40 + so what, wol 14 (2019)

@Helmiina1978 tuosta digistä sen verran että itselläni digi näytti 2-3 vk vaikka viikkoja oli jo 6+2. Silti kaikki meni hyvin , silloin toki heitin jo kirveen kaivoon kun olin varma että oli kesken mennyt kun noin vähän viikkoja näytti.
No, ohhoh. Eipä siihen sit kauheesti voi luottaa.
Tein tänään 5+1 semmosen kuitenkin, kun eilen sekä tänään vielä oli liuskan viiva vahvistunut reilusti ja nyt aamulla heräsin huonovointisena. :sick: siihen tuli 3+ :love:
Pitkästä aikaa tuli hymy ja olen todella onnellinen.
Kaikkea voi tapahtua, mutta nyt mennään tällä tiedolla ja luotetaan siihen. Alle 2 viikkoa varhaisultraan. Pitkältä ajalta nyt tuntuu.
 
Täältä ilmoittautuisi yksi mukaan. Olen jonkin aikaa taustalla seuraillut keskustelua. Täytin juuri 40v. Meillä on yritystä takana noin 1,5v ja viime kesänä 6/19 keskenmeno viikolla 12+. Lokakuussa hakeuduin gynelle ja tutkitttiin vähän myös km syitä. Minulta löytyi koholla olevat tumavasta-aineet, mutta syytä koholla oloon ei ole löytynyt. Ne voivat aiheuttaa km:ja ja nyt käytössä klexanet. Pari kiertoa on ollut letrot käytössä ja nyt suunnitteilla inssi tässä kierrossa. Niin ja ensimmäinen lapsi meillä toiveissa.
Hei! Mulla samat vasta-aineet koholla!
 
Minä päätin etten osta enää ikinä yhtään testiä..tai ostan yhden jonka teen sit jos tiiän et oon 100% varma raskaudestaNyt halusin testata kun meillä oli viime vkl juhlat joissa oli alkoa, että voinko juoda..ja en sitten toki juonut kun oli niin epävarmat testit..nyt vuoto onneksi helpottaa ja pääsee elämään kiinniOon niin pitkään ollut ilman menkkoja kun oon ollu raskaana tai imettänyt tai syönyt minipillereitä mitkä vie minulta menkat kokonaan, niin tuntuu etten millään jaksais tämmöistä ”normaalia” olotilaa. No positiivistä sentään, että kierto vielä toimii
 
vierailija
Täällä taustalla pyörivä äitykkä on nyt ihan ihmeissään. Kp 37/27 menossa, rinnat painavat ja nännit kipeät. Eilen nega testattu. Olen pian kaks viikkoa odottanut menkkoja alkavaksi, tuntuu nimittäin sille että alkavat minä hetkenä hyvänsä. Ja välillä on kunnon menkkakipuakin hetken. Onko mun toive raskaudesta laittanu kropan ja pään ihan sekasin. Yleensä kierto ollu tuon 27, joskus allekin.
 
Täällä taustalla pyörivä äitykkä on nyt ihan ihmeissään. Kp 37/27 menossa, rinnat painavat ja nännit kipeät. Eilen nega testattu. Olen pian kaks viikkoa odottanut menkkoja alkavaksi, tuntuu nimittäin sille että alkavat minä hetkenä hyvänsä. Ja välillä on kunnon menkkakipuakin hetken. Onko mun toive raskaudesta laittanu kropan ja pään ihan sekasin. Yleensä kierto ollu tuon 27, joskus allekin.
Outoa kyllä jos kierto ollut säännöllinen aiemmin. Jotain Omituista todella.
Ehkä tää naisen keho menee sekaisin pelkästä kuumeilusta ja toivomisesta.
 
