40+ so what wol.12

  • Viestiketjun aloittaja Ottis
  • Ensimmäinen viesti
Meillä onneksi tämä projekti on hyvin yhteinen. Ennen ovista luulin, että plussa tulee perjantaina, ja huikkasin miehelle että illalla on hommia. No veljensä tuli kylään, ja mies oli huolissaan kuinka käy. Sanoin, ettei tartte sekstailla, ja luuli että kiukuttelen, ja ehtiikö muka myöhemmin. Oli sitten hyvillä mielin, kun sanoin ettei ole vielä kriittiset vaiheet :) Seuraavana iltana oli hyvin juonessa mukana.

Joo, tiiän ettei nuo testit ole kovin herkkiä. Vaan kun ajattelin kokeilla tikulla jäätä, testejä kun on kaksi ja molemmissa päiväys 10/2011 :) Kotona on muutama liuska, nyt ollaan vielä täällä reissussa.
 
Ottis
Jos tälle päivälle tulee kp-listaan muutoksia, saa ton kp-listan kopsata ja tehdä muutokset siihen. Voi olla, ett mökiltä kännyllä tänne kurkkaan, mutt epäilen, että en, sillä siellä on kuitenkin aina sen verran touhua, ettei nettiin jouda, ehdi, viitsi tms.

Vaikka.. Mullahan ei tälle illalle muita suunnitelmia ole kuin, ett kun takassa palaa tuli ja ilta hämärtyy, otan mä lasillisen punkkua ja juon sen takkatulesta nautiskellen. Luulenpa myös omistavani ton hetken edesmenneen kissa-Pojuni muistolle, sillä vastaavana iltana viime vuonna lähdin mökille yksin ja sitä olen totisesti katunut. Se olisi varmasti kuollut, vaikka olisin ollut kotonakin, mutt silti tuntuu edelleen kuin olisin rakkaimpani pettänyt, kun en jäänyt kanssaan kotiin. Tuo ilta oli siitäkin poikkeuksellinen, että menin vapaailtana varmaankin ainoan kerran nukkumaan jo yhdentoista aikaan. Olin siis tolkuttoman väsynyt ja oli illassa muitakin mustia sävyjä. Sisko oli sairaalassa todella heikossa kunnossa eikä miehenkään kanssa hyvin mennyt. Olisi luullut, ettei elämä olisi voinut enää surkeammaksi muuttua, mutt kyllä se muuttui. Seuraavasta päivästä tuli surun päivä ja se suru on 'kantanut' tänne asti. Ja kantaa varmasti edelleenkin. Toissailtana tosin systerin kanssa, kun puhelimessa puhuttiin, huomattiin, ett paljosta on selvitty ja paljosta saa olla tänäänkin kiitollinen. Lupaan siis, etten kulje surun syövereissä, vaan katson sen synkimmän pilven kultareunaa :).

Hyvää alkavaa viikonloppua kaikille ja plussatuulosia RKTT:laisille :heart:!
 
Ottis
WP Ihqu mies sulla :kiss:. Kyllä minunkin mies sit loppupeleissä kuitenkin on ihan hyvin ollut 'saatavilla', kun olen ilmoittanut, ett nyt olis otolliset ajat, mutt joku mussa kai alkoi jossain vaiheessa kinnaamaan, kun piti aina laskeskella ja miettiä vaan sitä raskaaksitulemista :(. En syytä siis miestä yksin, vaan vikaa on minussakin :ashamed:.

Ps. Kyllä muuten tuulee vähän reippahanlaisesti. Meillä aukeni ulko-ovi puol neljän aikaan yöllä, kun en ollut laittanut sitä lukkoon ja töissä kuulin monen muunkin heränneen myräkkään samaan aikaan.
 
Viimeksi muokattu:
Heipat kaikille!

Varmaan jostain löytyis tietoakin, mutta kyselen teiltä kaikilta ihunaisilta, että onko ovistesti ollut "samaa mieltä" tuntemustenne kanssa?

