Kiitos kaikille onnitteluista! Onnea odotuksenne eri vaiheisiin ja erityistsempit Mandalalle ja Henrietalle loppurutistukseen!
Tässä meidän synnytyksestämme. Pahoittelut pituudesta. Minua ahdisti ihan hirveästi ajatus käynnistykseen joutumisesta. Kävin keskiviikkona akupunktiossa (kaksi neulaa nilkkoihin) ja torstaina vyöhyketerapiassa (1,5 h jalkojen ja korvien hoito). Tiedä sitten, oliko näistä apua, mutta perjantaiaamuna klo 5:30 heräsin ensimmäiseen kipeään supistustukseen. Supistukset olivat heti noin ja alle 10 min välein. Kolmelta mies soitti synnärille, kun en enää kestänyt kotona ja lähdettiin sinne. Käyrien jälkeen meni lapsivesi, kohdunkaula oli hävinnyt ja olin 3 cm auki (ti tilanne oli 1 cm ja täysin kiinni). Helpotuksekseni meidät otettiin sisään. Sitten alkoi odottelu. Kokeilin tens-laitetta ja suihkua. Niillä pärjäsin klo 21 asti. Siitä eteenpäin menin ilokaasulla. Kun klo 22:40 supistukset alkoivat olla sietämättömiä alamahalla, päätettiin kätilön kanssa, että katsotaan kohdunsuun tilanne. Oli valtava pettymys kuulla, ettei säännöllisistä kipeistä supistuksista huolimatta ollut tapahtunut mitään edistystä. Lääkärin mielestä synnytystä pitäisi alkaa nopeuttaa (syy vähän epäselvä, ilmeisesti positiivinen streptokokkinäytteeni). Siihen mennessä olin saanut kaksi kertaa antibioottia 4 tunnin välein (vauvalle suoja). Olin todella pettynyt ja surullinen, koska en olisi halunnut, että synnytykseen joudutaan puuttumaan. Vähän ennen puoltayötä mulle laitettiin epiduraali ja oksitosiinitippa aloitettiin. Samalla vauvan sydänääniä alettiin kuunnella pääanturilla. Koko ajan ongelma oli ollut, että hän ei tahtonut pysyä käyrillä, mutta en osannut huolestua asiasta, kun luulin, että ongelma on anturissa, joka ottaa mun sykkeet välillä. Mies ehti nukahtaa säkkituoliin ja minä lepäilin sängyssä kuulostellen kohdun pohjalla paineena tuntuvia supistuksia. Ongelma avautumisen hitaudessa oli kuulemma se, että vauva ei ollut laskeutunut tarpeeksi alas. Lepäily keskeytyi siihen, että tajusin näytöltä vauva sykkeiden romahtavan supistusten aikana. Herätin miehen hädissäni. Pääanturin kanssa kyse ei voinut olla enää kosketushäiriöstä. Soitettiin kätilö huoneeseen, joka selitti, että syy voisi olla, että vauva siirtyy alaspäin. Hän haki kuitenkin tarkemman monitorin huoneeseen. Mun olo alkoi olla tuskainen ja kohdunsuun tilanne päätettiin tarkistaa. 4 cm. Kun kätilö lähti, mut valtasi epätoivo. Voimat alkoivat olla vähissä. Sisätutkimuksen aikana oli alkanut lihastärinä, joka kuulemma johtui maitohapoista. Tärinä ei mennyt ohi vaan tärisin kyljelläänkin kauttaaltaan hillittömästi. Ilokaasun hengittäminen supistusten aikana alkoi olla tärinän takia hankalaa. Mies soitti lopulta kätilön paikalle. Kohdunsuu oli auennut 8 cm:iin 40 minuutissa. Hyvät uutiset eivät paljoa lohduttaneet mua, koska olin niin väsynyt ja olo kamala. Keskusteltiin uudesta annoksesta epiduraalia, mutta se ei auttanut kohdun pohjan hirvittävään paineen tunteeseen, joten en halunnut sitä heti. Kokeilin kontallani oloa, kunnes se kävi aivan sietämättömäksi. Aluksi huusin miestä soittamaan kätilön kivun takia ja seuraavaksi, että ponnistuttaa. Klo 2:15 kohdunsuu