¤¤ ALLERGISET KULLANNUPUT - vol. 4 ¤¤

Silenciolla on hankala tilanne piikitysasian kanssa. Onneksi teillä lapsi jo ymmärtää jollain tasolla piikityksen syyn, koska hän itsekin puhuu siitä. Ikävämpää olisi piikittää pienempää lasta, joka ei ymmärrä miksi hänelle tehdään sitä. Jonkunlainen pienimuotoinen huomioiminen jokaisesta piikityksestä voisi olla ihan paikallaan. Miten olisi esim. erilaisten tarrojen kerääminen vihkooon? Onko hänellä esim. joitakin mielileikkejä ja/tai mielihahmoja, joista voisi kerätä tarroja? Tarra-arkkien ostamisen voisi tehdä myös yhdessä, niin lapsi saisi valita mieleisensö. Tarravihkon sisältöä voisi sitten esitellä muillekin: sukulaisille, lääkärille jne.

Miten Dora09:llä menee?

Aurinko-08: peruna kannattaa kokeilla ihan pelkkänä perunana (tai jonkun jo sopivaksi toteamasi kiinteän kera) esim. Oolannnin pakastemuussina tai tehdä itse. Sisältääkö kokeilemasi Piltti-purkit rypsiöljyä? Sekin voi oireiluttaa eikä se peruna tai kummatkin voi olla pahiksia...

Unikoulusta. Itse aikoinaan ensin vähensin yöpullon korvikkeen määrää kunnes se oli noin 30 ml. Kun hän sen pienen määrän juotuaan alkoi nukkumaan tyytyväisenä, olin varma että poika ei enää oikeasti tarvinnut sitä vaan yösyöminen oli tapa. Jätin pullon kokonaan pois, kun hän oli noin 9 kk, muistaakseni. Kahtena yönä hän protestoi sylissä (ekana yönä max. noin puoli tuntia ja toisena yönä vähemmän) ennen kuin kuin jatkoi uniaan ilman yöpulloa. Tapojen muuttaminen öihin onnistuu parhaiten kun ei ole mitään muita epäselvyyksiä, esim. ruoka-ainekokeiluja ja sairasteluja tai niistä toipumista menossa, jotka sekoittaisivat tulkintoja.

Jatkan vielä myöhemmin tänään kirjoittelua, jos ehdin. Nyt kaikille :wave:
 
Palaan taas linjoille :)

juni08: johtuukohan Nutrilon Soijan juomattomuus siitä, että lapsi ei ole tottunut pullolle vai uudesta mausta vai voisiko johtua siitä, että se ei sovi lapselle...? Meillä poika on tottunut uuteen korvikkeeseen joko heti tai viimeistään noin parin päivän kuluttua. Pullosta juominen on ollut pojalle tuttua, uuteen makuun totuteltu siis hieman. Jos korvike ei ole sopinut hänelle, kieltäytymiset ja huono menekki ovat olleet merkkejä siitä.

Onnittelut joululahjalle hienosta tilanteesta! Olen lukenut tilanteenne kehityksessä siellä toisessa ketjussa ja ollut hengessä mukana, vaikka aina minulla ei ole mitään kommentoitavaa.

Lyyti-mammalle onnittelut kiinteästä kakasta :flower: Kyllä se on iso asia sellaisen myllytyksen jälkeen mikä teillä on ollut!

Ihosta ja atopia vs. allergia -asiasta. Kuten Silencio jo kirjoitti atopia on tosiaankin ihotyyppi, joka on synnynnäinen pysyvä ominaisuus. Ihotyyppi voi siis olla atooppinen, vaikka varsinaisia iho-oireita ei olisi. Atopiaan liittyy kohonnut riski allergioihin ja astmaan.

