40 + so what, wol 14 (2019)

@kirsillevauva Suuret pahoittelut :cry: ja iso halaus ja paljon voimia ❤ Olen seurannut palstaa, vaikka olen nyt heikosti kommentoinutkin, ja on ollut kiva, että on plussanneita. En olisi enää uskonut kohdallasi keskenmenoon, kun noin pitkällä jo oli :( Onneksi teillä on tosi hyvin vielä alkioita jäljellä! Kiitos, kun kysyit kuulumisiani jokin aika sitten!

Minulle ei kuulu mitään erityisempää, edelleen jonottelen luovuttajaa. Hieman erikoiselta vaan tuntuu se, että jonojen piti olla hyvin lyhyet ja nyt sitten venyykin. No, ei oikeastaan vielä haittaa.

@Iid@ Oi, kun jännittävä tilanne! Niin pidän peukkuja (y)

@Roxanne Miltä ultrassa näytti? Toivottavasti lupaavalta!
 
@kirsillevauva on todella ikävää lukea miten teille kävi, paljon voimia!
Olen käynyt seuraamassa ketjua, mutta omat voimat ei ole riittäneet vilkkaaseen kommentointiin.
Olen ollut tosi alaviritteinen ihan kaikkeen. Pettymys oli suuri jälleen, kun Terolut kuurin aikana on nyt menossa kp22 ja vuoto alkoi jo kp20 tuhruttelulla. Eilen ja tänä aamuna jo kirkasta verta sekä menkkakivut. Miten tästä nyt lasketaan kierto? Syön toki Terot kp24 saakka ja alkaako sitten kp1 vai miten tää nyt menee? Terolutit ovat myös tehneet musta aivan hirviön, etenkin kolmannen tabletin aikana sisällä tuntuva raivo ja ärtymys ovat huipussaan...aivan kamalat olot ja tää hikoilu
 
Kirsillevauva: Voi kurjuus! :cry: En olisi minäkään enää uskonut, että noin voi enää käydä. Voimia kovasti suruunne! Uskon kuitenkin vahvasti, että vauvan vielä saatte, kun alkioita on hyvin tallessa. *Virtuaalihalaus* täältäkin.

Roxanne: Täällä pidetään kovasti peukkuja uudelle hoitokierrokselle! (y)

Aamuska: Tsemppiä kovasti lahjasolujen odotteluun!

ON: Täällä plussailo vaihtui nopeasti alakuloon, sillä vaikka plussaviiva oli tiistaina ihan selvä, vaihtui se negatiiviseen tulokseen jo perjantaina. Sain nyt ilmeisesti kokea kemiallisen raskauden "ilon". Nyt sit vaan odotellaan vuotoa ja mietin, että miten kauan sitä voi odotella. Pitää varmaan ensi viikolla käydä lääkärissä tsekkauttamassa tilanne. Ihmeen tyynesti osaa näköjään tämän ottaa, kun ei odotuksetkaan olleet korkealla, mutta kyllähän tämä silti vähän kirpaisee, kun kuitenkin hetken ehti haaveilla, että mitä jos kuitenkin... No, nyt on varmasti viisainta hoitaa tyhjennys ja siirtyä oikeasti lahjasolujonoon.

Tsemppiä kaikille vaiheisiinne!
 
@Iid@ Pahoittelut viivan hiipumisesta. Itse koin kovin raskaiksi kemiallisetkin. Minulle lääkäri sanoi että viikon voi hyvin odotella vuotoa (menkat siis viikon myöhässä) ja aina se tuli siihen mennessä.

Tsemppiä naiset vaiheisiinne!:love:
 
  • Tykkää
Reactions: Iid@
Kiitoksia kaikille myötätunnosta. Emme osanneet pelätä keskenmenoa maanantaisen plussan jälkeen. Raskausoireet tosin loppuivat kuin seinään, kun verta tuli tiistaina.

Melkoista tunnemylläkkää: syyllisyyttä, häpeää ja surua. Jossittelen kaikkea, vaikka en varmaankaan aihauttanut itse keskenmenoa. Akupunktioon raskausaikana suhtaudutaan kahtiajakoisesti, joten seuraavaan siirtoon en uskalla akupunktiota ottaa, ja en varsinkaan plussan jälkeen.

