!

Niin ja Hannelelle vielä pahoittelut, olin näemmä naputellut vahingossa iäksesi 49 vuotta tuonne listalle, mutta nyt se on korjattu. :)

Mukavaa viikonloppua ja hyvää vointia kaikille!
 
Kiitokset mukaanotosta!

Ja kiitos Roxanne, muutit ikäni oikeaksi Voisitko vielä korjata LA:n vuosiluvun eli 2018..en taida itse osata korjailla.

Alkuraskaus mulla oli iltapäivät ja illat ihan kammo olo. Sellainen ällötys mutten kuitenkaan oksentanut. Nyt on pari viikkoa ollut jo parempi. Yleensä puhutaan aamupahoinvoinnista, mua on huijattu
Väsymys ei hellitä, tosin se lieneen kroonista. Ekassa raskaudessa mulla ei ollut mitään oireita ja mahakin alkoi näkymään vasta puolivälin jälkeen. Nyt on ällötyksen lisäksi ihan kunto loppu. Hyvä kun rappuset pääsee ylös, saman tien hengästyy. Ja mun maha- ihan järkky pallo saman tein! Töissä yritän sitä vielä piilotella mut hankalalta tuntuu.
Hauska lueskella teidän jännittävistä hetkistä, milloin synnytykset käynnistyy ja onko uutta tulokasta tulossa ja niin edelleen. Tarkoitan että kiva jännitellä teidän kanssanne ja toivon että kaikilla sujuu tilanteet hyvin!
 
kalabaliikki,
Mukava kuulla sinustakin välillä. Toivottavasti tosiaan kontrollissa kaikki hyvin. Mutta toisaalta, ei tuota leikkaustakaan niin kannata pelätä, hyvin sekin varmasti menisi, jos siihen jouduttaisiin. Itsellä kokemusta yhdestä avoleikkauksesta, niin en niin kauheasti pelkää kumpaakaan vaihtoehtoa tai vaihtoehtoisesti pelkään kumpaakin yhtä paljon :D.

Roxanne,
Sepä se onkin tuossa rehkimisessä, kun neuvotaan liikkumaan ja sitten kun liikkuu, niin neuvotaan lepäämään. Olin mennyt neuvolaan pyörällä ja kivunnut rappuset toiseen kerrokseen. Ja tietty juonut kahvia ennen neuvolaa (iltapäivällä). No kai nuo sitten vaikutti verenpaineeseen, koska kotimittaukset on olleet taas kautta linjan parempia. Kait sitä sitten myös aina vaan pelkää joka käynnillä, että onko kaikki hyvin, vaikka kuinka yrittää olla rennosti ja se tuo kanssa vähän ekstraa paineisiin o_O.

Mun piti niin mennä tänään Lidliin katselemaan, mutta unohdin. Voi plääh. Katoin nimittäin netistä ne tarjoukset, niin oli ihan kivan näköisiä juttuja siellä. Vauvanharsoja mulla ei ole vasta kuin ne pakkauksen 3 kpl (+ omatekoiset "vanhat rätit").

Hannele77
Toivottavasti alkaa ällö olo helpottaa pian. Äkkiä se alkuraskaus on kuitenkin ohi, niin alkaa helpottaa. Mä huomasin jossain vaiheessa, että mun mielestä mulla tekee tuo raskausmonivitamiini huonoa oloa, mutta voi olla että kuvittelen vain. :D

ON
Kylläpä tuntuu vielä teidän muiden viikot pieniltä, kun itsellä pamahti tänään 36+0 :eek:.

Mutta joo, täällä tilanne vähän rauhoittunut. Kävin tänään kokoarvioultrassa. Lapsen painoksi arvioitiin tällä hetkellä 2900 g-3230 g riippuen menetelmästä. Osallistuin sellaiseen tutkimukseen, jossa käytetään uutena menetelmänä reisiluun 3D-kuvasta tehtävää arviota painosta, sillä tuli tuo pienempi luku ja perinteisellä tavalla isompi. Näin ollen jos syntyisi rv 40 niin syntymäpaino olisi luokkaa 3500-3800 g eli keskikäyrällä tai vähän sen yläpuolella.

