Aina sanotaan että lapsille ei saisi ostaa liikaa tavaraa, vaatteita tms.

vaan mitä vähemmän niin sen parempi. Äidit jotka ostavat lapsille paljon vaatteita ( ehkä yli sen määrän mitä välttämättä tarvitsee ) yrittävät kuulemma hyvittää jotain ( esim. poissa oloaan työn takia tms. ) lapselle tuhlaamalla ja korvaavansa leluilla rakkautta jne.

Jotenkin tuo on mielestäni ärsyttävä vertaus
Tokikaan lapsi ei tarvitse huoneellista lelua ja vaatehuoneellista vaatteita ja kenkiä.
Mutta ei mielestäni lapsen "hemmottelu" ole rakkaudenpuutetta tai muutenkaan korvaa mitään. Tai ei ainakaan kaikilla.

Itse tykkään hemmotella lapsiani. Ostaa jotain pientä kivaa ilman syytä. Tykkään sisustaa lastenhuonetta ja ostaa lapsille kauniita vaatteita ( makuuni kauniita on tosin myös lindexin ja hm:n vaatteet, ei mene siis omaisuutta kalliisiin merkkeihin ).

Hemmottelen siis lapsiani monilla pienillä jutuilla siitä huolimatta että olen ollut kotiäitinä aina ( lasten ei ole ikinä tarvinut olla päiväkodissa hoidossa, vanhin on 9v ja nuorin 3v ) ja nyt mies on kotona lasten kanssa kun itse olen töissä.
Eli en hyvitä sillä aikaa jota lapset eivät olisi saaneet viettää kotona vanhempien kanssa.
Leluja lapsilla on ja niitä, varsinkaan isompia ei kovin usein tule ostettu. Lähinnä niin että lapset ovat saaneet esim. synttäri- tai joululahjaksi rahaa ja sitten mennään koko perheen voimin kauppaan ja lapset saavat itse omilla rahoillaan ostaa itselleen mitä tahtovat.
Jotain pieniä juttuja ostan kyllä itsekin ihan vain hemmotellakseni. Kauniita vaatteita, kivoja kenkiä, tarroja, väritys/puuhakirjoja, kirjoja, dvd-elokuvia, lautapelejä, uudet verhot, uusi matto tms.

Varsinkin äitini aina mäkättää "no eihän ne noita tarvi" jne. jos ostan esim. lapsille jotain vaatetta kun ollaan kaupungilla yhdessä. Yleensä en siis edes kerro että olen jotain ostanut mutta jos sattuu olemaan mukana niin jotenkin se ärsyttää minua.

Itse olen elänyt lapsuuteni "köyhemmin". En saanut yleensä edes synttäreillä tai jouluna vanhemmiltani mitään leluja. Ja kyse ei ollut aina rahasta, elettiin köyhästi kun olin ihan pieni, niin pieni etten edes muista, mutta myöhemmin oltiin ihan normaali perhe eikä rahasta pulaa.

Ja minua tuo on jäänyt vaivaamaan. Ei niinkään tuo leluasia, en ole ikinä edes tykännyt mistään barbeista tms. vaan olen ollut hoivaaja, hoitanut eläimiä ja nukkea jne.
Mutta esim. se että olin perheen neljästä lapsesta vanhin ja ainoa tyttö. Minulla oli vaatteita enoni vanhoja vaatteita, naapurin tädin vanhoja vaatteita. Muistan että kummitätini ja tätini ovat ostaneet joskus synttäri- ja joululahjaksi minulle ihan uuden paidan tai housut ja olen ollut niistä ihan hämilläni. On tullut miltei vaivaantunut olo siitä että miksi minulle on jotain uutta ostettu, olenko niitä ansainnut jne.
Enkä edelleenkään raaski itselleni mitään ostaa. Lapsille kyllä.
Yleensä siis sain jotain "muodikasta" silloin kun kaverini osti itselleen uusimman muodin mukaiset farkut ja minä sain ostaa halvalla häneltä ne edellisen 'muodin' levikset joihin oli jalkovälin saumaan kulunut reikä ja lahkeet olivat rispaantuneet.

