Annoin koiralle kerran selkään loppui lattialle pissiminen kuin seinään.

  • Viestiketjun aloittaja ?
  • Ensimmäinen viesti
Blue
Sori en pitänyt,sanoin suoraan kasvattajalle ja koira kouluttajalle tekoni.
he eivät ottaneet minään ongelmana vaan olivat positiivisia kun koira tekee ulos hätänsä ja koulutuksessa on helpottunut,ei ole niin jännittynyt sen huomaa vaan kentällä olessa käy laidalla pissillä/kakilla jos siltä tuntuu ja tulee touhuun takaisin mukaan.
Sori, en usko. Mutta en usko kyllä mitään näitä sun selittelyjä. Esim. kasvattaja ottaa kolmikuisen koiran huomaansa yrittäen opettaa sisäsiistiksi (kun sillä ei edes ole minkäänlaisia valmiuksia sitä oppia), jos näin on tehnyt niin se ei ole kuin epäluottamuslause teitä kohtaan että te ette pysty koiraa opettamaan siistiksi. Yms. yms. En jaksa jauhaa, väärin teit, tiedät sen itsekin. Sen takia täällä puolustelet näin hanakasti vaikka piti jo aikaa sitten lähteä poiskin. En pidä (eikä kukaan muukaan koiraharrastaja) minään ihmistä jolla ei ole valmiuksia opettaa koiraa ilman väkivaltaa tavoille. Nim. kuusikuisen sisäsiistin dobermanni-amerikanbuldogin omistaja jonka ei ole ikinä tarvinnut satuttaa koiraansa
 
?

hän ei yrittänyt opettaa koiraa sisäsiistiksi,vaan selvittää miksi koira ei tee ulos hätäänsä minkäänlaista,niissä on katos 4kk ikäiselle eroja,tuon ikäisen pitää osata tehdä myös ulos hätänsä ei vain ja ainoastaan sisälle.sitä mieltä olivat kaikki muutkin.
se että koiralla tapahtuu vahinko on ymmärettävää ei se että ulkona vaikka istuisi päivän odottaa että pääse sisälle tekemään hätänsä.
joten pusi pusi ja juu kasvattaja tietää täysin että nappasin koiraa niskasta kiinni ja huusin sille.
 
vierailija
Kyllhän kyse on siitä, että pentu on alunperin oppinut tekemään tarpeensa sisälle. Rangaistus sisälle kusemisesta ja vastaavasti kehuminen ulos liruttamisesta luo jyrkän kontrastin ja koira oppii, että ulos hyvä, sisälle paha. Lopettakaa nyt hyvät ihmiset lässyttäminen. Loppu hyvin kaikki hyvin.
 
vierailija
Mun koira pissaa ja kakkaa sisälle silloin tällöin. Eipä tulis mieleenkään pyöräyttää sitä. Mun koira tekee sen koska se on sairas. Ollaan saamassa sitä parempaan kuntoon nyt, ehkä samalla tuo sisälle tekeminen loppuu. Vaippaa pidän sillä yöt kun haluan nukkua, enkä ravata sen kanssa ulkona.
 
Yhteistyössä