Adoptiota harkitsevien/alkutaipaleella olevien oma topic.
- Viestiketjun aloittaja Johanna72
- Ensimmäinen viesti
Sydämelliset onnittelut Moeketsi ja kaikki muutkin lapsiesityksen, tai jo lapsensa, saaneet! :heart:
Onnittelujen myötä ilmoittaudun joukkoon: olen kolmekymppinen kahden biolapsen äiti, ja ihan vasta adoptiotaipaleen alussa, alkumetreillä, ajatuksen tasolla. Adoptiota mietimme mieheni kanssa jo ennen biolasten syntymää, ja nyt se tuntuu ainoalta oikealta tavalta odottaa kolmatta lasta perheeseemme.
Kiina on ollut aina lähellä sydäntäni, ja SN-ohjelma voisi sopia meille. Kiinan kriteerit täytämme, joidenkin muidenkin maiden ehkä, mutta tällä ajatuksella ajattelimme lähteä liikkeelle. Kunnan sosiaalivirastoon yritin soittaa, mutta kaikki kolme adoptiotyöryhmään kuuluvaa sosiaalityöntekijää ovat vuosilomalla. Paljon on kysymyksiä, paljon mietittävää, mutta toivon, että aikanaan alkava adoptioneuvonta selkiyttää tällä hetkellä kysymyksistä, epäilyistäkin, mutta myös toiveista ja haaveistä täynnä olevaa päätäni. Omaakin selvitystyötä olen jonkin verran tehnyt (adoptioaiheiset viralliset nettisivut, epävirallisemmat blogit ja kirjat), mutta niin paljon on vielä opittavaa ja ajateltavaa.
Onnittelujen myötä ilmoittaudun joukkoon: olen kolmekymppinen kahden biolapsen äiti, ja ihan vasta adoptiotaipaleen alussa, alkumetreillä, ajatuksen tasolla. Adoptiota mietimme mieheni kanssa jo ennen biolasten syntymää, ja nyt se tuntuu ainoalta oikealta tavalta odottaa kolmatta lasta perheeseemme.
Kiina on ollut aina lähellä sydäntäni, ja SN-ohjelma voisi sopia meille. Kiinan kriteerit täytämme, joidenkin muidenkin maiden ehkä, mutta tällä ajatuksella ajattelimme lähteä liikkeelle. Kunnan sosiaalivirastoon yritin soittaa, mutta kaikki kolme adoptiotyöryhmään kuuluvaa sosiaalityöntekijää ovat vuosilomalla. Paljon on kysymyksiä, paljon mietittävää, mutta toivon, että aikanaan alkava adoptioneuvonta selkiyttää tällä hetkellä kysymyksistä, epäilyistäkin, mutta myös toiveista ja haaveistä täynnä olevaa päätäni. Omaakin selvitystyötä olen jonkin verran tehnyt (adoptioaiheiset viralliset nettisivut, epävirallisemmat blogit ja kirjat), mutta niin paljon on vielä opittavaa ja ajateltavaa.
Hei! Kirjoitinkin jo yhden topicin alle mutta laitetaan tännekin! Eli alkutaipaleella ollaan, kolmas neuvonta käynti tulossa syksyllä. Olen 35 vuotias ja mies 38 vuotta. Lapsettomuushoidot ovat päättyneet tuloksettomana. Takana 6 vuotta yritystä. Kaikki keinot mahdolliset keinot olleet käytössä paitsi vieraat solut. Nyt suunnittelemme kansainvälistä adoptiota. Venäjä ja Etelä-Afrikka ovat ajatuksissa. Mahtavaa että löysin tämän palstan. Tuntuu välillä, että sitä on ihan yksin maailmassa näiden asioiden kanssa. Ei mene päivääkään, ettemmekö tätä asiaa jollain tasolla pohtisi. Tsemppiä kaikille meille!
