Allergiset kullannuput - vol.1

Me ei olla otettu tuota influenssa rokotusta viime vuonna ja tuskin otetaan tänäkään vuonna. Meillä oli lääkäri vähän sitä mieltä, että meidän tapauksessa on parasta jättää se ottamatta, mutta meillä on tuota rokotusohjelmaa jouduttu joiltain osin muutenkin viivästyttämään. Kannattaa siis varmaan jutella lääkärin kanssa siitä. Itselleni ehkä otan rokotuksen, kun ilmaiseksi saan.
 
Meillä on ifluenssarokotus otettu maanantaina ja ei sen kummempia oireita tullut. Päätettiin ottaa, kun ei kiitos enää yhtään ylimääräistä flunssapöpöä tarvita tähän taloon. Ja tammikuussa tyttö menee hoitoonkin.
Meille terveydenhoitaja sanoi että herkimmille kananmunallergisille saattaa tulla oireita, kun on kuulemma viljelty kananmunassa.
 
Hei kaikille :flower:

Ja tervetuloa kaniinille ja VanamoBrlle =)

Meille suositeltiin influenssarokotetta sekä neuvolasta että lastenlääkäriltä. Neidillä on ollut kolme korvatulehdusta joka flunssan päätteeksi, joten se oli yksi syy ja toinen oli se, että yleensäkin kaikki tuntuu tarttuvan, joten olisi sekin yksi tauti vähempänä tai ainakin lievempänä. Rokotus saatiin maanantaina ja kumma kyllä siitä ei tullut mitään oireita... Kuulinkin sitten jälkeenpäin, että olisi kuulemma suotavaa, että reagoisi edes vähän. On kuulemma "onnistunut" tehtävässään...

Ruokahommista... Meillä on mennyt suht mukavasti siinä suhteessa. Edelleen olen vähän epäileväinen, että onko tosi, että menee näin mutkattomasti. Olen purkanut omaa dieettiä nyt jonkin aikaa ja näyttä siltä, että mitään pahoja oireita ei tule. Vasta on neidillä vähän löysällä ja kakkaa tulee ehkä useammin kuin ennen ja olen bongannut pari vihreää kakkaa myös (tosi tummia), mutta mitään vakavempaa ei ole tullut. Lääkäri sanoikin, että jos tällä tavalla jatkuu, voin lisätä maitoa edelleen omaan ruokavalioon. Neuvolasta kuitenkin suositeltii, että neidin jogurtti/rahka-kokeilut jätettäisiin lähemmäs 10kk ikää. Ruoka-aineiden suhteen en ole ollut enää niin tarkka ja meillä kokeillaan uusia ruokia nyt vähän tiuhempaan. Päiväkirjaa pidän edelleen ja tuskin uskallan lopettaa ennen kuin neiti on rippikoulussa :LOL: Ja VanamoBr, ei meilläkään ole virallista diagnoosia ;)

Vähän mietityttää neidin hitaus.... sekä puheen oppimisen että motorisen kehityksen.... Mistäänhän se ei ole myöhässä, mutta kehittyy hitaasti. Ikää on 8,5kk, just oppi ryömimään ja nousee kyllä kontalleen, mutta ei käänny selälleen. Ääntelee, muttei jokeltele, eikä tapaile ollenkaan tavuja... Ei saisi verrata, kun jokainen on oma yksilönsä, mutta vängellä miettii, että esikoinen nousi tässä vaiheessa jo ylös ja puhua pälpätti monia sanoja ja omaa kieltään. Miten teillä?

