~*~ alkionsiirroista plussanneet ~*~

Mamido blastoista mulla ei ole kokemusta, mutta alussa huomasin, että aamu on huono aika testata, tummimmat viivat tuli päivällä, alkuillasta. Aamuisin eka pissa oli todennäköisesti jo hajottanut osan hcg:sta ja sitten pari seuraavaa oli liian laimeeta kahvien ym muiden juomien jälkeen. Ja osa testeistä, kuten One Step aiheutti lähinnä harmaita hiuksia hitaalla tummenemisella. PC:n puolesta minäki liputan!
 
Tosi aikaisen plussan oot saanu Mamido! Peukutetaan vahvistumisen puolesta (y)

Mä repeilin täällä Tinnun tissienpuristelufiilistelylle :D Mulla ainakin vähän tuntuu vaihtelevan toi rintojen turvotus ja aristus, välillä tuntuu enemmän ja välillä vähemmän. Pitkin päivää niitä välillä pistelee jännästi.

En tiedä, että kuvittelenko, mutta mulla on ehkä eilen ja tänään ollut iiihan lievää pahoinvointia... Eilen iltapäivällä töistä autolla lähtiessä oli vähän sellainen epämiellyttävä olo ja haukotutti kauheesti, sitten yhtäkkiä kesken alkavan haukotuksen tulikin yökkörefleksi :eek: Siis whaaat? Tänään sama ilmiö on muutaman kerran toistunut iltapäivän ja illan aikana ja hetkittäin on sellainen pala kurkussa olo. Toisaalta tuntuu, että oon vaan jotenkin suggestoinut tän itselleni, koska eihän mulla voi olla pahoinvointia, koska ei oo koskaan aiemmissakaan raskauksissa ollut! Mutta se tunne tulee ja menee, etenkin jalkeilla ollessa ja kotona toihutessa tuntuu, lepäillen ei ollenkaan. Mystistä.
 
Nyt tulee huolta! Kuuma heti kun jotain tekee, valvotuttaa öisin (tämä oli viimeksikkin) repäisykipuja yskiessä ja aivastaessa oli...loppuneet siis! En usko tähän juttuun yhtään, en sitte kertakaikkiaan ollenkaan. Miksei voi olla oireita kunnolla! Pahoinvointia en vielä edes odota, alko viimeksi joskus viikolla 7 ja oksentaminen viikoilla 9-25. Tissit on arat ja maha turvoksissa.....miten tässä jaksaa vielä monta viikkoa varhaisultraan :(

Tipsuli! Mulla meni 100% samoin noiden testien kanssa. Aamupissa oli huono testaukseen ja vasta puolenpäivän jälkeen tuli kunnon viivat, sitte illalla taas haaleempia, mutta näin oikeastaan käyttäyty vain noi one stepit. PC anto pitkin päivää ihan luotettavia viivoja.

Joo, mutta skepsisyys ottaa valtaa täällä! Miksen kirjoittanut oireita viimeksi ylös, olis kyllä nyt niin tarpeellista tietoa!!
 
Kiela ei varmaan kyllä lohduta yhtään mutta kyllähän ne oireet voi vaihdella tosi paljonkin ja silti kaikki olla ihan hyvin. Toivotaan näin!

Otinpa aamupallosta kuvan, ei kyllä tarvi ihmetellä miksi on niin valasmainen olo ja illalla varsinkin kun päivän aikana kerännyt turvotusta niin sohvalta ei niin vaan noustakaan reippaasti :LOL:
https://imgur.com/a/GjBGv

33+4
 
Ihana pallo Mandala!:love:

Ei mitään epäilystä, täällä alkanut jäätävä pahoinvointi, melkein päivälleen kuten edellisessä raskaudessa....:sick: Ekat oksennukset tuli illalla, aamulla sängyssä oli hyvä olo mut heti kun nousi ylös, alkoi pahoinvointi. Aamupala meni just ja just alas, mutta en meinannut päästä töihin astu bussilla kun oksennus meinas lentää... Saa nähä miten tässä käy, millon ekat saikkulomapäivät koittaa!:confused::sick: Toisaalta nyt on ainaki selkeät oireet....(y)
 