Tai toisinpäin kyseltynä, onko tuntemuksenne oviksesta osuneet ovistestin plussan kanssa samaan aikaa?

Kyselen sen takia, että itselläni selkeääkin selkeämmät ovistuntemukset limoineen kaikkineen, mutta en näillä vasta tilatuilla ovistesteillä ole saanut edes hailuakaan testiin?

Tietenkin kyse voi olla siitä, että ovulaatiota ei tässä kierrossa tapahdu/ole vielä tapahtunut, mutta tuntemukset ovat kyllä niin selvät. Kävelyn tärinä tuntuu sisukaluissa ja limat on liikkeellä.

Onkohan jossain oikein tutkittua tietoa asiasta? Tietääkö mur-mur palstan tietopankkina ja paljon testailleena ;) ? Ja vastailkaa ihan kaikki vaan miten olette saaneet täsmäämään tikutukset ja tuntemukset suhteutettuna testin viivan vahvuuteen?

Täällä ollut myrkyisä päivä. Katselin päivällä tässä koneella ollessani samalla ikkunasta, ja vähän huvitti kun naapurin kirkkaan vihreä rantapatja sujahti ohi. Mahtanevatkohan löytää vielä näiltä lakeuksilta, vai joko tuuli vei meren rannalle odottelemaan uutta kesää :LOL:

Haluaisin niin laittaa jotain piristäviä (ainakin itseäni naurattavia) paljon puhuvia kuvia, mutta saa laitettua. Vain noita missä on tuo koodi mukana. Mutta en ole mikään atk-ihme, joten ehkäpä se onnistuisi jotenkin.....

 
WP - Pregcheckin herkkyys sama 25mIU/ml kuin CB:n digissähin.=)

bygsy - luota vain omiin tuntemuksiisi ja ei kun lempimään!;)
..v a i k k a..on miullahin joskus ollut TOSI vahvat oireet ja O-testi ei näyttänyt vahvaa viivaa, kuin hiukka myöhemmin sitten.

..munarakkulat voi siis kasvaessaan aiheuttaa vahvojahin tuntemuksia/kipuja!

anjamarita - onnekasta piinailua RKTT-listalla!:kiss:
..Ottis..tai joku muu siut sinne varmaanhin laitteleepi?=)
 
Viimeksi muokattu:
No voi piru. Ettei sen tarkempi tuo testi ole :( Ostin nimittäin sellaiset ja ehdin lorotellakin jo. Eipä siihen silloin mitään tullut, mutta kuuluisa "roskishaamu tahi viivanpaikka" siinä nyt pötköttää.

No, eipä tässä mitään. Rintoja aristaa, mutta voihan se enteillä tätiäkin. Huomenna lähdetään kotio päin, sitten lorottelen Davidin herkkään testiin, mikä ei oo pettäny :D

On tämä jännää, jollei plussaa tule, niin voi kun pian pääsee ovistestaileen :popcorn:
 
Onnea WP siihen huomiseen herkkään testiin!:flower:

anjamarita: Toivottavasti ovisplussa tuo plussan parin viikon päästä toiseen testiin!:popcorn:

Bugsy: Minä en erota minkään sortin ovisoireita, toisaalta kierto on ihan pihalla. Viime kierrossa ovis tuli sitten kahden testin voimin viikkoa odotettua myöhemmin. Eli muut ovat asiantuntevampia tässä jutussa... olen esimerkkitapaus että ovis voi tulla ilman tuntemuksiakin.

Ja lisää omaa napaa: kierto on riivatun sekaisin, on jo kp 8 ja veristä vuotoa tulee vielä. Tikuttelen uskollisesti ja tänään meni kaksi tikkua kun ensimmäinen ei näyttänyt edes kontrolliviivaa ennen kuin haaleana monen minuutin päästä. Toivottavasti ovis tulee viikon sisällä, kp 15 alkaa hormonien napsinta - ja taas TOIVOTTAVASTI tällä kertaa vuodon alku siirtyy. Siinä on kovin monta toivetta!:headwall:

Plussatuulia viikonloppuun!:whistle:
 
Heipat täältä kaaaaaukaa taustalta. Sen verran minä teitä aina seuraan, että intouduin tilaamaan ovistestejä, kun halavalla saa. Jos ei muuta, niin niistä tietää, milloin menkat alkaa.