Minulle sanottiin tänään melko jyrkästi niin, että ikäni takia tätä raskautta ei päästetä yli lasketun ajan. Että komplikaatioiden riski kuulemma nousee niin paljon siinä, että jos ei luonto hoida ennen LA:ta niin sitten käynnistetään. Tuon takia menen johonkin arvioon keskussairaalaan parin viikon päästä. Nyt tilanne oli se, että vaaveli oli laskeutunut lantioon ja oli optimaalisessa asennossa ja kohdunsuu pehmennyt, mutta kiinni. Lapsivettä hyvä määrä ja istukan virtaukset hyvät. Eli kyllä tässä varmaan vielä joitakin viikkoja menee, ennen kuin alkaa tapahtua. Vaikka muutoinhan lapsi tuntuu jo varsin "valmiilta", mitat meni taas viikkoja edellä luokkaa 38+ ja 39+ jotain, en saanut kuvaa mukaan, mutta tihrustin ruudulta. Muutoin ei siis panikoitavaa, mutta tuo käynnistys kyllä taas vähän huolettaa ja varmaan kohta taas verenpaineet tapissa. :unsure: Toivottavasti sitä ei kuitenkaan tarvita.

Sen jälkeen olikin sitten neuvola. Tällä kertaa menin hyvissä ajoin, että ehdin istua aulassa jonkun 5 min tai jotain tasoittamassa paineita. Menin pyörällä, mutta käytin tällä kertaa rullaportaita :D. Ekalla mittauksella paineet taas samoissa luvuissa kuin viime viikolla, mutta seuraava mittaus antoikin samaa luokkaa tulokset kuin kotimittaukset eli 134/93. Noi oli taas tänä aamuna noussut kympillä, kun oli tuota ultraa ja muuta tulossa, muutoinhan ne laski jo 12X/8X luvuille kotona viikon aikana.

Ja voi vitsi, voin kertoa teille vinkiksi, että ei kannata jäädä noissa terveyskeskuksen vessoissa syynäämään mahaansa peilistä. Ne kelmeät loisteputkivalot ja isot peilit...huoh ei hyvä yhdistelmä. Jotenkin näkyvyys tuolla parempi kuin kotona pimeässä eteisessä... ja kaikki verisuonet yms näkyy niin selkeästi... mutta ei oo vieläkään raskausarpia, mutta muuten tosi pingottuneen näköinen vatsa ja venynyt iho, että voi niitä vielä hyvinkin tulla. Ja nyt on jo alavatsakin pingottunut, kun ennen se tuntui tyhjältä.

Mä olen tilannut babyboxin ja liberolaukun ja hakenutkin ne jo. Sen lisäksi myös muumivaippanäytteet on tilattu. Noi on ihan näppäriä, niin näkee mikä malli omalle muksulle parhaiten sopii. Harmi vaan että olin jo ehtinyt tilata nuo liberot, mutta olin netistä lukenut paljon hyvää niistä, etteivät aiheuttaisi ihottumaa niin herkästi yms. Mutta muutoinhan tarkoitus on yrittää ainakin osakestoilla, öitä en ole vielä edes harkinnut kestoilua, vaikkakin ostin yhden yövaippana myydyn kalliihkon kestovaipan uutena. Kokeilin sitä piruuttani vedellä ja hyvin se näytti kyllä imevän & toimivan, että täytyy testata joskus ja jos on hyvä, niin ostaa vaikka toinen lisää, niin voisi sitten vaikka yrittää täyskestoilua.

Ja nyt on kasattu hoitopöytä ja pinnasänkykin (kun meinasi tulla paniikki) sekä tekaisin imetystyynyn ja siihen irroitettavan tyynyliinan, jonka voi pestä (ei tullut hieno, kun vaan tein sen vapaalla kädellä ommellen, ei edes symmetrinen, mutta hoitanee asiansa). Koitettiin pinnasänkyä oikealle paikalleen, mutta mun oli niin hankala nousta tän mahan kanssa sängystä, että päädyttiin kuitenkin laittamaan se boksi vielä takaisin makkariin. Ehtii tuon sängyn sitten siirtää, kun tuo vatsa vähän paremmin pelittää. Ja nyt on laitettu tuo boksi ja vaunut valmiiksi, eli pestyt lakanat yms on siellä valmiina odottamassa pientä nukkujaa (tuuletinkin kaikki, vaunut myös). Ja sopii muuten hyvin meidän vaunuihin (siis väritykseltään) tuo äippäboksin makuupussi.
Tässä vähän kuvaa tämän hetken tilanteesta, kait tällä jo alkuun pääsee :D


Hyviä vointeja tänne kaikille ja tulkaahan perässä. :love:
 
Tervehdys!