Verenvuoto oli karmeaa ja hirveiutä hyytymiä :( Vessa täynnä verisiä pikkuhousuja ja pyyhkeitä. Onneksi on pyykkitupa tänään.

Huhtikuussa saadaan yrittää uudestaan :)

@Roxanne, onnea hoitokierrokselle!

@Aamuska, oli kiva kuulla sinusta :)

@M4rianne77, mulla terolut ei aiheuttanut kuin painonnousua. Kuulostaa inhottavalta!

@Iid@ pahoittelut negasta ja tsemppiä luovuttajaprosessiin. Pitääkö teidän siis aloittaa jonotus nyt?
 
Iid@, onpa harmillista että jäi kemialliseksi. Pahoittelut! Tsemppiä lahjasolujen odotteluun!

M4rianne77, itse laskisin kp 1 olevan ensimmäisenä kirkkaan vuodon päivänä, jos testi näyttää negaa. Toki oon käyttänyt teroja vuodon aikaan saamiseksi enkä luteaalivaiheen tueksi.

Täällä odotellaan mahdollista ovista. Limaa tulee taas ihan kiitettävästi, mutta ovistikkuihin ei taaskaan tule minkään laista merkkiä lh:n noususta. No hyödynnetään nyt kuitenkin edes huvin vuoksi. Eihän sitä koskaan tiedä...
 
@kirsillevauva , ymmärrän hyvin nuo jossittelut ja syyllisyydentunteet, mutta et varmastikaan ole itse voinut aiheuttaa keskenmenoa. Tällä kertaa ei vain ollut onni puolella. :( Mutta onneksi teillä on vielä iso joukko alkioita pakkasessa ja pääsette pian yrittämään uudestaan!

@Iid@ , onpas kurjaa että jäi kemialliseksi. (n) Mulla on saattanut mennä viikkokin siitä, kun viiva on jo hiipunut kokonaan pois, ennen kuin vuoto on alkanut. Joten mielestäni voit kyllä huoletta odotella sen aikaa vähintään. Tietääkseni on tosi harvinaista, että kemiallisessa ei vuoto alkaisi itsestään ja että sitä jouduttaisiin lääkkeillä avittamaan.

@M4rianne77 , mäkin laskisin kyllä ekan kunnon vuotopäivän kp1:ksi, vaikka Terolut-kuuri oliskin vielä kesken. Kannattaa jutella lääkärin kanssa, jos lääkkeestä ei tunnu olevan apua ja se aiheuttaa vielä noin kurjia oireita - varmasti muitakin apukeinoja löytyy.

@Aamuska , kiitos kysymästä, eipä siellä ultrassa erityisen hyvältä näyttänyt... Mun toinen munasarjani on vissiin jo mennyt mummomoodiin, kun siellä näkyi kasvamassa vain yksi folli. :oops: Toisella puolella sentään näkyi viisi, mutta onhan tää aika iso pudotus edelliseen (parin vuoden takaiseen) hoitoon verrattuna, jossa saatiin vielä yli 10 munasolua. Voi olla, että jossain toisessa kierrossa olis parempi tilanne, mutta ei nyt viitsitä hoitoa enää keskeyttääkään, kun on jo pistetty melkein tonni ultriin ja lääkkeisiin. Joten näillä mennään!
 
Iid@ (45).......2/ yritys aloitettu 4/2016/ lahjamunasolut
aamuska (41)....1/ ? /IVF/luovutetut solut
hulbertiina (42)...3/ aloitettu1/2015 /IVF
miumau-82 (36)....1
mirumarumoru (43)....4 / aloitettu 6/2018 / luomu
Rusakkonen (46).....1/ aloitettu 1/2017/ IVF (luovutettut munasolut ja omat)
Tatti55 (41)... 3/ yritys alkanut 8/2017 / luomu
kirsillevauva (45).......4/ aloitettu 12/2013/ 1. IVF/luovutetut munasolut/
MatildaM ...............3/lahjamunasolut
M4rianne77.................3/aloitettu 6/2018
mary18 (41/....3/aloitettu 12/2017/luomu
emmastiina77 (42)...3/luomu

