Äitipuolena oleminen

  • Viestiketjun aloittaja vierailija
  • Ensimmäinen viesti
vierailija
Kaipaisin todella väylää purkaa tunteita äitipuolen roolissa. Meillä miehen lapsi on joka vko 3päivää, muun ajan äidillään. Olemme vasta muuttanut yhteen, eli kaikki hakee paikkaansa. Poika on 4v.
Minkälaisia tunteita olette itse käyneet läpi vastaavissa tilanteissa? Mustasukkaisuus yms.
Kiitos jo etukäteen..
 
En ehkä pysty täysin samaistumaan juuri tuollaisiin tunteisiin, mutta ymmärrän silti hyvin. Seurustelen itse miehen kanssa, jolla on kolme alle 6-vuotiasta lasta edellisestä avioliitosta. Ihan lähiaikoina ollaan virallisesti muuttamassa yhteen, tosin olen täällä käytännössä jo asunut jonkin aikaa.
Lapset eivät ole täällä noin usein, mutta välillä kuitenkin. Aluksi kesti hetken tottua ajatukseen monesta lapsesta, mutta nopeasti siihen sopeuduin. Nyt tuntuu jo ihan luontevalta, että lapset ovat osa meidän yhteistä elämää. Yhdessä perheenä vietetään aikaa silloin, kun lapset ovat täällä. Kahdenkeskistä aikaa on sitten enemmän muulloin.
Aluksi itselläni oli pelkona se, ettei lapset sopeudu läsnäolooni. Lapset kuitenkin ottivat mut vastaan yllättävän hyvin. Kyllä välillä on mielessä ehkä häivähdys mustasukkaisuutta, mutta todella harvoin ja vain pieniä hetkiä. Tällä hetkellä yritetään ekaa yhteistä lasta, niin mahdollisen tulevan vauvan myötä arki tulee taas muuttumaan. Sitten pitää taas kaikkien sopeutua uudestaan muuttuneeseen tilanteeseen.
Sanoisin, että aika auttaa pahaiten tuollaisessa tilanteessa. Varmasti pikkuhiljaa kaikki palaset loksahtelevat paikoilleen ja arki alkaa sujua. Sitten tietysti kannattaa puhua miehesi kanssa tuntemuksistasi.
 
vierailija
Hei! Täällä äitipuolena 9 vuoden kokemuksella. Meillä miehen lapsi oli suunnilleen tuon ikäinen kun aloimme seurustelemaan. Voin sanoa että tuli koettua kaikkia tunteita laidasta laitaan...stressasin ja murehdin kauheasti aina kun lapsi tuli meille, esim. sen takia koska mies oli tosi herkillä jos komensin tai hermostuin lapselle. En osannut olla kuin kotonani kun kelpasin vain iloisena ja aina jaksavana. Siitä kehittyi epävarmuus mitä työstän vielä tänäkin päivänä (!) Oli hankalia tunteita miehen edellistä elämää kohtaan, kun hän oli kokenut monet asiat jo ekaa kertaa toisen kanssa... vertasin itseäni exään...hullua jälkeenpäin ajateltuna. Lapsi ärsytti aika paljon, mutta toisaalta niin ne ärsyttää vanhempiakin joskus. Äidiksi sittemmin tultuani huomaan samaa omiani kohtaan kun kiukuttelevat. Kun saimme yhteisen lapsen, en tykännyt yhtään että miehen lapsi oli vauvani lähellä, pelkäsin tosi paljon että tekee jotain pahaa. Oli ihan erilaista suhtautua toisen lapsen läsnäoloon kun saimme lisää yhteisiä.. side omiin tekee paljon ja etenkin se että hoitaa itse heitä 24/7, tuntee lapset, jaksaa heitä äitinä paremmin.. aivan luonnollista. Olen potenut älyttömästi huonoa omaatuntoa jos olen halunnut tehdä asioita omien lasten kanssa, vaikka olemme miehen kanssa miettineet että niin tekee hänenkin lapsi äitinsä kanssa. Tänä päivänä ongelma se ettei mieheni komenna kunnolla isointa lastaan, katsoo läpi sormien paljon mutta nuoremmille huutaa oikohöylänä pienemmistäkin. Olen vaatinut että odottaa isoimmalta eniten, tietysti.. ja edelleen kipuilen sen kanssa etten uskalla komentaa miehen lasta tai hermostua hänelle samoin kun omille...tuo epäreiluutta myös minun puolelta. Mutta tärkein olisi nyt että edes mies komentaisi lapsiaan reilusti...tuntuu että sain kirjoitettua sinulle vain murto osan kokemuksistani...mutta ennen kaikkea,tunteita laidasta laitaan, epävarmuutta omasta osasta, ja omasta toiminnasta, ei kotoisa tunne sen takia liian usein... mustasukkaisuutta milloin mistäkin, alussa varsinkin, nykyään harvemmin...
Sanoisin että jos sinulla on muita vaihtoehtoja kun uusperhe niin valitse se...itse en tekisi tätä näillä tiedoilla uudestaan. Liian hankalaa, perhe elämä kuuluisi olla mielekkäämpää ja helpompaa :)
 