Täällä taustalla pyörivä äitykkä on nyt ihan ihmeissään. Kp 37/27 menossa, rinnat painavat ja nännit kipeät. Eilen nega testattu. Olen pian kaks viikkoa odottanut menkkoja alkavaksi, tuntuu nimittäin sille että alkavat minä hetkenä hyvänsä. Ja välillä on kunnon menkkakipuakin hetken. Onko mun toive raskaudesta laittanu kropan ja pään ihan sekasin. Yleensä kierto ollu tuon 27, joskus allekin.
Tuolla tavalla mulle kävi viime vuonna, noin kuukauden kierto venähti yhtäkkiä tuplamittaiseksi. Sillä toisella kuukaudella oli ihan menkkakipujakin välillä ja useamman kerran luulin, että no nyt ne alkaa. Toukokuun ultrassa selvisi, ettei munasarjoissa tapahdu enää mitään eli vissiin joku vaihdevuosien esivaihe jo meneillään.
 
vierailija
Tuolla tavalla mulle kävi viime vuonna, noin kuukauden kierto venähti yhtäkkiä tuplamittaiseksi. Sillä toisella kuukaudella oli ihan menkkakipujakin välillä ja useamman kerran luulin, että no nyt ne alkaa. Toukokuun ultrassa selvisi, ettei munasarjoissa tapahdu enää mitään eli vissiin joku vaihdevuosien esivaihe jo meneillään.
Okei eli olisko mullakin jotain tuollaista. Pitääkö ultra tehdä johonkin tiettyyn aikaan? Pitänee haudata haaveet.
 
Okei eli olisko mullakin jotain tuollaista. Pitääkö ultra tehdä johonkin tiettyyn aikaan? Pitänee haudata haaveet.
Kai sen tilanteen näkee missä tahansa vaiheessa kiertoa? Mulla oli varmaan joku kp40+ ja sanottiin vain, että hiljaiselta näyttää munasarjoissa. Loppusyksyn alkionsiirtoa varten en tarvinnut mitään lääkettä estämään omaa kiertoa, joten ilmeisesti tilanne ei ollut muuttunut.
 
täällä yksi toiveikas ilmoittautuu mukaan. Ikää vielä reilu kuukauden 39, mutta maaliskuussa täytän 40. Esikoinen mulla ja miehelllä haaveissa. Oon tässä nyt katunut ja sadatellut sitä että miksei me olla aiemmin tajuttu että halutaankin lapsi(a), kun nyt sitä pelkää että on jo liian myöhäistä... Ystäväpiirissä on vain 2 perhettä joissa lapsia, muut lapsettomia omasta tahdosta ja jotenkin sitä itekin on vaan lipunut elämää eteenpäin ja aatellut että meistäkään ei tuu vanhempia vaan keskitytään muihin asioihin. Kunnes sit tuossa pari vuotta sitten lopetin hormonaalisen ehkäisyn ja huomasin että biologinen kello alkoi tikittää ihan toden teolla ja oli pakko pohtia syvällisesti mitä oikein oon oikeesti tästä asiasta mieltä. Ja mitä enemmän asiaa mietin, sitä vahvemmin tajusin että kyllä mä sittenkin haluan lapsen rakastamani miehen kanssa, haluan tutustua siihen pieneen tyyppiin joka on puoliksi minä ja puoliksi mun mies... Sitten pitikin kertoo miehelle tästä mielen muutoksesta ja mun ja meidän molempien onneksi muutaman kuukauden asiaa pohdiskeltuaan, mieskin päätyi samaan, että hänkin haluaa lapsen mun kanssa :love:

Yritys aloitettiin 9/2019, yk 2 tärppäsi mutta siitä tuli kkm, lääkkeellinen tyhjennys oli joulukuussa. Nyt ollut kahden menkat sen jälkeen, en oo ihan varma onko kierrot vielä täysin palautunut koska on niin erilaiset tuntemukset kuin ennen kkm:ää, mm. menkat ollu runsaammat ja oviksen aikaan vihlasuja yms. joita ei ennen kkm:ää ollu. Sain just kilpirauhaslääkityksen ja rautakuurin, pitäs saada ne arvot kuntoon niin jospa sit parantuis mahdollisuudet plussaan ja siihen että raskaus myös menis loppuun asti... Varattiin aika kahden viikon päähän ensikäynnille Felicitakseen, sitä odotan pelolla ja jännityksellä että mitä siellä sanotaan ja mitä tutkimuksissa löytyy... että onko tässä mitään toivoa enää meillä... :sick: sori romaanista...
 
