Alhainen anti-Muller hormoni ja ivf

@Karhurouvanen tsemppiä sinnekin <3 tuo kymmenen follikkelia kuulostaa ihan hyvälle. Itellä sama määrä ja amh oli 0,6 kun se viimeksi mitattiin. Viimeisimmässä punktiossakin saatiin kymmenen solua kerättyä :)

Hiljainen kanava tää on. Mä siirryin lahjasolukeskusteluun, kun meillä hoidot ei tuottanut tulosta :( nyt toivotaan et jos lahjoilla raskaus alkaisi <3 toivottavasti teillä kevyemmät hoidot tuottaa tuloksen! :)
 
@nyuu Kiva että vastasit, sun nimimerkki olikin jäänyt mieleen kun olen näitä keskusteluja aiemmin lukenut. Tosi surullista että teillä ei tullut tulosta omilla soluilla:( Olet noin nuorikin vielä:( Toivon teille kovasti Onnea lahjasoluhoitoihin! Itsekin olen niihin jo ihan varautunut ja olen suhtautunut lahjamunisasiaan myönteisesti jo ihan ennen raskautumisyritystäkään. Mieluummin mun mielestä lahjamunis kuin lahjasiittiö joltain tuntemattomalta kun koen että naisena lapsi olisi joka tapauksessa ”minun” jos on sisälläni kasvanut. Miehen kannalta asia olisi mielestäni vielä vaikeampi.

Helpottavaa itselle kuulla että noinkin paljon muniksia on saatu näillä ei-niin-huippu-AMH-arvoilla. Toivotaan Parasta ja ei pelätä liikaa pahinta(y)
 
Tilanne on edelleen sama. Kävin ottamassa hormonikokeet uudelleen muutama kuukausi minipillereiden lopettamisen jälkeen. Tilanne oli vähän parempi. Amh 0,26 ja fsh 8,2. Ultrassa näkyi muistaakseni 4 follikkelia. Olen syönyt e-vitamiinia, ubiquinolia ja roal jellyä. Jouduin nyt aloittamaan minipillerit uudelleen rajujen endometrioosikipujen takia. Isäehdokasta ei ole ja tuntuu, että yksin en ehkä ole valmis perhettä perustamaan. Useampaa ihmettä odotellessa...
 
Tää alhainen amh taitaa olla paskin nakki mikä voi napsahtaa näin lapsettomuuden kannalta, hirveesti ei oo onnistumiskokemuksia jos amh on matala :( meillekin kyllä joka klinikalla suitsutettiin hyviä mahdollisuuksia, mut näin vaan kävi. Vika kierros käytiin dextrassa, missä lääkäri sanoi ettei amh voi olla niin matala mikä se mittauksissa oli, vaan arveli sen olevan jotain yhden luokkaa.

Nyt mä vaan tpivon että lahjasoluista tulis toivottu tulos :) hankala se tääkin alku on ollut mut eipä tässä voi muuta kuin odottaa.
 
Heippa. Haluan pitkän harkinnan jälkeen jakaa tänne kokemuksen. Toki tää on vain yksi kokemus mutta toivon sen antavan toivoa. Olen taustaillut täällä vuosia, kirjottanut aina tilanteen mukaan.

AMH oli jo vajaa 10v sitten 0.2 ja Fsh yli 10 (vaihteli 8-12 välillä) Hoidoilla n.15v sitten ei saatu kun kerran 5 munasolua (vuosia siis ennen tuota amh mittausta) josta yksi alkio ja sekin monitumainen. Seuraava hoito jätettiim kesken kun hevosannoksillakaan ei saatu soluja juuri kypsymään.

MUTTA kaikesta huolimatta olen ollu ton jälkeen useamman kerran raskaana luomusti (vaikkakin menettäneet vauvat :poop: tuurilla sen mun kantaman geenivirheriskin takia (geneettinen keskeytys) :unsure:)
Sitten... liki nelikymppisenä tulin aivan puskan takaa vielä kerran luomuna raskaaksi josta eläväinen vauva :love:

Arvot on siis mitä on mutta joskus voi olla toivoa. Tsemppiä tänne kohtalosiskoille :love:
 
@Hope77 Aika henkilökohtainen kysymys mutta oletko varma ettei perheen perustaminen yksin tule kyseeseen? Ettei sitten kaduta myöhemmin? Voisihan hyvin käydä niinkin että vaikka saisitkin lapsen yksin niin mies löytyisi myöhemmin, onhan sitä uusperheitä Suomi pullollaan ja miehiäkin löytyy kenellä ei omia lapsia ole ja joille isäpuolen rooli voisi olla mieluisakin? Oletko käynyt missään klinikalla?

