~*~ alkionsiirroista plussanneet ~*~

Ihanaa Jonpa! Ja onnea myös nenna!:love:

Mulla ei oo ollut vielä yhtäkään neuvolalääkäriä eikä sellasesta oo ollut ees puhetta..o_O

Sokerirasitus parin viikon sisään, kunhan saan aikaiseksi varata ajan.:whistle:

Neuvolassa tänään oli kaikki hyvin. Vähän hemppa laskenut mut ei liikaa.

Makoillen täällä oottelen koska toi möyrintä tuntuis ulospäinkin.:love:
Huomenna rv19+0
 
Nenna tervetuloa tänne :) Kivaa saada muitakin alkutaipaleen kulkijoita mukaan "piinailemaan" ;).
Hienoa jonpa!
Kiitokset tsempeistä flow, Jasmina ja Mandala. Kaipa sitä pitää vaan luottaa että kaikki on hyvin, eikä turhaan hermoilla ja surra enne kuin siihen on aihetta. (tai helppohan se näin on itselleen toitottaa).
 
Tuli katsottua kiva vauva dokkari YLE areenalta nimeltä Vauvan Salainen Elämä. Tässä linkki mikäli jotain kiinnostaa, mulle siinä ainakin oli jonkin verran uusia yksityiskohtia mitä en ollut tiennyt aiemmin.

http://areena.yle.fi/1-2507813

Hitto oli vaikea sohvalla istua edes vähän taaksepäin nojautuvassa asennossa kun tuntui painavan tuohon oikeaan kylkiluuhun koko ajan. Tuli vaan taivutettua selkää taaksepäin kun ajattelin, ettei paina jos se on beben pää. Parempi siis vaan pötkölleen mennä suosiolla :D
 
  • Tykkää
Reactions: Lottainen
Me katsottiin tuo kanssa koko perhe, ihana dokkari ja tosi mielenkiintoinen. Esim.se juttu että vastasyntynyt voi haistaa värin, tuntea äänen jne. En ollenkaan tiennyt! Ihmeellinen on ihminen :love:

Voi että muo jännittää vajaan parin vkon päästä oleva rakenneultra, iiik!:confused:

Olen löytänyt jälleen mämmin, nam!

Rv19+0
 
Jännitetään lottainen sun kanssa, varmaan yksi raskauden mieleen painuvimmista hetkistä tuo rakenne ultra :love:
Täytyykin katsoa tuo dokkari tänään, pitää varata paketti nenäliinoja viereen kun kaikki itkettää edelleen :ROFLMAO:
Onko teillä kellään doppleria ollut? Millä viikolla aikaisintaan olet kuullut sydänäänet? Pakko varmaan hankkia sellainen niin saa välillä mielenrauhan :D
 
Mä tilasin dopplerin rv10+ ja sain silloin äänet kuuluviin. Kyllähän jotkut voi saada rv8-9 jo, mutta vaikeaa varmasti on. Tosi vaikeaahan se silloin rv10 oli myös, mulla kesti varmaan puoli tuntia sen laitteen kanssa säätäessä ekalla kerralla ennenkuin vihdoin sain äänet ihan hetkeksi kuuluviin yhdestä paikasta. Voi olla milleistä kiinni mihin päin liikutat sitä anturia, että kuuluuko vai ei. Ekan kerran jälkeen sain äänet kuuluviin aina just siitä ihan täysin samasta paikasta siihen.
Mulle tuo oli kyllä autuaan tärkeä ostos hermojen kannalta. Kuuntelin sillä melkein joka aamu aina rakenneultraan asti. Niihin aikoihin myös oli liikkeitä alkanut tuntumaan niin kuuntelu on nyt sitten jäänyt.

Kannattaa toitottaa itselleen vaan tiukasti, että ekoilla kerroilla ei missään nimessä kannata panikoitua jos ei saa ääniä kuuluviin, se on tosi yleistä kuitenkin kun on niin pienestä kyse!
Ja kannattaa katsoa youtube video tai pari tähän liittyen niin opit tunnistamaan sen oikean sykkeen äänen.
 