Koko meidän perheellä on atooppinen ihotyyppi. Kellään ei ole oikeastaan ollut kunnon iho-oireita koskaan. Lapsella selkeimpänä allergiaoireena on ollut silent-refluksi ja lapsen isällä suun kutinat ja hengitystieoireet. Itse asiassa valvotuissa altistuksissa lääkäri ja hoitaja ovat usein kehuneet kuinka hyväkuntoinen ja pehmeä iho lapsella on altistusta aloittaessa. Samaan hengenvetoon melkeinpä kuitenkin lääkäri on todennut, että lapsella on atooppinen ihotyyppi. Eli kyse on kahdesta eri asiasta: ihotyypistä ja ihon voinnista. Itsellä on ollut tämän nykyisen raskauden aikana herkkyyttä pesuaineiden ja voiteiden suhteen ja olenkin niissä tehnyt vaihtoja.

Allergisen lapsen iho-oireisiin reagoinnista. Meillä on ollut lääkäriltä ohje - ja olen itse ollut samoilla linjoilla oman lapsen kohdalla (linja on siis toiminut hyvin)- että hyvin lieviä punoituksia, kuivia kohtia, näppyjä yms. voidaan katsoa sormien läpi, jos ne eivät haittaa lasta ja jos tilanne saadaa hallintaan ja parempaan suuntaan perusvoiteilla ja tilapäisellä hydrokortisonivoiteen käytön avulla. Jos alkaa iho alkaa kutiamaan, lapsi alkaa raapimaan ihoaan, pepussa on pahaa punoitusta, iho menee rikki yms., niin asiaan suhtaudutaan vakavuudella eikä tilannetta katsota läpi sormien. Hydrokortisonivoidetta voidaan käyttää tilapäisesti ihon rauhoittamiseen ja paranteluun. Jos iho pysyy hyvänä hydrokortisoinivoiteen poisjättämisen jälkeen eikä muita muutoksia ole tehty (esim. ruokavalio ennallaan), niin asia kuitataan atooppisen ihotyypin tilapäisenä reagointina esim. sopeutumisoireena johonkin uuteen kiinteään. Jos iho menee uudelleen huonompaan suuntaan hydrokortisonivoiteen poisjätön jälkeen, aletaan selvittämään syitä iho-oireille. Meillä on hyvin harvoin lapsi reagoinut ihollaan epäsopiviin mutta silloin kun on ollut esim. lieviä sopeutumisoireita iholla uuteen kiinteään, tämä linjaus on meillä toiminut hyvin. Korostan vielä, että tämä linja on meillä ollut sopiva ja ollaan päästy eteenpäin ruokavalion laajentamisen kanssa. Jollakulla toisella sopiva linjaus on toisenlainen.

Iho-oireiden - kuten yleensäkin kaikkien erilaisten oireiden - tulkinta allergisen lapsen kohdalla on haastavaa. Mitä voi katsoa ja seurailla ja milloin pitää viheltää peli poikki... Jokainen löytää kyllä alun hankaluuksien jälkeen oman linjansa. Tämä on osittain ihan lapsikohtaista. Yhdellä lapsella muutama näppy ensireaktiona uuteen kiinteään tarkoittaa viikon yöhuutoja kunnes pahis on poistunut elimistöstä. Toisella lapsella voidaan uutta kiinteätä kokeillessa rasvailla viikon ajan ihoa normaalia enemmän ja todeta sen jälkeen ylimääräisen rasvailun tarpeen poistuneen ja kiinteän sopivan.

Nyt täytyy mennä... Palaan linjoille :wave:
 
Onnittelut myös Piijalle kakka-asian paremmasta vaiheesta! Toivotaaan, että näytteestä ei löydy c. difficilen liikakasvua. Miten viimeisin yö meni, pysyikö nukkuminen hyvänä?

Tica: jos iho ei tosiaankaan ala menemään parempaan suuntaan, yksi mahdollisuus on että maitoaltistus on kaatanut myös Almiron Peptin. Joskus maitoaltistus herkistää aikaisempaa enemmän kaikelle maidolle... Almiron sisältää pilkottua maitoa, johon jotkut herkkismaitoallergikot reagoivat. Voi toki olla myös joku muu ainesosa, joka ei sovi.

Onnea NallePuh82:n tytön vehnäaltistukseen menestykselliseen jatkoon!

Meillä vähitellen toivutaan taudista, pienin askelin... Poika taitaa meistä olla tervein. Ollaan maisteltukin persikkaa viime päivinä kokeiluna.
 