Ei ole tarkoitus tungetella, olen vaan itse paljonkin näitä asioita aikoinaan kelaillut ja tuli mieleen vaan että ettet nyt sitten ”turhaan” vaan menetä mahdollisuutta olla äiti kun jossain määrin olet kuitenkin kai yksin hommaan ryhtymistä pohdiskellut :-( Oletko keskustellut muiden ”itsellisten” kanssa?

Ei toki tarvitse vastata jos et halua ja pahoittelut jos liikaa tai liian suoraan utelen.
 
@nyuu Niin totta toi mitä sanoit että paskoin nakki tämä!!! Oon niin Miljoonat kerrat raivonnu että hemmetti kun voisin kestää yritysvaikeudet ja hoidot ja kaikenlaista kun vaan kun olisi Aikaa niin olisi Toivoa. Mutta kun ei ole munia niin ei ole sitten sitä aikaakaan:cry::cry::cry: Nää ajatukset jos mitkä luo sitä paniikkimielialaa. Sitten vielä kun on vaan yks tuuba niin tavallaan luomuillessakin on mahdollisuudet harvemmin kun joka kuussa.

Mutta joo, yritän aina lohduttautua tuolla lahjamunisasialla että vaihtoehtoja kuitenkin on ja siinä on kyllä onnekas että sattuu olemaan täällä Suomessa kun valtaosalla maailman naisista ei mitkään lahjamunasolut saati edes lapsettomuushoidot ole minkäänlainen mahdollisuus. Jep, lohtu se on laihakin lohtu ja onnekkuuskin on niin suhteellista :whistle:

Tsemppiä teille ja Onnea matkaan sekä Voimansäde!!!
 
@Tammityttö Ihana toivoa luova tarina!!! Kiitos sinulle sen jakamisesta, näitä tarinoita tarvitaan että jaksaa pitää yllä toivoa! Ihana että teillä kävi noin onnekkaasti pitkällä taipaleellanne, Miljoonasti onnea teille ja iloa päiviinne!!! Mullakin on 3 raskautta alkanut kun AMH on jo ollut matala luokkaa 0,5 (tosin nyt vuoteen ei mitään).

Mukavaa kevättä!
 
Moi! Oon lukenu tätä palstaa vertaistuen toivossa ja päätin kirjoittaa omasta tilanteestani. Toivottavasti palsta vielä aktivoituis lisää! Mulle selvis ihan yllättäen alhainen amh arvo (0.82) ja korkea fsh (15-18). Noista johtuen lääkäri suositteli ivf hoitoa mahdollisimman pian. Ei oltu edes keritty alkaa yrittää lasta, menin vaan varmuuden vuoksi selvittämään arvot ja tollaset selvis! Nyt aloin loppukierrosta syömään zumenonia ja tästä se lähtee.. Mietityttää vaan oliskohan kuitenkin ollut mahdollista tulla luomuna raskaaks kun ei edes kokeiltu. Mutta onhan noi arvot surkeet. Ja ikää mulla on 30-vuotta.
 
@Poma Ohhoh, kuulostaapa hurjalta! Ettei yritystäkään vielä alla ja yllätyksenä suoraan vaan ivf-hommiin! Tsemppiä teille! No ei ainakaan oo kerenny jännittää hoitoa kun suoraan alkaa:whistle: Kuin oot pärjänny kun tuli ihan täysin yllätyksenä? Niin hyvinhän se luomuraskaus olis mahdollinen, sitäpä ei kokeilematta tiedä mutta toisaalta ei kai oikeen senkään varaan uskalla tossa tilanteessa laskea. Että siis lähtis kotiin yrittämään vaikka puoleksi vuodeksi. Noh mutta voihan siinä luomuilla hoitojen lomassa, jospa se siinä tärppäiskin:geek:

Meillä oli vuos yritystä jona aikana oli 3 kemiallista/varh.keskenmenoa (plussat kesti viikon pari). Sitten mitattiin AMH joka oli 0,5. Ja nyt puol vuotta myöhemmin se on vielä alempi. Sun lukemat menee vielä jollain skaalalla normaaliinkin (mun labrassa oli viitearvot 0,58-8.3 mutta kai noikin on ikään suhteutettuna, Huslabilla tais olla alin viite kolmekymppiselle 0,6 mutta eihän se tietty hyvä ole mutta silti viitearvot on kuitenkin viitearvoja, mitä terveiltä normaaleilta ihmisiltä on mitattu).

Sulla on siis just hoito alkamassa? Mikä se Zumenon on tai siis mitä varten sitä käytetään? Mulla on just eka ivf alkamassa ja uuden kierron pitäs alkaa tänään ja sitten piikitykset huomenna(y)
 
  • Tykkää
Reactions: Poma
Kiitos viestistä @Karhurouvanen. Oon pahoillani että teillä on ollut useempi keskenmeno, mutta hienoa että raskaus on ainakin alkanut! Toivottavasti nyt IVF hoidolla menis loppuun saakka :)

Ihan hyvin oon alkushokin jälkeen pärjäilly. Oon kyllä ilonen että hakeuduin ite verikokeisiinkin, vaikka lääkäri sano ultran perusteella että voin tulla syksyllä uudestaan (oli kierto lyhentynyt ja siks menin alun perin lääkäriin). Siinä sitte kun toi FSH selvisi niin luulin että se tarkottaa suoraan että ei voi enää geneettisiä lapsia saada, mutta kun lapsettomuuslääkäri anto toivoa hoidoilla onnistua ja sanoi että häntä pystyyn, niin koitetaan nyt olla toiveikkaita :)

Mun sisko ja ystävä on myös molemmat tarjoutunu luovuttamaan munasoluja, niin sekin helpottaa kun tuntuu että se vois olla sitten plan B..

Ja syön nyt loppukierron ajan tota zumenonia, se on estrogeeniä ja yleensä käytetään vaihdevuosioireisiin, en oo edes ihan varma miks sitä mulle määrättiin. Perjantaina joku alotusultra missä katotaan alkutilanne. Ens viikolla mulla pitäs kans uus kierto alkaa ja piikitys. Tulee heti maksimi annokset, kuulemma aina jos AMH on alle 1.

Ootteko muuten julkisella puolella vai yksityisellä hoidossa? Paljon tsemppiä teille hoitoihin, jännät ajat edessä!
 
@Poma mulle toi oli aika shokki kans, mentiin suoraan ivf:ään kun noi verikokeen tulokset tuli. Me luultiin et syy ois mun miehessä, eikä yhtään osattu tällaiseen uutiseen varautua... mulla oli fsh normaali, ainoo arvo joka heitti oli toi amh. Mut tosiaan mahiksia on, nyt pidän peukkuja et onnistutte! <3

Me oltiin eka kierros julkisella, mut nyt kokemuksen syvällä rintaäänellä: menkää yksityiselle jos yhtään siltä tuntuu. Me asutaan Helsingissä, ja asioitikn naikkarilla. Suosittelen lämmöllä Dextraa, siellä osaavat hoitaa matalan amhn omaavia! Kuitenkin tässä aika ei paranna, vaan päin vastoin, niin julkisella jonottelut ja muut nihkeilyt on vaan ikäviä kompastuskiviä! Ite harmittelen sitä et meillä tuhraantui aikaa melkein puoli vuotta vaan kun jonoteltii julkiselle, josta ei saanut edes kunnon hoitoa :(
 
  • Tykkää
Reactions: Poma
Moi @nyuu !

Joo me ollaan yksityisellä kun tuntuu ettei oo nyt yhtään aikaa hukattavaksi. Ollaan felicitaksella, ja tähän saakka ainakin ollaan oltu tosi tyytyväisiä. Onko dextrassa siis erityisesti perehdytty matalaan amh:hon?