  • Tykkää
Reactions: Lottainen
Onnea JONPA77 ja muillekin hyvistä uutisista! <3

Mulla oli doppleri sillon 2014, en tosin kertaakaan ehtiny sillä sykkeitä kuuleen. Sit myin sen just viime kesänä muutamien negojen jälkeen ennen tätä raskautta kun aattelin ettei tiä montako hoitoo vielä menee että mitään tapahtuu, vai tapahtuuko enää ikinä....mielessä kävi tietysti että nyt kun myyn tän pois niin enköhän oo sit raskaana heti seuraavasta siirrosta :D no niinhän se sit meni. Uutta en nyt oo hankkinu, kun päässy neuvolaan tarvittaessa kuunteleen. En tiä onko neuvolan ja kotilaitteissa eroja mut mulla ei kuulunu vielä 9+5 vaikka kauan yritti hakee, ja ainoa keino tietää tilanne oli kuitenkin mennä ultraan. Rv11+0 kokeiltiin seuraavan kerran ja sillon kuulu jo hyvin. Aloin tuntee/nähdä hentoja liikkeitäkin jo siinä 11-12 viikolla, ja sitten tavallaan doppleri ois jääny vähän turhakskin.
Oikeiden äänten löytäminen voi olla sikskin vaikeeta kun siinä on niitä muitakin ääniä, istukan viuhunta ja omat sykkeet ja niiden kaikuja. Mut sit kun sen on kuullu minkälainen sen pitäs olla niin kyl se sieltä sit erottuu.

Hcg noususta, mullahan se oli hitaampaa siinä identtisessä kaksosraskaudessa kun tässä nykysessä, vaikka ihan normaalin viitteissä. Kun siinä sit kävi miten kävi, niin ite enempi yhdistää sen vahvemman nousun alkion elinkykysyyteen, vaikka en tiedä onko silläkään mitään tekemistä sen kans... vai onko alkiotkin vaan niin yksilöllisiä.

34+2
 
  • Tykkää
Reactions: JONPA77
Onnea Jonpa! Ja tervetuloa ja onnea Nenna!

Mä en koskaan ostanu doppleria, sillä itse ajattelin, että panikoisin vaan turhaan jos en löytäis sykkeitä. Toisaalta mä en tehnyt kotona yhtään raskaustestiäkään, eli taidan olla hiukan poikkeava. :ROFLMAO: Ekan kerran kun tosissani kaipasin doppleria oli nyt viikon sisällä kun en tuntenut vielä liikkeitä ja supisteli, mutta sit pääsin lääkärille ja nyt oon jo oppinu tunnistamaan liikkeitäkin, eli enää en sitä tarvitsiskaa.

Mulla ei muuten supistelu loppunut sittenkään ihan seinään vaan se alkoi uudestaan heti kun innostuin taas rehkimään liikaa, mut toisaalta rauhottuikin kun pidin eilisen sairaslomaa. Täytyy vaan oppia elämään kroppansa ehdoilla. Ja ilmeisesti mun täytyy myös jatkaa tolkutonta veden litkimistä (lähes 4 litraa/vrk), vaikka lääkärin mielestä se on liikaa, sillä juominen helpotti myös. :unsure:

Mulla siellä lääkärillä ultrattiin muuten taas. Ja tällä kertaa hän kokeili myös kohdunkaulan (kiinteä ja kova tms, vaikka pituutta ei arvioinutkaan). Aikamoisia neuvola- ja lääkärikohtaisia eroja... Lääkäri sanoi tykkäävänsä seurailla näiden pienten "vauvojen" touhuja ultralla. :LOL: Ja seuraava neuvolalääkäri on kuulemma sitten vasta rv 36. Helsingissä siis oon.

Ai niin, lääkäri suositteli myös jonkinlaisen tukivyön ostamista, sillä sekin voi vähentää supistelua. Löysin kyllä monenlaisia nettikaupoista, mutta noissahan se oikean koon valinta taitaa olla erityisen tärkeää? Täällä oli aikaisemmin keskustelua siitä, mutta enhän mä silloin osannut ajatella, että se olisi ikinä ajankohtaista mulle.

Jotain mun piti vielä kommentoida, mut enhän mä sitä enää muista. Perjantai... :ROFLMAO:

19+3
 
  • Tykkää
Reactions: JONPA77
Mandala, mulla on jotenkin poikaolo. Miettinytkin enemmän poikien nimiä.:LOL: Mutta Lian kohtalo on niin vahvana pelkona takaraivossa, että viime yönäkin näin siitä painajaista..:( Huhhuh. Tää aika matelee hitaasti.