Moikka,
täälläkin yksi adoptiota suunnitteleva - tai no, ainakin asiasta unelmoiva
Meillä tilanne on se, että meillä on jo yksi biolapsi. Toista yritettiin aikanaan jonkin aikaa, mutta ei onnistuttu. Silloin asia tietysti suretti todella paljon, mutta toisaalta uskon kohtaloon ja näin oli varmasti tarkoitettu. Hoitoihin emme missään vaiheessa suunnitelleet lähtevämme.
Itse olen jo teini-iästä asti pitänyt adoptiota mahdollisena vaihtoehtona. Mieheni taas on ollut aika nihkeä, ja on edelleen. Eli emme pääse etenemään asiassa ennen kuin pääsemme yhteisymmärrykseen aiheesta. Tietenkään en ala häntä tähän pakottamaan.
Toiveissa olisi taapero tai leikki-ikäinen lapsi Venäjältä. Muita maita emme oikeastaan edes harkitse. Myöskään vauvaa emme toivo, sen verran univelkaa on vielä esikoisen jäljiltä.
Kaikkein eniten koko prosessissa mietityttää lapsen erityistarpeet. Koska meillä on jo lapsi, jolla on omalla tavallaan haastava persoonallisuus, mitään harhakuvia lapsen kasvatuksen helppoudesta meillä ei ole. Vaikeista oloista tuleva lapsi on varmasti omalla tavallaan haastava. Lisäksi mietiyttää kiintymys, tai lähinnä se, syntyykö se varmasti. Minulle äitiys on ennen kaikkea suurta rakkautta ja sitä toivon pystyväni antamaan adolapselle ja itsekkäästi myös vastaanottamaan sitä lapselta. Olen tässä erittäin rehellinen ja avoin, vaikkakin tunteeni eivät ehkä ole niin korrekteja, joten pahoittelen, jos joku pahoittaa mielensä.
Näillä miettein siis. Haen edelleen paljon paljon tietoa ja kypsyttelen ajatusta päässäni ja sitten onkin aika keskustella asiasta vakavasti miehen kanssa. Sydän ja syli kaipaa vielä yhtä lasta.
Voimia kaikille odottajille!
täälläkin yksi adoptiota suunnitteleva - tai no, ainakin asiasta unelmoiva
Meillä tilanne on se, että meillä on jo yksi biolapsi. Toista yritettiin aikanaan jonkin aikaa, mutta ei onnistuttu. Silloin asia tietysti suretti todella paljon, mutta toisaalta uskon kohtaloon ja näin oli varmasti tarkoitettu. Hoitoihin emme missään vaiheessa suunnitelleet lähtevämme.
Itse olen jo teini-iästä asti pitänyt adoptiota mahdollisena vaihtoehtona. Mieheni taas on ollut aika nihkeä, ja on edelleen. Eli emme pääse etenemään asiassa ennen kuin pääsemme yhteisymmärrykseen aiheesta. Tietenkään en ala häntä tähän pakottamaan.
Toiveissa olisi taapero tai leikki-ikäinen lapsi Venäjältä. Muita maita emme oikeastaan edes harkitse. Myöskään vauvaa emme toivo, sen verran univelkaa on vielä esikoisen jäljiltä.
Kaikkein eniten koko prosessissa mietityttää lapsen erityistarpeet. Koska meillä on jo lapsi, jolla on omalla tavallaan haastava persoonallisuus, mitään harhakuvia lapsen kasvatuksen helppoudesta meillä ei ole. Vaikeista oloista tuleva lapsi on varmasti omalla tavallaan haastava. Lisäksi mietiyttää kiintymys, tai lähinnä se, syntyykö se varmasti. Minulle äitiys on ennen kaikkea suurta rakkautta ja sitä toivon pystyväni antamaan adolapselle ja itsekkäästi myös vastaanottamaan sitä lapselta. Olen tässä erittäin rehellinen ja avoin, vaikkakin tunteeni eivät ehkä ole niin korrekteja, joten pahoittelen, jos joku pahoittaa mielensä.
Näillä miettein siis. Haen edelleen paljon paljon tietoa ja kypsyttelen ajatusta päässäni ja sitten onkin aika keskustella asiasta vakavasti miehen kanssa. Sydän ja syli kaipaa vielä yhtä lasta.
