Äitisuhteesta. Usein puhutaan vain siitä, että lapsen on koettava, että hänellä on hyvä äiti

Mutta entä kun lapsen on saatava kokea että hän on hyvä tytär/poika äidille, mutta äiti ei anna hänen tämmöistä kokea? Evää sen siis kaikin tavoin? Eli tekipä lapsi mitä tahansa, koskaan se ei kelpaa. Koskaan lapsi ei ole tehnyt sellaista, mistä saisi ansion "hyvä tytär, hyvä poika"? Jos on näin? Siitäkö ne rikolliset syntyvät? Itse uskon näin. Syntyvät toki muustakin, mutta. Eikä siis riitä, että vanhempi EI KEHU tai EI KANNUSTA tai EI TUE, VAAN vanhempi moittii, syyttää, syyllistää, suorastaan rääkkää, että lapsi on tehnyt PAHAA, ON TEHNYT VÄÄRIN, kun lapsi on ollut se oma lapsellinen itsensä, joka lapsi on, kun ei osaa, ei ole täydellinen (eikä koskaan tule olemaankaan), on vajaa, ei ole aikuinen.
Minun äitini oli tuollainen minua kohtaan. En koskaan saanut kokea olevani hyvä tytär hänen suustaan, eikä se riittänyt, vaan hän kertoi minun olevan paha tytär ja haluavan hänelle pahaa. Vaikka se ei ollut totta.
Nyt olen viimein, 45-vuotiaana, löytänyt sen, että ei se äiti määrittelekään, olinko mä hyvä tytär, mä itse tiedän olleeni, ja se riittää. Äiti on ehkä edelleen eri mieltä, en tiedä, koska en aio enää kysyä. En aio itseasiassa solmia sovintoa. En halua, että ihminen, joka epäsi minulta neljä vuosikymmentä hyvän uskomista itseeni, kertoo minulle itsestäni enää yhtään asiaa. Ei edes hyviä. Koska minulle se, mitä hän ajattelee, ei merkitse enää yhtään mitään mitään. Oli hyvää, tai oli se pahaa. Aivan sama. Olkoot aivan mitä mieltä ikinä tahansa haluaa.
Meinaan ilmeisesti äitienpäiväterveyhdys olisi ollut kiva saada. Eikä sitä sitten ollut minulta tullut. Huomasi silloin olemassaoloni.

 

Joskus elämän parhaita asioita on katkaista välit äidin kanssa. Näin se vaan on.

 

Tai usein puhutaan hyvässä äitiydessä vain siitä, että äidin on oltava hyvä äiti. Minun äitini oli varmasti monilla mittareilla oikein hyvä äiti, mutta hän ei pitänyt minua hyvänä tyttärenä koskaan. Vaikka olisin sen ansainnut. Se on satuttanut vähintään yhtä paljon, kuin ns. huono äiti, joka vihaa lastaan. Silloin lapsi sentään näkee, että vihaaja on huono ihminen. Jos äiti on ns. hyvä äiti, mutta ei arvosta lastaan, eikä pidä tästä, kannattaisi antaa lapsi ennemmin vaikka pois, kuin hoitaa ympäristön paineessa lapsi itse.
ap

 

Vanhemmalleni tunnustuksen antaminen minulle oli jonkinlainen valtatistelu, aivan kuin se olisi ollut pois häneltä itsestään, hänen hyvyydestään äitinä tai jonain. Eli minun olisi pitänyt jotenkin saavuttaa tai ansaita kehuja häneltä, mutta tavoite ei ollut päästä antamaan niitä minulle vaan tuottaa minulle tunne, että en riitä. Tuskin tietoisesti, mutta aika outoa, ettei vanhempi havainnut kuitenkaan antavansa jatkuvasti tunteen riittämättömyydestä ja että nautti siitä tilanteesta, esim. lohduttaminen (=normaalien vajeiden hyväksyminen) ei olisi tullut kuuloonkaan.
ap

 

Kohta alkaa monen sivun mittainen valitusvirsi valkovuokoista.

