äitini,alkoholisti,"ihana isoäiti"

En tiedä mihin purkaisin itseni,mutta olen jo täällä kaksplussa-palstalla avoimesti kertonut,että äitini on alkoholisti.Nyt siellä kotonansa vielä puolisen vuotta ilman ajokorttia,kun ajoi senkin kuivumaan viime maaliskuussa.
Olen nähnyt äitiäni viime joulukuussa muistaakseni ja niin on lapsenikin silloin nähneet toista mummoansa. Hän käy töissä,mutta melkeinpä kaikki vapaa-ajat tissuttelee enemmän tai vähemmän.Soittelee sillon tällöin humalassa ja jorisee omia juttujaan,joita en jaksa kuunnella,mutta leikin kiinnostunutta.
Tänään hän sitten laittoi tekstiviestin,jossa TAAs kertoi olevansa niin rakastunut ja nyt on niin hyvä olla ja tunne on molemminpuolista ja laittoipa kuvankin hiipparistaan.Ja aikovat tulla ajelemaan meillepäin ensi viikolla.
Nytpä kysynkin teiltä: Teenkö oikein jos sanon,että en halua tänne mitään uusia tuttavuuksia meidän huusholliimme.Jos en ole nähnyt äitiäni yli puoleen vuoteen en todellakaan halua tänne häntä kujertamaan uuden tuttavuuden kanssa.VÄittää että nyt on ollut ilman viinaa,koska uusi mieskään ei ole ryyppääjä.Kuitenkin 1,5 viikkoa sitten hän minulle soitti ja kertoi tästä ihastuksestaan ihan humalassa.
EN vaan jaksa äitiäni,vaikka hän kuinka on minun äiti.Minun lapset eivät ole ikinä nähneet humalaista ihmistä ja kaikkein vähiten haluan,että se on isoäiti,jonka näkevät.
Vuosi sitten keväällä vein pojat hälle muutamaksi tunniksi hoitoon,ja hän tuli iloisena pihalle vastaan poikia ja haistoin tuoreen viinan hajun.Minä pillahdin itkuun jätettyäni pojat sinne ja soitin pikkuveljeni sinne vartoimaan tilannetta,meillä oli pakollinen meno mieheni kanssa. Onneksi asun eri paikkakunnalla äitini kanssa,en kestäisi nähdä häntä täällä.

 

Nyt en ehdi valitettavasti vastaamaan viestiisi tarkemmin, mutta jos ei vielä ole tuttu asia käy tutustumassa www.aal.fi sivuihin ja keskusteluihin niin huomaat meitä olevan paljon. :hug:

 

Tuttua tekstiä. En voinut minäkään viedä lapsiani äidilleni hoitoon. Välillä hän itki kun ei näe usein lapsenlapsiaan. Kun sanoin hänelle että se johtuu alkoholin käytöstä, äiti vinkui että hänellä on syöpä. Minun oli vaan jäädytettävä tunteeni kun mikään ei auttanut. Nyt ovat kuolleet isäni 55v ja äiti 60v, en osaa heitä kauheasti surra..

 

me veljen kanssa aiotaan nyt tehdä meidän ukolle asia sillai selväksi, ettei haluta olla hänen kanssaan tekemisissä ennen kuin menee hoitoon. luvataan lähteä mukaan ja soitetaan klinikalle yhdessä siltä seisomalta... jos ei suostu, niin ei tarvi tulla kylään. menköön kotiin miettimään asiaa, ja kun haluaa niin varmasti ollaan tukena. se vaan on pakko laittaa asia poikki, ja näyttää sille ettei homma enää toimi.... katsotaan miten asia etenee. soitin tänään jo klinikalle ja kyselin miten asiaa voi auttaa ja aukiolo aikoja selvitin... hoh hoijaa...

