40+ odottajat vol 4 (päiv. yksärillä)

Äippä74, kyl noi taitaa olla ihan samoissa yksiköissä. Meillä on vaan tosiaan ihan erit nuo luvut. Paljon sulla on riskiluvut? Yhden suhde jotain? Sehän on käsittääkseni se varsinainen mistä seulontoihin pääsisi, jos olisi päästäkseen. Meidän arvot tosiaan niin kaukana, esim. 1:29792, ettei toivoakaan, että julkisen kautta jatkotutkimuksiin pääsisi. Itse saisi kustantaa.
Naikkarille kun soittelin, niin sanoivat noista mun pappa ja hcg MoM luvuista, että ovat sinänsä hyvät vaikka eivät olekaan lähellä ykköstä (joka sinänsä keskiarvo), kun ovat nimenomaan siihen suuntaan minkä ei pitäISI ounastella noita kromosomiongelmia. Ovat nimenomaan päinvastaiseen suuntaan.
Miehen kanssa ei olla vielä päästy NIPT keskusteluun saakka, kun samantien kun tämä tuli töistä lähdettiin jatkamaan eilen kesken jäänyttä vaunukauppakierrosta. (Asiat tärkeysjärjestykseen????)
Luulen, että nyt on meidän vaunut löytyneet, vaikkakin niissäkin pari ärsyttävää seikkaa on. Ihastuin siis Gessleinin F6 malliin. Hyvät puolet: vaihdettavat "talvi"renkaat eteen ja älyttömästi ihania kuoseja. Huonot: käsijarru ja onneton tavara"kori".
Mitäs vaunuja teillä jo on tai on suunnitelmissa? Kehukaapa omianne tai jos jossain tiedätte olevan ongelmia, niin mielellään niistäkin kuulee.
Emmaljungat näytti sinänsä kivoilta, juuri kivanlaista kuosia ei ole, mutta ne näytti kovin isoilta tällaiselle tumppikokoisille kuin mekin ollaan. Ja meidän autoonkaan nyt mitään jättiläisiä sovi. Mutta saa niitäkin kehua, mikään kun ei ole pois suljettu vielä.
 
Essi, hyvä noin. Itse niin toivon, että kykenisin tuohon.
Mä olen niin stressaaja, että pakko tonkia kaikki mahdollinen asia esille, kun joku eteen tuleen. Voi, onneksi että tiedä näitä patoumia. :) Alan kyllä olemaan niin rauhallinen tuon tuloksen kanssa, että luulen, että keskustelu NIPTistä jää hyvin lyhyeksi miehen kanssa. Että se otetaan mitä meille suodaan, kun ei millään voi seuloa kaikkea mahdollista pois, ei tulevasta voi millään kaikkea tietää. Niin se vaan on. Taidan pikkuhiljaa uskaltaa myöntää olevani oikeasti raskaana <3
Mulla on muuten pari neuvolasta saatua odotuskirjasta. En edes uskalla niitä avata, kun pelkään saavani jonkin uuden asian eteeni, jota joutuisin stressaamaan ja pohtimaan.
 
Zandi, mä liputan täysillä Gessleinien puolesta, ne on oikeesti ihan huippulaadukkaat vaunut. Mulla oli Gessleinin Visionit, mut möin ne pois, kun tarviin nyt sisarusrattaat. Mut joo, musta noissa Gessleineissa oli tosiaan joka yksityiskohta mietitty tarkkaan, esim. ei tarvinnut erillistä lämpöpussia ratasvaiheessa, kun puolikovasta kopasta otti kovikkeet pois, niin se kävi sit rattaiden lämpöpussista. Ja Emmaljungiin verrattuna ne oli musta kauniit ja sirot vaunut. Ja stressistä, mä soittelin vielä just ennen joulua nlaan, kun mun pihvin päälle oli ravintolassa laitettu sinihomejuustoa, jota en siis syönyt, vaan kaavin pois, mut silti olin kauhuissani, et se on listeria nyt.
 
Pikanen välikommentti, mä ostin käytettynä tuollaset Gesslein f6:t ja tuttavaperheen(jolta ostettiin) mukaan ovat aivan loistavat :) No vielä en ole kauheasti testaillut niitä, viitti tyhjänä pukkailla :)

Mä oon jo vähän ottanut rennosti.. ja syönyt vuohenjuustoakin, kun se on ollut melko hyvin kypsytettyä jne.. Tuorejuustokammon unohdin alkukk:sien jälkeen!

