~*~ alkionsiirroista plussanneet ~*~

@Sukkis Hienoa, että kääntäminen onnistui! Mitä niistä nyt on kuullut niin vauvat ei tahdo helpolla kääntyä. Nyt toivotaan, että hän osaa majailla loppuun asti niin päin. Tsemppiä loppusuoralle!
Mulla oli kontrolliaika synnärillä ku vauvan kokoa ja lapsiveden määrää seurailtu pitkin raskautta. Nyt kävin ekaa kertaa ihan synnärillä arviossa. Tämän ajan sain pelkopolilta. Siellä lääkäri alkoi sanomaan, että mun esikoisen synnytys on ollut huomattavan nopea, ponnistusvaihekin vain 10 min. Sen itsekin tiedostin, mutta kun käynnistys kesti sen 27 h ja pitkin matkaa tuli niin kipeitä supistuksia, niin itse oon ajatellut synnytyksen kestäneen toooosi pitkään. Olin niin lopen uupunutkin lopulta. En siis ole tajunnut mistä se aika on laskettu. Tietty siitä kun he katsoo, että synnytys on aktiivisesti käynnissä. Ja se ollut huomattavan nopea! Meiltä ajaa nopeimillaan vähintään sen tunnin synnärille, helposti menee 1,5 h. On kuulemma riski, että tämä syntyisi matkalle, kun toinen tulee usein paljon nopeammin. Torstaina on määrä sopia käynnistyksen ajankohdasta, mutta toivon että kypsymistä olisi tapahtunu entisestään, niin että suostuisivat käynnistämään. Viimeksi sanoivat, että rv 38. Mikä alkaisi viikon päästä. Mutta en tiedä sitten onko se miten tiukkaa näin loppuvaiheessa onko se muutama pv myöhemmin vai aiemmin. Yritän varautua siihen, että mut passitetaan odottelemaan vielä viikonlopun yli. Toivon kuitenkin, että kun sinne nyt kerran ajelee niin saisi sitten jo nyytin kotiin. Esikoinen käynnistettiin 37+5 ja to mulla olisi 37+3. Siihen peilaten aika samoissa olisi, mutta esikoisella oli toki lääketieteellinen syy. Itse olen myös koko ajan väsynyt. Yöt nukun niin huonosti, koko ajan on epämukava olo. Kaikki asennot kolottaa johonkin päin kroppaa. Nytkin kukun taas hereillä. Muutenkin on tukala olla. Ei tahdo mitään jaksaa. Pääkopankin kannalta olisi kiva päästä jakautumaan. Kaipaan koiran kanssa lenkkeilyä, mutta enää ei pysty. Sen verran on paikat hellänä ettei siitä vaan tule enää mitään.
OK, ymmärrän. Mielummin tosiaan käynnistys jos on riski että syntyy matkalla sairaalaan. Toivottavasti antavat sulle pian käynnistysajan. Mäkin olen taas valvonut 4.30 asti. Kyllä tämä loppuaika käy aika raskaaksi pääkopalle. En osaa minäkään oikein nauttia tästä viimeisestä ajasta kun koko ajan väsyttää ja kolottaa eikä oikein mitään jaksa tehdä. Tykkään liikkua ja olla aktiivinen mut tosi vähälle on jäänyt nyt kaikki liikkuminen kun ei vaan oikein pysty ja huomaan että liikkumattomuus vaikuttaa tosi paljon mielialaan. Hieman ahdistaa ajatus, että tässä voi mennä vielä kuukausi ennen kuin pieni saapuu. Tsemppiä sullekin loppumetreille!
 
Luulen, että se mun vuoto johtui vain siitä kun ummetuksen takia ponnistelin vessassa. :oops: Mutta pieni hematooma kyllä löytyi, näytti kuitenkin kuulemma vanhalta vereltä. Ja istukka on tällä hetkellä aika lailla kohdunsuun päällä, että siitäkin voi jossain vaiheessa jotain pientä vuodella.
 
@Silmu75 ihania ultrakuulumisia❤

Mulla taas omaa stressiä pukkaa pintaan, kävin ekalla neuvolakäynnillä jossa ultrattiin ja pikkuinen laahaa pituuden mukaan 3-4 päivää jäljessä. Nyt pitäs olla 9+1 menossa.. Muuten ultrassa kaikki ok, sydän löi hyvin ja pikkuinen hypähteli useampaan otteeseen.. Mut terkkari oli sen verta huolissaan et haluaa viikon päästä katsoa tilannetta uusiksi.. Ei ainakaan osannut yhtään helpottaa tätä mun pelkoa..
 
