~*~ alkionsiirroista plussanneet ~*~

@atvk87 siinä oot ihan oikeessa, oon jo ihan tylsistyny :D onneks kohta saa syyä!

@Mandala joko on vaan liikkeistä johtuvia nousuja tai sitte vauvalla alkaa olla tukalat oltavat. On kyllä jo aika alhaalla ja se tuntuu kyllä liitoksissa.

On nii outoa ku hyvä ku on vielä ees sisäistäny olevansa raskaana ja nyt ollaan jo kalkkiviivoilla menossa :eek: ja vielä oudompaa on kun vieruskaveria kovasti koitetaan käynnistellä. :D ei musta tunnu että pitäis vielä synnytystä ajatella :D
 
  • Tykkää
Reactions: Ramiina
@Mandala Juu, sain tehtyä. Tosi äklömakeaa, vadelman makuista se juotava oli. Vedin alas kerralla, ei olisi muuten uponnut. Oli kyllä oksennuksessa pitelemistä, hoitajakin kysyi antaako kaarimaljan. Makoilin eristyshuoneessa sen 2h, tietty kävin verikokeella välillä.
Olo on parempi (ei vielä hyvä) kun olen pystyssä, maatessa olo huononee heti.. Mutta melkein mikään ei edelleen maistu. Leipää, leipää, leipää.. Ja nyt sitten diabeteksen takia ei saisi sitä paljoa syödä, mutta pakko kun ei muu mene alas. Ja oudosti kaikesta jää makea maku suuhun, ja se oksettaa. Noh, tieto siitä että vauva kasvaa ja "kohta" jo syntyy, saa jaksamaan kaiken kamaluuden ❤
 
  • Tykkää
Reactions: Mandala
@Ramiina vau että selvisit rasituksesta :) harmi kuitenki että radi tuli, älä nyt mieti sitä leivän syöntiä. Pakkohan sitä on jotain syödä mitä saa alas!

@atvk87 niinpä ja kuitenki syksystä on tosi pitkä aika jo :D mä en oo kyllä vauvanhoitoa paljo ajatellu vielä. Eiköhän sen opi sitte tekemällä :D ja ollaanhan me täälä valvovien silmien alla pitkään.

Heräsin yöllä siihen ku naapuri vuoteesta siiryttiin saliin. Siitä on kolme tuntia enkä oo nukkunu sen jälkee!! Josko vielä sais hetken unta ennen aamupalaa :rolleyes:

36+5
 
Huomenta vaan @-dino- ja toivottavasti sait vielä nukuttua! :)
Sit se naapuri siirtyy eri osastolle vauvan kans? Olitteko jutuissa kuitenki? :D

Joo, eiköhän sielläkin kuitenki melko nopeesti mee aika ja pientä ihmettä ihastellesssa, vaikkette heti kotiin meekään. :love: Onko siellä pääsiäisenä niitä sopivia lekureita, vai meettekö kotia vielä välissä jos käyrillä kaikki näyttää hyviltä? Jännittää teiän tilanteen eteneminen! (y)

Täällä poikanen kääntyi illalla ystävällisesti poikittain :LOL: eilen just neuvolassa sanoi, että nyt kun kerkee pyörimään vielä noin viikolle 36, nii toinen heti näyttää et pystyy! Tuli kans sellanen neliömaha. Miten sen kanssa nukutaan. :D Ei voinu oikein kummallakaan kyljellä olla. Puoliks selällään tyynyn avulla. Isäntä lähti töihin jo neljän aikaan. :sleep: :coffee:
Spinningiä heti aamusta siis :barefoot:

Huh, onpas paljon viikkoja jo mullakin! :whistle:

35+0
 
  • Tykkää
Reactions: Ramiina
@atvk87 Kiitos :) Ja toi on totta, ikää on tosi vaikea arvioida. Yritin eilen selittää äidilleni kuinka vanha neuvolan lääkäri on, ööö, joku +/-50, kai (n)

@-dino- Tavallaan hyvä että selvisi nyt se radi, ettei tarvitse kohta uudestaan mennä siihen rasitukseen :D
Ihanaa kun olet jo niin lähellä synnytystä :love:
Saitko nukutuksi vielä?