Jasmina, ainakaan multa ei oo mihinkään kadonnut tuo itkuherkkyys..:rolleyes:

Mullakin on kotidoppleri, ostin käytettynä. Sillä kuulin ekan kerran siinä 10-11 viikolla. Kuunnellut noin kerran viikossa, nyt myöhemmin useammin kun varmemmin löytyy syke. Joo, jos tietää että panikoi herkästi niin en suosittele. Siinä kun ei oo mitään takeita että löytyy ne sykkeet itse hakien.

Miten sä Lullaby voit? Ihanan paljon viikkoja kasassa, kohta on sun kuukausi jo!:love:

Ota Suvipilvi iisisti. Mullakin tää tosi rauhallisesti ottaminen on auttanut paljon. Se mun lääkäri sanoikin, että on niin yksilöllistä, kenellä supistelee kävelylenkistä ja kenellä vasta kunnon rehkinnästä. Et kuunneltava kroppaansa. Tää ei kestä kauaa ja on tärkeä vaihe, joten liikutaan ja rehkitään enemmän sit kun ei kroppa toimi yksiönä tärkeälle.:love:
 
Voin kuvitella, että on vähän karmiva olo mennä sinne ultraan kun niin hurjia tapahtumia täällä todistanut :( mullahan oli silloin samana päivänä se 3D ultra ja menin sinne ihan kädet täristen samasta syystä :unsure: mutta uskotaan, että kaikki menee oikein hyvin siellä ja tulet kertomaan iloisia uutisia! :love:

Suvipilvi jos vaan mahdollista niin kannattaa käydä jossain edes sovittamassa niitä tukivöitä jos vaikka netistä tilaatkin. Mä sellaisen hankintaa harkitsin jokin aikaa sitten tuohon mun oikeanpuoleiseen mahakipuun. Kävin Bebes:in liikkeessä täällä Helsingissä aikeena ostaa ehkä se halvempi Carriwell vyö, mutta heillä oli vaan sitä vähän kalliimpaa Anita vyötä myynnissä.
Siinä oli vaan sellanen leveä kaistale mikä tuohon lantiolle/mahaa tukemaan laitetaan ja sellanen mahan ympäri tuleva ohut kangasosa mikä ei itsessään tue mitään. Mä en ainakaan tykännyt siitä, joten jätin ostamatta. Se on sen mallinen, että pitäisi esim töissä aina ottaa pois tai olisi varmasti epämukava istua päätteen äärellä. Olen kuitenkin ymmärtänyt, että jotkut käyttää sitä Carriwelliä ihan koko päivänkin kerrallaan.
Onhan niitä toki muitakin varmasti. Mutta ajattelin, että se vyö ei varmaan tätä omaa mahakipua edes helpottaisi varmasti, jos se tosiaan johtuu siitä, että vauva punkee koko ajan tuolla oikealla puolella ja venyttää paikkoja siellä.

No niin lullaby:lla ei tosiaan pitkä matka enää ole täysaikaisuuteen tai edes loppuun asti! :love: tuolla odottajien puolella näköjään jo syntyi ensimmäinen huhtikuisten ryhmään, tajusin itekin että herranen aika toukokuu on jo ihan kohta ja jos vielä tulisi aiemmin, hui :eek:

30+5
 
Joo, ei sitä oikein käsitä täysin vieläkään että viimesiä viikkoja jo viedään.. ne alkaa vilistää siinä np-ultran jälkeen ja yhä kiihtyvämmällä nopeudella puolivälin jälkeen. Välillä kyllä jo odottaa fyysisen olotilan normalisoitumista, että pääsis näistä vaivoista, jatkuvasti pahenevasta turvotuksesta, ajoittain vieläkin etomisesta, ja onhan se semmonen tukala olo mahan kanssa kun jossain asennoissa tuntuu ettei saa kunnolla hengitettyäkään...välillä sohvasta nousukin vaatii melkosta ponnistusta ja puuskuttaa helposti, ja sit taas hetken vihloo rakkoon. Tosin tosta puhinasta exä huomautti jo varhasina viikkoina kun oli muuten mahassa sitä turvotusta.
Toisaalta ristiriitanen olo, aattelee haikeena onko nää vihon viimesiä raskausviikkoja mun elämässä, mitä jos ei koskaan enää....on sitä jokatapauksessa niin äärettömän kiitollinen että saanu kokee tällästä, kun jotkut ei koskaan :( ja nyt sitten varsinkin jos (vieläkin tää jossittelu on läsnä..) se lopputuloskin ois vihdoin onnistunu ja pian sylissä <3 en keksi mikä vois olla loppupeleissä elämässä tärkeempää tai parempaa kun tää. Saada ja pystyä kantaan pientä ihmistä sisällään, tuntee vahvistuvat liikkeet, seurata kehitystä elämän alkutaival ja auttaa se maailmaan. Menipäs ny syvälliseks... :rolleyes:

Kävin taas varastolla järjestelemässä alkuvaiheessa tarvittavia tavaroita, niin löysin sellaset (ihanat mummo-puuterin väriset) odotus-tukihousut missä maha laitetaan joustavan verkkokankaan sisään. Muistaakseni ei ainakaan viimeks paljoo auttanu selkäkipuihin mut kai noita vois nyt seuraavina viikkoina pitääkin ulkona liikkuessa jos edes vähän tukis.
Niin ja löysin sittenkin neutraalin väriset, keltaraidalliset villasukat lapselle, muuten ois pitäny ottaa mukaan varmuuden vuoks kahdet.

Hyvävointista viikonloppua kaikille!
 
  • Tykkää
Reactions: iinukka1 ja Kiela
Lullaby! Sulla on kohta nyytti kainalossa! Niin ihanaa! Ja todellakin saa olla syvällinen, on se niin ainutlaatuista. Sinä tiedät, kun oot jo joskus kokenut raskauden, synnytyksen ja vauva-ajan, että mitä kaikki oikeasti on. Minäkin tiedän nyt ja moni muukin meistä, joilla lapsi/a on. Siksikin toisen lapsen toive on kova, kun tuon kaiken on saanut kerran kokea. Kun on ensimmäistä kertaa raskaana, niin ei noita asioita itse ainakaan osannut etukäteen kovin konkreettisesti ajatella. Sitä vaan oli koko raskausajan huolissaan, mutta se lapsi pysyi jotenkin...miten sen muotoilisi, no en tuntenut mitään ylitsevuotavaa äidinrakkautta, Ennenkuin vasta synnytyksen jälkeen, kun kaikesta myllerryksestä oli selvinnyt :) Mutta, jos tuon kaiken saisi kokea vielä uudelleen, niin huolta olisi vähintäänkin saman verran, jos ei enempikin, mutta varmasti se itse lapsi tuntuisi rakkaammmalta ihan alkumetreiltä asti, koska nyt tietää, mitä ihanaa siellä kohdussa kasvaa. Luulisin, että tunne synnytyksen jälkeen on myös erilainen. Varmasti sitä vain sulkee sen pikkusen suojellen syliin, mieli täynnä helpotusta ja rakkautta, että nyt sinä pieni oon siinä tallessa :) Ensimmäinen synnytys on aina niin outo ja hämmentävä. Sitte siinä menee hetki, kun ymmärtää, että lapsi on nyt siinä...se kaikki on niin ihanaa ja ihmeellistä!

Mutta olisihan se varmaan liian satua, että kolmenviikon päästä plussaisin. Varhaisulta olisi synttäriviikolla.....aivan liian satua, mutta toivossa eletään.
 
Niin ja siitä itkuherkkyydestä sen verran, että en oo ikinä aikasemmin ollu kovin tunteellinen ja herkkä....raskaus muutti sen alkumetreillä jo. Eikä oo tilanne vieläkään muuttunu. Ei tosin sellaista pillitystä enää, mitä pari kk oli synnytyksen jälkeen, mutta enpä juuri lasta nukkumaan laita, ettenkö vähän tirauta siinä hyräillessä. Kyllä tuo rakas pikkuihminen vaan on niin ihme, joka päivä sitä vaan hämmästelee, että miten me on voitu tommonen saada ja ihan omaksi!
 
Jos jotkut teistä osaa käyttää ompelukonetta, niin tässä hauskat pöksyt vauvoille http://lamimmiita.blogspot.de/2016/03/vauvan-helpot-haaremihousut-kaava.html
Omalle äitille vinkkasin, että voisi kaivella konetta kaapista ja kokeilla :D

Onko kukaan teistä käynyt raskaushieronnassa? Tutkailin vaihtoehtoja täällä Helsingin alueella ja onhan niitä aika laidasta laitaan. Kunnon hemmotteluhoitojakin näyttäisi olevan - hinta tietysti sen mukainen :D Ajattelin, että voisi tuossa muutaman viikon päästä vaikka äitiyslomaa aloitella sellaisella.

