40 + so what, wol 14 (2019)

Olikos sinulla lasta ennestään vai onko ensimmäinen? Täällä ensimmäistä yritellään ja myös sen takia kaikki uutta ja jännittävää.

Periaatteessa ensimmäinen. Tavattiin toisemme vasta vajaa pari vuotta sitten ja ei heti tajuttu mennä tutkimuksiin. Haaste oli ensin miehessä, ja kun se korjautui, tulin raskaaksi ja tuli keskenmeno. Synnytin pienen pojan keväällä.. Siitä toipumimen onkin sitten ollut uuden raskauden esteenä. Harmittaa että lisääntyminen meni näin myöhäiselle iälle, mutta nyt ollaan tässä ja yritetään parhaamme :barefoot:.
 
Onnittelut @kirsillevauva hyvistä ultrakuulumisista. Ja pahoittelut uusiin kiertoon joutuneille.

Aika epätoivoista on ollut omakin yritys jo pitemmän aikaa kun kierrot ovat olleet vain sen 21-22 päivää pitkiä. Lääkäri oli sitä mieltä, että todennäköisesti en ovuloi näissä kierrossa ollenkaan. Nyt ensimmäinen Letrozol kierto menossa, ovisplussa tuli tänään ja irtoamisen varmistamiseksi Ovitrelle pistetty napaan aamusta. Eilen ultrassa näkyi vasemmalla puolella kaksi 17,5 kokoista follikkelia, niin että kohta pääsee jännittämään.:barefoot: Toinen kyllä todennäköisesti kysta kun oli niin nopeasti kasvanut, eli ei ehkä kaksosia kuitenkaan.:) Kiva on kuitenkin tietää että nyt ovis aika varma ja ihan oikeasti pääsee kohta piinailemaan.
 
Onnittelut täältäkin @kirsillevauva !!

Mähän en täällä enää sais olla enkä kuulu mut bongailen kuulumisia.


Oho! Mitä oireita oli. Tuliko yllätys vai osasitko odottaa?
1, 5 viikkoa olen ollut hengästynyt (kävellessä ja portaissa vaikka olen hyväkuntoinen), ravannut vessassa, rinnat vähän arat ja turvonneet (eivät yleensä yhtään kipeät, nytkin vain vähän), väsyttää, aloin juoda maitoa (en juo lainkaan maitoa), alavatsaa on pistelee (pistellyt jo ovulaatiosta lähtien), aivastelua, viluttaa, paljon keltavuotoa ovulaatiosta asti, kuukautiset jäivät tulematta, ei tullut migreeniä kuten joka kuu kierron lopussa jne.

Viimeksi oli samat oireet, joten erityisesti hengästymisestä osasin alkaa epäilemään. Mies katsoi ihmeissään maidon juontia :ROFLMAO:.

Periaatteessa tiesin, mutten uskaltanut uskoa (y). Vieläkin liian uusi asia. Otin Ovitrellen tässä kierrossa eli todennäköisesti irrotuspiikin tämä vaati. Mullahan kierto normalisoitui vasta elokuussa eli toka normaalikierto, jossa oli mahdollisuudet.
 
Kirsillevauva, kylläpä sua nyt pidetään varpaillaan noiden vuotojen kanssa. Ihania ultrakuulumisia kuitenkin. Toivottavasti pääset myös nauttimaan raskaudesta. Kovasti toivon, että nyt pikkuinen pysyy matkassa mukana loppuun saakka!

Kolmannen kuumeilija, kunpa ne letrot nyt toisivat toivotun tuloksen. Pitkää pinnaa piinailuun!

Eloveera-79, ihanaa, onnea! Hyvältä näyttää viivat.

Tammityttö, roiku vaan täällä ihan rauhassa. Itsekkin roikun muutamissa ketjuissa ihan vaan seuratakseni tuttujen nimimerkkien taivalta.
 
Onnea @Eloveera-79! Jänniä nuo oirejutut, toisilla on runsaasti ja tosi aikasin alkavia, mulla ei plussakierrossa ollu yhtään mitään, ei siis niin mitään. Nyt jos on mitään raskausoireeksi tulkittavaakaan niin tiedän etten oo raskaana. :)

@kirsillevauva hienot ultrakuulumiset! Varmasti stressaavia nuo vuodot, vaikka joillakin on niitä ihan harmittomina saliin asti. Jos kovin runsaita on niin ehkä rautalisä kannattaa, ei se siis niitä estä mutta ei tuu heikko olo.
 
