~*~ alkionsiirroista plussanneet ~*~

Jospa jaksaisin vähän kirjoitella kuulumisianikin tänne pitkästä aikaa, kun niitä kyseltykin välillä:) Olen käynyt lukemassa viestejä tasaisesti, mutta en vain ole jaksanut kirjoittaa yhtään mitään.. :unsure: Viime äitipolikäynti meni hyvin ja lääkäri olisi varmaan mielellään kirjoittanut mulle jo sairauslomaa. Mutta lääketieteellisesti ei ollut mitään erityisen painavaa syytä ja halusin vielä olla töissä, sovittiin, et olen heti yhteydessä, jos tilanne muuttuu. Selkä ja lonkat on jo pidemmän aika herkästi suuttunut jalkeilla olemisesta ja kävelemisestä. Sit yöunet meni pari viikkoa sitten heikoksi ja sen myötä väsymys vaan paheni. Soitin äitipolin kätilölle ja päivystävä lääkäri kirjoitti mulle sairauslomaa seuraavaan kontrolliin asti. Tuntui vähän hassulta, kun en edes tavannut koko lääkäriä ja sain saikkua:p Nyt oon viikon ollu kotona ja fyysisesti olo on kohentunut, kun saa olla ja levätä. Mutta edelleen yöt on unen suhteen ailahtelevaisia, kun ajatukset kiertää välillä aika kovasti. Välillä myös pieni jumppaa melko vauhdikkaasti, et nukupa siinä sitte:cool: @shelterme kirjoitti: ”tuntuu jopa epämukavalta”. Näin myös täällä, jos osuu useamman kerran peräkkäin johonkin oikein sopivasti tai ottaa ”hyrrävaihteen” päälle:love::ROFLMAO:
Jos joku päivittää listaa, niin mulle vois laittaa seuraavat käyntiajat:
4.12 Äitipoli
9.12 Pelkopoli
17.12 Neuvola

Onnittelut uusille plussanneille! :love: Kaikille teille alun epävarmuudessa oleville hirmuisesti voimia!
Kuulosti tosi omituiselta @Silmu75 tuo sun labrahomma! Ikävä, ettet saanut vertailukelpoista arvoa. Onko sulla jo alkuraskauden ultra-aika varattu?
 
@Rusakkonen, olet ollut mielessä paljon tänään ❤ Elämä on niin uskomattoman epäoikeudenmukaista! :cry::cry::cry:

Ajattelin pientä poikaasi kun luin tämän:

Pitkät on illat, pitkät on illat,
tiheät hämärän villat.

Pimeän poika, pimeään lähdet,
sytytä taivaan tähdet!

Poluille taivaan, poluille taivaan
poikanen pieni lähdet.

Taivas on hiljaa, taivas on hiljaa,
kuu on niittänyt kalleinta viljaa.

Lämmin osanotto vielä. Taivaalle on syttynyt uusi tähti :cry:❤
 
Kiitos ihanaiset naiset kaikista kommenteista, ihanista runoista ja tuesta. Arvostan kovasti. Nyt sairaalassa ja kaynnistys alkanut. Voi toki kestaa paivia. Ollaan tahan tarkoitukseen varatussa yksityishuoneessa. Hoitajat tulevat usein katsomaan.

Synnytys tietysti vahan jannittavaa ensisynnyttajana. Ensin sain kypsyttavan tabletin aikaisemmin paivalla. Synnytys saattaa alkaa huomenna taikka sunnuntaina. Annettiin myos jo gas&air pessaarin asentamisen yhteydessa. Saan kaikki laakkeet tarvittaessa.

En varnaan tassa mitaan synnytyskuvausta aio kirjoittaa, mutta tassa siis jotain ennen kuin joksikin aikaa vaikenen.

