40 + so what, wol 14 (2019)

Helmiina1978, hyvä että sait jotain selvyyttä tilanteeseen. Harmi kuitenkin ettei ollut normiraskaudesta kyse. Voimia palautumiseen!

On: limat on nyt olleet 3 pv poissa ja ovistestin viiva on hivenen haaleampi kuin toissapäivänä. Aiempien kiertojen mukaisesti vuodon olisi pitänyt alkaa eilen, mutta ei siitä ole tietoakaan. Toivottavasti tuo limailu nyt pysyisi poissa ja vuoto alkaisi parin viikon sisällä, ettei kovin pitkään tarvisi odotella. Letrokierto olisi seuraavaksi taas vuorossa.
 
Vaikuttaisi siltä ettei tämä kierto ihan mahdottomuuksiin veny. Nyt jo hivenen tuhruttaa. Olisikohan letrokierrot buustanneet sen verran kroppaa, että se hetken pysyy ns. normiasetuksissa. No joka tapauksessa tulevassa kierrossa otan varmuuden vuoksi letrot taas kehiin. Jospa nämä olisivat nyt ne ihmeelliset seksihelteet, jotka toisivat meille kaikille sen oman pienen ihmeen.
 
@Hulbertiina hienoa että lupailee jo uutta kiertoa!

@Helmiina1978 Onpas teillä ollut tilanne! Toivotan pikaista hcg:n laskua sinne (y)

ON: Täälläkin toiveet tosiaan tämän helteen ajassa; tänään ultrassa 2 kypsää follikkelia, Irrotuspiikki illalla ja sitten peitot heilumaan. Sain nyt vielä ovitrellea istukan muodostuksen tukemiseen kun keltarauhaset ei mulla oikein jaksa loppuun saakka. Jospa jo näillä onnistuisi!
 
Tänne voisin päivittää tilannetta.
Tein aamulla tikkutestin, jonka olin tehnyt myös torstaina. Oli vahvempi, joten olin kyl ihmeissäni ja mietin et voi kökkö. Niinpä verikokeissa tänään hgc olikin jo yli 1000. Ei vieläkään hurjan korkea, muttei laskenut kuten toivottu.
Tänään alkoikin töissä kipuilla taas vasen puoli; vähän eri tavalla kuin aiemmin, vaikka perjantaina iltapäivällä kaikki kivut hellitti eikä koko viikonloppuna ollut mitään. Myös vuoto alkoi uudelleen voimakkaampana.
Tässä koko ajan veitsenterällä, että mitä tapahtuu; koska tulee kiire. :(
Toivon vaan että kuuluu asiaan ja luonto hoitaa itse tämän.
Keskiviikkona kontrolliultraan ja verikoe aamulla.
 
Neljännen lääkärin mielipide piti kuin pitikin paikkaansa. Kuukautiset olivat kaksi viikkoa väärässä paikassa ja ne palautuivat Pregnyl piikin jälkeen oikeaan ajankohtaan kahdessa viikossa. Kun kolme muuta lääkäriä kehoittivat aloittamaan Terolutit kp 14, vaikka oli kierron loppu, siirtyivät kuukautiset kaksi viikkoa eteenpäin.

Tällä viikolla varmaan gynelle käymään, jotta voivat arvioida tilanteen.. Alavatsaa ainakin juinii, päätä kivistää, väsyttää ja ajatus ei kulje, joten ihan normi kuukautisoireita tällä kertaa.(y)

Tsemppiä Helmiinalle ja plussatuulia kaikille! (y)
 
Lääkäri soitti :) Alkukierron lääkitys on sama progynova 2+1. Sit ultrassa voidaan katsoa, onko syytä muuttaa esim Terolutin määrää. Eli aloitan kuukautisista lääkkeet ja käyn ensi viikolla tukostaipumus-verikokeessa :) Lääkäri puhui, että voitaisi era-koe tehdä, mutta tuntuu aika turhalta rahanmenolta. Jostain vastaavasta edullisemmasta kokeesta puhui myös, pitää katsoa myöhemmin kannasta muistiinpanot. Mutta jos tuo koe tehdään, ei tule siihen kiertoon siirtoa. Kuinka monelle era-koe on tehty?
 
Kirsillevauva, hyvä että suunnitelmat selkeytyvät ja pääsette eteenpäin. Tuo era-testi kuulostaa vähän turhalta, koska sulla kuitenkin alkiot on kiinnittyneet. Sillähän tarkistetaan optimaalinen ajankohta, milloin kohtu on parhaimmillaan vastaanottamaan alkion.