31+1
 
Mandala, ystäväni oli raskaushieronnassa vähän aikaa sitten ja sanoi sen olevan enemmän hivelyä ja lääppimistä kuin hierontaa, toki eroja on varmaan laidasta laitaan :)
Täällä vietetty ihana viikonloppu aurinkoisissa lenkkeily maisemissa, olen ollut aika väsynyt tuon pahoinvoinnin takia niin nyt tuli ulkoiltua kerrakseen ja teki niin hyvää! Koiratkin nukkui melkein 12h minun "lyhyehkön" lenkin jälkeen :ROFLMAO: niin ja ruvettiin eilen oikein miehen kanssa nauramaan kun aloin itkemään pullataikinan takia :ROFLMAO:
Ultra olisi jo ylihuomenna,apua!!
Rv 7+2 :love:
 
Tervetuloa uusille minunkin puolesta :) kiva kun plussajuna jatkaa kulkuaan! Tuntuu ettei ole kauheasti kuulumisia kirjoitettavana niin olen vain tyytynyt lukemaan ketjua... täällä aika oireetonta eloa muutamia vatsan nippailuja lukuunottamatta ja pahaolokin ollut ehkä pari kertaa. Edellisessäkään raskaudessa ei isompia ollut alussa joten odotan huomista ultraa innolla (ehkä vähän jännittääkin) :)

Rizu rv7+0
 
  • Tykkää
Reactions: Jasmina20
Hih...mulla oli esikoisesta mielekiintoinen raskaushieronta..:LOL:
Mies oli siis varmistanut, et on raskaushieronta ja että on jokin sellainen tuoli tai pöytä mihin mahan kans voi mennä. No, paikalle mentäessä, hierojalle ei sit varauksen "raskaus" osuus ollut välittynyt, äimisteli hetken muhkeata mahaani, sit istutti tavalliselle koulutuolille ja lääppi 20min vain mun niskaa ja hartioita...:ROFLMAO:

Tää jännitys r-ultrasta menee vaan pahemmaks, tai alkaa olla jo pelkoa. Viime yönä valvoin paljon enkä saanut ahdistavia pelkoja ultralöydöksistä pois päästä. Vielä reilu viikko.:confused:

Ihana tuo housujen kaava, pakko kokeilla!:love:

Multa testattiin supistelujen vuoksi se streptokokki b, joka nykyään kaikilta testataan. Ja olihan se. En yllättynyt, koska oli esikoisenkin syntymässä ja sehän aiheutti sen miksi lapsettomuushoitihin sit jouduttiinkin. On 15% naisella elimistössä, joillakin raskaus aktivoittaa. Yleensä ei hoideta nykyään muuten, kuin et automaattisesti aloitetaan tippa ja siitä antibiootti ku menee synnyttää. Mut nyt miettivät kun mun historiassa ne supistelut aiheutti kohdunkaulan lyhentymistä, et saanko jo nyt jonkun antibioottikuurin..
muoks.ja menin sit googlettaa, voi aiheuttaa ennenaikaisen synnytyksen jne. Sepä kiva, lisää pelkoja.

Rv19+3
 
Viimeksi muokattu:
Pitäsköhän munki uskaltaa jo tälle puolelle. Oireet on aikamoiset, alavatsaa jomottelee välillä ihan kunnolla, mut kuitenkin vähän erilailla kuin menkoissa, että eiköhän tämä ole sitä ittiään! Kahvia ei tee välillä yhtään mieli, huimaa ja väsyttää ja lisälyöntejäkin jo.

Tupsuli 1.IVF/tuoresiirto toinen LA 1.12.2016 varhaisultra 13.4.

Jännittää luonnollisesti ihan hirveesti että onko siellä joku vai jotain muuta, pysyykös hän siellä jne. Mutta tosi hyvät ja ehkä paljon rennommat fiilikset kuitenkin kuin ekaa oottaessa. Ja hyvä niin, olin ihan hermoraunio synnytykseen asti.

