¤¤ Allergiset kullannuput -vol.3 ¤¤

Tsemppiä kaikille, jotka taistelette vatsataudin kanssa, on se kyllä näistä perusinfektioista kamalin:(

miiak: Joo, aika vasta uutisoitiin myös yhden tutkimuksen tulos, jossa maitohappobakteereita saaneilla ei ollut yhtään vähemmän varsinaisia allergioita (ilmeisesti allergiadiagnoosi edellyttää näissä tutkimuksissa IgE-vasta-aineita?) kuin verrokkiryhmällä mutta sen sijaan atooppista ihottumaa oli hieman vähemmän maitohappobakteereita saaneilla kuin verrokkiryhmällä. Ja meilläkin poika jo aivan kyllästynyt maissinaksuihin, siksi en tainnut muistaa mainita maissilistassani niitä ollenkaan:)

Meillä jopa nukuttiin viime yönä, eli perunan oireet on nyt ohi. Mutta tuo maissi-tattarinäkkäri menee edelleen, eli taidan kohta kokeilla tattaria muutenkin:) Ja joku vihannes pitäisi löytää. Peruna ja bataatti on siis todettu sopimattomiksi ja maa-artisokkaa en ole ehtinyt vielä kokeilla. Ja sitte tietty kaalit on kokeilematta vielä...

Mitä keksisitte aprikoosista? Piltin lisäksi olen antanut ihan sormiruuaksi kuorittua aprikoosia, mutta se ei ole ollut mikään varsinainen hitti...
 
Moikka ja :hug: voimia flunssapöpöjen ja vatsatautien kanssa painiskeleville! Toivottavasti taudit nujertuu nopsaan!! Niitä kun ei tähän allergiasuohon enää kaipaa!!!

Silencio: Ootko kokeillu maissi-aprikoosipuuroa? Meillä poika tykkää kovasti varsinkin kun jäähtyneenä teen siitä vispipuuromaisen...Laitan tähän ohjeen jos siitä olis apua/vaihtelua :)

5 dl vettä
½ dl maissiryynejä (polentaa)
½ dl maissijauhoja
2 prk aprikoosisosetta
sokeria maun mukaan

Mittaa kattilaan vesi sekä molemmat maissijauhot. Kuumenna kiehuvaksi ja keitä noin 7-10 minuuttia sekoitellen. Lisää aprikoosisoseet ja mausta sokerilla. Hauduta kannen alla muutama minuutti. Jäähdytä. Ja vatkaa kuten vispipuuro. Tarjoa kylmänä.

Tai

1 pss kuivattuja aprikooseja
1 l vettä
1 dl maissiryynejä (polentaa)
1 dl maissijauhoja
sokeria maun mukaan

Aprikooseja liotetaan vedessä yön yli. Keitetään aprikooseja kunnes ne ovat pehmeitä ja hajoavat. Joukkoon ripotellaan jauhot sekä polenta koko ajan sekoittaen. Keitä sekoittaen vielä 7-10 minuuttia ja hauduta kannen alla muutama minuutti. Tarjoa haaleana. Tai tee
jäähtyneestä puurosta vispipuuroa.

Sitten olen ostanut kuivattuja Luomu aprikooseja (ovat makeampia ja pehmeämpiä kuin tavalliset), liottanut ja tehnyt kiisselinä. Ja liotettuna oon antanut pojallekin pieniä palasia -ne ei tosin ollut kovinkaan suuri hitti vaikka uteliaana maistelikin...

Ahmuttarelle onnittelut ohrasta -se on hieno juttu että se sopii!! :flower:

Meillä edelleen masu sekaisin vehnäaltistuksesta -viime yö oli eka rauhallisempi yö... oon jo miettinyt ett mahtaako ruokavaliossa mättää joku... Yksi askel eteen ja muutama taakse... :headwall:

Mutta mukavaa viikonjatkoa!
 
Lyyti-mammalle kiitos aprikoosipuuro vinkistä. Taidan minäkin kokeilla sitä Adalle huomenna. :)

Ostin tänään makro bios maissispaghettia Adalle. Onkohan se ihan puhdasta, eli uskaltaako antaa? Haluaisin jo ruveta tekemään "kunnon ruokaa" Adalle, kun tuntuu että soseet ei enää uppoa.. Nyt kun on saatu yksi lihakin, ja kasviksia 3 (maissi, maa-artisokka,parsakaali) niin saisi jopa tehtyä jotain (joskin ei kovin monipuolista). Niin ja eikös hirssisuurimoita voi keittää ihan riisin tapaan? Onkohan risentan suurimot puhtaita?