 

Ja sitten jossain vaiheessa pitää aikuistua ja todeta että vanhempi ja vanhemmat ovat epätäydellisiä ihmisiä, tekevät virheitä ja ovat toimineet jossain väärin.

Sitten ihminen toteaa tilanteen ja nousee uhriutumisesta ottamaan oman vastuun elämästään ja itsestään. Juu, noin kävi äidin kanssa mutta nyt tiedostan asian ja lähden tekemään sille jotakin. Ehkä en itse toimi samoin omien lasteni kanssa?

Aikuinen ihminen pystyy näkemään syyt ja seuraukset ja asettamaan menneet asiat perspektiiviin. Olet nyt aikuinen, nyt tehtäväsi on tehdä itsellesi se mitä et perheeltäsi saanut. Uhriutuminen on turhaa ja ylläpitää katkeruutta. Pidä äitiisi yhteyttä mutta suojele myös itseäsi.

 

Kohta alkaa monen sivun mittainen valitusvirsi valkovuokoista.

 

Ja sitten jossain vaiheessa pitää aikuistua ja todeta että vanhempi ja vanhemmat ovat epätäydellisiä ihmisiä, tekevät virheitä ja ovat toimineet jossain väärin.

Sitten ihminen toteaa tilanteen ja nousee uhriutumisesta ottamaan oman vastuun elämästään ja itsestään. Juu, noin kävi äidin kanssa mutta nyt tiedostan asian ja lähden tekemään sille jotakin. Ehkä en itse toimi samoin omien lasteni kanssa?

Aikuinen ihminen pystyy näkemään syyt ja seuraukset ja asettamaan menneet asiat perspektiiviin. Olet nyt aikuinen, nyt tehtäväsi on tehdä itsellesi se mitä et perheeltäsi saanut. Uhriutuminen on turhaa ja ylläpitää katkeruutta. Pidä äitiisi yhteyttä mutta suojele myös itseäsi.

Miksi pitäisin yhteyttä? Jo se, että neuvot noin, osoittaa sen, että hyväksyt vääryyden tekemisen toisille. En aio pitää, mikäli mikään ei muutu. Ja kirjoituksesi alkupuolikin osoittaa, että olet tyhmä, mitään ymmärtämätön ja oppimaan kykenemätön ihminen, kun et oivalla, että se, mitä sanot tapahtuu kyllä ihan itsestään, kun sille avautuu mahdollisuus. Eli kun äitini virheellinen toiminta vihdoin päätyy päivänvaloon sen kohteelle, eikä se, mitä äiti oli mieltä ole enää totuus asioista, joissa hänet olisi ollut syytä tuomita vaikkapa hänen itsensä jo ajat sitten. Ehkäpä odotin, että hän tajuaisi omat mokansa ja koitin antaa aikaa ja tilaa sille. Nyt loppui ymmärtäminen, vaikka hän mieheltäni vaikkapa ymmällään tai surullisena kyselisi, että miksen mä ole yhteydessä.
ap

 

