Alkuraskauden monikkoperheet

Neiti ja nykeröt: Mukava kuulla, että odotus tuplissa voi sujua myös hyvin. Tuntuu, että kaikkialla vaan painotetaan riskejä ja itsellä raskaus mennyt pelätessä. Kumpa uskaltaisi nauttia tästä.

Eevuliini: Täällä kuumeisesti odotellaan niitä äitiyspakkauksia ja tehtiin sama ratkaisu, kaksi pakkausta ja yksi rahasuoritus. Pitäs tulla pakettien parin viikon sisällä ja rahasuorituksen ensi viikolla.

Lillian: Hyvä, että olet saanut sairaslomaa kerralla loppuun saakka. Itsellä ensimmäinen sairasloma on päättymässä ja ensi viikon ultrassa pitäisi tinkiä lisää. Nyt vaan pitää malttaa levätä sinun siellä kotona, meinaan sairaalan vuodelepo ei houkuttele ihan hirveesti... Äläkä ole huolissasi ainakaan tuon "viikon jäljessä" kasvueron taki. Meillä rakenneultrassa 20+1 vauvoilla "ikäeroa" viikko ja yksi päivä kokojen perusteella ja lääkäri sanoi sekä oli kirjoittanut sinne potilastietoihin, että kasvavat tasaisesti ;)

Nukkuminen: Nukun edelleen hyvin, tosin nukkuisin niin mielellään mahallani, mutta taitaa tuo kumpu estää sen ;) Ja keskenmenojen jäljiltä en ole uskaltanut edes alkuraskaudessa nukkua mahallaan, jotten litistä vauvoja... Suositus olis kai nukkua kyljellään, mutta monesti herään kipuun/ahdistaa nukkua kylkiasennossa. Selällään nukun kaiken parhaiten...

Liikkuminen: Liikunt ajäänyt todella vähiin, vaikka siitä hyötyä olisi jo tuon sokeriseurannan vuoksikin... mutta vauhti on hiipunut ja lenkit lyhentyneet kilometriin tai pariin, koska mahaan alkaa sattumaan pidemmät kävelyt...

Hankinnat: Eipä juuri hankintoja ole tullut tehtyä, kaikki mahtuvat yöpöytäni laatikkoon ;) Monesti ollaan käyty katselemassa, mutta sitten ei vielä ole näin aikaiseen uskallettu mitään hankkia. Vinkkinä sitten vaunuja/rattaita hankkiville, että jos aikoo vaunut työntää sisälle asti, niin vanhemmissa asunnoissa oviaukot ovat kapeampia... Me myös olis ostettu Brion Double Wavet, mutta niiden leveys tais olla 78-79 cm ja oviaukkomme on 80 cm (-ovenpaksuus). Eli en viitsisi karmeja pitkin jyystää vaunuja joka kerta sisälle ja ulos, jolloin vaihtoehdot sitten vähenee vaunujen suhteen. Tällä hetkellä ollaan päädytty Ora Landehihin (lev oliko 74 cm), jotka vastaavat kuin Briot. Nämä on päätetty tilata vasta kun vauvat syntyneet, sillä tulevat kätevästi noin viikossa Oran verkkokaupasta tilattuina.

Nippe + tuplat 23+5
 
Nippe82: onko olemassa joku suositus, ettei sais nukkua mahallaan? :O mä en oo tälläsestä kuullu ja nukun joka yö mahallaan kun ei tunnu pahalta :C

Me ostettiin jo vaunut ja nimenomaan noin Brion Double Wavet, kun yks vauvatervikeliikkeenmyyjä kehu niitä niin hyviks. Toi ovijuttu oli kyllä tiedossa, mutta luotetaan siihen että niillä mahtuu ovista sisään. Meinattiin ensin odottaa ostoksentekoa, mutta kun ne oli huuto.net:ssä myynnissä niin me sitten ostettiin sellaset parivuotta vanhat 330e (sis. 1 kantokopan ja sadesuojan) kun oli hinta kohillaan. Nooh, josko sitä muiden hankintojen kanssa sit odottelis :D

En haluu juoruilla tai manailla, mutta kuulitteko että tulla elokuisten puolella syntyi jo yhdet kolmoset rv24! Kovasti tsemppiä sinne ja kauhistuttaa itseänikin, että sitä ei yhtään tiiä milloin pikkuset syntyy.
 