  • Tykkää
Reactions: Mandala
Mandalalla aivan ihana sopusuhtanen raskausmaha, vaikka valaalta olosi tuntuu, nin et kyllä siltä näytä! Ihanalta näytät :)

Kiitos teille kannustuksesta! Jotenkin ollut liian energinen ja hyvä olo ollakseen raskaana. Oon saanu tehtyä tekemättömiä asioita, jotka vaan roikkunu.. Sain mm pestyä ikkunat pari päivää sitte.
 
  • Tykkää
Reactions: Mandala
Kiitos tsempeistä :love:

Hullabulla, mikä sulla aiheutti pakkolepoa ja lopulta kiireisen sektion rv28?

Tsemiä kovasti alkutaipaleen piinailijoille. Päivät on niin pitkiä ja jokaista vivahdetta kropassa tarkkailee niin tarkasti. Toivon että kaikilla menee hyvin, viivat vahvistuu ja ehkä ne toivotut oireetkin.:barefoot:

Aivot ei tässä koomassa toimi, oliko joku jo saanut uuden äippäpakkauksen? Miltä vaikuttaa livenä?

Onk Lullabylla tullut ennakkosupistuksia tai mitään mikä viittaisi kovaa vauhtia lähestyvään laskettuun aikaan?

Mulla tulee ton ilmestyneet turvotuksen lisäks inhottavia kuumia aaltoja. Tai siis kuumottaa, vaik iho olis kylmä. Eilen mies nauroi kun poslet punotti kuin lenkin jäljoltä vaikka vaan makoillut:ROFLMAO:
Sit sopivasti tuli rv22 tietoisku sähköpostiin, jossa sanottiin et kilpirauhastenkin toiminta kiihtyy ja aiheuttaa kuumotusta. Mies nauroi että meikä näköjään nappaa täsmällisesti ihan kaikki raskausoireet..:LOL::ROFLMAO:

Lottis ja rusina rv22+6

Muoks.ja piti sanoa että on kyllä todella kaunis vauvavatsa sulla Mandala :love:
 
  • Tykkää
Reactions: Mandala
Ihana masu sulla Mandala :love:

Lottainen mulla on uus äippäpakkaus ja musta on parempi kun pelkäsin :) Onhan se vähän poikamainen, mutta hirmuisen söpöjä ne vaatteet on silti (y) ite tykkään niistä haalareista, joista vissiin osa ei tykkää. Ja itellekin kun on ilmeisesti tytteli tulossa, niin kovasti ei oo punasävyisiä vaatteita, mutta ei haittaa mua... Kovasti tykkään muutenkin neutraaleista väreistä, ruskeesta, harmaasta, vihreestä jne...:D

Ja tosta kuumotuksesta, josta kärsit niin mulle se iski kans jossain rv 20 tienoilla... Hirvee hiki jatkuvasti...:eek: ja miehellä oli hauskaa kun mie oon meistä se, joka palelee ja hänellä on kuuma, niin nyt mie olin yhtäkkiä se joka valitti jatkuvasti kun on niin kuuma...:giggle: Yölläkin oli tosi tuskaista kun ei tiennyt että ollakko peiton alla vai ei... Mulla helpotti vähän, kun alettiin tuulettaan makuuhuone aina ennen nukkumaan menoa. Ikkuna auki aina noin tuntia ennen, ja kiinni sitten kun käy nukkumaan. Ainakin alkuyö meni sillä konstilla hyvin. (y)
 
kiela kyllä mullaki tulee välillä niitä tarmon puuskia, esim. siivosin pari päivää sitten terassin ja pesin imurin (!):ROFLMAO: Terassilla nimittäin oli myyrän kakkaa ja imuroin sen (lasitettu terassi) joten pitihän se imuri desinfioida ettei sieltä kakasta vaan lennä mahdollisia myyräkuumeviruksia sisäilmaan!

