~*~ alkionsiirroista plussanneet ~*~

@Ellinoora38 Jännää kyllä miten ei luoteta raskaustesteihin! Kun mun käsittääkseni negaan kyllä luotetaan ja käsketään jättää lääkkeet pois, mutta kun tuleekin plussa niin sitä pitää sitten varmistella. o_O Kyllä mä kahden liuskatestin ja digin jälkeen jo uskoin plussaan ilman verikoettakin, koska en ole ikinä aiemmin saanut mitään toisen viivan aavistustakaan testiin. Mutta toivottavasti sulla on hyvä lukema ja jaksat sen voimin odotella varhaisultraa. :love:
 
  • Tykkää
Reactions: Ellinoora38
Klinikalla tosiaan ehkä halutaan ottaa enemmän varman päälle, muakin hoitaja onnitteli vasta sitten kun soitti verinäytteen tuloksista. Alkuraskaudessa oireet voi olla tosi vähäisiä tai olemattomia ja vaihdella päivästä toiseen eli siitä ei kannata huolestua. Mutta piinaavaa aikaa se on silti, sitä ei oikein etukäteen tajunnutkaan että siitä plussasta se epävarmuus vasta alkaa... onneksi se kuitenkin myös helpottaa kun raskaus etenee ja alkaa uskaltaa enemmän luottaa siihen, että tämä voi onnistua :)

Mä kävin eilen sokerirasituksessa, ei ollut kamalaa (paitsi että nälkä oli hirveä) ja tänään terveydenhoitaja laittoi tekstiviestin että tulokset olivat normaalit. Ei siis radia toistaiseksi ja saan kunnian mennä kyseiseen kokeeseen vielä uudestaan parin kuukauden päästä.

Vuosi sitten toivoin kovasti, että seuraavan vuoden vaihtuessa meillä odotettaisiin perheenlisäystä. Olen tosi onnellinen siitä, että tämä toive toteutui :love: toivon kaikille oikein hyvää uutta vuotta ja hyvin sujuvia raskauksia sekä synnytyksiä ja ihanaa vauva-aikaa ensi vuodelle :)
 
Verikokeen mukaan vahvasti paksuna. Lukemat oli 741 ja nyt tuli viralliset onnittelutkin.

@kirsillevauva Seuraavan kerran kun listaa päivittelet niin mun tiedot voi lisätä. 2.ivf, ensimmäinen, 2.9.2020

Varhaisultra on 14.1. Tulee pitkät kaksi viikkoa.

Oikein rauhallista uutta vuotta kaikille ja iloa ja onnea tulevalle vuodelle!!
 
Viimeksi muokattu:
  • Tykkää
Reactions: kiia-s ja Solunen
Lämpimät onnittelut kaikille plussanneille! Ja hyvää uutta vuotta jokaiselle.
Itsellä taas yksi uneton yö takana. Närästys ja liitoskivut ottaneet taas vallan. Närästys on niin voimakasta, että välillä tullut oksu ihan sen vuoksi. No nyt taas omeprazol kuuri päällä, joskos se tästä. Ensi tiistaina ultra synnärillä, tsekataan onko kaikki ok ja kontrolloidaan vauvan kasvu. Nyt jo alkaa tuntua aika matelevan, vaikka tähän asti on menty kuin siivillä. Saapa nähdä päästäänkö ihan loppuun asti. Itsellä taas jotenkin vahva mutu, että 2-3 vkoa ennen tulee käynnistys tms. Mitenkäs muilla "loppusuoralaisilla" menee?
Rv 34+2
 