Saadaan sitten vauva rinnalle ja puettua kauniisiin vaatteisiin, lelu kateen, ja saadaan hanet huoneeseen erikoissangyssa, jossa han pysyy kylmana; saadaan olla hanen kanssaan ihan niin kauan kuin halutaan; saadaan ristia ja siunata vauva sairaalan kappelissa, ja saadaan jopa kasittaakseni tassa maassa rekisteroida hanen syntymansa ihan nimella. Yritetaan menna tama lapi hanta kunnioittaen ja hanen kaunista muistoaan vaalien. Myohempi hautajaisten jarjestely on kylla varmasti kova pala. Taytyy miettia hautajaispaikka, tilaisuuden sisalto ja hautakivi. Ei sellaista pitanyt joutua tekemaan. Mutta nyt ensin siis kai niiden siunausristiaisten sisaltoa mietin hiukan.

Tarkoitus on tassa tietenkin yrittaa palata kuukausia myohemmin talle synnytysosastolle sisarusta hakemaan, mutta taman jalkeen ei siis ikina, ikina enaa tahan nimenomaiseen huoneeseen... Jos tulee joskus pikkusisarus, niin han saa tietaa, etta hanella oli ihana isoveli.

Rusakkonen, aviomies ja pian syntyva poika
 
En ole millekään palstalle yksinkertaisesti ehtinyt kirjoittaa moneen kuukauteen, vaikka näitä käyn aina välillä lukemassa, mutta nyt on pakko.

@Rusakkonen syvä osanottoni. Itku tuli kun luin viestisi. Olen niin pahoillani puolestanne eikä oikeita sanoja tahdo löytyä. Paljon voimia teille tähän raskaaseen aikaan. Sinä olet äiti, vaikka esikoisestasi tuli enkeli ennen kuin hänet tässä maailmassa tapasit. ❤
 
@Aislinn83 Mulla on ollut ihan hyvä olo väsymystä lukuun ottamatta. On yöunet alkaneet kärsimään kun on usein hankala löytää mukava asento ja yläselkä ollut kipeenä ja nytkin tässä valvon kun heräsin parin tunnin unien jälkeen. Vähän sellainen harmillinen noidankehä, kun en jaksa väsymyksen takia tehdä joogaharjoitusta mutta sitten kun en sitä tee niin selkäkivut lisääntyy ja sit nukun vielä huonommin. Pakko nyt yrittää viikonloppuna jaksaa jumpata vähän.

Muuten lähinnä olen jännittänyt tuota keskiviikon tutkimusta. Pienen liikkeet olivat useamman päivän ajan tällä viikolla aika vaisut, vaikka kyllä liikuskeli ja aina kun olen tehnyt liikelaskentaa niin aika nopeasti tulee se 10 liikettä. Mut tietenkin heti nousee huoli. Olisiko kuitenkin vaan ollut kääntyneenä eri lailla koska eilen sit yhtäkkiä muljahti kunnolla ja sen jälkeen liikkeet ovat taas tuntuneet voimakkaammin. Ellei olisi tulossa tuota tutkimusta ensi viikolla niin varaisin varmaan tähän kohtaan ylimääräisen ultran rauhoittamaan hermoja, mutta odotan nyt siihen keskiviikkon, et mitä siellä näkyy/kuuluu.
 
Täälläkin on roskia silmissä luettuani Rusakkonen sun tekstin:cry:.
On tää niin valtavan epäreilua ja surullista. Koskettaa tosi syvästi varmasti meitä kaikkia❤.
Haluan sanoa saman asian, mitä Marrasmaikin kirjoitti, että
ottakaa paljon muistoja pikku rakkaasta❤ Ne konkreettiset muistot auttaa jaksamaan surun keskellä.
Ootte ollu paljon ajatuksissa ja olette varmasti jatkossakin. VOIMIA❤
 
@Rusakkonen kyyneleet valuen luin minäkin tekstisi. On niin väärin ja kohtuutonta, että joudutte tuollaista käymään läpi. Ajatukseni ovat luonanne. Onneksi saatte viettää aikaa rakkaan poikanne kanssa ja hyvästellä ja siunata hänet rauhassa. Ne muistot toivottavasti tuovat lohtua suruista suurimmassa. Kovasti voimia teille. <3
 
@Rusakkonen sanat loppuvat, kyyneleet eivät, niin pahoillaan puolestanne!!! Kuinka epäreilua, tätä ei pysty mitenkään ymmärtämään. Teidän pojastanne tulee ihana enkeli pieni suloinen lintunen, joka on aina läsnä elämässänne, mutta nyt voimia, niitä niin kovasti <3 <3 <3 Ilon ja onnen vuorokin tulee vielä, tulee ihan varmasti.
 