Onks teille muuten selvinnyt syytä tohon matalaan amh-arvoon? Musta otettiin kauhee kasa erilaisia verikokeita (jotka maksoki tuhat euroa -_-), mutta mitään ei selvinny. Eli joko munasarjojen toiminnan ennenaikanen hiipuminen on geneettistä, tai ainoo mahollinen syy joka keksittiin on paha vatsakalvontulehdus jonka oon sairastanut lapsena.

Ootte vissiin nyt lahjasoluhoidossa? Tsemppiä siihen, toivottavasti onnistuu <3
 
@Poma joo hyvä! Ei kannatakaan alkaa säätämään julkisen kans nyt :D ja me kävästii felicitaksessa, tehtiin siel yks hoito. Flare up-kaavalla. Mut se meni vielä enempi pieleen kuin naikkarilla, ja vähän meni usko siinä kun seuraavaks alkoivat suosittelemaan mini-ivf:ää, jota ei missään käytetä muutakuin jenkeissä, jossa syy sen käyttöön on halpa hinta o_O mentiin dextraan kun siellä oli moni onnistunut ja mekin saatiin paras tulos koskaan, vaikkei sitä toivottua lopputulosta kuitenkaan <3 meille perusteltiin siellä asioita hyvin ja selkeästi tiedettiin mitä tehtiin. Eli lämmöllä suosittelen.

Mullakaan syytä ei oo löytyny. Oon kuitenkin vasta 23 (21 kun alotettiin) et ikä ei voi olla syy. Mun äiti teki mun nuorimman sisarukseb luomuna 45-vuotiaana ja mummo viimeisimmän 41-vuotiaana joten oon skeptinen siitä et ois periytyvää. (n) Mulla oli vauvana lonkka sijoiltaan, ja mä olin röntgenissä tosi paljon ja säteily osu alakroppaan, tää on varmaan se syy. Mustaki otettii ait-endo paketti ja fragiili x-kromosomitutkimukset ja mitään ei löytynyt vikaa. Mä myös ovuloin säännöllisesti, molemmat johtimet on auki ja menkat tulee niinkuin kuuluukin et ihan täys mysteeri tää on:eek:

Mut joo nyt lahjahoidoissa, kyllä meille neljättä kiekkaa suositeltiin omilla soluilla kun ”oot niin nuori ja mahdollisuudet on niin hyvät”. Hyvät mahikset in my ass, kuitenkin niin pitkään jo yritystä ja kolme kierrosta kalliita hoitoja kun suurin osa onnistuu ihan ekalla kierroksella, joten ei kiitos:D
 
@nyuu okei ei vitsi! No sun ei ainakaan tartte jossitella että mitä jos oisit aiemmin alottanu.. Aika hurjaa jos on röntgenistä tollaset seuraukset tullu.

Nyt alko kyllä jännittää että ollaanko valittu ihan huono klinikka! Saako kysyy mikä teillä meni siellä hoidoissa pieleen? Tosi hyvin kyllä ollaan koettu että on meille selitetty asiat ja kuulemma monen vuosikymmenen kokemus lääkärillä. En tiedä vielä niin paljon edes noista hoidoista, jotenkin kuvittelin että aika samanlaisia ois kaikkialla. :/ Ehkä sitte jos tää hoito epäonnistuu niin pitää siirtyä dextraan, jos sieltä on enemmän onnistumisia.
 
@Poma Tosiaan onni onnettomuudessa sulla että verikokeita pyysit ja hoitoon hakeuduit itse. Mua harmittaa kun on nyt aikaa tuhraantunut yli puol vuotta vaikka tiesin sen AMH-tuloksen mutta kun luulin että seuraava mahdollisesti onnistuva luomuplussa odottaa ihan nurkan takana mutta eipä sitä sitten tullutkaan. Kerrankin yritin olla niin Kauheen kärsivällinen, vaikkei ois pitänyt(n) Noh, ei auta itku markkinoilla, pitää vaan koittaa nyt toimia mahd. tehokkaasti(y) Mä olen siis koko tän yritysajan ravaillut ultrissa tsekkailemassa tilannetta muuten vaan ja sitten jossain vaiheessa tuli vaan mieleen pyytää noita labroja vaikka en kyllä yhtään epäilly niissä mitään olevan. Ajattelin että huonoa tuuria ja että kun on vaan yks tuuba ja siittiöistä löyty oksidatiivista stressiä (sittemmin lisäravinteilla/sermatrop alfa normaali) blaa blaa. Noh mutta sitten tosiaan nyt kun ei alkanu enää luomuplussaa kuulumaan niin tuli kiirus lääkärille.