Mutta entä kun lapsen on saatava kokea että hän on hyvä tytär/poika äidille, mutta äiti ei anna hänen tämmöistä kokea? Evää sen siis kaikin tavoin? Eli tekipä lapsi mitä tahansa, koskaan se ei kelpaa. Koskaan lapsi ei ole tehnyt sellaista, mistä saisi ansion "hyvä tytär, hyvä poika"? Jos on näin? Siitäkö ne rikolliset syntyvät? Itse uskon näin. Syntyvät toki muustakin, mutta. Eikä siis riitä, että vanhempi EI KEHU tai EI KANNUSTA tai EI TUE, VAAN vanhempi moittii, syyttää, syyllistää, suorastaan rääkkää, että lapsi on tehnyt PAHAA, ON TEHNYT VÄÄRIN, kun lapsi on ollut se oma lapsellinen itsensä, joka lapsi on, kun ei osaa, ei ole täydellinen (eikä koskaan tule olemaankaan), on vajaa, ei ole aikuinen.
Minun äitini oli tuollainen minua kohtaan. En koskaan saanut kokea olevani hyvä tytär hänen suustaan, eikä se riittänyt, vaan hän kertoi minun olevan paha tytär ja haluavan hänelle pahaa. Vaikka se ei ollut totta.
Nyt olen viimein, 45-vuotiaana, löytänyt sen, että ei se äiti määrittelekään, olinko mä hyvä tytär, mä itse tiedän olleeni, ja se riittää. Äiti on ehkä edelleen eri mieltä, en tiedä, koska en aio enää kysyä. En aio itseasiassa solmia sovintoa. En halua, että ihminen, joka epäsi minulta neljä vuosikymmentä hyvän uskomista itseeni, kertoo minulle itsestäni enää yhtään asiaa. Ei edes hyviä. Koska minulle se, mitä hän ajattelee, ei merkitse enää yhtään mitään mitään. Oli hyvää, tai oli se pahaa. Aivan sama. Olkoot aivan mitä mieltä ikinä tahansa haluaa.
Meinaan ilmeisesti äitienpäiväterveyhdys olisi ollut kiva saada. Eikä sitä sitten ollut minulta tullut. Huomasi silloin olemassaoloni.

Ikävää, että äitisuhteesi on noin retuperällä.
Nyt kuulostaa kuitenkin sille, että sinä uhriudut ja kannat vihaa. Et ole millään tavalla päässyt asiasta yli.
Mitä jos opettelisit antamaan anteeksi äidillesi ja siinä sivussa opettelisit hyväksymään itsesi ja antaisit myös itsellesi anteeksi. Taakka kevenisi huomattavasti ja pääsisit eroon katkeruudestasi.
Tietynlainen irtipäästäminen on vapauttavaa.

 

Ikävää, että äitisuhteesi on noin retuperällä.
Nyt kuulostaa kuitenkin sille, että sinä uhriudut ja kannat vihaa. Et ole millään tavalla päässyt asiasta yli.
Mitä jos opettelisit antamaan anteeksi äidillesi ja siinä sivussa opettelisit hyväksymään itsesi ja antaisit myös itsellesi anteeksi. Taakka kevenisi huomattavasti ja pääsisit eroon katkeruudestasi.
Tietynlainen irtipäästäminen on vapauttavaa.

Hyväksymään voin opetella itseäni lisää, mutta äitini pyytäkööt anteeksi, jos anteeksi haluaa. Aivan varmasti ei pyydä, joten miksi opettelisin antamaan hänelle anteeksi? Jos mä en ole edelleenkään hänelle sen arvoinen, että hän pyytäisi anteeksi?
En mä itseni hyväksymisen opetteluun hänen anteeksipyyntöön tarvitse, en todellakaan. En ole niin heikko, ja tiedän, etten sitä saa. Jos saisin, tätä koko tilannetta ja ongelmaa ei olisi koskaan syntynytkään, koska tämän tilanteen syntyminen ei ole minun vastuullani eikä vikani. Eikä se, jos se jää tällaiseksi ole mulle mikään velvollisuus. Että se ei saisi jäädä siis.
ap

 

Hyväksymään voin opetella itseäni lisää, mutta äitini pyytäkööt anteeksi, jos anteeksi haluaa. Aivan varmasti ei pyydä, joten miksi opettelisin antamaan hänelle anteeksi? Jos mä en ole edelleenkään hänelle sen arvoinen, että hän pyytäisi anteeksi?
En mä itseni hyväksymisen opetteluun hänen anteeksipyyntöön tarvitse, en todellakaan. En ole niin heikko, ja tiedän, etten sitä saa. Jos saisin, tätä koko tilannetta ja ongelmaa ei olisi koskaan syntynytkään, koska tämän tilanteen syntyminen ei ole minun vastuullani eikä vikani. Eikä se, jos se jää tällaiseksi ole mulle mikään velvollisuus. Että se ei saisi jäädä siis.
ap

Anna anteeksi itsesi takia... Hän on mitä on. Hyväksy se. Se ei tarkoita, että sinun pitäisi olla läheisissä väleissä hänen kanssaan, mutta juuri tällä hetkellä olet niin katkeroitunut ja vihainen, että kannat niskassasi ihan älytöntä taakkaa.
Päästä irti.