Ada on syönyt päärynää nyt 4 päivää ja vielä ei ole oireita, eli luulempa että se sopii. :) Yleensä ku oireet on tullu 2-3 päivän sisään...

Btw, meiltä joutais lähes täysi pussi quinoa hiutaleita ja lähes täysi paketti quiona suurimoita jollekkin tarvitsevalle. Niin, ja keskisen myllyn tattarihiutaleitakin löytyy lähes täysi pussi. Vaihdossa voidaan ottaa esim. hollen hirssipuuroa tai lämmintä kättä.. ;) :D
 
Kiitos Lyyti-mamma ohjeista!!! ja tulipa mieleen, että kyllä meillä on pudonnu muitakin ruoka-aineita epäonnistuneiden altistusten seurauksena. Esim. reilu vuosi sitten tämä aiemmin haukkumani lääkäri painosti ottamaan vehnän päivittäin käyttöön ja se virhe pilasi siihen saakka hyvin menneen vehnärotaation ja kaatoi samalla mm. perunan, nektariinin ja banaanin. Eli ehkä sinuna karsisin ruokavaliota muutamaksi päiväksi täysin varmoille ruoka-aineille ja katselisin, helpottaako sitten. Ja taas muut mukaan varovaiseen tahtiin??? Toivottavasti maalailen vain "piruja" täällä... eli toivotaan, ettei mitään kaatunut!
 
Kävimme allergiasairaalassa. Tapaamisella oli kaksi ylilääkäriä (ettei vain toinen olisi muuten ollut tuo Silencion mainitsema, vaikka onhan siellä varmaankin useita keski-ikäisiä mieslääkäreitä...), useita muita lääkäreitä ja hoitajia, ravitsemussuunnittelija ja me. Tapaamisella ei nyt tosiaan sitten käyty läpi mitään siedättämisiä tai rasvauksia, vaan keskityttiin nykytilanteeseen ravitsemuslabrojen tuloksien kautta ja tehtiin jatkosuunnitelma. Hattaralla oli poikkeavia arvoja useissa näytteissä. Todettiin anemia ja kehittyvä riisitauti sekä vahva energiatason vajaus. Näin ollen nyt luonnollisesti keskitytään hoitamaan ensin arvot kohdilleen ja sen jälkeen vasta mietitään etenemistä allergia-asioissa eli altistus on nyt jäissä ja uusia ruokia ei soija lisäksi oteta. Uutena juomana kokeillaan nyt siis ensialkuun Nutrilon Soijaa, ja mikäli se ei sovi, mietitään asiaa uudelleen. Allergiasairaalassa oli puhetta Neocatesta, mutta toinen lääkärimme on ruokavalion viilaamisen kannalla, jottei tarvitsisi tehdä vaadittavia altistuksia. Hattaran syömisillä tuo aiemmin juotu riisimaito ei ole tarpeeksi ravinteikasta. Lisäksi aloitettiin Jekovit 20 tippaa/pvä kuukauden ajaksi ja kalsiumvalmiste. VitKivhän meillä jo olikin käytössä. Tapasimme myös erillisellä ajalla ravitsemussuunnittelijan, jolta saimme paljon kullanarvoisia vinkkejä itse aterioihin kuin ateriointiinkin. Lisäksi otettiin luustoröntgen, jonka tulos oli, luojan kiitos normaali. Saimme myös uudet tapaamis- (jolloin mahdollisesti myös vehnäaltistus, mikäli H:n kunto sen sallii) ja soitto- sekä labra-ajat. Allergiasairaalan lääkäri myös soitti meille vielä jälkeenpäin kotiin ja kävi seikkaperäisesti kaikki asiat läpi kanssani. Tällä kertaa olen varsin tyytyväinen ko. laitokseen! Olin myös yhteydessä yks.lääkäriimme, jonka mielestä suunnitelma kuulostaa ok:lta ja hänet tapaamme sovitusti maaliskuussa.

