adhd koululainen..

JONSERED Karhunkantaja
On aloittanut. Pettymymksiä ei vielä ole. Hyvä opettaja ja ihana koulu :D Saa laittaa yytä! Esikoinen vitosella (adhd-i), toinen kolmosella (lievä adhd) ja äiti adhd.
 
JONSERED Karhunkantaja
Opettajien ja oppilashuoltoryhmän kanssa oli tapaaminen, kävimme läpi lasten asioita. Esikoisen oireet lähes kadonneet :D Pojalla menee hyvin ja keskimmäiselläkin asiat kunnossa. Isommat pääsevät taideterapiaan vielä vahvistamaan itsetuntoaan.

Eli meillä asiat ovat suorastaan sikamaisen hyvin. :D :saint:
 
Jonsered, tuohan kuulostaa hyvältä. :D Meillä taas tuon kakkosen oirehtiminen on alkanut taas, eli erityisopettajalle on jonossa josko päästäisiin edes testeihin tästä,,,
Minä siis epäilen pojalla olevan vähintäänkin lukihäiriö, mutta voihan se olla add tms keskittymishäiriökin. :/
 
JONSERED Karhunkantaja
Jätkä,
ja muutkin, tietenkin

Meillä on koulun ja opettajien kanssa käynyt tuuri. Stasi on saanut rauhassa keskittyä tärkeimpiin asioihin, eli siihen, että tekee omalla vauhdillaan ja tyylillään asiat. Mossadia on osattu tukea sosiaalisissa tilanteissa ja sallittu liikkua luokassa, kunhan muut eivät koe sitä häiritseväksi. Heka on myös hyvissä käsissä, hänen opettajansa (juuri valmistunut) jatkaa erityispedagogiikan opintojaan ja näkee hekan mahdollisuudet ja osaa kannustaa ja kiittää.

Neuropsykologimme ja viereisen kaupungin perhe- ja kasvatusneuvola ovat ehdottomasti koulumme puolella lapsilähtöisyyden vuoksi.

Toivottavasti tämä autuus jatkuisi!
 
Onko lapsillanne lääkitystä?

Meillä siis ei vielä ADHD -diagnoosia vaan toistaiseksi F91.3 (uhmakkuushäiriö). Viime kevään neuropsykologin tutkimuksissa nepsy mainitsi mahdollisen ADHD -lääkityksen harkitsemista koulupäivien ajaksi (koulu siis alkaa vasta syksyllä 2008).

Millaisin avuin lapsenne pärjää koulussa ja minkälaiset tukimuodot ovat olleet ennen koulun aloittamista?

 
JONSERED Karhunkantaja
Meillä lääkitään vain äitiä :D Concertalla. Kun lääkityksen teho häipyy, olo on entistä sekavampi... Eli jos ilman pärjää, hyvä. Jos ei, koko päivän stimutus on parempi.

Pienryhmäopetus ja pitkä pinna ja ymmärrys asiasta auttavat.
 
Meillä pojalla alettu epäillä koulu käytöksen ja kotona olevan käytöksen pohjalta ADHD ilman ylivilkkautta mitä lienee sit tarkoittaakin...valehtelu yms.kuuluu kuulemma kuvioon. ?????
Jatketaan tutkimuksia 16.tammikuuta. tk:ssa.
 
meillä pojalla vuosi sitten todettiin ad/hd. koulu lähti hyvin käyntiin ja ongelmia ei sillä saralla ole ollut mutta muuten senkin edestä. nyt on hoitojaksolla lasten psyk. päivä osastolla käytöshäiriön ja uhmakkuuden vuoksi. jakso kestää ainakin 5kk. concertaa saa mutta se ei vaikuta kuin n.6 tuntia
 
JONSERED Karhunkantaja
kanappa

Meillä ekaluokkalainen on tutkittu. Jos ylivilkkaus puuttuu, tarkoittaa se yleensä sitä, että juuttuu "päänsä sisälle" ja keskittyminen muihin asioihin takkuaa.

Concerta toimii minulla max. 7 tuntia kerrallaan (36 mg), siksi otankin kaksi satsia, aamuC ja iltapäiväC, että koko päivän pysyn toimintakykyisenä. Tai ainakin siihen saakka, että lasten rutinit saa hoidettua. :)
 
Kiitos Jonsered :wave: Puhuin yli vilkkauden puuttumisesta,se taitaa puuttua vain koulu tilanteessa,painissa ja kotona adhd rasti ruutuun paperit kertoivat toita kun vedeltiin niitä kotona ensin ja sit painin ohjaaja oli vedellyt...ihan selvä adhd tapaus tuo poika kulta,raukka parka, no voi sun....onko siis lääkitys tiedossa tässäkin tapauksessa??
 
JONSERED Karhunkantaja
kanappa.

Ei välttämättä tarvitse lääkitystä, vain opetusta siinä, kuinka itsensä kanssa toimia. Oma rasavili saa olla luomuna mahdollisimman kauan, pienryhmäopetus on avuksi ja hyvät hermot sekä oiretiedostus. Kyllä te pärjäätte! =)
 
Kannustuksesta kiitos....jotenkin koen myös tuon lääkityksen turhan rajuna vaikka joku päivä tuntuis et vois keittää vaikka tramalista puuron ja syöttää sen kun ei muuten saa mitään otetta koko lapseen..välillä taas suht´kot normaali(jos niin voi sanoa)... voi elämän kevät,oppis nyt sit elämään ja koulimaan oikein tuollaista lasta kun just ja just on opetellut (ja paljon on opettelemista) tuon dysfasia lapsen kanssa pärjäämään niin ettei tarvii pohtia niin paljon asioita.
ONNEKSI ON KOHTALOTOVEREITA!!! :heart: :hug: =)
 
JONSERED Karhunkantaja
Alkuperäinen kirjoittaja kanappa:
tiedän etteivät ne jenkeissä käytä lääkkeitä lapsiin vaan mielummin luonnon lääkkeitä antavat,omega 3 ja camomillaa...
E-epa (suurina annoksina), karnosiini, magnesium ja sinkki. Lieventää vähän oireita, ei tosin stimulanttilääkitykselle pärjää.