Joku kysyi ylipainosta, mulla on noin 5kg ylipainoa. Edellisessä raskaudessa tuli tosiaan se 18 kg, mutta osa oli nestettä, nimittäin pari päivää ennen synnytystä jäi sääriin kuopat kun painoi sormella. Ja synnytyksessa lähti heti kymmenkunta kiloa pois. Loput lähti pikkuhiljaa ja nyt kun uusi raskaus alkoi, oli periaatteessa 2 kg siihen painoon missä olin ennen ekaa raskautta. Mutta siitä olis vielä 3 kg siihen, että BMI olis normaalipainossa. Eli ei mitään isoja lukuja, mutta tässä raskaudessa en todellakaan aio ottaa 18 kg painoa, jos vaan voin katsomalla vähän mitä suuhun laittaa sen estää.
 
Mandala :love: otin kans ite eilen pari kuvaa kun tuli taas tasaviikkoja täyteen.. näillä loppuviikoillahan se kai ei niin huomattavan nopeesti enää kasvakaan vaan lähinnä kerää rasvakudosta ihon alle.
Ihan hyvän näköstä viivaa Mamidolla, eipä mullakaan sen vahvempaa vielä pp6 ollu ja tuli näkyviinkin vasta testiajan jälkeen.

Turvotus jalkoihin on palannu takasin, välillä se helpottikin, ja nyt sitä tuntus olevan jo kämmenissäkin enemmän kun ennen.
Etovaa oloo on etenkin iltasin edelleen mutta siihen ikäänku auttanu takakeno istuma-asento ja syvempi hengittely (puuskutus!).
Hikoiluja on ollu pitkin raskautta, välillä pakko avata ikkuna vähäks aikaa. Nyt pakkasten jälkeen ollu kaiket yöt auki. Muutenkin tykkään kyllä että makuuhuonees on jatkuvasti raikas ja viileempi ilma.

Ei oo mitään synnytysmerkkejä vielä, mutta kyllähän ne ajatukset on alkanu olla siinä että mistä sitten tiän millon on oikee aika lähtee sairaalaan...siis jollei jotain radikaalia vuotoo, kipuja tms. hälyyttävää tuu. Pitää varmaan soittaa sinne päivystysnumeroon vielä ennenkun lähtee, niinkun tossa ohjeessa sanotaan. Ei viittis liian aikasinkaan mennä, ois ankeeta jos palauttas takasin kotio odotteleen kun lähteny sinne kaikki tavarat mukana sillä mielellä et menee synnyttään.
Liikkeet tuntee kyllä koko ajan paremmin ja voi olla kipeitäkin. Miettiny et minkähän pituset varpaankynnet sillä jo on että ei kai se voi repästä sikiökalvoo niillä kun oikein oikoo jalkojaan? :eek: No kai se aika lujaa tekoo kuitenki on.

Pitiköhän vielä jotakin kommentoida...ihanan paljo uusia tosiaan tullu tänne jatkaan juttuja viime aikoina :) huomaa vähän että ite on jo hiukan pihalla niistä alkuviikkojen oireista yms., tuntus toisaalta niinku niistä ois jo pieni iäisyys vaikka eihän niistä nyt oikeesti niin kauaa oo.. ja varsin kirkkaasti ne kaikki alkuaikojenkin pelot ja epävarmuudet silti on muistissa.
Malttamaton mieli alkaa olla mutta oishan se hyvä kuitenkin jos viikon ainakin vielä viihtys mahassa. Ei mee kuitenkaan kauaa enää kun näkee muutenkin kun harmaan utusissa kuvissa minkälainen tyyppi siellä on nää kaikki kuukaudet möyriny..:barefoot: <3