Ei koskaan saatu mitään vhs-elokuvia, ei lautapelejä ( paitsi toki joululahjaksi muilta sukulaisilta ) tms. Ja selityksenä se että "onhan teillä se yksi nakke nakuttaja vhs ja se afrikan tähti". Eli jos ennestään jotain jo oli niin mitään uutta ei tarvittu.

Jos lähdimme luokkaretkelle niin äitini poksutti popcorneja mikrossa ja niitä laitettiin pakastepussiin ( ei minigrip koska ne oli kalliita ) koska popparit ajavat saman asian kuin kavereiden sipsit joita kaverit innoissaan valkkaili retkeä varten.
Karkkipusseista saatiin lauantaipussit jos jotain. Koskaan ei saatu itse valita mitä tahdottaisiin tai saataisiin vaihtelua koska lauantaipussi oli halvin.
Limsaa ei saatu retkille myöskään mukaan koska pillimehu oli halvempi. Ja kotona juotiin limsaa vappuna, juhannuksena ja ehkä uutena vuotena. Joskus jopa jouluna. Eikä juotu myöskään tuoremehuja koska äidin keittämää viinimarja+raparperi+omenamehua oli pakastimessa.


Eikä tuo minusta ainakaan minua mitenkään "paremmaksi" kasvattanut.
Päinvastoin minulla on aina ollut huono itsetunto. Se ei tokikaan ole johtunut pelkästään näistä asioista vaan muustakin vähättelystä.

Mutta nyt olen siis kyllä itse halunnut antaa omille lapsilleni aivan toisenlaisen lapsuuden ja hemmottelen heitä ihanilla jutuilla, vaikkakin materialistisilla hankinnoilla.

 

Lisään vielä että sittemmin vanhempieni suhtautuminen on muuttunut. Kun iltatähti poika syntyi niin asiat menivät päälaelleen. Hänelle kannetaan kaupasta ihan arkenakin sipsiä ja limsaa, pakastepizzaa ( mitä meillä ei lapsuudessa syöty ikinä eikä mistään tilattukaan ), tietokoneita, pelejä, puhelimia jne. ihan niin paljon kuin hän haluaa.

 

juu aika samoilla linjoilla kanssasi olen, en itse koe hemmottelevani lastani vaikka saa paljon asioita, ei nyt leluja niin kauheasti nykysellään, mutta tarjotaan kokemuksia, aikaa yms. nii ja vaattiesta en todellakaan ole pulaa. Itselläni sillai samankaltainen tausta, et lapsena perin ison veljeni vanhoja vaatteita tai naaprin tytön, joskus sain "uudet" housut kirpparilta tai täti osti ihan kaupasta, mutta ei minulla sillai huono itsetunto ole, mutta niin kuitenkin et lapselle aina parasta. Nyt jos kyllä itsellekin hankin jopa ylellisyys juttuja, joskus on pakko hemmotella ihan vain itseäänkin, olen sen arvoinen.

 

Vai niin.

 

Mä en kannata mitään askeesia, mutta ihan mailman nykytilaa ajatellen suosin kohtuutta ja materialismin välttämistä. Onnea ei voi ostaa rahalla, liika tavara tekee levottoman ympäristön, eikä ihminen ole tasapainossa silloin, kun koko ajan haluaa jotain tavaraa. En halua lasteni oppivan, että ollakseen iloinen pitää saada jotain uutta roinaa.

En usko, että ostelulla hyvitettäisiin ajanpuutetta, vaan että ennemmin ostelulla ja kulutustottumuksilla rakennetaan omaa ja perheen imagoa. Ihan vapaasti saa olla eri mieltä, mutta näin se minusta usein menee.

 

Itsellä samanlaisia kokemuksia lapsuudesta. Kauhea häpeä, jos jotain kehtasi pyytää. Olen myös kasvanut aiihen ,että mitään ei pyydetä ja ei minulla lapsena paljon mitään ollutkaan. Omalle lapselleni olen halunnut tarjota henkisesti erilaisen kasvuympäristön. Kauniista vaatteista saa iloita ja on kiva, kun on enemmän kuin se yksi palapeli.
Äitini on saanut hyvin vahvan körttikasvatukswn, siitä se ilottomuus johtui.