Me ollaan yksityisellä kanssa, en kestäisi yhtään mitään turhia odotteluja (terveisiä vaan vessanovelle jonka kerran potkasin rikki), nyt on olo jotenkin helpottunut ja kevyempi kun on nyt tässä ”hoitoputkessa”, aiemmin meinasin tosiaan kyllä ihan hulluksi tulla(y)

Multa ei ole mitään labroja sen kummempia otettu eikä edes ehdotettuo_O Siis AMH:n syihin liittyen. En edes tiedäkään syistä mitään, olen ajatellut että jos vaikka tupakointi ja kohdunulkonen ja myöhemmin toisen munanjohtimen poisto vaikuttaisi. Ja huono onni enneb kaikkea (n)

Ootte varmaan muuten huomannut että labrat saa tosi paljon halvemmalla HUSlabissa yksityisen lähetteellä, esim perus sukupuolitauti-pissitestit on mun klinikalla 78€ ja Huslabilla 24€. Mulle lääkäri tarjos tätä lähetettä ihan kysymättä, toivottavasti teillekin(y)

Ai sulle sanottiin että piikit menee suoraan maksimiannoksella jos on AMH alle 1o_O Mulle ei mitään sellasta sanottu, ensin piti mennä Menopur 225 alkuannoksells mutta muutettiin sitten 300 kun tuli mun uus, entistä huonompi, AMH-vastaus.

Mulla alko uus kierto tänään, eli huomenna pääsee alottaa piikitykset ja soittamaan klinikalle:geek:(y)
 
@Poma noo siis lääkäri oli tosi lämmin ja mukava, määräs sen flare up-kaavan. Ei siinä, mut soluja tuli tosi vähän (vain viisi) ja niistä icsillä yksikään ei hedelmöittynyt. Dextrassa ja ovumialla (missä nyt ollaan lahjahoidoiss) ihmeteltiin ey miten on mitenkään mahdollista ettei yhtään hedelmöity icsillä, kuulemma se on aika mahdotonta et niin kävisio_O ja sit alettiin suosittelemaan sitä mini-ivfää, jonka ainoa hyöty on se että se on jenkeissä halvempi. Suomessa se on ihan yhtä kallis kuin mikä tahansa ivf-hoito. Siinä meni vähän luotto. Ja felicitas on kaikista klinikoista kallein! Mä kyl suosittelen sitä Dextraa, et jos teillä ei tuolla nappaa niin! Felicitaksen hoidossa siis 5 solua ja 0 alkioo, dextralla 10 solua ja 3 alkiota :)

@Karhurouvanen aika jännä toi et menis maksimeilla! Mulla ei laitettu naikkarilla eikä felicitaksessakaan maksimiannoksia, dextrassa vasta. Mä suosittelen kysymään ton ait-endon ja fragiili x:n. Sit tietää et jos tarvii vaikkapa kortisonia hoidon tueksi! Tsemppiä nyt hoitojen alkuun, pidän peukkuja :love:
 
@Karhurouvanen Onneks puol vuotta on kuitenkin suht lyhyt aika, ja nyt ootte jo hoidoissa. Kyllä mäki varmaan potkisin ovia jos pitäs julkisella vaan odottaa ja odottaa kun tuntuu et ei yhtään voi heittää aikaa hukkaan. Mulle määrättiin siis pergoveristä maksimiannos (300) ja synarelaa siihen lisäks oliks jo alkaen kp2. Toivottavasti toimii maksimiannokset koska en tiiä mitä sit voi tehdä jos ei niillä munasolut kasva! Kiitos vinkistä Huslabin suhteen, me käytiin tossa klinikalla kun oli niin näppärästi viereinen huone ni heti pääs kokeisiin, mut jatkossa vois ottaa sitten huslabilla niin sais siinä vähän säästettyä. Tsemppiä hoidon alkuun! Pidän sormet ristissä, olis kiva kuulla miten etenee :)