37+1
 
Mamido hyvä viiva kyllä noin aikaisilla päivillä! nyt vaan peukut pystyssä, että vahvistuu ja päästään lisäämään sut listalle tänne puolelle! :)

lullaby eikös siellä olla nyt täysaikaisia kun 37 tuli täyteen? ihanaa, kohta meidän listassakin on maaliin päässeitä :love::love::love:
Nyt kun mulla todettu, että vauva olisikin oikein päin, niin alkoi sitten sektion sijaan jännittää just toi, että miten sitä osaa sitten lähteä sairaalaan ja miten se kaikki mahdollisesti edes alkaa. Vai alkaako ollenkaan ja kärvistelenkö mä kesäkuussa vielä mahani kanssa käynnistystä odottamassa :confused: Tai kannattaisiko laittaa se äitiyspakkauksen muovilakana omaan sänkyyn lakanan alle vesien menoa varten. Jos, niin missä vaiheessa. Jne.

Työkaverillakin kävi just niin, että oli kai supistukset alkanut säännöllisinä ja kovina heti lähtöönsä ja synnärille soitettaessa olivat sanoneet, että joo ensi synnyttäjällä ei kyllä tule kiire, että kokeile panadolia himassa ja kattele ihan rauhassa. Noh sitten loppu peleissä kun synnärille oli mennyt niin suoraan saliin eikä ehtinyt saamaan mitään kivunlievitystäkään kun bebe oli jo ulkona. Ärsyttää tollanen 'kyllä me tiedetään' asenne mitä voi kohdata, kun ei se aina vaan ole itsestään selvää, että ensisynnyttäjällä menee niin tai näin.

33+4
 
Lottainen, mulla alkoi siis lapsivesi vuotaa rv 19-20 (aluksi korkea vedenmeno) ja tosiaan 4 ekaa viikkoa vain seurattiin mun vointia viikottaisilla kontrolleilla, koska lasta ei olisi voinut tuolloin pelastaa. Sitten rv 24-28 olin osastolla vuodelevossa ja tyttö syntyi sitten täysin vedettömästä kohdusta rv 28 kiireellisellä sektiolla, mulla alkoi tuolloin tulehdusarvot nousta ja istukka oli jo puoliksi irti. Sitten elettiin sairaalaelämää teholla ja jatkohoidossa 3 kk ja lasketun ajan tienoihin päästiin kotiin. Rankkoja aikoja ja jälkensä ovat jättäneet, mutta onneksi takana päin. Vaikka kyllähän sitä jännittää, jos sama toistuisikin. Salaa olen haaveillut siitä, että saisin kokea täysiaikaisen raskauden, kaikkihan on meikäläiselle niin kuin ensisynnyttäjälle puolivälistä eteenpäin, jos sinne joskus päästään.

Kielan oireettomuuden huokailuihin voin samaistua itsekin, ei ole tänään tuntunut kuin vähän pistelyä tisseissä ja nyt iltaa kohden taas kauhea turvotus sekä ihan järkyt ilmavaivat, minkä takia olo on tosi tukala. Huoh, vielä 5 yötä ultraan...

Tupsulille tsemppiä pahoinvoinnin kanssa kärvistelyyn! Toivottavasti ei äidy hurjan pahaksi.

Mamidon viivanen näyttää hienolta! Eiköhän se ole ihan sitä itseään!

Ja aivan ihana vauvamaha on kyllä Mandalalla, ihana kuva!

Lullabylle toivottelen ihania loppumetrejä raskauteen! Onnea täysiaikaisuudesta!
 
  • Tykkää
Reactions: lullaby ja Mandala
Onnea täysiaikaisuudesta Lullaby!!!! Vitsit rupeaa jo sun puolesta jännittämään tuleva synnytys ja vauvan syntymä :)

Mandalalla ihana masu :love:

Pitäiskö meijän tehä sellainen ketju synnyttäneille niin voi sitten jatkaa vauvojen saavuttua maailmaan jutustelua?!?