Ja niptiä en sit oikeasti aatellut, kun mietin, että miten sitä vois sitten tehdä mitään ratkaisua senkään suhteen, että jos sieltä oliskin down tulossa? Meillähän täällä jo yks erityislapsi asuu, että en sitten tiedä, miten toi puolisokaan ois suhtautunut siihen ajatukseen, että tuleva sitten lopetettais alkuunsa.. vaikeita kysymyksiä ja nyt vaan elän toivossa, että kaikki menis hyvin synnytykseen saakka, synnytyksessä sekä itellä että vauvalla ja että viel senkin jälkeen. Mutta pelkoa kai tää on koko elämä -kätkytkuolemat, tulevat onnettomuudet jne..,kunhan pysyis pelko aisoissa ja osais nauttia asioista silloin, kun ne on ajankohtaisia! Kuten tästä raskaudesta ja kaikesta omituisuudesta sen aikana :)
 
Mä en ole koskaan omakannasta katsonut riskilukuja. Np-ultra oli rauhoittava, turvotus parhaimmillaan 0,6 mutta laittoi eteenpäin kuitenkin ensin mittaamansa luvun 1,2. Kirjeessä luki vain ei kohonnutta riskiä, joten mun pohdinnat Niptistä jäi oikeastaan siihen. Eteenkin kun se olisi pitänyt itse maksaa.

Hyvät luvuthan sulla on Zandi, hurjan hyvät!

Omaa mahaa: Potkut tuntuu hyvin joo, ja se riittää mielenrauhan pysymiseen! Maha alkaa olla jo melkoinen, ei jää epäselväksi enää kenellekään. :)

Tyydeli ja 23+3
 
Äippä74, kyl noi taitaa olla ihan samoissa yksiköissä. Meillä on vaan tosiaan ihan erit nuo luvut. Paljon sulla on riskiluvut? Yhden suhde jotain? Sehän on käsittääkseni se varsinainen mistä seulontoihin pääsisi, jos olisi päästäkseen. Meidän arvot tosiaan niin kaukana, esim. 1:29792, ettei toivoakaan, että julkisen kautta jatkotutkimuksiin pääsisi. Itse saisi kustantaa.
Naikkarille kun soittelin, niin sanoivat noista mun pappa ja hcg MoM luvuista, että ovat sinänsä hyvät vaikka eivät olekaan lähellä ykköstä (joka sinänsä keskiarvo), kun ovat nimenomaan siihen suuntaan minkä ei pitäISI ounastella noita kromosomiongelmia. Ovat nimenomaan päinvastaiseen suuntaan.
Miehen kanssa ei olla vielä päästy NIPT keskusteluun saakka, kun samantien kun tämä tuli töistä lähdettiin jatkamaan eilen kesken jäänyttä vaunukauppakierrosta. (Asiat tärkeysjärjestykseen????)
Luulen, että nyt on meidän vaunut löytyneet, vaikkakin niissäkin pari ärsyttävää seikkaa on. Ihastuin siis Gessleinin F6 malliin. Hyvät puolet: vaihdettavat "talvi"renkaat eteen ja älyttömästi ihania kuoseja. Huonot: käsijarru ja onneton tavara"kori".
Mitäs vaunuja teillä jo on tai on suunnitelmissa? Kehukaapa omianne tai jos jossain tiedätte olevan ongelmia, niin mielellään niistäkin kuulee.
Emmaljungat näytti sinänsä kivoilta, juuri kivanlaista kuosia ei ole, mutta ne näytti kovin isoilta tällaiselle tumppikokoisille kuin mekin ollaan. Ja meidän autoonkaan nyt mitään jättiläisiä sovi. Mutta saa niitäkin kehua, mikään kun ei ole pois suljettu vielä.
Mulla riskiluku oli 1:77. Downiin juurikin. Nuo muut oli jotain tosi isoja suhteita. Lueskelin, että ovat noin päin vinossa jos esim on keltarauhastukea käytössä, kuten mulla oli.
Haa, meillekin tuli Gessleinit. Futuret. Tuntuivat sopivilta talvikeleille.
 