Moikka kaikille!

Hui, nyt jo syntynyt, mahtaa olla todella pieniä vauvoja! Toivotaan kovasti onnea ja voimia heidän elämänsä alkutaipaleelle! <3

Minä olen myös jahkaillut vaunuasian kanssa, haluaisin nyt tosiaan mahdollisimman pian hankkia kaiken mahdollisen, koska ei voi tietää jos vaikka joutuu vallan vuodelepoon, nyt kun muutenkin supistaa jo niin paljon. Olen ajatellut ostaa rattaat ja niihin kantokassit, on paljon kevyemmät ja edullisemmat. Täytyy käydä lastentarvikeliikkeissä testailemassa hyviä.

Ei oiken muuta raportoitavaa, liikkeitä tuntuu kyllä päivittäin, mutta erittäin vähän ja erittäin vaimeina. Täytyy varmistaa siellä kontrolliultrassa istumisen sijainti, varmasti ainakin toinen on edessä, koska kahdessa aiemmassa raskaudessa liikkeet on näillä viikoilla ollut jo ihan selkeät.

Hyviä vointeja kaikille!

Lillian rv 21+0
 
Ostettiin tollaset x-adventure kaksosten rattaat jo aika päiviä sitten tutulta ja siihen ostettiin kantokassit. Saatiin todella edullisesti rattaat ja hintaan sisältyi vaunusuojia kolme erilaista, pinnasänkyyn kaikki mahdollinen ja kaks syöttätuolia, vaikkei syöttötuoleja nyt vähään aikaan tarvikaan..:) vaikka olivat kaikki käytettyjä niin ovat ihan uuden veroisia. Vaunut kääntyy pienessä tilassakin, kun on vaan kolme pyörää. Jos ei olekaan hyvä, niin ei kyllä kaduta kun ilman tuota vaunujakin hinta olisi ollut noille tavaroille edullinen..:)

Nyt meitin kissa on alkanut osoittaan mieltään vauvoista ja pissamaan jostain syystä sohville. Itselläni on kyllä ollut itku pinnassa, kun mietin kaikkia vaihtoehtoja rakkaan kissan kohtaloksi ja taitaa noi hormoonitkin vaikuttaa.. Ei auta muu kun kärrätä sohva pellolle ja ostaa uus. Koitan nyt ainakin vielä kokeilla kaikkia keinoja kissalle ja nyt on kokeilussa feliway-suihke, jonka pitäis lievittää kissan stressiä..

Voi kun ne vauvelit ovat sitten olleet sitten tosi pieniä kun näin aikaisessa vaiheessa syntyivät <3 Toivotan kans onnea pikkusille alkutaipaleelle.

Omat vauvelit senkun vaan kasvaa tai ainakin maha näyttää kasvavan. Eipä tuo liikunnan harrastaminen kauheasti enään luonnistu ison mahan kanssa ja väsyn helpsoti. Alkuraskauden aikoihin kävin lenkillä usein ja uimassa , mutta nyt tuo on jäännyt vähälle. Työ vaatii veronsa kun olen jalkojen päällä ja ravaan joka paikkaan sen 8h, niin joka paikkaa särkee paljon. eikä tukisukat ja tukivyö enään auta kauheasti tuohon. Ei tee kyllä mieli enään mennä si käveleen. Koitan kyllä vapaapäivänä aina välistä käydä hieman kävelemässä voimien mukaan.

eevuliini&tuplat 25+7
 
Viimeksi muokattu:
Heippa, täällä yksi tuplia odottava...Viikkoja kasassa 19+4 ja tiistaina olis rakenneultra. Jännittää.
Toistaseks kaikki on menny ok (pl. alun järkyttävä pahoinvointi, jonka johdosta kuukauden saikku), vauvat kasvaa omissa yksiöissään ja molemmilla on oma istukka. Liikkeet tuntuu ja jopa näkyy.