HH:lla ihanasti viikkoja jo kasassa, ei mee enää kauaa! (y)

Itsestäkin tuntuu, että aika on lähtenyt kulkemaan nopeammin sen jälkeen, kun 20 viikkoa tuli täyteen. Rv:t vaihtuu niin, etten meinaa perässä pysyä. Pitää aina puhelimen sovelluksesta tarkistaa, että milläs viikolla mä jo olenkaan :LOL: Äippäloman alkuunkin on "enää" kymmenisen viikkoa! :eek:

Töihin palasin lomilta tosiaan viikko sitten. Huomaa miten vatsa on kasvanut kuukauden poissaolon aikana, kun vuodepotilaitten hoito ottaa jo kovin selän päälle. Siinä kun vatta ottaa eteen joten joutuu ylävartalolla ja käsillä kurkottamaan luonnottomassa asennossa, niin aijai... Saas nähdä kauanko pystyy töissä käymään. Muuten olen jaksellut töissä hyvin ja mielellään siellä olisin mahdollisimman pitkään, niin pysyy paremmassa kunnossakin. Työmatkatkin tulee pyöräiltyä, n. 8km päivässä.
Muutamia vauvanvaatteita olen ostellut hiljakseen. Totesin tuossa liikkeitä kierrellessäni, että olen ihan tosi kranttu niitten suhteen :LOL:Olen hiukan epävarma myös, että kuinka paljon niitä vaatteita oikein taas tarviikaan yhtä kokoa kohti. Ja miten talvivauva oikein puetaan sisätiloihin! Mun on kaikki kolme aiempaa syntyneet keväällä tai kesällä. Vaunuja katsellessa olen myös pähkäillyt, että pehmeä vai kova kantokoppa talvivauvalle. Ketjuja aiheesta lukiessa on mielipiteitä molemmista puolesta ja vastaan, että ihan itte joutunee tämänkin ongelman ratkaisemaan :D

Neuvolassa kävin viime viikolla, kahden kk tauon jälkeen (!). Hemoglobiini oli humahtanut alas 107, vaikka olen jo pari viikkoa omatoimisesti napsinut rautalisää. Saan kuulemma tuplata annoksen. Muutoin kaikki ok. Kohdun korkeus mitattiin ekaa kertaa ja mitta meni keskikäyrällä. Sain raskaustodistuksen kela:n hakemuksia varten ja laitoinkin ne eteenpäin heti samana iltana. Nyt kärsimättömänä odottelen äippäpakkausta saapuvaksi :D Niin ja sitten vielä pitäis tehdä se toinen 6 vrk:n verensokeriseuranta tässä ennen seuraavaa neuvolakäyntiä, eli lähiviikkoina. Tarkoitus oli aloittaa tänä aamuna mutta unohtui...

Roxanne, mulle sais päivittää tuohon listaan lasketun ajan, eli se olis 01.12.2017. Totesin, etten taida ymmärtää tuosta päivitys ohjeesta mitään, että parempi olla sohlaamatta itte :LOL:

Olisko tässä tarpeeks jorinaa taas tälle kertaa. Täytyy alkaa valmistautua iltavuoroon lähtöön.
Mukavia hetkiä kaikille masujenne tai vauvojenne kanssa! :love:

Vikuriina rv 24+3
 
Heissan, jospa minäkin uskaltaisin ilmoittautua tänne odottajien puolelle nyt. Jotkut teistä ehkä muistaakin minut tuolta kuumeilijoiden puolelta. Ikää on "komeat" 45 vuotta ja toista lasta odotan. Esikoinen täyttää syksyllä 6 vuotta ja tätä pikkusisarusta yritettiin yli 4 vuotta. Matkaan mahtui 3 keskeytynyttä keskenmenoa (1 x / 2014 ja 2 x / 2016) ja pitkiä aikoja, jolloin mitään ei tapahtunut. Olin jo luopunut toivosta, kun viime vuoden kesällä tulin raskaaksi, vaikka menikin kesken. Sitten tulin uudestaan raskaaksi marraskuussa, mutta sekin meni kesken. Nyt tuli sitten plussattua vappuna ja alkuraskaus oli yhtä tuskaa, kun olin ihan varma että menee taas kesken ja huono olo ja tajuton uupumus vaivasi päivittäin. Rv 7+5 löytyi kuitenkin AR-ultrassa viikkoja vastaava elävä alkio ja hyvin varovainen toivo heräsi, "mitä jos sittenkin". NT-ultrassa tyyppi oli sitten jopa 5 päivää isompi kuin oletetusta oviksesta laskettuna ja kaikki näytti hyvältä, vaikka kärähdinkin sitten T21-seulassa, lähinnä ikäni takia (ikäriski yksinään 1/24). Kävin sitten NIPT-testissä, jonka mukaan odotan tutkituilta kromosomeiltaan normaalia poikaa (eli trisomiat 21, 18 ja 13 voitiin sulkea pois yli 99% varmuudella). :love: Vasta tuon normaalin NIPT-tuloksen jälkeen olen uskaltanut alkaa nauttia tästä raskaudesta ja uskoa siihen että tämä voi sittenkin oikeasti tuoda perheeseemme kauan kaivatun pikkusisaruksen. Eilen oli sitten rakenneultran vuoro ja sitäkin jännitin ihan hulluna. Kaikki oli kuitenkin hyvin ja poika näyttää edelleen olevan hieman omia laskujani edellä, joten "virallinen" LA on nyt 31.12. Josko nyt uskaltaisi rentoutua ja oikeasti alkaa uskoa tähän hommaan. :love:

Toistaiseksi paino on pysynyt hallinnassa, vaikka alkuraskauden aikana taisi pari kiloa jo tulla, kun en jaksanut yhtään mitään tehdä, vaan töiden jälkeen parkkeerasin sohvalle enkä juurikaan päässyt siitä koko iltana ylös, muuta kuin jääkaapille, kun ainoa tapa hillitä etovaa oloa oli syöminen. Sen jälkeen painoa on tullut varsin maltillisesti ja toivon ettei hirveästi ylimääräistä tulisikaan. Esikoisen kanssa ei tullut kuin yhteensä 7-8 kiloa, joista puolet oli vauvaa ja loput jätin synnytyssairaalaan. Nyt on tietysti ikää enemmän, joten voihan painoa tulla tällä kertaa lisää. :unsure: Maha näkyy jo selvästi, vaikka kovasti olen yrittänyt peitellä sitä. Halusin odottaa rakenneultraan ennen kun kerromme esikoiselle, pomolleni jne. Eilen sitten paljastimme asian esikoiselle ja vaikka hän oli hieman hämmentynyt, uskoisin että hän on asiasta innoissan. Olen tänään etätöissä, mutta ehkä paljastan asian huomenna esimiehelleni. Alkaa kyllä sen verran näkyä jo, että piilottaminen vaatii jo aika telttamaisia yläosia, joita en normaalisti käytä, joten tavallaan olisi helpottavaa antaa mahan näkyä. Kaivoin jo vanhat mammavaatteeni esille ja osaa voin hyvin käyttääkin, mutta joukossa on aika paljon kesävaatteita, kun esikoinen syntyi sitten alkusyksystä. Nyt tarvitsisin ehkä jotkut suorat housut ja jonkun villatakin tai vastaavan. Eilen tilasinkin Zalando Loungesta tosi halvalla mamma-talvitakin, kun mikään raskausmaha ei kyllä tavallisiin talvitakkeihini mahtuisi.

Mitään vauvahankintoja emme ole tehneet eikä varmaan tehdäkään vielä pitkiin aikoihin, mutta yksi huone pitää sisustaa uusiksi ja siellä tällä hetkellä olevat tavarat saada mahtumaan muualle kämppään. Pinnasänky (ja myös vauvakori ekoja kuukausia varten) ja hoitopöytä löytyy ja paljon esikoisen vauvanvaatteita. Ehkä hankimme uudet lastenvaunut, vaikka edelliset on edelleen säilytyksessä vanhempieni vintillä, mutta ne vaunut eivät oikein olleet meidän mieleen sitten kuitenkaan, joten ehkä hankimme uudet. Äitiyspakkauksen haluan ehdottomasti, vaikka esikoisen äitiyspakkaus on edelleen tallessa ja kaikki hyvässä kunnossa, mutta mielestäni sen sisältö on kuitenkin niin kiva ja varmasti arvokkaampia kuin se vaihtoehtoinen 140 €, joten äippäpakkauksen tilaan kyllä heti kun saan. :)

Mitäs muuta...?! Olo on muuten hyvä, mutta hieman on päänsärky viime aikoina vaivannut. Mulla on sekä migreeni että jotain jännityspäänsäryn tyylistä, mutta onneksi migreeni ei ole toistaiseksi vaivannut (niitä täsmälääkkeitä kun ei oikein saisi syödä raskauden aikana), "tavallinen" päänsärky kylläkin. Sain neuvolasta luvan ottaa ibuprofeenia nyt keskiraskauden aikana, kunhan nyt ei hirveitä määriä. Parasetamoli on yhtä tyhjän kanssa mulla, ei auta yhtään päänsärkyyn. (n) Pitäisi varmaankin juoda enemmän vettä. En vain jaksaisi sitä ainaista vessassa juoksemista, mutta hyväähän se vesi tekisi.

Että sellaista, jospa siirtyisi taas tekemään töitä. :D Mukavaa loppuviikkoa ja hyvää vointia teille kaikille!