  • Tykkää
Reactions: Karoliina74
Ä74. Sait varmaan siis niptin julkiselta?
Sehän tässä onkin vähän outoa, kun noiden keltarauhashormonien pitäisi tosiaan laskea. En tosin tiedä pitäisikö laskea muuta kuin pappaa, mut mietin että mitähän mun luku olisikaan ollut jos en olisi niitä käyttänyt. Nytkin oli jo niin iso toi pappa. Eli viime perjantaina meni viimeinen luge ja noi verikokeethan otettiin jo pari vkoa sitten.
Oli miten oli, ollaan turha ressaus asian tiimoilta lopetettu, eikä mennä lisätutkimuksiin.
Wau, tekin päätyneet gessleineihin. Tuolla ei ollut futurea näytillä, enkä ole nettisivuihin kerennyt vielä tutustua. Pitääpä kurkata näitäkin. Kiitos vinkistä!

Karoliina, tekin gessleinien kannalla. :D mä nauroin myyjälle, että miten mä maltan odottaa heinäkuuta, että saan pikkuiseni syliin ja sitten vaunuihin ja pääsen työntelee. Myyjä tuumasi, että voihan ne ostaa pikkusen etumaastoon ja harjoitella kotosalla. Mä jatkoin, että jos jostain naapurista sais muksun lainaksi, niin vois lähtee ihmistenkin ilmoille. Ei tääl kyl varmaan ole mitään noin pikkasia lainattavaksi. Pitänee ostaa siis nukkekin. :D
Tuohon nipt asiaan. Ystäväni kysyi minulta muutama päivä sitten, että pystyisinkö keskeyttämään raskauden downin takia. Totesin, että pystyn. Koska en ole oikein kunnolla mieltänyt, että mitään pientä onkaan, ainakaan kovin pitkään, kun odottaa että jonkin kulman takaa tulee paha uutinen ja menetän pieneni. Nyt eilisen ja tämän päivän aikana olen saanut mieleni rauhoitettua ja enpä enää olekaan ihan niin varma, että pystyisinkö keskeyttämään.
Jokatapauksessa arvostan ihmisiä, joilla on erityislapsi tai vaikkei niin lapsikaan lähellään. Jotenkin niistä perheistä huokuu ihana, aito välittäminen ihan erityisellä tavalla.
Mutta osuit asian ytimeen. Pitäisi pystyä nauttimaan juuri tästä hetkestä.

Tyydeli, onnittelut liikkeiden tuntemisesta. Voin kuvitella tuon tunteen. Liikkeen tuntiessa hymy karehtii huulille ja olo on onnellinen.
Kiitos vakuuttelusta, alan uskomaan itsrkin enkä jaksa enää surffata oitkin nettiä etsimässä tietoa alhaisesta hcg luvusta.

Ja vielä kun luen viestejä taa päin, niin kas ollakkovai on myäa päätynyt gessleineihin. Jopas täällä on yksimielistä porukkaa. Pitääpä tutkia nuo visionitkin. Kiitos vinkistä!

Ai niin, tähän loppuun voisin vielä paljastaa nolona, että menin sitten ostamaan miehelle (enhän mä sitä tarvi...) lahjaksi dopplerin, kun oli tarjouksessa. Mies on tutkaillut masukin ääniä pari kertaa. Molemmilla kerroilla onnistuttu löytämään sydänäänetkin istukkahuminoiden takaa.
Ja noista syömisistä. Mulla on hirvee ongelma jos erehdyn grillille. Kysyn että onko muna pastöroitua ja olen saanut pari krt hyvin hämmästyneen ilmeen ja vastauksen: valmiina me nää ostetaan. Eli parempi olis olla ilman, kuin kysellä käsittämättömiä asioita.
 
Onko teistä muuten kukaan täältä HUSin alueelta? Millä perusteella olette valinneet synnytyssairaalan? Että mua ärsyttää, kun sitä kysyttiin jo eka kerralla neuvolassa ja nyt taas ultrassa. Totesin vaan, että enpä vaan tiedä.
Tuskin näistä mikään huono on, mutta miksi toinen olisi parempi kuin toinen?
 
Karoliina, taitaa olla parempi, ettei niitä katselekaan. Ei niistä saa kuin päänvaivaa.
Kannassa ne kuitenkin näkyy siinä kohtaa missä sulla on otettu seulaverinäytteet, niin siinä rivillä on tutkimukset teksti. Sitä tekstiä klikkaamalla pääsee tuloksiin.

Hyvää Uutta Vuotta kaikille! Toivottavasti me kaikki poksahdellaan sitten vasta ajallaan. :)
 
  • Tykkää
Reactions: Tyydeli
Zandi, olen Hus:in alueelta. Mä vaan jääräpäisesti haluan mennä Naistenklinikalle, koska esikoinenkin syntyi siellä ja kaikki meni niin kivuttomasti ja hyvin. Ja koska nytkin kaikki ultrat on tehty siellä.
Mutta edelleenhän siellä remontti vaikeuttaa sinne pääsyä.