Meillä oli levoton viime yö... :( Voipi tosin olla, että neidin syömä tavallinen piparkakun pala aiheutti sen... Jäi vieraiden jäljiltä olohuoneen pöydälle... :| Olisi neiti halunnut lisääkin, ihan innoissaan narskutteli. Meillä kun ei ole mitään pureskeltavaa hänelle tarjota....
Tänään ostin kaupasta jotain gluteenittomia keksejä, maissi- ja riisijauhojahan niissä on, mutta parempi kai niitä kokeilla. Eivät kuitenkaan sisällä maitoa tai kananmunaa, tosin ei noi tavallisetkaan sisältäneet.

Pidetään NallePuh82 peukut täälläkin pystyssä vehnäaltistuksen tiimoilta.
 
Eilen aloin ihmetellä, kun pojan posket edelleen hehkuu, ja on itkuinen, vaikka oltu jo keskiviikosta normaalidieetillä. Sitten tajusin tarkistaa, mitä lääkärin minulle viime viikolla määrämässä kalsiumlisässä on ja kappas, sisältää soijaa! Asiasta oli kyllä puhe lääkärin kanssa, mutta ei kait tajunnut, että poika on näin herkkä, enkä minä lukenut papereita :headwall: :headwall:
Rutiinit puuttuu vieläkin tästä hommasta.

Kiitos ahmutar tuosta allergisen ihottuman selityksestä, auttaa minua suuresti!
 
:whistle: :whistle: :attn: Jos joku tarvitsee pikaisesti ajan T.T.:lle Pikkujättiin, niin huomenna tiistaina ja keskiviikkona on yksi peruutusaika kumpanakin päivänä (ajat noin puolen päivän aikoihin). Soitin just pojalle kontrolliaikaa toukokuulle ja tarjosivat ensin noita peruutusaikoja.
 
Hello kaikki! :wave: Hengessä ollaan edelleen oltu mukana, ja lähes päivittäin olen kuulumisia lueskellut, mutten ole jaksanut mihinkään kommentoida. :snotty: Työt olen siis aloittanut kolme viikkoa sitten ja jotenkin on ollut muuta puuhaa nyt... :whistle:

Tervetuloa kaikille uusille! :)

Meillä oli tänään aika julk. puolella. Labrat olivat nyt ok! :) Ja tilanne on muutenkin oikein hyvä; pituutta ja painoa on tullut ja ihon kunto on ollut stabiili jo pidemmän aikaa. Saimme luvan pudottaa kalsiumkarbonaatti- ja Jekovit-annostuksiakin. Tänään tehtiin sitten valvottu vehnäaltistus, ja minkäänlaisia oireita ei ole tähän mennessä vielä tullut! :) Aivan kuin NallePuh82, minäkään en kuitenkaan vielä uskalla tuulettaa, koska oireet voivat toki tulla viiveellä. Altistusta siis jatketaan nyt kotona, joten jännityksellä odotellaan mitä tuleman pitää. Etenkin tämä ensimmäinen yö jänskättää kovin... Minä muuten olen toinen noista TT:n ajan peruneista; katsoin, ettei meillä nyt ole tarvetta tuolle ajalle, kun altistus on käynnissä ja tilanne vaikuttaa ok:lta. Katselen myöhemmin uudelleen, josko varaan aikaa sinne. Altistus meni ihan mukavasti, vaikka itse jännitinkin kovasti, kuinka saamme lapsen syömään mannapuuroa, koska olin kuullut, ettei paikassa jossa olimme, ole leipää pienille tarjolla. Hattara söi ensimmäiset kaksi annosta ihan ok:sti, toisen tosin mustikkasoseen kanssa. Sitten kun olisi pitänyt syödä 10g puuroa, ei enää uponnut. Meillähän ei H ole koskaan syönyt puuroja, vaan on tavallisesti oksentanut ne ulos. Positiivista puurohommassa oli se, että suostui syömään nuo muutamat lusikalliset, eikä kaikki tullut ylös. Ilmeisesti puuron rakenne ei enää niin kovin ärsytä. No juu, olin jo aiemmin kysynyt, onko mahdollista saada leipää, koska epäilen, ettei lapsi syö kovin suurta määrää puuroa. Saimme sitten viimeiselle annokselle viipaleen paahtoleipää ja Hattara söi koko leipäviipaleen aivan onnessaan. :) Tsemiä kovasti ja peukut ja varpaat pystyssä myös NallePuh82:n lapsen vehnäaltistuksen jatkoon!