@nyuu oho kuulostaa kyllä oudolta. Meille tehään ihan perus ivf, toivotaan että tulee munasoluja ja että ne hedelmöittys kans. Mutta tosiaan jos ei onnistu niin sitten vois harkita tota dextraa. Milleen se mini ivf toimii ja oliko niillä mitään perusteluja sille miks sitä suositeltiin?
Lahjasoluhoitojahan saa kai jatkossa myös julkisella puolella, sitä vois kans harkita jos sinne saakka menee, ja siinä vaiheessa säästöt loppu :D
 
@Poma meillä perus ivf toimi paremmin! Dextrassa oli maljahedelmöitys ja sillä saatiin onnistumaan parhaiten :) toivon todella et te saatte toivotun tuloksen <3 ettei tosiaan tarvii miettiä mitään jatkoja.

Kun on matala amh niin vissiin solutkin on vähän herkempiä ja heikompia. Sit lääkäri selitti et jos tähdätään siihen et kasvatetaan yksi solu, se ois vahvempi. Mut mun mielestä tää ei ollu järkeenkäypää, lisäks ahdisti ajatus punktiosta yhden solun tähden joka tuskin oi sen parempi kuin muutkaan, ja siitä lystistä kuitenkin ois suomessa saanu maksaa sen melkee 5000€ ettei se ois ollu rahallisestikaan halvempi. (n) Maailmalla (jenkeissä ja japanissa) noita tehdään just hinnan takia, ja japanissa sillä tavalla et kerran kierrossa kasvatetaan yks solu ja punktioidaan ja kerätään 6-12kk niitä soluja ja sitten tehdään niistä siirtoja. Mut ei me tollaseen haluta lähteä:D uskon et jos musta on tullakseen hyvä solu se osaa hedelmöittyä sitten itsekseenkin. Koskaan ei voi tietää, mulla on ollu kaks luomuraskautta vuonna 2016, mut sen koommin ei sit yhtään, et varmaan mun kyky raskautua on mennyt jo ajat sitten (n) ni ei tosiaan enää jaksa omiin soluihin luottaa, mieluummin koklaa vahvemmilla soluilla:)
 
@nyuu Aika kallis hoito ois kyllä vaan yhden solun kasvatus! Meille mainittiin myös että välillä tehdään monta hoitokiertoa niin että vaan kasvatetaan pakkaseen mahdollisimman paljon alkioita. Ilmeisesti ainakin jos selkeesti toivoo useempaa lasta niin toi vois olla järkevää. Me nyt toivotaan että sais ees yhden :)

Toivon myös todella että teillä lahjasolut toimis! <3 Onko hoidot jo alkanu?
 
Tänään kävin alotusultrassa ja näky toisessa munasarjassa 9 pientä follikkelia ja toisessa vähintään 4, niin pienennettiin tota lääkeannosta melkeen kolmasosa. Saattaa kuulemma olla vähän nyt aktivoitunu munasarjat, toivottavasti!
 
@Poma Ohoooooo, WAUDE!!! Toihan on Hieno lukema, kuulostaa ihan...Normaalilta:D:geek:(y) Wau, ei voi muuta sanoa! Jatka samaan malliin niin hyvä tulee(y) Tsemppiä!

Mä alotin eilen piikittelyt ja koko päivän olin ihan hermona ja illalla raivoilin mutta niin hullulta kun se kuulostaa niin mä jotenkin... Tykkäsin siitä!:D:ROFLMAO::LOL:Ei vitsi siis nyt olen lopulta kai pimahtanut :ROFLMAO:Odotan oikeen tän päivän piikitystä enkä kauhulla ollenkaan:ROFLMAO: En ymmärrä että oliko joku tuuri mutta se ei tuntunu miltään, jos olisin ollu silmät kiinni ja joku toinen olis pistänyt niin en olis _ihan oikeesti_ tiennyt:LOL: Mä oon siis oikeesti ihan piikkikammonen ja nynny muutenkin, pyörryin melkein oikeesti korvareikien laitossa ja oon monta kertaa itkeny verikoettakin (nyt oon jo tottunu) ja vältellyt 10 vuotta hammaslääkäriäkin (nyt kävin pakon edessä kun on tää yritys)o_O No mutta hyvä näin!