@Shibali tsemppiä tulevaan. Uskotaan että vielä tärppää. :love:
Ootko ottanut vitamiinit ym käyttöön? Suosittelen kyllä esim folaattia, sinkkiä, myo-inositolia, vehnäalkioöljyä ja royal geleetä - molemmille. (y) greippimehukin voi olla hyväksi kohdun limakalvolle naisella. Eihän nuo mitään poppaskonsteja ole, mutta tutkimuksiakin löytyy niiden tehosta.

Niin - ja liikutuin todella sun kertomuksesta. :love: niin se ihmisen mieli muuttuu. Ja se sallittakoon. Nuorille lapsia ehdottomasti haluamattomille tekisi mieleni sanoa tiukat sanat just tosta, että mieli voi muuttua. Mutta jokainen elää oman elämänsä.

Mulla menossa 6+1 ja ehkä stressaavin raskauden alku ikinä. Kuopuksesta kerrottiin varmaan kaikille lähimmille heti plussasta eli ennen kuin edes menkkojen piti alkaa. Toki silloinkin mielessä oli elämän raadollisuus, mutta jotenkin luotto raskauden jatkumiseen oli vahvempi.
Nyt olen vuotanut jotain ruskeaa tuhrua kohta 2 viikkoa. Mietin vaan että kertooko se jonkun hormoonin vajauksesta vai onko parempi /kivempi selitys joku semmonen, että istukan kasvaessa voi vähän tihkua verta, varsinkin sen sijoinnista riippuen.
Ensi viikolla varhausultra äitipolilla. Kauhunsekaisin mielin odotan sitä. Saan sen ylimääräisenä, koska kesällä oli kohdunulkoinen raskaus.
 
@Helmiina1978 kiitos :love: ja kiitos myös noista vinkeistä :love: Mulla käytössä raskausmonivitamiini, folaatti, d-vitamiini, sinkki, omega-3 (allerginen kalalle niin siks tuo) ja nyt sit tosiaan alkoi kilpirauhaslääkitys ja iltaisin vielä rautalisä 100mg. Ai niin ja greippimehu myös käytössä plus vehnänalkioöljy. Ja ubikinoni. Miehelle ubikinoni, sinkki ja d-vitamiini. Mutta nuo myo-inositoli ja royal gelee puuttuu vielä. Ja en oo tosiaan tiennyt et miehenkin kannattais tuota folaattia + vehnänalkioöljyä syödä, joten kiitos vinkistä :) Täytyy kyllä ostaa vehnänalkioöljykapseleita, koska tiedän et mies ei tota öljyy kykene vetään :D

Ja et tiedäkään kuinka monta kertaa oon nyt toivonut että ois aikakone ja vois käydä läpsäseen itteensä parikymppisenä poskelle että mieti nyt tarkkaan ootko ihan varma että et halua lapsia... :( Että oon kyllä samaa mieltä tuosta mitä sanoit nuorista... Mutta ei voi mitään, pitää nyt mennä näillä mitä on ja toivoa parasta... Kiitos sulle tsempeistä :love:

Kurjaa että et voi vielä iloita raskaudesta vaan huolet painaa :( Toivottavasti ois vaaratonta vuotelua ja tosiaan jostain istukasta tms. johtuvaa :love: Kovasti tsemppiä sinne ja toivottavasti ens viikon ultrassa on sitten kaikki hyvin ja pääset nauttimaankin raskaana olosta :love:
 
  • Tykkää
Reactions: Helmiina1978
@Shibali, tervetuloa mukaan. On se ihmisen mieli tosiaan ihmeellinen. Positiivista on, että raskaus on luomusti alkanut, se antaa toivoa onnistumisesta. Harmi, että se kuitenkin meni kesken. Toivottavasti hoidot tuovat toivotun tuloksen.

@Helmiina1978, pienet vuodot ovat normaalia alkuraskaudessa. Toivottavasti kyse on vain harmittomasta vuodosta ja ultrassa kaikki on hyvin.