app
Kiitos valtavasti<3 auttoi jo kun tietää ettei koe näitä ristiriitaisia tunteita yksin. Kannan myös syyllisyyttä etten ole pyyteettömästi rakastava äitipuoli ja välillä jopa mietin, että kunpa tuota penikkaa ei olisi:/ miten elämä olisi helpompaa jne. Ja mustasukkaisuus myös miehen edellistä elämää kohtaan on tuttua täälläkin! Ihana että sanoitte suoraan, vertaistuki on ihan parasta<3

Lisää kokemuksia kiitos
 
Noh,kohta 16 vuoden jälkeen en vieläkään ikinä käytä itsestäni sanaa äitipuoli. Olen aina inhonnut sitä sanaa, olen isän puoliso, meidän talouden toinen aikuinen. Alussa kaikki vähän haki paikkaansa ja tottakai kun lapsi kasvaa niin kaikki muuttuu. Fakta kuitenkin on että mies on kokenut kaikenlaista jo aiemmin, sille vaan ei voi mitään, se on tätä elämää se.

Sun ei tarvitse olla heti rakastava aikuinen, riittää että olet reilu ja turvallinen, rakkaus tulee ajan kanssa jos tulee ja jos ei tule niin ei sitäkään voi kukaan vaatia.
 
Totta muuten!

Äitipuoli ei voi olla ennen kuin lapsi itse haluaa -jos ikinä halua- nimittää äidiksi.

Musta on kiva että miehen lapset kutsuvat mua nimeltä ja pienin sanoo toistaiseksi *****-täti koska äitinsä opetti sille niin. Eiköhän se täti saada siitä pian kitkettyä veks.
 
onhan se varmaan stressaavaa. mutta sopikaa miehen kanssa pelisäännöt valmiiksi. ja annat ymmärtää, että koti on myös sinun koti, jossa sinulla on sanan valta myös, ja että myös sinulla on oikeus kasvattaa lasta.. kun on yhteiset pelisäännöt, joiden mukaan toimitaan, niin kaikki sujuu helpommin.
 
vierailija
No vaikkapa siksi, että haluaa just sen miehen. Sis miehen eikä "isää".

Mutta aapeen kysymykseen. Ajan myötä tottuu ja oppii. Mustasukkaisuunkin menee ohi parissa vuodessa. Kyllä se siitä!
Jos miehellä on kolme alle 6-vuotiasta lasta, niin se on paljon. Vaatii paljon uskallusta, että siinä tilanteessa alkaa puuhaamaan perheenlisäystä. Oma uskallukseni ei riittäisi
 
Jos miehellä on kolme alle 6-vuotiasta lasta, niin se on paljon. Vaatii paljon uskallusta, että siinä tilanteessa alkaa puuhaamaan perheenlisäystä. Oma uskallukseni ei riittäisi
Olikohan tää kommentti mun ekaan viestiin...

Kolme alle 6-vuotiasta on tosiaan paljon, vanhin on siis 5 ja nuorin 2. Tiedän, että on hyvinkin rohkeaa lähteä lasta tässä tilanteessa yrittämään. Mä vähän luulen, että monen uskallus ei varmastikaan riittäisi. Ja ikäähän mulla on tosiaan kesällä vasta 22. Mies on neljä vuotta vanhempi ja jos kaikki menee hyvin, niin ensi vuonna pyöritämme 4 lapsisen uusperheen arkea.
 
vierailija
Kuka tässä ei ole huolehtinut aiemmista lapsistaan? Oletko sä niitä jotka luulee, että miehet ei huolehdi lapsistaan eron jälkeen?
No eivät ne huolehdikaan, kun heille ei anneta siihen mahdollisuutta. Eron toteutuessa sossutantat kiihottavat itsensä pyhään feministiseen vihaan "sioilta lapset pois", mikä myös myöhemmin vahvistetaan oikeusistuimessa.
 