Mä huomaan ajattelevani välillä että mitä jos munasolun luovuttajalla on joku tosi näkyvä ikävä "ulkonäköpiirre" (en keksi nyt parempaa ilmaisua), ja se sama on meidän vauvalla. Aina sanotaan että kaikki vauvat on söpöjä jne. Mutta mitä jos hän ei olekaan o_O Sisin tietysti on tärkeintä, mutta nyt kun tietää ettei vauva näytä itseltäni niin miettii kaikkea tyhmää. En itsekään mikään kaunotar ole, mutta sisarusteni lapset ovat todella nättejä ja komeita. Ja kaikki näyttää vahvasti samalta, eli meillä on vahvat geenit. Nyt en koskaan saa tietää miltä mun geeniperimän saanut lapsi näyttäisi. En uskonut ajattelevani näin. Eiköhän kaikki lopulta mene hyvin ja kaikki tyhmät pelot ja ajatukset katoaa kun sen oman rakkaan vauvan saa syliin ❤ On ehkä vaan niin yrittänyt onnistua raskautumaan ilman keskenmenoja, että nyt kun onnistui, niin ei ole osannut ajatella että ihan oikeasti sen vauvan saa vielä syliin. Enkä uskalla näistä ääneen kenellekään sanoa, ettei ymmärretä väärin. Lapsi on minulle äärettömän rakas ja todella toivottu, nyt vaan tulee pöhköjä ajatuksia mieleen.
 
Varmasti @Ramiina ihan normaaleja ajatuksia! Ja vaikka sisarusten lapsilla on sukunäköä, niin teidän lapsi voi sitten näyttää enemmän sun mieheltä vaikka. :) Toivottavasti kuitenkin luovuttajassa on jotain samaa kuin sinussa plus epigeenien vaikutus ja löydät myös omia piirteitäsi hänestä. :love:
Kaikki vauvat on varmasti söpöjä, kaikki erilaisia ja ulkonäkö vahvistuu vasta myöhemmin muutenkin ja sitä ennen olet niin rakastunut häneen, ettei sillä ole merkitystä enää, vaikkei siis nytkään. Tottakai näistä asioista voi puhua ääneen! Kaikki pohtiminen kuuluu asiaan ja prosessiin.

Uskon, että eri maanosistakin adoptoidut lapset ovat yhtä rakkaita ja tärkeitä, vaikkei mitään yhteistä ulkonäössä olisikaan.

Mä muuten toivon, että meidän vauva näyttäis enemmän mun mieheltä, joka oli aivan älyttömän suloinen sinisilmä pellavapää vauvana, itse olin ööhh mitäänsanomattomampi vauva ja mussa on vahvana "lappilaista näköä", kun omat geenit sieltäkin. :LOL:

Hyvää äitiyslomaa @Mandala :love:
Ihanaa kun sait lisää pengottavaa, ei varmaan tartte enää mitään muuta! :LOL: ja kivat läksiäiset, mukava kun sulla on tollanen työyhteisö.
 
@atvk87 Niin, toivottavasti jotain samaa on :) Eikä yhtään haittaa jos näyttää mieheltäni, komea poika tulisi ;) Haluaisin vauvan saavan mieheni nenän ja ihanat ruskeat silmät :love:

Lapsuuden perheessäni on adoptoituja "lapsia" (kaikki jo aikuisia) ja sijais"lapsia", sekä muutama biologinen (joihin itse kuulun), mutta kaikki sisarukseni ovat yhtä rakkaita ja 100% "omia" sisaruksiani.

Onko teillä ja tietty muillakin ihanaisilla naisilla ollut vauvajuhlat? Ja jos, niin pidittekö itse vai pitikö joku teille ne?
 