@Silmu75 ihania ultrakuulumisia❤

Mulla taas omaa stressiä pukkaa pintaan, kävin ekalla neuvolakäynnillä jossa ultrattiin ja pikkuinen laahaa pituuden mukaan 3-4 päivää jäljessä. Nyt pitäs olla 9+1 menossa.. Muuten ultrassa kaikki ok, sydän löi hyvin ja pikkuinen hypähteli useampaan otteeseen.. Mut terkkari oli sen verta huolissaan et haluaa viikon päästä katsoa tilannetta uusiksi.. Ei ainakaan osannut yhtään helpottaa tätä mun pelkoa..
Uskoisin, että sullakin on kaikki kunnossa. ❤ Mulla kun silloin varhaisultrassa oli liian pieni alkio, niin tosiaan keskussairaalasta naistentautien lääkäri ihan soitti mulle kertoakseen, että mitään sikiön kasvun jätätystä ei alkuvaiheessa voi olla, jos tulee niin vasta raskauden jälkimmäisellä puoliskolla. Alkuvaiheessa voi kuitenkin vielä tulla mittavirheitä, jos sikiö onkin vähän viistosti kuvaan nähden. Mutta ainahan ne kaikki poikkeamat tarkistaa vielä varmuuden vuoksi. Tsemppiä!
 
@Ensikatse mä olen myös kuullut että alkuraskaudessa suurin osa näistä on juurikin niitä mittaus virheitä kun alkio vielä niin pieni. Ja tulee niitä mittaus virheitä loppupäässäkin, meinaan kokemusta on. Povattii viimeksi vähän alle kolmikiloista vauvaa niin olikin neljän kilon :LOL: tsemppiä!
Mut vois varmaan lisätä tänne listoille, verikokeen tulos oli 195 ja tänään pp 11. Hoitajan mielestä arvo oli hyvä, joten luotan siihen. Laskettu aika oli 27.9.20 ja toinen tulossa, varhaisultra 12.2:love:
 
Moikka kaikille, tulin pitkästä aikaa kurkistelemaan tänne. Ihan ensimmäisenä @Rusakkonen Olen todella pahoillani ja otan osaa järkyttävän suureen suruun ❤ Kauhistuin kun näin että koitte miehesi kanssa näin suuren menetyksen, itken jopa tätä kirjoittaessani. Olen niin pahoillani :cry:❤ Iso lämmin halaus

@kirsillevauva Ihana nähdä että teillä menee hyvin ja vauvan syntymä lähestyy kovaa vauhtia :love:

Kaikille muillekin halaukset ja onnea omiin vaiheisiin :love:

-Ramiina ja vieressä päiväunilla kellivä ihana prinsessa 4kk (ylihuomenna)

P.S. On jo uusi vauvakuume! Haluan lisää ja lisää :love: On siis todella kiltti tyttö meillä (y) Parin vuoden päästä toivottavasti lähdetään uusiin hoitoihin :love:
 
Haikara matkalla :love:

nimim. ... hoito ... monesko tulossa ... LA

Millionnea ... 3.ICSI... toinen ja kolmas (poika2010) ... 25.1.2020 x2
Sukkis ... 1.PAS (luovutettu munasolu + siittiöt) ... 6.2.2020
shelterme ... 1.IVF/ICSI/1.PAS... toinen ...10.2.2020
Jantzu ... 5.ICSI/1.PAS ... ensimmäinen ... 10.2.2020
Iid@ ... 1.lahjasoluhoito ... toinen ... 10.2.2020
nyuu ... 2.lahjasoluhoito/1.PAS ... ensimmäinen ... 27.2.2020
Nonnakka ... 1.IVF/1.PAS ... ensimmäinen ... 1.3.2020
Aislinn83 ... 2.IVF ... ensimmäinen ... 2.3.2020
Karhurouvanen ... 2.IVF/1.PAS ... ensimmäinen... 26.4.2020
kirsillevauva ... luovutetut munasolut, 2.PAS ... neljäs ... 30.4.2020
miumiu_82 ... 1.ICSI ... ensimmäinen ... ??.4.2020
rouvaNiisku ... 2.IVF ... ensimmäinen ... 7.5.2020
Aallotar19... enkelipoika rv 27...IVF/lahjasolut....20.5.2020
Pupuna112 1. IVF.....ensimmäinen.... 25.6.2020
Silmu75 ...1.IVF 1.PAS (lahjamunasolut)...ensimmäinen... 30.7.2020

