Äidin mielenterveysongelmat ja lapsi?

Onko täällä ihmisiä jotka on/on ollut tässä tilanteessa? Mikä vaan mielenterveysongelma käy... Miten ootte pärjännyt lapsen kanssa? Entä odotusaikana? Saako helposti apua?

 

Edes tuttua jolla näin? Masennusta?

 

Ei ketään taida kiinnostaa... :ashamed:

 

No kuvitellaan että olet tällaisessa tilanteessa. Mitä tekisit?

 

Avun saanti riippuu hirveästi paikasta. Jossakin neuvolassa havainnoidaan herkästi asioita, jossakin se apu pitää vaatimalla vaatia. Valitettava totuus tämän päivän mielialaongelmien hoidossa on "resepti kouraan ja ulos" terapia pitää jaksaa itse etsiä ja vaatia hyvin monessa paikassa.
Mä olen sairastanu masennuksen, jonka akuutti vaihe ei kestänyt kovin kauaa, ehkä noin 3kk, mutta pikkuhiljaa hiipien se teki tuloaan noin 7-8 vuotta. Luultavasti varsinainen toipuminen vie saman verran.
Tarkoititko avun saannilla apua sairauteen, siis lääkäripalveluja, vai apua lapsen hoitoon yms käytännön asioihin?

 

Mulla on kaksisuuntainen mielialahäiriö. Raskaus aika oli rankkaa. Lapsen kanssa olen pärjännyt hyvin. Jopa silloin kun olen masentunut huolehdin että lapsella on kaikki mitä tarvitsee, muuta en sitten jaksakkaan. Olen ollut muutaman kerran sairaalassakin tässä, isänsä on hoitanut tyttöä sillä aikaa, eikä noista mun sairaala jaksoista ole tainnut mitään traumoja jäädä tytölle.

Mutta se pitää muistaa että kun paha olo tulee niin apua hakee ajoissa eikä viime tipassa. Lapsen parasta ajatellen.

LAita yv:tä jos haluat enemmän jutella.

 

Mulla oli ehkä välillä on vieläkin ahdistuneisuushäiriö sekä masennusta sairastuin 3viikkoa ennen synnytystä,mutta nyt yritän ajatelematta yhtään mitään,kun en saanut terapia eikä mitään niin otin sitten itseä niskasta kiinni ja sanoin itselle että kyllä voi olla pahempia ongelmia elämässä mitä minulla on vaikka

 

Avun saanti riippuu hirveästi paikasta. Jossakin neuvolassa havainnoidaan herkästi asioita, jossakin se apu pitää vaatimalla vaatia. Valitettava totuus tämän päivän mielialaongelmien hoidossa on "resepti kouraan ja ulos" terapia pitää jaksaa itse etsiä ja vaatia hyvin monessa paikassa.
Mä olen sairastanu masennuksen, jonka akuutti vaihe ei kestänyt kovin kauaa, ehkä noin 3kk, mutta pikkuhiljaa hiipien se teki tuloaan noin 7-8 vuotta. Luultavasti varsinainen toipuminen vie saman verran.
Tarkoititko avun saannilla apua sairauteen, siis lääkäripalveluja, vai apua lapsen hoitoon yms käytännön asioihin?

Sekä että, eli apua sairauteen ja lapsen hoitoon.

 

Mulla masennusta, paniikkihäiriötä ja oon "rajatilapersoona"
Lapsen kanssa olen hyvin pärjännyt, elämäni ilo. Vaikeimpina aikoina olen pitänyt ainoastaan lapsesta huolen, en ole tuhlannut energiaa esim. siivoamiseen
Odotusaikana olivat hyvin asiallisia mulle ja heti kun alkoi mielialat menemään huonompaan suuntaan sain lääkityksen
Miä ainakin saan helposti apua, mutta mulla onkin "tukilinkkejä" paljon

 