  • Tykkää
Reactions: atvk87
@Ramiina tosi hienoa, ett sait rasituksen hoidettua oloista huolimatta! Voin tosiaan kuvitella, että sen radin kanssa saat huokaista helpotuksesta, ettei tarvi uudestaan mennä.
Ja ihan täysin ymmärrettäviä ajatuksia sulla. Kyllä sitä itsekin mietti ekassa, että minkähän näköinen lapsi tulee olemaan, just tolleen ett entäs jos onkin vaikka perinyt just ne huonoimmat tai ’rumimmat’ piirteet meistä molemmista jne. Tässä odotusaikana on aikaa mietiskellä vaikka mitä pinnallisiakin ajatuksia ja ne kaikki on ihan ok!

Nyt tässä toisen kanssa huomaan jännittäväni minkälainen persoona lapsi tulee olemaan. Esikoinen, poika, on yhtä laidback kuin isänsä ja ollut ihan helppo lapsi. Nyt olen vakuuttunut, että tuleva tyttö on perinyt mun temperamentin ja tulee olemaan siihen päälle joku mega diiva prinsessa (itse taas olen aina ollut vähän tom boy) ja tulee olemaan tottakai mahdollisimman vaikea kaikin puolin koska eihän toista kertaa voi olla niin super onnekas että tulisi yhtä helppo lapsi :rolleyes:

@atvk87 okei no ihan hyvä ett annat palautetta siitä sun terkasta. Jos se on vaan jotenkin epäpätevä. Mulla varmaan ois palanut hermot sen kanssa ihan totaalisesti :LOL:
Ja voi hiton pikkujäbä kun vielä keksii siellä pyöriä :ROFLMAO: hahah kun luin spinning niin tuli automaattisesti se kuntopyöräily ja mietin ett ohhoh jaksat vielä käydä tunneilla :LOL: ennenku tajusin ett spinning babies tietty hahah

@-dino- vähän syke nousi kun näin että olet postannut jotain yöllä ja mietin ett ’nytkö?!’ :D Tosiaan jos kohta päätettäis tyttö saattaa maailmaan niin saatteko kämpän aikaisemmin käyttöön?
Toivottavasti saat nukuttua ja kerättyä voimia jos joudut olemaan vielä siellä.

34+4
 
  • Tykkää
Reactions: Ramiina
Vauvajuhlista sen verran, että mun mutsi ja sisko järjesti ekasta mulle. Kaveriporukka koostuu suurimmaksi osaksi kundeista niin en odottanut kenenkään järjestävän. Vanhempien luona järjestettäviin (eri kaupunki kuin missä asutaan) juhliin tuli sitten muita kuin kavereita (naapuri kuka tuntenut mut lapsuudesta asti, anoppi ja miehen sisko, kummitäti yms tuollaisia), mutta ihan kivat nekin oli. Sisko kysyi tässäkin raskaudessa, että järkkäisivätkö mutta sanoin ettei nyt ole mitään tarvetta kun ei ole sellasta uutuuden viehätystä asiassa.
 
  • Tykkää
Reactions: Ramiina
@Ramiina ei ollenkaan pöhköjä ajatuksia. Varmasti kaikilla on mielessä miltä lapsi näyttää ja lahjasoluissa vielä enemmän mietinnässä. Vaikka lapsi on varmasti rakas ja hyvin toivottu ja nää asiat unohtuu sitte ku pieni tuhisija sylissä, niin eihän sille biologialle mitään voi. Täydellisessä maailmassa kaikki haluais varmasti omista soluista niitä lapsia. :) ja onhan tossa radissa tosiaan se hyvä ettei tarvi ainakaan uudestaan mennä :D vauvajuhlat ois ystävät järjestäneet, tilanteemme huomioon ottaen kysyivät kyllä ensin haluanko, en halunnu. Semmonen varautuneisuus kuitenki on.