Puhalluskukka......1. ivf..........kolmas.....18.8.2020
Ensikatse...1 ivf...... kolmas......24.8.2020
Seesam78... 1.IVF (lahjamunasolut)..... ensimmäinen.....30.8
Ellinoora38....2.ivf......ensimmäinen...............2.9.2020
Kiia-s..... 2 ivf/1 pas......toinen......2.9.2020
Jasmina20..................toinen....27.9.20



Tulevat tapahtumat :love:

kirsillevauva:
22.1.20 äitiysfyssari
11.2 neuvola
3.4 sairaalakontrolli radin takia

shelterme:

Jantzu:
23.1 neuvola (th+lääkäri)
5.2 äitipoli

Pupuna112:
29.1. neuvolalääkäri
11.2 rakenneultra
3.3. kela-neuvola

Karhurouvanen:
22.1 ja 28.1 synnytysvalmennus
4.2 sokerirasitus

Aislinn83



Ellinoora38
23.1. neuvola

Silmu75



Aallotar19
22.1 kela-neuvola

Puhalluskukka

kiia-s

5.2 neuvola


Jasmina20
12.2 ultra

Maaliin päässeet (y)
SalamaT ... 3.IVF 3.PAS ... ensimmäinen ... 40+1 ... 1.6.2018
kiuski ... 2.ICSI 1.PAS ... ensimmäinen ... 41+6 ... 7.7.2018
Zoona ... 2.IVF 3.PAS ... toinen ... 35+3 ... 10.7.2018
marrasmai ... 5.ICSI ... ensimmäinen ... 40+3 ... 11.7.2018
lullaby ... 7.IVF ... kolmas ... 41+0 ... 13.9.2018
Choco coco ... 2.IVF 1.PAS ... kolmas ... 41+2 ... 4.10.2018
Iiris80 ... 1.IVF ... ensimmäinen ... 20.10.2018
Mamido ... luomu 2.IVF:n jälkeen ... kolmas ... 11.11.2018
mmmoi ... 1.ICSI 3.PAS ... toinen ... 39+1 ... 19.12.2018
Miitta37 ... 1.IVF/1.PAS ... ensimmäinen
kettuperhe ... 1. IVF ... toinen ... 27.12.2018
An1z81 ... 1.IVF 2.PAS ... ensimmäinen ... 40+1 ... 4.1.2019
Toiveikas81 ... 3.ICSI ... ensimmäinen ... 38+0 ... 14.2.2019
Ismundo ... 1.IVF 2.PAS ... ensimmäinen ... 40+5 ... 14.3.2019
Mandala ... 2.IVF 2.PAS ... toinen ... 36+0 ... 28.4.2019
-dino- ... 2.IVF 2.PAS ... ensimmäinen ... 38+2 ... 29.4.2019
atvk87 ... 1.ICSI 2.PAS ... ensimmäinen... 39+6 ... 22.5.2019
Pimpula76 ... 4.IVF lahja-alkio+lahjasolu/ 3.PAS ... seitsämäs ... 38+1 ... 28.5.2019
love- ... 3.IVF/ICSI/1.PAS ... ensimmäinen ... 41+3 ... 20.6.2019
vipe1986 ... 2.IVF/ICSI/3.PAS ... kolmas ... 39+0 ... 7.7.2019
MaiMei ... 4. IVF/1. PAS... toinen ... 39+6 ... 23.7.2019
Katti75 ... 3.IVF/1.PAS ... toinen ... 40+1 ... 29.7.2019
Ihanapa ... 2.ICSI/4.PAS ... ensimmäinen ... 42+1 ... 4.8.2019
gemmy ... 4.IVF/1.PAS ... toinen ... 40+1 ... 6.9.2019
hillan_kukka ... 4.IVF/2.PAS ... toinen ... 38+1 ... 16.9.2019
Ramiina ... 2.IVF/1.PAS ... ensimmäinen ... 39+1 ... 23.9.2019
Domi ... 5 IVF/1.PAS (18. siirron) jälkeen "luomu" (scratshing) ... ensimmäinen ... 41+6... 11.10.2019
Noran ... 2.IVF/5.PAS ... toinen ... 39+4.....23.11
Rusakkonen ... 6. IVF ... ensimmäinen ... enkelipoika 36+1 ... 01.12.2019
BlackCat ... 1.ICSI/2.PAS ... toinen ... 19.12.2019


************
Päivitykset siten, että ota [ quote ] alusta ja lopusta pois. Jokainen voi päivittää itse tai jättää punaisella värillä / muuten selkeästi päivityspyynnön
 
@Ellinoora38, @Silmu75 onnea teille hyvistä ultrakuulumista. Ja @Jasmina20 plussasta!