Kahvikupillinen rauhoittaa hyperillä käyvää addia aika tehokkaasti. Aivot vaativat paljon polttoainetta, itse hain sitä sokerista ja kofeiinista, nyt ei kumpikaan maistu.

Hekalle siis juotetaan kahvia tai kolaa akuuttiin hätään.
 
JONSERED Karhunkantaja
Alkuperäinen kirjoittaja kanappa:
ihan tosi siis kahvia tai colaa ja kun aina joka paikassa kehoittavat niitä välttämään? Mikä siinä on sitten se juju??
Sama idea, kuin stimulanttilääkityksessäkin: adhd-aivot rauhoittuvat aineista, jotka saavat normiaivot kiihtymään. Jokua absurdin paradoksaalinen aivokemia-asia...

Ennen lääkitystä join litratolkulla kahvia, kolaa ja energiajuomia sekä söin sokeria, siis kourakaupalla. Enää ei maistu...

Addi-aivot käyvät ylikierroksilla ja tarvitsevat paljon polttoainetta.
 
Mun pojalla todettiin juuri ADHD (tarkkaavaisuushäiriö )
Ei kuulemma ole pahimmasta päästä, mutta kyllä sen huomaa. Poika on nyt eskalainen ja aloittaa syksyllä 1.luokan ADHD-luokassa. Keskittymisen kanssa on tosiaankin ongelmia ja levottomuutta on ihan päivästä riippue. Toisena päivänä voi olla ihan rauhallinenkin. Heti kun on enempi porukkaa alkaa levottomuss ja päiväkodillakin ovat sen huomanneet.
Lääkitystä ei ole. Puheessa on vain vielä epäselvyyksiä, koska puuttuu kirjaimia R, S, K. Ja motoriikan kanssa ongelmia eli saa nyt toimintaterapiaa ryhmämuotoisena tällä hetkellä.

Jännityksellä odotan miten koulu alkaa sujumaan syksyllä.
 
JONSERED Karhunkantaja
Alkuperäinen kirjoittaja Verenpisara:
Mun pojalla todettiin juuri ADHD (tarkkaavaisuushäiriö )
Ei kuulemma ole pahimmasta päästä, mutta kyllä sen huomaa. Poika on nyt eskalainen ja aloittaa syksyllä 1.luokan ADHD-luokassa. Keskittymisen kanssa on tosiaankin ongelmia ja levottomuutta on ihan päivästä riippue. Toisena päivänä voi olla ihan rauhallinenkin. Heti kun on enempi porukkaa alkaa levottomuss ja päiväkodillakin ovat sen huomanneet.
Lääkitystä ei ole. Puheessa on vain vielä epäselvyyksiä, koska puuttuu kirjaimia R, S, K. Ja motoriikan kanssa ongelmia eli saa nyt toimintaterapiaa ryhmämuotoisena tällä hetkellä.

Jännityksellä odotan miten koulu alkaa sujumaan syksyllä.
:eek: ADHD-luokassa?

Kertoisitko lisää. Ajatus tuntuu kovin ristiriitaiselta näin äkkipäätään.

Mielestäni lievä adhd ei ole este integroidulle opetukselle. Vähän levoton ja hieman tarkkaamaton lapsi kärsii enemmän ryhmässä, jossa muut koheltavat. Ja hyvä opettaja pärjää kyllä yhden "vaativamman" oppilaan kanssa ilman, että muu luokka kärsii.
 
[/quote]

:eek: ADHD-luokassa?

Kertoisitko lisää. Ajatus tuntuu kovin ristiriitaiselta näin äkkipäätään.

Mielestäni lievä adhd ei ole este integroidulle opetukselle. Vähän levoton ja hieman tarkkaamaton lapsi kärsii enemmän ryhmässä, jossa muut koheltavat. Ja hyvä opettaja pärjää kyllä yhden "vaativamman" oppilaan kanssa ilman, että muu luokka kärsii.[/quote]



Lääkäri totesi, että poika tarvitsee tarkkaavaisuuden takia pienempää ryhmää ja tarkkaavaisuuden häiriö on sitä luokkaa, että vaikeuttaa oppimista. Päiväkotiryhmä on nyt integroitu ryhmä jossa 12 lasta ja näistä 2 eskarilaista. Poika saa siis käydä eskaa kaksin tämän toisen pojan kanssa. Levottomuus ja tarkkaamattomuss tulee esiin jo 12 lapsen ryhmässä.
Koulu asia on vielä sinänsä auki, koska ei ole tietoa millaisia luokkia on tulossa tähän meille. Pienemmälle luokalle joka tapauksessa menee ja lääkärin suositus olisi juuri tuo ADHD-luokka. Huhtikuuhun menessä kuitenkin tulee tietoon onko ADHD-luokka vai muu pienempi.
 

Yhteistyössä