 

Meillä on pieni koti, maksoimme mieluummin ihanasta alueesta kuin neliöistä jossakin keskellä peltoa. Niinpä ei ole tilaa ylimääräiselle ryönälle. Lelut ovat kaikki joko synttäri- tai joululahjaksi saatuja tai lasten serkkujen vanhoja. (niistäkin nykyään kieltäydytään kohteliaasti) Vaatteet ovat laatua, mutta niitä on minimimäärä ja kaikki menee esikoiselta pikkusisarukselle.

Kun hemmotellaan lapsia, mennään mieluummin yhdessä hoploppiin, uimaan, kylpylään yöksi, luonnonpuistoon, ruokaravintolaan jne.

 

Tämä häpeä näkyi mm näin:
- talveksi on kaksi villapuseroa ja niitä pidettiin viikko ja viikko. Alla edellisen kesän tv-paita. Jalassa samat farkut vuoden ympäri. Lisää ei saanut pyytää.
- Joululahja yksi paketti Vihreitä kuulia, toinen lakupötkö.
Jne.
- kenkä hajosi kesken kauden, liimaa ja ilmastointiteippiä.
Sadistista meininkiä sanon minä. Tässä on ollut aikuisiällä opettelua päästä irti näistä tavoista. Edelleenkään en oikein osaa itselle mitään. Jos etittäin harvoin osta, niin on syyllinen olo. Onneksi lapsen tarpeet osaan huomioida ja hän ei saa tällaista taakkaa.
Iloitkaa ihmiset elämästä ja lapsistanne? Tämä ei mitenkään korreloi roinan määrän kotona, järkeä voi käyttää mutta normisellaista.

 

Ostelenhan mä itsellenikin (ja mieskin itselleen) asioita, joita en välttämättä tarvitsisi. Tuntuis hullulta kieltää lapselta kaikki "turha" tai välttämättömästä yli menevä vain siksi, että opettaisimme hänelle jotain sillä. Ja seuraavassa hetkessä omaan kaappiin kotiutuu uudet kengät, kun ne vaan oli niin söpöt.

Tulee mieleen se itseäni riipivä näky, kun jonkun lapsi ostoskärryissä viittilöi karkkihyllyn suuntaan tai kurottaa jotain pientä lelua ja äiti/isä tokaisee, ettei tuommoisia osteta, ei ole varaa. Ja nostaa samalla olutpäkkiä kaljahyllystä sinne ostoskärryyn.

Mie en ymmärrä.

 

Minusta ei oo hyvä opettaa lapsille että 'hemmottelu' on tavaran tai ruoan ostamista. Mieluummin voi hemmotella koko perhettä jollain kivalla retkellä, yhteisellä tekemisellä tms.
Ostan itekkin lapsille välillä jotain kivaa Ilahduttaakseni muuten vaan, mutta usein nuo on kirpputorikierroksilta tms.

Kyllä meilläkin kotona oli aika tiukka kuri tavaroista ja herkuista, ymmärrän sen ihan hyvin kun esim isänip on kasvanut 8 sisaruksen kanssa saunamökissä. Varmasti vaikea hänelle ostaa mitään turhaa kun ite on lapsuudessaan ollut kiitollinen jos on ees ne liimatut ja paikatut veljen vanhat kengät.

 

Ostelenhan mä itsellenikin (ja mieskin itselleen) asioita, joita en välttämättä tarvitsisi. Tuntuis hullulta kieltää lapselta kaikki "turha" tai välttämättömästä yli menevä vain siksi, että opettaisimme hänelle jotain sillä. Ja seuraavassa hetkessä omaan kaappiin kotiutuu uudet kengät, kun ne vaan oli niin söpöt.

Tulee mieleen se itseäni riipivä näky, kun jonkun lapsi ostoskärryissä viittilöi karkkihyllyn suuntaan tai kurottaa jotain pientä lelua ja äiti/isä tokaisee, ettei tuommoisia osteta, ei ole varaa. Ja nostaa samalla olutpäkkiä kaljahyllystä sinne ostoskärryyn.

Mie en ymmärrä.

Meillä tehdään kotona ostoslista, jonka mukaan kaupassa toimitaan. Ei tarvitse kärsiä itkupotkuraivareista, korkeintaan riittää kun vastaa lapsen viittilöintiin, että eihän tuota ole listalla. Tässä vain pitää olla tosi johdonmukainen.