 

..mutta ne hemmetin valkovuokot kun joutui äitienpäivänä poimimaan 31 (?!?!) vuotta sitten. Kyllä sitä vihaa ja katkeruutta täytyy manttelina saada kantaa ainakin toiset 31 vuotta.. ja uhriutua vielä hiukan lisää..

 

Miksi pitäisin yhteyttä? Jo se, että neuvot noin, osoittaa sen, että hyväksyt vääryyden tekemisen toisille. En aio pitää, mikäli mikään ei muutu. Ja kirjoituksesi alkupuolikin osoittaa, että olet tyhmä, mitään ymmärtämätön ja oppimaan kykenemätön ihminen, kun et oivalla, että se, mitä sanot tapahtuu kyllä ihan itsestään, kun sille avautuu mahdollisuus.
ap

No ei ole omena tämän tekstin perusteella kauas pudonnut? Ehkä vuosikymmenien uhriutuminen ja asian vatvominen vaatisi ammattiapua? Toisten ihmisten tyhmäksi haukkuminen vain siksi että he asiallisesti esittävät mielipiteensä tulee sinun suustasi, ei äitisi.

 

http://www.kaleva.fi/uutiset/kotimaa/lestadiolaiset-saannot-venyvat-yrityselamassa-tahalliseenkin-rikkeeseen-suhtaudutaan-loysemmin-kuin-perheen-sisalla/793071/

 

Anna anteeksi itsesi takia... Hän on mitä on. Hyväksy se. Se ei tarkoita, että sinun pitäisi olla läheisissä väleissä hänen kanssaan, mutta juuri tällä hetkellä olet niin katkeroitunut ja vihainen, että kannat niskassasi ihan älytöntä taakkaa.
Päästä irti.

No kyllä mä päästin irti tajutessani, että hän ei itseasiassa määrittelekään sitä, olenko ollut hyvä tytär vai en, mutta voit ITSE koittaa kuvitella, millainen vointisi olisi, jos et olisi saanut sellaista tunnetta äidiltäsi itsellesi ja se olisi määritellyt että sinä sitten et ole hyvä tytär. Olisit koittanut 45 vuotta olla, vaikka itseasiassa, sä jo ootkin. Niin et ois katkera?
ap

 

No ei ole omena tämän tekstin perusteella kauas pudonnut? Ehkä vuosikymmenien uhriutuminen ja asian vatvominen vaatisi ammattiapua? Toisten ihmisten tyhmäksi haukkuminen vain siksi että he asiallisesti esittävät mielipiteensä tulee sinun suustasi, ei äitisi.

Hain ammattiapua asiaan jo 1997. Että kannattais niitten terapeuttienkin oppia tunnistamaan valtataisteluna lastaan vastustajana kasvattavat äidit, eikä kuvitella lasten aina saavan jotain rakkaussoopaa. JA ennenkaikkea tunnistamaan se, milloin lapsi ei tätä ymmärrä. Vaikka olisi aikuinen.
ap

 

No ei ole omena tämän tekstin perusteella kauas pudonnut? Ehkä vuosikymmenien uhriutuminen ja asian vatvominen vaatisi ammattiapua? Toisten ihmisten tyhmäksi haukkuminen vain siksi että he asiallisesti esittävät mielipiteensä tulee sinun suustasi, ei äitisi.