Mä sairastuin synnytyksen jälkeiseen masennukseen, joka todettiin vasta, kun lapsi oli lähemmäs vuoden. Olin vaan sinnitellyt... Siitä sitten pikku hiljaa edettiin keskivaikeaan masennukseen, joka puhkesi kun olin siirtymässä takaisin työelämään äitiysloman jälkeen. Olin päässyt psykologille jo aiemmin ja hän sai minut akuuttipsykiatrian polille. Sain lääkitystä ja terapiaa. Siinä vaiheessa, kun vaan makasin sängyssä, lapsi oli onneksi jo päiväkodissa. Isi vei hänet aamuisin ja minä hain iltapäivällä. Ja usein äitini tuli tänne iltapäivällä auttamaan, kunnes mies tuli kotiin. Äitini oli mulle ihan korvaamaton apu! Ja mies, hänen panoksensa oli jotain aivan uskomatonta! Hän jaksoi pitää perheen kasassa, kodin kunnossa ja ruuan pöydässä. Hän hoiti lastamme ja antoi minun levätä. Mutta sekin vaati veronsa... Kun minä paranin, hän uupui ja sairastui :'( . Nyt on tilanne jo hyvä, ollaan molemmat ilman lääkitystä ja terapiaa. Mutta kyllä musta tuntuu, että tämä kaoottinen tilanne on varmasti jättänyt lapseen jotain merkkejä.

 

Mulla masennusta, paniikkihäiriötä ja oon "rajatilapersoona"
Lapsen kanssa olen hyvin pärjännyt, elämäni ilo. Vaikeimpina aikoina olen pitänyt ainoastaan lapsesta huolen, en ole tuhlannut energiaa esim. siivoamiseen
Odotusaikana olivat hyvin asiallisia mulle ja heti kun alkoi mielialat menemään huonompaan suuntaan sain lääkityksen
Miä ainakin saan helposti apua, mutta mulla onkin "tukilinkkejä" paljon

saako kysyä mikä on "rajatilapersoona"?

 

Täällä kanssa masennukseen sairastunut odottava äiti. Terapian ja lääkityksen avulla olo on jo parempi, mutta ei toki vielä samanlainen kuin terveenä ollessa. Uskon ja toivon kuitenkin pärjääväni lapsen kanssa, ja jos tuntuu että en pärjääkään voin puhua asiasta neuvolassa ja psykologilleni.

 

Onko täällä äitejä joilla pakko-oireinen häiriö. Miten ootte pärjänny

 

saako kysyä mikä on "rajatilapersoona"?

Rajatilapersoona on siis tunne-elämältään epävakaa. Tuo on todella tuskallinen asia ollut omassakin elämässä. Kaikki mitä tuntee, tuntee supervahvana. Ilon ja surun ja eritoten tuntee sen surun, masennuksen ja ahdistuksen todella luissa ja ytimissä!!! On tunteidensa orjana, lastuna laineilla. Ikuinen murehtija joka itkee ja stressaa helposti. Itsellä on tuo. Onneksi selvisi aikoinaan kun hakeuduin masennuksen vuoksi psyk. polille. Oli myös itsetuhoisuutta ja impulssikontrollin vaikeuksia.

Terapiassa ja itsetutkiskelulla sitä onneksi on oppinut vuosien aikana ottamaan tunteet ja itsensä haltuun. Nyt minullakin on vauva ja ihana mies ja ihan hyvin menee vauvan kanssa. Rakkain aarteeni! Minua kyllä vaivaa aiemmat traumaattiset kokemukset ja erityisen vaikea oma lapsuus, stressaannun edelleen helposti ja itken helposti (mutten lapsen nähden). Neuvolasta sainkin lapsiperhepsykologin jonka kanssa jutella omasta vaikeasta äitisuhteesta ja lapsuudesta. Itse aion välttää niitä asioita mitä itse pienenä sain kokea kuin ruttoa!!!

Meidän perheessä ei riidellä, ei jätetä lapsia yksin yöksi kotiin, ei uhata itsemurhalla eikä kiskota välienselvittäjäksi valitsemaan puolta. Meidän perheessä ei haukuta toista vanhempaa lapselle!! Meidän perheessä ei lautaset lennä päin seiniä. Oma lapsuus oli tuota ja omaa pikkuista varjelen kaikelta pahalta ja ikävältä koska minulle nuo asiat vaikutti pitkälle aikuisuuteen..