  • Tykkää
Reactions: Iid@ ja Ellinoora38
Haikara matkalla :love:

nimim. ... hoito ... monesko tulossa ... LA

Anemonee ... 2.ICSI/1.PAS ... ensimmäinen ... 24.11.2019
BlackCat ... 1.ICSI/2.PAS ... toinen ... 21.12.2019
Millionnea ... 3.ICSI... toinen ja kolmas (poika2010) ... 25.1.2020 x2
Sukkis ... 1.PAS (luovutettu munasolu + siittiöt) ... 6.2.2020
shelterme ... 1.IVF/ICSI/1.PAS... toinen ...10.2.2020
Jantzu ... 5.ICSI/1.PAS ... ensimmäinen ... 10.2.2020
Iid@ ... 1.lahjasoluhoito ... toinen ... 10.2.2020
nyuu ... 2.lahjasoluhoito/1.PAS ... ensimmäinen ... 27.2.2020
Nonnakka ... 1.IVF/1.PAS ... ensimmäinen ... 1.3.2020
Aislinn83 ... 2.IVF ... ensimmäinen ... 2.3.2020
Karhurouvanen ... 2.IVF/1.PAS ... ensimmäinen... 26.4.2020
kirsillevauva ... luovutetut munasolut, 2.PAS ... neljäs ... 30.4.2020
miumiu_82 ... 1.ICSI ... ensimmäinen ... ??.4.2020
rouvaNiisku ... 2.IVF ... ensimmäinen ... 7.5.2020
Allotar19... enkelipoika rv 27...IVF/lahjasolut....20.5.2020
Pupuna112 1. IVF.....ensimmäinen.... 25.6.2020
Silmu75 ...1.IVF 1.PAS (lahjamunasolut)...ensimmäinen... 30.7.2020

Seesam78... 1.IVF (lahjamunasolut)..... ensimmäinen.....30.8
Ellinoora38....2.ivf......ensimmäinen...............2.9.2020





Tulevat tapahtumat :love:

kirsillevauva:
22.1.20 äitiysfyssari
11.2 neuvola
3.4 sairaalakopntrolli radin takia

shelterme:

Jantzu:
8.1 synnytystapa-arvio

Pupuna112:
8.1. neuvola
11.2 rakenneultra

Karhurouvanen:
7.1.20 neuvola

BlackCat

Aislinn83

10.1. neuvola ja isyyden tunnustaminen
21.1. synnytysvalmennus

Ellinoora38
14.1. varhaisultra


Maaliin päässeet (y)
SalamaT ... 3.IVF 3.PAS ... ensimmäinen ... 40+1 ... 1.6.2018
kiuski ... 2.ICSI 1.PAS ... ensimmäinen ... 41+6 ... 7.7.2018
Zoona ... 2.IVF 3.PAS ... toinen ... 35+3 ... 10.7.2018
marrasmai ... 5.ICSI ... ensimmäinen ... 40+3 ... 11.7.2018
lullaby ... 7.IVF ... kolmas ... 41+0 ... 13.9.2018
Choco coco ... 2.IVF 1.PAS ... kolmas ... 41+2 ... 4.10.2018
Iiris80 ... 1.IVF ... ensimmäinen ... 20.10.2018
Mamido ... luomu 2.IVF:n jälkeen ... kolmas ... 11.11.2018
mmmoi ... 1.ICSI 3.PAS ... toinen ... 39+1 ... 19.12.2018
Miitta37 ... 1.IVF/1.PAS ... ensimmäinen
kettuperhe ... 1. IVF ... toinen ... 27.12.2018
An1z81 ... 1.IVF 2.PAS ... ensimmäinen ... 40+1 ... 4.1.2019
Toiveikas81 ... 3.ICSI ... ensimmäinen ... 38+0 ... 14.2.2019
Ismundo ... 1.IVF 2.PAS ... ensimmäinen ... 40+5 ... 14.3.2019
Mandala ... 2.IVF 2.PAS ... toinen ... 36+0 ... 28.4.2019
-dino- ... 2.IVF 2.PAS ... ensimmäinen ... 38+2 ... 29.4.2019
atvk87 ... 1.ICSI 2.PAS ... ensimmäinen... 39+6 ... 22.5.2019
Pimpula76 ... 4.IVF lahja-alkio+lahjasolu/ 3.PAS ... seitsämäs ... 38+1 ... 28.5.2019
love- ... 3.IVF/ICSI/1.PAS ... ensimmäinen ... 41+3 ... 20.6.2019
vipe1986 ... 2.IVF/ICSI/3.PAS ... kolmas ... 39+0 ... 7.7.2019
MaiMei ... 4. IVF/1. PAS... toinen ... 39+6 ... 23.7.2019
Katti75 ... 3.IVF/1.PAS ... toinen ... 40+1 ... 29.7.2019
Ihanapa ... 2.ICSI/4.PAS ... ensimmäinen ... 42+1 ... 4.8.2019
gemmy ... 4.IVF/1.PAS ... toinen ... 40+1 ... 6.9.2019
hillan_kukka ... 4.IVF/2.PAS ... toinen ... 38+1 ... 16.9.2019
Ramiina ... 2.IVF/1.PAS ... ensimmäinen ... 39+1 ... 23.9.2019
Domi ... 5 IVF/1.PAS (18. siirron) jälkeen "luomu" (scratshing) ... ensimmäinen ... 41+6... 11.10.2019
Noran ... 2.IVF/5.PAS ... toinen ... 39+4.....23.11
Rusakkonen ... 6. IVF ... ensimmäinen ... enkelipoika 36+1 ... 01.12.2019