Mutta näistä Bugsylle sen verran vaan ihan omia tuntemuksia, että mulle ovisplussa on vain hetkellinen. Eli jo seuraavana päivänä on hiipunut hyvin ja sitä seuraavana ei testissä näy mitään. Eli josko sulla oli se ovis silloin kun ajattelit, niin testi olisi voinut näyttää edellisenä päivänä sitä vahvaa plussaa. LH-huippuhan tulee ennen ovista. Teoria pätee siis, jos et testannut ennen tuntemaasi ovispäivää. Mulle kävi niin, että sain ovistestit kp 14 ja testasin. Viiva oli lähestulkoon yhtävahva kuin testiviiva. Seuraavana päivänä se oli häipynyt. Sitä en koskaan saa tietää, mitä kp 13 olisi näkynyt testissä.

Mä olen siis ohjeista poiketen testannut ovisplussan jälkeenkin. Toisilla vahva viiva näkyy monta päivää, mulla ei. Mutta ei mulla ole tuoretta raskauttakaan. Edelliskierrossa sain r-plussan dpo 13, mutta se häipyi neljän päivän kuluessa pois.
Dpo 17 hcg oli 14 eli ei ollenkaan sellainen lukema, jolla raskaus jatkuisi.

Mukavaa syksyn jatkoa kaikille!
 
Voi kunka kiva siustahin Terri kuulla välillä - Tervehdys!:kiss:

..ja kuinka ikävää, jotta siullehin se R-testi raskautta lupaillut..ja sitten hiipunuthin blancoksi:'(..halitus:hug:
..näinhän se miullahin heinäkuussa.

Aurinkoisia syyspäiviä siulle sinne!
 
Viimeksi muokattu:
Miekin piruuttain dippasin O-testin kun niitä hirmu määrän tilailin(..ja halavalla sain;))
..ei niin mitään vielä - ei viivan hailuraistakaan..tosin, NYT vasta Kp4=)

Tilasin mie tuolta Kotitestiltä tuonhin:
Sofi naisten hedelmällisyystesti kasetti - Suomen Kotitesti
..ja dippaan ne seuraavan kierron alussa..saan jotahin osviittaa FSH-tasosta..ainahin sen, onko alle 25..
Dippasin tuollasen viimeiks 2009 ja aivan blancoja molemmat testit.

Tuossa viittearvoja:

Follikkelivaihe 3.5 - 12.5 U/l
Postmenopaussi 26 - 135 U/l


Hedelmällisyystesti reagoi, jos arvo yli 25mIU/ml..

Tänään töissä eräs nainen sanoi, ettei hänellä ollut enää menkkoja olleskaan miun iässä(46v)..miulla nyt vuoteli tällä kierrolla hieman lyhyempään kuin viimeiks - 3vrk(viimeiks ainahin 6)
..alkaa hiljaksiin kierrot olemaan eri pituisia ja vuodoiltaanhin eri suuruisia.
 
Viimeksi muokattu:




Nimi/ikä.......Kiertopvä./kierronpit...yrityskerta...Km/monesko haaveissa

Ninni69 (42)..............kp3/20-30......yk.3v.........................1.
Minttu2011 (43)........Kp4/27-29.......yk13( 04/11)...3.
pikkutirri (42)............kp6/28-32........yk10(06&8/11)..4./2.yht.
Keskeneräinen(38)....kp8/22-24........yk4.......................3.
Zillian (42)................kp14/27-35........yk 2v....................4./1.yht.
putunen (42).............kp15/25-26......yk yli 1v.............3./1.yht.
nooraneeamaria(35)..Kp15/?............Yk1....................4.
anjamarita (42).........kp16/28-41......yk2.......................2.
bugsy (41)................kp16/?............yk1.........................9.
tattinen (41).............kp22/22-28......Yk11(2km.)5/1.yht.
Whisky Peat (35).......kp27/30-50......yk2...(tm 7/11)..3
Euphonia (40)...........kp29/25-26......yk22......................1.
Mahdotontako (46)....kp47/23-30......yk15.......................1. yht.