Olen normaalisti himoliikkuja mutta kyllä tämä "tila" on ollu liikunnalle enemmän tai vähemmän este. En ymmärrä miten jotku pystyy esim. juoksemaan?? :O Mulla on kunnon liitoskivut, mahaa kiristää, alamahaan ja ristiselkään sattuu....Huh.

Olo on muutenki (jo nyt) tosi hankala. En saa happea, ahdistaa. Pumppu hakkaa kuin viimeistä päivää, pyörryttää, hengästyttää. Mikähän mahtaa olla olotia 2 kk päästä jos nyt on jo näin vaikeeta?? :(
 
Pikkumyy: Ainakin joskus rv 16 jälkeen suositellaan nukkumista kyljellään, koska esim. selällään nukkuessa kasvanut kohtu painaa tärkeitä laskimoita/verisuoni tms. Mutta kysyin asiaa lääkäriltä, että saanko nukkua selällään, niin hän suositteli kyljellään nukkumista, mutta sanoi että niin kauan voi nukkua selällään, kunnes alkaa tulla pahaolo... Eli ilmeisesti veri pääsee parhaiten kiertämään nukkuessa jos nukkuu kyljellään... No itse olen jatkanut selällään nukkumista, mutta pian koitanee aika että siitä tulee huono olo.. Sit en varmaan nuku lainkaan ;)

Lillian: Kannattaa tosiaan pikkuhiljaa käydä testailemassa liikkeissä eri rattaita jo hyvissä ajoin. Me ollaan tosiaan malli valittu Ora Landit (muut ei oikein mahdu kunnolla ovista sisään). Mutta päätettiin, että ne hankitaan vasta sitten kun pienet ovat syntyneet. Eli tilataan netistä suoraan valmistajan verkkokaupasta ja ovat viikossa tilauksesta sitten meillä... Tiedetään sitten paremmin mitä lisävarusteita tarvitaan, kun on tiedossa minkä kokoisena pienokaiset syntyvät... Eli lähinnä arvon tässä vaiheessa otetaanko rattaisiin jatkoperän ja patjan (näistä saa yhden ison koppamallisen kesähelteitä varten) lisäksi ne kantokassit (mahtuvat niihin noin 6-9kk ikään asti) vaiko lämpöpussit suoraan, joihin mahtuvat pidempään... Mutta ei sulla vielä hoppua tosiaan ole asian kanssa, kun verkkokaupoista saa nopeilla toimitusajoilla niitä sitten kotiin. Kunhan vaan tietää mitä haluaa ;)

Eevuliini: Rohkeesti vaan hakemaan saikkua, jos työ vie kaiken energian ja voimat. Kaksosraskaudessa saikkua saa todella helposti ihan vaikka väsymyksen vuoksi... Itse totesin, että koska tähän raskauteen tietysti liittyy muutenkin riskejä ennenaikaisesta synnytyksestä ym. en aio ottaa riskejä sen vuoksi. Jäin sairaslomalle jo rv 20 kun pidemmät kävelymatkat aiheuttivat vatsakipuja (todennäköisesti ei kuitenkaan suppareista ollut kyse). Eli eka kerralla kirjoittivat kuukauden kaksosraskaus ja määrittelemättömät vatsakivut... toinen saikku kuukauden tähän perään ja sit kirjottaavat jo loppuun saakka. En kuitenkaan halua tuhlata omia kesälomia tässä vaiheessa vaan pidän ne äitiysloman jatkona. Enkä halua jäädä varhennetulle, koska vanhempainvapaa lyhenee loppupäästä ja raha on sama kuin sairaslomalta...