Lisäksi minä en ole hänen kasvattajnsa. Hänen ei tarvitse välittää tuon taivaallista siirä, mitä mieltä minä olen. Eri asia sensijaan on oman vanhemman puhua samoin lapselleen. Se on vaikuttanut minuun haitallisesti. Eikä mua hänen tunteensa kiinnosta, siis tuon kirjoittajan. Ei hänkään minun tunteistani piittaa.
ap

 

Koska hän hyväksyy vääryyden tekemisen minua kohtaan. Ei se, että se on vaan jo tapahtunut, eikä asialle enää mitään voi tarkoita, että se pitää lakaista maton alle.
ap

 

No kyllä mä päästin irti tajutessani, että hän ei itseasiassa määrittelekään sitä, olenko ollut hyvä tytär vai en, mutta voit ITSE koittaa kuvitella, millainen vointisi olisi, jos et olisi saanut sellaista tunnetta äidiltäsi itsellesi ja se olisi määritellyt että sinä sitten et ole hyvä tytär. Olisit koittanut 45 vuotta olla, vaikka itseasiassa, sä jo ootkin. Niin et ois katkera?
ap

Voithan sinä toki valita olla katkera ja kantaa tuota mukanasi. Sinähän sen kanssa elät, en minä.
Surullista siinä on se, että sinun katkeruutesi ei muuta mennyttä eikä tulevaa, vaan pitää siinut tiukasti kiinni vääryydenkokemuksissasi.

Ja tietysti äitisi voi määritellä millainen tytär sinä olet hänelle hänen mielestään ollut. Aivan kuten sinäkin voit määritellä millainen tytär sinä omasta mielestäsi olet ollut. Kummankaan määritelmä tuskin vastaa totuutta, mutta kummallakin teistä on vapaus määritellä omat kokemuksenne ja näkemyksenne.
Sinä olet vihainen äidillesi siitä, että sinä uskoit hänen näkemykseensä.

 

Voithan sinä toki valita olla katkera ja kantaa tuota mukanasi. Sinähän sen kanssa elät, en minä.
Surullista siinä on se, että sinun katkeruutesi ei muuta mennyttä eikä tulevaa, vaan pitää siinut tiukasti kiinni vääryydenkokemuksissasi.

<Strong> Ja tietysti äitisi voi määritellä millainen tytär sinä olet hänelle hänen mielestään ollut. </Strong> Aivan kuten sinäkin voit määritellä millainen tytär sinä omasta mielestäsi olet ollut. Kummankaan määritelmä tuskin vastaa totuutta, mutta kummallakin teistä on vapaus määritellä omat kokemuksenne ja näkemyksenne.
Sinä olet vihainen äidillesi siitä, että sinä uskoit hänen näkemykseensä.

Tajuatko, että se ei ollut hänen mielestään mikään hänen mielipiteensä? Vaan totuus! Tajuatko? Tajuatko, miten satuttavaa sellainen lapselle on?
ap

 

Voithan sinä toki valita olla katkera ja kantaa tuota mukanasi. Sinähän sen kanssa elät, en minä.
Surullista siinä on se, että sinun katkeruutesi ei muuta mennyttä eikä tulevaa, vaan pitää siinut tiukasti kiinni vääryydenkokemuksissasi.

Ja tietysti äitisi voi määritellä millainen tytär sinä olet hänelle hänen mielestään ollut. Aivan kuten sinäkin voit määritellä millainen tytär sinä omasta mielestäsi olet ollut. Kummankaan määritelmä tuskin vastaa totuutta, mutta kummallakin teistä on vapaus määritellä omat kokemuksenne ja näkemyksenne.
Sinä olet vihainen äidillesi siitä, että sinä uskoit hänen näkemykseensä.

Siis tuo lihavoitu kohta!
ap

 

Voithan sinä toki valita olla katkera ja kantaa tuota mukanasi. Sinähän sen kanssa elät, en minä.
Surullista siinä on se, että sinun katkeruutesi ei muuta mennyttä eikä tulevaa, vaan pitää siinut tiukasti kiinni vääryydenkokemuksissasi.