Vierailija111
No eivät ne huolehdikaan, kun heille ei anneta siihen mahdollisuutta. Eron toteutuessa sossutantat kiihottavat itsensä pyhään feministiseen vihaan "sioilta lapset pois", mikä myös myöhemmin vahvistetaan oikeusistuimessa.
Ai ihan kaikillako eronneilla se menee noin?

Me ollaan sitten exän kanssa jokin suuri ja ihmeellinen poikkeus. :ROFLMAO: Sossussa on tehty paperit elatusmaksuista ja tapaamisista niin, että tapaamiset sovimme keskenään. Mitään ei ole oikeudessa vahvistettu. Hyvin on toiminut.
 
vierailija
Kannattaa miettiä valmiiksi, miten rahat jaetaan.

Esim olette lähdössä lomamatkalle sinä+mies+yhteinen lapsi. Entäs muut lapset? Haluatko maksaa heidän matkansa? Jos he saavat lomailla teidän kanssa niin yhteinen lapsenne ei kuitenkaan pääse tuplamatkoille kun hänellä ei ole kuin yksi koti (muut lapset pääsevät äitinsä kanssa myös lomamatkalle).
 
Jos miehellä on kolme alle 6-vuotiasta lasta, niin se on paljon. Vaatii paljon uskallusta, että siinä tilanteessa alkaa puuhaamaan perheenlisäystä. Oma uskallukseni ei riittäisi
Ei aapee sanonut aikovansa tehdä lisää lapsia kyseiselle miehelle. Enkä mäkään.

Ja ellei edes halua omia lapsia (enää) niin eronnut mies jolla on jo penskoja tarpeeksi on loistovalinta. Niitä, jotka eivät lainkaan halua lapsia on kuitenkin suhteellisen vähän.
 
vierailija
Olikohan tää kommentti mun ekaan viestiin...

Kolme alle 6-vuotiasta on tosiaan paljon, vanhin on siis 5 ja nuorin 2. Tiedän, että on hyvinkin rohkeaa lähteä lasta tässä tilanteessa yrittämään. Mä vähän luulen, että monen uskallus ei varmastikaan riittäisi. Ja ikäähän mulla on tosiaan kesällä vasta 22. Mies on neljä vuotta vanhempi ja jos kaikki menee hyvin, niin ensi vuonna pyöritämme 4 lapsisen uusperheen arkea.
Jos nuorin on vain 2v niin tuossa on tosi nopeasti alettu perustamaan perhettä uuden valloituksen kanssa.
Tulee mieleen, että mies lähtee etsimään uutta naista siinä vaiheessa kun lapsiarki ei enää kiinnosta.
 
Jos nuorin on vain 2v niin tuossa on tosi nopeasti alettu perustamaan perhettä uuden valloituksen kanssa.
Tulee mieleen, että mies lähtee etsimään uutta naista siinä vaiheessa kun lapsiarki ei enää kiinnosta.
Tääkin on totta.

Mun mies jätti vaimonsa kun heillä oli ihan pieni vauva ja sama juttu seuraavan avopuolison kanssa. Vauva-arki ei todellakaan ole mun miehelle mieluista.

Me kyllä ollaan kimpassa jo seitsemättä vuotta.
 
Jos nuorin on vain 2v niin tuossa on tosi nopeasti alettu perustamaan perhettä uuden valloituksen kanssa.
Tulee mieleen, että mies lähtee etsimään uutta naista siinä vaiheessa kun lapsiarki ei enää kiinnosta.
Jospa nyt avaan kuviota vähän lisää vielä. Nuorin lapsista on siis ollut aika pieni silloin, kun mies on laittanut exänsä kanssa avioeron vireille ja ero oli miehen päätös. Mä olen miehen kanssa ollut yhdessä suunnilleen siitä asti, kun avioero on virallisesti astunut voimaan. Vuosi ollaan yhtä nyt pidetty.
Mies nimenomaan kaipaa lapsiarkea siinä missä minäkin. Avioero ei mitenkään liittynyt lapsiin, vaan ex-vaimon lähes sairaalloiseen elämän rajoittamiseen. Ei saanut harrastaa, ei saanut nähdä kavereita ikinä yms. Ylipäätään mies huolehti lapsista ja kodista aina silloin, kun hän vain suinkin oli kotona eikä töissä. Tietysti eron käsittely vei aikaa joka tapauksessa.
Lapset on sijoitettu väliaikaisesti ja mies pyrkii nyt saamaan lasten lähihuoltajuuden. Säännöllisesti lapsia nähdään kuitenkin nytkin. Exä kun ei ole kykeneväinen lapsista huolehtimaan. Nyt vaan pyritään ensin kumoamaan miestä kohtaan heitetyt perättömät syytteet kokonaan. Mutkikas huoltajuuskiista, joka pikkuhiljaa alkaa kuitenkin selviämään ja tietysti lasten etu edellä koko ajan.
Tietysti olen puolueellinen, mutta kuka tahansa näkisi miehestä sen, kuinka hellä ja huolehtivainen isä hän on lapsilleen. Ja perheen perustaminen on hyvin tarkkaan mietitty yhteinen päätös.
 