Nippe + tuplat 24+5
 
Nippe: Oot ihan oikeasssa..Jouduin tänään saikulle ainakin neljäksi päiväksi, mutta en väsymyksen takia. Eilen maha kipeytyi toiselta puolelta tosi kipeäksi, kun vauvelit käännähti niin että maha muljahti toiselle puolelle hassusti ja se sattus. Nyt toi maha on kosketus arka vasemmalta puolelta ja en pysty kumarteleen. Neuvolassa tutkimukset oli tuskallisia vaikka vaan kuunneltiin vauveleita ja tunnusteltiin varovasti mahaa. Maha vähän kuulema kuumottaa kipeästä kohtaa. Johtunee ilmeisesti mahan venymisestä. Tietenkin vielä B-vauva eli tyttö potkuttelee ja tönii mahaa siit kipeestä kohtaa vähän vielä lisää.. ;) Ens ma pääsen ultraan taysiin ja si mut varmaankin määrätään saikulle loppuajaksi. Oon ihan samaa mieltä ettei kannata jäädä varhennetulle kun sitten se on taas muusta pois..


Kyllä taitaa käydä aika pitkäksi saikulla. Alkuperäinen ajatus oli, että meen ens viikonloppuna lapsimessuille Hesaan, mutta nyt täytyy seurailla tota olotilaa ja jaksanko siä olla. Vaikka olotila ei oo mikään hyvä tällähetkellä, niin en kyllä haluais antaa päivääkän pois. Jännityksellä ja ilolla ootan jo kesää kun saan pikkuset :) Kaikille jaksamisia ja voimia pitää lippu korkealla ikävistä vaivoista huolimatta.

eevuliini&tuplat 26+5
 
Moikka kaikille :)

Täällä ilmoittautuu myös yksi tuplien odottaja. Nyt on viikkoja kasassa 17+4 ja laskettuaika on 29.9.
Ihana lukea teidän kuulumisia ja saada samalla vastauksia mieltä askarruttaviin kysymyksiin. Itse olen kovasti miettinyt liikunnan harrastamista tai lähinnä, että kuinka kauan sitä uskaltaa käydä jumpalla.

Miten teillä muilla on ruoka maistunut? Mulla oli alussa aivan järkyttävää pahoinvointia reilun kuukauden ja nyt tuntuu,että voisin syödä koko ajan :)


Jumppapallo ja tuplat
 
hei kaikki. minä myös liittyisin mukaan laskettuaika on 27.7. Minä taisin oksentaa ekat parikuukautta ja paino putosi yli 10kg joten kun se loppui niin kyllä tuntu että on pohjaton nälkä! siltikään ei pystyny paljoo syömään edes. kyllä jumpassa voi käydä niin kauan kun hyvältä tuntuu itestä itse lopetin kun alkoi supistella ja liikkuminen muutenkin vaikeaa tämän mahan kanssa! =) töissä kyllä käyn edelleen kun siellä hissukseen menee niin hyvin on jaksanu. =)
tuplat2012 27+1
 
Heippa ja tervetuloa kaikille uusille odottajille!

Täällä poksahti eilen puolväli ja ajattelin laittaa tänne yhen masukuvan. Melko pieni maha vielä, vaikka nopeesti on yhtäkkiä kasvanukin. Saa nähdä millon masukit ottaa kunnon kasvuspurtin.



Pahoittelen yli-isoa kuvaa, en osannut pienentää :(

Hyviä vointeja kaikille.
 
Viimeksi muokattu:
Ohhoh,todella pieni maha :) Täällä oli tuollanen tilanne noin rv 12 :D Nyt rv 22 kysellään että joko olet äitiyslomalla, tietämättä siis kaksosista. Huomenna rakenneultra,pitää tulla sitten kertomaan uutisia :)
 
Heippa jälleen kaikille. Mukavaa, että joukkoon tullut uusia odottajiakin:) Huh, Pikku Myy sinulla on kyllä ekstra pieni maha minunkin mahaan noilla raskausviikoilla ja monilla yksösenkin odottajalla olen nähnyt suuremman mahan. Mutta me ollaan kaikki niin yksilöllisiä tön mahan kasvun kannalta. Oma maha on samoilla mitoilla kuin viimesillään olevan yhtä lasta oottavalla äidillä. Minulla tuo maha on eteenpäin kasvava. Ihme kyllä vielä ei ole näkynyt raskausarpia, mutta kai ne vielä ilmestyy..