Taustalla:
Yöeläjä

Plussanneet:

Marraskuu 2018:

Katti75 (43).........2/yritys alkanut 4/2018 /IVF

Tammikuu2019

kirsillevauva (45).......4/ aloitettu 12/2013/ 1. IVF/luovutetut munasolut/ keskenmeno 8+0 (2/2019)

Momon (39)......5/ aloitettu 1/2018/terolut/ la 14.10
 
Heippa. Palailen linjoille..
Luin vähän teidän ajatuksia uudesta vauvasta tässä iässä. Että so what! vaan.
Kuinkahan radikaalia se hedelmällisyyden lasku nyt sit onkaan ollut tässä, kun just 40 täytin ja edellinen vauva sai alkunsa 2,5v sitten toisesta kierrosta?!
Ei olla yrittämällä yritetty mutta ilman kumia pari kertaa oltu. Puheita ollut että jospa vielä yksi vauva, vaikka ihan hulluhan se on. Nyt taas pohdin että pois tämmöset ajatukset; varsinkin kun 3 sektiota takana. Mulla aiemmassa historiassa 4 IVF-lasta ja 5. eka luomu eri miehen kanssa. Sen takia onkin ollut vähintään villasukka siellä tai nuorin lapsi välissä, ettei satu mitään. Hormonaalista ehkäisyä en ole halunnut.
Miten nää ajatukset onkin mennyt siihen että olishan se vauva vielä ihana? Miehelle tämä viimeisin on eka lapsi. Mies kohta 50. Toisaalta todella rankkaa elämä ollut viimeiset 2 vuotta, mutta vauva /taapero aivan ihana eli hän on näyttänyt sen mulle, että vauvojen kanssa on helppoa, vaikka toki väsyttää. Ai, niin. Miten unohdinkaan taas ne yösyötöt ekan vuoden?!
Ja huolen pienestä nyytistä. Eikä vähinpänä huoli omasta fyysiikasta... 3 sektiota jo takana. Huh.
No, antaa tulla sit jos on tarkoitettu.
 
  • Tykkää
Reactions: M4rianne77 ja Momon
Niin ja hurjalta kuulostaa teidän tarinat ja pettymykset .
Tsemppiä kaikille.
 
Moi,

Palailen keskusteluihin viime syksyn jälkeen. Olen lueskellut välillä teidän kuulumisia. Me aloitettiin yritys viime kesäkuussa ja tähän asti menty luomuna tuloksetta. Varasin vihdoin ajan meille lapsettomuusklinikalle. Jos jotain apuja saisi ja tutkisi myös miehen siittiöt. Aika klinikalle vasta maaliskuun loppupuolella. Ikää 42, syyskuussa 43 vuotta, joten ei tämä ainakaan helppoa ole.. Omalta osaltani epäilen, että en ovuloi. En ole aktiivisesti tikuttanut, mutta pari kiertoa sitä tein enkä löytänyt ovulaatiota enkä myöskään huomaa sitä oireiden perusteella. Aiemmin tunnistin ovisoireet helposti.

@kirsillevauva Pahoittelen suuresti keskenmenosta. Toivon teille onnea tulevaan <3

Tsemppiä kaikille muillekin!

Angervo76
 
@Helmiina1978, minkä ikäisiä sun isommat lapset ovat? Johuiko ongelmat silloin aiemmassa liitossa miehestä, siis raskautumisen suhteen? Haluatko listoille?

@Angervo76, pääsettekö julkiselle hoitoon? JOs haluat, voin lisätä sutkin listoille, jos annat tietoja lisää?

Itse sain saikkua keskiviikkoon saakka. Jalat tosi kipeet supistelujen takia ja ihan väsynyt :( Eilen oli rankka päivä, kun kaikki huomio meni lapseen ja itse ihan rikki. Nyt onneksi saa olla päivät yksin.
 
@kirsillevauva Ei edes yritetty julkiselle vaan ihan yksityiselle mennään. Ovumiaan varattu aika. Onko jollain kokemusta tästä klinikasta Helsingissä?