Ieva: Meillä oli kans tuosta lusikkalakkoa ja meni ohi ajan kanssa. Mietinkin, että kuuluuko ehkä ikään, että huomaa, että hänkin voi päättää asioista... Nyt syö taas reippasti, mutta napsauttaa suun kyllä tivisti kiinni, jos sattuu "ei niin hyvää" ruokaa...
Nokkiksessa me ollaan ihan alkutekijöissä... Ihan nolottaa... :ashamed:
 
Kiitos vastauksista influenssarokoteasiaan! :flower: Meillähän on siis allergialääkäri vasta joulukuun puolella, joten en ehdi häneltä asiasta kysäistä. Ajattelin kuitenkin, että soitan huomenna Iho- ja allergiasairaalaan (jossa siis olemme asiakkaina) ja omalle neuvolan terveydenhoitajalle ja kysäisen asiaa. Meilläkin on hoitoonmeno edessä helmikuussa, joten siitä syystä ehkä kannattaisi ottaakin tuo rokote. :/ Kananmuna meillä testattiin ja prickillä näytti nollaa, mutta siihenhän ei voi täysin luottaa. Luultavasti H ei kuitenkaan siis ole niin herkkä kananmunalle, jotta rokotetta ei voisi sen puolesta ottaa.

Lusikkalakon olen ajatellutkin liittyvän ikään. Luin vastikään jostain lehdestä, että se olisi tyypillistä tässä iässä. Rassaa vaan erityisesti ehkä siksi, kun tuli nyt nuo kakkavaivat taas uudelleen tähän saumaan. :/ Tänäänkin ollut ihan löysällä vatsa. :(

Farrah: Meillä tyttö on nyt 9,5kk, eikä meilläkään käännytä vatsalta selälleen kuin vahingossa. Neuvolan th ja lääkäri sanoivat, ettei lapsi tuota taitoa välttämättä "opikaan", jos on jo muutakin opeteltavaa. Meillä meni kehitys eteenpäin tosi paljon parissa kuukaudessa. H oli vajaa puolivuotias, kun kääntyi ensimmäisen kerran, ryömi 7kk ikäisenä, vähän yli 8kk ikäisenä alkoi konttaamaan ja meni itse istumaan. Nyt siis seisoo polviseisonnassa ja pyrkii ylös nousemaan. Minä olin vähän malttamaton silloin alkuunsa, kun H ei vielä kääntynyt, vaikka "kaikki muut" jo kääntyivät ja ryömivätkin. Odotin kovasti ensimmäisiä kehitysaskelia ja mietitytti kovasti, että onko nyt joku vikana, kun ei kääntynyt vielä. Silloin kaikki mulle tosiaan sanoi tuota samaa, että kaikki kehittyvät omaan tahtiinsa, ja että kyllä ne kääntymiset vielä sieltä tulevat. Ja niinhän nuo tulivatkin, joten eiköhän ne teilläkin ole siellä vaan lapsen aivoissa kypsymässä. :hug:

Tervetuloa Vanamo! =)
 
Hei pitkästä aikaa!

En ole pitkään aikaan jaksanut kirjoittaa.Aloitin työt puoliskalla 2,5 vkoa sitten ja yöt ovat olleet tytön kanssa nyt reilun vkon tosi hankalia.Oltiin viime vkon ke almiron-altistuksessa neocate-korvattavuutta varten.Polilla ei vielä saatu muuta reaktiota kuin pientä poskien punoitusta, mutta sitten seuraavana pv:nä sai taas kunnon allergisen reaktion maidon jälkeen.Sen jälkeen ovat yöt ollet entistä levottomampia ja tyttö on raapinut itseään enemmän.
Kauanko altistus saattaa vaikuttaa? Siis niinku tolleen neg. mieles.Ja onko teillä muilla, joiden lapset reagoi iholla , esim. hampaiden tulo vaikuttanut kynsimisen määrään.Tyttö kun tekee nyt yläetuhampaita, toinen on jo puhjennut.Alkoi myös konttaamaan vajaa vko sitten.
Iho on koko ajan punoittava ja tosiaan selvästi enemmän kutissut viimeisen vkon.Ajattelin myös jättää riisin kokeiluksi pois ja kauraa taas aloittaa.Mistä hyllystä kaupasta löytyy hirssi-ja tattaripuurot?
Tytöllä menee nyt possu,hirvi,parsa- ja kukkakaali,kesäk.,riisi,bataatti ja mustikka.Possu ja parsa oli tossa tauolla (tai parsa on vieläkin), mutta en huomannu oireissa eroa.
Verikokeissa meillä selkeet vasta-aineet maidolle,vehnälle ja munalle.Ei siis otettu influenssarokotetta.
Mut ny tyttö heräs (nukku muuten 2h 15 min. mitä ei oo tapahtunu kuukausiin!!!!!!!!! ) joten meen laittaan sille evästä tosta laajasta valikoimasta :D
 
