Alkoholistin kanssa elävät huhuu!

Miten elämä menee? Onko puoliso kokopäiväjuoppo vai tuurijuoppo? Miten vaikuttaa arkeen? Onko lapsia?

Exäni kanssa tiet törmäsivät taas. Rakkaus ei koskaan kummaltakaan kuollut vaan syyt eroon oli muut. Nyt, vuosien jälkeen, tapasimme taas ja vanhat tunteet on edelleen. Ikävä juttu tässä on se että mies on vuosien varrella melko kovasti alkoholisoitunut. Halu päästä viinasta eroon on kova mutta porukka missä pyörii on samanhenkistä ja juomaa kuluu.

Hän oli vasta katkolla ja oli juomatta pari kuukautta mutta kun palasi kotiin, vetäisi taas reilun viikon putken. Hyvä mies ja sydän kultaa mutta tuo hiton viina. Mietin vaan uskallanko antaa meille mahdollisuutta.... Välitän kovasti! Kaikki kokemukset luen enemmän kuin mielenkiinnolla. :heart:

 

En usko, että saat kovin kannustavia vastauksia. Mutta kohtalotovereita löydät varmasti, kun aina on ylioptimistisia ja uhrautuvia naisia olemassa.

 

Ihan varmasti täysin tuhoon tuomittu juttu, ellei mies ensin raitistu täysin, ja alat hänen kanssaan sitten vasta suhteeseen. Toiseksi paras vaihtoehto on, että alat itsekin juomaan, voitte sitten kuherrella yhdessä siellä sillan alla...koska sinne miehesi on kovaa vauhtia menossa, eikä sitä menoa selvinpäin kestä.

 

Mikset odota ensin miehen raitistumista? Jos ei siihen nyt ole motivaatiota, niin ei sitten myöhemminkään. Raitistumisen pitää olla ehto suhteelle, jos ei halua alkaa hyysäämään juoppoa kotonaan. Jotkut tosin saavat siitäkin tyydytystä ja elämäntehtävän itselleen.

 

Älä nyt vaan lapsia tee tuohon suhteeseen. Se on tuhoon tuomittu, jos ex ei raitistu ennen suhteen aloittamista.

 

Niin minäkin hieman pelkään että ei tulisi toimimaan.... tässä on vielä sellainen juttu että itselläni melko lujaa aikanaan kun yhdessä oltiin ja juomisen suhteen ongelma oli minulla silloin. Nyt ollut vuosia ilman tipan tippaa mutta silti sydän vetää miehen luo. Ymmärrän hänen ongelmansa ja tiedän ettei tie raittiuteen ole helppo jos ei halu lähde itsestä.

 

Pistä mies raitistumaan ensin ja aloita sitten vasta parisuhde. Niin monet ihmiset ovat juurikin ylioptimistisia ja rakkauden sokaisemia että uskovat tai haluavat uskoa että kumppani on "paranneltavissa". Minua vähän pelottaa puolestasi että jos jatkat suhteessa nyt yrittäen raitistaa miestäsi "pyytelemällä" niin siitä ei tule muuta kuin itkua Tsemppiä.

 

Voi jeesus....Rakastat sen vaan ehjäksi. Kyllä naiset on typeriä.

 

Olen alkoholistin lapsi, joten viimeinen asia maailmassa, mitä minulla olisi, on alkoholistipuoliso.

Minua saa vaikka pettää mutta alkoholistia en katso päivääkään. Se sairaus ei rakastamalla parane vaan on varma tie tuhoon. Alkuun hidas, myöhemmin raju tie.

 

Onko alkoholistien puolisoita täällä vastaamaan? Millaista elämä on alkoholistin kanssa?

 

[QUOTE="a p";24414318]Onko alkoholistien puolisoita täällä vastaamaan? Millaista elämä on alkoholistin kanssa?[/QUOTE]

Kamalaa, ja lähentelee maanpäällistä helvettiä. Mitä sä oikein odotat vastaukseksi? Että joku sanois sen olevan ihanaa, tai edes onnistuvan?

T. alkoholistiperheen lapsi ja alkoholistin ex-nainen

 

[QUOTE="a p";24414318]Onko alkoholistien puolisoita täällä vastaamaan? Millaista elämä on alkoholistin kanssa?[/QUOTE]

Kauheaa. Mitä oikein näillä kysymyksilläsi haet? Haluatko että joku alkkiksen puoliso tulisi kertoilemaan että "ei se nyt niin ikävää ole", vai mitä? Etkö usko ja ymmärrä, että vain alkoholisti voi sietää toista. Muille osapuolille se on helvettiä.