Silenciolle kovasti tsemppiä piikityskuvioihin! :hug:

Lyyti-Mammalle täältäkin isot onnittelut kiinteästä pökäleestä; kyllä sitä ihminen voi olla onnellinen niin pienestä, mutta kuitenkin niin suuresta asiasta. :flower: Itse muistan kuin eilisen päivän sen, kun meillä tuli ensimmäinen ruskea kakka.
 
Eilen pojan iho sitten alkoi parantumaan. =) Tänään ei ollut vartalossakaan enää ihottumaa... poskissa yön jäljiltä hieman punoitusta, katsotaan mihin päin se nyt lähtee menemään. Nyt peukut pystyyn, ettei tapahdu yhtäkkistä pahenemmista...
 
Meillä oli viime viikolla kokeilussa kesäkurpitsa ja en oikein tiedä sopiiko se vai ei. Tässä on nyt heräilty öisin ja itkeskelty. Viime perjantaina viimeksi sai kesäkurpitsaa ja vieläkin tyttö heräilee yöllä mut ei kyllä enää itke sillä tavalla kun viime viikolla. Vähän on myös ihottumaa tullut mut ei mitään pahoja ihottumia. Ei kyllä kovin mielellään kesäkurpitsaa syönyt, ainoastaan maissisoseen seassa meni. Mietin että kokeilenko uudestaan sitä kesäkurpitsaa vai joskus myöhemmin ja seuraavaksi quinoa tai amarantti vai joku muu kasvis, meillä kun ei ole ruokavaliossa muuta kasvista kun kurkku.
Vauvan ihottumat pyllyssä on nyt hävinnyt kokonaan ja taisi johtua tuoreesta ruisleivästä mitä söin. Nyt olen nukuttanut vauvaa vaunuissa viileässä eteisessä ja nukkuu ihan hyvin. Muualla on kyllä näppylöitä, en sitte tiiä onko hikinäppylää vai mitä. Eli imetysdieettiä en ole vielä aloittanut, täytyy nyt vielä seurailla tilannetta. Kakka on ihan normaalia keltasta vauvan kakkaa.
Nyt täytyy mennä laittaa tyttö päikkäreille.
 
Kiitokset kaikille tsempistä tuohon piikityskuvioon. Joku massiivinen palkitsemisjärjestelmä on nyt kehiteltävä, esim. tarroja viikolla ja sitten vaikka joku pikkulelu lauantaisin. Mietin myös, että antaisin vaikka Niisku-Neiti-pastillin aluksi joka piikin jälkeen? No, se selviää kevään mittaan, että miten alkaa sujumaan - kun nyt ensin tulisi lääkärin lausunto ja sitten vielä sais Kelan päätöksen joskus...

Onnittelut Lyyti-Mammalle ja Ticalle tilanteen paranemisesta! Ja Localoballe noista kalsiumeista, eli melkein kaikissahan on jotain sopimatonta - meillä taisi ekaksi käydä Yliopiston apteekin puhtaan kalsiumkarbonaatin jälkeen Minisunin kalsiumtabletti (tummansinisessä purkissa), jonka murskasin lusikalla ja sekoitin ruokaan. Myös Kalsipos käy monille allergisille:)

Meillä nukuttiin taas kokonainen yö!!! Eli tämä maaginen vuoden rajapyykki näyttää toimivan myös kuopuksella:) Annoin eilen ekan kerran Moilasen tattaripuuroa ja tänään oli vähän pylly heti punainen - tuo Moilanen kun ei ole puhdasta:( Täytyy ilmeisesti etsiskellä sitä Keskisen myllyn tattaria, eikö sen pitänyt olla puhdasta? Mitä ruokia te muut olette saaneet tattarista mukaan? Meillähän on ollut vasta käytössä se Schärin maissi-tattarinäkkäri ja ajattelin, että olis kiva tehdä tattarista jotain muutakin kuin puuroa, jos tattari siis edes käy puurona:) Mutta kun yö meni noin hyvin, niin en kyllä heti lopeta kokeilua, meillähän tuo pyllyn punoitus on joskus mennyt ohikin kuopuksella (esikoisella ei muuten koskaan käynyt noin)...