Terveisiä keittiöremontin keskeltä :wave:

Nopsaan vastailen tai pikemminkin totean että meillä samanmoista: ruokaa menee välillä huonosti ja lakkoilee kiinteiden kanssa mutta alkaa jo olla sen verran tuttua että en jaksa siitä stressata. Posket punottaa välillä enkä saa kiinni että miksi. Olisko kylmempi ilma? Nokkiksesta menee vettä mutta ei maitoa. Kalkki alotettiin 1v. ja influenssarokotetta ei otettu allergialääkärin suosituksesta (kananmunaa ei testattu eikä kuulemma testata ennenkuin MPR:ää varten). Yksi flunssa vasta ollut joten jospa jatkossakin onnistuttas karttamaan noi flunssat.. Kehitys etenee hitaanlaisesti meilläkin (mun mielestä)..meillähän poika ei ole koskaan ryöminyt tai kontannut vaan on peppukiitäjä (aloitti tossa 9 kk iässä kun oppi nousemaan istumaan) ja nyt kävelee pieniä matkoja ilman tukea, osaa polviseisonnat, kyykyt jne. , fysioterapiassa ollaan käyty. Olikohan vielä muuta..

piija: Ruokalistaa laitan paremmalla ajalla.
 
weiss
Moikka!

Sopiiko vielä liittyä joukkoon?? Meillä on kaksi lasta, tyttö täytti elokuussa 7.v, eli on reipas ekaluokkalainen ja laajasti allerginen.. Poika täytti juuri 6kk ja on kaikelle (siltä ainakin välistä tuntuu..) allerginen. Esikoisen kanssa allergiat on jo arkipäivää, mutta tämän pienen kanssa sitä kaipaa vertaistukea, koska välistä tuntuu tosi mahottoman vaikialta koko tilanne. Pojan ruokavaliossa on tällähetkellä Nan maidon lisäksi ainoastaan bataatti. Kahesti on tehty Prick-testit ja otettu Rastit, viimeksi tänään ja kaikki näyttää negatiivista. Poika reagoi kaikkeen ihollaan ja vatsallaan. Iho saattaa lehahtaa myös yhtäkkiä, ilman kummempaa syytä, mielessä on käynnyt hajuste- ja/tai pesuaineallergia, iho on kirjaimellisesti tällöin ihottumassa päästä varpaisiin. Nyt iho on hyvä.

Viimeiset 2kk on menty 3pvän kortisonikuurilla ja 3pvän tauolla, eli ihottumaa on ollut jatkuvasti. Mahollisia allergioita on mm. peruna, vadelma, mustikka, riisi, maissi ja päärynä. Kynnys kokeilla nyt on ihan hirviän suuri, koska pelko tuon ihottuma kierteen alkamisesta on suuri. Poika konttaa ja nousee seisomaan, eli liikkuu paljon ja tarvitsisi paljon energiaa, pelkkä bataatti ei kauan yksinään maita. Meitä neuvottiin aloittamaan kokeillu uudestaan nyt aprikoosilla ja sen jälkeen kauralla. Seuraava kontrolli ihopolille on tammikuussa.

Te joilla kuulostaa olevan yhtä herkästi iholla reagoiva lapsi, niin kertokaa vinkkejä ja mitkä ovat mahollisesti sopineet. Sitä on luullut olevansa jo "allergia asiantuntija", kun niiden kanssa on 7 vuotta sählännyt, mutta ei.. nyt olen upoksissa siinä suossa jo kaulaa myöten!