Mä oon jotenkin superstressantunut nyt tuosta @Rusakkonen uutisesta... mulla on näitä pelkoja ollut ihan hurjasti, ja kohtukuolema on se mitä tässä nyt pelätään. Kävin viime torstaina neuvolan terapiassa juttelemassa tästä pelosta, että kun nyt ollaan jo niillä viikoilla että ainoa mikä voi mennä pieleen on se että vauva kuolee kohtuun :( terapeutti lohdutti että jos kaikki on mennyt hyvin, niin ei silloin kohtukuolemaakaan käy. Mutta tässäpä oli nyt todiste että kaikki on mahdollista...

Olen nyt ”reissussa” lapsuudenkodissani maalla. Jätin dopplerit ja kaikki kotiin, ja yritän nyt saada itteltäni tätä pakkomielteistä kyttäämistä pois. Nyt vauva onneksi on liikkunut tosi aktiivisesti, että ei ihan hirveästi tarvitse tunnustella tai ihmetellä liikkuuko tyyppi vai ei. Mutta mun feediin on tullut facebookissa ja youtubessa ihan älyttömät määrät kohtukuolema-juttuja. Kelan sivutkin suositteli mulle juttua siitä mitä tukia on oikeutettu saamaan ja siinä ohessa oli tarina äidistä, jonka vauva oli kuristunut kohdussa napanuoraan. En tiennyt tuollaisenkaan olevan edes mahdollista
 
Mä oon jotenkin superstressantunut nyt tuosta @Rusakkonen uutisesta... mulla on näitä pelkoja ollut ihan hurjasti, ja kohtukuolema on se mitä tässä nyt pelätään. Kävin viime torstaina neuvolan terapiassa juttelemassa tästä pelosta, että kun nyt ollaan jo niillä viikoilla että ainoa mikä voi mennä pieleen on se että vauva kuolee kohtuun :( terapeutti lohdutti että jos kaikki on mennyt hyvin, niin ei silloin kohtukuolemaakaan käy. Mutta tässäpä oli nyt todiste että kaikki on mahdollista...

Olen nyt ”reissussa” lapsuudenkodissani maalla. Jätin dopplerit ja kaikki kotiin, ja yritän nyt saada itteltäni tätä pakkomielteistä kyttäämistä pois. Nyt vauva onneksi on liikkunut tosi aktiivisesti, että ei ihan hirveästi tarvitse tunnustella tai ihmetellä liikkuuko tyyppi vai ei. Mutta mun feediin on tullut facebookissa ja youtubessa ihan älyttömät määrät kohtukuolema-juttuja. Kelan sivutkin suositteli mulle juttua siitä mitä tukia on oikeutettu saamaan ja siinä ohessa oli tarina äidistä, jonka vauva oli kuristunut kohdussa napanuoraan. En tiennyt tuollaisenkaan olevan edes mahdollista
Osaan niin samaistua sinun pelkoosi! Mulla on ollut koko raskauden ajan vahva menettämisen pelko läsnä. Johtuu ihan siitä, ettei tähän mennessä ole muuta kokemusta kuin se menettäminen:( Hyvä, että olet päässyt juttelemaan noista ajatuksista.

Tosi inhottavaa, että sulle nousee noita kohtukuolemajuttuja eri somekanavissa.(n) Välillä nuo facen ja Googlen algoritmit on ihan perseestä!!:devil: Tietääkseni ainakin facen algoritmiin pystyy vähän itse vaikuttamaan, kun fiksaa omia mainosasetuksia ja myös piilottaa yksittäisiä mainoksia ilmoittamalla sen olevan ”epäolennainen”. Kannattaa ainakin koittaa.
 