 

Perseestä, hirveää ja jatkuvaa huolta ja pelkoa. T. Alkoholistin ex-avovaimo

 

Ei, en todellakaan odota mitään positiivisia vastauksia. :/ Haluaisin vaan saada mielipiteitä asiaan..

 

[QUOTE="a p";24414318]Onko alkoholistien puolisoita täällä vastaamaan? Millaista elämä on alkoholistin kanssa?[/QUOTE]

Olin ennen alkoholistin puoliso. Mies ryyppäsi kaikki rahansa kun tili tuli (tai työkkäri rahat), mikään työpaikka ei kauan kestänyt kun mies ryyppäsi ja sai potkut. Mies saattoi olla viikon poissa, ei ilmoittanut mitään itsestään, tuli takaisin kun rahat loppui. Elimme siis minun tulojen varassa, omia rahoja en miehelle antanut. minä hoidin vuokran maksun, mies olisi juonut nekin rahat ja olisi asuttu taivas alla.

Mihinkään miehen lupaukseen ei voinut luottaa, mies saattoi häipyä ryyppäämään ja oli pakko perua meno. noloa oli soitella että ei me tullakkaan. Ja kun omat rahat loppui mieheltä, kavereilta sai viinaa että pystyi juomaan. silloin kun mies ei ollut teillä tietämättömillä, ryyppäsi pitkin kyliä 4pv ja 3 päivää makas krapulassa. ja se haiseva humalainen olisi vielä seksiäkin halunnu... Ei siitä olisi perhe elämää saanut tekemälläkään.

 

Kai minä olen ollut alkoholistin avovaimo jos juopoksi lasketaan sellainen mies, joka tavatessamme kesällä 2005 otti olutta päivittäin kun oli kesä aika...se kesä jatkui kutakuinkin viimejouluun asti.
Alussa otin itsekkin viikonloppuisin (yleensä vain perjaitai-ilta) mutta sitten vuoden 2006 alussa aloin odottamaan lasta. Ja siihen loppui minun ottamiset. Mies jatkoi. Homma meni niin että kotona tissutteli viikonloppuisin. Lauantaii aamusta piti loiventaa ja sunnuntaina piti ottaa vielä se pari korjaavaa. Elämä oli yhtä vuoristorataa...kun tuli riita, ukko otti ja lähti ja joi viikon, joskus kaksi. Kun rahat loppu niin alkoi anteeksipyytely ja se lupausten sarja. Milloin otettiin antabussia milloin mitäkin. Aina otin takaisin. Lapsikin oli syntynyt jossain välissä. Ei edes se auttanut. Ukko oli reissuhommissa ja luoja paratkoon kuinka paljon rahaa siellä paloi. Kerran yhden yön aikana paloi tuhat euroa rahaa. Yhden yön aikana!!!

Tällaista vuoristorataan elettiin melkein kuusi vuotta kunnes viime joulun alla räjähti. Ukko karkas taas baariin (oli reisussa) ja se oli viimeinen pisara mulle. Kamala eroprosessi joka päättyi lähetysmiskiellon määräämiseen ja rikosilmoitukseen.

Nyt on kulunut melkein kahdeksan kuukautta - olen onnelllinen kun elämääni ei varjosta enää alkoholi, bisse eikä mäyräkoira. Ei tarvitse paikkailla taloutta kun kukaan ei juo rahoja. Ei tarvitse pelätä viikonloppuja, tai miettiä että milloin taas tulee riita ja toinen lähtee. Oli se niin helppoa hänelle mennä. Ei ole tilipäivänä katkeruutta kun maksaa laskuja kun tietää että minä olen ne kulut aiheuttanut -ei hän. Ja ihanaa kun ei kotona enää kuulu se "tsup" -ääni ja tietää ettie kukaan haise aamulla vanhalle viinalle.

Minä tiedän että ansaitsen paremman elämän ja nyt olen sillä tiellä.

Jos multa kysyt niin älä ihmeessä ota takaisin. Joo kaikki ansaitsee mahdollisuuden mut tosiasian on se että se muutos lähtee vain hänestä itsestään. Mnä en enää ala toisen elämän kannattajaksi enää koskaan.

 

Karua tekstiä ja taatusti joka sanaa pelkkää asiaa. Hitto tätä sydäntä. Pakko kai vaan yrittää unohtaa ennen kuin hajotan itseäni liikaa. Ei tää elämä aina helppoa ole..

 

Unohda. Osaavat kyllä olla mitä hurmaavimpia otuksia selvinpäin mutta kun viina vie, se kans vie.

 

Kyllä alkoholistikin voi muuttua. Vaatii paljon luottoa, kannustusta, aikaa ja kykyä kestää myös vastaiskuja mutta mahdollista se on. Kannattaako rakkauttakaan hukkaan heittää toisen sairauden takia?