On: ovis on ilmeisesti tullut yön aikana, koska eilen ovistesti näytti melko lailla positiivista, tänään ei ole enää limaillut, illalla tuntui jotain nippailua munasarjan paikkeilla, nännit oli aamuyöstä kipeänä ja tänään kohdun paikkeilla paineen tunnetta. Toivon vain, että sunnuntainen lemmiskely riittää. Eilen oli aikomus vielä lemmiskellä, mutta rakkaani sai jonkun ihmeellisen päähänpiston, josta melkein alkoi riita. Katsoin kuitenkin parhaaksi olla väittelemättä oinaan kanssa liikoja ja nätisti toivotin hyvää yötä. Harmitus oli kyllä valtava, mutta lemmiskelystä hänen ollessa siinä mielen tilassa ei olisi tullut mitään. Pieni toivonkipinä lemmiskelystä on kuitenkin vielä tänään, kunhan hän tulee koulusta kotiin. Päivällä hän on parhaimmillaan. Elämä päättäväisen oinaan kanssa ei aina ole niin helppoa, mutta olen alkanut tunnistaa, milloin on parasta perääntyä ja antaa toisen päästellä höyryjä ihan itsekseen.
 
Nimimerkki (+ikä) / monesko lapsi / yritys alkanut / keinot

@Hulbertiina (43 v.), 3. / aloitettu1/2015 / Letrozole + gelee royale
@tatti55 (42 v.), 3. / yritys alkanut 8/2017 / luomu
@M4rianne77 (42 v.), 3. / aloitettu 6/2018 / inseminaatio
@Mymmeli43 (43 v.), 6. / aloitettu 1/2019 / luomu
@Tammityttö (43 v.), 4. / aloitettu ? / luomu
@nelli5 (43 v.), 5. / aloitettu 2019 / luomu
@Salli79 (40 v.), 4. / aloitettu 2/2019 / luomu
@Montecea (40 v.), 2. / aloitettu 7/2019 / luomu
@Vielä kerran ❤️ (44 v.), 3. / aloitettu 01/2019 / luomu + ivf
@Kaneli41 (41 v.), 2. / aloitettu 3/2019 / luomu
@Satuvauva (41 v.), 5. / aloitettu 7/2019 / luomu
@Solunen (41 v.), 2. / IVF
@Valoa79 (40 v.), 3. / aloitettu 10/2019 / luomu
@Rusakkonen (47 v.), 2. / aloitettu 1/2017 / luomu + ivf/lahjamunasolut, taustalla 2 lahjasoluhoitoa ja 4 omasolu-IVF:ää, enkelipoika 12/2019 viikolla 36+1 ❤
@Emmelie75 (44 v.) / luomu + ivf
@Anilian (41 v.), 5. / aloitettu 11/2019 / luomu
@lillans (41 v.), 2./ yritys aloitettu 2/2019
@Tikkerituu (40 v.), 3./ aloitettu 11/2018 / ovulaation induktio, enkelipoika 11/2019 viikoilla 20+2
@hipsu79 (40 v.), 6./aloitettu 10/2019/luomu
@-Julia (40 v.) 1./aloitettu 6/2018/luomu/inseminaatio
@Shibali (39 v.) 1./aloitettu 9/2019/luomu/hoidot alkamassa

Taustalla:

@yöeläjä
@Roxanne
@Reetaleena

Plussanneet (y):love: elokuun 2019 jälkeen:

@kirsillevauva (46 v.), 4. / aloitettu 12/2013 / luovutetut munasolut --> LA 30.4.2020
@kärhö (40 v.), 2. / ilman ehkäisyä jo kauan / luomu --> 20.8. tilanne 6+2
@Mammakatri (40 +), ? / aloitettu 3/2019 / luomu --> 9.10. tilanne 5+4 / laskettu aika 6.6.2020
@Eloveera-79 (40 v.), aloitettu 10/2018 --> luomuraskaus, 29.12. tilanne 19+4 --> laskettu aika 20.5.2020, tulossa KOLMOSET :love::love::love:
@Buah Hatiku (42 v.), / inseminaatio luovutetuilla siittiöillä --> 12.10. tilanne rv 12
@Kolmannen kuumeilija (39 v.), 3. / aloitettu 3/2019 / luomu --> pos. testitulos 30.10.
@KeltainenSeepra (ollut taustalla, luomu) --> pos. testitulos 7.11.
@Silmu75 (44 v.), 1. / aloitettu 2013 / luomu, lahjasolut --> pos. testitulos 25.11.
@Mirumarumoru (44 v.), 4. / 3 x ivf, lahjamunasolu 11/2019 --> pos. testitulos 23.12.
@Ellinoora38 (38 v.), 1. / aloitettu 12/18 / luomu + ivf, testi pos 12/2019, 16.1.20 tilanne rv 7+1
@Angervo76 (43 v.), 3. / aloitettu 6/2018 / luomu + mahdollisesti ivf, testi pos 17.1.2020, tilanne rv 4+1
@Helmiina1978 (41 v.), 6. / aloitettu 2/2019 / luomu, testi pos 23.1.2020

Lapsen syliin saaneet:

@Mary18, 12/2019
 
Heips.
@Hulbertiina ja muut.

Tänään se pahin painajainen sitten tapahtui ja töissä tunsin kuinka hulahti housuun. (sentään oli pieni suoja) suoraan vessaan ja pyttyyn tuli hirveä määrä hyytymiä ja verta. Ihan hirveä tilanne. Paniikissa keräsin tavarani ja lähdin ulos töistä. Soitin heti ä-polille ja pyysivät sinne.
Yli tunnin jouduin odottamaan, mutta vuoto onneksi hiipui.
Pienen syke kuitenkin löytyi(koko vastasi 6+3)ja kaikki niin hyvin kuin voi olla. Tietenkin on edelleen se keskenmenon riski eikä oikein voida muuta kuin odottaa. (ihan kuin tässä iässä riski ei muutenkin ole korkea)
Mut nyt täytyy vaan uskoa, toivoa ja rukoilla että pieni helmi jaksaa sinnitellä ja jatkaa normaalisti kasvamistaan.
Kahden viikon päästä kontrolliultra. Tulee olemaan pitkät viikot.
Tätä tämä nyt sitten on; jännitysnäytelmää alusta loppuun. Kyllä mä jo mietin että koska mahdollisesti päästään uuteen yritykseen ja ehtiikö vauva vielä tälle vuodelle.
No, nyt pitää unohtaa taas ne ajatukset ja keskittyä positiivisuuteen.
<3 <3 <3
 
@Helmiina1978 no huh, olipa melkoinen säikäytys, mutta onneksi pikkuinen on kunnossa! :love: Löytyikö runsaalle vuodolle mitään selitystä, hematoomaa tms.? Uskotaan ja toivotaan, että kaikki menee hyvin tästä eteenpäin.

@Hulbertiina , toivottavasti saat kellistettyä miehen tänään, mutta kyllä se sunnuntain lemmiskelykin varmasti riittää - simpathan elävät helposti 3 päivää ja kauemminkin. Toivottavasti tämä kierto tuo sen toivotun lopputuloksen!

Vierailijalle huhuilisin, että testasitko tässä kierrossa ovulaatiota? Tuo menkkojen viivästyminen voisi nimittäin johtua ovuloimattomasta kierrosta, niitä tulee kaikille aina joskus. Toki stressi, sairastelu (ihan normi flunssatkin) ym. voi sekoittaa kiertoa. Eikä se ovuloimaton kierto tosiaan tarkoita sitä, että hedelmällisyys olisi hiipumassa tms., vaan niitä tulee kaikille silloin tällöin, iän myötä toki useammin. Jos kierto on yleensä säännöllinen, niin kyllä se viittaisi siihen että munasarjoissa on vielä normaalisti toimintaa – ei ne vaihdevuodet mitenkään hetkessä ja varoittamatta ala. Toki jos asia mietityttää, on hyvä ajatus käydä tarkistuttamassa tilanne gynellä (mieluiten lapsettomuusasioihin erikoistuneella).