Ite tässä viimeisiä työviikkoja ja ajatukset jo mammalomalla niin en oo oikein ehtinyt käydä kommentoimassa vaikka luenkin päivittäin ketjua! Kaikille uusille plussanneille onnea ja pitkää pinnaa :)

Meillä oli tiistaina neuvola ja tämä neuvolatäti suorastaan runnoi vatsaa kun kokeili että miten pain pieni siellä on, tuloksena pää alaspäin! Sitten muutama tunti neuvolan jälkeen alkoikin ruskea tuhru, mitään kipuja tai muuta ei ollut. Vielä eilen tuli muutama ruskea tippa. Soitin neuvolaan mutta ei ne sieltä mitään sanoneet, jos ei oo kipuja tai tulehduksen merkkejö niin ei tehdö mitään. Tänään ei oo mitään tullut, luuulen että toi tuhru johtui siitä hyvinkin kovakouraisesta vatsanpainelusta :unsure:
Muuten kaikki ok, hb+ RR hyvät, Painoa tullut nyt 7kg. Voinnissa ei edelleenkään valittamista!

Henrietta+ Pirpana 31+3
 
  • Tykkää
Reactions: lullaby ja Mandala
Mä oon sitä miettinyt myös, että ehdottomasti pitää tehdä vauvautuneiden ketju kun maaliviiva ylittyy jengillä! (y) On niin pitkä matka kuljettu porukalla, jo ihan hoitoketjusta asti, että olisi tosi kiva jatkaa jutustelua sitten kun se elämä mullistuu viimein :love:
Varmasti riittää ihmettelyä ja puheenaiheita siihenkin elämän vaiheeseen!

Henrietta kuulostaapa tympeältä tuollainen kovakouraisuus :mad: mutta onnittelut sille, että teidän pikkuneiti on siellä oikein päin :love: toivottavasti pääset mahdollisimman pitkälle tai vaikka ihan loppuun asti ilman vaivoja!

Mulla uni ja uneen vaikuttavat tekijät (sormien puutuminen, kevyttäkin kevyempi uni yms) alkoi ihan tyyliin viime viikolla. Selkä- ja mahakivut liikkuessa onkin ollut jo pidempään,mutta eipä ne jotenkin 'vaivaa' niin paljon kuin jos uni häiriintyy.

Hullabulla hui mikä tilanne sulla ollut viime raskaudessa :unsure: toivottavasti nyt menee paaaaaljon helpommin! Ja onhan se varmasti kiva päästä kokemaan koko raskaus iloineen ja vaivoineen.
Mä olen itse asiassa miettinyt sitä aiemmin, että miten paljon kaiken muun huolen lisäksi jälkikäteen varmaan harmittaisi just se mitä kaikkea jäisi raskaudessa kokematta jos syntyisi tosi aikaisiin. Pääasia kuitenkin, että vauva on elävänä saatu maailmaan!

Lottaiselle en muistanutkaan tsemppejä lähetellä vielä sinne pakkolepoon <3

Lullaby oot varmaan sanonut aiemmin, mutten muista, että miten sun esikoisen synnytys alkoi - ajallaan/yliajalla, itsekseen/käynnistettynä? Eihän se tokan tarvi samalla tavalla tietty tulla, mutta voihan sitä aina spekuloida :D
 
Hullabulla tosi hurja tarina, onneksi kaikki päättyi lopulta hyvin! Tuota minäkin pelkäsin, kun h 18 alkoi supparit ja kohdunkaulan lyheneminen. Tällä kertaa vaadin sen streptotestin, jos pääsen sinne asti ja alkaa suppailla. Mut tuolle korkealle vedenmenollehan ei ilmeisesti tiedetä ihan selkeää syytä? Eikös tulehdus voi olla yksi syy? Todettiinko sulla syytä/ tulehdusta/streptokokkia tms?