Hattaran ruokailuissahan on siis ongelmana pääasiassa ollut se, että hän ei syö. Kieltäytyy. Kaikenlaista on yritetty; maidon panttaamista, höpläämistä, itse saman ruoan syömistä jne. Sormiruokia syö jonkin verran, mutta niillä ei tuonikäisen syömistaidoilla vielä oikein pärjää. Itse arvelen Hattaran systemaattisen kieltäytymisen johtuvan monesta asiasta yhteensä: 1) välittömät allergiset reaktiot ruokaillessa iholla ja suussa ja siten epämiellyttävät ruokailukokemukset 2) vauvaiän silentrefluksi 3) ruokailutilanteiden jännitteisyys (olemme miehen kanssa tahtomattamme aina melko jännittyneitä, syökö lapsi vai ei) 4) H:n temperamentti: ei ole kiinnostunut ruoasta: syö vain elääkseen ja voimakastahtoisuus; haluaa itse päättää.

Kauheaa tässä on itse tilanteen lisäksi se, että syytämme tietenkin mieheni kanssa itseämme. Kuinka emme ole tätä hoksanneet/vaatimalla vaatineet ravitsemuslabroja ja ravitsemusterapeuttia aiemmin? Mietin sitä, että olenhan kyllä huomannut, että hän on kalpeampi kuin muut ikäisensä, mutta olen vain ajatellut, että hänellä on valkoinen iho samoin kuin minulla ja miehelläni lapsena (ja nytkin). Olen myös ajatellut, että miten tämän olisi voinut huomata, kun H pääsääntöisesti on varsin reipas, äänekäs ja touhukas häärääjä. *muoks* Neuvolankin (vaikka siihen ei kyllä voikaan yhtään luottaa) mukaan ruoka-asiat ovat olleet ok. Ravitsemusterapeutillehan pyysinkin jo syksyllä päästä, muttemme päässeet ja homma on yksityisellä puolella vasta aluillaan. Tämä on nyt ilmeisesti ollut usean sattuman summa; lusikkalakkoilu, maito ja hiljattain sairastettu vatsatauti, jonka aikana/jälkeen syöminen oli pitkään todella heikkoa. Yritän uskoa siihen myös siihen, mitä lääkäritkin ovat minulle vakuuttaneet: parhaamme olemme tehneet, eikä mitään peruuttamatonta ole tapahtunut. Mutta siltikin, itsepiiskaus on armoton...

Saimme ravitsemussuunnittelijalta ravinto-ohjeet niin määrien kuin ruoan laadunkin suhteen ja ne ovat nyt tänään kuin ihmeen kaupalla täyttyneet. Myös Nutrilon Soija maittaa; titraamalla vähitellen totutimme H:n siihen ja nyt iltasatsi oli jo pelkkää Nutrilonia. Toivottavasti se nyt sopisi ja ruoka alkaisi maittaa edes jotenkuten!

Kiitos Lyyti-mammalle aprikoosipuuro-ohjeesta! Täytyy kokeilla joku päivä. Ja Anna: Mä voin kyllä ottaa ne quinoat; niistä taisi olla jo joskus puhetta, mutta sitten se jotenkin unohtui kaiken keskellä...



 
Ieva: Tuon sulle quinoat ensi viikon treffeille. :) Haluatko sekä hiutaleet että suurimot?
Hiutaleistahan voi muuten tehdä puuron johon sitten lisää jotain jauhoja, ehkä rasvaa ja sit uuniin. Niin että jos ei Hattaralle maistu puurot niin rieskaa siitä ainakin voi tehdä.. :)
 
Anna: Juu, voin ottaa molemmat. Ostan sinulle Hollea, jos sattuu silmiin. Mistä sitä saisi esim. keskustasta/Itiksestä? Meillä kun ei ole tuota käytetty... *muoks* Tuli tuosta Annan mainitsemasta tapaamisesta mieleen (olemme siis Annan kanssa nettimammaporukassa, joilla on ollut samoihin aikoihin la:t ja sitä myötä olemme tavanneet säännöllisesti), että kiinnostaako ihmisiä enää tapaamisen järkkääminen? Minä tosin palaan töihin jo muutaman viikon päästä, mutta kiinnostaisiko ihmisiä tavata arki-iltana esim. jossain pk-seudun sisäleikkipuistossa?
 