Ja se ykkösolut on ostoskärryissämme imetyksen vuoksi.

 

En minäkään sanonut että kaikki mitä annetaan lapsille on uutta vaan ostan myös kirpputoreilta jos sellaisilla pääsen käymään ja jotain sopivaa löytyy. Esim. kirjoja
Eikä meillä hemmottelu ole pelkästään lelujen tms. ostamista. Käydään elokuvissa, metsäretkellä, lomamatkoilla jne. yhdessä myös. Asutaan maaseudulla ja yksi parhaimmista hemmotteluista mielestäni on nämä aivan ihanat aurinkoiset kevät päivät ja lapset saavat kaivaa varastosta ämpärit ja lapiot ja kömpiä hikkakasalle nauttimaan kurasta ja keväisemmistä hommista lumiukkojen sijaan. Hemmotellaan myös eväillä jotka syödään ulkona tai metsäretkellä, ulkona yhdessä grillatulla ruoalla ( nyt kesän tullen ) yms. ihan tavallista johon ei rahaa mene.
Lasten mielestä ihanaa hemmottelua on myös se kun karkkipäivänä ostetaan vähän namia ja vähän sipsejä + limua ja laitetaan leffa pyörimään ihan vaan omaan olohuoneeseen ja saavat sitä katsellessa herkutella esim. viltin päällä.
Mutta ei meillä lapsuudessa tälläisä kukaan järjestänyt. Muistan vaan miten onnellinen olin kun pääsin kahden kaverin perheeseen yökylään, käytiin vuokraamassa r-kioskilta disney klassikko YHDESSÄ kaverin äidin kanssa ja kaverin äiti oli hommannut pienetä naposteltavaakin. Tai miten ihanalta tuntui kun samojen kavereiden äiti illalla kattoi iltapalan meille keittiöön pikkuriikkisen ruokapöydän äären missä istuttiin yövaatteissa saunan jälkeen ja juteltiin kaverin äidin kanssa. Tällästä ei vaan tapahtunut minun kodissani, minun perheessäni ja siksi ovat yksiä rakkaimmista muistoista lapsuudestani.

Yleisesti vain tarkoitin tuota lasten hemmottelua. Että kyllä mielestäni lasta voi hemmotella ihan vaan tavarallakin muuten vaan, ilman että tarkoitus olisi mitään korvata tai hyvitellä. Minä itse jäin sellaisista ihanista muistoista paitsi ja haluan tälläisiä omille lapsilleni järjestää. Sama juttu noista vaatteistakin. Ei meillä ole jokaisella lapsella 7 ulkoilupukua talveen ja samanverran kevääseen/syksyyn. Heillä on jokaisella yhdet siistimmät takit nyt keväälle ( esim. kaupunkireissuihin ) ja niistäkin aina on kierrätetty hyväkuntoiset, hyvännäköiset sisarukselta toiselle. Sitten on yhdet vettähylkivät vaatteet, alesta tai kierrätetty oikeastaan kaikki, ja yhdet "rönttäsemmä" joissa sitten rämmitään tuolla metsässä ja pelloilla ja kiipeillään omenapuissa ilman huolta siitä että vaatteet menisivät rikki.

Minun ei siis ollut tarkoitus sanoa että mitä enemmän roinaa on kaapeissa niin sen onnellisempia lapsia. Eikä myöskään sitä että mitä enemmän tuhlaa rahaa niin sen parempi. Vaan enemmänkin kertoa siitä että ei se vähällä toimeen tuleminen ( toki jos rahaa ei vain ole on asia erikseen ) tee lapsesta yhtään sen kiitollisempaa, onnellisempaa tai parempaa aikuista. Tavara ei korvaa menetettyä aikaa mutta minusta ostettu tavara ei myöskään vähennä sitä tärkeitän - rakkautta ja yhteisiä muistoja ja hetkiä.