************
Päivitykset siten, että ota [ quote ] alusta ja lopusta pois. Jokainen voi päivittää itse tai jättää punaisella värillä / muuten selkeästi päivityspyynnön
 
@Anemonee, la 24.11. Onko hänestä kuulunut pitkään aikaan? Onko lopettanut palstailun? @BlackCat, la 21.12, mikä tilanne? @millionnea, ovatko kyytiläiset vielä mukana?

@Seesam78, hoitoalkuisissa ollut tosi paljon vuotoja. Itselläkin viiteen kertaan, lopuivat onneksi 9+ viikolla. Tsemppiä, tiedän, mitä piinaa se on!

@shelterme, toivottavasti kasvukontrollissa kaikki hyvin! Ikävää tuo närästys! Itsellä kans ollut aikaisemmissa raskauksissa, piimä vähän auttoi.

Kylläpä oli painajaismainen ilta. KOirat pelkäsi raketteja ihan hulluna. Iltalenkillä vain vetivät, eivätkä edes pissanneet. Menin nukkumaan ennen puoltayötä, mutta kuulin räjähtelyt. Tänään otan kuusen pois, ja siivoan vähän. Huomenna töihin.
 
  • Tykkää
Reactions: Seesam78
@Seesam78 Toivottavasti harmitonta! Mulla oli se eka viikko plussauksesta pientä vuotoa, sen jälkeen ei mitään. Ihmettelin kovasti miten kaikki tuntui niin stressaavan pieniä vuotoja ennen kuin ne osui omalle kohdalla - kyllä raskaana ollessa se yksikin veritippa saa aikamoiset mittasuhteet.
 
  • Tykkää
Reactions: Seesam78
Vaikuttais siltä, et tuli vain tuo muutama pisara. Nyt tullut vähän tuhrua. Tiedän, että voi olla vaararontakin ja onneks ei ainakaan ole kipuja. Tajuan vasta nyt, millaista piinaa tää alkuraskaus on. Paljon pahempaa, kun alkionsiirron jälkeinen piina! :)
 
Ensinnäkin hyvää uutta vuotta jokaiselle! :love::love:

Ja seuraavaksi oikein paljon onnea kaikille plussanneille! Aivan upeita uutisia!! :love::love::love::love:

Mulla alkaa 27.1 äippäloma, pääväsyä on ja ei oikein enää jaksaisi keskittyä töissä yhtään, aivan sama vaikka koko paikka räjähtäisi. ilmeisesti jotain liitoskipuja on koska pitkään kävely tai seisominen alkaa sitten sattua tonne alas ja pitää hetkeksi päästä lepäämään, sitten on taas parempi. Tai vauva painaa jonnekkin, en tiedä. Unenlaatu on myös tosi vaihtelevaa, en enää nukahda yhtä nopeasti kuin ennen ja heräilen, tosin näistä vaivoista olen jo varmaan valittanut ennen joulua jo. :D:D eli siis mitään uutta ei tänne rintamalle. Paitsi että siivousintoa on alkanut löytyä, tekis mieli koluta koko asunto läpi kaikesta turhasta. Mutta luultavasti odotan nyt pitkiä vapaita siihen, nyt tää eka vko yhden vapailla.