Selvittelin hieman tuota riisitautiasiaa, kun jäi hämäämään, että millä perusteella diagnoosiin ehdotettiin (yhden lääkärin ehdotus) riisitautia, vaikka lääkärin mukaan arvojen pitää olla klassisessa riisitaudissa jotain 10000U/l (afos) ja meillä oli n. 3700U/l. Tämän lisäksihän luustorakenne oli normaali. Toisen lääkärimme (yks.) mukaan afos -arvo saattaa olla nousussa muustakin syystä kalkin ollessa normaali. Tästä syystä on todellakin harmillista, että osa näytteistä epäonnistui... En tainnutkaan muuten kirjoittaa vielä siitä, että kaksi näytettä epäonnistui väärän säilytyksen (?! :eek: ) vuoksi. |O No juu, täytyypä kysellä tarkemmin asiasta, kun lääkäri soittaa ensi viikolla... :/ :/
 
tsemppiä Ievalle ja Hattaralle. me kävimme tänään lääkärissä ja saimme onneksi soijakokeilun poikki. Iho on kauttaaltaan punanyppyä täynnä...huh, huh! ja nyt sitten parantelemaan kortisonilla...hullua eloa!

Mulla olis paljon nutrilon soijaa, joten laittakaa yv.tä. jos jollon olisi käyttöä..hinta on postimaksut ja 1,5 e lähetys.
 
|O |O |O Ensimmäinen myrkynvihreä vaahtokakka bongattu. Ihottumaa on tullut hivenen myös suun ympäristöön. Arvelin sen ensin johtuvan kurkusta (aiemminkin tullut hankausihottumaa), mutta tuo soijahan se nyt sitten taitaa olla... :( No, katsellaan viikonlopun yli... Jotain hyvääkin meille kuuluu kuitenkin; ruokaa on alkanut mennä "vaaditut" määrät. Viljoja ei tosin välttämättä mene ihan 2dl/pvä, mutta lähelle mennään.

Kalsiumista kysymys: Meillä on nyt annettu Calcichewia (jos menee soseen seassa), ja jos ei niin toista valmistetta soijamaidon seassa. Se ei vain oikein meinaa sekoittua mnesteeseen, ja tuntuukin, että osa kalkista jää pullon pohjalle. Huomenna menen apteekkiin ja ostan Kalsiumkarbonaattia. Sulaako tuo valmiste hyvin maitoon, vai oletteko sekoittaneet sen sapuskaan?
 
Ieva: Turha tämmösistä asioista on itseään syyttää - hoitovastuu on lääkärillä. Ja ei sitä lasta voi väkisin syöttää. Jos ei syö niin ei syö. Ihan noin mielenkiinnosta voisitko laittaa noita ravitsemusterapeutin ohjeita tännekin.. siis noista määristä. Kaloreita kai pitää kymmenkiloisella mennä luokkaa 800-1000 kcal, sen verran olen surffannut mutta muuten meillä syödään aika paljon mun oman päättelyn mukaan, jos siis jotain syödään.. lääkäri tosin on antanut ohjeen että rasvaa (öljyä) 20 g/pv ja lihaa 4 rkl ja nämä kyllä aina meneekin, muut on sitten mitä on..ja korviketta vähintään 4 dl/vrk, d-vitamiinia 3 tippaa (jekovit) ja kalkkia 500 mg.. ja viljojahan meillä ei mene nyt ollenkaan.. Kyselin noista ravitsemuslabroista meidän hoitavalta mutta oli sitä mieltä että ei kannata, eivät ole luotettavia näin pienellä :eek: ja toisaalta kasvu on ollut johdonmukaista ja paino noussut nyt kohtuullisesti ( 1 v. 3 kk mitat neuvolassa 80,5 cm ja 10,4 kg). Mutta hyvä että teillä tämä huono ravitsemustila huomattiin ajoissa ja eiköhän se siitä korjaannu ihan pian =) Kalsiumkarbonaatti ei mun mielestä liukene maitoon, siis sekoittuu kyllä mutta ei liukene. En ole kokeillut mutta veteen ei liukene, meillä se otetaan lusikalla veden kera ja on suurta herkkua, mä en käsitä.. :x

santtu70 : :hug: ompas teillä kovapäinen lääkäri. Noh, nyt sitten parantelemaan ihoa ja massua.