Ja tuosta kauppakäytöksestä... Meillä lapset kaupassa käydessään saattavat pyytää esim. jonkun lelun tai karkkia ja niitä ei yleensä osteta. Leluja ostetaan harvemmin niin että ruokaostoksilla käydessä lapset sattuvatkin tahtomaan jonkun tavaran hyllystä ja heti ostetaan. Vaan yleensä etukäteen päätetään että tänään käydään kaupungilla ja lapset saavat valita itselleen jonkun lelun, hintarajakin on olemassa eli mitään kymmeniä euroja maksavia ei osteta. Lähinnä silloin sitten toteutetaan niitä toiveita mitä lapset ovat haaveilleet jo pidempään mutta eivät ole vielä saaneet.
Ja karkkia ei osteta muulloin kun karkkipäivänä. Tai jos ollaan esim. keskviiikkona kaupassa ja perjantaina on karkkipäivä niin lapset usein kysyvät että saavatko jo nyt ostaa ja säästää karkkipäivään. Ja jopa tuo 3v osaa laittaa karkkinsa odottamaan pariksi päiväksi omalle askartelupöydälleen eikä tule narinoita siitä että pitäisi avata jo ennen tai pelkoa että syövät herkkunsa ennen karkkipäivää


Meillä on karkkipäivä mutta ei vedetä kilareita jos mummo antaa suklaata kylässä käydessä tms.

 

Voi luoja kun tuo ap jaksaa vuodattaa. Who cares.

 

Itte haluan opettaa lapsilleni, ettei onni, viihtyminen, rentoutuminen tai rakkauden osoittaminen ole tavarasta kiinni. Mut toisaalta, mä nyt muutenkin oon aika minimalisti ja asutaan pikkuruisessa kämpässäkin, joten mikään muu ei taitaisi olla mahdollistakaan.

 

Meidän perheessä suukotellaan, halitaan, pidetään sylissä, kerrotaan että rakastetaan vähintäänkin iltaisin nukkumaan mennessä. Usein kutsutaan rakkaaksi, kullaksi jne. Minä lapsia, mies lapsia, minä miestä ja hän minua. Tätäkään ei meidän lapsuudessa ollut mutta miehen avulla olen tähän taitoon oppinut jo ennen kuin lapset syntyivät

Mutta tällä aloituksella halusin siis tuoda ilmi sen että se että ostetaan tavaroita tai hemmotellaan niitä lapsia ei tarkoita sitä etteikö muuten näytettäisi välittämistä tai rakkauta jne.
Vaan että molempia voi olla

 

ap kirjoittaa asiaa. Kiva, että kirjoitit pitkiä viestejä. Esimerkki kasa kirppiskirjoja taas ja pojan vaatehuone purkuun hmm mut monia haleja ja kehuja ja rakkaaksi kutsymista ja puhua on tähänkin pään mahtunut.

 

pursuu siis vaatehuone.

 

Kun olin lapsi asuimme perheeni kanssa kerrostalokaksiossa lähiössä. Meillä oli taloudellisesti niukkaa, silti meillä oli kaikki tarvittava. Äiti ompeli meille vaatteita. Aina oli ehyet kengät ja ulkovaatteet. Oli sukset ja luistimet, pulkat jne. Leluja meillä oli todella vähän, kaikki mahtuivat yhteen lelulaatikkoon. Kun asuttiin ahtaasti, ne tavarat joita ei tarvittu kiersivät eteenpäin sukulaislapsille. Koska rahaa oli niukasti viljeltiin palstaa, käytiin marjassa, sienessä ja kalassa.

Muodikkaita vaatteita minulla ei ollut oikeastaan koskaan, ei ennen kun rupesin itse niitä ostamaan, kun rupesin tekemään töitä 15-vuotiaana ympäri vuoden. Sen jälkeen en saanutkaan sitten viikkorahaa. Ostin itse tienaamillani rahoilla vaatteet, meikit, karkit, maksoin leffat jne.

Mun parhaat muistoni lapsuudesta liittyvät telttaretkiin, ulkona syömiseen - ruoka kypsyi trangialla. Siihen kun jalat vajosivat hiekkaa jollain dyynillä.Tai kun yhdessä leivotaan. Jopa paarman puremaan uimarannalla voi liittyä hyviä muistoja.Kaikki nämä asioita joita tehdiin perheen kanssa yhdessä. Vanhempani eivät osanneet halata tai kertoa rakastavansa, silti tiesin heidän niin tekevän - vaikka välillä vieläkin on tunne, ettei mikään ole riittävän hyvää heille.