Tilanne saattaa kyllä nopeasti muuttua. olin maanantaina kontrollikäynnillä ultrassa ja samantien ilman varoittamatta jouduin osastolle lepäämään. Mun venymiskivut olivat vissiin oikeasti olleet jonkin sortin supistuksia ja kohdunsuu oli auennut, kun en si malttanut olla paikallaan. Olotila on ollut muuten aivan loistava ja kaikki on ollut koko ajan kohdallaan. Sain si jo kortisoonipiikit, ku pelkäsivät että vauvelit putkahtaa jo nyt mailmaan. Nyt onneksi pääsin tänään kotio, mutta en saa tehdä mitään muuta kuin möllötellä vain kotona vaikkei mitään kipua olekaan. Niin ja just ku on ollut kaikki aina ultrassa hyvin niin havaittiin että B-vauvan eli tytön napanuorassa on vain kaksi verisuonta kolmen sijaan, joten sen kasvua nyt seurataan tiuhaan kun ei tiedä saako se tarpeeksi ravintoa. Mutta lohduttelivat siinä, ettei vaikuttais kehitykseen, on eloisa ja terve kaikin puolin muutenkin. Ultrassa poti hikkaakin:) Nyt vaan olen huolissani tietty aina tytöstä, mutta toivotaan parasta.. Paino oli tytöllä 1070 g ja pojalla 1220 g.

Kaikille hyviä vointeja ja muistakaa muutkin ottaa rennommin. Onneksi tää aika on kuitenkin pieni aika elämästä ja pian mäkin pääsen taas tekemään normaaleja arkisia askareita. Mun piti tehdä jopa tehdä kevät siivous konrollin jälkeen, mutta nyt se saa jäädä..

eevuliini 27+7
 
Heipsis, meinasin tulla tänne rupattelemaan mutta tehän oottekin jo kaikki niin pitkällä. Itse kun tosiaankin on vielä alkuraskaudessa, viikkoja riippuen mistä katotaan niin joko 9+6 tai 9+1. Uskooko lääkäriä vai neuvolan tätiä siinäpä pulma :D
No mut eevuliini87:lle piti vinkata, että kokeile kissalle sen feliwayn lisäks sellasia kun serene-um tabletteja. Nuita pitäis saada ihan hyvin varustelluista lemmikkiliikkeistä. Jos en väärin muista niin mustissa ja mirrissäkin vois olla. Me annetaan noita meidän yhdelle kissalle aina ennen autoilemaan lähtöö kun se tuppaa kuolaamaan ja huutamaan ja on kyllä auttanu. Samoiten yhdelle uuden vuoden tienoilla syötetään muutama päivä niin ei raketit pelota kovin. Noi on just noihin ressaaviin juttuihin ja siitä hyvä kun ei oo mikään lääkelääke :)
 
No nyt on siellä kauan odotetussa rakenneultrassa käyty :) A todennäköisesti tyttö, paino 413 g, B satavarma poika jolla painoa 394 g :heart: Kaikki oli niinkun pitääkin. Seuraavan kerran kurkkimaan päästään 22.5.
 
Jenskula: Kiitos vinkistä tuohon kissan pulmaan:) Kaikki neuvot ovat tervetulleita. Kokeilen seuraavaksi sitä, jollei toi feliway auta.. Vielä se ei oo tehnyt feliwayn käytön jälkeen mihkään ylimääräseen paikkaan hätäänsä, mutta en luota sen tehoon täysin ennen kuin viikkoja on kulunnut koska sen ei pitäis ihan heti tehotakaan..