Voimia kaikille odottajille!
Moi ja tervetuloa miettimään adoptioasioita! Kiintymyssuhe lapsen kanssa ei synny automaattisesti niinkuin varmaan tiedätkin, vaan sen eteen pitää vanhempien tehdä tietoisesti töitä. On toki sellaisiakin adoptioita, joissa molemminpuolinen kiintymys syntyy heti ja aivan kuin itsestään, mutta paljon tavallisempaa on että kiintymyssuhteen rakentumiseen menee aikaa.
Kaikille adoptiosta kiinnostuneille suositeltava kirja on Deborah Grayn Attaching in Adoption. Gray kuvaa kirjassa kiintymyssuhteen muodostumisen vaiheita ja kuvaa vanhempien ja lapsen "tehtävät" jokaisessa kiintymyssuhteen vaiheessa.
On melkoisen "varmaa", että jos valmistautuu adoptioon kunnolla ja tarvittaessa hakee apua terapeutilta tai muulta ammattilaiselta lapsen kanssa, kiintymyssuhde alkaa muodostua, syvenee ajan kanssa ja vanhempi pääsee antamaan ja vastaanottamaan rakkautta. Mutta eipä elämässä mikään täysin varmaa ole ja adoptioperheisiinkin mahtuu monenlaisia elämäntarinoita. Aivan kaikki adoptiot eivät onnistu, joskus käy niin että lapsi ei syystä tai toisesta voikaan kasvaa aikuiseksi asti ensimmäisessä adoptioperheessään.
On lapsen ja koko perheen kannalta tavattoman kurjaa jos niin kävisi. Siksi onkin tärkeää, että adoptio on koko perheen juttu ja että molemmat vanhemmat todella tahtovat yhdessä onnistua ja ovat valmiita tekemään kovastikin töitä perheen eteen. Tsemppiä pohdintoihin!
THE puhelu tuli!!
Meitä odottaa Filippiineillä pieni 1v 7kk poika. Fiilis on uskomaton!!
Meitä odottaa Filippiineillä pieni 1v 7kk poika. Fiilis on uskomaton!!
Paljon onnea, Onnia!
Täällä edelleen pohdiskelevalla kannalla... Syksyn myötä meillä on alkanut Arki, isolla A:lla. Ja se on aina yhtä haasteellista. Lapsi menee päiväkotiin, itkee, kapinoi, ikävöi. Itselläni on myös kova ikävä häntä, mutta se on vain kestettävä. Kaikki henkiset asiat meillä siirtyvät heti uniin eli öistä tulee katkonaisia. Ja tietty miten muuten se pieni ihminen purkaisi oloaan kuin kiukuttelemalla äidille.
Joten nyt taas tuntuu vähän hullulta unelmoida adoptoinnista, kun omassa pesässäkin riittää tekemistä. Ja uudelle lapselle pitäisi olla hirmuisesti voimia ja jaksamusta. Ei ole helppoa...
Täällä edelleen pohdiskelevalla kannalla... Syksyn myötä meillä on alkanut Arki, isolla A:lla. Ja se on aina yhtä haasteellista. Lapsi menee päiväkotiin, itkee, kapinoi, ikävöi. Itselläni on myös kova ikävä häntä, mutta se on vain kestettävä. Kaikki henkiset asiat meillä siirtyvät heti uniin eli öistä tulee katkonaisia. Ja tietty miten muuten se pieni ihminen purkaisi oloaan kuin kiukuttelemalla äidille.
Joten nyt taas tuntuu vähän hullulta unelmoida adoptoinnista, kun omassa pesässäkin riittää tekemistä. Ja uudelle lapselle pitäisi olla hirmuisesti voimia ja jaksamusta. Ei ole helppoa...
Hei kaikille!