Mä oon samaa mieltä kuin Tinnu, mieluummin tilanteen tarkastus synnärillä, kuin liian myöhäinen meno. Mullahan oli kivuttomia suppareita ollut vain tunnin (ja lapsiveden meno) kun lähettiin synnärille, kolme tuntia ennen kuin kätilö antoi luvan tulla. Suppareita tuli tosin 2-5min välein. Olin jo sen kolme senttiä auki ja loput aukesi kahdessa tunnissa ja aloin ponnistaa siinä vaiheessa kun oltais tultu synnärille, jos oltais uskottu kätilöä puhelimessa. Että kannattaa kuunnella omaa oloaan. Ja kannattaa neuvolasta varmistaa, onko vauva todella laskeutunut, koska jos ei ole, pitäis synnärille lähteä vaaka-asennossa, ambulanssilla. Mulla ei ollut lasketunut ja hups, neuvolan täti oli unohtanut sanoa sen... Sain aikamoiset nootit synnärillä kun olin tullut omalla autolla ja vielä kävellyt pitkän matkan parkkialueelta... Siinä olis ollut aikamoinen vaara napanuoran luiskahtamiselle ulos, kun oli avautunutkin niin hyvin jo.

Toinen juttu on tuo mitä joku kysyi, että kannattaisko sänky suojata. Kokemuksesta voin sanoa, että kyllä kannattaa! Oltiin vajaa viikko aiemmin ostettu uudet runkopatjat, petarit ym, kun lapsivesi meni keskellä yötä sängyyn. Onneksi mulla oli froteepyyhe suojana pyllyn alla ja kun kuulin/tunsin sen napsauksen mahalta, tiesin heti mistä on kyse enkä uskaltanut liikkua/hengittää ennenkuin sain puolison hereille ja hakemaan lisää pyyhkeitä, ja sitä vettä oli paljon, ja mulla se ei ollut ihan kirkasta, vaan sellasta punertavan limaista, mut ei kirkkaan veristä kuitenkaan. Mut ikävä olis ollut sitä uutta 180 cm petaria raahata keskellä yötä pesuhuoneeseen :ROFLMAO:

Eikös täälläkin ole ollut puhetta, että IVF/ICSI alkuiset raskaudet on keskimäärin 5-7 vrk lyhyempiä kuin normialkuiset? Vai muistanko ihan väärin? Ja eikös se synnytyksen käynnistyminen ollut vesien menolla yleisempää kuin suppareilla? Tietääkö joku?
 
Kyllä on rankka tilanne ollu Hullabullalla edellisessä raskaudessa, en osaa edes kuvitella miten pelottavaa.. niin pienestä voi olla joskus kiinni että lapsi selviää...mutta onneks loppu hyvin, kaikki hyvin :) toivottavasti nyt sujuis ongelmitta ja saisit nauttia normaalin raskauden ihan sinne LA tienoille!
Henrietalla ollu vähän kurja neuvolakäynti.. vois kyllä antaa palautetta sellasesta survonnasta kyseiselle tädille jos vielä näkyy siellä mitä sen jälkeen tapahtu.. mut hyvä että nyt kaikki vaikuttas olevan ihan kunnossa ja vuoto tyrehty nopeesti!

Kyllähän se kai rv37-38 aletaan kattoo täysaikaseks, tai viimestään 38+0.. mut ei kai se keskonenkaan enää ois vaikka syntyis nyt ennen rv38..?
Juu, ilman muuta sairaalaan menee vaikka sit muutamankin kerran ns. turhaan kun että oikeesti ois joku hätä jo eikä tajuais sitä...sitäkin on pelänny.
Viimekshän mulla tosiaan oli jo pari pv yliajalla kun neuvolassa joku arvo oli huonontunu vai oliko virtsassa valkuaista, sokeria tms. häikkää että kuitenkin käskettiin samantien äitiyspolille ja siellä sit alettiin käynnisteleen ja siinä meni vielä pari päivää ennenkun rupes kunnolla tapahtuun. Ite synnytyksessä ei menny niin kauaa, alle 7 tuntia, eli nyt jos vaan käynnistyy omia aikojaan niin saattaa tulla vielä nopeemmin :S Mut mahtaako mun kohtu olla jotenkin sellanen ettei se "ymmärrä" alkaa omia aikojaan tyhjeneen raskaudesta vaikka ois jo syytäkin, kun toi ekaki piti käynnistää, ja km:kin oli keskeytyny.. että voihan tässä mennä yhtenä kappaleena kärvistellessä vielä pitkälle vapun jälkeenkin. Mieluummin kyllä toivos että tulis aikanaan ja tän kuun puolella.
Täytyykin jemmata kasa pyyhkeitä sängyn laidalle jos sellanen napsaus ja tulva kävis keskellä yötä.. ja en muista kyl aiemmasta tunsiko sitä lapsen laskeutumista jotenkin, enkä edes sitä oliko lopulta laskeutunu. Huomaisko siitä jos on hiukan helpompi hengittää etunojassakin, tai meneekö maha eri muotoseks?