Helsinkiläinen tuttu joutui juuri Jorviin synnyttää, tai toki olisi voinut mennä Lohjalle, Porvooseen tai Hyvinkäälle, kun Kättärille ei mahtunut...

Mutta kai ne H-hetkellä jonnekin ottaa! Soittaahan joutuu joka tapauksessa ennen lähtöä.

Tyydeli ja 23+ 4
 
Herkimmät, teidän ei kannata lukea, tässä tekstissä on ruumiin nesteitä.

Ei ole todellista. Niinkuin minä olen tiistai-keskiviikosta antanut itseni ajatella olevani onnellisesti raskaana ja kesällä olisin vielä onnellisemmin kahden lapsen äiti. Olettamomista tuhruista huolimatta, niitä on kuitenkin tullut 10+0 viikosta lähtien ja nyt mennään 13+1 Nyt on fiilikset, että näitä onnia nyt vedetään pöntöstä alas. Saunan jälkeen istuin vielä melkein kelteisilläni pyyhkeisilläni nojatuolissa ja yhtäkkiä lämmin holahdus alapäässä. Ampaisin suoraan vessaan sanoen samassa, että kuule käyppäs rättiä ja alappa siivoamaan nojatuolia, että se on taatusti veressä. Minä istun vessassa ja verta holisee parin sykäyken verran lisää alkuvuotamisen jälkeen. Neljäsosa nyrkin kokoinen hyytymäkin tuli. Tästä järkytyksestä kun selvisin, niin pesulle uudestaan ja soittamaan päivystykseen ja varmistamaan miten edetään, vaikka sen jo aavistelinkin. Koska kipuja ei ole ja pärjään vuodon kanssa, niin seuraan kotona. Voi hyvin olla, että se mikä siellä on vuodellut pidempään, on nyt hulahtanut ulos ja loppuisi tähän. Jos kivut tai vuoto yltyy kestämättömäksi tai vuoto jatkuu runsaahkona vielä maanantaina, niin sitten päivystykseen tarkastukselle. Toivottavasti tää oli tässä. TOSIN, jos tää vuoto oli tässä, niin eiköhän se tiedä taas ensi viikon lopulla käyntiä yksityisellä ultrassa, jotta varmistaa, että pienellä on kaikki hyvin. Pitänee varata aika jo maanantaina, että sen varmasti myös saa. Muutoin pitäisi odottaa rakenneultraan, joka on vasta 25.2.
Olishan tuolla tuo doppler, mutta sanoivat päivystyksessä, että ei kannattaisi käyttää ollenkaan, koska monesti niistä on vain turhaa huolta. Joo, näinhän se varmasti on, mutta jos ne äänet saa kuulumaan, niin kuitenkin se helpottaa oloa. Nytkin tässä pohdin mennäkö vaiko ei.
Eli niinkuin tälläkin kertaa rankaistaisiin heti, kun menee luottamaan, että kyllä sieltä pikkuinen on tulossa. Tosin alkukesästä meni kesken jo rv 6+4, joka tosin varmistui vasta pari viikkoa myöhemmin.
Ei oo helppoa, ei.

Toivottavasti muilla paremmat kuulumiset.
 
Hulahtelut on jatkuneet reilun puolen tunnin välein. Nyt tosin olen tunnin verran ollut puolimakuulla ja mitään ei ole tuntunut ulos pyrkivän. MUTTA olen aivan varma, ettei se tähän jäänyt. Hyytymää ei tullut kuin ekalle kerralla.
Pitäisi varmaan nukkuakin, mutta sattuneesta syystä uni ei halua tulla silmään.
 