Eloveera-79, no nyt on sitten hyvä jatkaa eteenpäin. Eipä ne lääkäritkään aina kaikkea tiedä.

Täällä edelleen odotellaan kunnon vuodon alkua, mutta on jo siinä hilkulla.
 
Nimimerkki (+ikä) / yritys alkanut / monesko lapsi / keinot

hulbertiina (42)...3./ aloitettu1/2015 / Letrozole
Tatti55 (41)... 3./ yritys alkanut 8/2017 / luomu
M4rianne77.................3./ aloitettu 6/2018
Helmiina1978 (41)...........6./ aloitettu 2/2019 / luomu
mirumarumoro (43v)........4. / aloitettu 7/2018 / luomu
Silmu75 (43v)................1./ ya 2013 / luomu/ lahjasolut harkinnassa
Mammakatri (40+)..........?/ ya 3/2019 / luomu
Mymmeli43 (43)..........6./ 1/2019 / luomu
Kolmannen kuumeilija (39).....3. / 3/2019 / luomu
kirsillevauva (46).......4/ aloitettu 12/2013/ luovutetut munasolut /km 2/2019 ja 6/2019
tammityttö (43).....4/luomu
nelli5 (42) 5/aloitettu 2019/luomu
Tikkerituu (39v)...........3./ aloitettu 11/2018/ ovulaation induktio
Salli79 (40v)...........4./ aloitettu 2/2019 / luomu
Montecea (40)....2./ ya 7/2019 / luomu
Eloveera-79, ovulaation induktio 10/2018, "luomuraskaus" 1/2019, keskenmeno
Ellinoora38, ikä 38, ya 12/18, 1. lapsi, luomu + ivf

Taustalla:
Yöeläjä
Roxanne

Plussanneet:

Marraskuu 2018:
Katti75 (43).........2/yritys alkanut 4/2018 /IVF

Tammikuu 2019:
Momon (39)......5/ aloitettu 1/2018/terolut/ la 14.10

Huhtikuu 2019:
MInttu-82 (37v)..........5./ aloitettu 12/2018/luomu
Mary18 (41)....3./ aloitettu 12/2017 / luomu
Rusakkonen (46).....1/ aloitettu 1/2017/ IVF (luovutettut munasolut ja omat) (la 30.12)

Toukokuu 2019:
Palleroita (39v).........9./aloitettu 6/2017 / luomu (la 21.1.2020)
MatildaM ...............3./ lahjamunasolut

Kesäkuu 2019:
Iid@ (45).......2/ yritys aloitettu 4/2016/ lahjamunasolut

Heinäkuu 2019
Hannele80 (39v)...........2./ aloitettu 3/2019 / luomu
 
Viimeksi muokattu:
Poistin joitakin yrittäjiä, kun eivät ole kirjoitelleet kuukauteen. Voin lisätä takaisin pyynnöstä :)

@Helmiina1978, onko tilanne selkiytynyt?
Istun odotusaulassa. Jonkin aikaa kestää vielä, koska just meni joku kiireellinen sisään. Lääkintämiehet toivat. Oli mielestäni aika iäkäs nainen eikä näistä tiedä ovatko naistentautien lähetteellä vai äitiys... Toki olen itsekin jo 40+ mutta mielestäni nuorekas :p:whistle:
 
@Mirumarumoru Ootko royal gelee koittanut?

Oma napa: hcg noussut 1150... Eikä raskaudesta merkkiäkään ultralla. Annettiin metotreksaatti - pistos. :cry::(
Toki pakollinen tässä tilanteessa, mut miten mulle nyt kävi näin?!
Samalla aloitin minipillerit ettei nyt vaan käy huonosti eli tule raskaaksi; kuukauteen ei saa yrittää. Vaikka tuskin tässä mitään harrastetaan viikkoihin.
Toivotaan että viikon päästä hcg laskenut ettei tarvi toista pistosta.
En oo koskaan minipillereitä tai muitakaan pillereitä syönyt. Kuinka sekaisin niistä kroppa menee?
 
@Mirumarumoru Ootko royal gelee koittanut?