Lottainen: mulla ihan sama homma. Supisteli ja kohdunkaula lyheni edellisessä raskaudessa viikolta 18+0 lähtien ja vasta viikkoa ennen synnytystä otettiin streptokokkitesti, jonka tulosta ei mulle edes ilmoitettu. Synnärille kun soitin vesien mentyä, kätilö ilmoitti tuloksen olevan positiivinen ja käski tulla kahdeksalta (kello oli 04:00). No lähettiin heti, että ehdin saada antibiootit ja vastaanottava kätilö oli hieman näreissään kun ilmaannuttiin kiellosta huolimatta paikalle :LOL: Oli varmasti käännyttämässä meitä kotiin, eikä uskonut kun sanoin, että napakoita suppareita tulee 2 min. välein kun näytin kuitenkin normaalilta (siis melko kivuttomalta). No onneksi kohdunsuu oli neljä senttiä auki niin päästiin saliin ja sain heti antibiootin, ja siitä 4 tunnin päästä vauva olikin ulkona. Se antibioottihan pitäs antaa 4 tuntia ennen syntymää, että siitä on hyötyä. No hyvin lopulta kävi, mutta aion myös nyt kysyä streptokokkitestiä, jos alkaa supistella. Tosin olen nyt kefeksiinikuurilla ja olen ymmärtänyt, että se auttaa myös streptokokkeihin, että toivottavasti häviäis mun elimistöstä tässä samalla.

 
  • Tykkää
Reactions: Mandala
Tervetuloa tänne puolen tupsuli :) onko sinulla verestä otettavaa hcg testiä? Miksiköhän kaikille sitä ei määrätä? o_O
Täällä uusin oire on nenän tukkoisuus ilman nuhaa tai että olisin räkäinen, kai tämäkin taas on jokin raskauteen liittyvä? :D Tuntuu välillä ettei happi kulje kunnolla..
Rizu, tule sitten heti kertomaan ultra kuulumiset :love:
 
LOTTAINEN Multa löyty kans se streptokokki b. Supistelujen takia vaadin sitä neuvolassa, että otetaan, kun rupes oudoksuttaa jatkuva bakteerivaginoosi ja sen lääkitseminen ilman, että selvitetään mikä bakteeri...
Mutta meidän klinikan herra A sanoi "unohda se, se on n.20%:lla ja voi lähteä raskausaikana itsestään pois. Hyksin sairaaloissa katsovat sen nykyään kaikilta synnytyssaliin meneviltä ja positiiviset saavat iv-antibiootin, negatiiviset ei." Kätilöopistolla ollut vuoden joku pilotti kyseisestä asiasta ja kaiketi sama käytäntö olisi jossain vaiheessa valtakunnallinen. Herra A siis kättärin osastonylilekuri. Toistaseks hoitokäytäntö vaihtelee eri alueilla. Jotku paikat kai viel rutiinisti lääkitsee vaikkei tarttis, ku esim meidän neuvolan arvauskeskuslekuri ei tiennyt alueemme synnärin käytännöstä.
 
Tervetuloa Tupsuli ja oikein paljon onnea plussasta! (y)

Jasmina tuo tukkoisuus tosiaan on raskauteen liittyvää myös. Mulla myös joskus aamuisin saanut niistä vähän verta nenästä myös (en koskaan muuten normaalisti), että kyllä sitä kaikkea mahdollista saa kokea tässä matkan varrella.

Mä nyt otin itteäni niskasta kiinni vihdoin tässä dödöasiassa. Ostin apteekkireissulla Vichy:n alumiinittoman stick dödön testiin. Mä en ole koskaan tykännyt roll-on dödöistä niin tuo oli ainoa vaihtoehto. So far so good. Tosin mä kyllä hikoilen tosi vähän muutenkin, että en ehkä ole paras testaaja.

31+2
 
Tervetuloa Tupsuli !!!
Jasmina
mulla on alusta asti ollu nenä tukossa ja alussa aivastelin hirveesti, välillä vieläkin. Nenän limakalvot myös jotenkin ehkä kuivemmat kun jos vaikka ilmastointi on vähän isommalla niin kyllä rupee poltteleen nenässä. Ja täälläkin saa joka aamu niistä ja välillä tulee ihan verta. Eli vissiin kuuluu asiaan(y)

Mä en oo vieläkään saanu vaihdettua sitä dödöä vaikka useasti oon sitä harkinnut:oops:

Pitääkö tuota streptokokki juttua ite pyytää vai ottaako ne sen aina ennen synnytystä? Mullakin niitä supisteluja kun oli mut nyt tuntuu ettei oo ollu niin paljon...

Mihin tää aika menee..
Vaunujen kans ollaan kahenvaiheilla. Että kumpi merkki ois meille sopivampi. .

23+6:love:
 

Yhteistyössä