oli vihdoin kokonaan auki, mutta en osannut olla iloinen. Väsymyksen ja kipujen takia en alkujaankaan uskonut ponnistamisen onnistuvan, ehkä siinä kaikki meni pieleen. Olin harjoitellut pilatesvideon ohjeiden mukaan ponnistamista ja lukenut, että itse asiassa kohtu voisi tehdä työn niin, että vauva työntyy ulos ilman kamalaa ponnistamista. En tuntenut supistuksia enää samalla tavalla kuin ennen epiduraalia ja oksitosiinia, ehkä en siksi osannut hyödyntää supistuksia kunnolla. 45 min ponnistin puoli-istuen, kontillaan ja kyljellään, kätilö ja mies yrittivät kannustaa ja mä uikutin ponnistusten ja ilokaasun välistä, että tästä ei tuu mitään. Vauvan sykkeissä oli edelleen laskuja ja lopulta lääkäri tuli paikalle. Miehen ilmeestä näin, että hän oli jo nähnyt vauvan päälaen, mutta en saanut siitäkään lisää voimaa, vaikka tajusin, että seuraavaksi otettaisiin käyttöön imukuppi. Kahden supistuksen ja imukuppivedon avulla pää syntyi ja siitä seuraavalla ponnistuksella loput klo 03 aamulla. Vauva parkaisi heti. Napanuora oli kaulan ympärillä kertaalleen (mikä selvisi vasta synnytyskertomukesta). Oma kamala olo unohtui, kun sain vauvan rinnalle enkä juurikaan piitannut siitä, että verta tuntui valuvan aika lailla. Pikkuisen ihmettelyn keskeytti se, että kätilö alkoi odotella istukan syntymistä ja paineli kohtua kipeästi. Olin niin loppu kivusta, että sain lopulta ilokaasun takaisin. Istukan syntymiseen meni 50 min ja tarvittiin lääkkeet ja akupunktioneulat avuksi. Kohdun verenvuoto ei loppunut. Kun vauva haettiin punnitukseen, sain tärinäkohtauksen uudestaan ja aloin olla niin hämärän rajamailla, että ajattelin, etten voi ottaa vauvaa enää vierelleni. Hoitaja auttoikin vauvan miehen paidan alle ja nukuin hetken. Kätilö toi mulle syötävää ja sanoi, että sen jälkeen pääsen suihkuun ja pitää pissata. Pyörryin vessaan. Ensimmäiset kolme päivää osastolla meni aika sumussa, hb oli alle 70, mutta vasta kolmantena päivänä sain kaksi pussia verta. Olen niin kiitollinen, että vauva on koko ajan voinut täydellisesti; oma heikko olo kyllä tästä korjaantuu.
Suosittelen kaikille, joita synnytys mietityttää pyytämään lähetteen sype-käynnille eikä kannata yrittää olla siellä reipas. En oikein tiedä, otettiinko pelkoni erityisesti tai mitenkään huomioon synnytyssalissa, mutta peloista puhuminen oli valmistanut minua tulevaan ja kysymään askarruttavista asioista myös synnytyssalissa.
Peppermint ja tyttö 4 pv
mutta tulin kertomaan, että lapsen operaatio meni hyvin. Siis mitään leikkausta ei tarvinut edes tehdä. Kirurgi puhui ihmeparanemisesta, jollaista ei hänen urallaan ole tullut vastaan. Oli mennyt lonkka itsestään paikalleen. Miten lie mahdollista, mutta pari viikkoa oon miehelle sanonut, että ei tuossa jalassa oo enää mitään vikaa. No, eilen sitte nukutettiin ja varjoainekuvattiin ja kaikki oli paikallaan. Kipsi laitettiin viideksi viikoksi ja sitten uusi kuvaus ja mietitään jatkoja. Tyttö on tietysti vihainen ku ampiainen, kun ei pääse samaan tahtiin vipeltään, mutta eiköhän se liikkuminen ala luonnistua ku vähän harjottelee. Turhaan pelkäsin, kaikki on paremmin kuin hyvin nyt ja viisi viikkoa menee vaikka päällään ku kolmeen kk valmistauduttiin.