Nyt on viikot 31+2 kasassa. Aikamoista ajatella että ehkä, toivottavasti, jos meille se onni suotaisiin niin syntyisi tänä vuonna vauva.
 
Eka neuvolakäynti takana! Tunsin itseni kyllä ihan huijariksi siellä odotushuoneessa lelujen keskellä. Terkkari oli ihan ok, muttei oikein osannut lievittää mun pelkojani keskenmenosta. Sanoi vain, että no parin viikon kuluttua on ultra. Siis se pari viikkoahan on pieni ikuisuus!

Varasin ajan seulontaverikokeeseen, mutta sokerirasitusta en vielä uskaltanut kun vähiin vapaapäiviin pitää ensin saada osumaan se ultra. Enkä tajua miksen voinut jo saada seuraavaa neuvola-aikaa, vaan ohjeistettiin varaamaan se ultran jälkeen. Sehän kuulostaa ihan siltä kuin terkkarikin odottaisi, että siellä on jotain pielessä. :cautious:
 
Heippa kaikki! Varovasti voisin tänne puolelle siirtyä. Plussasin jonkin aikaa sitten ja äsken tulin varhaisultrasta. Siellä oli pieni alkio, jonka sydän löi kovasti:love: Näkyvyyttä tosin huononsi munasarjat, jotka oli edelleen todella suuret. Sain siis hyperstimulaation. Folleja ei siis ollut 16 enempää eli sen voi saada joskus muutenkin. Nyt siis rv 7+3. 13 päivä uusi ultra jossa koitetaan saada parempi näkyvyys ja mitat alkiosta.
 
@Ellinoora38 ei mullakaan mitään oireita kauheemmin ollut. Rinnat ollu hirveen kipeät ja välillä sellasia yökötyskohtauksia. Sit välillä on päiviä et ei oo mitään oloja. Nyt vasta viimeiset 3 päivää jatkuva huono olo. Koita olla pelkäämättä sitä tuulimunaa. Todennäköisempää on, et siellä kasvaa pikkunen. (y)Ja ne pahemmat olot alkaa vasta myöhemmin jos ees tulee :)
 
  • Tykkää
Reactions: Ellinoora38
Tääl eka eilen aamulla tuntu enemmän menkkajuilintaa ja iltapäivällä katosi vielä rinnoista turvotus, vuotoa nyt sit kauhulla ootellu, mutta ei onneksi ole näkynyt. Tein kuitenki nyt sen viikkonäytöllisen testin ja tuli 3+:love: rv 5+3 ois nyt.
 
@kiia-s Hui kamala miten pelästyisin itsekin. Mulla rinnat itsellä toiminut aina niin hyvänä merkkinä kaikesta. Mahtavaa että vuotoa ei ole ja digi niin kuin pitää :love:Viestistäsi tulikin mieleeni että unohdin ostaa vielä yhden digin eilen. En taida sitä viitsiä nyt ostaa kun reilun viikon päästä ultra niin taidan odotella sinne. Jos digi ei näyttäisikään 3+ niin tulisi tuskaiset ajat eteen. Taidan ostaa vaan jos itelläki tilanne muuttuisi jotenkin.
 