 
Pikaisesti weiss: Tervetuloa! :) Meillä myös näytti prickit kaikelle negaa (kaikki maidot ja vehnä, soija, kananmuna), mutta maito (NAN) se kuitenkin oli, mikä eniten puski iholle allergiaa. Onko teille tehty altistusta? Oletteko kokeilleet apteekin korvikkeita vauvalle? Muuten meillä tuntuu tulevan oireilua milloin mistäkin. Maito ja kotimaiset viljat ovat meillä nyt täysin pannassa ja monien herkästi allergisoivien aineiden kokeilua ollaan lykätty myöhemmälle iälle.
 
weiss
Ieva: Altistus on tehty kahdesti, Profylacilla ja Almironilla, molemmilla kerroilla noista korvikkeista tuli pahimmat oireet iholle ja massulle. Nyt on todettu virallisesti ettei maitoallergiasta ainakaan ole kyse, kun molemmilla kerroilla iho ja vatsa parani korvikkeiden pois jättämisen jälkeen. Ja just nyt tilanne on hyvä, eli iho siistissä kunnossa, kun ruokavaliossa on vain tuo Nanni ja bataatti.
:)
 
weiss
Niin tuosta inf.rokotteesta, meiltä se kiellettiin, kun poika reagoi kananmunaan äidin maidonkin kautta voimakkaasti ja tuo rokote on kasvatettu kanamunan jossakin? Ja kun nuo testit näyttää negatiivista niin allergian voimakkuutta voi vain arvailla..
 
weiss: poikasi oireet kuulostavat hyvin samalta kuin meidän tytöllä, tosin meillä iho-oireet tulee yleensä parin päivän viiveellä. Ruokavaliokin (nan+bataatti) on sama kuin mistä lähdettiin 7 kk ikäisenä liikkeelle.
Meillä ruokavalio laajeni pikkuhiljaa tarkan seurannan jälkeen. Nyt 1 v3 kk iässä käy maitotuotteet, bataatti, parsakaali, kukkakaali, kesäkurpitsa, broileri, kalkkuna, possu, nauta, kaura, maissi, tuore kurkku, ja useita hedelmäsoseita, joissa ei ole riisitäkkelystä. Pieniä määriä sietää kananmunaa, mustikkaa ja puolukkaa.
 
Kaniini: oletteko päässeet ruokalajeihin kiinni rotaation kautta vai normaalilla tavalla? toisin sanoen, syödäänkö teillä noita soseita miten paljon vain. Kiinnostaa vaan siksi, että lähtötilanne on meillä ollut pitkälti samanlainen ja rotaation avulla ollaan saatu mukaan kerta viikkoon quinoa, tattari, hirssi, maissi, riisi, peruna, kukkakaali, possu, poro, kalkkuna, omena ja päärynä. Nyt en oikein uskalla lisätä mitään määriä, kun pelkään että homma lässähtää käsiin.
 
Ihan perinteisellä tavalla on päästy eteenpäin. Rotaatiota jossain vaiheessa aloitin, mutta ei tullut oikein mitään. Tosin nyt varmaan kannattaisi kokeille uudestaan, kun ei oo pitkään aikaan löytynyt mitään uutta. Mutta kun kaikesta mitä oon kokeillu on tullu viimestään kolmantena päivänä oireita. Pitää jutella lääkärin kanssa seuraavalla kerralla. Tosin syksy meillä on mennytkin vilja-altistuksia tehtäessä ja niiden oireiden parantelussa.
 