Tattu: Mukava kuulla, että rakenneultrassa oli kaikki hyvin <3

Voih, kunpa aika menis nyt nopeasti. alkaa oleen tosiaan tukalat olot tän ison mahan kanssa. Ei enään paljon naurata, kun kaikki tutut komentoi koko ajan mahaani erittäin isoksi ja päivittelevät sitä että sullahan on vielä synnytykseen aikaakin.. Mites te muut jakselette? Onko vielä tullut raskausarpia? Just ku pääsin sanomasta että ihme ettei minulla oo raskausarpia, niin huomasin eilen navan kohdalta pienen arven..Kohta niit on varmaan si lisääkin rasvauksesta huolimatta.

eevuliini& tuplat 28+7 <3
 
heippa kaikki! me käytiin eilen taas kontrollissa ja poika paino 1277g ja tyttö 1180g viikolla 30 on taas seuraava aika ainoa mitä tässä nyt jännitän on se että meinaako vauvat vielä kääntyä kun nyt oli molemmat perätilassa! muuten täällä jaksetaan suht hyvin hb oli nyt 85 joten väsyttää kyllä valtavasti! ai niin ja ikää mulla on 26v ja neljä lasta ennestään. uusia arpia ei oo täällä tullu mut jotkin vanhat on alkanu vähän punottaa mutta rasvailen ahkerasti massua niin jos eí ainaka uusia tulis! =D

tuplat2012 rv 28+6
 
Kontrollissa kans käyty ja sain iloita, että kaikki oli tällä kertaa hyvin:) Tyttökin on ottanut painoa lisää ja painaa melki samanverran kuin poika eli tyttö 1,3 kg ja poika 1,4 kg. Molemmat olivat perätilassa ja lääkäri otti esiin, että luultavasti synnytys tulee olemaan sektiolla. Tilaa heillä kuitenkaan kääntyä ei ole juuri ollenkaan, mutta saattaahan vauvat vielä jotenkin onnistua kääntymään..Heh, lääkäri kutsui mun mahaani "siistiksi paketiksi", kun se kasvaa vain suoraan eteenpäin eikä leviä sivuille :D itselläni on totuttelemista tän mahan kans..Niin ja tällä viikolla tulee 30 rv täyteen..:)

eevuliini& tuplat
 
Heippa kaikille.

Ei ole tullut kirjoiteltua vähään aikaan, mutta eipä täällä mitään kummempia ole tapahtunutkaan :) Vatsa on kasvanut ja rakenneultra takana. Saatiin kaksi tyttölupausta, eivät tosin olleet 100% varmoja. Vauvoilla painoa 360g ja 386g.

Ollaan muuttamassa viikon päästä ensimmäiseen omaan asuntoon ja hirmunen pakkaaminen käynnissä. Vähän on alkanut väsyttäää ja neuvolassa määrättiinkin rautaa, hb 112..

Meillä oli/on tällä ja ensiviikolla monikkoperhevalmennusta, oli kyllä tosi hyödyllistä; viimeksi puhuttiin raskausajasta ja synnytyksestä, ensikerralla aiheena on monikkoperheen arki. Vähän kävi kauhistuttamaan kun nähtiin tuplamaha ja yksösmaha loppuraskaudessa.. Huhhuh, vähän jännättää miten tälläselle 158cm tapille käy sitten syyskuussa..

Ootteko miettineet synnytystä? Mua vähän kauhistuttaa, pelottaa ajatus combisynnytyksestä.. No antoivat mulle heti lähetteen pelkopolille, joka ois sit joskus viikolla 30.
 
nyt olis viikkoja sitten 30 täynnä! jännää jo vähän. meillä on monikkovalmennus ja lääkäri keskiviikkona ja odotan niitä innolla. =) mä oon tota synnytystä miettiny kans ja toivon kovasti että vois synnyttää tavallisesti.leikkausta en haluais missään nimessä mutta vauvoistahan se sitten riippuu miten päin ovat halunneet sitten tuonne asettua kyllä se varmaan mulla keskiviikkona selvii miten synnytetään. tää on oikeestaan pelkkää odottelua ja sitten kun ei tiedä oikeen mistään mitään vaikka lapsia on jo neljä mut on tää niin erilaista kun yhtä odottaessa.
 
Tuplat2012: mistä päin muuten oot? Meilläkin monikkoperhevalmennus keskiviikkona ja ollaan HYS:n alueelta.