vierailija
Hei! Täällä äitipuolena 9 vuoden kokemuksella. Meillä miehen lapsi oli suunnilleen tuon ikäinen kun aloimme seurustelemaan. Voin sanoa että tuli koettua kaikkia tunteita laidasta laitaan...stressasin ja murehdin kauheasti aina kun lapsi tuli meille, esim. sen takia koska mies oli tosi herkillä jos komensin tai hermostuin lapselle. En osannut olla kuin kotonani kun kelpasin vain iloisena ja aina jaksavana. Siitä kehittyi epävarmuus mitä työstän vielä tänäkin päivänä (!) Oli hankalia tunteita miehen edellistä elämää kohtaan, kun hän oli kokenut monet asiat jo ekaa kertaa toisen kanssa... vertasin itseäni exään...hullua jälkeenpäin ajateltuna. Lapsi ärsytti aika paljon, mutta toisaalta niin ne ärsyttää vanhempiakin joskus. Äidiksi sittemmin tultuani huomaan samaa omiani kohtaan kun kiukuttelevat. Kun saimme yhteisen lapsen, en tykännyt yhtään että miehen lapsi oli vauvani lähellä, pelkäsin tosi paljon että tekee jotain pahaa. Oli ihan erilaista suhtautua toisen lapsen läsnäoloon kun saimme lisää yhteisiä.. side omiin tekee paljon ja etenkin se että hoitaa itse heitä 24/7, tuntee lapset, jaksaa heitä äitinä paremmin.. aivan luonnollista. Olen potenut älyttömästi huonoa omaatuntoa jos olen halunnut tehdä asioita omien lasten kanssa, vaikka olemme miehen kanssa miettineet että niin tekee hänenkin lapsi äitinsä kanssa. Tänä päivänä ongelma se ettei mieheni komenna kunnolla isointa lastaan, katsoo läpi sormien paljon mutta nuoremmille huutaa oikohöylänä pienemmistäkin. Olen vaatinut että odottaa isoimmalta eniten, tietysti.. ja edelleen kipuilen sen kanssa etten uskalla komentaa miehen lasta tai hermostua hänelle samoin kun omille...tuo epäreiluutta myös minun puolelta. Mutta tärkein olisi nyt että edes mies komentaisi lapsiaan reilusti...tuntuu että sain kirjoitettua sinulle vain murto osan kokemuksistani...mutta ennen kaikkea,tunteita laidasta laitaan, epävarmuutta omasta osasta, ja omasta toiminnasta, ei kotoisa tunne sen takia liian usein... mustasukkaisuutta milloin mistäkin, alussa varsinkin, nykyään harvemmin...
Sanoisin että jos sinulla on muita vaihtoehtoja kun uusperhe niin valitse se...itse en tekisi tätä näillä tiedoilla uudestaan. Liian hankalaa, perhe elämä kuuluisi olla mielekkäämpää ja helpompaa :)
Juuri näin!! Tätä se on.

Äitipuolena oleminen on kamalaa juurikin yllä mainituista syistä. Onneksi ne ajat on jo ohi, ja mieheni lapset ovat aikuisa. Ovat ihania, upeita ihmisiä, ja nyt on ihanaa kun ei tarvitse olla enää "äitipuolena" heille.

Tälläkin tiedolla ja kokemuksella joutuisin tekemään kaiken uudestaan, ihan sen vuoksi, etten olisi valmis luopumaan yhdestäkään elämässäni nyt olevasta ihmisestä, enkä mieheni lapsista lapsinakaan.
 

Yhteistyössä