Oma napa: hcg noussut 1150... Eikä raskaudesta merkkiäkään ultralla. Annettiin metotreksaatti - pistos. :cry::(
Toki pakollinen tässä tilanteessa, mut miten mulle nyt kävi näin?!
Samalla aloitin minipillerit ettei nyt vaan käy huonosti eli tule raskaaksi; kuukauteen ei saa yrittää. Vaikka tuskin tässä mitään harrastetaan viikkoihin.
Toivotaan että viikon päästä hcg laskenut ettei tarvi toista pistosta.
En oo koskaan minipillereitä tai muitakaan pillereitä syönyt. Kuinka sekaisin niistä kroppa menee?
Voi itku.
Siis raskaus on ”jossain”. Hcg ei yksin nouse. Mut se voi olla vaikka vatsaontelossa jota ei näe kunnolla ultralla. Tärkeää on että johtimet todettiin puhtaiksi.
Treksaatti tuhoaa ajastaan sen raskausmateriaalin. Jos hcg nousee yhä tarvitaan sit toinen piikki. Ja tosiaan koska se on epämuodostumia aiheuttavaa ehkäisy oltava varma.
Minipilsut ei oo itselle sopinu koskaan mut olen muuutenni herkkä hormoneille. Monelle ne sopii oikein hyvin.

Niimpå. Sanoppa se. Miksi. Siihen ei järjellä löydy koskaan selitystä. Mä kysyin sitä samaa kun geneettisessä keskeytyksessä istuin.. terveet tai ainakin hyvät alkiot ei kiinnittyneet vaikka monta siirrettiin mut sit oma rupu viallinen luomu kiinnittyi ja sit oltiinkiin verta vuotavana sairaalassa sydän ja kohtu tyhjänä seuraavassa vaiheessa. Kyl tuli todella kysyttyä ettå mit..vit :mad::cry:
Suurensuuri halaus sinulle sinne.
 
@Tammityttö kiitos. Päivä kerrallaan nyt. Jännittää tuleeko kipuja ja kuinka pahoja. Jos hcg ei laskekaan.
Kyllähän näitä onnistumisia ja epäonnistumisia on tullut mietittyä. Raskaudet mulla menneet hyvin aina ja lapset terveitä. Joten takaraivossa on ollut, että jos ei enää kaikki sujukaan ihan yhtä hyvin. Elämä on.
Meitä täällä samassa veneessä on monia, kun ei toivottua tulosta tule. Tiedetään miltä toisesta tuntuu, varsinkin tässä iässä. Ja minäkin täällä vielä nuoremmasta päästä - vuodellakin kun on merkitystä.
 
@Helmiina1978 tuo on ihan totta. Siitä hyvä esimerkki on ystävä kuka sai vähän ennen 39v suht ”helposti” lapsen alulle. Kun alkoivat toivoa salaa kakkosta pienellä haaveella 40v ei enää tärpännytkään. Eikä kyse ollut edes tuurista vaan oikeastti hormoniarvot (fsh ja estrot) oli vääntyneet vaihdevuositasolle. Eihän sekään raskautta tietenkään 100% estä mutta että olivat kuitenkin tavallaan siinä uskossa että kakkonen lähtisi suht helposti alulle kun välissä oli vain reilu vuosi :unsure:
Siskoni taas sai diagnoosiksi ennenaikaiset vaihdevuodet 35v iässä, kakkosen jälkeen. Kakkonen tuli pienenllä hormonihoidolla mut sitten menkat ei enää koskaan alkaneet synnytyksen jälkeen ja pam. Siinä se.
On nää pelottavia ja harmittavia asioita. Etenkin kun tavallaan oma pää ei vielä ikää hyväksy eikä sitä että tää olis tässä (olen tavallaan kaikin puolin pikemminkin 30v oloissa kuin 43v :oops:(n))
 
  • Tykkää
Reactions: Helmiina1978
@Helmiina1978 mulla oli pari vuotta sitten epämääräinen raskaus, joka keskeytettiin tuolla piikillä.
Epämääräinen raskauteni näkyi kohdussa eli siellä kasvoi jotain, muttei normaalisti.
Vuoto oli runsasta, mutta ei lähellekään km lailla ( mulla on tullut 1 km vkl 10+ ) eikä kipuja tullut.
Muistaakseni vkon päästä piikistä oli hcg verikoe jossa todettiin arvon olevan laskussa.
Ei ole kyllä raskauttakaan kuulunut enää sen jälkeen.
 