Meillä oli siis vehnäaltistus toissaviikon torstaina joka meni sitte aivan pieleen :| . Tyttö sai vaan 4 teelusikallista puuroa vastaanotolla ja myöhemmin luin että siellä pitäs antaa 2desiä sitä puuroa. Oireita ei tullut. Seuraavana päivänä soitin lääkärille niinkun piti ja jo silloin lääkäri oli sitä mieltä että kerran oireita ei ole tullut niin tuskin on allerginen vehnälle. Käski jatkaa viikonlopun yli pienillä annoksilla eli muutama lusikallinen/päivä. Lauantaina illalla tyttö heräsi tunnin nukkumisen jälkeen ja itkeskeli ja oksensi. Muuten sitte nukkui yön ihan hyvin. Sunnuntaina illalla hikotteli, röyhtäili ja nieleskeli mut ei muuta. Ei kakannut kun pieniä kovia papanoita ja syömisen myös lopetti kun ennen on syönyt tosi hyvin. Maanantaina soitin lääkärille ja kerroin oireista ja oli edelleen sitä mieltä ettei ole allerginen vehnälle ja käski laittaa altistuksen poikki että saan tytön syömään. Viime viikola tyttö söikin sitte hyvin mut ummetusta on ollut ja viime yö meni itkiessä ja aamulla kakkasi itkun kanssa pienen kovan köntin ja päivällä itkun kanssa pikkasen isomman köntin. Ei syönyt aamupuuroa ollenkaan. Nukahti äsken syliin kun oli niin väsynyt.
Alkuviikosta varasin ajan Tiina Tuomelalle koska eräs äiti täältä meiltäpäin suositteli, itsekin siellä käy kun täällä ei ole yhtään lääkäriä joka lasten allergioista mitään tietäisi. Aika menee kyllä tammikuulle, toivottavasti ehditään siellä käydä kun laskettuaika on siitä muutaman päivän päässä. Tosin esikoinen meni viikon yli ja kakkonen kaks viikkoa yli. Soittoaika on kuitenkin ens viikolla. Kun olin ajan varannut niin iso kivi tipahti sydämeltä =) . Kun tietää että pääsee kunnon lääkärille!
 
Lisäilen uusien tietoja tonne etupuolelle pikapuoliin, laitatteko tälle pahvipäälle tiedot vaikka tummennettuna viestinne loppuun kun en nyt ehdi kaikkea lukea :ashamed:

Eli nikki, tyttö/poika kk/vuosi, käytössä oleva maito&lääkkeet
 
Nokkisjuttua.. meillä on 1v tyttö ja kotona kahdesti nokkista nähnyt, ihan koska laiskottaa äitiä :snotty: Olisi niin paljon muitakin mitä Pitäisi tehdä, että kaikki vaan seisoo. Täähän meni ihan mahdottomaksi jo mun päälle, unet hävisi jonnekin. Lääkärilta sain sitten apua nukkumiseen, että unen jälkeen jaksaisi taas vähän rämpiä. Tuntuu kuin olisi suossa, jossa vajoaa alaspäin tekee mitä vaan.
Ruoka-aineita tippunut pois, lihaa ei ole enää yhtään, eilen käyny jokin aika paha vahinkoaltistus (isä hoiti eikä kiinnittänyt ilm. tarpeeksi huomiota, on vapaammin koetettu nyt ruokia) ja ikinä ei ole vaippa-alue tuolta näyttänyt. Enkä tiedä onko tyttö syönyt jotain paljon vai paha reaktio vain. Että se siitä lihan koettamisesta taas, eihän tuo lapsi ole koskaan niin oireetoon, saati että suostuisi edes syömään sitä :p

Ja edit:
Sssalla poika 08/06, maitoallergikko, riisimaito
tyttö 11/07, almiron+10 ruoka-ainetta+2 öljyä

 
:wave: En ole taas pitkän aikaan kirjoitellut. Aika menee töissä ja se vähäinen vapaa-aika illalla ja viikonloppuisin pojan kanssa ja muissa asioissa. Lueskellut olen kuitenkin ketjua taustalla koko ajan. Muutamista asioista kommenttia kirjoitan viimein...