  • Tykkää
Reactions: Eloveera-79
Ajattelin tulla moikkaamaan teitä pitkän tauon jälkeen, kirjoittelin täällä joskus viime keväänä, ehkä joku mut muistaa. Tulin lopulta raskaaksi 1. ICSI:n tuoresiirrosta. Vika oli siittiöissä, jotka mokomat eivät suvainneet oma-aloitteisesti mennä munasoluun. ICSI:n avulla nyt kuitenkin ollaan 10+0-viikoilla ja varhaisultran tulos oli oikein hyvä. :) Kirjoittelen jatkossa varmaan tuolla plussanneiden puolella (jos kaikki jatkuu hyvin!), mutta tulin vielä toivottamaan kaikille tässä pinossa tsemppiä, älkää antako periksi! :love:
 
Onnea @Eloveera-79! Jänniä nuo oirejutut, toisilla on runsaasti ja tosi aikasin alkavia, mulla ei plussakierrossa ollu yhtään mitään, ei siis niin mitään. Nyt jos on mitään raskausoireeksi tulkittavaakaan niin tiedän etten oo raskaana. :)

@kirsillevauva hienot ultrakuulumiset! Varmasti stressaavia nuo vuodot, vaikka joillakin on niitä ihan harmittomina saliin asti. Jos kovin runsaita on niin ehkä rautalisä kannattaa, ei se siis niitä estä mutta ei tuu heikko olo.

Kiitos :rolleyes:. Kovin alussa vielä ollaan ja toki pelkään, että jos onkin tuulimuna, kohdun ulkoinen tai tulee muu keskenmeno, mutta yritän olla murehtimatta liikaa :whistle:. Oireet on kyllä omituisia. Mulla taas ei ole koskaan ollut pahaa oloa raskauden aikana.. muita oireita sitten pyörryttämisestä jatkuvaan wc-hätään ja oven karmia päin kävelemiseen onkin sitten ollut ihan riittävästi :ROFLMAO:.
 
Olen kirjoitellut tuolla ivf-puolella enemmän, mutta päivitänpä kuulumiset tännekin kun nyt jotakin kerrottavaa on. Kävin siis munasolupunktiossa viime viikolla ja saaliina hurjat neljä munasolua, joista kolme hedelmöittyi. Eilen siirrettiin 5 pvn ikäinen blasto ja muita viljellään vielä kun olivat vähän hitaampia. Testipäivä olis 4.10 eli ensi viikon perjantai. Yllättävän kivuttomasti meni hoidot, mutta minulla tuottaa edelleen vaikeuksia muistaa ottaa kaikki lääkkeet ajallaan, kun en ole tottunut lääkkeitä syömään. Ei uskois kun näin tärkeästä asiasta on kuitenkin kyse, mutta hankalaa on ajoittain ja pakko pitää kännykässä hälytystä päällä.
 
@Ellinoora38 Ihanaa, että pääsette toivomaan onnistumista! Pitkää pinnaa piinailuun. :love: Toivotaan että jää pakkaseenkin jotain, jotta on siellä oljenkorsia odottamassa. Toki nyt parhaat mahdollisuudet onnistua.

Oma napa. Odottelen ovista tälle päivälle. O-tikku näyttänyt plussaa eilisestä asit eli kohta vuorokauden. KU:n jälkeen näköjään kierto pidentynyt kahdella päivällä, kun aiemmin ovis ollut kp16 ja tänään on jo kp18. No, ei väliä ku ei oo mihinkään kiire. Tässä on työn ja opiskelun yhteensovittaminen käynnissä joten on paljon muuta ajateltavaa. Vähiten askarruttaa vielä remontti, joka täytys saada tehtyä uuteen(v-59) kämppään vielä tänä vuonna. Siellä tekeillä kylppäri ja keittiö kokonaisuudessaan.
 
@Ellinoora38 Ihanaa, että pääsette toivomaan onnistumista! Pitkää pinnaa piinailuun. :love: Toivotaan että jää pakkaseenkin jotain, jotta on siellä oljenkorsia odottamassa. Toki nyt parhaat mahdollisuudet onnistua.

Oma napa. Odottelen ovista tälle päivälle. O-tikku näyttänyt plussaa eilisestä asit eli kohta vuorokauden. KU:n jälkeen näköjään kierto pidentynyt kahdella päivällä, kun aiemmin ovis ollut kp16 ja tänään on jo kp18. No, ei väliä ku ei oo mihinkään kiire. Tässä on työn ja opiskelun yhteensovittaminen käynnissä joten on paljon muuta ajateltavaa. Vähiten askarruttaa vielä remontti, joka täytys saada tehtyä uuteen(v-59) kämppään vielä tänä vuonna. Siellä tekeillä kylppäri ja keittiö kokonaisuudessaan.
Mullakin muuten kevään kemiallisen jälkeen ovulaatio siirtyi parilla päivällä eteenpäin kunnes palasi omalle paikalleen muutaman kierron jälkeen. Tsemppiä remonttiin. Toivottavasti se sujuu ilman stressiä.

