5-vuotiaan raivo ja tottelemattomuus

Olen taas aivan äimänä meidän temperamenttisen pojan kanssa. Poika täytti juuri viisi vuotta ja tuntuu että hän on sen myötä kokonaan unohtanut, miten ihmisten ilmoilla käyttäydytään. Viimeksi tänään lääkärineuvolassa poika sai raivarin, kun lääkäri pyysi häntä riisumaan paidan. Siitä käynnistä ei sitten yllätys yllätys tullut mitään ja uusi aika on varattava viimeistään vuoden vaihteeseen.

Hmm... Lääkäri jutteli pojan isälle kasvatusneuvonnasta. En tiedä, mitä sellaisessa neuvonnassa tehdään, tietääkö joku teistä? Lääkärin sanat sai mut pysähtymään ja miettimään, että hetkinen, onko tämä 5-vuotisuhmaa vai onko meillä sittenkin jokin suurempi kasvatuksellinen ongelma käsissämme. Lääkäri kutsui pojan käytöstä kypsymättömäksi.

Eskari alkaa ensi vuonna. Siitä tuntuu nyt kovasti olevan painetta joka suunnalta. Pojan pitäisi osata sitä ja olla tätä, ennen kuin esikoulu alkaa. Mua alkaa vähän kauhistuttaa. Esimerkkejä on muitakin. Pari viikkoa sitten neuvolakäynnillä th pyysi myös poikaa riisumaan vaatteensa, että saadaan paino ja pituus punnittua. Silloinkin poika kieltäytyi todella raivokkaasti ja uhmakkaasti. Kädet puuskassa oli jo juoksemassa ovesta ulos. Minä sitten sain nurkan takana tehdä nämä pyhät toimitukset ja th kirjasi lukemat koneelle. Luojan kiitos kaikki muut tehtävät poika teki kiltisti ja sai "erinomaisen" arvosanan.

Monissa pienemmissäkin tilanteissa voi melkein raivohärkäpäisenä karjua ja suusta tulee veretseisauttava: "EI!" Eihän tästä ole kuin pari päivää, kun ulkona kävimme syömässä, ja sielläkin heittäytyi hankalaksi leikkipaikalla. Ulkona meinasi karata autotielle suutuksissaan. Melkoinen ajojahtinäytelmä niille, jotka nautti ateriaansa ikkunan ääressä. Että hävetti.

Joissain tilanteissa tätä yks kaks yllättävää raivoamista on pakko katsoa läpi sormien, sillä kaikista paikoista ei voi tuosta vaan rynniä lapsi kainalossa ulos. Musta tuntuu välillä, että poika hakee käytöksellään huomiota... Enemmän ehkä kuitenkin kokeilee rajojaan. Päiväkodissa on kiltti, rauhallinen, suorastaan hiljainen. On ollut sitä aina. Vähän sellainen kaksijakoinen temperamentti hänellä siis ollut ihan vauvasta asti.

Tuntuu, että mitä isommaksi lapsi kasvaa, sitä isommaksi uhmakin tulee. Miltä tämä teistä kuulostaa? Onko syytä huoleen, mitä pitäisi tehdä? Kiitos vastauksista!

 

Meillä 5-vuotias (täyttää vuoden lopussa 6) on kyllä välillä aika hurja ja 5v-neuvolassa ei kaikki asiat onnistuneet - ei poika kuitenkaan raivonnut tai varsinaisesti uhmannut, ei vain oikein huvittanut tehdä mitä pyydettiin.

7-vuotiaamme taas on koulussa hyvin rauhallinen, arka ja kiltti. Kotona sitten myrskyää. Poika saattaa raivostua monesti aika kummallisista asioista ja sitten taas välillä on suloinen ja herttainen.

Kun kerran päiväkodissa sujuu, niin luulenpa että kyse on huominhakuisuudesta ja vanhempien "testailusta". Ei sen vakavamasta.

 

Meillä 5-vuotias (täyttää vuoden lopussa 6) on kyllä välillä aika hurja ja 5v-neuvolassa ei kaikki asiat onnistuneet - ei poika kuitenkaan raivonnut tai varsinaisesti uhmannut, ei vain oikein huvittanut tehdä mitä pyydettiin.

7-vuotiaamme taas on koulussa hyvin rauhallinen, arka ja kiltti. Kotona sitten myrskyää. Poika saattaa raivostua monesti aika kummallisista asioista ja sitten taas välillä on suloinen ja herttainen.

Kun kerran päiväkodissa sujuu, niin luulenpa että kyse on huominhakuisuudesta ja vanhempien "testailusta". Ei sen vakavamasta.

Kiitos, Kuukkeli, Kuukkeli. Toivon, että olet oikeassa ja kyse on vaan vanhempien testaamisesta.

Tuosta raivoamisesta vielä sen verran, että raivoaminen ei ole mitään ovien potkimista ja tavaroiden heittämistä, vaan raivokasta tilanteesta pakenemista ja ihmisten välttelyä. Jos huuto ei auta, se muuttuu hyvin nopeasti lohduttomaksi itkuksi. Poika arastelee uusia tilanteita mutta ei toisaalta yhtään välitä, miten niissä käyttäytyy.

Ihmettelen myös, miksi vaatteiden riisuminen on niin paha juttu. Joskus ruokaillessa poika ei myöskään tykkää, että häntä katsotaan, tästä oli puhetta viime vuonna päiväkodissakin. Poika on siis reviiritietoisempi ja vetäytyvämpi kuin lapset tuossa iässä keskimäärin. Ei yhtään tykkää olla huomion keskipisteenä, varsinkin jos siinä pitää kaiken lisäksi tehdä jotain. Ei mene leikkeihin mukaan helposti vaan tarvii aina jonkinlaisen preppauksen ja lämmittelyn, mieluummin oman äidin ja isän mukaan tilanteeseen... Tästä olen jo alkanut jutella hänelle, ettei äiti ja isä ihan joka paikkaan voi tulla perässä, esim. kiipeilytelineisiin... Epäilee ja arkailee omaa osaamistaan vaikka oikeasti on todella tietäväinen "fiksu nuori herra".

 

Aivan kuin olisin itse kirjoittanut melkein 6v tyttömme käytöksestä, sillä erotuksella että vaatteiden kanssa ei ole mitään riisumisongelmia ja päiväkodissa käyttäytyy useimmiten kuin herranenkeli. Yksin ollessaan osaa kyllä käyttäytyä.

Muuten onkin sitten huutoa, raivoomista, kiroilua (!!?) ja jopa tavarat lentelee. Tyttö vaikuttaa olevan jopa kiukkuinen koko ajan ja kun asiasta kysyy niin hermostuu entisestään. Olen päätellyt, että kyseessä olisi vain huomionhakua, mutta aion silti ottaa tämän puheeksi 6v neuvolassa helmikuussa.