Tapaamisesta: kiinnostaa kyllä, ehtis vaan..

Meillä alkaa flunssa olla apranemaan päin vihdoin. Ja vehnäaltistus jatkuu huomenna... olen poissa linjoilta nyt jonkin aikaa (=olen töissä enkä ehdi palstailla) mutta seurailen kyllä taustalla..

:wave:
 
Muakin kiinnostais kuulla niitä ravitsemusterapeutin ohjeita. Ainakin vissiin lihan määrä on suurempi kuin mitä luulin..
Me oltiin viime viikolla allergialääkärissä. Saatiin ohjeeksi kokeilla hirssiä ja poroa/lammasta rotaatiossa. Vehnää ei kuulemma kannata kokeilla, ettei lakkaisi sopimasta possu, joka on meillä ainut liha. Näin olin itsekin ajatellut.
Miten muuten noiden epäonnistuneiden kokeilujen kanssa on, että voiko periaatteessa mikä tahansa ruoka kaataa mitä tahansa? Vai jotkut tietyt kuten vehnä --> possu? (en osaa paremmin selittää) Ajattelin vaan, että kun meillä on tosi peruna-painotteinen ruokavalio, niin menee hankalaksi, jos peruna lakkaa sopimasta.
Mun pitäis hankkia jotain kirjoja aiheesta, kun on mielessä niin paljon kysymyksiä. =)
 
Me saimme ravitsemussuunnittelijalta seuraavanlaiset ohjeet (lapsi 1v., 8800g):
- 2 x pvä viljapohjainen ateria (murot, leivät, maissipuuro/-sose, riisi-, riisijauhoista tehty vispipuuro, jos menee) n. 1dl/ateria
- 2 x pvä peruna-/bataatti-/riisi-/pastapohjainen ateria (n. 1dl/ateria), jolla tavoitteena saada menemään lihaa 15g eli 1rkl. Liha voi olla myös leikkelettä tai (Vatajan) nakkia (max. 1/vko). Mukana kasviksia.
- Lisänä sormiruokia: leipää, kasviksia, riisikakkuja, keksejä, pastaa, leikkelettä, nakkia vaihtelevasti jokaisella aterialla. Lihaa pitäisi mennä vähintään 2rkl (30g)/pvä. Rasvalisänä maidotonta Keijua 70% 5-6tl/pvä.
- Juomana: Nutrilon Soija 5dl/vrk. Lisäjuomana vesi.
- Jälkiruokana hedelmä-/marjasosetta, jos menee. Tarvittaessa myös välipala. Nyt olemme pitäneet tuon neljän kiinteän aterian rytmin (lisänä sylimaito ennen nukkumaan menoa), koska tuntuu, että lapsi syö paremmin, jos ei ole erillistä välipalaa. Ruokailut meillä ovat siis nykyisin n. klo 8.30, 12, 16.30, 19.30 ja iltamaito 20.30.

Meillä on muuten ehdoton uusi hitti sormiruoissa uunikasvikset (rav.suunnittelija antoi vinkin):
- Erilaisia kasviksia (meillä porkkana, parsa- ja kukkakaali, minimaissi, kesäkurpitsa, maa-artisokka) kiehautetaan all-denteksi, pyöräytetään tämän jälkeen Keijussa ja paistetaan uunipellillä siten, että ottavat vähän väriä ja saavat vähän rapeutta. Ovat omasta mielestänikin tosi maukkaita ja Hattara syö niitä omin käsin lautaseltaan (tai pöydältä :D ). Alkuun oli vähän ennakkoluuloinen, kuten kaikkien ruokien kanssa, mutta maistoi lopulta, kun itsekin niitä maistelimme.
 