 
Ai niin, tsemppiä ja onnea mukaan vehnäaltistajille - se on nii-in iso asia se vehnän saaminen ruokavalioon, että vieläkin juhlin sitä esikoisen kohdalla, vaikka ollut jo pitkään jokapäiväisessä käytössä!
 
Kiitos Ahmutar hyvistä vinkeistä. Sinulla taitaa olla paljon tietoa allergioista ja refluksista. Oletko koulutukseltasi terveydenhoitoalalla, vai itse "opiskellut"?

Meillä edelleen yöt huonoja. Poika itkeskelee aina klo 02-04, välillä saan rauhoittumaan, mutta sitten taas herää 15 min päästä. En ole jättänyt ruokavaliosta mitään pois kun ei ole muita suurempia oireita kuin yöhulinat. Ainoastaan perunan aloituksen myötä alkanut flunssa ei ole parantunut, joten sitä seuraillaan. Ruuan jälkeen poika aina vähän rohisee, mutta sitten kun yskäisee niin rohina loppuu. Nenästä myös valuu pitkin päivää kirkasta limaa.. Muttakun hampaita taitaa olla tulossa yöt voi ollan risaisia myös siitä syystä. Ylhäältä ikenetä pullottaa kulmahampaiden alut, ja ien punoittaa. Yöllä en ole enää tarjoillut ruokaa. =)
Meille myös lääkäri ehdotti vehnäaltistusta, ja ehdimme antaa sitä kaksi päivää, mutta sitten poika tuli kipeäksi ja altistus lopetettiin. Ei huvittaisi aloittaa uudelleen, kun muutenkin sekava on meidän tilanne. Ja pojalla ikää vajaa 8 kk, joten ehdimme vielä!
Onnea Silenciolle kokonaisesta yöstä, täällä myös odotellaan milloin saisi nukkua kunnon unet.
Dora09: Meille julkisen puolen lasten allergologi sanoi ettei yöheräilyt ole allergia oireita, eikä myöskään ihoottuma joka ei leviä. Itse kyllä pidän kirjaa syömisistä ja miten yöt menee, koska meillä poika reagoi suolellaan..Ja kun yöhulinat voi johtua aika monesta, hampaat, uudet taidot ym.
Ieva ja Nalle Puh82: Miten vehnäaltistus jatkunut, onko tullut oireita?

 
Aurinko-08 meillekin lasten allergologi sanoi että on ihan normaalia että allerginen lapsi herää pari kertaa yössä, mut meillä tyttö nukkuu yöt yleensä tosi hyvin heräämättä mut silloin kun jotain epäsopivaa on ruokavaliossa niin heräilee ja itkeskelee. Meillä ei myöskään 8 kuukauteen olla syöty yöllä mut silloin kun on syönyt jotain epäsopivaa niin haluaa maitoa yöllä. Ihottumat meillä paranee aina täysin kun epäsopiva ruoka jätetään pois, siis ihottumia tulee aina samoihin kohtiin ja ainoastaan silloin kun joku ruoka ei käy. Muuten iho on tosi siisti. Meillä tyttö on siis iho-ja suolioireinen.
 
Pitäisiköhän minun käydä esittäytymässä täälläkin pinossa kun nyt pariin juttuun olen jo käynyt kommentoimassa tuolla muissa keskusteluissa.