@atvk87 joo eri osastolle taitavat mennä. Tää on ihan naistentautien osasto (y) vaikka paljo täälä raskaana olevia on. Eipä tullu juteltua, en oo mikään suupaltti outojen seurassa :D toivottavasti sait pojun kääntymään :)

@Mandala hah :D koitettii kattoa oisko sitä saanu aikaistettua mutta oli jo varattu. Hoitaja tuossa aamulla kyseli että oisko toiveena ollu perhehuone vaikka vauva ei sinne tulekkaan. En ees uskonu että vois olla tämmönen mahis ku tiietään ennalta että vauva menee teholle.. Mies ei kyllä viihtyny potilashotellissakaan että katotaan nyt mihin päädytään ja millon sit sektio on :D

Mä oon vähän toivonu että tyttö peris mieheltä mustan tukan ja pitkät ripset ja minulta hampaat :D omapäinen tulee sama kumpaan lähtee :rolleyes:

Sain onneks nukuttua vielä muutaman tunnin aamusta. Käyrä oli hyvä aamulla, ultrassa kävin, lääkäri konsultoi vielä toista lääkäriä mitä tehään. Toivon kyllä että näistä pitkistä pyhistä päästäis yli. Ens viikolla vois sit jo tulla :love:
 
Ens viikko ois hyvä @-dino- :) Hi hii, jännää. Kiva että saatte perhehuoneen kuitenkin, jos niitä siis on vapaana. Tääl oli siel vauvojen teholla pelkkiä perhehuoneita.
Onko joku taukotila kans?
Kalliikshan se tulee, mut mikäpä tässä ei ois jo maksanukin. :D

Mäkään en halua vauvajuhlia, toivottavasti kukaan ei niitä salaa suunnittele. Onneks mulla kaverit asuu ympäri Suomea, nii ei oo sellasta ydinporukkaa lähellä, jotka ehkä helpommin lähtis siihen.
 
  • Tykkää
Reactions: Ramiina
@atvk87 täälä ei teholla ollu vanhemmille muutako taukotila. Lastenosastolla sitte tais olla perhehuoneita. Tai ainaki että toinen voi yöpyä (y) joo ei täsä kannata enää laskea paljoko menny :D maksukattoki kohta täynä :LOL:

Etenki ku pääsiäisen vietän osastolla, käyrät paristi päivässä ja lauantaina ultrataan virtaukset. Kotona oisin saannu käydä mutta ihan vaan päivän tai kaks nii ei järkeä. Ens viikolla sitte h-hetki ❤
 
@-dino- ai pääsiäinen vietetään siellä. No hyvässä huomassa olet (y) ja siis onko mulla mennyt ohi, että alunperinkin ensi viikolle sektio sovittu vai onko tämä nyt noiden sykkeiden ja nestekertymän takia? Joka tapauksessa mahtavaa ja täällä jännitetään teidän puolesta vaikkei silleen jännitettävää samalla tavalla olekaan kun suunniteltu sektio on niin turvallinen tapa synnyttää kuitenkin :love: ihanaa lisää vauvoja tänne :love::love:
 
Ai se nyt selvis! No niii, mukavahan siel on olla ja vauvan vointia seurailla ihan eri tavalla. :)
Ooooo, niin kivaa! Ens viikko tulee pian.
Pyydä että mies hakee sulle kaikkea viihdykettä ja hyvää syötävää. :love:
Ja päivitä tänne, on kiinnostavaa kuulla kaikkea mahdollista!

Oliks se niin, että sektio oli sovittu rv 38, mut ei viel tarkemmin päivää?
 
@Ramiina tuun kommaamaan sulle tänne vaikken enää tähän plussanneiden porukkaan kuulukaan. Mut ihan samoja ajatuksia itsellä käynyt mielessä! Mä oon siis ihan täysin sinut lahjasolun kanssa, mut kyllä sitä välillä välähtelee mieleen et mitä jos luovuttajalla on jotain tosi vahvoja piirteitä, mitä mulla ei oo. Esim pisamat, kiharat hiukset jne. Mun miehellä on onneks tosi dominoivat geenit ja siltä puolelta saattaa tulla vaikka ja mitä, mut mä niin ymmärrän mitä ajat takaa. Mäkään en oo mikään kaunotar ja maailma ei menetä mitään jos mä en saa geneettistä jälkeläistä, mut kyllä tää lahjasolu vaan tuo niitä omia ajatuksiansa mukaan. Kuitenkin, harva ihminen nyt on silleesti, miten sen nyt sanoisi, negatiivisessa mielessä silmiinpistävän näköinen että niitä ikäviä piirteitä lapseen tulis. Ja tuskinpa ne sellaiset ihmiset on luovuttajia. Ja jos oliskin, niin paljonhan niitä on että vanhemmat ei oo kummoisiakaan ja lapset on tosi superkauniita!