Jimima 20+2
 
  • Tykkää
Reactions: Roxanne
Ensinnäkin lämpimät tervetulotoivotukset Jimimalle ja onnea hienoista ultrauutisista! :love: Olen seurannut taivaltasi tuolla odottajien puolella ja vähän jo odottanutkin, että tulisit tänne puolelle pulisemaan. :)Rakenneultra oli omallakin kohdallani sellainen etappi, että sen jälkeen uskalsi jo puhua vauvan tulosta kun-muodossa ja ruveta tekemään pieniä hankintoja. Sulla varmaan pikkuisen liikkeetkin alkaa tuntua jo?

Hannele,
hyvä juttu että siellä ällötys on alkanut helpottaa. Toivottavasti väsymyskin lievittyy sitten kun vähän pidemmälle pääset. Mulla on myöskin ollut vaivana tuo hengästyminen, varsinkin jyrkemmät ylämäet ja portaat tekee tosi tiukkaa - tuntuu että mummotkin menee ohi ja tekisi vain mieli pysähtyä puuskuttamaan. :ROFLMAO: Mulla on tähän saakka ollut verenpaine tosi alhaalla, mikä varmaan osaltaan vaikuttaa, mutta en tiedä onko se ainoa syy. Lienee kuitenkin aika yleinen vaiva odottajilla, sen mitä olen tutuilta kuullut.

HH, oletko vielä yhtenä kappaleena? Siellä näyttääkin olevan jo kaikki hienosti valmiina vauvaa varten, mutta toivotaan silti että pikkuinen pysyisi vielä hetken aikaa masussa!

Vikuriina, mä olen myös huomannut että nyt pitää jo erikseen laskea tai kalenterista katsoa, mikä raskausviikko on meneillään, kun alkuraskaudessa sen olisi osannut sanoa unissaankin. :LOL: Toivottavasti pystyt vielä käymään töissä niin pitkään kuin tarkoitus oli, vaikka voin kyllä kuvitella että ison vatsan kanssa fyysinen työ on haastavaa. Niin ja kiitos lasketusta ajasta, kävin päivittämässä sen tuonne edellä olevalle listalle!

ON: Täälläkin on viimein pistetty Kela-hakemukset menemään. Olin lykännyt asiaa kun jostain syystä kuvittelin, että se olisi työläskin homma, mutta helpostihan tuo hoitui netin kautta. Nyt sitten odottelen innolla äitiyspakkausta saapuvaksi! :) Olo on ihan hyvä ja paluu töihin sujui loman jälkeen helpommin kuin kuvittelin (tosin mulla onkin fyysisesti kevyt istumatyö konttorissa). Vatsa alkaa kyllä olla jo ihan hyvän kokoinen pallo, joten liikkuminen alkaa käydä vähän raskaammaksi. Painoa ei ihme kyllä ole vielä tullut lisää kuin 2-3 kg.

Hankinnoista vielä: mulla on nyt vauvanvaatteita body+housu-settejä noin 6 kpl per koko, mutta mietin pitäisikö hankkia vähän lisää vielä. Jotkut on sanoneet, ettei 50-senttisiä vaatteita juurikaan tarvitsisi, mutta mä olen itse aika pienikokoinen (olin jo syntyessäni) eikä mieskään mikään jättiläinen ole, joten vaikea uskoa että kovin isokokoista vauvaa saataisiin. Siksi olen tuota pienintäkin kokoa hankkinut saman verran kuin isompia. Itselleni tilasin juuri Zalandosta muutaman äitiysvaatteen, joilla yritän pärjäillä mahdollisimman pitkään. Kotioloissa käytän kylläkin vain väljiä T-paitoja ja löysiä verkkareita (mun suosikkini on sellaiset velour-pöksyt, joissa on ihanan pehmeä ja joustava vyötärökaitale), mutta kun ei niillä harmi kyllä voi töihin lähteä. :D

Vaunupähkäilyt on täälläkin ihan alkutekijöissään vielä, enkä näin ensikertalaisena osaa yhtään sanoa, mitkä asiat siinä kannattaisi ottaa huomioon. Voi olla että käydään jossain liikkeessä katselemassa ja kokeilemassa, mikä malli tuntuu käteen sopivalta, vaikka sit päädyttäiskin tilaamaan vaunut netistä. Muita isoja hankintoja (pinnasänky, hoitopöytä ym.) ei oikein kannata tehdäkään ennen kuin päästään syyskuussa muuttamaan uuteen asuntoon.

Roxanne 26+5
 

Yhteistyössä