Ollaan lapsettomuushoidoissa loppumetreillä ja menossa adoptio-infoon. Tarkoitus olisi saada vähän vielä lisää tietoa ja perhelomake kotiin tarkasteltavaksi/täytettäväksi. Olen jo lukenut kesän aikana lähes kaiken kirjallisuuden mitä meidän kirjastosta on löytynyt asiaan liittyen. Tuntuu, että välillä pää on mennyt ihan sekaisin koko aiheesta ja jotkut kirjat antavat vahvistusta sille, että tää olisi meidän juttu. Mieheni toivoo kotimaista adoptiota ja minulle kävisi kumpi vain.
Lapsettomuutta takana 4,5 vuotta ja ivf-hoidoissa ollaan oltu reilu kaksi vuotta. Nyt syksyllä käymme läpi vielä viimeiset oljenkorret, mutta onhan sitä jo henkisesti valmistautunut siihen, että minun raskauden kautta ei lasta saada. Teemme hoidot vielä kuitenkin, kun lääkäri niitä meille ehdotti ja eipä tosiaankaan jää enää mitään arvailujen varaan. Luovutettuja sukusoluja lääkäri ei meille ehdottanut, kun vikaa on meissä kummassakin, niin ne ei välttämättä auttaisi.
Alunperin adoptio ei ole ollut meidän haaveissa, mutta asia on kypsynyt hiljaa mielessä toistuvien epäonnistuneiden hoitojen edetessä. Kummatkin toivomme, että saisimme lopulta lapsen, tavalla taikka toisella. Minun vauvakuume on alkanut jo silloin, kun teininä hormoni alkoivat hyrrätä. Kaikista suurin haaveemme olisi saada olla äiti ja isi (muillekkin kuin noille karvaisille lapsillemme).
Pelottaa etukäteen mitä sossu meistä ajattelisi. Olemmeko tarpeeksi hyviä? Minulla on ikää 27v ja miehellä 33v.
Ihana lukea kuinka noita the-soittoja tulee tasaisin väliajoin! Tulee ihan tippa linssiin <3
Ollaan lapsettomuushoidoissa loppumetreillä ja menossa adoptio-infoon. Tarkoitus olisi saada vähän vielä lisää tietoa ja perhelomake kotiin tarkasteltavaksi/täytettäväksi. Olen jo lukenut kesän aikana lähes kaiken kirjallisuuden mitä meidän kirjastosta on löytynyt asiaan liittyen. Tuntuu, että välillä pää on mennyt ihan sekaisin koko aiheesta ja jotkut kirjat antavat vahvistusta sille, että tää olisi meidän juttu. Mieheni toivoo kotimaista adoptiota ja minulle kävisi kumpi vain.
Lapsettomuutta takana 4,5 vuotta ja ivf-hoidoissa ollaan oltu reilu kaksi vuotta. Nyt syksyllä käymme läpi vielä viimeiset oljenkorret, mutta onhan sitä jo henkisesti valmistautunut siihen, että minun raskauden kautta ei lasta saada. Teemme hoidot vielä kuitenkin, kun lääkäri niitä meille ehdotti ja eipä tosiaankaan jää enää mitään arvailujen varaan. Luovutettuja sukusoluja lääkäri ei meille ehdottanut, kun vikaa on meissä kummassakin, niin ne ei välttämättä auttaisi.
Alunperin adoptio ei ole ollut meidän haaveissa, mutta asia on kypsynyt hiljaa mielessä toistuvien epäonnistuneiden hoitojen edetessä. Kummatkin toivomme, että saisimme lopulta lapsen, tavalla taikka toisella. Minun vauvakuume on alkanut jo silloin, kun teininä hormoni alkoivat hyrrätä. Kaikista suurin haaveemme olisi saada olla äiti ja isi (muillekkin kuin noille karvaisille lapsillemme).
Pelottaa etukäteen mitä sossu meistä ajattelisi. Olemmeko tarpeeksi hyviä? Minulla on ikää 27v ja miehellä 33v.
Ihana lukea kuinka noita the-soittoja tulee tasaisin väliajoin! Tulee ihan tippa linssiin <3
Hirmuisesti onnea Onnia minunkin puolestani! Filippiineiltä taitaa tulla ihan mukavasti lapsitietoja. Sitten kun sinne saa taas lähettää papereita, se lienee ihan hyvä kontakti niille ketkä kriteerit täyttää.
