Äkkiä saunalla

Oltiin työvereiden kanssa vietetty kevätseminaaria vuokramökillä. Käytiin yhteissaunassa ennen illallista. Unohdettiin pitää uikkareita yllä, kun vesikin oli kylmää. Saunottiin ja juotiin olutta ja siideriä terassilla. Tarppi on mukava kaveri toisesta tiimistä ja huomasin, että hänellä oli jalkojensa välissä jotain mielenkiintoista. Juomia upposi sen verran, että illallisaikaan oltiin jo vauhdissa. Ruuan kanssa oli tietenkin viiniä, joten vauhti ei ainakaan hidastunut.

Osutin itseni ruokapöydässä Tarpin viereen istumaan. Käteni eksyi pöydän alle. Tarpilla oli löysät housut jalassa. Löysin pöydän alla käteeni melkoisen pötkylän. Käteni hyväisi sitä ja se koveni kovenemistaan. Ihana kovuus sai minut hymyilemään, myös alahuulistani. Toivottavasti ylemmät huuleni eivät kuolanneet yhtä paljon kuin alemmat. Minun oli hirveän vaikeaa istua paikallani. Himoitsin ja valuin.

Ruoka oli hyvää, mutta en malttanut santsata.
– Taisin juoda tarpeeksi. Käyn saunalla haukkaamassa vähän happea, sanoin muille.
Eivät näyttäneet kiinnittävät paljon huomiota lähtemiseeni.

Jäin saunan terassille katselemaan järvelle. Joku lintu siellä ui eikä näyttänyt palelevan. Ujutin sormeni leggareiden sisään ja kokeilin. En koskaan ollut ollut niin märkä. Itse asiassa leggareiden etumus oli jo kostunut.

Kohta kului askelten narskahduksia soraiselta polulta.
– Tulin katsomaan, ettet vain vahingossa putoa veteen ja huku, sanoi Tarppi.
– Ihan hyvin jakselen, kiitos. En vain jaksanut porukan pulinaa enää.
– Oli vähän levotonta juttua.
– Levotonta oli pöydän ylä- ja alapuolella, täsmensin.

Tarppi katseli minua. Taisi huomata leggingsini tilankin. Huomasin elämää hänen housujensa etumuksessa.
– Mennäänkö saunaan lämmittelemään, hän kysyi.
– En minä taida lämmittelyjä tarvita.

Hän nappasi minut syliin ja kantoi saunan takkahuoneeseen. Ihanan vahva ote. Minut asetettiin takkahuoneen pitkälle pöydälle. Pari olutpurkkia tipahti lattialle. Samassa olin ilman housuja.

– Mä olen katsellut sua.
– Älä nyt katso, tahdon jotain muuta.

Kulli oli ihana. Jämäkkä ja sopivan suuri. En minäkään ehtinyt katsella, sillä samassa se jo työntyi minuun. Kiljahtelin vähän, kun kulli työntyi minuun uudestaan ja uudestaan. Aukesin kokonaan vastaanottamaan kalua. Varmasti kastelin koko pöydän, niin märkänä olin kiimasta. Kiljahtelin yhä. Tarppi hiljensi vähän tahtia, jätti lopulta kullin lähes paikalleen sisään ja silloin minä puristin sitä kaikella voimalla, mitä minusta lähtee. En enää kiljahdellut vaan huusin suoraa huutoa. Sitten jaksoin vain huohottaa ja tuntui niin tyydytetyltä, että melkein itketti onnesta.

– Etkö sä halua laueta sisääni, kysyin?
– Haluan, mutta vasta maanantaina toimistolla. Katsoin saunalle tullessani meidän sähköiset kalenterit. Meillä on kummallakin puoli tuntia tyhjää ennen lounasaikaa. Tule mun huoneeseen.

Tarppi irrottautui minusta. Kulli oli kaunis kuin kreikkalainen patsas. Suutelin sitä hiukan. Sen kärki oli minun jättämäni märkyyden alla lämpimän samettinen.

– Odotan sitä.

Palailtiin muun porikan joukkoon. Välillä katselin Tarppia. Hän löysi silmäni ja hymyili.
 

Yhteistyössä