Ievalle tsempit :wave: Oikein hyvä kun siitä polikäynnistä oli hyötyä ja saitte hyvät ohjeet ja vinkit ravitsemusterapeutilta syömishaasteisiin. Uunikasvisidea vaikutti oikein hyvältä! Minusta tuo hänen suosittelemansa päiväohjelma ravitsemukselle ja ruokamäärät vaikuttivat oikein hyviltä ja vastaavat hyvin ikäisensä lapsen ruokavaliota. Ainoa selvä poikkeus on runsas lisärasvan käyttö. Se selittyy sillä, että nyt halutaan turvata kasvua ja painonnousua. Meillä oli tuossa 1-vuoden iässä lääkäriltä suosituksena 2 teelusikkaa lisärasvaa vuorokaudessa. Lihan määrä oli sama kuin teillä eli 2 ruokalusikallista vuorokaudessa. Tuosta "riisitaudin partaalla" olemisesta varmaan kannattaa vielä kysellä ja selvitellä ihan oman mielenrauhankin vuoksi, että mistä oikeasti on teidän kohdalla kyse. Miten Nutrilon Soijan kanssa menee tällä hetkellä?

Miten Luppiksella vehnäaltistus menee?

Meillä on nyt sitten altistettu maitoa 4. päivää. Ei ole ollut oireita tähän mennessä. Aamu- ja iltapuurot menevät hyvin alas maitoon keitettyinä. Bulgarian jogurttia syö, kun on ruuuuunsaaaasti aprikoosisosetta (Piltti) ja ruuuuunnnsaaaaasti sokeria. Juustolle, viilille ja raejuustolle "kiitos-ei". Viilille ja raejuustolle ei auttanut sokeria ja aprikoosikaan. Happamuus on siis haaste makuna meillä pojalle. NallePuh82: paljon käytitte sokeria totutteluvaiheessa hapanmaitotuotteille? Meillä menee nyt 6 kukkurallista teelusikkaa sokeria :ashamed: :ashamed: noin 1 desiin Bulgarian jogurttia ja lisäksi siihen ainakin desi aprikoosisosetta... Jossakin vaiheessa sokerin ja hedelmäsoseen määrää on kyllä tarkoitus vähentää, kunhan tämä altistusvaiheen lopputulema selviää ja jos maitotuotteet sopivat. Miten juuston syönti lähti käyntiin?

Mä luin yhden linkin miiakin viittamaan tutkimukseen probiooteista. Vaikka 5 vuoden iässä ei ollut enää eroja allergisuudessa, niin 2 vuoden iässä lapsilla oli havaittavissa äidin raskauden aikana syömillä ja vauvan itsensä ensimmäisen 6 kuukauden aikana syömillä probiooteilla allergioita vähentävä vaikutus. Lisäksi tutkijalääkäri (projektin vastaava tutkija, erikoislääkäri, LT Mikael Kuitunen HYKS:n iho- ja allergiasairaalasta) totesi, että "on kuitenkin mahdollista, että voimakkaampi, pidempi ja mahdollisesti vaihtelevilla bakteerikannoilla tehty lapsen immuunijärjestelmän ärsytys saisi aikaan paremman suojavaikutuksen".

Tässä linkki, jos jotakuta kiinnostaa: http://www.ruokatieto.fi/otsikot/37BEE96455E33AB1C225753E003B23B1

Olen hankkimassa maitohappobakteereja tulevalle lapselle :D Aion hankkia Probiootti babyä tai DDS Junioria (tai miksei kumpaakin varuille). Tietäisikö kukaan miten noita säilytetään avattuina? Kumpi helpompi antaa vauvalle? Onko eroja käyttötavoissa?
 
Ahmutar: Meillä meni sitä sokeria PALJON totutteluvaiheessa, joten ei paniikkia =) Suurin haaste oli alkuun saada niitä maitotuotteita menemään sitä määrää, että mitään altistusta olisi voinut edes pitää. Joten meillä oli sitten käytössä noita sokeria sun muuta. Nykyisin syö esim. Valion maustamatonta jogurttia litran purkista jo ilman sokeria, joten on tottunut happamaan makuun. Bulgarian jogurtti on kai jotenkin paksumpaa tai jotain ja se vaatii edelleen hippusen sokeria, ei tosin sellaista kuormaa kuin alkuun.

Juusto alkoi mennä, kun leikkasin siitä veistsellä pieniä kuutiota ja tarjoilin sormiruokana. Olen tehnyt juustosta myös coctailtikkuja ja laittanut niihin sitten jotain muutakin. Juusto kuutiot kelpasivat paremmin värikkäistä muovitikuista tarjoiltuina. Ostin Tiimarista sellaisia "miekkoja".