HalleB, tervetuloa vaan tänne pohdiskelemaan. Ikänne puolesta te sovitte varmasti hyvin myös kotimaan hakijoiksi ja jos vauvaa haluatte niin se varmaan on paras vaihtoehto. Kannattaa kuitenkin muistaa että kotimaan huonona puolena on odotuksen ennustamattomuus, joku onnekas saattaa saada lapsen parissa vuodessa ja toinen odottaa 6 vuotta eikä vieläkään ole mitään tietoa saako lasta. Ilmeisesti ruuhkasuomen ulkopuolella vapautuu niin vähän lapsia adoptioon että moni odottaa lähemmäs tuon 6 vuotta, etelässä lapsia tulee vähän enemmän, mutta siellä taas suurin osa hakijoistakin on. Toki ulkomaan odotusajatkin ovat nousseet jatkuvasti, mutta ainakin osassa kontakteja odotusaika on jossain määrin ennustettavampi.
HalleB, tervetuloa vaan tänne pohdiskelemaan. Ikänne puolesta te sovitte varmasti hyvin myös kotimaan hakijoiksi ja jos vauvaa haluatte niin se varmaan on paras vaihtoehto. Kannattaa kuitenkin muistaa että kotimaan huonona puolena on odotuksen ennustamattomuus, joku onnekas saattaa saada lapsen parissa vuodessa ja toinen odottaa 6 vuotta eikä vieläkään ole mitään tietoa saako lasta. Ilmeisesti ruuhkasuomen ulkopuolella vapautuu niin vähän lapsia adoptioon että moni odottaa lähemmäs tuon 6 vuotta, etelässä lapsia tulee vähän enemmän, mutta siellä taas suurin osa hakijoistakin on. Toki ulkomaan odotusajatkin ovat nousseet jatkuvasti, mutta ainakin osassa kontakteja odotusaika on jossain määrin ennustettavampi.
Trallallaa kiitos kommentistasi! Tuohan se hirvittää tuo odotusaika, mutta parempi odottaa, kuin jäädä lapsettomaksi. Onhan tuohon odottamiseen jo tottunut..
Mä kuulin infossa, että uuden lain myötä adoptioon vapautuvat lapset voidaan sijoittaa minne vain suomessa. Eli Helsingissä syntynyt voi saada kodin Rovaniemeltä tms..
Saatiin täytettäväksi perhelomake. Täytellään sitä tässä syksyn mittaan. Ihana, kun on jo uusia suunnitelmia! Hoidot alkaa olla jo niiiin nähty... Onneksi miehen kanssa ollaan samoilla linjoilla näitten asioiden kanssa
Tuohan se hirvittää tuo odotusaika, mutta parempi odottaa, kuin jäädä lapsettomaksi. Onhan tuohon odottamiseen jo tottunut.. Mä kuulin infossa, että uuden lain myötä adoptioon vapautuvat lapset voidaan sijoittaa minne vain suomessa. Eli Helsingissä syntynyt voi saada kodin Rovaniemeltä tms..
Saatiin täytettäväksi perhelomake. Täytellään sitä tässä syksyn mittaan. Ihana, kun on jo uusia suunnitelmia! Hoidot alkaa olla jo niiiin nähty... Onneksi miehen kanssa ollaan samoilla linjoilla näitten asioiden kanssa
Hei täällähän on ihania uutisia! Onnea lapsitiedoista asianosaisille! Kyllä kovasti lämmittää mieltä, kun ihmisten prosessit etenevät lapsitietoon saakka!
Mikä/mitkä palvelunantajat ilmoittavat asiakkailleen luvan saamisesta samantien, siis samana päivänä puhelimitse/sähköpostitse?
Käsittääkseni ainakin Hki tekee näin, mutta jotenkin ajattelin, että muutkin, mutta oonko väärässä, tuleeko tieto muilta postitse viiveellä?
Käsittääkseni ainakin Hki tekee näin, mutta jotenkin ajattelin, että muutkin, mutta oonko väärässä, tuleeko tieto muilta postitse viiveellä?