Vauvakuulumisten ketju vois olla tosiaan kiva, tiedä sitten miten usein sinne kerkee kirjotteleen :rolleyes: ykshän tuolla vauvapuolella on ollukin ivf/icsi/pas-porukalle mutta harmillisen hiipunu.... http://kaksplus.fi/threads/ivf-icsi-hoidoista-plussaan-vauvaketju.2410333/page-4
ja voishan sitä muutenkin tälle joukolle ihan omankin tehdä, ja vaikka tälle puolen.
 
Heippa kaikki! Voisi ollakkin hyvä juttu, että plussanneet pistää tälle puolelle noita testikuvia, niin ne ei ole tuolla hoitoketjussa. Osa toki sielläkin haluaa niitä nähdä, mutta täältähän ne sitten löytyy. On selvä, että noista tulee pitkää tietä kulkeville, entistä kurjempi olo, kun fiilikset ei varmasti korkealla ole.

Lullaby! Minulla alkoi noin pari viikkoa ennen synnytystä uudelleen huono olo. En oksentanut muistaakseni, mutta teko huonoa. Sitten äitini taisi sanoa, että hänellä ollut ennen synnytystä etovaa oloa, että voipi hyvin enteillä sitä!

Se vauva-ajan ketju kuulostaa kyllä hyvältä ajatukselta. Niin tiiviisti olette pitäneet yhtä jo pitkän aikaa ja onhan siinä niin monenlaisia uusia asioita pohdittavana, sekä tunteita, että varmasti on tarpeeseen. Me täältä tullaan toisessa aallossa perässä jatkamaan jutustelua :)

Tänään ollut taas hiukan enemmän oireita! Toiveet on taas korkealla!!!!
 
Tupsuli, pisti huvittaan ku kirjoitit noista paino jutuista. Ihan kuin mun kynästä se teksti :D 3-5kg on ylimääräistä raskauden/imetyksen jälkeen jäänyt (tai sain ne jo kertaalleen pois, mutta ne hiipi takas) ja 18 kg kerrytin raskausaikana! Turvotusta oli ihan jäätävästi viimeisen kuukauden aikana. Se lähemmäs 10 kg mullakin jäi synnärille. Jalkapöydät ja nilkat oli aivan järkyt! Neuvolassa kauhisteltiin, mutta ku kaikki arvot oli kunnossa, niin minkäs sille mahtoi. Meni muuten kolme viikkoa ennenku turvotus synnytyksen jälkeen kokonaan laski.
 