En ite oo uskaltanut kenellekään, edes terapeutille ( :D ) näitä ajatuksia sanoa ääneen, kun en tahdo et mut ymmärretään väärin et toivoisin meidän luovuttajaksi jotain vähintään perintöprinsessaksi päässyttä ja kuinka nyt mun pahin pelko ois ruma lapsi. Ei todellakaan ja tärkeintä on et saatais onnistunut raskaus ja luovuttajat on superkultaisia ketä ikinä ovatkaan kun ovat tähän lähteneet!
 
@atvk87 joo siihen alkuviikkoon ennen vappua oli eka suunnnitelma. :) eikä tosiaan siihenkään ollu päivää lyöty lukkoon. Juu mies haki mulle lankaa ja koukun nii saan ajan kulumaan :love: ruokaa täälä kyllä saa ihan riittävästi, ei tarvi omia eväitä :D

@nyuu teillä on aika kiva pakkasvarasto että etköhän sää pian taas oo täällä.. :love: tsemppiä!
 
  • Tykkää
Reactions: atvk87
@-dino- en epäile, että nälässä pitäisivät, mut jotain hyvää :D
Toivottavasti siellä rauhallisempi yö, eikä koko ajan joku mee.

Mua ei nukuta. Sain pari tuntia nukuttua ja sit alko pyöriminen. Pois sängystä ja vähä nettiä.
Nyt taas luullaan, et jotain tapahtuu, kun yöllä päivittää. :D
 
  • Tykkää
Reactions: -dino-
@Ramiina tuun kommaamaan sulle tänne vaikken enää tähän plussanneiden porukkaan kuulukaan. Mut ihan samoja ajatuksia itsellä käynyt mielessä! Mä oon siis ihan täysin sinut lahjasolun kanssa, mut kyllä sitä välillä välähtelee mieleen et mitä jos luovuttajalla on jotain tosi vahvoja piirteitä, mitä mulla ei oo. Esim pisamat, kiharat hiukset jne. Mun miehellä on onneks tosi dominoivat geenit ja siltä puolelta saattaa tulla vaikka ja mitä, mut mä niin ymmärrän mitä ajat takaa. Mäkään en oo mikään kaunotar ja maailma ei menetä mitään jos mä en saa geneettistä jälkeläistä, mut kyllä tää lahjasolu vaan tuo niitä omia ajatuksiansa mukaan. Kuitenkin, harva ihminen nyt on silleesti, miten sen nyt sanoisi, negatiivisessa mielessä silmiinpistävän näköinen että niitä ikäviä piirteitä lapseen tulis. Ja tuskinpa ne sellaiset ihmiset on luovuttajia. Ja jos oliskin, niin paljonhan niitä on että vanhemmat ei oo kummoisiakaan ja lapset on tosi superkauniita!

En ite oo uskaltanut kenellekään, edes terapeutille ( :D ) näitä ajatuksia sanoa ääneen, kun en tahdo et mut ymmärretään väärin et toivoisin meidän luovuttajaksi jotain vähintään perintöprinsessaksi päässyttä ja kuinka nyt mun pahin pelko ois ruma lapsi. Ei todellakaan ja tärkeintä on et saatais onnistunut raskaus ja luovuttajat on superkultaisia ketä ikinä ovatkaan kun ovat tähän lähteneet!
Mä luulen, että nämä ajatukset on ihan superyleisiä lahjasoluja käytäneillä. Pakko oli tulla kommentoimaan. Meillä oli luovutetut siittiöt ja kyllä me ihan avoimesti ollaan vitsailtu, että toivottavasti luovuttaja ei oo mikään erään tunnetun politiikan jättävän populistipuolueen ex-johtajan näköinen, en nyt viitsi tässä nimeltä mainita. Mut nämä mietteet toki huumorilla, liittyy varmaan just tän asian käsittelyyn. En lähtis huonoa omaatuntoa näistä ottamaan, ihan taatusti kaikki miettii tätä jossain määrin. Itse en myöskään ole perinteisesti kaunis, mutta omat lapset on tietysti maailman kauneimpia, niin se menee vaikka geneettisesti eivät sukua olisikaan. Ehkä tärkeintä on, että ei torju ajatuksia tai soimaa niitä. Antaa ajatusten tulla ja tarkastella niitä sitten, miettiä mistä tämä ja tämä pelko voisi tulla ja mitä siihen liittyy. Silloin tavalla saa itselleen rauhallisen mielen ja voi antaa sitten ajatuksille niiden ansaitseman arvon. Tsemppiä kaikille palstailijoille, hengessä oon mukana ja välil käyn katsomassa mitä kanssakulkijoille kuuluu. Domille vielä erikoistsempit!
 