@Shibali lle haluaisin sanoa, että älä turhaan soimaa itseäsi. Meillä kaikilla elämä menee niin kuin se menee, eikä menneitä kannata jossitella. Voithan ajatella niinkin päin, että onneksi havahduit asiaan nyt etkä esim. vasta 42- tai 45-vuotiaana – silloin raskautuminen olisi vielä selvästi vaikeampaa. 39 tai 40 ei vielä ole sellainen ikä, etteikö onnistunut raskaus voisi olla täysin mahdollinen. Toki tutkimuksiin ja mahdollisiin hoitoihin kannattaa hakeutua melko pian, jos plussa ei ala kuulua, mutta niinhän olet tekemässäkin! (y) Paljon tsemppiä ja onnea yritykseen!

Tarinasi kuulostaa minun korvaani todella tutulta – itsekin lykkäsin lapsen hankintaa ihan liian pitkään. En tosin koskaan ajatellut, ettenkö haluaisi lapsia, mutta ajattelin aina hankkivani niitä ”joskus tulevaisuudessa”. Vuodet vierivät ja elämä oli mukavaa ilman lapsiakin, kunnes 40 vuotta täytettyäni havahduin siihen, että nyt on vihoviimeiset hetket tehdä asialle jotain. Meillä tarvittiin useita IVF-hoitoja ja rahaa tietenkin paloi, mutta lopulta 43-vuotiaana sain terveen pojan, josta olen joka päivä äärettömän kiitollinen. :love:
 
@Roxanne ei löytynyt mitään syytä vuodolle.

Muokkaus. Ehkä joku hematooma kuulostaa loogiselta selitykseltä, kun sitä nyt googlailin. Toivottavasti se oli sitten siinä.

Onhan mulla aiemmissakin raskauksissa ollut runsasta vuotoa sen kerran yhtenä tai kahtena päivänä. Molemmissa kaksoraskauksissa; ekassa oli viikot jo yli 10 tai 12 mut ei yli 24. Silloin heräsin yöllä sänky veressä. Toisessa kaksoraskaudessa vuoto oli aiemmin eli rv6 tai jotain näillä main. Tuli siteeseen yhtenä päivänä ja ultrassa taas kaikki hyvin.
Onkohan se mulle jotenkin luontaista? Tällaisia hyytymiä en kyllä muista...
Kuopuksen raskaudesta en muista, tuliko vuotoja - luultavasti ei.
 
Viimeksi muokattu:
Kiitos listalle pääsystä!

ja viime käyntini jälkeen täällä onkin muutamia plussia, paljon onnea ja hyvää raskautta!

Omaa tilannetta sen verran että gynekäynti suoritettu ja kaikki muu on hyvin, paitsi amh-arvo, joka oli 8.5 ja viitearvon alaraja 24.3 tai jotain. Googlailulla selvisi, että Suomessa käytetään vissiin vuodesta 2017 toista mittayksikköä ja mikäli laskin oikein ja arvoni olisi 1.190ug/l eli todella matala. Gyne ehdotti suoraan lapsettomusshoitoihin erikoistuneelle klinikalle siirtymistä.

on vähän ristiriitaiset fiilikset, varsinkin kun mies joutuu etätöihin. Siis joutuu töihin 300 kilometrin päähän, ainakin vuoden lippuun saakka. Kuinka paljon yleensä miehen läsnäoloa, siis jos nyt ajatellaan vaan fyysistä puolta, tarvitaan lapsettomuushoidoissa?
 
Heips.
@Hulbertiina ja muut.