Ja kiitos! Levollinen on olo toistaiseksi mutta eiköhän jännäkäyrä nouse ensi viikolla :D
 
Anteeksi törkeä omanapailu, mulla nyt menossa letroton kierto kp 16. Aloitin kierron alussa gelee royalen ja nyt kuin ihmeen kaupalla tänään ovistesti näyttääkin plussaa ja alkuviikosta asti on juilinut ja tuikkinut tuolla oikealla jäljellä olevan munasarjan paikkeilla sekä ovislimaa tullut reilusti eilisestä alkaen. Oikein ei osaa edes uskoa, että ovis voisi kaikkien vuosien jälkeen tulla ilman mitään kummempia hormoneja. Olihan mulla edellisessäkin letrottomassa kierrossa limoja ja testeissä viivaa, muttei kylläkään noin vahvaa kuin nyt. Täytyy varmuuden vakuudeksi lemmiskellä tänään.
 
Mirumarumoru, oon nyt ottanut 2 kapselia päivässä. Ketjuja lukiessa toiset ottavat sitä koko kierron ja toiset vain ovikseen saakka. Itse ajattelin kokeilla lopettaa nyt kun o-testi näyttää plussaa. Toiveet alkaa pikkuhiljaa taas varovaisesti nousta.
 
Onnittelut @Eloveera/USER]-79 ja [USER=23029]@miumiu-82, ihanaa kun onnistumisia tulee tähänkin ketjuun!:love:

Itsellä ensimmäinen Letrotzol kierto takana ja vaikuttaa siltä, että joku olisi tarttunut mukaan. Kovin vahva viiva ei ole vaikka Ovitrellesta 15 päivää ja dpo siten todennäköisesti nyt 14 tai 13. Kuitenkin viiva vaikuttaa vahvistuvan joka päivä pikkuisen, joten toivotaan että pikkuinen olisi oikeassa paikassa ja kestää mukana.:barefoot: Kuvaa en nyt osannut liittää vaikka joskus aikaisemmin aijaa:n kautta oon onnistunut.

Tsemppiä kaikille piinailuun tai muihin kierron vaiheisiin![/USER]
 
Viikko olisi vielä piinaa. Oireita on ja tällaista comboa ei ole ollut vielä koskaan, joten toiveet on korkealla mutta ehkä tässä ei uskalla vielä alkaa keulimaan :whistle:. Alkionsiirrosta nyt 4 päivää. Olen joka tapauksessa päättänyt, että testaan vasta virallisena testipäivänä eli tasan viikon päästä.

Mukavaa viikonloppua kaikille!
Mitäs mitäs? :p koska oireet alkoi ja mitä on?
Toivottavasti niitä The Oireita!


Itsellä dpo 5 ja tietty pitäs olla vaikka mitä oireita jo. On taas niin oireetonta että ärsyttää. :ROFLMAO:
 
Kolmannen kuumeilija, voi harmi jos nyt jäi kemialliseksi. Toivon kuitenkin, että olisi vain testissä ollut vikaa tms.

Ellinoora38, jospa siellä olisi pikkuinen tekemässä kotia. Toivottavasti testi tulee olemaan positiivinen.

Helmiina1978, milloin ajattelit testailla? Jospa se oireettomuus onkin toiveiden mukainen oire.

Itsellä päivät kuluvat tosi hitaasti. Limojen loppumisesta päätellen nyt voisi mahdollisesti olla dpo 4, pari päivää mahdolliseen kiinnittymiseen. En vain millään usko, että pelkällä gelee royalella voisi olla niin suuri vaikutus, että yhteensä parin vuosikymmenen lapsettomuuden, hoitojen ja sekundaarisen lapsettomuuden ja uusien hoitojen jälkeen voisi kroppa pelittää. Tosin ovistesti näyttää nyt negaa kun taas edellisessä letrottomassa kierrossa näihin aikoihin alkoi o-testit näyttää uutta lh:n nousua. Ja voi olla kuvittelua, mutta nännit vaikuttavat hieman aristavan. Noh, ei auta kuin odotella rauhassa.
 

Yhteistyössä