Vähän aikaista murehtia synnytystä, mutta olin haaveillut sektiosta. Tänään luin vertailua sektion ja alatiesynnytyksen hyvistä ja huonoista puolista, enkä halua synnyttää, piste. Mitä mä oikein ajattelin kun hankkiuduin raskaaksi?? o_O

10+3
 
Vähän aikaista murehtia synnytystä, mutta olin haaveillut sektiosta. Tänään luin vertailua sektion ja alatiesynnytyksen hyvistä ja huonoista puolista, enkä halua synnyttää, piste. Mitä mä oikein ajattelin kun hankkiuduin raskaaksi?? o_O

10+3
Mä päätin jo aikaa sitten, että jos tuun raskaaksi, haluan sektion. Tähän tosin vaikuttaa mitä suurimmassa määrin mun sairastama tulehduksellinen suolistosairaus (IBD). Tulehtunut alue on peräsuolen alueella, en todellakaan aio ottaa riskiä repeämistä saati välilihan leikkaamisesta. Se on liian iso riski mulle, mutta myös vauvalle. En tosiaan halua, että vauva joutuu synnytyksessä kosketuksiin mun ihan päin prinkkalaa olevan suolistomibrobiston kanssa... :(

Onhan siinä sektiossa riskinsä, mutta suunniteltu sektio on kuitenkin AIVAN eri asia kuin hätäsektio ja jotenkin on ollut pelottelun makua noissa jutuissa, mitä oon lukenut.
 
Mä olen myös miettinyt jo synnytystä, ennen raskaaksi tuloa ajattelin, että tottakai haluan synnytyksessä kaikki mahdolliset kivunlievitykset ja ehdottomasti epiduraalin. Vaan nyt on ajatukset muuttuneet melkeinpä päinvastaiseen suuntaan ja suurin haaveeni olisi, että saisin synnyttää veteen. Lisäksi toivon, että minua ei tarvitsisi ommella mistään kohtaa kasaan synnytyksen jälkeen (en siis todellakaan toivo sektiota, siitä tulee paljon isompi haava kuin pahimmastakaan repeämästä). Tiedän, että nämä toiveet eivät välttämättä toteudu mutta haluan valmistautua synnytykseen sillä ajatuksella, että niiden toteutuminen on mahdollista :). Ollaan myös puolison kanssa puhuttu, että haluttaisiin doula mukaan synnytykseen. Jos alatiesynnytys tuntuu kovin mahdottomalta ajatukselta, asia kannattaa varmasti ottaa neuvolassa puheeksi hyvissä ajoin. Suunnitellut sektiot muusta kuin selkeästi lääketieteellisestä syystä tehdään Suomessa synnytyspelko-diagnoosilla ja sitä varten täytyy käydä pelkopolilla juttelemassa ennen kuin sektiopäätöksen voi saada. Ennen pelkopolin käyntiä on jo ihan hyvä lukea ja perehtyä asioihin mutta pitäen kuitenkin mielessä, että suurin osa sekä alatiesynnytyksistä että sektioista sujuu ilman suurempia komplikaatioita. Se, että jotain voi tapahtua ei tarkoita suoraan sitä, että se tapahtuu juuri itselle. Mielestäni on kuitenkin tärkeää, että jokainen voi kokea itse vaikuttaneensa oman synnytystapansa valintaan jolloin on varmasti helpompi hyväksyä juuri siihen tapaan liittyvät riskit - vaikka synnytys lopulta menisikin eri tavalla, kuin mitä etukäteen ajatteli.
 
  • Tykkää
Reactions: atvk87
Ostin itselleni myöhäisenä joululahja sitten verenpainemittarin. :D Ilmeisesti ne joulua edeltävät paineet johtui sittenkin syksyn stressistä (tai sit mun vanhempien mittari ei toimi luotettavasti), koska nyt ollaan taas mulle ominaisissa alhaisissa lukemissa.
Sivusta huutelen, etta olen nyt sitten kuullut ja oppinut, etta kotimittarit tosiaan taytyy vahan valia kalibroida (en tosin tieda, miten se tehdaan); ne menettavat luotettavuutensa ajan kanssa.
 

Yhteistyössä