Zandi nyt jäitä hattuun :) Missä sinulla on istukka? Jos kovin alhaalla, sen reunat voivat vuodella. Etkös ollu nyt pyhinä istunu paljon autossa? Joskus aikanaan ainakin sanottiin, että autokyyti saa helposti alhaalla olevan istukan reunat vuotamaan. Hyytymä voi olla vain kasautunutta verta, joka pääsee yhdellä kertaa ulos. Kohdussa voi vuotaa verisuoni, ja veri on nojatuolissa istuessasi ehtinyt hyytyä. Minulla oli joskus kohdussa polyyppi - ei tosin raskauden aikana - ja se vuoteli kirkasta verta. Sen poistoon olin jonossakin, mutta se katosi itsekseen. Syitä tuollaiseen vuotoon on vaikka kuinka paljon, koeta olla (juupa juu :ROFLMAO:) hätääntymättä. Tottakai käyt tarkistuttamassa itsesi heti kun on mahdollista, mutta uskon että vuoto on vauvalle vaaratonta. En tiedä miten muilla, mutta minulla on km alkanu kummallakin kerralla tuhrulla ja sitten yltyny, ei kuulosta samanlaiselta. Hirrrrveästi tsemppiä Zandi ja täällä kädet kyynärpäitä myöden ristissä että kaikki olisi hyvin :love:
 
Zandi
Mulla oli edellisessä raskaudessa juuri tuollaista vuotoa. Vähän tuhrua ja sitten hulahteli. Kaikki kuitenkin hyvin ja uktrassa todettiin hematoomia, jotka vuosivat pois. Todella pelottavaa, mutta loppui puolivälin jälkeen.

Mäkin olen HUS:n alueelta. Olen synnyttänyt kahdesti Naistenklinikalla ja kerran Kättärillä. Ruuhkaisesta elokuusta 2013 huolimatta mulle jäi todella hyvä mieli Kättäristä ja valitsisin varmasti sen taas uudelleen. MUTTA mulle on tulossa sektio (ensimmäinen ikinä) ja yksityislääkäri töissä Naistenklinikalla, jossa remontista huolimatta toimii synnytysosasto. Sinne siis tällä kertaa.

Meillä vaunuina Bugaboo Cameleon3 ja Bugaboo Bee3. Pari kuukautta ehti olla Brio Smile (vai Happy? Se uudempi malli), mutta ne olivat tosi isot, kömpelöt ja huonosti ohjattavat lumisohjossa. Nyt en oikein tiedä kannattaako vaihtaa tupliin (Bugaboo Donkey) vai hankkia vaan seisomalauta/jakkara taaperolle, joka on jo 2v9kk vauvan syntyessä.

Mulla oli rakenneultra heti joulun jälkeen maanantaina. Huonoin kokemus ikinä! Lääkäri tivasi lähetettä, jota mulla ei tuetysti ollut, koska olin sanut ajan niskaturvotusultraa tehneeltä kätilöltä. Rakenneultran piti olla lääkärille siksi, että esikoisellani oli syntyessään leikkausta vaatinut sydänvika. Ihmettelinkin, että miksei aika ollut sikiötutkimusyksikköön. Noh, lääkäri kuitenkin ultrasi. Geeli oli lopussa ja truuttaili sitä vatsalleni niin että naamaan asti roiskui. Ei sanonut ääneen juuri mitään ja muistiinpanoja tehnyt kätilö hösötti omaa oppimistaan pöydän ääressä. Painoarvio oli 328g ja kuulemma normaali. Napasuonet ok. Kuvia sain kaksi; kasvokuvan edestä joka on ihan kammottava luurankopääkallokuva. Saan kuulemma mennä uudestaan sikiötutkimusyksikköön, mutta lupauksista huolimatta aikaa ei ole soitettu. Menen torstaina yksityiselle 4D ultraan, mutta pitää varmaan maanantaina soittaa ja selvittää tuo sikiötutkimusyksikön aika.

Talvilomamatkoja peruttu ja varailtu. Jamaika olisi ollut vuorossa, mutta siellä leviää zika-virus hyttysten välityksellä. Samoin Costa Ricassa, joten se puoli maapalloa jää nyt väliin. Tiedä sitten mihin sitä uskaltaisi lähteä... Olin taaperon kanssa kaksin tehdyn Japanin reissun jälkeen tosi poikki, joten kaupunkilomalle en jaksa enää lähteä. Kunpa mieli malttaisi olla vain paikallaan, mutta aina vaan pitäisi reissata :)

Hyvää alkanutta vuotta kaikille!

Zenmama 20/21+
 
Viimeiset hulinat yöllä tuli pienehkön hyytymän kera, sen jälkeen menin nukkumaan. Koko yön päässä soinut: Jari Sillanpään sinä ansaitset parempaa. En edes tiennyt osaavani sanat niinkin hyvin. On vissiin radiossa soinut. Toivottavasti tuo ei ole mikään jäähyväislaulu pienelle.
Kuudelta kävin vessassa. Ei tullut kuin pieni tippa haaleaa verta. Olen varma, että sisuksissa on nyt hirveä hyytymä. Jumahtanut vain mun sisuksiin.