Tänään se pahin painajainen sitten tapahtui ja töissä tunsin kuinka hulahti housuun. (sentään oli pieni suoja) suoraan vessaan ja pyttyyn tuli hirveä määrä hyytymiä ja verta. Ihan hirveä tilanne. Paniikissa keräsin tavarani ja lähdin ulos töistä. Soitin heti ä-polille ja pyysivät sinne.
Yli tunnin jouduin odottamaan, mutta vuoto onneksi hiipui.
Pienen syke kuitenkin löytyi(koko vastasi 6+3)ja kaikki niin hyvin kuin voi olla. Tietenkin on edelleen se keskenmenon riski eikä oikein voida muuta kuin odottaa. (ihan kuin tässä iässä riski ei muutenkin ole korkea)
Mut nyt täytyy vaan uskoa, toivoa ja rukoilla että pieni helmi jaksaa sinnitellä ja jatkaa normaalisti kasvamistaan.
Kahden viikon päästä kontrolliultra. Tulee olemaan pitkät viikot.
Tätä tämä nyt sitten on; jännitysnäytelmää alusta loppuun. Kyllä mä jo mietin että koska mahdollisesti päästään uuteen yritykseen ja ehtiikö vauva vielä tälle vuodelle.
No, nyt pitää unohtaa taas ne ajatukset ja keskittyä positiivisuuteen.
<3 <3 <3
Voi kuinka hermojaraastavaa. Onneksi syke löytyi, olisikohan se voinut olla kaksonen?
Kovasti tsemppiä ja rautaisia hermoja seuraavalla kahden viikon etapille. Raskaana oleminen on hermoja raastavaa odottamista.❤
 
@Shibali Mäkin olin pitkälle yli kolmekymppiseksi sitä mieltä, että en halua lapsia. Olin pitkässä liitossa, johon en voinut ajatella lapsia. Mies ei vaan ollut isätyyppiä ja itse hukutin hoivaviettiäni koiraan. No ero tuli ja tapasin nykyisen täysin erilaisen mieheni, joka sitten sanoi haluavansa lapsen minun kanssa. Vauvakuume syntyi ehkä kahdessa sekunnissa sen jälkeen :DAlettiin yrittää vauvaa kun olin 38v. Yhden keskenmenon ja 8kk yrittämisen jälkeen päätettiin mennä hoitoihin. En vain enää jaksanut yrittää luomuna kun tiesi, että aika kuluu kokoajan. Meni 4kk suunnittelukäynnistä positiiviseen raskaustestiin. Kaksi ivf tehtiin, joista toisessa lykästi. Jos tämä vauva syntyy niin olen silloin 39v ja täytän pian sen jälkeen 40. Pitkä sepustus, mutta haluan vaan sanoa, että lääketiede on ihmeellistä ja hoidoilla voi saada ihmeitä aikaan. Pidän teille peukkuja, että saatte avun.

@Helmiina1978 Kamala mikä säikäytys ja toivotaan että jäikin vain sellaiseksi.
 
@Helmiina1978, voi jestas kuinka raastava tilanne. Onneksi kuitenkin pikkuisella kaikki hyvin. Kovasti toivon parasta. Riskejä olisi kyllä ihan riittävästi ilman tuollaisia pelottelujakin. Pidän sormia ristissä täällä. Kunpa aika menisi nopeasti uutta ultraa odotellessa. Tsemppiä!

@lillans, meillä miehen läsnäoloa vaadittiin ensikäynnillä ja munasolupunktiossa. Inssiä meille ei ole suunniteltu missään vaiheessa, joten en tiedä eroaako siinä miehen läsnäolo paljonkin, mutta olettaisin, ettei hirveästi. Nykyään lääketiede on paljon kehittyneempää ja monille saadaan apu hedelmöityshoidoista, vaikka amh olisikin matala. Monesti riittää, että munasarjoissa on toimintaa ja muut hormonit ovat kohdillaan. Toivotaan parasta!

Sitten vielä omaa napaa: onneksi rakkaani leppyy yhtä nopeasti kuin suuttuukin. Hän itse ehdotti lemmiskelyä kotiin tullessaan, kun oli vielä aikaa ennen kuin tytöt tulivat koulusta kotiin. Nännejä edelleen hieman aristaa lähes samalla tavalla kuin aktiivisten hoitojen aikaan, kun aloitti lugesteronien käytön. Siitäpä voisi kuvitella, että oma keltarauhanen olisi nyt toiminnassa.