Nokkikset. Nämä on meillä nyt ajankohtaisia, sillä ajattelin juuri että voisin viimein laittaa tuttipullot muovikassiin ja siirtää jonnekin pois käytöstä! Meillä on oikeastaan tämän syksyn aikana alettu kunnolla käyttämään nokkista ja poika siis tällä hetkellä jo 1,5 v. Noin 1 ikävuoteen asti mentiin tuttipulloilla, koska yritykset nokkisten suhteen kaatuivat heti. Siinä vaiheessa nokkis ei pikkuherraa juomismielessä kiinnostanut yhtään (heiluttelumielessä kiinnosti kylläkin...). 1 ikävuoden tienoilla ostin pulloihin sellaisia juomanokkia, jotka ovat tuttiosan ja nokkiksen juomaosan välimuotoa. Ainakin Ainun pulloihin on omat "välimuoto"-juomanokat. Lisäksi Mamin pulloihin on omat "välimuoto"-juomanokat, jotka käy myös Aventin pullohin. Noilla "välimuoto"-juomanokilla on menty tähän asti. Samalla syksyn aikana on harjoiteltu nokkiksia. Meillä nokkiksesta juonti avautui Mamin uudella nokkamuki-mallilla. Siinä ei ole kahvoja ollenkaan vaan pullo on hieman muotoiltu käteen sopivaksi. Nokkis on ns. "taikamuki"-tyyppinen, ei siis tiputa maitoa. Sen jälkeen kun poika oppi/hyväksyi tuon Mamin nokkiksen, on hän juonut myös Nukin ja Aventin nokkiksista, mutta vain kotona... Jostain syystä päivähoidossa ei ole hyväksynyt päivähoidon nokkiksia. Vien ehkä sinne yhden Mamin nokkiksen käyttööön tai malliksi, koska sanoivat ostavansa tarvittaessa pojan käyttöön Mamin nokkiksen.

Influenssarokotusta ei oteta tänä syksynä. Viime vuonna otettiin se pojalle. Vaikka mitään reaktioita ei silloin tullut, ajattelin tänä vuonna jättää influenssarokotteen väliin, jotta elimistö saisi olla mahdollisimman rauhassa "ylimääräisiltä" asioilta. MPR-rokotuskin siirtyy allergologin suosituksesta ensi vuoden kevät/kesälle (n. 2 ikävuoteen).

Sen verran ns. omaa napaa, että syksyä on jatkettu sairasteluiden merkeissä. Olen pudonnut jo laskuista kuinka mones räkätauti pojalla on nyt, ehkä noin 7:s. Korvatulehduksia on ollut kaksi. Yöt ovat olleet lievästi levottomia. Useimmiten herätään muutaman kerran tuttia huutelemaan |O Kipuitkuja, tuskaisuutta yöllä on ollut välillä infektioiden yhteydessä. Muutoin tuolle heräilyille ei tunnu löytyvän elimellistä/allergista/astma/refluksisyytä. Astmalääkitykset on nyt tauolla: ilmeisesti ainakaan jatkuvaan käyttöön ei niitä tarvita. Jotain pelkkää tapaa tuo tutin perään huutelu tai heräily ehkä vaan on tai sitten minä luupää en nyt vaan tajua mistä allergiasta tai muusta syystä voisi olla kyse. Tutista luopumista kokonaan harkitsen seuraavaksi asiaksi. Siitä muutenkin on luovuttava lähikuukausien aikana ihan jo iänkin takia. Allergologi sanoi, että häneen voidaan ottaa yhteyttä, jos yöt eivät rauhoitu eli muitakin syitä voidaan vielä miettiä ja selvitellä.

Pitäisi kuitenkin saada nämä yöt rauhoitettua kokonaan ja unta palloon koko perheelle. On nimittäin sellaistakin oma napa -asiaa, että minulla on la ensi huhtikuussa :whistle: eli pikkuvauvaruljanssi ja ehkä mahdollinen allergiaruljanssi (se perimä kun perheessä on...) alkavat uudestaan ja nytkin jo pitäisi saada levättyä hyvin.

Sssalla: voimia tilanteeseen!

Tervetuloa kaikille uusille samaan veneeseen! On mukavampaa ja helpompaa soutaa yhdessä =)
 
Huiii uiii..pikaseen vaan Ahmuttarelle suuuuret onnittelut,IHANAA :hug: :heart:
Mullakin on ruvennut vauva kuume nostamaan päätä ja PAHASTI :ashamed: niin ne alun vaikeudet vaan unohtuu pikku hiljaa..vaikka siis eihän helppoa vieläkään ole!
 