Hienoa @Sukkis, että kääntö onnistui. Ikävä, ettet jaksa mitään tehdä. Varmaan pitkästyttävää vaan olla ja odottaa.

@Ensikatse, pitkä viikko sinulla edessä! Toivottan, että pieni nousee oikeille mitoille!

@Ramiina, kiitos terveisistä ja ihana, että olet noin onnellinen :)

MInulla on huomenna äitiysfyssari. Inhottavan aikainen herätys. Viime yönä oli taas valkovuotoa ihan hulluna, pikkuhousut ihan likomärät. En nyt enää huolestu tuosta, kun tulee vain yöllä. Pikkuinen on tosi vilkas <3. Kaksi kuukautta vielä töitä ja sit alkaa äippäloma :)

Talokuume iski, haluaisin muuttaa maalle. Sinänsä aika tyhmä haave, kun ollaan molemmat ihan kädettömiä ja tapan parvekekukatkin... Mutta oma piha ja rauha kiinnostaisivat :)
 
@Wintersun onnea hyvistä ultra uutisista :love:
Onko muut menny hyvin vähäisillä oireilla plussan jälkeen? Ihmetyttää kun ei kauheesti mitään ole. Lämmöt ei ole koholla, ei ole paha olo tms. Tissit vaan kipeät ja välillä pää särkee. :cautious: viime raskaudessa taisi vko 6-7 alkaa pahoinvointi. Nyt siis 4+4.
Milloin olette uskaltaneet kertoa lähipiirille? :)
 
Onnea @Wintersun hyvistä uä-kuulumisista kuin myös @Silmu75 nt-ultran tuloksista, en tainnut niistä vielä onnitella. :)

Ja tervetuloa sekä onnea myös @Jasmina20 plussasta!

@shelterme apua kuinka jännittävää, sä olet ihan maaliviivalla! :love::love: Eli viikko siihen että alkaa käynnistys ja sitä myöten sitten vauva on täällä. Niin hirmuihanaa!!!! :love::love:

Mitäs @Karhurouvanen kuulumiset sekä @nyuu? :):)

@Sukkis onneksi vauva kääntyi kuitenkin, ei tuo loppuaika helppoa ole. Vaikka se aika välillä mateleekin niin kyllä se kuitenkin kuluu vaikkei uskoisi. :D

@Ramiina kiva kuulla sinunkin kuulumisia. :love: Meillä myös toiveena olisi sisarus jos tästä nyt ensin kaikki hengissä selvitään mutta olen itse varautunut kyllä ettei salama iske tänne kahdesti.

@kirsillevauva ootteko katselleet taloja mistään rauhallisemmalta sijainnilta? :) Meilläkin haaveissa ostaa vähän isompi asunto kuin tämä mutta eipä oikein ole otolliset hetket kun multakin just työpaikka meni alta. :(

Me oltiin tiistaina synnytysvalmennuksessa sairaalassa ja tykättiin siitä kovasti, paljon on sen jälkeen pyörinyt synnytysasiat mielessä. Ja konkretisoi sekin kun pääsi synnärille tutustumaan. Ensi viikolla mennään myös oman kunnan neuvolan järjestämään perhevalmennukseen jossa on tietoa mm. synnytyksestä, imetyksestä, vauvan hoidosta ja kantoasennoista ym. Tosi kiva että tuollaisia järkätään!

Mulle voisi listalle lisätä:
neuvola lääkäri ja hoitajakäynti 29.1
 
Onnea @Wintersun ultrauutisista!! :love:

@Jasmina20 Mulla alko pahoinvointi vasta viikolla 7 eikä ole ollut kovin pahaa. Sitä ennen vaan kipeät turvonneet rinnat, nälkä ja vaihtelevasti vatsaoireita.