Hui Hullabulla, sulla on todella ollut rankka raskaus. Voi miten ihanaa että pieni sinnitteli vatsassa kuitenkin niille viikoille, että tehohoidolla saatiin elämä alkuun.<3
Kannattaa varmaan ottaa asia puheeksi neuvolassa? Jos pääsisit vaikka puhumaan läpi, ettei tässä nyt ottaisi valtaa?
Mä olin esikoisesta myös pakkolevossa supistelujen vuoksi viikolta 19 aina sinne 34 asti. Kohdunkaula lyheni ja söin supistuksenestolääkkeitä. Mutta ei onneksi tosiaan lähtenyt syntymään tai puhjennut kalvo. Syntyi sit käynnistyksellä lopulta. Viikottain kävin ultrassa, muuten makasin kotona. Nyt kun alkoi supistelee rv18 niin otettiin heti se strepto-testi ja sehän se löytyi. Ilmeisesti sama ollut esikoisen raskaudessa 2008 mut ei sit mietitty sitä vaihtoehtoa. Infektio jylläsi synnytyksessä minulla pahana nostaen kuumeen ja oksentelin.. Tarttui lapseenkin pahana joka joutui sit viikoksi teholle.
Mut vaikka alku pakkolevon osalta oli siis "lempeämpi" kuin sinulla Hullabulla, kun tihkui lapsivettä ja tuli sektio, jäi siitä silti mörkö joka nousi pintaan kun tämä raskaus lähti käyntiin. Puhuin tästä neuvolassa ekalla kerralla ja olen käynyt kerran kuussa neuvolapsykologilla asiasta puhumassa, onneksi.
Toivoin sydämestäni että tämä raskaus olisi mennyt ilman lepopakkoa, ilman kipuja ja pelkoa. Että olisin ollut normaalissa arjessa edes jotakuinkin kiinni. Nyt erakoidun täysin, taas. Kovin yksinäistä ja mieltä syövää.
Toivon että Hullabulla sinulla tämä raskaus sujuisi paremmin kuin hyvin sinne laskettuun aikaan asti.<3

Vauvaketju tämän ketjun kirjoittelijoille kuulostaa mustakin hyvältä, olisi outoa yhtäkkiä olla teistä erossa.<3

Henrietan neuvolakäynti on tosiaan ollut aika kurja!:confused:

Joo Tupsuli, kyllä täällä on puhetta ollut että raskaus olisi näillä hoitoalkuisilla vähän lyhyempi, en tiedä mihin tää perustuu? En oo itse löytänyt tietoa.

Lottis ja napero rv22+0
 
Niin paljon juttua taas tullut, että en osaa kaikille vastata :)

Hullabulla
, on kyllä sulla ollut rankka raskaus :( Onneksi lopputulos oli kuitenkin hyvä! Ihmeen paljon kyllä nykypäivänä pystytään tekemään vaikka jotain komplikaatioita raskauden aikana tulisikin.

Mandalalla ihana maha :love:

Ja lullabyllä h-hetki lähestyy! Eipä tuota itsellänikään kauaa ole jäljellä.. :)

Mulla edelleen kutisee jalka, mutta ei ole pahentunut eikä levinnyt muualle. Yksi varpaanväli on mielenkiintosen näkönen, mutta en tiedä pitäskö siitä soittaa jonnekkin. Mies oli sitä mieltä, että se on vaan hautunut kun on turvotusta varpaissakin.

Täytyy varmaan itekkin laittaa joku suoja sänkyyn jossain vaiheessa, se on varmaan aika elämys jos herää keskellä yötä vesilammikosta :ROFLMAO:

En tiedä mitä toi bebe tekee tuolla nykysin, kun sattuu tohon alapäähän ihan karseesti välillä :confused: jotenkin kai se työntää päätään siihen kohdunkaulaan niin että musta välillä tuntuu, että kohta se tulee ulos. Eilen rupes kesken kauppareissun sattumaan ihan järkysti, hyvä että selvisin yksin sieltä pois.

Niin ja pitäsköhän ruveta sairaalakassia pakkailemaan jo valmiiksi. En vaan tiedä minkälaista vaatetta pitäs vauvalle pakata mukaan kotimatkalle, kait siihen bodyn ja housujen päälle tarttee vielä jotain mutta mitä?

35+2
 
Oi oi siellä Caron vauva varmasti porautuu lähtökuoppiin! Mistäs sitä tietää milloin teillä kummallakin voisi vaikka lähtö tulla :giggle:

Joskus kurkkinut noita odottajapuolen ketjuja niin siellä tuntuu, että puhe on yksinomaan loppu raskaudessa vaan "eilen tuntui tältä, olisikohan se merkki synnytyksestä" ja voivottelua kun ei vauva suostu syntymään vaikka kommentoija on rv37 :rolleyes: Musta on kivempi kun meillä on täällä eri vaiheissa olevia niin ei varmaan mene ihan niin suppeaksi keskustelun taso (y)
 

Yhteistyössä