Kyllähän se välillä tosiaan mietityttää (vaikka turhahan sitä on etukäteen ajatella) että mitä piirteitä tulee, siis ihan vaikka omat solut. Joten varmasti vielä enemmän kun ei tiedä "mistä puolet tulee". Me ollaan oltu molemmat ihan pellavapäitä (tai siis syntyessä mulla on ollut "musta peikkotukka" mutta sit lapsuus) ja sinisilmiä, miehellä etenkin edelleen tosi ihanan siniset silmät ja hän on melko vaalea yhä, itsellä enemmän tummunut hiukset iänmyötä. Mutta miehen puolella on myös punapäitä ja tää on jännä kun jotenkin en sitä "haluaisi" vaikka varmasti sit oma kultahippu olisi maailman ihanin vaikka olisikin punapää. Miehen sisäruksista yhdellä on punertava tukka ja sellanen hyvin pisamainen iho, heidän lapsista toisella kans vähän punaisuutta hiuksissa. Mutta esim. yksi serkuista on lapsena ollut niiin "porkkana" etten ole koskaan nähnyt ja hänen lapset kans. Ja on itsellakin ja siskolla vielä enemmän pisamia mutta ei punasuutta näkyvillä hiuksissa (toki puskee lämpösyytenä sit kun koittaa värjätä ym. mutta näin useimmilla suomalaisilla vaikka onkin ns. maantienharmaa muuten). Yksi mikä kanssa tavallaan "huolestuttaa" on tämä oma koko.. olen aina ollut pienin ja saanut siitä kuullu ja kärsiä, se otti joskus tosi koville. Mieskään ei mikään hongankolistaja ja hänen vanhemmat on pienempiä kun omani.. Joten jos lapsemme ei ole pikkusirpukkainen niin ihmettelen kovin.. Tiedän (tai siis toivottavasti pystyn kasvattamaan ja tukemaan lapsen omaatuntoa niin hyvin ettei niin kävisi) että jossain vaiheessa siitä tulee "kipuilua" ja ketä siitä syytetään muuta kun vanhempia..
Mukavaa pääsiäistä kaikille ja erikoisesti @-dino- sinulle tsemppiä ajantappamiseen ja odotteluun. Mitä virkkaat? @love- on tainnut olla kiireinen lomalainen kun ei ole kerinnyt kirjottelemaan.. miten menee, vai menitkö jo ohituskaistaa synnyttämään??
Olipa muuten "liikuttavaa" lukea Ellen Jokikuntaan tarinaa, tai jo otsikko liikutti. Pitäisi melkein käydä ostamassa (oliko se Anna-lehti) jotta voisi lukea koko artikkelin.. Toivottavasti he pian saavat oman murun adoptiolla..