(Tää viesti tuli ensin jostain syystä toisella nimimerkillä kun joskus en muistanut tunnuksia ja tein uuden mutta nyt oon taas tätä ”vanhaa” käyttäny, jostain syystä olikin nyt yhtäkkiä toi toinen nimimerkki tulluo_O)
 
@Karhurouvanen No niinpä, kivaa että välillä hyviäki uutisia!

Hyvä jos piikittely maistuu! :D Varmaan kun menee piikit niin hyvään ja tärkeeseen tarkotukseen niin tuntuukin kivemmalta :love: Onneks on vissiin ohuet neulat! Mulle kans se piikitys selitettiin tänään, ens viikolla pääsee sit tositoimiin. :sneaky: Sanottiinko sulle muuten että hoidon aikana ei sais mitään liikuntaa harrastaa? Mulle sanottiin että ei mitään kävelyä rankempaa/äkkinäisempää liikettä :O
 
@Poma toihan kuulostaa oikeesti tosi hyvälle, ihan normaaleilta lukemilta! Meilläkin kun oli vikas ivf:ssä 10 follia kasvamassa niin kehuttiin kuinka erinomainen määrä, niin toihan on jo ihan huippu! <3

@Karhurouvanen hyvä et piikittely sujuu! :) millon on kontrolliultra?

Ja siis me ollaan oltu yks kierros lahjahoidoissa. Meille siinä kävi ihan huonosti: ostettiin 13 solun paketti ja saatiin niistä yksi alkio... kymmenen solua tuhoutui jo sulatuksessa! Tästä yhdestä blastosta tuli sit raskaus, joka meni kesken 5+2 :( ärsyttää ja sattuu kun me ei oltas haluttu siirtää sitä just kun solut oli yhtä huonoja kuin omani. Mulla on itellä kolme omasolukeskenmenoa ja yks lahjoilla, ja nyt tuntuu et tuskinpa koskaan saan olla oikeasti raskaana kun aina menee kesken :( mä yritän nyt vaan ajatella et kyse oli vaan vioittuneista soluista mut silti sydämeen sattuu toi keskenmeno.

Saatiin uus luovuttaja ilmaiseksi nyt korvaukseksi, ja häneltä sit 8 solua joista 7blastoa :love: huomattavasti parempi saalis siis! Ja uusi siirto on sit joskus.
 
@Poma Joo just toi siinä varmaan on että se piikittely tuntuu niin mukavalta kun se syy että mitä varten sitä tekee ja kun oon niin iloinen että vihdoin homma jotenkin edistyy sen vanhan tuloksettoman jatkuvan jyystämisen sijaan:whistle::LOL:

Mulle ei kyllä annettu mitään ohjeita, liikunnasta tai mistään muustakaan vieläo_O Mutta se mun lääkäri onkin vähän jotenkin outoo_O Pitää kysellä ma ultrassa!

Tosiaan ylihuomenna ma, kp 6 on eka ultra, mitään alku-ultraa ei ollutkaan. Pistokset alko kp 2 eli sit ultran aikaan on neljä pistosta takana. Huiiiii se on vähän niiin kuin kohtalon hetki sitten kai:whistle: Toivottavasti Hyvän Kohtalon hetki(y)


@nyuu Voi ei miten Rankkaa teillä on ollut:cry: Ihan kauheeta tollanen ja keskenmenokin vielä:cry: Kyllä varmasti sydämeen viiltää ja kovaa:( Mut toivottavasti tulevaisuus on parempi ja sydänkin arpeutuu sitten ajan myötä! Ja raskauden myötä! Kyllä se oli kuule vaan huonoa tsägää toi että meni kesken ja johtu varmasti niistä huonoista soluista, eihän ne selkeesti edes pakkasta kestäny kun noin suuri kato kävi:( Ihan varmasti tulet vielä olemaan raskaana, ei ne aina kesken mene! Nyt sul on kuitenkin hyvä luovuttaja niin siitä on hyvä lähtee yrittää(y)
 

Yhteistyössä