@yöeläjä no, huhhuh olipa raskaus. Ja siitä asti ei mitään. :(


Oma napa. Luin köypähoitosuositusta metotreksaatin käytöstä ku:n hoidossa. Siellä luki että foolihappoa ei saa käyttää hoidon aikana. o_O
Ja oonhan mä tietysti tähän asti vetänyt reiluja annoksia sitä. Ei ihme että hcg vaan nousee kun se alkio saa voimaa kasvaa.
Metotreksaatti on folaatin antagonisti eli kumoavat jotenkin toisiaan. :cautious:
Tänään en nyt sit oo ottanut mitään vitamiineja, ettei se vaan saa voimaa kasvaa. Enkä ota ennen kuin hcg on reilusti laskenut.
Olis voinut se lääkärikin mainita asiasta. Onneksi itse löysin tiedon.
Mielestäni tänään oli vielä liuskatesti vähintään yhtä tumma kuin eilen ellei tummempi. :(
 
Pikainen omanapailu terassin rakentamisen keskeltä. Vuotoa ei ole vieläkään näkynyt eikä mitään kipujakaan ole. Pyyhkiessä silloin tällöin jää paperiin pieni verinen viiru. Tänään testasin ovistestin, jonka testiviiva näytti lähes yhtä vahvalta kuin kontrolliviiva. Upotin vielä halvan kiinalaisen r-testin, joka alkuun näytti negaa, mutta kuivaneessa tikussa näkyy ihan haalea "roskishaamu", joita ei ole aiemmin testatuissa näkynyt. Ja tosiaan vuoto 8 pv "myöhässä", mutta viimeisten limailujen loppumisesta olisi n. 6-7 pv. Täällä seurataan tilanteen kehittymistä mielenkiinnolla.
 
Moi kaikille! Kirjoittelin tänne kerran keväällä kun oli menkat myöhässä ja jonkinlainen haamu. Sen jälkeen kuitenkin menkat alkoi, ja oltiin luovuttu jo toivosta. Ollaan menty siis ihan luomuyrittämisellä parisen vuotta ilman ehkäisyä, ja vain pari kertaa on haamu tullut. Eilen kuitenkin yllätykseksi plussasin, kierrosta jossa en huomannut ovistuntemuksia eikä edes harrastettu seksiä sellaisina päivinä mitä Flo ennusti parhaiksi päiviksi. Olen ihan ällikällä lyöty. Olin jo valmistautumassa vaihdevuosien lähestymiseen. Ennen säännöllinen 28 päivän kierto on nyt vaihdellut 24 ja 30 päivän välillä joten sikäli se ovis on voinut olla myöhässä. Katsotaan nyt miten tässä käy! Lapset on 12 ja 8, ja täytän syksyllä 43. Ei tässä uskalla vielä paljoa suunnitella, paljon riskejä. Olin lopettanut pari kk sitten foolihapon ottamisenkin kun olin varma etten enää raskaudu :/ Eilen kävin ostamassa, pitäisköhän myös rauta aloittaa? Oon ihan sekava, kesäloman vika päivä ja huomenna pitäs kyetä tehokkaana töihin x/
 
Fayrouz, toivottavasti kaikki menee hyvin ja pikkuinen pysyy matkassa mukana. Onnea!

On: eilisessä ja tämän päiväisessä r-testissä ei näy mitään ja tänään tehty ovistesti ehkä hivenen haaleampi kuin perjantaina. Veriviirutkin loppuneet täysin, joten haen huomenna primolutit ja aloitan taas alusta, kunhan saan vuodon kunnolla alkamaan.
 
  • Tykkää
Reactions: Fayrouz
Onnea Fayrouz! Kiva kuulla onnistumisista! Koita nauttia raskaudesta, vaikka pelottaakin! (y)

Hulbertiina, tsemppiä! Kyllä se vielä onnistuu, kun päättäväisesti yrittää! (y) Olisiko sulla voinut olla myöhäinen tai toinen ovulaatio kierrossa?
 
Eloveera-79, tällä hetkellä en usko, että olisi ollut minkään moista ovista tässä kierrossa, kun ei ollut mitään lääkkeitä nyt käytössä. En ole ovuloinut tietääkseni kertaakaan ilman lääkkeitä. Toki olen nyt vasta viime vuosina alkanut tarkkailla kehoni toimintaa, kun aiemmin ei ole ollut tarkkailulle tarvetta. Voipi olla, että tuo haamullinen testi oli viallinen.
 

Yhteistyössä