 

oma äitini oli myös pahasti alkoholisoitunut vuosi sitten, nyt on onneksi pääsemässä kuiville pikku hiljaa. Pahimpina aikoina en olisi voinut kuvitellakaan, että olisin ottanut äitiäni kotiini lasten lähelle. Siskoni asuu espanjassa ja vanhempani ovat aikoja sitten eronneet, joten olin äidilleni ainoa läheinen. Ensin tuntui, että minulla on velvollisuus ymmärtää ja tukea äitiä, mutta lopulta meni hermot ja katkaisin välit. Jossain vaiheessa äiti sitten tajusi, että olin tosissani ja hakeutui hoitoon.
Nyt olemme vuoden ajan yrittäneet luoda suhdetta uudelleen, mikä on todella haastavaa. Tuntuu, etten pysty luottamaan siihen, että äiti on tosissaan kuivilla, vaikka olenkin käynyt muutaman kerran terapiaistunnoissa. Lapsiani en ole uskaltanut vielä päästää äitini asuntoon, koska hirvittää, että sieltä löytyy pulloja tai ettei äitini osaa huolehtia lapsistani. Pari viikkoa sitten äitini oli perheeni mukana mökkeilemässä, mikä sujui ihan hyvin, vaikkemme mieheni kanssa uskaltaneet ostaa edes saunaoluita, kun pelkäsimme, että äiti repsahtaa. Vaikka eihän se kai saisi olla muiden toimista kiinni vaan äidin tahdonvoimasta, mutta ei kyllä kauheasti uskalla riskeerata.

Olen tehnyt äidille hyvin tarkkaan selväksi, että jos äiti uudelleen repsahtaa, vaikkakin vain yhden drinkin verran, niin kotioveni sulkeutuu häneltä. Minä haluan antaa lapsilleni turvallisen mummin, ei mitään juoppoa. Mielestäni meillä kaikilla on oikeus siihen samaan. :attn:

 

Voi kuinka tuttua tekstiä. Onneksi en siis ole yksin. Äitini on toista kymmentä vuotta juonut ja viimeiset 10 vuotta ollut työtön. Enää hänestä ei työntekijäksi olisikaan.

Oman lapsen saatuani olen enemmä kelaillut äiti-suhdettani ja se on nostanut kipeitäkin asioita taas pintaan. Toisaalta olen ymmärtänyt äitiäni paremmin mm. että hän on varmasti rakastanut lapsiaan, vaikka onkin juonut. Äidinrakkaus on niin vahvaa. En siis syytä itseäni, että olenko ollut huono lapsi, kun äitini on alkanut juomaan. Varhaislapsuuteni äitini oli (onneksi) vielä raitis eli olen saanut itse kokea turvallisuuden tunnetta vielä sillon. Myöhemmin asiat sitten muuttuivat...en tiedä miksi...tuskin saan sitä koskaan selville...

Olen koittanut vaikka mitä hänen juomisen lopettamiseksi, mutta mikään ei auta. Aina pettyy ja turhautuu. Olen joutunut käymään hänen takiaan terapiassakin ja oppinut sen, että kukin elää täällä omalla tyylillään eli annan hänen elää omaa elämäänsä ja minä elän nyt omaani. Kun pääsin eroon katkeruudesta, niin olokin helpottui huomattavasti. Ainoona haikeana asiana nään sen, ettei oma lapseni saa koskaan "oikeaa" mummoa. Välillä tuntuu pahalta, kun muilla mummot hoitaa taaperoita, mutta itsellä ei ole edes omaa äitiä, jolta voisi pyytää pariksi tunniksi hoitoapua. Itse on siis pärjättävä. Miehen vanhemmat kun asuu kaukana. Välillä toivois, että oma äiti jos joku voisi auttaa, kun tuntuu ettei jaksa tai selviä arjesta.

Jaksamista kaikille kohtalotovereille ja paljon voimia! :hug:

 

Kävinpä pitkästä aikaa lukemassa tän alottamani ketjun.meitähän siis on ja paljon enemmänkin.Jotain lohduttavaa!
Mua kans harmittaa,että lapsillani ei ole tätä toista mummia edes arkipuheissani,koska mulla ei ole mitään kerrottavaa hänestä heille. Tänään juuri keskusteltiin mummeista lasteni kanssa,kun olen "palkannut" meille ns. varamummin hoitamaan mun töiden ajaksi kerran viikossa lapsiani. Sanoin,et nyt teillä on niinkuin kolme mummia,jos varamummi lasketaan mukaan.Pojat olivat ihan että kukas se kolmas on? Kun mun anoppi joka asuu 280 km päässä on läheisempi mummi lapsillemme kuin mun äiti,joka asuu 80 km päässä...
Mun puolesta kans olkoon,mä elän omaa elämääni,hän omaansa.Joskus soitellaan,tai kirjoitetaan sähköpostia. Eikä muuten tuonut sitä hiipparia meillä käymään,kun ehtivät erota ennen meille tuloa....huh