Minä joka ilta vaan niin koitan tuntea jotain hipsuja vaan ei vielä.. tai välillä melkein saan kuviteltua niitä mutta ei oikeasti.. :LOL:

16+6
 
@atvk87 on mulla tuossa suklaapatukka laatikossa muttako ei sekään aio maistua :D nyt ei ois huonekaveri häirinny mutta silti valvoin useamman tunnin :rolleyes: nytpä taas jäin yksin kamariin ku toinen lähti synnyttää. Pientä semmosta kateuden pistoa tulee ku kuulee kuinka puhaltelevat supistusten aikana. On sitä ihminen hassu ku toisen kipuja pitää kadehtia :rolleyes:

Onneks sääki oot lomalla nii ei haittaa vaikka yöllä valvoo :D jokos teillä on remppa valmis että oisit saanu alkaa pesee pikkupyykkiä?

@Domi alotin tommosta kevyttä kesämekkoa/tunikaa virkkaan itelleni :) piti ottaa heti tarpeeks iso työ että riittää tekemistä (y) ja onneks vieraitaki on lupautunu tulee vkl kotikonnuilta nii saa kaupastaki jotain jos tarttee.

Voi kumpa sielä alkais pian pienet hipsutukset tuntumaan :love:

36+6
 
@Domi mullä täällä menossa "tylsät päivät" kun on siinä vaiheessa et mitään ei tapahdu :ROFLMAO: sain kyllä isännän siskon avustuksella pyöritettyä olkkarin uuteen kuosiin ja muutenkin semmonen super-tehosiivous tehtiin. Sit oonkin levänny pari päivää kun vei voimat. Ja jännittelen täällä @-dino- n vaiheita :D

Ja tuo piirteiden/geenien periytyvyys on niin jännä homma! Ja tosiaan sit varsinkin kun puolet tulee tuntemattomalta nii ei voi ees aatella mitä kaikkea vois olla, vaikkei se mihinkään vaikutakkaan :) mullakin esim ollut koko ajan tietty mielikuva miltä hän näyttää, molemmat ollaan oltu kunnon pellavapäitä, mut nyt isäntä on tummatukkainen, hipiäinen ja silmäinen (sukujuuret venäjältä niin voitte vähän veikkailla niitä vahvoja piirteitä :rolleyes:). Mie edelleen tämmönen maantienharmaa, silmissä värit vaihtelee mielialan, kuukauden ja milloin minkäkin mukaan :ROFLMAO: nyt sit isäntä meni ehdottamaan nimeä joka oli ihan ekana mulle ajatus et ei todellakaan meidän lapsi näytä yhtään sen nimiseltä. Mut se oli se mikä herätti et ei se välttämättä meidän lapsonen ookkaan mikään pellavapäinen sinisilmä vaan jos hän periikin tän tummemman hipiän.. o_O mut aika näyttää ja onneks sitä nimeä ei tarvi heti olla antamassa.

Tuntuu et oon taas turvonnu tän mahani kanssa ihan äärettömyyksiin.. Ihan pelottaa ajatus et mitä se on kk päästä :confused:

32+4
 
Nonii @-dino- siitä tulee hyvä kesävaate! Kiva että saat sinne vieraita. Onko käyrät ollu hyvät ja kerro sit huomenna ne virtaukset? Mites muuten?
Tottakai se aiheuttaa semmosta et höh, en pääse ite, ku joku muu menee, mutta eihän sillä sit loppujen lopuks oo merkitystä, kunhan vaan saadaan typy turvallisesti maailmaan. ❤

Ei oo remppa vielä ihan valmis, ku yhessä vaiheessa tuli kolmen viikon tauko, ettei maalari kerenny. No ens viikolla se tulee. Keittiö on kyllä ollu valmis jo pidemmän aikaa!
Oon silti jo pessy kaikki pikkukokovaatteet ja laittanu ne laatikkoon! :) Sukkia vissiin tarttis hommata lisää ja tekis mieli sellasta lyhythihasta unipussia.