Maitoa tarjoilin niistä kannellisista pillimukeista ja sitten ostin myös Hyla maitoja niissä 2 dl pikkupurkeissa, joissa on pilli. Nuo "pillimaidot" ovat edelleen kova juttu :D Joka tapauksessa alun sirkushuveista huolimatta, nyt sokeria ei enää niin tarvita ja maito menee jo tavallisesta mukista ja juusto kelpaa normaalisti höylättynä.
 
Moikka :)

Ieva: Kiitokset uunikasvis-vinkistä myös... Oon itse tehnyt uunivuuassa hauduttamalla -mutta pannulla paistaen tulee varmasti monin verroin parempia!! Pitää testata huomenna! Hyvä että saitte selkeältä kuulostavat ohjeet ravitsemussuunnittelijalta -on ihana kun on jonkinlainen runko jota seurata! Ja se ei kyl oo vanhemmista kiinni jos lapsonen ei syö -se on niin monimutkaista välillä miettiä miksi ruoka ei maistu! Tsemppiä!!

Me saatiin ravitsemusterapiassa pojulle ohjeeksi (1v) antaa öljy-lisää 4tl/vrk, ja kun rintamaidosta vieroitetaan niin vähän enemmän. Mutta noin tarkkaa runkoa ei saatu, ainoastaan laski lihan määrän -joka oli aivan hurja -90g/vrk... mitä me ei saada menemään. Onneksi lääkärimme sanoi että tuo 2rkl riittää... :)

Ahmutar: Mun mielestä bioteekin baby on helpompi antaa kun se liukenee paremmin. DDs-junior jäi aina hiukan kökkäreelle kun sekoitin maitoon ja annoin hörpyttämällä (myöhemmin pullosta). Säilytys molemmissa on jääkaapissa. Annostus on myös bioteekin babyssä parempi kun ne on annospusseja, joista voi antaa kokonaisen tai puolikkaan... toisen puolikkaan oon aitten aina säilyttänyt viileässä. DDs-junior pitää annostella teelusikalla :) Molemmat kuiteskin oli meillä hyviä :) Oma allergialääkärimme suositteli idoformia - siitä on nyt taas tipat, mutta sisältää palmuöljyä... Eli itse ajattelin pysytellä bioteekin babyssä!

Pilli on meillä myös ollut hyvä apukeino syömisen/juomisen kanssa. Oon tehnyt marja-hedelmä-mehu "pirtelöä" (ilman maitotuotteita) ja sen poika tykkää juoda mukista pillillä...

Minttu-Mamma: Meillä kanssa tuon vehnäaltistuksen jälkeen huomattiin että possu ei käy -aikaisemmin kävi 1-2xvkossa, nyt aiheuttaa oireita. Ja sen tähden lammas on nyt ostettu uusiseelantilaisena... Ja broileri laiettiin myös tauolle, koska se on kanssa jotenkin yhteydessä vehnän kanss...

Meillä ollaan aivan ymmällään... vehnäaltistuksesta on 1vko 3pv ja edelleen masu sekaisin ja kakasta näkee mitä on syöty eli aivan sulamatonta.. Mä en ymmärrä että mitä kaikkea pitäis karsia pois että tilanne rauhoittuisi... Rotaatiot on tauolla ja oon antanut niitä "varmoja" mutta joku on vissiin tipahtanut pois... Yöt kukutaan ja nukkumatti karttaa meidän perhettä edelleen... Mä oon kyllä aivan ymmällään! Viljoista annetaan riisiä,maissia,hirssiä ja tattaria (quinoa tauolla), lihoista lammasta nz ja kalkkunaa. Hedelmiä ja marjoja ja rypsiöljyä -niistä ne ekat ja "turvalliset" on kierroksessa. Vihanneksista ja juureksista annan nyt vaan perunaa,bataattia ja parsakaalia... Onko kenelläkään ideaa/kokemusta? :headwall:

Jaahans, iltatoimille ja yö-kukkujaisiin... :wave:
 
ahmutar: Teillähän näyttä tilanne hyvältä- niin maidon kuin muidenkin suhteen :flower:

Mä täällä sydän kylmänä luen teidän kokemuksia vehnäaltistuksesta - meillä ainoa sopiva liha on toistaiseksi possu (hirvi rotaatiossa) :eek: :eek: :eek:
Nyt menee toista päivää taas vehnäpatonki eikä oireita. Katsotaan.. Kummallista tässä on se et possu sopii hyvin ja sitä voi syöttää sen desin päivässä (joskus menee näinkin paljon) ilman oireita mutta yhtään sopivaa viljaa ei ole.