Voi @Rusakkonen , minkä järkyttävän asian olette joutuneet kohtaamaan. Kaikkien noiden vaikeuksien jälkeen vielä tämä kaikkein pahin asia, oman lapsen kuolema. Olen niin pahoillani puolestanne:cry::cry:Lämpimät osanotot ja voimia tuleviin päiviin ja viikkoihin. ♥
 
Olin viikonlopun kahden ystäväni kanssa hotellilomalla ja oli oikein rentouttavaa, käytiinj uimassa, saunassa ja kävelyllä. Viis veisasin redista ja söin pitsan ja jätskiannoksen. Ja aika monta alkoholitonta oluttakin meni siinä sivussa.

@Rusakkonen ja hänen tilanteensa tietenkin nousi mieleen monta kertaa. Toivon sinulle, miehellesi ja kaikille läheisille siunausta ja varjelusta. Lomalla ollut ystäväni menetti poikansa kolme vuotta sitten. Suru, ikävä ja kysymykset ovat seurana joka päivä. Jollakin tavalla se elämä kuitenkin jatkuuu...

Selkä on edelleen paskana, syön vuorokaudessa kaksi panadolia ja niiden voimalla jotenkin jaksan.

@nyuu, huoli kuuluu vanhemmuuteen ja ei se lopu synnytykseen. Aiheet vain vaihtuvat <3.
 
Voikohan lapsivedet valua jo rv 5+1 pois? Tai että onko sitä vettä silloin jo niin paljon et se pois valumisen huomaisi? Tänä aamuna ollut jotenkin todella ”kostea tunnelmat” ja tuntuu että pikkuhousunsuojaan ei valu pelkkää lugesteronimössöä vaan jotain kirkasta myös. :(
 
@odotuksenodotus En nyt ihan faktaa tiedä mutta en kyllä nyt millään usko että noin olis. Useinhan paikan voi ollakin ”kosteana” varsinkin alussa. Tuossahan oli pari sivua sitten @kirsillevauva ja @nyuu kokemuksia tuollaisesta samantyylisestä, joka oli siis ihan harmitonta ja ”normaalia” raskauteen kuuluvaa. Varmasti voit olla ihan huoleti, jospa se vetisyyskin siitä vaikka vähenisi päivän myötäkin. Valkovuotohan voi olla hyvin vetistäkin tai muuten runsasta, mulla on ainakin ajoittain nyt raskauden aikana ollut hyvin runsasta, lähinnä sellaista ovisliman kaltaista, mutta sekin vaihtelee että enimmäkseen on kuivahkoa.
 
@odotuksenodotus sikiönestettä on vielä tosi vähän noin alussa, tuskin on siitä kyse :) mulla ainakin on ollut koko ajan aika runsasta ja välillä vetistäkin valkovuotoa ja lukemani perusteella se on ihan normaalia raskauden aikana. Uskoisin että kaikki on sullakin siltä osin kunnossa (y)

Mulla oli eilen verinäytteenotto NIPTiä varten, lääkäri vilkaisi ennen sitä sikiötä vielä ultralla. Hän oli kovasti kasvanut sitten edellisen ultran :love: viimeksi se oli vielä sellainen katkarapu, nyt jo ihan ihmisen näköinen olento pienine käsineen ja jalkoineen. Sykettäkin saatiin vähän kuunnella. Kaikki hänellä hyvin siis ja ensi viikolla pitäisi tulla NIPTin tulokset. Ehkä nyt uskallan suhtautua taas astetta luottavaisemmin raskauden jatkumiseen kun ollaan jo näinkin pitkälle päästy, vaikka toki lapsen voi menettää milloin vaan eikä huoli siitä varmasti kokonaan poistu koskaan. Viikkoja tänään 10+5.
 
  • Tykkää
Reactions: Jantzu ja Siida