Ahmuttarelle isot onnittelut täältäkin! :flower: Toivottavasti kaikki sujuu mallikkaasti! =)

Meillä sairastettiin ilmeisesti vauvarokko tuossa männä viikolla. Korkea kuume oli tytöllä, mutta ei muita oireita. Ihmeellisen hyvävointinen oli, vaikka kuume huiteli välillä yli 40 asteessakin. Lääkärissä ei käytetty, kun yleisvointi tosiaan oli ok, mutta nettiä ja lääkärikirjaa tutkailemalla tein diagnoosin. ;) :D Saattoihan se tietysti olla jotain muutakin, mutta joka tapauksessa Hattara on nyt terveiden kirjoissa taas. :heart:

Päätimme nyt sitten ottaa sen influenssarokotuksen ihan ensi helmikuussa alkavaa päivähoitoa silmällä pitäen. Josko vaikka yhden taudin pystyisi välttämään. :/ Hurjalta kuulostaa kyllä esim. Ahmuttaren pojan sairastelu. :eek: Kun eikös teillä alkanut nyt syksyllä päivähoito?

Yöt hulinoidaan täälläkin, mutten usko, että liittyy allergioihin suoranaisesti, vaikka joskus tuntuukin massua vääntävän. Perhepetissä nukutaan tavallisesti siitä eteenpäin, kun jompikumpi, mies tai minä, käy itse nukkumaan. Mietiskelin tänään, että joskohan irrottaisi sängystä jalat, niin uskaltaisi tyttöä nukuttaa alusta lähtien tuossa meidän sängyssä. Hän nukkuu nimittäin niin paljon levollisemmin siinä, kuin omassa pinniksessään. Puolivitsillä myös sanoin miehelle, jotta eiköhän laiteta pinnis kiertoon. :whistle:

Jaksuja Sssallalle ja kaikille muillekin väsyneille! Viime viikolla meni itselläkin tytön sairastellessa kolme yötä parin tunnin unilla vaan ja ihan uupunut olin jo siitä. :hug:
 
Onnea Ahmutar :hug: Oikeasti tosi ihanaa, ettei kaikki pelästy tätä allergiasoppaa. Itsellä on vielä liian tuoreessa muistissa alkuvaikeudet ja eihän tässä selvillä vesillä oikein olla vieläkään. Välillä asiaa kyllä ajattelen, mutta uskallusta puuttuu ainakin toistaiseksi.

Hyvä puoli olisi se, että tietoa on jo ihan eri lailla ja varmasti osasisi hakeutua ajoissa hoitoon. Mä varmaan varaisin jo ekan allergologi ajan lapselle ennen syntymää :LOL: Ihan vaav varmuuden vuoksi. Huono puoli on se, että tieto lisää tuskaa. Nyt jälkeenpäin sitä tajuaa olleensa tosi onnekas, löytyi sopiva erityiskorvike ja edes jonkun verran kiinteitä ekan vuoden puolella ja nyt tilanne on jo tosi upea verrattuna moniin muihin. Jotenkin takaraivossa kummittelee pelko siitä, että toinen lapsi olisi mega-allerginen sanan varsinaisessa merkityksessä ja mä olisin jollain kolmen ruoka-aineen imetysdieetillä vuosikausia, kun sopivaa korviketta ei olisi ja niitä kiinteitä etsittäisiin vielä neljän vanhalle, kun mikään ei sovi. :ashamed:
 
Onnea Ahmuttarelle ihanista uutisista! Meillä kuopus allerginen siis melkein kaikelle (ainakin tuntuu siltä) ja esikoisella ei yhtään mitään, terve kuin pukki. Joten niinkin voi käydä toisen lapsen kanssa. Toivotaan parasta, ja ainakin valmiudet on toisen kanssa sitten toisenlaiset, kun vauvarutiinit hoituu jo kuin vanhalta tekijältä ja allergia-asioissakin osaa jo monenlaista :)
 

Yhteistyössä