Olen jo aiemmin googlettanut, että tuo hulahtelu voi olla normaaliakin. Mutta kun se tulee omalle kohdalle, ei mieli pysty ohittamaan. Vastikään pääsin sinuiksi tuon ruskean tuhrun kanssa, et se vaan kuuluu mun raskauteen.
Sahris, joo istuin paljon autossa jpulun tienoolla. Se onkin ainoa rasite. Muuten olen oikeastaan pelkästään maannut tai istunut kun oon ollut niin poikki. Liekö tuo ollutkin sitten vaan lisärasite kuitenkin. Tuhruilut on siis alkaneet jo ennen tuota reissua.
Kiitos tsemppailuista!

Zenmama. Jopa sulla on ollut kokemus ultrasta. Toivottavasti pääset sinne sikiötutkimus yksikköön pian ja loppuu nuo kiemurat välissä. Melkoinen reissaaja oletkin. Täällä en uskalla edes ajatella et lähtisin reissuun kun pää hokee koko ajan muutenkin, että koku menee pieleen... Tai no muutama pv menikin ettei niin ajatellut, mut nyt otetaan nekin takas korkojen kera. Mutta tuo reissujen suunnittelukin on jo ihanaa. :)
Noihin brioihin ei tainnut saada niitä vaihdettavia talvirenkaita, joten ne on karsiutuneet täälläkin.
Pitää kutkkia noita bugabootakin jis hommat tässä etenee, vaikkakin olen melkolailla gessleineihin in love.
 
Pieni hyytymä tullut. Ei isompaa veren vuotoa muutoin. Nyt jo mietin, että uskaltaisikohan sitä vaan jäädä odottelemaan mitä tuleman pitää, jos olot ei tosiaan tästä pahene. Juuri kuunneltiin pienen sydänääniä ja siellä ne kovin pauhasi ja istukkakin suhahteli vieressä. Eihän ne lääkärit kuitenkaan voi mitään sen enempää (paitsi ultran jautta todeta että elossa on, äiti että sikiö). Jos menee kesken niin menee. Lääkäreillä tai ilman. Hope not.
Jos noita sydänääniä en olisi omalla laitteella kuullut ja vastikään en olisi käynyt ultrassa niin en tiedä harkitsisinko edes etten mene lääkäriin.
On se kyllä hyvä että pääsee jonnekin purkamaan tätä päätä. Sitäkin jo särkee kaikesta huolesta.
 
Zandi, ei tässä lääkäreitä olla mut jotenki tuntuu et vaavalla on sydänäänet kohdillaa ja vuoto loppumaan päin, ni eiköhän kaikki oo ihan hyvin :love: Voin vaan kuvitella miten tollanen säikäyttää

Meitin vaava on jo 6 viikkoa. Pientä masuvaivaa on ollu silloin tälllöin, mutta muuten on menny tosi hyvin. Nukkuu paljon ja on lämmin ja pehmoinen :barefoot:
 
Voi Zandi, uskon että pelästytti! Mutta jos sydänäänet kuului ja vuoto loppuu, niin eiköhän tosiaan kaikki ole nyt hyvin. Kyllä mä itse kuitenkin soittaisin ja olisin kiinnostunut siitä, mistä se veri tuli vaikka tulisikin istukan reunasta tai hematoomasta.

Täällä ei uutta. Maha kasvaa ja vauveli jumppaa. Hyvä niin.

Tyydeli ja 24+0 poks!
 
Loistavaa, että vuoto loppunut. Käy ny huomenna jossain tarkistelemassa, mutta hyvältä vaikuttaa <3

Zenmama oot uskomaton reissari, mä en uskalla lähtee pahemmin mihinkään tän raskauden aikana, enkä varsinkaan lähtis minkään taaperon kanssa :D
 
Kävin päivystyksessä. Ei ole hematoomaa, ei ole istukka irti mistään. Ei ole ns kunnon syytä miksi vuotaa. Vuotaa ilmeisesti kohdunsuusta, joka 4,5cm eli normaali. Ja toiset vaan vuotaa, jopa jonnekin rv 20 asti. No, minä sitten kuulun noihin. En sen edellisen synnytyksen jälkeen ihmettele. Tosin se raskausaika meni ilman vuoteluja.
Pieni hyöri lääkäreille, mulle näytti vaan takalistonsa. Kaikki hyvin ja jatkan normielämää.
 

Yhteistyössä