 

Kyllä alkoholistikin voi muuttua. Vaatii paljon luottoa, kannustusta, aikaa ja kykyä kestää myös vastaiskuja mutta mahdollista se on. Kannattaako rakkauttakaan hukkaan heittää toisen sairauden takia?

voi lässynlää...miksi tietentahtoen järjestää itsensä moiseen suhteeseen?

 

Minulla ei ole eikä ole koskaan ollut alkoholisoitunutta puolisoa.
Mutta paras ystäväni on alkoholisti ja siksi läheltä seurannut pitkää avioliittoaan.
En väitä ymmärtäväni sitä enkä ikinä itse suostuisi liittoon jossa vaimonsa kanssaan elää, mutta silti se näyttää jollain omalaatuisella tavalla toimivan.
Pian 20 vuotta ovat olleet naimisissa ja yhä on vaimonsa mielestä "vikoineenkin maailman paras mies."
Ikuinen ihmetyksenaihe tms.

Olen kuitenkin muiden kommentoijien kanssa samoilla linjoilla siinä, etten missään tapauksessa suosittele kenellekään ehdoin tahdoin moiseen tilanteeseen hankkiutumista.

 

Avopuolisoni on alkoholisti. Mä olen tässä vuosien aikana jo niin turtunut hänen juomiseensa/ryyppyreissuihin, että ei ne enää oikein hetkauta. Parempi vaan että pysyy poissa kotoota juodessaan.
Mä koitan tehdä tämän itselleni mahdollisimman helpoksi. Elän omaa elämääni tässä sivussa. En soittele miehen perään enkä jaksa enää murehtia.

Mun lapsuudenkodissa käytettiin myös paljon alkoholia, joten mun mielestä tää epänormaali elämä on jo normaalia. En osaa kuvitella eläväni raittiin/vähän alkoholia käyttävän miehen kanssa.
Surullista!

 

[QUOTE="vieras";24417235]Avopuolisoni on alkoholisti. Mä olen tässä vuosien aikana jo niin turtunut hänen juomiseensa/ryyppyreissuihin, että ei ne enää oikein hetkauta. Parempi vaan että pysyy poissa kotoota juodessaan.
Mä koitan tehdä tämän itselleni mahdollisimman helpoksi. Elän omaa elämääni tässä sivussa. En soittele miehen perään enkä jaksa enää murehtia.

Mun lapsuudenkodissa käytettiin myös paljon alkoholia, joten mun mielestä tää epänormaali elämä on jo normaalia. En osaa kuvitella eläväni raittiin/vähän alkoholia käyttävän miehen kanssa.
Surullista![/QUOTE]

Käsittämätöntä, toivottavasti saat lähdetyksi joku päivä. Surullista, todellakin. Ihminen ansaitsee parempaa.

 

Käsittämätöntä, toivottavasti saat lähdetyksi joku päivä. Surullista, todellakin. Ihminen ansaitsee parempaa.

Niin tuo "elän omaa elämääni tässä sivussa" tarkoitti, että teen asioita joista nautin. Lenkkeilen, tapaan ystäviä ja sukulaisia, pidän itseni nättinä, laitan hyvää ruokaa, leivon, touhuan ja teen paljon lapsen kanssa. Ihan arkisia asoita jotka pitää mielen hyvänä.

Mulla on oma elämä ja elämä alkoholistin puolisona.

 

Kyllä alkoholistikin voi muuttua. Vaatii paljon luottoa, kannustusta, aikaa ja kykyä kestää myös vastaiskuja mutta mahdollista se on. Kannattaako rakkauttakaan hukkaan heittää toisen sairauden takia?

no enpä tiiä, ainakaan oman kokemuksen mukaan. tai siis tietysti toiset raitistuukin, mutta on myös niitä jotka ei opi koskaan. oma äitini tuntuu olevan viimeiseen porukkaan lukeutuva. en enää jaksa laskea montako työpaikkaa on menny, monestako asunnosta on saanu häädön. tällähetkelläkin on asunnoton. on asunu kaikkien kolmen lapsensa luona useamman kuin yhden kerran. valehtelee, valehtelee ja valehtelee... ihan mitättömistäkin asioista. ja pistää muut valehtelemaan omasta puolestaan. itelle tämä on niin kamalaa, etten pystyisi kuvitellakkaan asuvani alkoholistimiehen kanssa. koko ajan tykyttää pelko takaraivolla, mitä seuraavaksi? koska taas romahtaa? äitini ei ole edes "kokopäivänen" juoppo vaan ns.tuurijuoppo.