Mulla ei ole mitään kokemusta synnytyksistä. Esikoisia odotellaan, joten en tiedä edes mitä toivoisin. Toisaalta kaikki puhuu että alateitse on helpompaa, mutta jotkut mun lukemat tutkimukset puoltaa sektioo..
 
me mennään naistenklinikalle valmennukseen. mulla kun on kaikki edelliset synnytykset menny hyvin ja nopeesti ja oon just toipunu tosi nopeesti ja sit kun taas oon kattonu kavereita ketä on leikattu niin on ollu hidasta toipuminen eikä pysty vauvaa hoitaa ja yhdellä se haava vielä tulehtu. mua lähinnä harmittas se leikkauksessa että sitä vauvaa näkee vaan vilaukselta ja just kun ei pysty sitten ite hoitaa heti. se on sit taas niin ihana tunne kun se vauva nostetaan heti syliin ja siinä saadaan rauhassa olla ja ihmetellä. sillon kun mä menin ekaa synnyttää niin kivunlievityksessä mä alotin ihan "alusta" että ensin kokeiltiin kaikkea muuta ja vikana vasta epiduraalia jota en ehtiny sit kuitenka saamaan ja mulla tuli siitä ilokaasusta oksennus. eli kaikki neljä olen sitten synnyttäny "luomuna". mutta nythän sit pitää mennä sillä mitä lääkärit suosittelee ja mikä on kaksosille parasta! mut kannattaa miettiä ja listaa vaikka asioita mitä toivoisit!! ja mulla kun on sitten tuo pienin vasta kaks vuotta ja leikkauksen jälkeen ei saa mitään nostaa niin eihän se ymmärtäs miksi äiti ei ota syliin. =(
 
pikkumyy, täällä on kans yks samankokonen pikku tappi kun sinäkin. Meillä on jo isäntä naureskellu minkä näkönen tulen mahani kans olemaan :D Yks ilta nauro vedet silmissä kun mietti kuinka saan sukatkaan jalkaan:D Ja kyllä se ittee vaan kauhistuttaa kuinka sen mahan kans edes liikkeelle pääsee kun tuntuu, että tää kasvaa ihan supervauhtia. Nyt mennään vko 12+ loppusuoraa ja nyt näyttää jo pitkälläkin olevan ykkösmahan odottajalta:O
 
Hei,

Taidanpa minäkin välillä kirjoitella kuulumisia tänne. Palailin takaisin töihin 15 viikolla. Työ on varsin fyysistä ja väkiselläkin mietin päivittäin että milloin on parempi jäädä pois.
Sokerirasituskoe tehtiin viikolla 16 ja siinä sitten todettiin raskausajan diabetes. Toistaiseksi ruokavaliolla mennään ja koti mittauksin, tähän mennessä arvot olleet kohillaan.
Selkä kipeytyy välillä ja kylkiluiden alla tuntuu vähän väliä jo melko sietämätöntä kipua, helpottaa kunhan saa itsensä selälleen makuuasentoon. Taitaa maha vastata kooltaan jo viikkoa 26. Ensi viikolla rakenneultraan, hieman taas jännitetään, toivottavasti kaikki on hyvin..

Hyviä vointeja kaikille odottajille!

Samarian 20+5
 
22.5 (rv 23+5) käytiin ultrassa, painoarviot n 700g. (en muista tarkkoja lukuja). Tänään kipeitä supistuksia,tosin epäsäännöllisiä ja loppuivat kun vaihtoi asentoa.Mutta silti kyllä säikäytti :/ Alavatsassa alkaa raskausarvet kukoistaa. Huomenna ois monikkovalmennuksen ensimmäinen osa. Kiva päästä kuulemaan kokemuksia :) Synnytys alkaa jännittämään,pelkopolille meinasin pyytää lähetteen. Seuraavan kerran äitipolille 19.6.
 
viimeviikolla käytiin siellä lääkärissä ja painoarviot oli a 1503g ja b 1466g ja molemmat perätilassa. määräsivät enemmän lepoa kun oli paikat lyhentyny ja pehmenny. mulla on kamala pelko siitä että joudun sektioon täytyy puhua siitä neuvolassa ainakin aluks. seuraava käynti onki 6.6 ja tässä on samalla sitten se synnytystapa arviointi.
tuplat2012 rv 31+3
 

Yhteistyössä