Eka neuvolakäynti takana. Heidän laskuri päivän edellä kuin muut laskurit (n) Jutusteltiin noin tunti ja oli kyllä niin mukava terveydenhoitaja. Todella sympaattisen oloinen. Nyt sitte taas odotellaan monta viikkoa että jotain tapahtuu seuraavaksi. Ei millään jaksais. Tänään oli myös pakko kertoa esimiehelle ja suhtautui kyllä niin ihanasti. Helpotti kovasti ettei tartte enää salata häneltä kun tässä alkaa näitä ”omia menoja” ilmaantua :)

8+1 tai 2
 
Oi ihanaa, kun täällä on monta positiivista uutista! Onnea kaikille teille ihanille ultrakuulumisten saaneille!:love:

@Ellinoora38 Mun käsittääkseni neuvolan laskukaava ei aina pidä paikkaansa hoitoalkuisten raskauksien osalta. Neuvola laskee yleensä edellisistä kuukautisista ja kun ivf/icsi raskaudet tulisi laskea alkion iän/hedelmöityksen mukaan ja siihen lisätä 2viikkoa. Monenko päivän alkio sulle siirrettiin? Tuoresiirto?

@shelterme Jännittävää! Sulla on jo tosi lähellä h-hetki! Tuo on kyllä optimaalinen tilanne käynnistykselle, kun keho on saanut itse kypsyttää paikkoja luonnolliseen tahtiin. Onko kokoarvio minkälainen?

Oma napa: mä kävin tänään neuvolassa lääkärillä. Kohdunkaula on pehmentynyt, mutta edelleen kiinni. Pituudesta ei sanonut muuta kuin ”lyhentynyt”. Lääkäri totesi, että pää on laskeutunut jo melko alas lantioon, et aikalailla lähtövalmiudessa hän alkaa jo olla. Olokin on jo kyllä sen mukainen, et voisin ihan mielelläni luopua jo tästä lisäpainosta, kun selkä, lonkat ja polvet alkaa olla vähän liian kovilla. Mut eipä tässä auta muuta kuin odotella ajan kulumista. Välillä tuntuu, että tämä odottaminen vain pahentaa jännitystä:unsure:

rv 37+3
 
Täällä on mennyt aika töitten ja opiskelujen parissa. Ei suoraan sanottuna ihan hirveästi kumpikaan nyt kiinnosta, vaan mieli pyörii vaan tulevassa. Mietin meidän asumiskuvioita (asutaan työsuhdeasunnossa ja vuokrasoppari on tän vuoden loppuun, eikä välttämättä saada sille jatkoa) ja opiskelua äitiysvapaalla.

Olo on ollut vaihteleva. Välillä on etovaa oloa ja varsinkin pitkät päivät on tuntuneet raskailta. Välillä on sitten lähes normaali olo. Haju- ja makuaisti on tosi herkillä ja näköjään pahalta haisee ruokien lisäksi myös oma mies (ja kaikki ihmiset, joita kohtaan julkisilla paikoilla). :D Jospa tää helpottais jossain vaiheessa...

Ens keskiviikkona eli 29.1. on toinen ultra klinikalla. Sen jälkeen siirrytään sitten julkiselle puolella. Ensimmäinen neuvola-aika on varattu 4.2. :)
 
@Jantzu 5-päiväinen tuoresiirtona ja mä en edes ole neuvolaan antanut edellisten kuukautisten ajankohtaa kun kiertoa manipuloitiin hieman sopivan punktioajankohdan saamiseksi. No eipä tuo mua niin häiritse kun vaan yhdestä päivästä kyse. Tsemppiä sulle viimemetreille :love:

@Seesam78 Mua ällöttää tällä hetkellä erityisesti miesten partavesien hajut. Julkiset kulkuneuvot ja hissit on erityisesti nyt hankalia paikkoja :ninja::D Oon pelänny jos oman rakkaan koiran haju alkais jotenkin ällöttää, mutta ei onneksi. Yhtä hyvälle tuoksuu kuin ennenkin :love:
 
  • Tykkää
Reactions: Jantzu
@Ellinoora38 Kiitän! :love: Yks päivä sinne tänne. Mullakinhan on jostain syystä yhdellä päivällä pykältänyt: neuvolan tiedoissa on ihan oikein, mutta ison sairaalan tiedoissa on yks päivä enemmän. Yks äitipolin lääkäri korjasi sen puoli välissä raskautta, mutta tän vuoden puolella päivän heitto ilmestyi takaisin. Vähän outo, mut eipä sillä ole tässä kohtaa merkitystä:cautious:
 

Yhteistyössä