Omat lapseni ovat saaneet liikaakin materiaa, he saavat halauksia ja suukkoja päivittäin, kerron heille rakastavani heitä. Tarjoan lapsilleni yhdessä olemista ja yhteistä tekemistä. Leivomme yhdessä, nukumme välillä kaikki yhdessä olohuoneen lattialla.

Minä ainakin tiedän, että vanhempieni taloudellinen tilanne parani vuosien mittaan, ehkä niin oli ap:kin vanhempien suhteen. Mutta se taloudellisen tilanteen paraneminen oli kiinni nimenomaan siitä, että elettiin taloudellisesti niukasti ja pihisteltiin.

 

muutama pikku yksityiskohta vielä ap:lle
- mun vanhemmillani ei ole koskaan ollut minigrip-muovipusseja
- tuoremehuja ei ostettu, sillä äiti teki viinimarja mehua
- popparit olivat harvinaista herkkua meillä - niitä toki minun lapsuudessa valmistettiin kattilassa, ja niitä oli tyyliin synttäreillä.

Ehkä jos kaikilla asia oli toisin, voi tuntea itsensä huonommaksi / köyhemmäksi. Minun lapsuudessani tuollainen elämä oli itsestään selvä - ei siinä ollut mitään ihmettelemistä.

 

ap kirjoittaa asiaa. Kiva, että kirjoitit pitkiä viestejä. Esimerkki kasa kirppiskirjoja taas ja pojan vaatehuone purkuun hmm mut monia haleja ja kehuja ja rakkaaksi kutsymista ja puhua on tähänkin pään mahtunut.

liian pitkien tekstien kirjoittaminen on monelle muulle puuduttavaa. parempi olisi kiteyttàà asia. liikaa tavaraa ehkà... liikaa tekstià kyllà. nàin aiheen vierestà taas

 

liian pitkien tekstien kirjoittaminen on monelle muulle puuduttavaa. parempi olisi kiteyttàà asia. liikaa tavaraa ehkà... liikaa tekstià kyllà. nàin aiheen vierestà taas

No voi hyvänen aika että täällä on laiskoja ihmisiä jos ei jaksa lukea

 

tämä nyt vaan on asia jossa jostakin syystä on vallalla mielipide jonka mukaan ne ihmiset, joilla on paljon materiaa, eivät muka olisi yhtä onnellisia/huolehtivaisia/rakastavia jne.

Yleensä sitä mielipidettä viljelevät ne, joilla itsellään siihen materiaan ei olisi varaakaan, eivät ne joilla varaa olisi mutta ei halua hankkia sitä. Jonkunlainen peruskateellisuus siis taas kerran.

onhan täällä moneen kertaan nähty sekin ihme että köyhissä lapsiperheissä ollaan muka onnellisempia kuin varakkaammissa.

 

Muistan että kummitätini ja tätini ovat ostaneet joskus synttäri- ja joululahjaksi minulle ihan uuden paidan tai housut ja olen ollut niistä ihan hämilläni. On tullut miltei vaivaantunut olo siitä että miksi minulle on jotain uutta ostettu, olenko niitä ansainnut jne.
...

Mutta nyt olen siis kyllä itse halunnut antaa omille lapsilleni aivan toisenlaisen lapsuuden ja hemmottelen heitä ihanilla jutuilla, vaikkakin materialistisilla hankinnoilla.

Mulle tulee kirjoituksestasi kuva, että jotain on lapsuudessasi ollut vinksallaan. Tavarat ja vaatteet ovat olleet palkkioita, jotka pitää ansaita. Olisiko arvoa muutenkin mitattu tekemisten ja suoritusten perusteella. Nyt sitten haluat korjata lapsuutesi puutteellisuuden antamalla lapsillesi niitä asioita, joita et ole itse saanut. Lapsillesi antamat tavarat ovat sinun itsesi hemmottelua. Ei siinä mitään pahaa ole, jos hemmottelu on kohtuullista eikä mitenkään pakonomaista.

Meillä ei popcorneja ollut lapsuudessani lainkaan. Ei ollut edes ketsuppia eikä sinappia, mutta silti en kokenut jääneeni mistään paitsi Ketsuppia opin syömään vasta, kun muutin pois kotoa