Ja tietysti äitisi voi määritellä millainen tytär sinä olet hänelle hänen mielestään ollut. Aivan kuten sinäkin voit määritellä millainen tytär sinä omasta mielestäsi olet ollut. Kummankaan määritelmä tuskin vastaa totuutta, mutta kummallakin teistä on vapaus määritellä omat kokemuksenne ja näkemyksenne.
Sinä olet vihainen äidillesi siitä, että sinä uskoit hänen näkemykseensä.

Ja mitä järkeä hänen on määritellä asia noin päin paskaaa, koska SE EI OLE TOTTA? Itse hän siinä haluaa mulle tervemenoa toivottaa, kuvitteletko sä, etten mä ois sellaisesta suhtautumisesta todella katkera? Ilman, täysin ilman omaa syytäni. Voit kuvitella, uskovatko ULKOPUOLISET NOIN VAIN, ettei minussa ole vikaa? Ja syytä? Mietipä, miten hauska sen tunteen kanssa on ollut elää.
ap

 

Voithan sinä toki valita olla katkera ja kantaa tuota mukanasi. Sinähän sen kanssa elät, en minä.
Surullista siinä on se, että sinun katkeruutesi ei muuta mennyttä eikä tulevaa, vaan pitää siinut tiukasti kiinni vääryydenkokemuksissasi.

Ja tietysti äitisi voi määritellä millainen tytär sinä olet hänelle hänen mielestään ollut. Aivan kuten sinäkin voit määritellä millainen tytär sinä omasta mielestäsi olet ollut. Kummankaan määritelmä tuskin vastaa totuutta, mutta kummallakin teistä on vapaus määritellä omat kokemuksenne ja näkemyksenne.
Sinä olet vihainen äidillesi siitä, että sinä uskoit hänen näkemykseensä.
Ja siis wow, no shit, Sherlok!? Ootpa sä viisas.
Lapsi tietenkin uskoo, koska ei ole vertailupohjaa. Se ei tee silti asiasta omaa vikaani, vaan on täysin hänen syytään ja aiheuttamaansa. Kaikki häpeä siitä johtuen yms. Koska en ollut niin huono tytär, kuin minä hän minua pitää. Se on väärin, ellet tajua. Se on väärin, vaikka se olisi miten tyhmää tahansa.
ap

 

]Voithan sinä toki valita olla katkera ja kantaa tuota mukanasi. Sinähän sen kanssa elät, en minä.
Surullista siinä on se, että sinun katkeruutesi ei muuta mennyttä eikä tulevaa, vaan pitää siinut tiukasti kiinni vääryydenkokemuksissasi.

Ja tietysti äitisi voi määritellä millainen tytär sinä olet hänelle hänen mielestään ollut. Aivan kuten sinäkin voit määritellä millainen tytär sinä omasta mielestäsi olet ollut. Kummankaan määritelmä tuskin vastaa totuutta, mutta kummallakin teistä on vapaus määritellä omat kokemuksenne ja näkemyksenne.
Sinä olet vihainen äidillesi siitä, että sinä uskoit hänen näkemykseensä.
Ja siis wow, no shit, Sherlok!? Ootpa sä viisas.
Lapsi tietenkin uskoo, koska ei ole vertailupohjaa. Se ei tee silti asiasta omaa vikaani, vaan on täysin hänen syytään ja aiheuttamaansa. Kaikki häpeä siitä johtuen yms. Koska en ollut niin huono tytär, kuin minä hän minua pitää. Se on väärin, ellet tajua. Se on väärin, vaikka se olisi miten tyhmää tahansa.
ap

 

Ja mitä HÄN siitä saa, että pitää MINUA SYYTTÄ pahana, huonona tyttärenä???!!!!!!! Voiko siis tyhmempää, aivovammaisempaa ja idiootimpaa olla? Aivan sama kuin synnyttäisi lapsen ja sanoisi, ettei halua sitä, mutta pitää sen saadakseen rääkätä sitä aivan kuin nuori kissa leikkii hiirellä, eikä tapa sitä.
ap