Mamiana nimimerkin takana kirjoittelee pian 5v. tytön ja 9 kk pojan äiti. Vanhempi lapsista on maailman tervein lapsi, ollut tähän saakka sairaana kaikenkaikkiaan vähemmän kuin 10 kertaa, tosin juuri nyt hän yökkäilee vatsataudin kourissa. Pienempi onkin sitten jo toinen tarina. Hänen kohdallaan kaikki on alkanut ihon punoituksina ja atoppisena ihottumana. Tilanne levisi totaalisesti käsiin puolen vuoden iässä jolloin kiinteät otettiin mukaan kuvioon. Siihen saakka hän on saanut pelkkää rintamaitoa. Nyt meillä mennään todella kapealla imetysdietillä ja yritetään samalla testailla mukaan uusia ruoka-aineita. Poika reagoi mm. maidolle ja kananmunalle jo ihokontaktista todella voimakkaasti ja näiden kohdalla prick-testeistä saatiinkin muhkeat paukamat. Lisäksi prickissä positiivisia mm. maissi, peruna, maapähkinä, soija ja ruis. RAST-testeissä myös pitkä liuta matalia positiivisia mm. kaikki kotimaiset viljat ja lisää pähkinöitä.

Tällä hetkellä tilanne meillä on suht rauhallinen ja toiveikkaana odotellaan käyntiä ravitsemusterapeutin luona jolta toivottavasti saataisiin molemmat vähän vinkkiä ruokavalioon. Korvikkeista olemme testanneet ainoastaan Neocatea, mutta itselläni on vahva epäilys, että tuo korvike ei käy, sillä reilun viikon kokeilun aikana ihottuma selvästi paheni ja maito aiheutti punoitusta naamalle ja kaulaan. Jossakin vaiheessa testaamme sitä varmaankin vielä uudelleen, mutta nyt koetamme pärjäillä imetysdietillä.

Tuon atoppisen ihottuman kohdalla olen ollutkin oikeastaan vähän harmistunut, ettei ainakaan meille neuvolassa/neuvolalääkärillä kukaan varoitellut, että ne usein liittyvät allergioihin. En tiedä onko muut saaneet tästä valaisua ennakkoon. Meilläkin tämä tilanne olisi varmasti saatu pysäytettyä jo aiemmin mm. imetysdietillä, mutta nyt heräsin tähän vasta siinä vaiheessa kun kiinteät ruoat otettiin mukaan ja poika oli jo todella huonona. Meillä tosin asioita on mutkistanut myös ulkomaille muutto ja vaihtuvat lääkärit, mutta tuo atopian ja allergian yhteys näköjään on aika voimakas joten tuskin olisi liioiteltua asiasta varoittaa ennakkoon.

Tällainen porukka kirjoittelee siis tällä nimimerkillä, toivottavasti mekin mahdumme joukon jatkeeksi.
 
Aurinko-08: en ole terveydenhuoltoalan ihminen ollenkaan. Olen opiskellut ihan muuta alaa ja työskennellyt aivan muiden asioiden parissa. Oppini vauvojen ja lasten allergia-, ja refluksiasioihin olen saanut lähinnä netistä muilta äideiltä vertaistukipalstoilta, joiltakin englanninkielisiltä refluksisivustoilta ja omaa lasta hoitavalta lääkäriltä. Perinteinen terveydenhoitoalan koulutus ei taida edes antaa paljon eväksiä lasten allergia- ja refluksiasioihin... Mulle eräs nuorehko terveydenhoitaja neuvolassa mm. sanoi tässä ihan äskeittäin, että "ei ennen kolmea kuukautta voi allergiaselvittelyitä tehdä". Näin "hyvät" |O on siis nuoremmankin polven terveydenhoitajien tiedot....

mamiana: tervetuloa tähänkin ketjuun! Kirjoittele joitain taustatietoja, niin Luppis lisää teidät ketjun ekalla sivulla olevalle listalle (esimerkkiä sieltä ekalta sivulta).