Kadonneet lampaat:
Ulla4, Mother Mary?, Raputar, velmuliina, Mynteli, Bismil, Mimmi68, Muumimamma-72, AinoEmilia, Tringa, Pernilla

Taustailijat/Taukoilijat:
Räystäspääsky, Onlydream, Ballerina Bolero, Haave2010, Elysee, Piitu73, Hysteria, Mafinka, sarppav, Mami41, *Justiina*, Iida-Karoliina, mur-mur





anjamarita (42).................dpo-1
putunen (42).....................dpo3
Whisky Peat (35)...............dpo13




Ovulaatiotestissä tasavahva viiva= dpo-1
ovulaatio (myös oletettu ilman testailua) =dpo0
päivät ovulaation jälkeen = dpo1..dpo2..jne..
hoitopäivä = pp0; sitten pp1 jne.
pp = piinapäivä

RKTT= Raskaana kunnes toisin todistetaan

:heart:Kaikki plussanneet löytyvät pinon ensimmäiseltä sivulta!:heart:
http://kaksplus.fi/keskustelu/lapsen-saaminen/vauvakuume/1897274-40-so-what-wol-12-a/

linkki pikkuriikin sivuille: pikkupikkuriikki retroilee
 
Viimeksi muokattu:
Heipsaukset täältä minultakin=)

Yövuorot ois nyt lusittu ja huomenna vapaa päivä, ihanaa!!! Joka yö kävin kännykällä täällä lukemassa mutta mä en vaan sillä pysty viestiä laittaa:( pitäs hommata joku kunnon puhelin millä pääsis oikeesti nettiin ja pystyis sujuvasti siellä/täällä liikkumaan.

Kiitos Ottis greippimehu muistutuksesta;) mä oon pyrkiny nyt kans päivittäin lasillisen juomaan ja tykkään kyllä mausta..ei siis ole mitään pakkopullaa se juominen.

Bugsy: mulla kans joskus ollu niin et testi näyttää ei mitään ja tuntemukset silti voimakkaat, yleinsä kuitenkin pystyn tuntemaan aika tarkkaan oikean hetken.

Itselle ei mitään kummempaa kuulu...kp taitaa olla 6(kiitos päivityksestä!!) ja huomenna viimeinen clomi päivä, tunnollisesti oon niitä 8h välein napsinu, aina laittanu puhelimeen hälyn taas uuen 8h päähän...tuleepahan ainakin tasaseen otettua. Isommat lapset lähtivät tänään yöreissuun kumpainenkin joten voiskos se olla niin että me miehen kanssa vähän lähennyttäis tänä iltana:heart::Dihan ikävä jo on...:)ja punaviiniäkin vois saunan päälle nautiskella...kippis vaan Ottis=)
 
Lauantaita ihanaiset!

Ottis, toivottavasti siulla oli lämpöinen ilta Pojua muistellen. Miulla on kolme rakasta eläinlasta (kaksi kissaa ja koira), joita kiitollisuudella ja suurella kaipauksella muistan lähes päivittäin. Onneksi tuossa tuo meidän kisuvanhus (16v) vielä melko hyvinvoivana hyrrää vierellä.. :heart:

Kuulkaa naiset, voiko ovistesti antaa osviittaa raskaustestin tulokseen..? Edelleen alavatsassa tuntuu kummaa poltetta, kp on 26/28 ja yleensä tässä vaiheessa jo tiputtelee, mutta nyt ei mitään. Miulla ei ole raskaustestiä kotona, ja oon mielestäni jostain joskus lukenut, että ovistesti saattaa näyttää plussaa jos on raskaana. Onko teillä tietoa tästä? Ehkäpä elättelen turhia toiveita,ja tuo poltteen tuntu vaan enteilee tädin tuloa... toisaalta, täti oireet ovat aina miulla sellaista nipistelyä ja nyt (ja jo viikko sitten) se tunne on sellainen kuuma polte alavatsassa. Kummallista. Tissit ovat kipeänä (mikä miulla normaalia ennen tätiä), mutta hermo ei ole kireällä niinkuin tavallista. Mie oon aikamoinen kiukkupussi viimeiset kiertopäivät. Olishan se niin kauhian ihanaa, jos ei siihen IVFään tarviskaan mennä. Ja sitten samaan aikaan, miten se muka nyt olis voinu tärpätä, kun ei oo kahteen ja puoleen vuoteen onnistunut kertaakaan??

Voi mie taidan olla ihan sekava ja hössö.

Mukavaa lauantaita kaikille toivotellen :wave:,
hössö Piitu.
 
Pikkutirrille kaikki peukut pytyssä clomikiertoon. Saanko muuten kysyä, oletko ennen syönyt niitä ja monenako kiertona? Onko ovista tapahtuut?

Whisky Peat roskishaamu voi hyvin olla oikea plussa. Onnea tämän päivän testiin!

Minä en myöskään kuulu niihin onnellisiin, jotka tuntevat oviksen oman kropan oireista. En ole ikinä tuntenut oviskipuja tai vastaavaa.

Ja taas olisi palstatohtoreille kysymys. Nyt on ehkä kp 24 ja tuossa ke-to välillä tuli muutamasti pyyhkiessa jotakin veren tapaista vuotoa. Luulin jo menkkojen alkavan, mutta ei alkanut. Mistähän voi johtua ja voisiko ovis aiheuttaa pientä verestävää vuotoa?

Ihanaa viikoloppua kaikille!
 
Valkeakuulas, kyllähän kipaisenkin -- maanantaina, kun täällä on lähimpään kauppaan yli 30km. Mie oon vaan malttamaton! :D Mutta ehkäpä vain rauhoitun ja odottelen pari päivää... Kivaa lauantaita ja viikonloppuja sinne! :flower:
 
Tänne taas eksyneenä yks vanhus :) Ikä näkyy nikistä, lapsia ennestään 4. Kaikki poikia ja iältään vanhin 14 ja nuorin 6. Töissä paukuttanut jo vuosia ja alkaa maistumaan niin puulta ja pakokeinoa mietin :D
Kaikki raskaudet menneet hyvin, yliaikaisia ja käynnistettyjä synnytyksiä. Yks kauhukokemus, yks luomu.

Vauva olisi ihana, tai sitten ei. Miehen kanssa asiasta keskusteltu, miten jaksaa, onnistuuko edes tulla raskaaksi ja onko vauva terve kun ikääkin jo on.. Olen ko liian vanha äidiksi? Pitäisikö nauttia nyt elämästä kun pääsee jo helpommalla kun lapset aika isoja ja olisi yhteistä aikaa jne.. En tiedä! Välillä ihan selvää että eikun yritystä kehiin, välillä taas ettei koskaan enää.
Aina aatellut että iltatähden vielä teen mutta aika vain on kulunut. Nuorimmainen lähtee kouluun syksyllä ja olisi ihana olla kotona silloin. Tosin onhan se vuorotteluvapaakin keksitty ;)

Kertokaa kaverit tuntemuksia ja kokemuksia. Oon vähän pihalla tän asian kanssa vielä..
 
Arvatkaas mitä mä tein! No pissin tikkuun tietysti :LOL:. Ja arvatkaa mikä siihen tikkuun ilmestyi! No joku hitsin haamuviiva-taas :$. Nythän mun mielikuvitus laukkaa, että olisko se vuoto pari päivää sitten voinut liittyä kiinnittymiseen. Mutta toisaalta noita haamulaisia on tullut ennenkin ilman minkäänlaista merkitystä....
 

Yhteistyössä