@Domi kohta varmaan alkaa tuntumaan niitä pieniä ilmakuplan tuntusia, mistä ei voi olla aivan varma, että onko se pieru vai pieni, mut saa päättää et se on liikkeitä! :D
Ja etköhän osaa ohjata kokoasian oikeeseen suhtautumiseen, ennen ei tollasia mietitty, mutta nykyään on tavallaan paremmin tietoa saatavilla. Ja sitä paitsi uus sukupolvi on lähes poikkeuksetta aina isompi ku vanha!
Mustaki oli koskettava toi Ellenin juttu ja tavallaan kiva, kun tulee tavallisia, kaikille tuttuja ihmisiä esille ja kertoo, nii ei kaikki luule et on vaan friikkien juttuja. :cautious:

@love- kyl se sit helpottaa, kun vauva menee alemmas :LOL: toi on tukalin ja isoin vaihe luulisin. Kiva et siellä on vähä pesänrakennusta ollu ilmassa! (y)

Sain sit yöllä nukuttua vielä neljästä seiskaan. :sleep: Ollu koko päivän vähän sellanen hutera ja heikko olo, en tiiä onko vaan väsymystä vai muutakin.
Maha oli taas pienentynyt yön aikana, tyyppi laskeutunu lisää? Ja luulen et ekaa kertaa tunsin hikan! Se oli sellasia nytkähdyksiä lähes pari minuuttia ja rytmikkäitä, mut oisin luullu et ois nopeempi tempo. Tuntu kyllä enemmän tuolla alhaalla ja peräsuolessa :whistle: kun mahassa :D Ehkä se sit oli sitä, kaks kertaa tuli, aamulla ja sit päivällä.
Ollaan tehty pihahommia ja oon osallistunu sen minkä kyenny, käsiä ei oo jaksanu pitää ylhäällä kauheen kauaa putkeen. Sain just verenpainemittarin lainaks, pitää kattoo lukemat. Vai ei kai se romahtais ihan hetkessä vaan. :p
Tänään kevään ekat ulkosaunan löylyt tiedossa! :)
Mä oon muuten saunonut pari kertaa viikossa koko ajan, ei oo ollu mitään ongelmia, paitsi ettei voi enää maata selällään jalat ylhäällä.
Mites muille sauna maistuu?

35+1
 
  • Tykkää
Reactions: Ramiina
Noihin ulkonäköjuttuihin.. kyllähän niitä miettimisiä voi olla bio-lapsistakin, mitä jos onkin jotenkin "ruma", vaikuttaisko se kiintymyksen kehittymiseen, rakkauden tunteisiin, jopa lapseen suhtautumiseen jne., josta tulee herkästi syyllisyyttä ja häpeää miks näin pinnallisia miettiikään. No ehkä noita ajatuksia oli enemmän ton isomman lapsen kans, kun luovuttajan ulkonäköpiirteet ei oo tarkemmin tiedossa. Tästä nuoremmasta olin kuvitellu että tytöllä ois sellanen tuuhee tumma tukka, mikä itellä oli syntyessä ja veljensä tavoin isän puolelta ruskeet silmät.. no tämähän on sitten edelleen 7kk iässä lähes kalju, vaaleahko ja silmätkin jääneet sinisiks :D Nythän se on jo ikäänkun itsestäänselvää minkä näkönen on, mutta ekoina kuukausina kieltämättä oli hiukan totuttelemista, ettei se nyt ollukaan se nappisilmänen peikkotyttö.. Mutta varmasti tällaset ajatukset on paljon tavallisempia mitä kehdataan puhua. Ehkä noi ulkonäkötoiveet, -pelot ja -pettymiset on vielä tabumpi asia kun sukupuoleen liittyvät?
Sitten vielä raskaana ollessa ja joitain viikkoja sen jälkeen on ne hormoonit valloillaan jotka tavallaan vahvistaa entisestään kaikkia ajatuksiin liittyviä, ikäviäkin tunteita.. sit kun niistä pääsee taas ns. normaaliin tilaan, niin asiat alkaa näyttää paljo selkeemmiltä, ja eri mittasuhteissa kun raskaushormoonien armoilla ollessa. Tai näin ainakin mulla, jos tästä ymmärsi mitä koitan sanoo. Niin, ja kauhee tunnustaa, mut ei mun mielestä kaikki lapset oo yhtä söpöjä..:oops: siis samoin kun ei kaikkien aikuistenkaan ulkonäkö miellytä..
 
Viimeksi muokattu:
  • Tykkää
Reactions: Ramiina ja atvk87

Yhteistyössä