Yöunet ja allergiat. Meillä yöunien ja allergiatilanteen välillä on nykyään ihan selvä yhteys ja iän myötä tämä on korostunut. Ihan pikkuvauvana poika kyllä saattoi nukkua pahojen allergiaoireiden aikanakin yöt hyvin, vaikka päivät kitisi, itki, nukkui huonosti päiväunia ja illat huusi! Silloin hän reagoi hyvin nopeasti epäsopivaan maitoon. Kun yöllä maha oli tyhjempi maidosta, nukkui paremmin. Nykyisin jos on jotakin epäsopivaa ruokavaliossa, niin yöt alkavat mennä levottomiksi (lisäksi tulee toki myös muita oireita). Aste vaihtelee silloin kunnon refluksihuudoista parin kerran pieneen kitinään. Kun ruokavalio on sopiva, poika nukkuu yleensä putkeen. Oireita tulee ilmeisesti myös enemmän viiveellä. Päivällä syöty epäsopiva vaikuttaa pidempään, myös yöaikaan. Asiaa pohtiville kannustuksena, että kannattaa luottaa omaan vaistoonsa tässä allergioiden ja unien välisessä yhteydessä, sanoivat lääkärit sitten mitä tahansa.

Aika monella on ollut kirjoitettavana hyviä uutisia viime päiviltä. Ainakin Tican, Silencion ja Dora09:n viimeisimmät kuulumiset olivat myönteisiä! Toivotaan vehnäaltistajilta myös hyviä jatkokuulumisia!

Silencio: tattarista on ollut myynnissä ainakin Vantaan Jumbon Prismassa riisikakun tyyppinen tuote. En muista nyt nimeä... Ja juu, Keskisen myllyn tattarituotteet ovat puhtaita.

Meillä persikka on sopivaksi tuomittu :D Toiveikkaana aloittelin tänään luumun antamista pojalle. Tuoreita kasviksia, kuten tomaattia tai kurkkua, hän käyttää vain suussaan ja ottaa palan pois suusta. Viimeksi hän kiukustui oikein koko syömiseen kurkun takia... ja innokkaasti syömään tullut poika lopetti sen kertaisen aterioinnin siihen. Ota tuosta sitten selvää onko se tuollaista epäsopivuuden takia, jos vaikka tulee välitöntä kutiamista, vai outoon, ei ehkä niin miellyttävään makuun tottumattomuutta. Kuinka usein lapsi yleensä oppii outoon makuun, joka ei heti kättelyssä miellytä...? Mitä mieltä olette?

 
Tervetuloa mamiana.
Olisi taas vähän kyseltävää. Eli onko teidän lapsilla käytöshäiriöt allergiaoireena? Kun meillä tyttö on ollut ihan mahdoton muutaman päivän, ihan yliaktiivinen, kaiken levittää ja sählää kokoajan ja raapii muita ym. Ei yleensä ole noin mahdoton vaikka uhmaakin on. Entä millaisiin oireisiin annatte allergialääkettä? Ite annoin nyt ekaa kertaa Xyzal-tippoja jos auttaisi ihon kutiamiseen. Sitte tosta siitepölystä että mitä kaikkia oireita siitä voi tulla? Itellä on pientä siitepölyallergiaa, ei edes joka kesä tule oireita mut pahin on silmien kutiaminen ja nuha. Mietin vaan että jos tyttö on siitepölylle allerginen niin mitä muita oireita siihen liittyy.
 
Tervetuloa mamiana!

Aurinko-08: Tuo yhteys yöheräilyjen ja allergiaoireiden välillä oli meillä varsinkin esikoisella aivan itsestään selvä, huolimatta siitä, että Iho- ja allergiasairaalan ylilääkäri suorastaan nauroi, kun puhuin siitä aikanaan. Ehdotti jopa unikoulua ja onneksi en uskonut hänen sanojaan - en antaisi ikinä anteeksi itselleni, jos olisin pitänyt unikoulua vatsakivusta kärsivälle lapselle! Kiintymyssuhteen näkökulmasta ihan vihoviimeinen vaihtoehto:( Harmittaa vieläkin, etten tehnyt hänelle tilastollisia ajoja ja laskenut korrelaatioita, sillä minulla oli lähes vuoden ajalta tarkat kirjanpidot, joista selvisi, että oireetomana poika heräsi 1-2 kertaa yössä ja jokaisen epäonnistuneen ruoka-ainekokeilun jälkeen toisena yönä alkoi heräily 5-20 kertaa yössä ja jatkui jopa 5 yön ajan. Monet allergologit tunnistavat tämän kyllä, esim. Kuikka ja Tuomela pitävät tällaisia itsestään selvänä oireena eli vatsa on kipeä ja valvottaahan se nyt aikuistakin:( Puolitoistavuotiaasta eteenpäin poikani osasi yöllä jo sanoakin, että masuun koskee:(