Voi minut lisätä listalle myös. Olen nyt siis 42 v, minulla on kaksi lasta ennestään, kolmatta yritetään uuden mieheni kanssa, jolla ei ole lapsia ennestään. Toistaiseksi siis luomuillaan ja yritetty 6/18 alkaen. Rahallisesti todennäköisesti emme pysty lähtemään koeputkihedelmöitykseen, joten kevyempiä hedelmöityshoitoja varmaan koitamme ja tietysti tutkimukset alkuunsa, että onko se edes ylipäätään mahdollista enää. Jos ei onnistu, niin sitten jäänee haaveeksi tämä pikkuinen.
 
Iid@ (45).......2/ yritys aloitettu 4/2016/ lahjamunasolut
aamuska (41)....1/ ? /IVF/luovutetut solut
hulbertiina (42)...3/ aloitettu1/2015 /IVF
miumau-82 (36)....1
mirumarumoru (43)....4 / aloitettu 6/2018 / luomu
Rusakkonen (46).....1/ aloitettu 1/2017/ IVF (luovutettut munasolut ja omat)
Tatti55 (41)... 3/ yritys alkanut 8/2017 / luomu
kirsillevauva (45).......4/ aloitettu 12/2013/ 1. IVF/luovutetut munasolut/
MatildaM ...............3/lahjamunasolut
M4rianne77.................3/aloitettu 6/2018
mary18 (41/....3/aloitettu 12/2017/luomu
emmastiina77 (42)...3/luomu
Angervo75 (42)............3/aloitettu 6/2018/ kevyet hoidot

Taustalla:
Yöeläjä

Plussanneet:

Marraskuu 2018:

Katti75 (43).........2/yritys alkanut 4/2018 /IVF

Tammikuu2019

kirsillevauva (45).......4/ aloitettu 12/2013/ 1. IVF/luovutetut munasolut/ keskenmeno 8+0 (2/2019)

Momon (39)......5/ aloitettu 1/2018/terolut/ la 14.10
 
@Angervo76, lisäsin sinut listoille. Saa nähdä, mitä lääkäri sanoo. Me otettiin Dextran yhteistyökumppanilta Resurs Pankilta laina 10 000 euroa. Pankki ei olisi myöntänyt niin paljon, mutta nuo rahoituslaitokset ovat hölläkätisempiä. Ei meillä ole erityisen hyvä rahatilanne, mutta arvelin, että selvitään lyhennyksistä ja tämä palo lapseen on polttava <3 Nyt on mennyt 7500 euroa ja alkio on vuotanut viemäriin :( Seuraavat siirrot maksavat n. 1000 euroa, ja meillä on pakkasessa 10 alkiota. Lääkärin mukaan tavallinen saalis on 1-3 alkiota, joten meilä on huipputilanne! Rukoilen ja toivon, että meillä plussataan kohta uudestaan, varsin raskas oli tuo keskenmeno.

Plussia ja nyyttejä teille kaikille <3
 
Alkuun tsemppiä @kirsillevauva :(
Täällä pn Teroluteilla saatu kierto alkuun 10/?, ja migreenipäänsärystä kärsin kun syönyt näitä hormoneita, ei muuta. Mies meinasi jo pistää stopin tälle kuumeilulle kokonaan, mutta ei me luovuteta vielä. Ehkä jo saataisi joulukuinen vauva? Luultavasti ei näillä hedelmällisyyksillä, mutta yritetään nyt vielä.
Nuo hoidot maksaa näemmä hurjasti, mutta itse voisin jo harkita, mies ei kuulemma meillä halua niin "väkisin" toistaiseksi, mutta...
 
  • Tykkää
Reactions: Rusakkonen
Minulla oli lääkkeellinen tyhjennys perjantaina ja tosi paljon jälkisupistuksia sen jälkeen. Kävin äsken lääkärillä ja kohtu ei ollut riittävästi tyhjentynyt ja sain uuden annoksen tyhjennykseen. Helpotus, ettei tullut kaavintaa. Ottaa silti päähän. Yli viikon ollut töistä pois ja masentaa. Yritän olla optimistinen, mutta on vaikea uskoa, että raskaus alkaisi yhtä helposti taas huhtikuussa...
 