DDS junior menee meillä lusikalla ja hyvin meneekin kun siinä on jotain makeaa seassa.
 
Kiitti kaikille tsempeistä! :hug: Niinhän se on, että järjellä ajateltuna itsensä syyttäminen on aivan turhaa. Parhaansahan tässä jokainen tekee.

Meillä on tilanne soijan kanssa siten rauhoittunut, että kakka on koostumukseltaan ihan normaalia ja välillä jopa rusehtavaakin. Välillä on kuitenkin tummanvihreää. Iho-oireita on suun ympäristössä, mutten niistä osaa sanoa varmaksi johtuvatko soijasta vai muusta. :/ Mitenköhän tuon soijan sopivuutta pitäisi nyt sitten tulkita. Ihan normaalisti nukkuu yö- ja päiväunet ja pirtsakka ja hyväntuulinen on päivisin. Onko teillä ollut uuden ruoan kokeilussa sellaista, että on ensin tullut jotain pientä oiretta (esim. eka viikko) ja sitten helpottaneet?

Lyyti-mammalle kiitos pirtelövinkistä; voisi joskus tehdä vaikka aamu-/iltapalalle. Mitäs olet pirtelöön laittanut? Tsemppiä myös sinne; toivottavasti tilanne tasaantuu pikaisesti!

Onpa muuten hienoa lukea noista hyvinalkaneista/ -menneistä altistuksista! :) Niistä saa itsekin uutta valoa tunnelin päähän, että tämä säätäminen ei välttämättä ole pitkäkestoista. Toivottavasti ahmutar teillä maitoaltistus jatkuu suotuisana! NallePuh82: Minkä ikäinen teillä lapsi oli, kun maito altistettiin?
 
Alkuperäinen kirjoittaja ahmutar:
Alkuperäinen kirjoittaja NallePuh:
mulla oli la viime maanantaina eli 12.1.
Joko ollaan kotiuduttu :D ??
Eilen kotiuduttiin =) .
Torstaina 22.1. syntyi tyttö, painoa 4370g ja pituutta 53cm :heart: .
Imetys on lähtenyt hyvin käyntiin ja korviketta ei ole tarvinnut antaa. Koks:issa on myös käytössä Almiron pepti. Itekin mietin kumpaa ostan probiootti babyä vai DDS Junioria. Siis voiko sekoittaa veteen ja antaa vaik teelusikalla?
 
Onnittelut Nalle-Puhille! Kyllä on tytsyllä hienot mitat =)

Ieva: meillä on ollut melko tyypillistä lievät sopeutumisoireet. Sitten loppupelissä kokeiltava on sopinut. Yleensä oireiden häviäminen/hyvin selvä vähentyminen tarkoittaa, että kokeiltava alkaa sopimaan. Se kertoo siitä, että elimistö on reagoinut mutta kuitenkin alkaa hyväksymään kokeiltavaa. Allergiatapauksessa oireet eivät häviä/vähenny merkittävästi, vaan pysyvät ennallaan ja usein vaan pahenevat. Meillä aikoinaan Nutri Soijan kanssa oli puolitoista kuukautta ajoittaista poskien lehahtelua ja sopihan se sitten kuitenkin.

Kiitokset NallePuh82:lle vinkeistä"! Tuota cocktailtikkuhommaa voisi kokeilla, jos tuo juuston syönti ei muuten ala aukeamaan.
 
Meillä oli Nutri Soijan kanssa kans alkuun poskien lehahtelua ja kakkaongelmia, olisko ollut parisen viikkoa. Lääkäri näistä varoittelikin, ovat kuulemma aika yleisiä. Nyt on 8 kk juonu ja sopii edelleen.

Ja Nallepuhille onnittelut!!! :flower: Hyvänkokoinen tyttö!
 

Yhteistyössä