Dora09: Kyllä meillä ainakin on kiukkuisuus liittynyt sopimattomiin ruokiin ja allergiaoireisiin - etenkin kutina saa aikaan sellaista "tuskaisuutta" ja kiukuttelua. Juttelin muuten joku aika sitten asiasta tutun lastentarhanopettajan kanssa ja hänelle oli tuttu ilmiö myös tämä allergisten ja atooppisten lasten kiukkuisuus silloin kun oireet ovat päällä.

Allergialääkettä meillä annetaan kutinaan, yleensä Ataraxia, koska se on meillä auttanut selvästi Zyrteciä ja Aeriusta paremmin. Toki sitä ei kannata käyttää säännöllisesti, jos muut lääkkeet auttavat:) Siitepölyaikana meillä on käytetty Zyrteciä ja oireena on ollut nuha ja astman paheneminen ja sitten siihen päälle on tullut yleensä flunssa.

Meillä nyt porkkana kokeilussa, kun edelleenkään ei ole yhtään vihannesta löytynyt. Eli peruna, bataatti ja maa-artisokka eivät sovi ja kesäkurpitsaa ei ole vielä kokeiltu, koska allergologimme mukaan se on ravitsemuksellisesti köyhimmästä päästä. Kaaleja en ole vielä kokeillut ilmavaivojen pelon vuoksi, mutta jos porkkana ei nyt käy, niin sitten on kaalit vuorossa:) Yö meni yhdellä herätyksellä, mutta eilen alkoi taas hengitys rohista, joten vaikea sanoa, johtuuko porkkanasta vai onko taas joku infektio vai aiheuttiko astmalääkkeen vähennys sen. Täytyy odottaa pari päivää ja antaa porkkanaa uudelleen...
 
Hei kaikille!

Kiirettä on pitänyt, mutta ajattelin tulla mainostamaan helsingin allergiayhdistyksen järjestämiä ensitietopäiviä. Olin sellaisella viime lauantaina ja täytyy sanoa, että oli mielestäni tosi hyvä päivä! Varsinkin, kun me olemme niin alkuvaiheessa allergian kanssa, että kuulin ihan uusista ruoka-aineista ja korvaavista tuotteista, joita en ole edes kuvitellut olevankaan. Päivän aluksi oli allergialääkäri kertomassa yleisesti allergioista, sitten oli kotitalousopettajan luento, jonka jälkeen hänen opastuksellaan teimme ruokaa muun muassa quinoasta,amarantista, yms. Suosittelen todella lämpimästi.

Meidän pojalla tulee ensi viikolla puoli vuotta täyteen ja peruna ja päärynä ovat nyt pois suljettuja ruoka-aineita. Tällä hetkellä hänelle on mennyt yli kuukauden bataatti, yli kaksi viikkoa luumusose ja maissisose (alkoivat tänään aiheuttamaan pientä pulauttelua...) ja neljätää päivää muksun riisipuuro tehtynä neocateen. Jos nuo kaikki neljä ainetta nyt pysyisivät, niin olisin todella tyytyväinen=)

Mutta nyt herrasta lähtee sellaiset tuoksut, että vaipanvaihto odottaa!!
 
Kaipaan erityisesti ruokaohjeita quinoasta, hirssistä ja amarantista :wave:

Silencioko se kyseli tattarista: ollaan kokeiltu Vuohelan tattarilimppua. Keskisen myllyllä on myös makaronia, sitä ei ole vielä kokeiltu kuten ei kaapissa olevia Virtasalmen viljatuotteen sämpyläjauhojakaan (sis. perunaa, tattaria, psylliumia ja jotain neljättä, en nyt muista mitä).
 

Yhteistyössä