@kirsillevauva Voimia välivaiheeseen. Tuo on raskasta jo kun asia ei etene. Toivottavasti nyt lääkkeet toimii riittävästi. Kyllä se toivo taas nostaa päätään kun uuden kierron saatte käyntiin.
Näin ainakin itselleni aina kävi. Ihmeellistä kyllä useidenkin pettymysten jälkeen niin jostain se optimistisuus aina kumpusi...
 
Kirsillevauva, kurjaa ettei tyhjennys toiminut kerralla. On jo riitävän raskasta joutua koko tyhjennykseen. Voimia asian läpi käymiseen. Sanotaan, että uusi raskaus alkaa helpommin heti keskenmenon jälkeen ja uskon että teilläkin vielä nautitaan uudesta raskaudesta. Ymmärrettävää on myös pettymys rahallisesti. Nämä hoidot eivät ole halpoja, joten tulosta toivoo mahdollisimman nopeasti. Aina se keskenmeno satuttaa, mutta toisaalta parempi näin alussa kuin esim. minulla raskauden puolivälissä. Toivottavasti pääset ylös pohjamudasta, kunhan uusi kierto on aluillaan ja hommat jälleen etenevät.
 
Hei leidit!

Olen käynyt seurailemassa teitä ja mitä vanhat silmäni näkevätkään: Maimei, hurjasti onnea. Sinnikkyys palkittiin!! Kaikkea hyvää loppuodotukseen.

Kirsillevauva, ilahduin kovasti plussasta ja hyvistä ultrakuulumisista, mutta mikä kamala takaisku teitäkin on kohdannut. Toivottavasti saatte toisella lääkeannoksella kohdun tyhjäksi. Itselläni ne eivät toimineet ja koetettiin vielä MVA-imulla, mutta sekään ei tehonnut. Saat olla tiukkana, jos lääkkeet ei auta, jotta toipumisesi ei veny ja siirto siirry taas kuukaudella eteenpäin.

Roxanne, voimia vaiheisiisi! Olet myöskin sinnikäs ja vaikka siellä olisi vain muutamia, niin nekin solut voi tärpätä!

Välillä itsellekin tulee haikea mieli ja varsinkin, kun huomasin Kirsillevauvan plussan, ajattelin, että luovutetut munasolun kuulostavat houkuttelevalta. Mutta tuo keskenmeno karmaisi itseäkin syvältä ja tuntui niin pahalta, että taidan elää kierukkani kanssa tyytyväisenä. Tsemppiä, voimia, taisteluita teille kaikille! Olen hengessä mukana!
 
@Virkki, kiitos ihana :) ja @Hulbertiina, olen tosiaan kiitollinen, ettei raskaus mennyt pidemmälle :) 8+0 todettiin alkio kuolleeksi. Oltiin silti ehditty elää odotuksessa, etsin jo sänkyä vauvalle ja suunnittelin huonejärjestystä. En tiedä, mikä tämänkin tarkoitus oli...

Ei tullut supistuksia eilen ja kohtu ei ole tyhjentynyt. Nyt olen lähdössä retriittiin viikonlopuksi ja pelottaa, alkaako supistukset siellä... Otan paljon vaihtovaatteita, siteitä ja särkylääkkeitä mukaan :(

@MatildaM, mitä teille kuuluu? @Iid@ ?
 
Kiitos myötätunnosta kaikille! Roxannen viesti huojensi mieltä, että vuotoa voi odotella rauhassa, mutta vieläkään se ei ole alkanut, joten varasin maanantaille lääkäriajan. Minäkin jännitän, että milloin vuoto alkaa ja onko kipuja tms.. Töistä ei haluaisi olla pois eikä ainakaan kertoa syytä, jos täytyy jäädä kotiin.

Kirsillevauva: Minäkin elin raskauttasi kovin mukana ja tuntui ihanalta, että kaikki näytti niin lupaavalta. Kyllä tuntuu tosi rankalta, että joutuu vielä tuossa vaiheessa pettymään ja voin kuvitella, että optimistisuus helposti haihtuu tulevan kierroksen suhteen. Toivottavasti kuitenkin kaikki menee seuraavassa siirrossa maaliin asti ja pettymys unohtuu pian. Voimia kovasti sinulle! <3
 

Yhteistyössä